Prologi
Skyler teetkö minulle pienen punaisen sydämen Skyler? Teetkö samanlaisen punaisen sydämen kuin sinullakin on Skyler kiltti.
Skyler! Älä jätä minua Skyler
Skyler minä olen niin yksin täällä
Skyler? Auta auta minua Skyler
Skyler auta minun sängyssä on jotain pahaa
Joyce Carol Oatesin uusin teos Sisareni, rakkaani (My sister, my love, Otava 2012, suomennos Kaijamari Sivill) kantaa ensimmäisessä luvussaan kaiken tiivistävää lausetta, jota ei voi unohtaa: Kaikki häiriintyneet perheet ovat samanlaisia. Niin myös ’elonjääneet.’ Kirjan kertojista toinen, on Rampiken perheen poika Skyler, eräänlainen ’eloonjäänyt’, mutta lukija voi yli seitsemänsadan sivun matkalla pohtia, kuka on eloonjäänyt ja kuka kuollut, vaikka paksulla mustalla, isolla fontilla selvästi lukee:
MURSKATUN POJAN TUHKASTA NOUSEE LOISTAVAN TYTTÄREN FENIKS
Toinen kertojaääni on kirjailija Oatesin, joka olisi halunnut juuri edellä mainitun lauseen vähintäänkin suojakanteen, mutta sen sijaan suojakansi hakee sensaatiota tekemällä romaanista niin koukuttavan dekkarimaiseen tyylin, että lukija vahvoja makuja etsiessään takuulla tarttuu teokseen, jossa seitsemänvuotissyntymäpäivänsä vastaisena yönä luistelijalupaus Bliss, Skylerin sisko, Miss Jerseyn jääprinsessa 1996, menettää henkensä ja löytyy kuolleena perheen talon pannuhuoneesta.
Toki kaiken perusta on amerikkalainen unelmaperhe, vanhemmat, jotka kaikin mahdollisin keinoin kannustavat lapsiaan, esikoispoikaansa Skyleriä ja sen jälkeen kuopustaan Blissiä, tavoittelemaan suurta kuuluisuutta. Pieni ääni haluaa kuitenkin erikseen mainita, että isä Bruce ’Bix’ on niin oman egonsa, uransa ja naistensa lumoissa, että hän on osittain ulkona siitä, mitä Rampiken talossa, Ravens Crest Drivella, oikeasti tapahtuu, kun äiti Betsey Rampike, näkee kohtalon unensa, jossa Jumala lupaa siunata hänen Blissinsä kaikkien maailman kameroiden vangitseman perhosenkeveän nosteen kaikkien aikojen jääliukuun ja tätä kautta koko maailman tietoisuuteen rakkaan mamin avustaman – tietenkin. Tämän jälkeen on kuin valkohehkuinen mania kasvaisi äärettömyyksiin mitään keinoja kaihtamatta ja Jumalan nimeen toimien. Varjossa katselee ontuva pieni poika, Skyler, joka on ’mamille’ niin rakas, vaikka tästä ei tullutkaan mitään. Skyler on laitoksiin hylätty esikoinen, joka kirjoittaa muistelmiaan saadakseen vastauksia ja tätä kautta löytääkseen kadotetun itsensä.
Sisareni, rakkaani on sairaiden mielten mosaiikki, jonka hulluudessa lukijaa ei säästetä. Toki huomaavainen kirjailija auliisti lääkitsee lukijoitaan siinä missä tehokasvatettuja lapsiakin, sillä tarjolla on akupunktiohoitoa, kasvuhormoneja, Nixilia, Nilixia, Excelsiaa, Zomixia, pedikyyriä, rintojen täytettä, hammaskiskoja, Ritalinia, Dexedrinea, Excelsiaa, hammaskuorikoita…ja lopulta myös armahtava loppu, kuolema tai joku muu sellainen. Pääasia on saavutettu, kun suloisesta tähtipölyhiuksisesta Blissistä on tullut Amerikan historian kuuluisin kuusivuotias: Mitä se haittaa, että tämä kuusivuotias on kuollut, sillä kuuluisuus on arvo, jolla ei ole hintaa. Lukija voi olla toista mieltä ja kärsii käsittämättömästä Entfremdungsgefühlista sekä päänsärystä. Onneksi on vahvat kipulääkkeet, mutta niidenkin lävitse sattuu. Tuntuu siltä, että Oates on halunnut kirjoittaa ulos kaiken lasten tehovalmennuksesta ja on siinä takuulla tehnyt uraauurtavaa jälkeä. Maailman kaksi-kolme-neljävuotiaat tehovalmennettavat kiittävät toivoen tämän viestin saavuttavan heidän vanhempansa, mutta Joyce Carol Oates on näyttänyt ennenkin, että mikä riittää muille, rankka tarina, ei riitä hänelle: Oates on uudistanut romaanin rakenteen!
Ikinä, ikinä, milloinkaan en ole nähnyt niin valtaisaa alaviitteiden määrää kuin Oatesin uusimmassa kirjassa. Ja ne ovat kirjan kannalta tärkeitä viitteitä. Niitä voi olla sivulla useitakin ja niiden mitta voi olla kokonainen sivu. Alaviitteiden fontti on erityispientä, mikä voi olla joillekin lukijoille hankalaa, mutta siitä kaikki selviävät, sillä kukaan ei jätä tätä kirjaa kesken! Ja sitten voi olla sivu, jolla on vain hyvin isofonttinen otsikko ja muutama sana sekä alaviite:
JOTAIN PAHAA
Skyler auta minun sängyssä jotain pahaa
Tämä arvoituksellinen pikku kappale on kaikki mitä jäi…nyt kun olen kokonaan lopettanut kaikki psykoaktiiviset lääkkeet.
Ja sitten: Osa kirjan sanoista on mustattu vahvasti piiloon. Lukija voi sitten sijoitella niihin kohtiin, mitä asiayhteydestä mieleen välähtää.
Osa sivuista on käsin kirjoitettuja kirjeitä, osa on kehystetty kuin jatketuilla marginaaliviivoilla: vangittu teksti?
Kirjan luvut on nimetty kiinnostavasti, tässä pieni makupala:
PUNAINEN MUSTESYDÄN, ”SEKSIKÄS” – ”VIETTELEVÄ” – ”SALAPERÄINEN, KAKSI MAMIA, RAMPA?, ”G.R.”, SATUILEVAT LAPSET, KRAPULA-AAMU: KIRJAILIJA HALUAA PERUA PUHEENSA (?), ”KIR”, TAIVAAN LAHJA, ENTFREMDUNGSGEFÜHL…ja voin vakuuttaa, että kun Betsey perusti Taivaan lahja liikkeen, josta voi ostaa mitä ikinä keksii haluta, der Entfremdungsgefühl syveni. Se on nyt niin syvää, että joku, ehkä minä, haamukirjoittaa: Tästä kirjasta kirjoitetaan lukuisia esseitä ja tutkielmia ympäri maailmaa. Tämä kirja ei ole kirjoitettu viihdyttämään, mutta kaikessa rajuudessaankin, se ottaa lukijansa. Tönäisee kuilun reunalta alas…
Vapaassa pudotuksessa voit lukea yhden Oatesin alaviitteistä, jossa hän lähestyy sinua, minua, meitä, lukijaansa:
Jos lukija on sietänyt tätä julkean ”poikkeavaa” kirjaa näin pitkälle, on todennäköistä että hän sen kirjoittajan lailla kärsii autismista ja hänen pitäisi ottaa, joskaan tämän kirjoittaja ei enää niin tee, viisisataa milligrammaa Claritania päivässä.
Näinkö valoa? Näin. Heitä oli kolme ja vain yhtä en paljasta: Elyot Grubbe ja pastori Bob Fluchaus. Pastorimme saa sielujemme paimenena...:
Epilogi
Minä en usko sinuun, Jumala. ’Jumala’ on paskakikkare ja Bob Fluchaus on luotu sen kuvaksi’ ja Jumala nauroi ja sanoi: ’Se mitä minä olen ei riipu sinun uskostasi, kusipää.'
