RAILI MIKKANEN: MENNÄÄN SIRKUKSEEN

Jo sana sirkus tekee olomme iloiseksi. Se tuo mieleen huimat hypyt katonrajassa, uljaat hevoset kumartelemassa ja kantamassa selässään taitavia ratsastajia, hurjan näköiset petoeläimet karjumassa pelottomasti, mutta tottelemassa rohkean hoitajansa käskyjä. Mielikuvituksemme silmin näemme heti valtavia mutta hellyttäviä norsuja ja monia muita esiintyjiä, jotka saavat välillä pelkäämään, välillä taas nauramaan, ihailemaan ja huokailemaan. Tärkeä on myös sirkuslaisten kiertävä elämäntapa ja sen tuoma mielikuva vapaudesta.

Näin aloittaa Raili Mikkanen lastenkirjansa Mennään Sirkukseen (Minerva 2012), jossa hän varmalla ja tutulla tietokirjailijatyylillään tuo perinpohjaisesti esiin suomalaista sirkusta sen historiasta aina tähän päivään asti. Kirjaa lukiessa minulle tuli kyllä mieleen, että lastenkirjako?, sillä niin paljon kirja antaa faktatietoa sirkuksesta ja sirkuslaisista, että aloin kaivata kirjaan mustavalkoisia valokuvia tunnetuista sirkuslaisista. Olisipa se ollut hauskaa nähdä köyliöläinen Antti Tuomento kävelemässä nuorena narulla tai tamperelainen Pauliina Räsänen lentämässä ilmassa akrobatianumerossaan. Pauliina aloitti taitovoimistelijana, mutta sirkuskärpäsen puremana siirtyi jo 14-vuotiaana Sorin nuorisosirkukseen, josta jatkoi Montrealin sirkuskouluun. Hänestä tuli myös ensimmäinen suomalainen, joka on päässyt esiintymään kuuluisaan Cirque du Soleiliin:

Suurten sirkusten kykyjenetsijöitä istuu aina katsomassa koulun loppunäytöstä. Pauliinan vuosikurssin näytöksen jälkeen häntä kehotettiin osallistumaan Cirque du Soleilin pääsykokeisiin. Cirque du soleil on kansainvälisesti kuuluisin ja ympäri maailmaa koko ajan kiertävä kanadalainen taiteellinen ja viihteellinen uusi sirkus, jossa ei ole eläimiä.

Uusi sirkus on kiva sirkus, sillä vaikka kuinka asettaa tapahtumia aikakauden kulisseihin, ei jaksa kestää ajatusta temppuilevista karhuista, vangituista norsuista, häkeissä kehää kiertävistä panttereista, jotka

Taukoamatta se kulkee ohitse tankojen,
silmät niin väsyneinä – katse häilyen
kuin olisi olemassa vain tuhat tankoa
ja takaa tangon tuhannen puuttuisi maailma…

(Tahto tahtojen/ Der Grosse Wille: Rainer Maria Rilken, Pantteri, suomennos Eve Rehn)

Pieni lapsi tosin ei vielä ole eläinsuojelutietoinen, vaan hänestä kaikki hatusta vedettävät kaniinit, temppuilevat apinat ja maneesia kiertävät norsut ovat suuri riemastus. Onneksi Mikkanen kuitenkin tuo esiin eläinsuojelukantaa ja vaikka kirjassa kerrotaan paljon eläimistä, etenkin norsujen Vani ja Pepita surulliset kohtalot, myös niiden hyvät päivät, niin Raili toteaa monissa maissa eläinohjelmien vähentyneen, koska petoeläimiä ei saa enää käyttää sirkuksissa ja mikä parasta

Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa myös norsut ovat kiellettyjä.

Norsu on eläin joka voi surra itsensä kuoliaaksi. Norsussa kaikki on suurta surua myöten, myös sen lempeys.

Mennään Sirkukseen kirjassa kuitenkin katsotaan taaksepäin ja aikamatkustetaan aina Rooman Circus Maximukseen asti, josta pari tuhatta vuotta vanha sirkus-sana on peräisin.

Nykyisen kaltaisia sirkuksia on ollut 1700-luvun puolivälistä. Englantilainen Philip Astley oli taitava ratsastaja ja ratsastuksenopettaja. Hän keksi sirkusareenalle muodon, jossa hevosten kanssa on helppoa esiintyä. Suomessa sirkusta saatiin kuitenkin odottaa vielä hetki.

Ja sitten kerrotaan niin paljon eri sirkuksista ja etenkin suomalaisista sirkuksista, että huimaa kuin olisi lentämässä ilmassa kohti kurottuvia käsiä...Myös niin monta suomalaista, kuuluisaa ja maailman sirkuksiin päässyttä esiintyjää mainitaan, että alkaa tuntua meillä olevan veressä jonkinlainen viehätys vaaraan ja kiertolaisuuteen. Monen sirkuslaisen lapset ja lapsenlapset jatkavat sirkuksissa. Koulu käydään sirkustyön ohessa 'kotikouluna' ja sitten tentitään. Olemme saaneet lehdistä lukea kuuluisasta Sariolan sirkussuvusta, jonka lisäksi meillä on monenlaista muutakin sirkuselämää.

Tätä päivää ovat lukuisat sirkuskoulut, joista kirjan lopussa on kattava luettelo. Tätä päivää on myös 14-vuotias Linnanmäen sirkuskoulun oppilas Ada, joka on ollut mukana jo viitisen vuotta. Adan laji on akrobatia, erityisesti ilma-akrobatia, käsinseisonnat, pariakrobatia ja pyramidit. Opettajana toimii suosittu Lionel Lejeune Ranskasta ja Adan suuri unelma on saada sirkuksesta itselleen vakituinen ura.

Mennään Sirkukseen antaa niin paljon tietoa pienelle lukijalle, että kirja kannattaa lukea yhdessä isän tai äidin kanssa ja monessa osassa. Samalla vanhemmat voivat myös vastata kirjan väistämättä herättämiin kysymyksiin temppujen vaarallisuudesta tai voiko tiikereitä pitää häkeissä ja moneen, moneen muuhun. Laura Valojärvi on loistava kuvittaja ja antaa jälleen parastaan. Mikkasen ja Valojärven käsialaa on myös Suomen lasten linnakirja, joka on saanut Anni Swan –palkinnon.

Haminan teinisirkuksen vetäjä ja sen sielu Claes Cedercreutz on todennut sirkuksesta nuorten harrastuksena: ”Parempi keikkua nuorilla kuin kadunkulmissa.” Hän on takuulla oikeassa ja monet ovat samaa mieltä, sillä sirkuskouluihin on enemmän pyrkijöitä kuin voidaan ottaa sisälle.

*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut myös Maria