RIITTA KONTTINEN: FANNY CHURBERG

Niin, jouluaatto oli eilen! Valopilkkuna oli skandinaavinen juhla vieraassa maassa – mutta ei mikään jouluaatto. Sinne kokoontuneista 65:stä yksikään ei näyttänyt tietävän tai tuntevan, että vietettiin maailman Vapahtajan, pienen lapsiparan syntymäjuhlaa. – Niin – jokaista sydäntähän ei pysty arvioimaan, mutta kokonaisuutena se ei ollut mikään Christfest. Olin juuri ennen sinne menoa lukenut nuo suuret sanat: und das Wort ward Fleisch und wohnte unter uns wir sahen seine Herrlichkeit u.s.w. – ja sinne tultuani oli loisto minusta valhe, murha. Yritin kuitenkin päästä irti ensivaikutelmasta ja illasta tuli hauska.

Näin kirjoittaa nuori taiteilijatar kotiin Düsseldorfin ensimmäiseltä kaudeltaan Malkastenin taiteilijajuhlista professori emerita Riitta Konttisen kirjassa Fanny Churberg (Otava 2012) vielä tietämättä, että hänestä nimenomaan tulisi düsseldorfilaisen taidesuuntauksen vankkumaton kannattaja, että hän viettäisi Saksassa kaksi kautta ja viihtyisi paljon paremmin kuin aivan hänelle sopimattomia suuntauksia tyrkyttävässä Pariisissa. Churbeg opiskeli Düsseldorfissa talvikauden 1867-68 sekä uudelleen 1871-74. Nämä vuodet muodostivat hänelle sen maisemakäsityksen, josta hän ei ikinä päästänyt irti olipa se hänelle menestykseksi tai tappioksi.

Jos oli Fanny Churberg aikalaisilleen ja kriitikoille suuri outous, massasta poikkeava äkkipikainen, oman tiensä kulkija, joka ei muita kumarrellut, oli hän melkein liian suuri haaste minullekin. Siinä missä Konttisen Naiset taiteen rajoilla ja Modernistipareja olivat kuin omintani ja menivät muutamassa päivässä, Churberg vei kaikki voimani ja laitoin hänet jo välillä sivuunkin, sillä Fanny ei ole helppo! Hän ei ole helppo ihmisenä eikä taiteilijana, enkä löydä häneen mitään samaistumista, joka olisi helpottanut tutustumista.

En ota kaikkea syytä itselleni, sillä Arvid Liljelund on kertonut Fannya vierastetun jo Malkastenin taitelijapiireissä.  Hän ei sopinut porvarilliseen muottiin, mutta kukapa taitelija olisi sopinut!, vaan Fanny kuin keräsi vihamielisyyttä ympärilleen ja tämä näkyi alusta asti melkein loppuun asti ja kriitikoilla haudan tuolle puolenkin. Kaikkeen tottuneessa Düsseldorfissa poikalaumat kiusasivat häntä kaduilla huutaen ”Kalbsbraten, Kalbsbraten!” (Vasikanpaisti, vasikanpaisti!) tai ”Schaf, Schaf!" (Lammas, lammas!), Fannyn kulkiessa paksusta villakankaasta tehdyssä päällystakissaan. Kaiken huipuksi Fanny käytti kaduilla ja puistoissa käytännöllisiä, tukevia nahkasaappaita, joista voimme alkaa saada mielikuvaa hyvin maalaisesta, muiden mielipiteistä vähät välittävästä, hieman miesmäisestä naisesta. Fanny ei todellakaan välittänyt, sillä hänellä oli rahaa ja rohkeutta, kuten eräs aikalainen totesi, mutta miten paljon paremmin häntä olisikaan kohdeltu, jos hän olisi hiukan, edes hiukan, halunnut miellyttää.  Toisaalta: Kuka odottaa, että miestaiteilija ensi sijassa miellyttäisi? Kuten Wistawa Szymborska on Naisen kuva –runossaan todennut, niin Hänen on kyettävä miellyttämään. Siis naisen on kyettävä miellyttämään.  Se on sitä vielä tänä päivänäkin ja se oli sitä paljon, paljon vahvemmin 1800 –luvulla, jolloin monet lahjakkaat naistaitelijat diagnosoitiin jopa hysteerisiksi, jos he halusivat suunnata kunnianhimonsa muuhun kuin kodin piiriin ja miehen palvelemiseen.

Konttisen kirjassa saamme seurata Fanny Churbergin elämää Saksassa, lyhyen jakson Ranskassa sekä pääsoin Suomessa. Fannyn kuva kirkastuu niin monien kritiikkien kautta, kuin hänen ystäviensä kertomana eri viesteissä, mutta pääsosin katsomalla kuvia hänen teoksistaan, joissa leveät, karkeat, viimeistelemättömän tuntuiset viivat, erikoiset värit piirtävät meille kuvaa Fannylle rakkaasta isänmaasta. Alusta lähtien, kun ns. toivoa vielä oli, pääosin mieskriitikoista koostuva joukko, takertui Fannyn puutteelliseen piirustuskoulutukseen, joka on ensimmäinen porras ja vasta ovi värien maailmaan. Churberg ei ollut piirtäjä, hän oli coloristi ja näytti sen vahvasti. Fanny oli suuri ruskan rakastaja ja ruskassa löydämmekin hänen koskettavimmat työnsä: Syksyinen niemi (1877) ja Syysmaisema (1878). Vaan mitä hän loikaan samana vuonna kuin Syysmaiseman, aivan hengästyttävän Kuutamon!  Fanny oli valoefektien mestari, jossa monella kuuluisammalla taidemaalarilla olisi ollut oppimista. Kriitikot elivät kuitenkin omaa elämäänsä ja tiesivät kaikesta kaiken, vaikka eivät ehkä olleet suuriakaan asiantuntijoita. Suuri yleisö luki kritiikkejä ja kävi katsomassa taidenäyttelyitä. He alkoivat uskoa kritiikkiä ehkä siksi, että Churbergin taide ei ole helppoa, ei harmonista, vaan se on hämmentävää, jopa pelottavan rajua. Se vaatii aikaa ja avaraa mieltä. Fanny ei maalannut massoille, vaan rajusti veteli tulenlieskana palavaa sieluaan kovin vedoin kankaalle toivoen, että edes joku näkisi.

Metsän sisusta (1878), on ehkä yleisöön menevimpiä töitä, sillä kukapa ei näkisi kauniina metsään katoavaa polkua, siimekseen menoa, puiden läpi siilautuvaa valoa. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, vaan Suomen Taideyhdistyksen ensimmäinen syysnäyttely lokakuussa 1880 jäi Fanny Churbergin viimeiseksi. Syitä Konttisen kirjassa arvaillaan runsaasti aina heikkohermoisuudesta uupumukseen, mikä viime mainittu ei olisikaan ihme, sillä niin vihamielistä oli arvostelu. Kaiken lisäksi negatiiviseen valtavirtaan yhtyivät myös hänet kauan tunteneet ’ystävät’, kuten arkkitehti ja akvarellitaiteilija Jac. Ahrenberg, joka kylmästi totesi

naisilta taiteilijoina puuttuvan tärkeimmän, ”luovan fantasian, joka yksin kykenee saamaan aikaan jotakin suurta.”

Ahrenberg ruotii Churbergia pitkin kirjaa teilaustyyliin, mutta Konttisen kirjan lopussa, kun Churberg on vihdoin ajettu ulos maalaamisesta, he kohtaavat paremmissa merkeissä, kun Fanny on yhdessä Ahrenbergin kanssa perustamassa Suomen Käsityön Ystäviä ja Fannysta tulee yhdistyksen monipuolinen primus motor.

Riitta Konttisen kirja kertoo kuitenkin Fannyn tarinan kaikkineen sen loppuun asti ja myös elämän kriitikkona. Heikoille ja kritiikin lyttäämille taitelijoille Fanny oli usein yllättävänkin armollinen, mutta jälkimaailma ei ikinä tule tajuamaan, että hän toteaa Helene Schjerfbeckin töistä

Eikö ruma ole koskaan näytellyt loppuun osaansa taiteessa? Ja mihin tarvitaan näitä harharetkiä täällä pohjolassa, jossa vielä vaalitaan kaunista ja tervettä?

Tämä on Fannylta minun mielestäni outo ajatus, sillä nimenomaan häntä, intomielistä isänmaan ystävää ja Suomen maiseman maalaajaa oli syytetty, että hän ei kuvaa suomalaista maisemaa niin kauniisti kuin pitäisi!

Riitta Konttisen teos on upea ja runsas. Kirja lähtee minulta lahjaksi taiteilijaystävälleni, joka tosin on suuri Schjerfbeckin ihailija kuten minäkin, mutta me annamme kaikkien kukkien kukkia ja etenkin naisten, jotka ovat tulleet väärinymmärretyiksi vain siksi, että ovat naisia, joilla on intohimoa, innostusta, uskallusta ja syvää herkkyyttä.

Churbergin ollessa viimeistä kertaa näyttelyssä ja lopettaessa maalaamisen vuonna 1880, saapui Pariisiin 17–vuotias nuori tyttö Camille Claudel opiskelemaan kuvanveistäjäksi. Hänestä tulee suuren Rodinin oppilas sekä rakastaja. Camille oli niin lahjakas, että halusi ryhtyä omilleen, mutta tämä ei onnistunut edes 1900 –luvun alun Pariisissa, vaan Camille vaiennettiin rajulla tavalla loppuelämäksi.

Herrakriitikot vaiensivat Fanny Churbergin, sillä vaikka hän vielä jonkin aikaa toimi muilla aloilla, niin oliko ihme, että hän, ikuisesti syrjästäkatsojana elänyt, tyystin menetti elämänhalunsa jo varhain, sillä maalaaminen oli Fannylle ilma, jota 

hän hengitti.

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Kaisa Reetta T.