Historiasta lienee vaikea löytää kiinnostavampaa perhettä kuin Romanovit. Olen erityisen kiinnostunut Nikolai II:sta kaikkineen, mutta lukenut muitakin Romanov -kirjoja.
Edvard Radzinski: Viimeinen tsaari - Nikolai II:n elämä ja kuolema (WSOY 1992)
Jorma & Päivi Tuomi-Nikula: Nikolai II - Suomen suuriruhtinas (Atena 2010)
Staffan Skott: Romanovit - Keisarisuvun kohtalo (Schildts 2011)
.jpg)
Anna Virubova - Keisarinnan hovineiti, toimittanut Irmeli Viherjuuri (Otava 1993)
JP Koskinen: Ystäväni Rasputin (WSOY 2013)
Helen Rappaport: Pietari 1917 Ulkomainen eliitti Venäjän valankumouksen pyörteissä (Caught in the Revolution, Petrograd 1917, Minerva 2017, suomennos Sirpa Saari)
*****
Nikolai II:n perheen viimeinen joulu
Sinulla onkin monta kirjaa tuosta kiehtovasta aiheesta.Minulla yksi:Virginia Cowles:Romanovit. Ostin sen jo teininä.
VastaaPoistaJael, mitä enemmän heihin tutustuu, sen enemmän kiinnostuu. Nyt en ole huomannut mitään uusia kirjoja heistä. Odotan.
PoistaVoisin lukea kirjastosta tuon Cowlesin kirjan, jos se on faktaa.
Leena, olet tosiaan Romanov fani;)))
VastaaPoistaMinulla on myöskin 1971 ilmestynyt Virginia Cowlesin teos Romanovit - koko Venäjänmaan keisarit. Lueskelin sitä aikanaan, mutta en ihastunut siihen...Jotkut elävät loistossa, mutta paljon useampi menettää jopa henkensä maksaessaan veroja. Miksi minun pitäisi ihailla ihmisiä, jotka elävät toisten siivellä - kysyn vaan?
Mukavaa viikon jatkoa, Leena-IhaNainen!<3333
Aili, olen, mutta rajoitteella: Monet sen ajan hallinnolliset teot ovat vaikeita sisäistää. Kukin sukupolvi keittää omat keittonsa. Historia yleensäkin, mutta Romanovit, kolmas valtakunta etc.kiinnostaa, olihan siitä tulla minulle jopa ammatti.
PoistaSe oli kurjuuden aikaa monessa maassa köyhäksi syntyneelle. Myös Suomessa. Venäjä on aina ollut suurien vastakohtien maa ja oikeastaan liian suuri järjellisesti hallittavaksi. Mikä ikinä onkaan historian totuus, se todellinen totuus, oli niin väärin, että lapset surmattiin. Tai pitikö ketään murhata. Onko teloitus ikinä vastaus mihinkään.Ei meidän tarvitse ihailla yläisiä, ei alhaisia. Onneksi.
En tiedä ihailenko ketään missään paitsi niitä ihmisiä, jotka meille antoivat itsenäisen maan. Viron tie olisi voinut olla myös meidän tiemme. Miten merkillistä, että Mannerheim ehti palvella keisarinnan ratsuväkikaartissa, kunnes kaikki alkoi...
Kiitos samoin sinulle, Aili-IhaNainen!
♥
Leena!
PoistaEn todellakaan hyväksy noita murhatekoja, ne eivät ole oikeutettuja missään tapauksessa! Venäjän historian valossa - luin sitä melko paljon - asiat näyttävät pahoilta. En suinkaan ihaile kommunismia, pois se minusta, mutta maaorjuus oli tsaarien aikaan vallitseva olotila Venäjällä. Tuntuu siltä, ettei vielä nykyisellä Putinin kaudella, ole päästy orjuudesta vapauteen. Joku aina määrää ihmisen ajatukset, sanat ja teot.
On mahdottoman hyvä, ettei Suomelle käynyt samoin kuin Virolle, mutta suomalaiset ovat olleet liian jäykkäniskaisia alistumaan ja vapaudentahtoisia, onneksi!
Suomen itsenäisyys on kalliisti verellä ja ihmishengillä lunastettu, sitä kunnioitan myös minä! Kiitos ja kunnia isänmaan lunastaneille rintamamiehille ja sankarivainajille kuin myös lotille!
Leppoisaa tiistai-iltaa, Leena-IhaNainen.<3333
Aili, kulakkien kohtalo oli kova. Ei ole Venäjällä demokratiaa.
PoistaEhdottomasti. Kuvittele, jos sotaa ei olisi ollut, tai...niin Viipuri olisi kotikaupunkini. Suomalaisia on ollut vaikea hallita;-)
Isäni kantoi koko elämänsä kranaatin sirpaleita selässään. Hänen paras ystävä räjähti kappaleiksi vieressään. Ja he olivat poikia vasta. Kaikille heille kunnia ja ylistys. Äitini oli pikkulottana kannaksella.
Kiitos samoin sinulle, Aili-IhaNainen!
♥
Hienoja teoksia, joskus pitäisi aiheeseen perehtyä :)
VastaaPoistaJokke, tee se ihmeessä! Nämä kaikki kirjat tässä ovat todella kiinnostavia ja pääsee myös huomaamaan, miten eri ihmiset ovat tulkinneet eri tavalla samoja tapahtumia. Virubovan kertomus suhteessa Radzinskiin on huippu;-)
PoistaAnna Virubovan Keisarinnan hovineiti ilmestyi kuukaudenkirjana Suuressa suomalaisessa 1987. Silloin sen hankin ja kuten sanoit, kuvitus oli kiehtova. Muistatko, miten Rappaport luonnehti Virubovaa? Radzinskin olen lukenut ja Massien Nikolai ja Aleksandra, siihen liittyvä romantisoitu elokuvakin on hyllyssä. VeleAnastasian, Anna Andersonin tarina kiehtoi myös. Tämä Jekaterinburg nosti taas mieleen noita kohtaloita (edellisistä jo monta vuotta), enkä ihmettele, että noin kattavasti ja intohimolla kommentoit. Millainen paikka maailma olisi, jos noita murhia ei olisi tehty? Kenen kanssa suuriruhtinattaret olisivat menneet naimisiin? Olisiko Aleksei saanut elää tautinsa kanssa niin pitkään, että siihen olisi parannuskeinoja löytynyt (Taisi olla vasta 1936)? Kysymyksiä, joihin ei löydy vastauksia muualla kuin mielikuvituksessa, mutta saahan niitäkin miettiä. Siitähän se faktan pohjalta tarina voi muuttua lumoavaksikin fiktioksi.
VastaaPoistaReijo, olen pahoillani, että jouduit kirjoittamaan uudestaan: Minulla on kommenttivalvonta;)
PoistaNämä kaikki kirjat ovat niin kiinnostavia. Rappaportin kirja oli minusta äärettämän kiinnostava, mutta muistan paremmin miten Radzinski luonnehti Virubovaa. Rappaport taisi olla samoilla linjoilla...
Juuri niin. Tämä asia ei jätä rauhaan. Syystä tai toisesta. Siinä oli hyvin kiinteä perhe, jossa sairas lapsi julmassa historian teilipyörässä ja oli hyvin pienestä kiinni, etteikö perhe olisi voinut pelastua. Mm. Nikolai II:n äiti ja moni muu pelastui. Mutta Englannin asenne on minulle ikuinen arvoitus, sillä olihan tsaaritar sentään kuningatar Viktorian tyttären tytär. Englanti olisi voinut pelastaa tsaaripeheen!
Näitä voi lukea ja miettä sateenkaaren tuolle puolen ja olen alkanut nyt myös netistä googlailemaan Romanoveja. Yksi heistä innostunut lukijani lähettä minulle aika ajoin uusia linkkejä Nikolai II:n perheestä. Kai niitä uusia kuvia löytyy sukulaisten hallusta sitten vieläkin...
Kiitos kiinnostuneesta kommentistasi!
Ihmettelinkin, että mihin valmis teksti hävisi. Saitko siis kaksi versiota, olivatko edes samanlaisia?
VastaaPoistaMinä en enää muista Radzinskin luonnehdintaa, mutta Rappaport puhuu "epäkypsästä ja hengenlahjoiltaan vaatimattomasta" Virubovasta. Mihin lie tieto perustuu.Ihmettelin. Keisarinnan hovineidissä keskitytään kyllä aika arkisiin tapahtumiin, onpa siellä Virubovan tuntemus Alixin mustasukkaisuudestakin, johon myös Rappaport viittaa: Nikolaille lähettämissään kirjeissä A usein panettelikin hovineitiään kateellisena siitä ihailevasta kiintymyksestä, jota tämä osoitti Nikolaille.
Reijo, eikös niitä ollut kolme, mutta samaa asiaa.
PoistaNo, Radzinski panee paremmaksi, sillä hän syyttää miltei kaikesta Virubovaa, ainakin se tunne tulee, sillä hän väittää Virubovan, siin Annan eli Anjan tuoneen Rasputinin hoviin ja siitähän alkoi perheen suuri alamäki. Kansa kauhisteli, kun alkoi löytyä rienaavia piirroskuvia, joissa Rasputin ja keisarinna xxx. Mutta Alix oli myös liian etäällä kansasta. Hän kääriytyi ylpeyteensä ja toisaalta kauhuunsa lapsen sairauden takia. Säälin Nikolaita, sillä hän olisi ollut niin mielellään vain ihan tavallinen työmies ja perheen rakastava isä. Tsaarin rooli oli hänelle huonoin mahdollinen valinta.
Kuolleita ei saisi panetella sanotaan, mutta onko kovin pahasti sanottu, että Virubova teki hyvän työn kuvatessaan paljon perhettä, mutta taisi hänen oamssa elämänkerrassaan olla aika paljon kaunistelua, mutta kukaan ei ole enää siitä mitään oikaisemassa, sillä he ovat kuolleet Jekaterinburgissa. Virubova oli niin likellä perhettä, että vain he voisivat kertoa...
Oliko niitä kolme? Tämä täällä kirjoittaminen on minulle vähän uutta, joten menin vähän ihmetykselle, kun tuli viesti, että julkaistaan hyväksymisen jälkeen. No, nyt tiedän jo paremmin.
VastaaPoistaTotta puhut Nikolain roolista. Rakastava isä, mutta paljolti vaimon vietävissä. Ilmeisesti oli epävarma ja kysyi vahvistuksen aina Alixilta.
Luin myös äskettäin ihan fiktiivisen kirjan Ystäväni Rasputin. Siinä Rasputinilla oli oppipoika, joka kertoi sitten opettajansa elämästä ja toilailuista. Siitä kaverista on kyllä vaikka minkälaista tarua ja totta liikkeellä.
Juu;) Nyt sinä opit kun olet vauhtiin päässyt! Monet pitävät kommenttivalvontaa, kun meitä mahtuu niin moneen junaan ja anonyyminä jotkut kirjoittavat, mitä sylki suuhun tuo, eikä mitään juttuun liittyvää edes.
PoistaAlix oli koppava ja varmaan kovakin, ainakin verrattuna Nikolaihin, mutta niin vain heidän säilynyt kirjeenvaihtonsa on minut vakuuttanut siitä, että siinä oli pari, joka rakasti toisiaan.
No, minäkin luen fiktiivisiä kirjoja ja luin yhden, joka liittyi Romanoveihin, Tarkoin vartioitu talo, mutta kun noista on lukenut niin paljon faktaa, niin se tuntui minusta sitten kuitenkin ihan liian kevyeltä. Tieto lisäsi tuskaa eli nautinto oli tiessään lukemisesta. Huomasin sen Rasputin kirjan, mutta muistin tuon kokemukseni Tarkoin vartioidusta talosta. Olisiko Troyat kirjoittanut faktaa Rasputinista, ainakin hän on kirjoittanut Pietari Suuresta alkaen Venäjän hallitsijoista ja kadun suuresti, että luin Stalinin, sillä se oli niin järkyttävä.
Nyt suljen ja lähden lukemaan. Hyvää vikkonloppua sinulle!
Haa, enpä arvannut Ystäväni Rasputinia ihan Finlandia-ehdokkaaksi, mutta nyt, kun aikaakin on kulunut, niin tuntuu hyvältä. Leena, sinunkin historiaa tuntevana täytyy tämä lukea. Ps. Kyllä kirjoitit kauniisti isästäsi!
PoistaMeinasin unohtaa: ja miehestäsi!
PoistaJuu, jos sinä luet oman suosikkini Finlandia -ehdokkaissa eli Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme. Ei vainkaan, et ehkä ole niin kiinnostunut ruonudesta, mutta siinä käsitellään myös Stalinin vainoamia runoilijoita ja kirjailijoita. Luen Rasputin jossain vaiheessa, jos se on faktaa. Jostain syystä haluan heistä vain faktaa, vaikka Woolfin kohdalla pidin kovasti Sellersin kirjasta Vanessa&Virginia, joka kertoo taiteellisista sisaruksista fiktion ja faktan kautta.
PoistaKiitos! Minulla on sattunut onni, kun olen saanut elämässäni kohdata kaksi upeaa miestä, toinen isäni ja toinen aviomieheni. Mieheni on arjen sankari: Nyt hän lukee puolestani kirjaa Ville Haapasalosta;) Ensimmäisen kerran ilmestyy Lumissa: Lukijan mies arvostelee...
Pistän Riikka Pelon kirjan heti varaukseen. Luin juuri Pushkinin enkelin ja kyllä runouskin kiinnostaa. Eino Leinon Helkavirret säväyttää aina vaan ja Eila Kivikk`aho kirjoittaa kauniisti Karjalasta. Odotan mielenkiinnolla juttua Ville Haapasalosta.
PoistaRasputin rakentuu faktan ympärille, mutta kirjailijan vapaus on onnistunutta.
Ps. Varasin ja olen jonossa 15.
PoistaHyvä sinä! Lataat selvästi paineita minulle ja Rasputinille;)
PoistaPidän hyvin monista suomalaisista runoilijoista...Kaarlo Sarkia, Eino Leino (etenkin rakkausrunot!), Hellaakoski, Arno Kotro, Mirkka Rekola, L Onerva (Leinon rakastettu), Aila Meriluoto, Kai Nieminen, Yrjö Kaijärvi, Katri Vala, Edith Södergran...
Toivottavasti pidät Pelon kirjasta.
Haapasalosta en ehkä pysty syvälliseen, sillä koen sen mieheni kertomana, mutta aika näyttää;)
PoistaJa kerron sitten myös, miksi se kirja tuli minulle...
PoistaTroyatin kirjat veivät mukanaan, taisi aloittaa Iivana Julmasta, ja olisivat taas uudelleenluettavissa. Hyvää viikonloppua ja kiitos nasevista kommenteista.
VastaaPoistaTroyat on hyvä. Taisin itsekin aloittaa Iivana Julmasta, mutta vaikka hän oli julma, on mieleeni erityisesti jäänyt muutama Pietari Suuren aikainen kidutusmenetelmä eikä se sieltä katoa. Stalin taas oli niin paha, että sen olisin voinut jättää lukematta, olenhan lukenut niin paljon kirjoja vankileirien saaristoista sekä tiedän paljon venäläisten runilijoiden ja kirjailijoiden kohtaloista.
PoistaKiitos samoin sinulle.