SYYSKIRJE ERÄÄNÄ SUNNUNTAINA
Hei!
Kultainen syyskuun sunnuntai on alkanut. Kaikki, mitä katson on kultaa, vaikka siellä saattaakin oikeasti olla vispipuuron väristä callunaa, kesänvihreää ruohoa, pilvikirsikkaa, joka ei ole vielä syysasussaan ja pieniä villiorvokkeja siellä täällä. Syysleimut mahtailevat tulenpunaisina ja malvat lopettelevat syötävän vaaleanpunaisina. Puraisen mehevää luumua, haukkaan kanelista omenaa, juon tätä aamua ja aukeavaa päivää. En pysty nyt muuhun...
Suuriruhtinatar Olga, rakas, ikäneitopunaturkkimme nauttii syyskuusta, kuten hoviväkensä. Hän ei muista enää kaivata lunta, sillä
hänen puutarhassaan liikkuu muitakin punaturkkeja ja kaiken huipuksi yksi niistä
syö hänen kupiltaan! Sitähän Applehill's Thora ei voi kestää, joten illat menevät tarkassa vahdinpidossa.
Mikä harmi, että hoviväki viettää illat kuvaten muita punaturkkeja ja nyt mami on antanut jo yhdelle mustasukalle nimenkin: Reipastassu! Onneksi vain minä saan miljoona iltasuukkoa ja herkullisia erityisnameja. Ja vain minullE mami kuiskaa alati: Unforgettable♥
Pidän itseäni suhteellisen ahkerana kirjabloggaajana, mutta nyt en pysty, en pysty...syyskuu vie mennessään, tämä kaikki täällä. Palataan asiaan huomenna tai ylihuomenna. Menossa kirja, joka vaatii sulattelua, paljon sulattelua. Jotkut teistä tietävät, mitä polvelleni tapahtui viime vuoden lumityöviikolla, kun R. oli reissussa. Ihanaa puuterilunta satoi yötä päivää koko viikon, joten olin lumitöissä ensimmäisen kerran jo aamuvarhain ja lopetin keskiyöllä. Joku kiertoliike oli siinä mukana tuhat kertaa ja sitten seurasi ikäviä kuukausia. Nyt se on kuvattu, eikä ole mitään isoa, joten olen lähdössä R:n kanssa kiertämään rantapolkuja ja lopuksi aiomme kiivetä vuorta ylös. Saan kuulemma kiivetä vaikka maailman ympäri, mutta en saa laskeutua, joten silloinhan kulkuni on vain ylöspäin!
Iloista, kultaista syyskuun sunnuntaita teille kaikille♥
Minä hymyilen, sillä en saata olla hymyilemättä.
Tämä ei ole vain huulten hymyä,
sillä tämä hymy karkaa aina silmiini saakka,
säihkyy sieltä niin, että kaikki kysyvät:
Mitä ihanaa sinulle on tapahtunut?
Hymyni saa poskipääni hehkumaan,
paljastaa niskani suudelmillesi,
väräjää sisälläni asti.
Nyt kaikki arvaavat:
Sinä eilen minussa. Minä eilen sinussa.
Rakkauden kemiaa, hellyyden matematiikkaa.
Syyskuu!
Love
Leena Lumi
Aikamoiset punaturkit siellä :)
VastaaPoistaRva Kepponen, meillä on nyt luontopiha. Lue Riku Cajanderin samanniminen kirja. Löytyy myös blogistani esittely.
PoistaVispipuuron värinen calluna♥
VastaaPoistaJa aivan uskomatonta tuo kettuvieras.
Allu, tuota väriä oli satojen joukossa KAKSI. Onneksi isoja. Ostin tietysti molemmat. Nyt tämä kuva lähtee luottokauppapuutarhalleni, sillä haluan just tuon väristä sammalleimua keväällä. Minulta pyydettiin sinne värimalli ja se on tässä.
PoistaMuistathan, millaista oli hyvin vatkattu vispipuuro...ja miten hyvää♥
Elämme nyt todellakin luonnossa ja villieläinten keskellä. Enää en kaipaa Afrikan safarille, sillä meillä on täällä kaikki ketuista lumikoihin ja haukka viipyy välillä parvekkeemme kaiteella.
Vau, ihanat kettukuvat! Toivottelen mukavia ja leppoisia sulatteluhetkiä. Meilläkin kukkii, laitan huomenna kuvia!
VastaaPoistaSannabanana, ne olisivat paljon paremmat, jos kamerani olisi laadukkaampi. Tytär 'uhkasi' tulla kuvaamaan järkkärillään. Odotan sitä.
PoistaKiitos samoin sinulle ihanaa kaikkea!
Kirjoitin jo post it -lapulle: Sannabanana! Eli tulen huomenna sulle.
Ihana postaus, kiitos Leena!
VastaaPoistaKaikki on sinulla niin uniikkia, niin ainutkertaisen kaunista ja ihanaa!<33 Ymmärrän mikset koko ajan voi lukea, hyvä nauttia välillä omasta elämästään! Ja kun olet syysihminen, sitäkin suuremmalla syyllä!
Kiitos hienosta runosta ja ihanista kuvista! Iloitse sillä Olga-rouva on vielä tänään kanssasi;)))
Oikein upeaa sunnuntaipäivää sinulle, Leena-IhaNainen!<3333
Aili, kiitos ja ole hyvä.
PoistaMinä vain koen kaiken niin uniikisti;-) Se muten riippuu täysin vuodenajasta. Takuulla olet huomannut miten huonosti voin kesähelteellä...En voi lukea todellakaan samaa tahtia neljättä vuotta: Se on nyt selvä.
Ole hyvä: Toivottavasti inspiroin sinua. 'Hän on, hän on', laulaa sydämeni.
Kiitos samoin sinulle, Aili-Ihanainen!
♥
Ihania kuvia! Itsellänikin syyskuu nielee aika niin, että jo kaksi viikkoa mennyt ja vasta tänään on oikeasti aikaa hetkeksi istahtaa ja antaa aikaa blogeille. Eilen kyllä sain yhden tekstin kirjoitettua, mutta siitä lähdinkin sitten taas aivan muualle. Nyt sopisi kysyä, että koska on aikaa kirjoille...
VastaaPoistaToivottavasti polvesi ja sinä jaksatte hyvin kaiken keskellä!
Katri, kiitos. Laatu ei niinkään, mutta ehkä aihe.
PoistaKurkkasin mitä sinulla on menossa ja tulen kohta lukemaan siitä aiheesta kaiken. Rollaa vähän mun oikeaa palkkia alaspäin...
Kirjapinot huojuvat...
Polvi kesti lenkin hyvin ja siitä olen niiiin iloinen! Kiitos!
Oi, kettu syksyisessä maisemassa lumosi minut. Ihastuin!
VastaaPoistaIhanaa syyssunnuntaita!
Liisa, meidän etupihalla. Mongolianvaahteroiden joukossa. Minäkin olen aivan 'lääpälläni'.
PoistaKiitos samoin sinulle!
Leena, en ole itse erityisen syksyihminen, mutta sinä saat kyllä minutkin huomaamaan tämänkin vuodenajan hienoudet, kiitos siitä!
VastaaPoistaTosi kivat kuvat!
Erja, sinä ehdit vielä oppia suureksi syksyn rakastajaksi! Yhtenä päivänä heräät ja tajuat, mikä on syksyn kultainen salaisuus;-) Ole hyvä: Ilo on minun.
PoistaKiitos!
Hih...Reipastassu oikein ituu kupin vieressä...ilmeisesti lisää ruokaa odotaa...:)
VastaaPoistaHyvä, että polvessasi ei mitään pahempaa.
Aurikoista sunnuntaita sinulle!
Irmastiina, sitä juuri eli on kaikkein koiramaisin villieläin. Oli onnellinen vahinko saada ketut puutarhaamme, sillä ruokimme siilejä ja sitten kupeille alkoikin tulla kettja. Kettu on puutarhan hyötyeläin, joka syö myyriä, hiiriä ja jopa lehtokotiloita. Tästä kaikesta kerrotaan Cjanderin kirjassa Luontopiha.
PoistaTänään meni lenkki hyvin, mutta juokse en enää. Lisään vain kävelyä vähitellen ja talvella hiihdän toivottavasti paljon.
Kiitos samoin sinulle!
Kylläpä teillä käy kauniita vieraita.
VastaaPoistaKiitos ilahduttavasta kirjoituksesta.
Anna, nämä sieltä toivotuimmasta päästä;-)
PoistaOle hyvä ja kiitos sinulle!
Kaunista alkavaa viikkoa!
Ihania kettukuvia, kaikkea sitä näkee. Mukavaa syksyä paratiisissa. Mitä muutakaan se on, kun kaikki eläimet liikkuvat kukkien keskellä?
VastaaPoistaAlaspäin minullakin on polven takia vaikea kulkea.
Risa, eikö vain. Tämän takia en osaa kuvitella asumista kaupungin keskustassa. Asun kyllä Jyväskylän saaristokaupungin osassa...Täyttä paratiisia tämä on;-)
PoistaOtetaan se positiivisesti: Meidän kulkumme on vain ylöspäin! Olen läytänyt lenkin, jossa vain yksi tosi pieni laskeutuminen ja ensin tasaista, sitten kuntoa vaativa nousu ja sitten olenkin jo kotona. Liikkumist alkäämme lopettako!
Vielä on pihanne vihreyttä täynnä. Upeat kuvat luontopuutarhan ketusta.
VastaaPoistaUnelma, täysin sitä. Pelakuut kukkivat upeina, mutta nostin niitä parvekkeen pöydälle, että sain muualla tilaa callunoille. Ellei NYT osta suosikkivärejään, ei niitä enää myöhemmin saa.
PoistaKiitos!, mein niin tykkäämme hänen kuvistaan kuvien laadusta viis'.
Mun aiempi kommentti taisi kadota... mur. Jos tää tulee kahteen kertaan, poista toinen ;)
VastaaPoistaMutta. Ihastelin noita kuvia! Mahtavaa, että ketut on noin kesyjä! Ja Olga suloisena siellä paistattelee päivää. Tällaisia lisää hänelle!
Mie sain myös tuon "pahamaineisen" romaanin. En ole varma, onko nyt oikea hetki sitä lukea. Ainakin pari dekkaria vedettävä väliin...
Ota rauhallisesti polven kanssa, paranemisia! ♥
Annika, eikö olekin tekniikka kivaa;-) Poistan aina toisen, jos huomaan tulevan kaksi samaa.
PoistaLuin jostain, että ketut ovat melkein kuin koiria taajamissa, joissa niillä ei ole mitään hätää. Lontoohan on oikein tunnettu cityketuistaan. Yleensäkin asenne kettuihin on Englannissa kovasti muuttunut ja nyt niitä kutsutaan kulttuuriketuiksi ja houkutellaan puutarhoihin syömään tuholaisia - ja tuomaan villin pihan tunnelmaa.
Ikä on tehnyt Olgasta entistä säätiedostavamman. Kuivat aurinkoiset, mutta sopivan hellät, ei kuumat päivät, ovat hänen suosikkejaan. sadepäivät pahoja. Ne nivelet, ne nivelet...
Voi Annika, älä anna minun vaikuttaa: Se on monilta osiltaan huippua, mutta hyvin erikoinen ja kaikesta siinä en nyt todellakaan pidä, sillä...kerron sitten arviossani, joka todennäköisesti ei tule vielä huomenna.
Olen ottanut koko kesän niin rauhallisesti kuin mun luonteella voi ottaa. Nyt täytyy alkaa vähän uskaltaa. Pitkät kävelyt ovat minun kaiken jaksamiseni takuu. Kiitos♥
Odotan innolla arviotasi! Juoni vaikuttaa kieltämättä erikoiselta mutta jos ei pelkkää synkkää paahdetta ole, niin mikä ettei. Lukulistalla kirja joka tapauksessa on.
PoistaPelkääkö Olga kettuja? :) Tai miten ylipäätään suhtautuu, kun punatakit käyvät ruokakupilla? En muista oletko jo aiemmin aiheesta kirjoittanutkin.
Minä rakastan valkohehkuista raivoa ja synkkää paahdetta, mutta nyt menossa tyylikokeilu, joka vaatii lukijalta todella kiinnostusta vaikkapa psyykkisiin häiriöihin, oikeisiin tai oletettuihin ja niitä on paljon kuin myös lääkkeitä. Takuulla luet tämän!
PoistaEi ollenkaan, mutta jos Olga ja kettu kohtaisivat, kettu lähtisi heti pakoon. Toivottavasti Olga sitten tajuaa, että hän ei jaksa jahdata, se on turhaa. Olga ei lähde enää pihalta ja puutarhasta mihinkään, mutta kettuja hän saa seurata vain meidän parvekkeelta. Se on hänen viriketoimintaansa nyt. Tosin silloin yksi ilta, kun R. ja kettu kohtasivat kalliomme polulla, Olga oli mukana, mutta hänen kuulo on jo niin todella huono, että ennen kuin hän reagoi, R. koppasi ison koiran syliinsä;-) En kai ole kettuja kunnolla tuonut tätä ennen esiin, vain ohimennen maininnut.
Se on kesäinen siilinkuppa, mistä kettu alkoi syödä ja nyt se on ketun kuppi. Kettuhan on arka eläin ja väistää ellei joudu ahdistetuksi vasten seinää ja sitä ei tapahdu ainakaan meidän luontopihalla.
Oh, odotan jo sulattelemaasi, vaikka en voikaan sitä tulla hetimmiten lukemaan.
VastaaPoistaLumoava syksy ja lumoava Olga! Kyllä minäkin kuppiani katselisin, jos tuollainen sukkelasuinen vieras hiippailisi lähettyvillä. Ketut ovat sitten lumoavia. Yksi jäi kerran lenkkipolulla tuijottamaan pitkäksi aikaa silmiin. Ei ollut kiire, ei ketulla eikä minulla. Koira sen sijaan ulahteli hermostuneesti, että mitä tämä tämmöinen peli oikein on.
Valkoinen kirahvi, rimakauhu lähestyy;-) Hyvin, hyvin erikoista, täytyy sanoa.
PoistaLumoavia ovat he, Olga ja syksy. Olga on niin virkeä ketuista, että alkaa jo klo 16 niitä odottaa. Hyvä kun malttaa välillä syödä;-)
R:lle on käynyt meidän kallion polulla ihan sama. Molemmat vain katsoivat toisiaan ja sitten kettu kääntyi ihan rauhassa ja usko tai älä: Nousi etupihalle ja pani maata, pää tassujen päällä just kuten Olga tekee. Vasta R:n myös lähestyessä etupihaa tullakseen etuoveesta sisälle, kettu häipyi meidän lehtoon, joka on pyhitetty villieläimille.
Oli ihme, että kettu näyttäyti sinulle, koska sinulla oli koiruus mukana. Minä en 12 reippaan metsävaellusvuoden aikana nähnyt kertaakaan kettuja, sillä aina Olga mukana. Moni kertoi nähneensä, mutta koiralliset näkivät harvoin. Cajander kirjoittaa, että kettu väistää koiraa kuin myös ihmistä, mutta epäilen, että just Reipastassu on vasta about vuoden vanha, joten ei kovia kokemuksia. Arkajalka kun saapuu, niin lähtee heti, jos Olga on partsilla tai me. Kerran pari ollaan nähty ja kiitos Arkajalan ollaan kuultu yksin ketun kahdestakymmenestä eri äänistä.
Upeita nuo ketut! Kerrassaan ihania. Ja vähän hävyttömiä, kun Olgan ruokakupilla käyvät.
VastaaPoistaMulla ei ole vispipuuron värisiä callunoita, mutta mulla on itsetehtyä vispipuuroa.:)
Kultaista, ihanaa syyskuuta sinulle Leena Lumi!
(Olen muuten parhaillaan lukemassa Shriverin Kaksoisivirhettä.)
Sanna, eikö vain! No vitsillä tietty sanoin: Olgalla on puutarhassa vain vesikuppeja, nuo ruokakupit tai kukkaruukkujen aluset oli laitettu jo alkusuvesta siilejä varten. yhtäkkiä siilit katosivat, mutta ruokaa kului edelleenkin...eli ketut.
PoistaMinäkin haluan itsetehtyä vispipuuroa. Kohta sitä teenkin. Se on herkku, joka tuo mieleen lapsuuden.
Kiitos samoin sinulle, Sanna!
(Oi, sinä sitten melkein lukisit minusta ja R:stä, jos me olisimme molemmat SAMAN lajin urheilijoita...R:kin on alkanut jo myöntää tuon faktan, minä Willy, hän Eric. Opin taas paljon itsestäni, sillä niin syvästi samaistuin Willyyn, mutta Eric minusta...)
Kaunis luontopiha! Voimakkaat syksynvärit. Luonto tuhlaa nyt parasta väriloistoaan ja sitten putoamme harmaaseen.
VastaaPoistaOlet saanut punaturkista upeita kuvia!
Irene, kiitos. Tosin värileikki on vasta alkamassa.
PoistaMinusta tuntuu näinä päivinä, että taivas on tullut maanpäälle.
Älä sure harmaata: Ensilumi pelastaa sinut siltä!
Ainakin ne ovat ihania, joskaan eivät laadukkaita. Tämä kaikki tässä ja nyt on kuin ihanaa unta...
Kaunista tulevaa viikkoa sinulle! Joku sanoi, että huomenna sataa...
Voi mitkä ihanat punaturkit, niin omasi kuin vierailijakin ☺
VastaaPoistaMinäkin voisin yhtä kettua ruokkia...exän isä kavereineen sattui aikanaan löytämään kaksi orpoa ketunpoikaa, emo oli ammuttu, ottivat talteen ja pitivät pihoillaan niin kauan kunnes naapurit alkoivat valittaa ympärikäännetystä pihasta.
Lopulta molemmat pääsivät eläintarhaan, jossa totutettiin itsenäiseen elämään, lopulta vapautettiin jonnekin keskisuomeen -seurattiin aikansa ja kaikki meni kuulemma hvyin ☺
Muitakin omituisia kotieläimiä oli...monta hauskaa tarinaa oli ex-anopilla!
Punatukka,eikö vain;-)
PoistaPääasiassa tässä käykin nyt vain yksi, sillä Arkajalka taisi häipätä, kun Olga jaksaa vielä haukkua ja komentaa, jos reviirille tulee outoja kävijöitä. Reipastassu ei ole moksiskaan. Tosin emme halua että se kesyyntyy liikaa. Saa pyöriä turvallisesti meidän lehdossa ja puutarhassa, mutta ei tulla ihan koiraksi, vaikka siitäkin siihen olisi. Parhaat otokset ovat vain muistissa, sillä kameramme ei mikään tasokas, ei mikään niistä. Reipastassun ilme, kun naksuttelen eri ääniä ja hän katsoo minua pää kallellaan...ihan kuin meidän Olga.
Minulla oli lapsena hiiriä ja kilpikonna, kunnes tuli koira...Tyttärellä hamsteri ja kilpikonna, kunnes tuli Olga. Mun 'lapsenlapsetkin' ovat koiria. Nyt vasta yksi eli Dina, mutta kohta taitaa tulla pikkuinen sheltti...
Ensimmäisellä esimiehelläni oli lemmikkinä nuorena sika. Siis asunnossa. Hän vakuutti aina, että sikaa viisampaa eläintä saa etsiä;-) Sika sai häädön, kun tuli morsian...
Sika ON kuulemma fiksu lemmikki, ne pienenpienet minisiat vaan tuppaa kasvamaan kunnon mötiköiksi....tiesitkös muuten sen, että (kuulemma) koira katsoo ihmistä ylöspäin, kissa alaspäin, mutta sika pitää vertaisenaan ☺
PoistaVoi olet aivan ihana!
VastaaPoista♥
Maria, kiitos! Syysvirtaan...
Poista♥
Hieno kuukausi!
VastaaPoistaHannele, sitä ruskasamppanjaa!
PoistaHei Leena, jälkijunassa tullaan, mutta yritän olla viikonloput koneen tavoittamattomissa. On niin paljon ihanaa puuhaa:)
VastaaPoistaUpea, ihanat kuvat!♥
Nyt kyllä ymmärrän, että vietätte illat terassilla, sillä pihallanne on niin paljon mahtavaa katseltavaa.
Onnellinen Sinä joka asut veden saartamana.
Alkakoon uusi viikkosi yhtä onnellisissa merkeissä!
Hanne, sama täällä, mutta aina en pysty. Viikonloput ehdottomasti perheelle! Nyt 'puhuin' itselleni maantaista 'ruhetagin'.
PoistaKiitos♥
Minä en lähtisi täältä mihinkään...paitsi huhtikuussa. Tällä saarella on kaikkikaikkikaikki. Niin ja tuo Päijänne ympärillä...Osaan arvostaa.
Kiitos samoin sinulle!
Ihania punaturkkeja : )
VastaaPoistaKyllä vaan on paljon kaikkea kaunista ympärilläsi. Syksy on niin kertakaikkisen ihanaa aikaa.
Erjuska, näin koen. Varmaan myös sinulla, meillä kaikilla...on syksyn fiesta ympärillämme.
PoistaKaunista viikkoa sinulle!
Kiitos syyskirjeestä, joka kyllä nostatti sellaisen syksyikävän, että... Täällä on taas lähemmäs 30 astetta. Kassissa on kyllä omenoita, joten voin kuvitella olevani Suomen syksyssä omenapiirakkaa leipoessani.
VastaaPoistaVoihan Repo. Onpa hän sievä.
Mine, se on tarkoituskin;-) Mikä muu on kuin Suomen syksy!
PoistaOmenat auttavat paljon...niissä on jotain syksyn taikaa.
Hän on niiiiin kaunis.
Tästä syyskirjeestäsi tuli samalla kertaa ihana ja haikea olo. Etenkin nuo punaturkit, etenkin Olga. <3 Tuo kettu taas aika jännä vieras. Olen itse tainnut nähdä ketun vain kerran elämässäni - olen nähnyt hirvenkin pari kertaa, mutta ketun vain kerran. :)
VastaaPoistaPilvikirsikka on syysasussaan varmasti ihana. Äitini sai pilvikirsikan taimia hiljattain ja haaveilen sellaista omallekin tontillemme, mutta tontti on sen verran pieni, ettei pilvikirsikka varmaankaan enää mahdu. Nyyh.
Ihanaa, syksyn kultaista viikkoa!
Katja, niin minullekin. Etenkin Olga.
PoistaTätä ennen en ollut kettua luonnossa nähnyt huolimatta pitkistä metsälenkeistä monia vuosia Olgan kanssa. Kettu väistää aina ellei joudu 'seinää vasten'. Hirviin törmäsin Luvialla lenkkipoluilla, arvaa kumpi väisti;-)
Aion kuvata just samasta kuvakulmasta tuon pilvikirsikan. Siihen laitan viime syksyn kuvan viereen ja tekstin: Hillittykasvuinennko?
Minä muistan, että hän sai. Onnea uusille taimille ja saamme alkaa odottaa upeita ruskakuvia jo ensi syksynä. Puu kasvaa nopeasti. Voit sitten käydä äidilläsi niitä kuvaamassa keväin syksyin ja nauttimassa ihanuuttansa.
Kiitos samoin sinulle!
Ihania kuvia Reipastassusta :)
VastaaPoista-Tuija-
Tuija, kiitos! Menee illat nopsaan;-)
Poista(tueleekohan tää kommentti nyt toisen kerran,mutta:)
VastaaPoistaLEENA sä oot ♥
Riitta Sinikka, ja SÄ OOT♥
PoistaOi Leena, tämä sun posti oli kuin satua, aivan lumoava kettuineen kaikkineen!
VastaaPoistaVoi hyvin ihana syyskulkija, ylöspäin, ylöspäin♥
Hannah, kiitos! Joskus ihan oikea elämä voi olla kuin satua...joskus.
PoistaKiitos samoin sinä Hymytyttö, ylöspäin, ylöspäin♥
Kettu tietää miten viekastellaan puutarhassa makupaloja. Ilmankos Punaturkki ei tykkää siitä.
VastaaPoistaImaisin ihanan runosi.
Nyt taas tänään satoi ja eilen oli lämmin ja aurinko paistoi. Oikukas syyskuu.
Rentoa syyskuun jatkoa sinne puutarhaan.
Voi Arleena, vastasin sinulle eilen pitkästi. Minne lie kadonnut...
PoistaOta runo ja nauti!
Nyt paistaa: Lähden rantapoluille ja sitten kiipeän vuorta ylös. Oikukas syyskuu eli syyskuu taitaa olla femiini;-)
Kiitos samoin sinulle sinne kauniiseen kotiisi ja kaupunkiisi.
Ihanat punaturkit! Upeat kuvat olet onnistunut saamaan. Meilläkin liikkuu noita mustasukkia, mutta en ole koskaan onnistunut osumaan niihin kameralla.
VastaaPoistaCheri, eikö vain! Kuvien taso ei ketussa oikein toimi, mutta aihe voittaa nyt laatuvaatimukset;-)
VastaaPoistaMustat korvat ja sukat. Niin kauniit. Tiedän tunnit, joiden haarukassa kettu tulee.
Kettu ryäkäle syä Olka kupist. Ja nimenki o tämä ketupoika saanu: Reipastassu. Ihana postaus, tempaa mukanas tunnelmii.
VastaaPoistaPaula, se on meille Ihanuus! Hän on Reipastassu ja on tyttö. Arkajalka on toista maata: Taitaa olla poika;-)
PoistaKiitos!
Kaunista syyskuun jatkoa sinulle!
Jälkijunassa täälläkin, mutta kannatti tulla ♥
VastaaPoistaAivan ihana syyskirje ja jotenkin tuli haikea mieli katsellessani Olga-punaturkkia.
Kauniita ovat kuvat luonnon punaturkeista, ovathan somia.
Kaunista syyskuuta, jatkuisi vielä tälläinen sää.
Minttuli, aina tulee uusia junia...Kiitos♥
PoistaTämä syksy on kaunista haikeutta tulvillaan. On vain kestettävä, selvittävä, nähtävä valo pimeässäkin.
Tämä Reipastassu on kaunein. Varmaan aika nuori.
Kiitos samoin sinulle! Toivon niin, että saamme oikein pitkän ja kauniin syksyn.
Onko OLGA vielä täällä, ihana juttu!!! Ketuista viis, vaikka oikeasti oli hienoja hänt.. siis kuvia:)
VastaaPoistaMustis, no kuvittele, että hän on! En lähde muutamaa tuntia pidemmäksi aikaa luotaan, hieron, paijaan, leikin, pussailen...Hän lähtee sitten kun se on armo, ei murha. Paikka puutarhassakin on jo...ja sitä ympäröivät sinivuokot, lehto-orvokit ja lemmikit. Sitten joskus ensi keväänä, istutan niiden keskelle särkyneensydämen.
VastaaPoistaKettu on suosikkivillieläimeni ja muistuttaa eniten koiraa.
Kaunista syksyn jatkoa sinulle!
Voi miten ihanat kettukuvat omassa puutarhassasi :) Olen aivan sanaton.
VastaaPoistaNyt nämä vasta bongasin.
Kettu on varsinainen luonnon puhtaanapitolaitos ja kaunis selllainen. Olispa ihanaa jos tuollainen viivähtäisi minunkin puutarhassani..
Heidi-Maaria, eikö vain! Minä vietin iltoja ollen ihan sanaton. Nyt ei ole näkynyt. Lähistölle muutti kettujen tappaja. Naapureita ei voi valita. Nyt harmittaa kuin myin metsätonttini pois länsirannikolta...
PoistaIlman kettuja ja variksia Suomi kuulemma hukkuisi raatoihin. Ne pitävät paikat puhtaina. Minäkin toivon, että saan ketturauhan tälle ihanalle saarellemme. Täällä on suojelualueita, mutta aina löytyy niitä, jotka eivät noudata mitään lakeja.Ja meidän pitäisi siirtyä siihen, missä ovat muut länsimaat eli kieltää kettujen metsästys koirilla.
Voit olla varma, että viime syksy jäi ikuisesti muistini verkkokalvolle.