ROMUROMANTTINEN SISUSTUSKIRJA

Hyvin romanttisnostalgisesti puhuttelee Sari Sirkkiä-Jarva lukijoitaan hänen ja Ilpo Kuparisen kirjan Romuromanttinen sisustuskirja (Tammi 2011) alussa ja mikä paremmin kirjan henkeen sopiikaan. Sari kertoo kuinka hänellä oli lapsena pieni, kahden neliön oma piirustussoppi, jossa oli punainen pöytä, vanha lypsyjakkara sekä vaaleanpunainen matto. Näistä kauniisti patinoitunut lypsyjakkara sekä vaaleanpunainen matto kulkevat vieläkin hänen matkassaan ja kun mieli unohtuu unelmiin, katse kohtaa jakkaran pinnalla kisaavien pölyhiukkasten leikin.

Kirjan kansi on niin harmonisen kaunis, että kiitän valokuvaaja Ilpo Kuparista aivan mykistyneenä sekä tästä taidonnäytteestä että kuvista, jotka sain tähän esittelyyn. Sanomattakin lienee selviö, että teoksen kuvat ovat taidetta, jota nautitaan pienin siemaisuin kuin parasta samppanjaa. Koska kyseessä ei ole pelkkä katselukirja, vaan vinkkikirja romuromanttiseen sisustamiseen, osa kuvista on hyvinkin arkisia, mutta…silti kuin taidetta.


Romuromanttisen sisustuskirjan alussa Sari kertoo, että kuvia otettiin vuoden 2010 aikana, jolloin kuvauspäivien lämpötilaeroksi saatiin huikeat 59 astetta kun verrataan kylmintä ja kuuminta työpäivää. Se antanee työlle oman uniikin leimansa…

Kirjassa on paljon valkoista, sillä valkoinen valloittaa nykyään sisustuksessa –ja jopa puutarhoissa, vrt. kuupuutarhat. Kaikki ei onneksi ole kuitenkaan ihan vain valkoista, sillä romuromanttisen tyylin väriskaala on laajempi kuin sateenkaari. Tällöin jokainen tulkinta ruosteisesta pinkkiin on yhtä oikea, sillä onhan romuromanttinenkin mielipideasia. Ja näin selittää tätä tyylisuuntaa kirjan toinen tekijä Sari:


Romuromanttinen tarkoittaa toisaalta romanttista sisustustyyliä pitseillä ja nauhoilla kruusattuna, toisaalta risojen, rikkikuluneiden tai –ruostuneiden ja monella tavalla hylättyjen esineiden käyttökelpoisuudella leikittelyä.


Romuromanttiseen tyyliin liittyvät myös käsitteet mummolatyyli tai maalaisromanttisuus, onpa mukana usein myös ripaus ranskalaista tai tanskalaista sisustamisperinnettä. Kaikkien näiden sisustamisnäkökulmien käsitteet ovat harrastajien keskuudessa kovin häilyviä ja tulkinnanvaraisia aivan kuten antiikki-, retro- tai vintage-käsitteetkin.

Esipuhe ennen ideoita on kaunis ja voin hyvin alleviivata siitä kaiken, jopa kertoa kokeneeni saman kauppiastalolapsuuden kuin Sarikin, mutta siinä missä Sari ja Ilpo hylkäävät rappioromanttisen termin, minä edelleen liehutan sen lippua. Minulle sana rappio on meidän pohjoisen päädyn vonksallaan olevat luonnonkiviraput sekä Merin vanha kivinen leikkimökki, joka pian kokee uuden tulemisen ympärivuotisena puutarhan Salaisena Paikkana. Minulle rappioromantiikka on jotain niin Kaurismäkeläistä, että hänen elokuviensa ihailijana, haluan itse säilyttää tuon sanan. Mutta tässä kirjassa menemme isäntäparin lumoavaan tahtiin.

Kirjan kuvat ovat kuvia tavallisista suomalaisista kodeista, joissa asuu tavallisia ihmisiä. Jokaisella kodilla on kuitenkin omat tarinansa ja niihinkin tässä kirjassa päästään, joskin kuvat ja sisustusvinkit ovat pääosassa. Tämän kirjan tekijät ovat Romukasojen Valtiaita, jotka ovat kiertäneet kirpputoreja, huutokauppoja, kierrätyskeskuksia ja jopa kaatopaikkoja. Arvostan ja ymmärrän, sillä minä löysin olohuoneen kauniin pöytäni osissa roskalavalta…


Uskokaa tai älkää, niin ensimmäinen sisustusvinkki tehdään eristenupeilla, toinen vanhoilla ruostuneilla nauloilla…sitten seuraa jotain maagista vanhoista puusuksista, nahkarukkasista, hajonneesta haravasta, ikkunan pokista, vanhasta karvalakista, Viri-kaakao purkeista…ja voin luvata, että kuten kirjassa Yrttitarha ruukussa, myös tässä teoksessa vanhat alumiinikattilat ovat kova sana.


Kirja neuvoo myös huonekalujen vanhentamista eli patinan tekoa, mutta ylitse kaiken yhdyn tähän Sarin neuvoon:


Toisinaan kannattaa harkita kerran jo toisenkin puupintaisen tai vanhassa maalissa olevan huonekalun maalaamista. Inhimillistän esineitä luvattoman usein, mutta se on tapa auttaa kunnioittamaan vanhoja esineitä. Sellainen kaappi, joka henkilönä ansaitsisi teitittelyn, ansaitsee tulla kohdelluksi ikänsä ja olemuksensa mukaisesti.

Vanhojen esineiden aarrejahti ei ole aivan vaaratonta puuhaa, sillä jotkut esineet ovat kuin suoraan Haisulin kodista. Tarvitaan hengityssuojaimia sekä myös iho pitää muistaa suojata. Ja kädet. Työhanskaan verhoutuneet kädet voittavat tässä sarjassa hienostelukäsineisiin verhotut. Haisulin tavaroissa voi vaania myyräkuume ja haavan saaminen vaikka ruostuneesta esineestä ei ole leikin juttu.

 Koen nyt suurta tunnetta, sillä täältä löytyvät myös vanhat gobeliinit uusiokäytössä…Tunnen myös eroahdistusta, sillä tämän hurmaavan kirjan lupasin jo arvontapalkinnoksi, enkä ikinä, ikinä peru lupaamaani. Eräs kuva jäi nyt uniini ja siihen liittyvät kolme minulle tärkeää asiaa: valon ja varjon leikki, vanhat kirjat sekä rappuset…

♥♥♥♥♥

Onni ja autuus kohtasivat minut tänään: Sain valokuvaaja Ilpo Kupariselta yllä mainitun kuvan tuonne kirjastoni 'oveksi', katso oikea yläkulma.  Kiitos Ilpo♥

TYRSKYT

Tunnen suurta ranskalaista surua. Se raapii minua kuin tamariskien oksat talon seinää. Se tuulee lävitseni niin lujaa, että en enää muista, mitä suren. Katson kuinka lokit kääntyvät lennossaan ja perhoset menettävät myrskyssä siipensä. Suussani maistuu meren suola ja kyyneleet. Tulin tänne unohtamaan, mutta ei ole unohdusta sinusta. Minua lukee nyt eräs ja hänkin tuntee suurta ranskalaista surua, johon eivät auta jalohaikarat, merimetsot, eivät edes haukat taikka lokit. On vain tämä kirottu muisti ja helvetin iho, joka ei salli unohtaa…

Claudie Gallayn Tyrskyt (Les Déferlantes, Avain 2010, suomennos Titia Schuurman) vei minut syvälle pohjavirtoihin. Maistoin kipeän ikävän, menetyksen, ulkopuolisuuden ja kun luin ensilehdeltä

Lucilelle,

Tunnistatte minut kyllä, olen se joka kulkee ohi…


René-Paul Entremont


koin täydellisesti olevani syrjästäkatsoja, joka kuin lasin läpi havainnoi muiden elämää.

Tyrskyt on kirja naisesta, Lintunaisesta, joka tulee paikkaan nimeltä La Hague voidakseen unohtaa. Hän tulee laskemaan vesilintuja ja siksi hän olkoon Lintunainen. La Haguessa nainen kohtaa Lambertin, joka on tullut etsimään menneisyyttään. He kohtaavat poissaolevuuden tyhjyydessä, jossain missä on vain meren aika ja kurmitsojen pesiä. Tahtomattaan Lintunaisesta tulee osallinen selvittämään sitä suurta onnettomuutta, sitä purjehdusta kauan sitten, jossa menehtyivät Lambertin vanhemmat sekä pikkuveli Paul.

Nainen: ”Teidän äänenne on kuin La Hague.”

On väistämätöntä, että syrjästäkatsojien polut kohtaavat, sillä tämä suru on liian suuri kantaa yksin.

Nainen: ”Rilke sanoi, että on mahdotonta elää toisen elämän painon alla.”

Lintunainen kulkee laskemassa pesiä. Hän kulkee päin tuulta huulet vuoron perään kosteina ja polttavina odottaen tuulten riisuvan hänet halusta ja surusta paljaaksi. Hän ei ole seurallinen, mutta tutustuu aikaisemmin lintuja laskeneeseen Théoon, joka hoiti majakanvaloja Lambertin perheen purjehdusyönä. Kahden salaisuutta kantavan, vaiteliaan, linnuista kiinnostuneen on helppo kohdata korpeissa, mustalinnuissa, merimetsoissa…kulta-ahvenissa.

Tyrskyt on kirja ikävästä ja unohtamisesta. Se on hyvin ranskalainen kirja. Minut valtasi sama ranskalainen suru kuin lukiessani Marguirite Durasin Lol V. Steinin elämää tai Anne Delbéen Camille Claudelia. Sisääni on kovertunut suruaukko ranskalaiselle surulle. Se on surua jälkeenpäin. Kaikki on jo tapahtunut ja mitä sen jälkeen seuraa on kuin vuotavien haavojen tarkastelua teititellen. Siitä puhutaan lyhyin lausein tai ei ollenkaan. Tuska kääntyy sisälle ja:

Minulla oli jäljellä se halkeama, polttava repeämä jalkovälistä vatsaan. Välillä heräsin yöllä ja tuntui kuin tyhjyys olisi nielaissut minut. Päädyin lattialle, pois lakanoista, aina.

Minä en enää ollut nainen. En äiti. En muistanut olleeni tytär. Saati sisar. Minusta ei ollut vaimoksi. Ei kuulumaan kenellekään. Olemaan riippuvainen miehestä tai suhteesta. Jotkut miehet olivat rakastaneet minua, minä olin aina rakastanut niitä jotka eivät rakastaneet minua.

Aina sinuun asti.

Tyrskyt on minun kirjani. Sen tiesi hän, joka kirjan minulle antoi. Minä olen Lintunainen, jonka sisällä virtaa veren sijasta suolainen merivesi. Minä katselen kaukaa Morganea, Florellea, Maxia ja kaikkia muita La Haguessa. Minä haluan vain olla rauhassa. Haluan lukea tätä viipyilevää kirjaa, joka maistuu sinulta ja…surulta. Painan kasvoni villapaitaasi, joka tuoksuu sinulta. Haluan unohtaa paljon voidakseni elää vähän. Tulin villihanhien mukana.

Minä olin se joka kulki ohi.

*****

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet lisäkseni ainakin Irene  Sara  Katja,  Annika Jenni, Laura, Erja, Ilse, Anki, Elma Ilona, Naakku, Susa ja Ina

YLLÄTYSARVONTA!

Ahneus on yksi seitsemästä kuolemansynnistä ja en aio siihen sortua edes kirjojen kanssa. Mitä minä teen kaikilla maailman puutarha-, sisustus- ja muilla kirjoilla, kun voin laittaa hyvän kiertämään. Nyt siis arvonta, kuten muuten Leena Lumissa oli myös viime toukokuussa.

Osallistua voi vakituinen lukijani tai kirjautumalla sellaiseksi. Tarkennan vielä, että vakituinen lukijuus ei maksa mitään. Se on ilmaista! Minä kirjaudun kaikkialle vakilukijaksi yhtä usein kuin aivastan, enkä menetä siinä mitään, mutta ehkä ilahdutan jotakuta...


Arpalippuja saa yhden, olemalla vakituinen lukijani ja kaksi linkittämällä arvontani. Palkinnoksi kolme ensimmäiseksi tullutta saa kukin kaksi kirjaa. Ensiksi valitsee ekaksi tullut, sitten tokaksi ja vikaksi kolkki.

Toivon sydämeni pohjasta, että jokainen ilmoittaa jo osallistuessaan, onko kirjautunut lukijakseni ja linkittääkö. Näin minulta säästyy kultaakin kallimpaa aikaa uusille kirjoille eikä tarvitse jokaisen kohdalla alkaa salapoliisitöihin. Kiitos!

Siis selvä kaava: ensimmäinen arpalippu lukijaksi kirjautumisesta ja lisäarpalipun saa linkittämällä arvonnan. Tässä on ollut hiukan ymmärtämisen vaikeutta, joten tein nyt tämän lisäyksen. Lukijaksi kirjautuminen vie aikaa kolme sekuntia, kokeilin juuri itse. M.O.T.

Anonyyminä ei voi osallistua, sillä siitä ei arvonnan järjestäjä selviä. Reippaasti vain oma tai bloginimi näkyviin!

Kirjat ovat nyt pääsääntöisesti puutarhaa, mutta mukana on myös sisustusta sekä dekkareita ja myös muuta kirjallisuutta. Suurin osa on ihan uusia, joten niitä voi antaa vaikka lahjaksi. Osa on vanhempia, mutta kaikki ovat sidottuja sekä hyvin pidettyjä. Paljon lukevat kyllä tietävät, mitkä näistä ovat uutuuksia ja yksi merkki on myös se, että vanhimpia kirjoja en ole tehnyt blogiini. Arvostelut ovat omiani paitsi Paljain käsin tulee Lumiomenalta ja Ars Magica tulee Ammalta.

Arvontaan on aikaa osallistua su 29.5. klo 12 asti. Sunnuntai-iltapäivänä Päämies toimii jälleen onnettarena.


Ja tässä kirjat:

Glaudie Gally: Tyrskyt
Stina Pyrrö - Hanna Marttinen: Puutarhan vihreä vuosi
Sari Sirkkiä-Jarva ja Ilpo Kuparinen: Romuromanttinen sisustuskirja (varattu)
Deporah Schneebeli-Morell: Yrttitarha ruukussa (varattu)
Soili Soisalo - Eeva Voutilainen: Mustikka, ruis ja rypsi - Voimaruokaa Suomesta
Katja Rinkinen: Vintagen viemää (varattu)
Agneta Ullenius: Yrttimaa
Arja Paasio: Unelmien huvimajat
Marie Hansson - Björn Hansson: Bambut ja koristeheinät - Uusia ideoita puutarhaan
Agneta Ullenius: Keittiöpuutarhurin käsikirja
Jouko Rikkinen: Suomalaiset perinnekasvit
Sara Gruen: Vettä elefanteille
Mari Jungstedt: Meren hiljaisuudessa
P.D.James: Yksityispotilas
Henning Mankel: Rauhaton mies
Jennifer Lee Carrell: Shakespearen salaisuus
Majgull Axelsson: Kuiskausten talo
Jörn Donner: Isä ja poika
Anne Holt: Kahdesti kuollut
Anne Holt: Julkkismurhat
Ellen Dyrop - Hanna Kristinsdóttir: Ajan patinaa - vanhojen tavaroiden uudet mahdollisuudet
J.D.Salinger: Sieppari ruispellossa
Danuta Reah: Yön enkelit
Nikolai Gogol: Kuolleet sielut
Heinrich Böll: Enkeli oli vaiti
Isaac Bashevis Singer: Orja
Denise Mina: Yössä yksin
Essi Tamminen: Paljain käsin
Ursula Karven: Helppoa joogaa
Tom Lundberg: Kaikki on hyvin - Lohduttavia tarinoita ilon ja toivon lähteillä
Paulo Coelho: Brida
Robyn Russell: Gluteenitonta ruokaa koko perheelle
Sara Burlin Pellbäck: Opi sanomaan Minä, Opi sanomaan Ei - Elämän ohjat omiin käsiin
Mary Higgins Clark: Yö kuuluu minulle
Andrea Maria Schenkel: Tapaus Kalteis (varattu)
Knut Faldbakken: Miehen päiväkirja
Jörn Donner: Vapauden vangit
Max Frisch: Minä en ole Stiller
Ruta Sepetys: Harmaata valoa
Nick Cave: Bunny Munron kuolema (varattu)
Ann Rosman: Majakkamestarin tytär
Andrew Weaving: Kauneimmat klassikot - Sisusta kotisi ajattomasti
Valérie Tong Cuong: Pariisissa sattumalta
Viherpiha: Värien lumoa puutarhaan - Ainutlaatuinen opas kasvien valintaan (varattu)
Majgull Axelsson: Huhtikuun noita
Mitchell G. Bard: Kristalliyö
Mary Webb: Pieni Suuri Neulekirja - 300+ modernia ja perinteistä mallineuletta
Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus
Kirsi Kostamo: Hyvän olon keittiö - Reseptejä ruoanlaittoon ja hyvinvointiin
Nerea Riesco: Ars Magica 
Colon Tóibín: Brooklyn 
Carol Shields: Larryn juhlat (pokkari)

Kannattaa seurata tätä listaa, sillä tämä elää sen mukaan mitä keksin tähän lisätä.

Iloista arvontaa!

Leena Lumi

PS. Linkitän sitä mukaa kun ehdin, niitä kirjoja, jotka olen tehnyt blogiini.

KEITTIÖPUUTARHURIN KÄSIKIRJA

Agneta Ulleniuksen Keittiöpuutarhurin käsikirja (Minerva 2011) tuo mieleeni hyvin, hyvin monenlaisia muistoja, sillä nyt ollaan kasvimaalla, jossa keväällä istutetaan toivorikkaana porkkanaa, punajuurta, sipulia, parsaa, retiisiä, palsternakkaa ja montaa, montaa muuta hyödyllistä ja terveellistä kasvia. Muistan 4H-kerhon juurikaskilpailut, jossa suven lopulla katsottiin kuka oli parhaiten menestynyt. Muistan millimetrin suorat juurespenkkini, joiden välejä koristivat tuoksuherneet. Muistan, miltä tuntui kun retiiseistä tuli oikein herkullisia tai miltä tuntui kun porkkanat olivatkin matojen syömiä. Yhtäkaikki, lopputuloksena oli kuitenkin paljon oppimista, ulkonaoloa sekä terveellisiä juureksia ilman lisäaineita.

Ruotsalainen Ullenius kertoo kirjassaan miltei kaikista tavallisimmista kasvimaan juureksista ja vihanneksista edes jumalaista ja hieman vaativampaa parsaa unohtamatta. Kirja on tyyliltään samaa tuttua laatua kuin hänen kirjansa Yrttimaa, joka on oma yrttikirjasuosikkini. Upeat, mutta arkitodelliset kuvat kulkevat käsikkäin luontevan kasvimaajutustelun kanssa. Puhutaan yleensä kasvimaan ideasta ja kumotaan ajatus, että siihen tarvittaisiin välttämättä suurta pinta-alaa. Viljely onnistuu yhtä hyvin kerrostalon parvekelaatikoissa ja suurissa ruukuissa, jolloin keittiöpuutarha on ihan käden ulottuvilla. Kirjassaan Ullenius esittelee tavallisimpia pohjoisessa menestyviä lajikkeita. Luonnollisesti myös palsternakan, joka on oiva maun antaja soppaan kuin soppaan.

Mikä sitten saa ihmisen kykkimään kasvimaalla rikkaruohoja perkaamassa ja kastelemassa? Luonnonmukainen ravinto ilman lisäaineita, puutarhailuinto sekä tietoisuus siitä, että yksi pussillinen salaatinsiemeniä maksaa suunnilleen saman kuin yksi ainoa salaatinkerä kaupassa. Pussillisesta siemeniä saa jo suven salaatit isollekin perheelle. Ja tämä koskee muitakin kasvimaan tuotteita.


Kirjansa alussa Ullenius varoittaa suurimmasta virheestä, mihin kasvimaaintoilija yleensä sortuu eli kahmii kaupasta siemeniä liikaa, koska ei pysty niitä vastustamaan. Loppujen lopuksi kasveja tulee niin paljon, että niitä ei pysty kukaan syömään. Kuka tarvitsee viisikymmentä salaatinkerää tai viisikymmentä kiloa perunoita? Yksi ainoa pussi kutakin haluttua lajiketta riittää tyydyttämään lapsiperheen koko kesän tarpeen ja jos on hyvä kellari voi satoa toki kerätä myös talven varalle. Tästä muistin, mihin oma kasvimaaintoni kuoli. Istutin kymmenen vuotta sipuleita. Siinä oli alkuun mukana tilliä ja porkkanaa ja muutakin, mutta lopuksi istutin vain sipulia. Sipulia tuli niin runsaasti, että minulta vei viikkoja niiden nosto, kuivatus ja sitten kiertäminen. Ranteet olivat ihan poikki ja sitten sipulia oli niin paljon, että jaoin pussikaupalla, oikeastaan ämpäreittäin sipulia kaikille, joille kelpasi.  Eräänä kauniina syyskesän päivänä ilmoitin, että ’se on loppu nyt’. Kasvimaa tasoitettiin ja tilalle perustettiin hedelmäpuutarha. Olin saanut sipulinviljelystä tarpeekseni loppuelämäksi.

Nyt kun luen Keittiöpuutarhurin käsikirjaa tulee sen verran ikävä entisiä aikoja, että päästessäni tomaattiin, aloin jo puhua miehelleni kasvihuoneen hankkimisesta. Siis mikään ei ole kuin kasvihuoneesta juuri poimittu kypsä tomaatti. Sen maku on aivan eri kuin kaupan tomaatin, jotka usein poimitaan raakoina. Ainakin minulla on oikein himo tomaattiin ja viime aikoina olen suvet nauttinut luomukirsikkatomaatteja, jotka ovat kuin ’karkkia’. Agneta kertoo kirjassaan puutarhuriystävästään, joka syö kinkkuvoileivän päällä aina tomaattia. Kun häneltä kysyy, miksi näin?, ystävä vastaa, että ’tomaatin syömättä jättäminen tarkoittaisi venäläisen ruletin pelaamista terveydellä. Tomaatin avulla kinkun nitriittien vahingollinen vaikutus kumoutuu.’ Tomaatti on todellinen terveyspommi, joka sisältää paljon antioksidanttina vaikuttavaa lykopeenia ja tomaatin syöjillä tuskin on alhaista hemoglobiinia, sillä siitä saa rautaa.

Keittiöpuutarhuri selviää Agnetan avulla mahdollisista tuholaisista, saa jokaiseen kasviin erikseen kasvatusvinkkejä, kitkee rikkaruohoja ja korjaa runsasta satoa maa-artisokasta, purjosipulista, chilipippurista, parsakaalista ja monesta muusta, mutta yhtä hän joutuu odottamaan vuosia ja se on parsa, tämä herkkujen herkku, jolta menee aikaa ennen ensimmäistä satoa. Ja näin kertoo parsasta Agneta:

Monen vuoden ajan minun teki mieli kasvattaa parsaa. Joka kevät tämä kauden herkullinen ensivihannes ilmaantui kauppoihin ja sai minut murehtimaan, ettei minulla ollut omaa parsamaata. Ja sitten tuli vihdoinkin se kaunis kevätpäivä, jolloin mieheni ja minä kaivoimme kumpikin omaa vakoamme vastikään kynnetyllä kasvimaalla ja istutimme kaksikymmentäkaksi rotevan Rambo-lajikkeen avojuurta.


Sitten me kitkimme rikkaruohoja, lannoitimme ja kastelimme. Satoa ei saada ensimmäisenä eikä toisena vuonna, ja kolmantenakin vain hieman. Muulla tavoin parsa ei pääse kasvuvauhtiin.


Kun kolmas kesä sitten vihdoin lähestyi ja me odotimme ensimmäisiä omia parsojamme, saimmekin päähämme myydä talon ja muuttaa. En vielä tänäkään päivänä usko tätä todeksi.

Tästä huolimatta tai juuri tämän takia, minä aloin virittyä uudelleen kasvimaa-aaltopituudelle, sillä onko mitään niin välttämätöntä kuin purjehtiminen, kasvihuone tomaateille ja parsan kasvatus!

*****

Puutarhakirjat Leena Lumissa

SUNNUNTAIKIRJE SITÄ SUN TÄTÄ

Hei!

Unohdetaan nyt se pitkä viikonloppu, sillä tajusin yhtäkkiä, että olen poissa sekä huomenna että torstaina, joten olenkin nyt sitten sorvin ääressä vaikka muuta kerroin torstaina. Minulla on monta ihan erilaista asiaa. Ja voisimme aloittaa vaikka tästä amayrylliksestä. Siis ehkä jotkut muistavat minun yrittäneen viedä kesän yli edellisvuotisia amarylliksiä ja niitä oli peräti viisi. Hoidin niitä kaikilla mahdollisilla saamillani opeilla lävitse kuuman kesän puutarhassa, mutta kun toin ne syksyllä sisälle, ne lykkäsivät vain lehteä. Minä luovutin ja heitin kukat menemään sekä päätin, että yritys oli viimeinen. Ei siis enää muuta kuin ennen joulua monta valkoista amaryllistä taloon ja kun ne ovat lumonsa antaneet, saavat mennä.

Viime jouluna kukkia oli erityisen paljon ja tunsin asuvani jossain pienessä linnassa, sillä mikään ei juhlista kotia niin kuin valkoinen amaryllis. Kun ne olivat sitten kukkineet hävitin niitä vähitellen ja vein avokompostiin monta, mutta yksi kukki tosi kauan ja sen vienti jäi, kunnes kerran sitten heitin sen isoon, kannelliseen muoviastiaan, jonka pohjalla oli vain auringonkukan kuoria. Olin siivonnut siihen lintujen sotkua ja astia sijaitsi pannuhuoneessa odottaen kompostikäyntiä. Keväällä aloitin sitten pelakuitten multien vaihdot ja koska pannuhuone oli puista nyt tyhjänä, käytin sitä ruukutushuoneena. Sain ensimmäisen pelakuun vaihdettua ja olin laittamassa vanhoja multia ja kuolleita oksia aiemmin mainittuun ns. kompostiastiaan, joka on tarkoitettu kukkajätteille yms. Avasin astian kannen ja mitä siellä näinkään:

Siellä oli nupulla oleva amaryllis, joka oli näin valkoinen valon puutteen takia, mutta tekemässä kukkaa! Tämä kuva on otettu tunti löydön jälkeen. Ja ensimmäisessä kuvassa on tämän saman kukan yksi neljästä kukinnosta. Mitä tästä opimmekaan. En tiedä sitä, mutta ainakin elämä on joskus sisukasta ja nyt jälleen kerran tämä kukka saa kiitokseski yrittää jatkaa suven yli seuraavan jouluun. Tämä ei kai kuitenkaan ollut murhatun amarylliksen kosto, vaan ehkä kiitos, että olin sen kiittämättömiä heimolaisia yrittänyt pitää elossa lävitse kuuman, kuivan suven 2010!

Ja sitten naisellista pinkkiasiaa:

Leivänpaahtimet eivät kestä enää mitään. Edellinen, hyvin tunnettu merkki hajosi runsaassa kahdessa vuodessa, vaikka sitä edellinen kesti kymmenen vuotta. Kanadan vieraamme myötä tajusimme, että on aika ostaa uusi, joka 1) ei polta leipää pahanmakuiselle karrelle tai 2) jätä sitä täysin paahtamatta. Olin jo jonkin aikaa ihaillut lehdissä tätä pinkkiä paahdinta, joten siis jälleen kerran väri oli ostamisen primus motor, kuten oli kamerani kanssa.

Siis se kamera on tuo pieni esine pinkkiin paperiin käärittyjen Geishojen joukossa;-)

Tänään on tämän jälkeen puutarhaa. Sitten grillausta ja sen jälkeen postaan yhden puutarhakirjan, joka on myöhässä ellen sitä nyt tee. Myöhäiltapäivällä tuumailen juomalla teetä muumimukista, jonka jälkeen tarjoan teille yllätyksen. Ei, ei, ei mitään isoa ja mullistavaa, mutta ehdottomasti toukokuuhun sopivaa. Tyrskyt on luettu, mutta annan sen nyt sisäistyä. Ja illalla sitten on aivan pakko nähdä, kuinka Suomi voittaa kultaottelussa Ruotsin. Jos kotikaupunki on Pori, lienee selviö, että jäkis ja jazz kuuluvat elämääni;-)

Linjoilla siis tänään! Ja nyt otan kupillisen Robertsin suklaakahvia...ennen puutarhaa.

Leena Lumi

Black Coffee

ONNEA SOOLIS!

Tänään haluan onnitella Soolista, jolla on syntymäpäivä. Onnea Soolis♥

Meillä on hauska suhde, josta ei draamaa puutu;-), mutta toisaalta ainakin minä olen nauranut makeimmat nauruni, kun tämä Nainen Pohjoisesta on ihan pokkana täräyttänyt asioita, jotka saavat minut nauramaan kyynelissä. Hän ei edes huomaa, milloin tekee huumoria tai sitten se on joku pohjoisen magia tms.

Koska hän on cinemaattinen, ei ollut vaikea miettiä, minkä kuvan laitan. Me molemmat diggaamme Jonathania, sillä hän on todellakin 'hot'. Yleensäkin miehet Irlannista ja Skotlannista tai jostain sieltä päin ovat...Hyvänen aika, mitä minä meinaan löpistä...tämä on kaikki googlen syytä!

Nyt laitan soimaan Soolikselle kaksi biisiä, joista toinen on yksi 'meidän juttu' ja toinen...hmmm. voisikohan sen liittää jollain tavalla Jonathaniin...siis että hän tanssisi privaatisti ja silleen...

Villiä syntymäpäivää Soolis!

Rolling In The Deep

Private Dancing 

ERÄS AJATUS JA PITKÄÄ VIIKONLOPPUA!

Illalla kuvatuissa valkovuokoissa on oma hurmansa. Vuokot muuttuvat kellomaisiksi 'nukkuvuokoiksi.'
Tämä viikko on ollut omanlaisensa toukokuun touhuviikko. Illalla saapuu lisää multaa ja viimeisetkin kevään istukset saataneen tehtyä. Sanoin jossain vaiheessa, että vielä tulee yksi puutarhakirja. Eikun niitä tulee kaksi ja toisella onkin jo kiire. Ensi viikolla sitten. Viikonlopun luen Tyrskyjä ja olen kuin muualla. Toivottavasti silti hiukan myös läsnä. Minulla on nyt jo perjantaiolo ja siksi päätin suoda itselleni pitkän viikonlopun. Kunpa sen voisivat saada kaikki, jotka haluavat...edes toisinaan. Vielä kuitenkin:

Tämän päivän Helsingin Sanomissa Laura Kaapron jutussa sadantuhannen viinin maistaja esitellään maailman paras sommelier, Gérad Basset Ranskasta, joka tosin on asunut jo 27 vuotta Englannissa, jonka maan viinivalikoimaa pitää ylivertaisena. Se mikä lamppu minulle syttyi jutusta oli se, mitä Basset sanoi jutun lopussa, kun hän antoi ohjeita suomalaisille viinimestareille:

Tärkeämpää on selvittää, mistä asiakas pitää ja paljonko hän on valmis käyttämään rahaa viiniin ravintolassa.

Toinenkin toivomus maailman parhaalla on suomalaisille: purkakaa Alkon monopoli.

Varmasti siellä osataan valita hyviä viinejä myyntiin. Mutta kilpailua ei voita mikään!

Tästä päädyin miettimään, että mikä on sellainen maa, jossa ruokajuomaa ei voi ostaa samasta paikasta kuin ruokatarpeet, mutta siinä maassa saa äänivyöryn puolue, jonka kärkihahmoihin kuuluu innokas bloggaaja ja aseintoilija. Tämä henkilö on jonkun lehden tietojen mukaan kirjoittanut blogiinsa tms., että on innokas sisäministeriksi ja haluaa päättää aseista! Siis nyt olen ymmärtänyt, että eräs puolue pitää Suomen aselakia liian tiukkana. Tätä mieltä on joku tai jotkut maassa, jossa tehdään agressiivisuuden vallassa ja juopuneena enemmän ampumissurmia kuin muissa Euroopan maissa. Tätä mieltä siis voi joku olla maassa joka ei ikinä toivu koulusurmasurusta. Tätä mieltä, että aseille helpompi saatavuus voi joku olla maassa, jossa ruokaviinikin pitää noutaa valtion monopolista. Summasummarum: Siis enemmän valvontaa viinille, vähemmän valvontaa aseille!

Sanon nyt sitten, että vastustan aseita. Tiedän ihmisiä, jotka ovat liittyneet ampumaseuraan vain saadakseen aseen. Kuka tahansa selviää ampumaseurojen testistä. Tämän jälkeen ladattu kulkee mukana, mutta hyvin kätkettynä. Tekisi mieli ummistaa silmät ja mieli, mutta koulusurmien jälkeen en ole enää kyennyt.

Suomen Kuvalehti 13.5. puolestaan esittelee Pekka Ervastin jutussa Aito tavallinen persu yksitoista yli 500 000 perussuomalaisesta tai siis heitä äänestäneestä. Kaisa Rautaheimon kuvat tekevät perussuomalaisista jotenkin hyvin tunnistettavia, mutta kaikkein järkyttävintä oli lukea oikeus jokaisen suomalaisen lupaan kantaa asetta perheeltä, jossa nuori äiti ja isä toteavat:

Uusi aselaki. Ihmisillä pitää olla oikeus omistaa ase. Ase ei tee ihmisestä pahaa - ihminen on valmiiksi paha.

Pariskunta seisoo kerrostalon pihamaalla varsin tuhdin näköisinä ja äiti on oletettavasti raskaana ja vieressä seisoo heidän leikki-ikäinen lapsensa...

*****

Pihallamme kukkivat nyt scillat rinnatuksin valkovuokkojen kanssa. Monensorttiset narsissit ovat aukeamassa, köynnöshortensioissa on lehdet, pelakuut saavat olla jo yöt ulkona. Kärhöt ovat osin lehdessä ja pilvikirsikat ovat aukeamassa. Teen nyt pitkää päivää ulkona ja nautin joka hetkestä!

Jos sinulla on vanha puu pihallasi ja aiot sen syystä tai toisesta kaataa, mieti hetki, miten hyvä kärhön olisi kiivetä sitä pitkin, miten puuvanhus kantaisi talvella kauniisti lunta, miten kolopesijät löytäisivät siitä kodin ja ennen kaikkea mieti, miten kauan puulta on mennyt aikaa ennen kuin siitä tuli suuri, lempeästi varjosta puuvanhus.

Puut ovat runoja, joita maa kirjoittaa taivaalle. Me kaadamme ne ja muutamme ne paperiksi kertoen siten tyhjyydestämme.

- Kahlil Gibran -

Suloista pitkää viikonloppua kaikille lukijoilleni♥

Leena Lumi

PS. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, palaan jo sunnuntaina, sillä maanantaina olen lounaalla tapaamassa blogiystävää, jota en ole ennen tavannut. Saatte myös matkakirjeen Baden-Badenista, joka on vanha, lehdessäkin julkaistu, mutta jotenkin aina ajankohtainen - ainakin lapsiperheille.

PPS. Tässä oli runsaasti kommentteja! Toivon googlen nimeen, että ne palautetaan!

Kotimaan matkakohteita/ Some places to visit in Finland

1)  Jurmo, tarujen saari ulkosaaristossa. Saaresta enemmän Sandy Pimenoffin kirjassa Iurima Ultima, josta tämäkin Sandyn ottama kuva on. Iurima iacet ultima versus australem plagam et proxima mari - Jurmo on kauimpana etelässä ja lähinnä merta.

2)  Visavuori, joka on Valkeakosken Sääksmäellä sijaitseva kuvanveistäjä Emil Wikströmin museona toimiva taiteilijakoti.

Visavuoressa on myös Emil Wikströmin pojan pilapiirtäjä Kari Suomalaisen Kari-paviljonki. Myös upea puutarha sekä maailman parhaat korvapuustit.

3)  Mustion linna, jossa mm. romanttinen Rakkauden silta.

4)  Petäjäveden Vanha Kirkko. Unescon suojelukohde. Kannattaa todella käydä! Kirkossa on monta erikoisuutta, kuten tämä saarnastuoli, jossa on katolisen kirkon Kristoforoksen kuva sekä sivulaiva, jossa näkyvät vieläkin penkeissä ammoin istuneiden ihmisten hahmot seinässä...

5)  Yyterin hiekat/ Yyteri beach, jossa melkein parasta on heinäkuun lopulla, kun merivesikin on todella lämmennyt ja suurin väentungos on ohitse. 

6)  Tikanojan taidekoti, jossa voi tutustua mm. upeaan taidekokoelmaan. Kuvassa Eero Järnefeltin Kylpijät (1923).

7)  Viherlandia, joka on Suomen monipuolisin puutarhamyymälä. Löydät kaiken taimista ruukkuihin ja puutarhakalusteisiin sekä ihastuttuvia puutarhallisia sisustustavaroita. Joka päivä herkullinen lounaspöytä. Ja tänä vuonna asuntomessut ovat aivan kiven heiton päässä Viherlandiasta, joten päivän kiertelyn jälkeen voi hemmotella itseään sitten monipuolisesti monipuolisessa kauppapuutarhassa, jossa myös Iittalan tehtaanmyymälä.

 8)   Hvitträsk, arkkitehti Eliel Saarisen kiinnostava, historiaa henkivä koti, jossa on myös mahtava ravintola. Olen syönyt elämäni kuha-aterian ko. ravintolassa. Osoite Hvitträskintie 166, Kirkkonummi.

Kummikoiruutemme Luna syyskuussa 2017 Hvitträsk -visiitillä. kuva Jyrki Äikäs

• Museo on avoinna 3.5.-30.9. keskiviikosta sunnuntaihin klo 11–17
• Yleisöopastuksia päivittäin suomeksi klo 12.30, ruotsiksi klo 14 ja englanniksi klo 15
• Teemaopastukset toukokuussa:
  Su 14.5. klo 14 Teemaopastus: Kansallisromanttinen tyyli
  Su 28.5. klo 14 Opastus yleisöltä suljettuihin tiloihin
  Kaikki kesän teemaopastukset

Hvitträsk was built 1901-1903 by three architects, Herman Gesellius, Armas Lindgren and Eliel Saarinen. The main building, designed in National Romantic style, built of logs and natural stone, was both a common studio and a home for Eliel Saarinen and Armas Lindgren. Gesellius lived in the courtyard building. The Saarinen home is a museum today, and the courtyard building has a restaurant (super delicious meals, try the fish!) and a café. Hvitträsk and the garden in English style are surrounded by beautiful nature.

9)  Wanha Rauma, Unescon suojelukohde, jossa ihastuttava säilynyt puutaloalue täynnä toinen toistaan houkuttavampia putiikkeja. Hyväksi kehuttu ruokapaikka Raumalla on Villa Tallbo, Petäjäksentie 178

10)  Ähtärin eläinpuisto , jossa nyt näiden söpöläisten lisäksi myös pandat Lumi ja Pyry!

11)  Savonlinnan Oopperajuhlat. Missään, missään et ikinä voi kuunnella oopperaa lumoavammassa ympäristössä kuin Olavinlinnassa! Tämä on ainoa tapahtuma, joka saa minut pois kotisaareltani sydänsuvella.

Vuoden 2018 ohjelmisto täällä  Varaa liput ajoissa!

12)  Naantali, josta voit lukea lisää Petriinan blogissa, josta on myös tämä juhannusyön rantakuva.

13)  Hämeenlinnan Taidemuseossa on tänä vuonna Suomen kansan rakastaman Martta Wendelin töistä http://www.hameenlinna.fi/Palvelut/Kulttuuri/Taidemuseo/Nayttelyt/Martta-Wendelin/ näyttely Näyttely on avoinna 30.8. saakka. Osoite on Viipurintie 2. Kuva vanhemmasta näyttelystä Taiteilijatoveruutta. Ada Thilénin maalaus Lukeva tyttö maisemassa löytyy myös Riitta Konttisen kirjasta Taiteilijatoveruutta (Siltala 2014)

14)  Kalaravintola Merimesta Porin Reposaaressa. Paras kalaravintola ikinä! Ja pöydät ovat niin, että tuntuu kuin söisi aalloila. Merenantimia on laidasta laitaan ja tunnelma on merellisen rento laadusta tinkimättä. Tässä jutussa olemme siellä syömässä perheen kanssa marraskuussa. Kuva on Sari Kalliomäen eli kiitos Sarppu! Jos menetät sydäemsi Reposaarelle eli Räpsöölle, niin voit liittyä Reposaari -yhteisöön täällä

15)  Kestikievari Pirkanmaalla. Kuva Hannen, jonka blogista Valkoinen leinikki voit nähdä lisää kuvia ja saada infoa kiinnostavasta kohteesta.

16)  Pihlajaveden erämaakirkko, jonka vihkiryijy on ikimuistoinen. Kuvassa esittelyä tekee kummikoiruutemme Luna.

17)  Säynätsalon kunnantalo on suunnittelijansa Alvar Aallon tärkeimpiä töitä ja rakennus on kansainvälisesti arvostettu. Etenkin kesäaikaan kunntalon ympärillä näkee turisteja ja etenkin arkkitehtejä ympäri maailmaa. Rakennusta luonnehtiva päätekijä on sisäpiha, patio. Aalto tarkoitti sen ihmisten kanssakäymistä varten luoduksi piazzaksi. Sisäpihan suihkulähteen reunalle on sijoitettu Wäinö Aaltosen Tanssijatar -veistos. Säynätsalon kunnantalo toimii monitoimitalona, jossa ovat kirjasto, aluekunnanhallinto, asuntoja, liiketiloja ja vierashuoneita, jotka ovat nimeltään Alvari ja Elissa.  Huoneet ovat yhden hengen huoneita ja niissä on liinavaatteet, jääkaappi, sähkölevy, kahvinkeitin, astioita sekä yhteinen suihku. Huoneiden ikkunoista on kaunis näkymä patiolle. Huoneita voi vuokrata täältä

Nyt kiinteistössä on myös kahvila-konditoria.

Huomattavan rakennustaiteellisen merkityksensä vuoksi kunnantalo pihapiireineen suojeltiin rakennussuojalailla 30.5.1994.  Nyt 30 vuotta Muuratsalon saarella asuneena, siis siellä, jossa sijaitsee Alvar Aallon huvila,

olen kovasti nauttinut saada käyttää ehkä maailman kauneinta kirjastoa ja usein käyn ihastelemassa piazzalla upeaa köynnöshortensiaa. Täysin Alvarin syytä, että minulla on nyt köynnöshortensioita jotain kymmenen...Hän perusti vain muutamista kasveista ja kaksi niistä tiedän: Köynnöshortensia ja akileija

18) Paras Ravintola kaikellaan on Ravintola Pöllöwaari Jyväskylässä. Kollaasissa olemme ystäväni kanssa nauttimassa heinäkuun helteillä ravintolan viinipihasta, joka on ihan parhautta niin helteellä kuin syyskesän iltoina.

Täällä käymme ystäviemme kanssa sekä olemme täällä viettäneet mm. minun pyöreät synttärini sekä kaikki merkkipäivät R:n kanssa. Ravintolan yhteydessä toimii tasokas Hotelli Yöpuu.

19.  Tertin kartano Mikkelissä (kuvakaappaus Helsingin Sanomat Kuukausiliite 6/21 Saimaan seudun matkailumainos)

20.  Lohja, jossa on tämän vuoden asuntomessut! (2021) Jokaiseen makuun jotakin likellä Lohjanjärveä. Villa Haikarissa voi käydä syömässä Laguksen entisessä huvilassa vaikka lämminsavulohisopan tai tuhdimmin ja mennä Gasthaus Lohjaan. Me menimme Lontoolaisella taxilla. Varo vain, Lohjasta tulee helposti salarakas!

Lohja on montaa♥♥

Löydä Suvi-Suomi!

PS. En ole ehtinyt päivittää, mitä näyttelyitä missäkin on menossa, mutta tässä on vähän osviittaa, mitä kotimaasta löytyy. Ja kaiken lisäksi nyt on tullut korona, joka voi muuttaa kaiken hetkessä. Sen luin Helsingin Sanomista, että Karita Mattila esiintyy Kerimäen kirkossa, maailman suurimmassa puukirkossa. Nämä paikat ovat olemassa, mutta niiden aukiolot yms. googlatkaa. Yhden kohteen tähän lisäisin eli Kuusamon ja Sulon karhuinen. En kuitenkaan tiedä, tai ymmärsin, että sinne tullut pienin, ilmeisesti rauhoitetaan elo-syyskuulle ....

VINTAGEN VIEMÄÄ - 50 SISUSTUSPROJEKTIA PAROLAN ASEMALTA

Miten voikaan hyödyntää tyhjiä alumiinitölkkejä? Onko tämä ruma muovituoli jotenkin pelastettavissa, vai onko kyseessä aivan menetetty tapaus? Mitä ihmettä niistä varastossa lojuvista, rikkinäisistä mummolan räsymatoista voisi tehdä?

Rakennellen, tuunaten ja kierrättäen voi jokainen luoda persoonallista sisustusta; kodin voi muuttaa ainutlaatuiseksi ja vintage-henkiseksi samalla kertaa. Unohtamatta myöskään sitä valtavan palkitsevaa tunnetta, kun tietää tehneensä jotakin ihan itse.

Näin aloittaa Katja Rinkinen kirjansa Vintagen viemää – 50 sisustusprojektia Parolan asemalta (WSOY 2011). En pidä itseäni ollenkaan askartelutyyppisenä henkilönä, mutta Ajan patinaa  muutti kaiken. Nyt lukiessani Parolan asemasta kodin itselleen tehneen Katjan kirjaa, tunnen saman askartelijan ja hyvin salatun hamsterin heräävän sisälläni. Miten lumoavaa ja järkevää onkaan käyttää kaikki hyödyksi! Siinä tulee kierrätystä, mutta kaikkein suurin huippu on, että kenelläkään muulla ei ole samanlaista.

Ensi kosketus kirjaan on syvä tyydytys hyvästä kansikuvasta, jossa on vanhennettu senkki ja hyvin huonekalun henkeen sopivat taulut lienevät koulun vanhoja kasvioppituntien oppimateriaalia. Siis tämänkin kuvan voi toteuttaa jo antiikin ajoista tunnetulla munatemperamaalitekniikalla.

Toinen tunne on ilo kirjan erinomaisen selkeistä ohjeista ja myös valmiin lopputuloksen houkuttavista kuvista, jotka ovat Katja Rinkisen ja Tarmo Korhosen ottamat. Kävin kaikki ohjeet läpi ja alkoi todella hymyilyttää kohdassa Taulupöydät, sillä mitä olen kirjabloggaajilta kuullut niin yhdellä sun toisella yöpöytä ei riitä mihinkään, sen viereinen tuoli valuu kirjoja, vihkoja, katalogeja etc. ja outo kasa kasvaa sängyn vieressä…Siis ihan oikeesti, nyt kun Päämies on vapauttanut minut imuroinnista, niin saan kuulla tuosta kasasta joka kerta, kun meillä on imurointipäivä. Minä en voi sille mitään, että kaikki ne tärkeät lehdet vain odottavat sopivaa hetkeä ja tietyt artikkelit on aivan pakko säästää ja…Taululupöydät voisi olla onnellinen ratkaisu monen bloggaajan ja kenen tahansa elämään.

Kirjan ehkä hurmaavin kuva liittyy minulla jälleen valaisimeen, mutta en nyt laita siitä kuvaa, vaan kerron, että unelmavalaisin, Garland-valo, syntyy alumiinitölkeistä, ohuesta rautalangasta, spraymaalista ja valaisimen sähköosista. Toinen hurmaava ja uniikki valoratkaisu on teekuppiyövalo, jolloin heti muistin äitini hurmaavat, ruusukuvioiset ja isot teekupit…Meillähän on ’vain’ muumia ja KoKoa. Äidin kupit olisivat tähän aivan omiaan. Huomaamme kuitenkin hallitsemattoman kaaoksen ahtaassa tuulikaapissamme, kun kompastumme kenkävuoriin ja päätämme tehdä asialle jotain. Saamme muutamalla eurolla koulun huutokaupasta puisen hyllyn, jonka tuunaamme tapetin, puulistan ja decoupage-lakan avulla tällaiseksi:

Kirjan tekijä, lasimuotoilija Katja Rinkinen elää kuten opettaa. Hän osti miehensä Tarmo Korhosen kanssa Parolan aseman, jota he ovat pieteetillä ja alkuperäisin materiaalein entisöineet ajan henkeen sopivaksi kodiksi. Vintagen viemää on kurkistus heidän kotiinsa, jossa mitään ei heitetä pois, kaikki vanha on tuunattavissa ja miten outoa, minkä harmonian itse vanhasta tehty esine luokaan ympärilleen. Puhumattakaan siitä tunteesta, mikä syntyy kun saa itse tehtyä käsillään jotain.

Vintagen viemää jakaantuu jaksoihin, jotka ovat Säilytysratkaisut, Kotitoimisto, Huonekalujen uusi elämä, Sisustustaulut, Valaisimet, Kodin koristukset sekä Pehmeät materiaalit. Tästä teoksesta voi saada valmiin sisustusratkaisun vaikka makuuhuoneeseen. Nyt on kuitenkin jo melkein suvi ja asetumme ystävien kanssa nauttimaan hyvästä ruoasta puutarhaan omatekemämme Unelmien puutarhapöydän ääreen, jonka kyhäsimme tuosta vain kaikesta siitä, mitä löysimme ulkovarastostamme.

Malja suvelle: Villiinny vintagesta, riehaannu retrosta!

KUOLEMA KATSOO KOHTI

Aikanaan ylvään mutta sittemmin rapistuneen rivitalon ulko-ovi aukesi. Ulos astui nuori nainen silkkimekossa, joka näytti yhtä aikaa sekä tarrautuvan hänen pitkiin sääriinsä että leijuvan tuulessa. Oli aurinkoinen, heinäkuinen aamu – hänen elämänsä viimeinen.

Näin perhosmaisen keveästi aloittaa Peter James täydellisen rikosromaaninsa Kuolema katsoo kohti (Looking Good Dead, Minerva Crime 2011, suomennos Leena Mäntylä) ja saa lukijan ihastumaan brightonilaisen asianajotoimiston viehkeään oikeustieteen opiskelijaan Janie Strettoniin. Lukija tietää jo heti alkusivuilta, että suhteesta ei tule pitkäkestoinen, mutta nauttii joka hetkestä mitä aikaa on jäljellä muistuttaen itselleen lukevansa jännitysromaania. Lukija katsoo kelloa, joka on jo yli puolenyön. Hän hakee itselleen pakastimesta jäätelön, tukee tyynyt selkänsä takana parempaan asentoon ja rentoutuu nauruun asti lukiessaan Janien muistelua edellispäivän asiakkaasta:

Lauhkeanoloinen, pienikokoinen, 70-vuotias mies oli edellisenä päivänä istunut heidän toimistossaan siistissä, harmaassa puvussa ja huolellisesti solmitussa kravatissa. Herra Milsin valitti, että häntä kolme vuotta vanhempi rouva Milsin oli vaatinut häneltä suuseksiä ruokaa vastaan. ”Kolmesti päivässä”, mies kertoi Martin Broomille. ”En jaksa sellaista, en tässä iässä. Polviin sattuu, kun niissä on niveltulehduskin.”


Janien ajatuksen katkaisi saapuvan tekstiviestin piippaus juuri kun hän saapui punavalkoiselle Mini Cooperilleen. Hän katsoi puhelintaan.


Illalla 20.30?

Tästä hetkestä lukija on puolen tuhannen sivun verran ripustettuna lihakoukkuun, jossa haluaa roikkua ihan himosta dekkarien aateliin kuuluvaan rikosromaaniin, jossa kaikki on kohdillaan eikä melkein. Tarinan tahti on juuri oikea, draama koetaan niin uhrien, rikosetsivien kuin hieman rikollistenkin osalta. Rikosten toteutukset ovat karmeat, mutta lukija kauhistui yhtä paljon jo viime lauantain Midsomeria. Henkilögalleria on mitoitettu kohdilleen niin ettei lukijan tarvitse palata kesken jännittävän kohdan tutkimaan alkusivuja ymmärtääkseen, kuka kyseessä oleva henkilö kulloinkin on. Tulevien uhrien tavallisten elämien tavallisuus vuorottelee rikosetsivien rankkojen arkipäivien kanssa ja välillä kohtaamme ’niitä toisia’ vain voidaksemme saada varoittavan aavistuksen siitä, mitä on tulossa. Kaiken kuorruttaa brittiläisyyden ikiaikainen 'murhan taju' ja tunnemme roikkuvamme lihakoukuista todella ylhäällä, mutta nyt joku on siirtänyt allemme ison, avoimen rikkihappoaltaan ja ymmärrämme, että jos…

Peter Jamesin ensimmäisen dekkarin Kuoleman kanssa ei kujeilla luettuani olin jo hyvin vaikuttunut, mutta kuin peläten ettei herran ’tatsi’ kanna, tartuin tähän uuteen vain todetakseni, että yksi Ison-Britannian myydyimmistä dekkarikirjailijoista on kunnianhimoinen mies, joka tietää, miten vaativa dekkariharrastaja tyydytetään. Tämä rikosylikomisario Roy Gracesta kertova sarja esittelee mielestäni jännityskirjallisuuden sympaattisimman rikosetsivän, joka on hämmentävästi menettänyt vaimonsa 30-vuotissyntymäpäivänään, jolloin Sandy vain katosi. Tätä tapahtumaa vasten Roy peilaa kohtaamiensa rikosten tapahtumia, saaden niihin uutta likeistä näkökulmaa. Sandyn katoaminen vie Gracen meedioiden maailmaan, sillä hän ei ole menettänyt vieläkään toivoaan vaimonsa löytymisestä. Selvännäkijät tekevät Royhin niin syvän vaikutuksen, että hän alkaa käyttää heidän palvelujaan myös ratkaistavana oleviin rikoksiin.

Kuolema katsoo kohti kirjan keskiöön ei nyt kuitenkaan nouse Roy eikä edes Janie, vaan kaksi henkilöä, Kellie ja Tom Bryce, jotka tavallisuudellaan imevät lukijan osaksi uskomatonta, julmaa tapahtumavyyhtiä. Etenkin Tom on jollain oudolla tavalla henkilö, jolle väistämättä haluaa antaa huomionsa. Tom, jonka liikelahjayritys ei kata edes toiminnan kuluja, Tom jonka velkataakkaa shopholistinen Kellie paisuttaa päivittäisillä täysin käsittämättömillä nettiostoksillaan, Tom, joka kulkee housuissaan ikuinen seisokki vain odottaen, että kun hän tulee kotiin vaimo ei olisi ostanut mitään, olisi hyvällä tuulella ja edes hiukan suosiollinen. Tom rakastaa heidän lapsiaan ja perheen koiraa. Tom haluaisi vain nauttia kodista, kasvattaa kasvihuoneessa tomaatteja ja olla edes vähän onnellinen. Hänellä ei ole aavistustakaan, missä kotona todella mennään.

Lukija lukee tarinaa siitä, mitä alkaa tapahtua, kun Tom ihan tavallisena työpäivänä on palaamassa ruuhkajunalla Lontoon ulkopuolella sijaitsevaan kotiinsa, mutta huomaakin äkkiä, että junasta aiemmin noussut matkustaja on jättänyt viereiselle istuimelle CD-levyn. Tom ottaa levyn minkään varoituskellon soimatta ja katsoo sen yksin kotonaan. Sitä hänen ei olisi pitänyt tehdä, sillä nyt lukija tempautuu niin tiiviisti Tomin iholle, että viikon unet jäävät. Koen elämyksellisesti kaikki Tomin pelot ja kauhut, joudun sietämään pedofiilit sekä sairaat tyypit, jotka haluavat filmata muutakin, vielä jotain muuta. Tunnen suussani kadonneen Kellien kyyneleet, olen yhtä hukassa kuin Tom ja kaiken yötä scarabeekuoriainen, Copris lunaris, ryömii pitkin ihoani edestakaisin, ylös ja alas…sen piikikkäät jalat raapivat ihoani ja sen käyrä tuntosarvi tunnustelee minua milli milliltä, enkä pysty sidotuilta käsiltäni tekemään mitään. Viimeinen ajatukseni ennen armollista tajuttomuutta on, että Peter James olisi edes voinut aavistaa lukijan kärsivän vakavasta entomofobiasta.

Hyvä herra Bryce


Vierailitte eilen sivustolla, jolle teillä ei ole oikeuksia. Nyt olette yrittänyt käydä siellä uudelleen. Emme pidä kutsumattomista vieraista. Jos ilmoitatte näkemästänne poliisille tai yritätte vielä kerrankin päästä sivustolle, lupaamme, että vaimollenne Kellielle, pojallenne Maxille ja tyttärellenne Jessicalle tapahtuu sama kuin mitä tietokoneellenne kohta tapahtuu. Katsokaa tarkasti ja miettikää asiaa sen jälkeen huolella.

Ystävänne Scarab Productionsista

Erinomainen jännitysromaani, jolle annan vain kaksi pientä moitetta: Sen sijaan, että Kuolema katsoo kohti päättyi hurjaan toiminallisuuteen, josta kirja ei muutoin kärsinyt, olisin suonut saavani lukea lopuksi, mitä eloonjääneille tapahtui kaiken jälkeen. Kun kutoo tyylikkään draaman, pitää sen päätkin lopettaa tyylillä. Toinen miinus on kirjan addiktoiva vaikutus: Tätä ei voi olla lukematta yö yön jälkeen, kunnes viimeinen piste on lyöty. Nyt tarvitaan vähintäin tuhkimotippoja korjaamaan Peter Jamesin liian koukuttavan kirjan yöaikaisesta lukemisesta aiheutuneet tuhot!

*****

Tästä kirjasta ovat kertoneet lisäkseni ainakin Susa, Dekkarimania ja Elegia