perjantai 19. joulukuuta 2014

Joulu vailla stressiä: Näin meillä mennään joulu syöden ja fiilistellen

Tässä kun kirjoittelen huomista ostoslistaa lähinnä ruokakauppaan tuli mieleen, että kyllä joulussa on paljon muistamista eli tämä on listaelämää parhaasta tai pahimmasta päästä. Tänään oli kyllä niin mukava päivä ystävän kanssa joululounaalla, että nyt jaksan taas mitä vain. Saatan ottaa joulun aikaan jopa ruokakuvia, mutta en ole varma, kun Lumimies siihen välillä uupuu, joten lataan tähän nyt etupäässä viime ja jopa edellisvuoden juttuja ja kerron mitä meillä syödään ja kai siinä tulee vähän muutakin. Kannattaa muistaa, että kun meillä tapahtui Hyvästi täydelliset joulut! jätimme joulunlaatikot pöydästä pois imellettyä perunalaatikkoa lukuunottamatta, mutta tilalle tuli muuta.


Edelleenkään en tänäkään jouluna peitä ikivanhaa lasipöytäämme Marimekon Satulakuosisella pöytäliinalla, vaan Stockan kangasservetit saavat määrätä jopa kynttilöiden värit. Aloitamme fantastisella alkupalalla, jonka teemme ystäväni leipomaan saaristolaisleipään ja tarjoamme sen antipastona jokaiselle erikseen:


Graavisiikatartar, mäti-smetana ja mummonkurkut


Mätiä on pöydässä kaikkina joulun päivinä. Ja merenantimia muutoinkin, sillä graavia merisiikaa ja graavia merilohta on esillä kinkkuakin enemmän. Pieni kinkku on jo kyllä hankittu.
Imelletty perunalaatikko on meillä must, sillä se on hämäläiselle Lumimiehelle yksi joulun tärkeä juttu. Tämän laatikon kanssa sitten sitä kinkkua, kuka sitä haluaa syödä.



Valkosipuliyrttisilakat taas on minun eli länsirannikolta kotoisin olevan tärkeä juttu tai siis joku silakkamarinadi, mutta tähän ovat nyt kaikki tykästyneet. Kalaruokia varten sitten keitän joko kokoperunat tai teen pienen perunamuhennoksen, sillä nuoriso ei ymmärrä imelletyn perunalaatikon päälle ja kyllä perusperuna on kalojen kanssa se perinteinen juttu. Nämä silakat vain ovat niin hyviä, että syön niitä silleenkin ja leivän päällä.


Kuvassa edessä yrttisilakat ja takana näkyy vähän minun superherkkuani eli


joulupateeta. Ostamme sen valmiina ja usein on tarjolla joko tällainen kokonainen patee tai sitten toinen on maalaismaksapateeta ja toinen viherpippuripateeta.


Ginigraavattua siikaakin on usein ollut tarjolla, mutta nyt tuo graavisiikatartar on ohittanut tämän.
Meillä aattona ei ole koko joulu, vaan nautintoa jaetaan monille päiville. Tapaniksi valmistan myös jotain uutta ettei tarvitse montaa päivää syödä samoja ruokia. Graavikalojen mahdolliset ylijäämät kannattaa pakastaa ja valmistaa niistä joulupyhien jälkeen kunnon kalasoppa



Aaton olemme jo kauan olleet kahdestaan ja ihan ilolla, sillä silloin vietämme hääpäiväämme ja ruokajuomana on samppanja ja vesi.



Joulupäivänä saapuvat nuoremme & koiruudet ja silloin alkaa sekä vilske, että nauttimen pöydän antimista. Järjestely menee niin, että keittiössä on noutopöytä ja vain antipasto tarjotaan pöytään. Kuvassa Taika tarkkana, että onkos mamilla kädessä mitään nannaa...



Kuusen koristeet välkehtivät ja tuovat tunnelmaa kun siirrytään jälkiruokaan, joka meillä tarkoittaa montaa juustoa. Jokainen on saanut toivoa omia suosikkejaan ja niiden kanssa tarjotaan rypäleitä ja päärynöitä. Tottakai on myös luumuista ja aprikooseista tehtyä kiisseliä, jota tosin usein nautimme vasta tapaninaamun brunssilla kera hauduten riisipuuron tai kuohukerman. Suklaata on tietysti tarjolla ja dolcesta käy myös


omista kirsikoista valmistettu joululikööri, joka on tekeytynyt kellarissa kuukausia.


Joulupäivänä nuorille ja koiruuksille on tietysti kuusen alla myös paketteja, joita


ahkerat tontut ovat paketoineet. 



Joulukorttihyllyllä keskellä on Hannelen enkeli-ikoni ja sen molemmin puolin kauniita joulutervehdksiä.
Joulupöytä sisällä tursuaa ja


ulkona talvipöytä tervehtii niin lunta kuin joulua.


 ja sisällä on mieli hyvä, lämmin hellä.



"Nyt kuville putoilee lunta,
nyt tauluissa on alkanut sataa.
      ...siellä täällä leijui
  hopeisia kiteitä.
      ...lumiset kirsikkatarhat..."

- Saila Susiluoto -

Love
Leena Lumi

Let it snow

65 kommenttia:

  1. Ihana on joulunne. Kaikkea hyvää ja kaunista.
    Omat jouluperinteeni katksesi siihen jouluun kun ei enään elämänkumppani ollut kanssani niistä nauttimassa. Senjälkeen erilaisia jouluja.
    Teille toivon kaunista, hyvää joulun juhlaa, nauttikaa yhdessäolosta, tehkää juhlastanne ikimuistoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, kiitos <3

      Minä uskon, että yksin joulu olisikin aika erilainen. Erilainen joulu on nyt myös ystävälläni, joka istuu miehensä vuoteen ääressä sairaalassa ja pitää kädestä kiinni lähdön hetkeen...

      Kiitos samoin sinulle & co <3 Lumen taikaa, tähtien tuiketta, kynttilän liekin lepatusta, Himmun suukkosia, herkkuja, lapsia joulukylään...♥

      Poista
  2. Suloista joulua Sinulle Leena! -- meillä vietetään aattoa laajemman perheen kanssa ja joulupäivä ollaan sitten ihan keskenämme. Anoppilassa opin aikoinaan syömään lipeäkalaa ja se kuuluu meillä sitten joulupäivän myöhäiselle lounaalle. Poikani eivät sitä vielä syö, saavat sitten nauttia lisää kinkkua :). Tapanina täytyy sitten saada jo jotain muuta, siinä Leena olet aivan oikeassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän krestomatia, kiitos samoin Sinulle! Meillähän on sitten ihan päinvastoin;) Arvaappa mitä: Anoppilassa minäkin opin syömään lipeäkalaa ja se on minun ja Lumimiehen suuri herkku, mutta jouluna sitä ei voi, sillä meidän nuoret eivät muuten lähesty koko saarta. Teemme usein lipeäkalan kastikkeineen uutena vuotena.

      Tapanina jo uudet herkut, uudet kujeet.

      <3

      Poista
  3. Kaunista joulua vietätte ja onnellisten merkipäiviä. Toivotan sinulle oikein mielen nostattavaa joulujuhlaa. Herkkuset kuvissa ovat kovin mieluisia minullekki . Minähän olen ruokaronkeli ja en syö kinkkua ja laatikotkin menee huonosti alas. Luulen jotta syömme valikoiden myös poikkeavaa jouluruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkkis, kaikkea samoin sinulle <3 Minullekin on tuo kinkku lakannut maistumasta, koska siat eivät saa viettää lajityypillistä elämää vaan kärsivät lyhen elämänsä vaikka mistä. Laatikot ovat lakanneet myös maistumasta,joten meillä on milloin mitäkin uutta, vain tuo hämäläinen laatikko on se, jonka teen joka aatto yhtä varmasti kuin haudutan riisipuuron aamupäiväksi. Tulimme juuri kaupasta ja kyllä nyt taas on sellainen meno kuin ruoka loppuisi just kokonaan.

      Nautitaan pienistä iloista ja syödään sitä, mikä maistuu.

      Poista
  4. Tulee nälkä noita herkkuja katsoessa :) Tunnelmallista joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villis, hauska kuulla;) Kiitos samoin sinulle & co <3

      Poista
  5. Oi miten ihanan joulutunnelman sain käsieni ulottuville näistä kuvista! ♥ Ihanaa joulun aikaa Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, ajattelin, että aloitetaan ruoasta;) Kiitos samoin sinulle, Anni!

      <3

      Poista
  6. Ihania joulutunnelmia täällä. Minäkin pyrin välttämään joulustressiä: olen joulukonservatiivi, mutta minulle tämä konservatiivisuus tarkoittaa juuri leppoisaa oleilua, herkuttelua, kynttilänvaloa, kirjoja, suklaata, rakkaita ihmisiä. Ei tarkkoja aikatauluja tms.

    Tänään alkaa joululoma ja nyt alkaa jo se oikean joulun tunnelma vallata mielen.

    <3

    T. Lumiompun Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos <3 Varmistin just joulusuklaat belgialaisilla suklaarasioilla;) Meidän ainoa aikataulu on joulurauhan julistus ja sitä ennen nautittu riisipuuro, sen jälkeen aika katoaa.

      Ihanaa lomaa ja joulua sinulle & co ♥

      Poista
  7. Onpa ihania kuvia! Samaa mieltä, kaikki kalat + mäti ja keitetty peruna on parasta jouluherkkua. Ja kylmä Marskin ryyppy + jouluolut niiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos <3 Siinähän sitä jouluherkkua jo onkin. Minulla tuo Marskin ryyppy jäi anoppilan jouluihin, nyt aattona samppanjaa ja muuten sitten vaikka viiniä, joka onkin jo kellarissa viilentymässä.

      <3

      Poista
  8. Ihania joulutunnelmia! Oikein levollista ja suloista joulua Sinulle, Leena! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, kiitos <3 Kiitos samoin sinulle, Jonna <3

      Poista
  9. Ihana joulukokonaisuus ruokineen ja koristeineen. Meilläkin on yleensä joulupöydässä paljon kalaa, mutta mätiherkut olen jättänyt, koska kukaan muu ei niitä syö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between, kiitos. Rannikkolaisena olen tottunut runsaaseen kalatarjontaan, mutta ollaan me onneksi saatu täällä Keski-Suomessakin aatoksi merisiikaa, silakoita ja merilohta. Oi, ostaisit itselle ihan pikkaraisen mätiä;)

      <3

      Poista
  10. Ihana jouluinen postaus herkkuineen ja tunnelmineen ♥

    Hyvää joulun odotustunnelmaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos ♥

      Kiitos samoin teille!

      Poista
  11. Tommottos ♥

    Arvaa mitä mieheni vei töihinsä tänään... ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, simmottos ♥

      Ehkä tonttupullia...;)

      Poista
    2. tonttupullat maistuu insinööreil miähen töis ♥

      Miten muuten vois kuin fiilistellen... ? Miniä ja poika tekee ruokii, nyyttikestit. Me odotetaan sellasta rauhallist kahdenkeskeistä joulua, mut ei onnistuttu :)

      Poista
    3. Hannele, no tietysti!

      Ei mitenkään. Nyyttikestit on hyvin usein kannatettava idea. Karkaatte sitten joskus johonkin...

      Poista
  12. Oih mitä fiiliksiä ja kuvia! Saanko tulla teille joulunviettoon ;) ?

    Imelletty perunalaatikko ON must! Täällä lounais-Suomessa sitä ei oikein tunnuta ymmmärtävän... Kaupoistakin saa vain yhtä laatua. Ehkä vielä jonain jouluna teen itse...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, kiitos <3 Tervetuloa vain!

      Kiva kuulla, että joku muukin pitää: Minäkin olen jo oppinut tuon herkun makuun hämäläisen mieheni matkassa. Kymmenellä eri tavalla kokeilin tehdä ennen kuin oikea resepti löytyi. Kerran kun olimme äidin luona länsirannikolla, aloin tehdä sitä ja äiti seurasi sivusta. Sitten tajusimme, että on rynnättävä aattoiltapäivän kirkkoon ja unohdimme koko looran siihen huoneen lämpöön. Oli vielä kynttiläkulkue hautausmaalle ja kaikkea...Siitä perunalaatikosta tuli kaikkien aikojen paras eli se pitkä imelletysaika on sille vain bonusta. Ei se ole minusta kovin isotöinen...

      <3

      PS. Varjojen raporttia odotellessa;)

      Poista
    2. Varjojen raportin olen vasta aloittanut lukemaan. Tarkoitus oli lukea se ennen Myöhempien aikojen pyhiä. Mutta se oli niiiin synkkä (pakko myöntää että myös vähän vaikea...) että se jäi yöpöydälle. Mutta ei pölyyntymään! Luen tässä välissä jonkun mukavan ja sitten takaisin sinne varjojen raportteihin..

      Minähän olen hämäläinen syntyjäni itsekin, joten ehkä siksi laatikko maistuu :p Hmmm jos se ei ole isotöinen niin pitäisiköhän...? Atrian ei ole kovin hyvää.

      Poista
    3. Tuulia,ihan tosi...Minä olenkin tunnettu synkkien kirjojen lukijana. Annan R:lle luettavaksi tammikuussa Claudelilta sekä Varjojen raportin että Harmaat sielut.. Luin ne yhtä kyytiä, mutta toinen oli varsin rankka, muistan sen. Jos minua ei näy, vinkkaa sähköpostille, kun olet sen lukenut eli siis leenalumi@gmail.com Kiitos etukäteen!

      Tee sebnn mun reseptin mukaan ja me käytetään siihen ihan sitä tavallista Van Gghia, joka soveltuu sekä keittoihin että muussiin= keltainen pussi. Se on hirveän löysää kun laitat sen uuniin, mutta sen kuuluukin olla. Siellä matalassa lämpötilassa se oikein makeutuu ja vetäytyy. Erittäin hyvää kinkun kanssa, vaikka minua nyt possujen syöminen tökkiiikin, kun niitä pidetään niin huonosti. Mutta enpä olekaan sikaa aikoijhin syönyt että jos aattona tuon laatikon kanssa sitten. Sen makeutta ei mikään tehdas voi matkia. Ne kaupan perunalaatikot ovat syvältä. Minusta. Minä teen sen aina vasta aattona ja siitä jää vielä seuraavallekin päivälle. Joskus olen tehnyt tupla-annnoksena, mutta en enää vuosiin. Yrittänyttä ei laiteta!

      Poista
  13. Ooh, ooh ja ihanaa. Mahtavaa päästä kurkkimaan teidän joulua, sisustusta ja kotia. Ja kaloille iso peukku, meillä aina lohihyydyke myös, se on hurjan hyvää, kermainen patee miltei. Mäti ja sienisalaatti omaa lempparia, graavi ja siika. Mies aina savustaa kalan. Lootat voisin jättää kokonaan ja elää kaloilla. <3

    Ihana jouluntunnelma ja ihanaa hääpäivää. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, ooh...älä nyt;) Kun omat nuoretkin jo valittavat, että en ikinä osta uusia huonekaluja. Meidän prioriteetit ovat nyt muualla kuten tiedät, eivät sisustuksessa. Kiitos <3 Mun on monta vuotta pitänyt opetella se lohihyydyke, pidän just sellaisista hyllyvistä kalajutuista, mutta kuinkas ollakaan, ei ole ollut kirjabloggaamiselta aikaa paljon keittiössä kokeilla mitään uutta. Jouduin tänään ostamaan 'väärää' pateeta, saas nähdä. Sienisalaatti myös. Lootia meillä ei kukaan syö, paitsi teen R:n takia tuon perunalaatikon;)

      Kiitos samoin ja kiitos <3

      Poista
  14. Kaunista joulunaikaa! Mukavalta näyttää teillä, todellisia herkkuja. Itseäni ei huvita tällä kertaa juuri laitella joulua, ei huvita leipoa eikä näperrellä. Ehkä taatelikakun leivon. =D Ja tilasin ihania herkkutryffeleitä jouluksi, kun olen niin kyllästynyt kaupan iänikuisiin suklaisiin. Niitä sitten herkuttelen. =D

    Täällä taitaa olla sittenkin lunta jouluna, kun eilen jo sateli ohuen kerroksen, ja tänään on tullut lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, kiitos samoin! Ei minuakaan leipominen huvita melkein koskaan, mutta kyllä minä noita ruokia viitsin. Minä ostan aina muutaman rasian belgialasita GuyLiania: Siitä on helppo tarjota, jos joku piipahtaa.

      Tuntuu, että saamme valkean joulun...

      <3

      Poista
  15. Ooh, aivan upeita kuvia, ja tekin olette yhdessä kuvan kuvassa komeina, mutta täytyy sanoa, että nappisilmä Taika on yli kaiken! Että voi karvatassu olla kaunis ja lutunen! Osaako Taika avata omat pakettinsa?

    Onnellista joulun aikaa!

    Sanna-Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna-Maria, kiitos <3 Koiruudet ovat parhautta! Taika on siis toinen tyttäremme koirista. Omamme lähti koirien taivaaseen 11.1.2013 melkien 15 vuotiaana ja onkin kiva saada kaksi koiraa taloon juouluksi, jolloin tietty talosta tulee heti koti. Taika oli viime vuonna vielä niin pieni, että ei ole kunnon kokemusta, mutta reippaasti menee jo noutamaan pinkistä lelukopasta, jossa matala reuna, lelujaan ja kääpiövillakoira Dina seuraa mukana. Ostamme kaikkia leluja aina kahdet samanlaiset;) Tänään noudimme mm. koirien erikoisherkkuja...

      Kiitos samoin sinulle!

      <3

      Poista
  16. Mutkan kautta tulin blogiisi ja hyvältä vaikutti! Turha sitä on joulua stressille uhrata! Meillä mennään myös ilman "pakkopakko" asennetta ja nautitaan omaan tahtiin ja tyyliin.
    Tulehan vastavierailulle katsastamaan, miten homma sujuu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villa Kardemumma, kiitos. Tämä on siis kirjavlogi, mutta tarjoilen joskus tällaisia kevennyksiä. Meillä on pakot nyt ohitettu jo muutama vuosi sitten ja kaikilla pitää olla vain rentoa ja mukavaa yhdessä.

      Kiitos kävin jo: Keltainen syyskuu nyt valloitti <3

      Poista
  17. Kaunista ja kodikasta teillä.
    Meilläkin on kalat suosittuja. Jälkiruuiksi luumukermahyytelöä ja kermavaahdolla, sitruunalla ja säilykekirsikoilla paranneltua riisipuuroa - tämän nimenä minun tärkeässä keskikoulun kotitalouskansiossani on viktoriahyytelö eli riisiryynilumi. ;) Minä tykkään tehdä jälkkäreitä ja leipoa. Nyt on jo sahramipullat ja piparit tehty.
    Viisi yötä jouluun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, kiitos <3

      Se luumukräämi on hyvää kermalla. Anoppi teki sitä ja minä melkein samaa, mutta en ihan. Kerman kanssa se kuitenkin nautitaan. Riisiryynilumi! Onpa puurolla hieno nimi. Sinä Hyvää joulua keittokirjassa oli laitettu kanelitanko puuroon tekovaiheessa. Minä en paljon leivo, muutamia juttuja kyllä mutta senkin edestä teen ruokaa ja jälkkäreitä. Ah, ne sahramipullat, joista oli jommassa kummassa lukemistani joulun ajan leinonnaisista. Eipä sitä tiedä, vaikka leipoisin Wilhelmiinoja, sillä tänään löytyi niin helppo ohje....

      Enää viisi yötä jouluun on, näin unta ihan äsken...;) On se joulu ja sen odotus vaan aina yhtä ihanaa aikaa!

      <3

      Poista
  18. Sinulla on joulusuunnitelmat pitkällä. Ihanaa syötävää. Mätiä ja lämminsavulohta laitan alkupaloiksi aatto-illalliselle, jonka syömme tyttäremme perheen kotona, mukana kaksi suloista lastenlastamme. Oikein odotan sitä aaton yhdessäoloa.
    Mukavaa joulunodotusta sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arleena, no, ei meillä tältä näytä;) Mutta tänään on käyty isosti kaupassa ja ti vielä sitten maidot, yrtit, loput kalat, hedelmät, eräät juustot etc. Oi, kuulostaa ihanalta, etenkin, jos välimatka on lyhyt, eli on helppo tavata.

      Meillä joulu on pitkä ja nuoretkin lähtevät vasta tapanin jälkeen. Sitten me kaksi voimme alkaa suunnitella sitä lipeäkalaa...;)

      Kiitos samoin sinulle <3

      Poista
  19. Joulun kalat, silakat, mäti...ovat niitä ehdottoman parhaita! Lipeäkalaa en kyllä koskaan ole oppinut syömään. Voi nautintoa näitä joulun herkkuja!

    Ihania joulunaluspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisiahiutaleita, no niitä ilman ei tule joulua. Olen kotoisin pienestä merenrantakylästä ja tottunut runsaaseen meren antiin. No, pohjalainen edesmennyt anoppini, minulle sen opetti. Salaisuus on kastikkeessa! Aika ihanaa;)

      Kiitos samoin sinulle!

      <3

      Poista
  20. Me ollaan varmaan sitten hyvin vanhanaikaisia, kun meillä pitää olla kaikki laatikot ja itsetehtyinä tietysti! Kinkkua ei ole, eikä mitään muutakaan lihaa. Graavilohta ja kylmäsavulohta, juustoja jne. Jälkiruokaa ei yleensä tehdä ollenkaan, vaan jokainen saa napsia herkkupöydästä mitä haluaa ja jaksaa...
    Aattona meitä on neljä, joulupäivänä sitten jo kuusi ja puoli (kuopus kun odottaa huhtivauvaa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omapäinen arkeilija, jokainen saa olla mitä haluaa ja miten sopii. Me uudistimme joulumme nuortemme toivomuksesta ja kun koirallekaan eivät joulun laatikot enää maistuneet niin...;) Meillä on merikalat ja mädit tärkeimmässä roolissa, sitten juustotarjotin ja myöhemmin vielä jälkkäri, se makea eli dolce.

      Aattona meitä on kaksi ja on hääpäivämme. Näin on kunnes uusi koiruus saapuu...Joulupäivästä meitä on yhteensä kuusi eli luvussa mukana kaksi koiruutta. Perheemme on pieni ja kaikki asuvat kaukana toisistaan: Tytär Helsingissä, äiti ja sisko länsiranikolla, esikoinen Tampereella ja viettikin jo täällä viikonlopun ja sitten reissaa isänsä luokse länsirannikolle. Joskus olemme joulun Luvialla, viime jouluna oli kivaa, kun äiti tuli heti joulun jälkeen ja nuoret saapuivat uudestaan, oli kuin olisi saanut kaksi joulua!

      Ihanaa joulun odotusta sinulle <3

      Poista
    2. Juuri toisin päin meillä eli esikoinen asuu Helsingissä ja kuopus Tampereella. :)

      Poista
    3. Kiva, että kuitenkin tulevat kotin jouluksi.Ehkä me sitten täältä joskus nuroille, mutta vielä ei se aika.

      Poista
  21. Kinkku on sulamassa ja tytöt on hoitaneet piparihommat. Siinä kaikki mitä ruokien suhteen olen ehtinyt ajattelemaan. Mutta ei hätää, sillä perinneruoat syödään aattona mummolassa. Muuten joulu alkaa olla hyvällä mallilla. On hankittu melkein kaikki lahjat, siivottu ja tänään koristellaan kuusi, joka aamulla haettiin. Voi siis kekskittyä oleellisimpaan, eli nauttimiseen:). Ja illalla on vuorossa se yksi perinne, eli paketointiyö. Viereen mies puhumaan mukavia, joululaulut soimaan ja lähelle lasi punaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, tytär on meillä leiponut piparit jo monena vuonna, mutta nyt on välivuosi, saatan vielä leipoa jotain ihanaa, jonka paljastan ehkä pian. Siis minä ja leipominen ei ole hyvä yhdistelmä, mutta on tässä kymmeniä vuosia tehty tuplataikinasta joulupiparit. Ihanaa, että koristelette kuusen noin ajoissa. Me tehdään se aina aatonaattona ja monet ovat ihmtelleet, että miksi jo silloin! N, joulun tätytyy alkaa aattoaamusta...Meidän kuusi on niin, että näen sen hopeiset koirsteet kun hiukan kohottaudun sängyssä ja illalla viimeksi kun nukahdan. Voimme keskittyä tunnelmaan! Kaikki on meillä jo paketoitu, vain yksi kaulaliina on kesken...Me tankkasimme eilen viinit kellariimme. Lasi punaista on elämän eliksiiriä todistaa blogini eniten luettu terveyskirjakin.

      <3

      Poista
  22. Saaristomieheni tekee meillä imelletyn perunalaatikon ja siitä tykkäävät kaikki. Äitinsä oppeja. Minun pojat tulevat pohjoisesta meille, joten syötävää täytyy olla runsaasti ja kinkkua pitää olla, siispä kinkku odottaa valmiina uunissa, kunhan he tulevat.
    Ihania joulukuvia, kaunista.
    Kauneinta olisi lumi, jota toivon piristämään joulumieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, Saaristomies kuulostaa hyvältä! On meilläkin kinkkua miehiä varten, mutta kyllä minäkin sitä aattona perunalaatikon kanssa otan, samalla kun toivon sioille parempia elinoloja. Joulupäivästä keksityn vain kaloihin, mätiin, pateisiin, juustoihin ja tapanina jo laitan ihan uuden ruoan.

      Kiitos <3 Yritän piipahtaa kaikki blogit vielä ennen joulua...

      Lunta tässä kaipaamme...Oi, lumienkeli...

      Poista
  23. Herkkuja, tunnelmia ja suloinen nappisilmä Taika!

    Saaristolaisleivät ovat kohoamassa ja huomenna teen sahramipullat sekä osan laatikoista, jotka pakastan raakana. Tiistaina suuntaamme mökkioloihin ja siellä jatkan jouluvalmisteluja.

    Hyvää viikonloppuja ja joulumieltä! Tämä on hyvää aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, no siinä on jo monta joulun tekijää.

      Sahramipullat taitavat olla kova sana, kun niitä on ruokakirjoissa ja leipomusihimset ovat niistä niin innoissaan. Minä oikein kovasti pidän sahramista ja laitan sitä ruokiin. Onneksi minulla on ystävä, joka leipoo meille saaristolaisleivät.

      Kiitos samoin sinulle & co! Tämä aika on taikaa...

      <3

      Poista
  24. Kiva postaus ja niin kodikas koti. Graavisiikatartar on varmaan herkullista, maistuis meillekin. Me olemme aattona ystäväni luona, jolle tämä joulu on todennäköisesti viimeinen, uudenlainen kokemus, vähän pelottaa ajatella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, kiitos. Tuo juttu on napakymppi eli siitä tuli perinne heti ensi haukkaisulla.

      Miten ikävää kuulla, mutta kiva, että olette hänen luonaan. Minun ystäväni pitää edelleen sairaalassa miestään kädestä ja edessä on lähtö, johon kukaan ei uskonut vielä pari kuukautta sitten...

      <3

      Poista
  25. Oi miten kauniita ja upeita joulun tunnelmia. Tuo ruokatarjoilusi on kyllä todella herkullinen, meillä ei ole tarjolla imellettyä perunalaatikkoa, mutta muita on. Minä syön mieluiten vain yhden kerran sitä kinkku-laatikko-pöytää, mutta kahdesti sitä aina tulee kuitenkin syötyä, ensimmäisen kerran aattona meillä ja tapaninpäivänä sitten vanhempieni luona.

    Minusta olisi hienoa, jos täälläkin pukki tulisi vasta joulupäivänä. Se että pukki kiertää öiseen aikaan tiputtelemassa paketteja olisi mielestäni "taikamaisempi" tapa. Teillä tämä taika tapahtuu kun aaton olette kaksin ja nuoret tulevat sitten seuraavana päivänä =)

    Nuo sinun tonttusi rivissä tuolilla ovat hurmaavia. Minulla on vain yksi iso pukki, mutta sen kanssa voi vaikka tanssia kuusen ympäri =) Huomenna kuusi tuodaan meille sisään ja sen upea tuoksukin.

    Jospa saisin huomenna taiteiltua siipan kanssa tuollaisen hyllyn olohuoneeseen. Saisin samalla lailla kuvia ja tuikkuja (taikka ledit) siihen lisätunnelmaa luomaan kuin sinulla tuossa kauniissa hyllyssä.

    Lauantai-ilta alkaa olla parhaimmillaan, joten oikein ihanaa loppupäivää teille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, kiitos.Kahdesti meilläkin ja sitten tapanina jo jotain uutta.

      Meillä kiertävät tontut ja lahjat vasta joulupäivänä, jolloin aatosta tulee omanlaisensa juhla. Tämä on nyt vuosien saatossa näin hyvin mennyt ja kiva, kun ei ole paineita aatosta, vaan se on yhtä paljon joulu kuin hääpäivä. Se varsinainen joulu tulee sitten nuorten ja koiruuksien mukana.

      Minä olen ihan höpsönä tonttuihin;) Oih, I see...;) Meille kuusi saapuu vasta maanantaina...

      Se on niitä Ikean edullisia lackeja. Siinä on vaihtuvat taulut ja myös tuikkujen värit vaihtuvat vuodenaikojen mukaan. Ensi syksynä siihen tulee se Pekan Tilhikuva, eli se tilhi, joka syö sitä punaista omenaa. Siihen voi hyvinkin lisätä ledit tai keksiä ihan mitä vain. Kuvittele: Jouduin vaihtamaan yöpöytäni kolmeen tuollaiseen lack -hyllyyn kirjojen takia;)

      Juuri niin...Me vasta alamme syödä kynntillöiden valossa ja sitten vaan aloitellaan lauantai-illan huumaa. Ehdottomasti katsomme Scott&Baileyn etc. Luojalle kiitos launtaipäivistä <3 Kiitos samoin teille ♥

      (Meilaan sulle ehkä vasta huomenna. Piti tänään, mutta sitten hullaannuin noista sarin Wilhelmiinoista ja jäin hänen kanssaan kirjoittelemaan. Bis Morgen!)

      Poista
  26. Moi,
    Olipa jouluisia kuvia ja juttuja. Tuo valokuva Sinusta ja R:stä on tosi hieno. Olisi joskus mukava päästä kuokkimaan jouluunne...... Viettäkää ihana hääpäivä! Mukavaa illan jatkoa. Pian alkaa Scott ja Bailey.
    Lämpimin terveisin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!

      No jos olisi tämän joulun vaikka vain viettämässä joulua, eikä kuvaisi. Minäkin pidän paljon. Se on Bessun ottama. Se onnistuisi piknikjouluna eli kaikki osallistuisivat tasapuolisesti. Kiitos vietämme<3 Kiitos samoin ja muistan, että tulee Scott&Bailey. Nyt syömään ja sitten...

      Kiitos samoin <3

      Poista
  27. Tutkiskelen innolla kalareseptejäsi, sillä etsinnässä on omaan jouluumme sopivia kalaruokia. Tähän mennessä ollaan menty graavisiialla ja -lohella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annelie, meilläkin oli ennen vain graavi siika ja lohi ja joka vuosi vaihtuva silakkajuttu - siis kalapuolelta. Nyt ovat tulleet mädit ja tuo graavisiikatartar jäi pysyväksi eli kokeile sitä. Suosittelen! Se siika ihan pieneksi eikä takuulla yhtää ruotoa saa olla ja leivästä leikkaamme reunat pois, että se on tosi herkuullinen ja ruokahalua kiihottava alkupala.

      Poista
  28. Stressitön joulunne kuulostaa ja näyttää ihanalta!

    Oma jouluni perheen parissa alkaa ihan pian. Tuntuu ihanalta kääriytyä talven hiljaisuuteen metsässä, antaa aikaa läheisille, lukea fantastisia kirjoja (yhdessä niistä vilkkuvat pitkät korvat) syödä hyvin... Ja saada vielä ihana jouluyllätys, jota ei osannut odottaa: se nimittäin tulee sittenkin, valkoinen joulu koko Suomeen! <3

    Jos en ennen pyhiä ehdi pistäytyä blogissasi, toivotan sinulle jo tänään fantastista, ihanaa joulua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, no se on sitä ainakin tässä kirjoituksessa;) Nyt alkoi pyykkääminen ja tapanin ruoan esimavalmistelu, mutta huomisesta ystävän joulukahvittelusta ja kuusen koristelusta alkaa joulu. Ihanaa lumisadetta, nytkin satelee puuterilumihiutaleita... <3

      Kiitos kaikkea samoin sinulle, Kaisa Reetta <3

      Poista