Vuoden 2014 parhaat kirjat Leena Lumissa

Lukuvuoteni 2014 parhaat kirjat 86 luetun joukosta ovat:

1.  Edmund de Waal: Jänis jolla on meripihkanväriset silmät (Schildts&Södertröms 2013)

2.  Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet (Tammi 2014)

3.  Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys (WSOY 2014)

4.  Agneta Rahikainen: Edith Runoilijan elämä ja myytti (Schildts&Söderströms 2014)

5.  Silvia Avallone: Teräs (Minerva 2014)

Jos Jänis jolla on meripihkanväriset silmät olisi ollut vähemmän taiteellisella nimellä ja vaikka tavallisemmalla kannella, suuri yleisö olisi löytänyt sen. Kaikki lähipiirissäni, jotka ovat ko. kirjan lukeneet ovat pitäneet paljon ja eräs vakilukijani meilasi minulle suoraan, että 'Leena, varmaan Edith soi sinussa kuten minussakin, mutta tiedän jo, että 'jänis' on sinulla loppuvuodesta ykkösenä.' No, minulla on tarkkoja lukijoita ja osa heistä tuntee minut tosi hyvin. Kiitos Sanna!, ja oikeassa olit, sillä

Murakami-debyyttini oli huikea ja siinä aloitin varmaankin juuri siitä Murakamista, joka on minulle kauan se minulle omin Murakami, mutta tarkoitus on jatkaa Harukin lukemista. Sysäyksen suositun japanilaiskirjailijan lukemiseen sain uutuuden aiheen perusteella, mutta mitään näin vievää en odottanut eli että kakkoseksi meni. 

"Ihmisen sydän on yölintu. Se odottaa hiljaa jotakin ja hetken tultua lehahtaa suoraan minne pitääkin."

Paras suomalainen minulla oli tiedossa heti kun olin Neljäntienristeyksen kannet sulkenut. Kinnusen kirjassa on kirjoittamisessa unohtumatonta iholle tulemista, ihmisluonnon kuvauksen verevyyttä sekä sitten ripaus sitä taikaa, jonka jälkeen ihmettelee: Miten hän oikein sen teki?

Edith on sydämeni veri ja niinpä Rahikaisen elämäkerta runoilija Södergranista oli järisyttävä kokemus. Pidän tätä teosta monipuolisimpana Edith-elämäkertana, mitä olen tähän mennessä lukenut. Aivan uutta tietoa ainakin minulle oli Agneta Rahikainen onnistunut löytämään ja kaikki uusi, järkyttäväkin, taustoitti monipuolisesti Södergranin tuotantoa.

Avallonen Teräksen kansi voi joitakin johtaa harhaan, mutta suosittelen kuumasti tätä kuuman ryhmäni viimeistä teosta. Olen ollut tästä epätyypillisestä Toscanaan liittyvästä kirjasta niin intona, että halusin pitää kirjamessuilla, jopa pienen puheen Silvialle italiaksi saatuani kuulla, että hän ei puhu ainakaan englantia. Kiitos avusta Tuuli! Siis ihana lukijani Firenzestä auttoi minua tekstissä, sillä minullahan on takana vain kolme keskenjäänyttä italian kurssia ja lisäksi Tuuli soitti ja tsekkasi ääntämykseni. Olen ihan myyty Avallonen kirjaan ja odotan Silvialta paljon jatkossakin.

Kakkosryhmää olen nimittänyt joskus sydänryhmäksikin, mutta on siinä pääosin samat paremmuuskriteerit kuin kuumassa ryhmässäkin. Delphine de Viganin kirja Yötä ei voi vastustaa ei ole kirja, joka unohdetaan kun kannet on suljettu, vaikka Siri Hustvedt väittää niin käyvän kirjalle kuin kirjalle. Delphinen kertomus äidistään Lucilesta on samalla kertomus perhetragediasta, jota tuskin kukaan olisi voinut estää tapahtumasta...

"Hän toivoi voivansa muuttua näkymättömäksi, jotta voisi nähdä, kuulla ja oppia kaiken ilman että mikään paljastaisi hänen läsnäolonsa. Hän olisi pelkkä aalto, henkäys, ehkä tuoksu, ei mitään mihin voisi tarttua tai koskea."

Kakkosryhmän kakkonen on Jayne Anne Phillipsin Suojelus, josta innostuin niin, että luin Phillipsiltä perään Kiuru ja Termiitti sekä tänä vuonna ilmestyneen Murhenäytelmän. Suojelus oli kuitenkin likinnä minua, mutta kovasti paikasta sydämessäni Kiurun ja Termiitin kanssa kamppaillen. On ollut ihanaa löytää uusi seurattava kirjailija Oatesin, Shieldsin, Hustvedtin, Shriverin ja muutaman muun rinnalle.

Pierre Lemaitren Näkemiin taivaassa kertoo kolmen ranskalaisen miehen kohtaloista ensimmäisen maailmansodan viimeisinä päivinä sekä näiden päivien seurauksista heidän loppuelämäänsä. Lemaitre on tarinankertojia, heitä, joiden kanssa istutaan kuin takkatulen ääressä ja kuunnellaan. Kirja aukeaa dramaattiseksi sukutarinaksi kuvaten samalla sodan jälkeisen Pariisin jyrkkiä luokkaeroja. Koska pidin kirjasta niin paljon, tajusin, että kun saan listattua blogini 20 parasta kuudelta vuodelta, näkyy selvästi mieltymykseni historialliseen jännitykseen. Ja olenhan minä Waltarin ohella lukenut innolla myös Dumasia...

Sydänryhmäni neljännen kirjan, Maija Muinosen esikoisen Mustat paperit, odotin näkeväni Finlandia -ehdokkaiden joukossa. Olisi ollut kuin raikas tuulahdus, jos tämä uusia uria aukova kirjeromaani, olisi huomoitu F-ehdokkuudella. Kirja on 167 sivuinen tiivistyksen helmi, josta monelle olisi sekä lukuiloksi että myös kirjoittamisen opiksi.

Ja: Talossamme meillä on niin paljon tilaa ettei meidän tarvitse matkustella tai mennä pois ollaksemme rauhassa.

Maaria Päivisen On nälkä, on jano romaani, sijoittui nyt samalle paikalle kuin Päivisen loistava Pintanaarmuja viime vuonna. Se ei kuitenkaan merkitse, miltä se näyttää, sillä kirjavuodesta 2014 tulikin yllättävän tasokas, vaikka alkuvuosi muulta näytti. Pidin paljon Pintanaarmuista, mutta vieläkin enemmän kirjasta On nälkä, on jano. Nyt rakenne oli täydellinen, tiivistetympi ja tyylikäs. Koska olen kirjeromaanien ystävä, niin Päivisen monologiromaani vei minut mukanaan kuin tulva-aalto. Aivan huikeaa, Maaria! 

1.  Delphine de Vigan: Yötä ei voi vastustaa (WSOY 2011)

2.  Jayne Anne Phllips: Suojelus (Tammi 1995)

3.  Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa (Minerva 2014)

4.  Maija Muinonen: Mustat paperit (Teos 2013)

5.  Maaria Päivinen: On nälkä, on jano (into 2014)

Ryhmä Muut Ihanat Kirjat esittelee vaihtelevasti tieto-, lasten-, terveys-, sisustus- yms. kirjoja. Tämän sarjan kunkku on ehdottomasti Elaine N. Aronin Erityisherkkä Ihminen, joka on kiinnostanut lukijoitani niin paljon, että vaikka kirjoitin siitä vasta 5.1.2014, niin 5 594 lukijaa on siitä jo ollut kiinnostunut! Ikinä vajaan kuuden blogivuoteni aikana mikään kirja ei ole saavuttanut näin nopeasti näin suurta yleisöä.

Tänä vuonna halusin ryhmään puutarhakirjan ja valinta ei ollut vaikea, vaikka pidänkin kaikista maailman puutarhakirjoista: Suomalainen metsäpuutarha on kirja, jota olen odottanut jo kauan. Vihdoinkin kertomus siitä, miten voimme laajentaa piha- ja puutarha-aluettamme kauniisti ja pieteetillä, ilman että luonnonmukaisuus katoaa. Ihana kirja!

Viime vuonnakin mukaan pääsi lastenkirja ja tietenkin nyt Tove Janssonin juhlavuonna kolmosryhmään mahtuu iki-ihana Muumilaakson marraskuu. Kirjan lukemisesta oli aikaa ja niinpä koinkin nyt suuria tunnelmia, sain mukavia fiiliksiä, enkä lakkaa tätä kirjaa ylistämästä. Ja kertoohan se marraskuusta, lohtukuukaudesta, pesäkuukaudesta.

On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi.

William Marchin Komppania K on yksi sodanvastaisimmista kirjoista, jonka olen lukenut. Nyt kun kirja vihdoinkin saatiin myös suomeksi, suosittelen tätä kaikille. Tänä vuonna on kulunut 100 vuotta ensimmäisen maailmansodan aloittamisesta, joten kannattaa lukea, miten rivisotilaat kokevat kukin kohdallaan tilanteensa. Kirja ei ole lohduton vaan avartava!

”Elämä on ihanaa ja se kulkee nopeasti ohi. Se on kaikki mitä tiedämme. Miksi ihmisten pitäisi olla kateellisia toisilleen? Miksi vihata toinen toistaan? Miksi emme voi elää rauhassa maailmassa, joka on niin kaunis ja suuri?”

Tänä vuonna toisin kuin viime vuonna mukaan mahtuu jännitysromaani. Lars Petterssonin Koutokeino, kylmä kosto on vain niin loistava, että se saa nyt edustaa dekkareita. Pettersonin esikoisteos nousi minulla välittömästi samaan kastiin Åsa Larssonin trillerien kanssa.

1.  Elaine N. Aron: Erityisherkkä Ihminen (Nemo 2013)

2.  Ella Räty&Hanna Marttinen: Suomalainen metsäpuutarha (WSOY 2014)

3.  Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu (WSOY 1987)

4. William March: Komppania K (Tarmio 2014)

5.  Lars Pettersson: Koutokeino, kylmä kosto (Minerva 2014)

Nyt minusta tuntuu, että kuulen ihmetyksen kuisketta yhden kirjan puuttumisesta...yhden, josta pidin paljon, mutta jonka kirjoittajaan suhteeni on yhtä sekasortoinen kuin on suhteeni Paul Austeriin...Eihän kukaan vain edes unta nähnyt, ettenkö toisi tätä lumista kirjaa tähän juttuuni mustana hevosena:

Michael Cunninghamin Lumikuningatar (Gummerus 2014) voitti Vuoden 2014 Kaunein Kirjan Kansi -kisan, mutta kirja vei minua monellaan. Tietysti lumella, mutta myös sillä erityisellä tavalla, jolla Cunnigham kirjoittaa tarinaansa ihmisten mieliin, rivien väleihin, varjoon ja valoon. Kaikkein vaikuttavimmin minun mielestäni tästä kirjasta on kirjoittanut Kaisa Reetta ja tämä kohta erityisesti hänen tekstissään kuvaa niin hyvin tämän kirjan sielua:

Täällä he elävät, rakastavat, riitelevät, jakavat surunsa, ilonsa ja innostuksensa. Heidän pesänsä on täällä, liian vanhassa, huojuvassa talossa, joka romahtaa minä päivänä hyvänsä ja jonka makuuhuoneessa nukkuu nyt heidän sydämensä valtiatar Beth, hengittää hiljaisesti hiiren lailla, mustikkasydän pamppaillen. Kunpa he voisivat suojella häntä tulevalta...

Niin...olen lukenut tänä vuonna vain 86 kirjaa. Jos haluat muistella viime vuotta niin tässä Vuoden 2013 parhaat kirjat Leena Lumissa.

Haluan lopettaa Cunninghamin Lumikuningattaren sanoin eli toivon näiden kirjojen tarjoavan teille 

...kaipuun joka on kylmää, puhdasta ja pysäyttämätöntä kuin lumi.

Love

Leena Lumi