Joulu meidän kaikkien - vuodenaikajuhlista lumotuin!

Joulu on kuin rakkaus: Se ei kysy lupaa, se menee sinne, missä vähiten sen odottaisit kohtaavasi. Se koskettaa kaikkia vauvasta vaariin, se menee luo sairaan ja uupuneen, se menee luo vauraan ja varattoman, se leijuu sukujoulujen henkenä, mutta viipyy myös yksinäisen joulussa. Se ei pelkää kylmiä katuja eikä tyhjien asemahuoneiden yksinäisiä miehiä. Se kaihtaa riitaa ja rähinää, se rakastaa hymyjä, naurua ja laulua. Se vaeltaa haudoilla ja muistoissamme. Se tuo rakkaat poisnukkuneet luoksemme. Se saa lapsen silmät säihkymään, se saa mummon silmään kyyneleen, se saa vanhatkin koiruudet leikkimään ja pennut ihan villeiksi. Se saa minut kirjoittamaan tätä teille tänään A.D. 2014 muutamilla sitaateilla lehtijutustani Ja maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto - edes jouluna vuodelta 1989 sekä Kyllikki Wahlströmin joulusta paljon kauempaa kirjasta Yht ja toist.

"Katselen kauneinta lahjapaperiani. Se on liikuttavan kaunis. Vähän utuinen. Vähän sininen. Vähän vanhanaikainen. Se on niin kaunis paperi, että haluaisin kääräistä sen sisälle paketin pelkkää hyvää tahtoa. Lahjan hänelle, jolla ei ole. Pakettia tulee käärimään kanssani 7-vuotias tsekkiläistyttö Jitka. Elämme vuotta 1949. Jitka lähetti tällöin piirustuksensa Unicefille kiitokseksi kylänsä saamasta avusta. Tästä piirustuksesta syntyi ensimmäinen Unicef-kortti." (Leena '89)

Joulu on mielentila. Toiset se saa kyynisiksi ja toiset jopa lähtevät sitä pakoon etelän lomakeskusten possujuhliin rannoille. Toisissa joulu tuo esiin kaikkein suurimman liikutuksen, josta he ääni väristen puhuvat maailman parhaana vuodenaikajuhlana. Itse kuulun viime mainittuihin ja muut juhlat ovat minulle yksi lysti, kunhan vain joulu on ja pysyy. Koska enää ei ole pieniä lapsia, ei ole lahjaröykkiöitä ja kadun niitäkin, joita on ollut, sillä jo lasten olisi niin hyvä oppia vähempi materia ja saada joulusta enemmän juuri kaikkea muuta. Toki lapsille kuuluvat lahjat, mutta rakkauden rajoilla. Sain myös herätystä eräältä lukijaltani, joka kommentoi minulle jokin aika sitten, että hänellä ei ole varaa tarjota lapsilleen ja lapsenlapsilleen joulua, kun heille ei enää kelpaa mikään. Eivät edes mummon ja äidin rakkaudella kutomat villasukat ja lapaset. Tuli paha mieli, etttä tähänkö nyt on tultu. Pehmeät paketit eivät ole enää mitään. Onneksi olen tässä pitänyt rotia ja vieläkin lapsemme arvostavat villasukkapaketteja ja minä itse tietysti myös. Joulu on haudutettua riisipuuroa ja villasukkia!

"Pöytäni pursuilevat lahjapapereita, joulukortteja, kymmeniä muistilistoja. Muista: lipokala, kinkku, lameet, mantelit, lahjakirjat, piparkakut, hänen ja hänen osoite, joulutervehdykset ulkomaille ajoissa, sädetikut, omatekoinen sinappi ja niin edelleen loputtomiin..." (Leena '89)

"Juoksen tavaratalon osastoilla korvat ja mieli täynnä joulumusaa, stressiä, ylimakeita joulumainoksia, joulukrääsää, yrittäen pinnistää muistiini, mitä ostin hänelle ja hänelle viime tai sitä edellisenä jouluna. Ohitseni ryntäilevät ja minua tuuppivat kymmenet, sadat samanlaiset silmissään paniikin kiilto ja pää täynnä huutoa: Seis joulu, tahdon ulos!" (Leena '89)

En tunnista enää itseäni yllä olevasta. Kaikki on nyt paremmin. Kaikki on nyt niin hyvin. Miksi minä suurena joulunrakastajana antauduin markkinavoimille, miksi jäin tuleen makaamaan, kun olisin voinut ryömiä rauhankentille. Ja sitten:

"Me teimme sen. Joulun vain itsellemme. Täydellisen hyvyyden, täydellisen rauhan ja jumalaisen itsekkyyden joulun. Ei yhtäkään joululahjaa. Ei yhtäkään muistilistaa. Vain me kaksi ja yksi ainoa kynttilä. Ympärillämme ihanat kuuset upeasti lumesta raskautettuina. Joululauluna hiljaisuus. Joululahjana rauha." (Leena '89)

Tuo sana 'itsekkyys' nyt särähtää korvaani, mutta ehkä se on sitä tervettä itsekkyyttä sitten. Nyt mielessäni soi sana 'kohtuus'. Etenkin sen jälkeen kun kohtasimme erään megamarketin välikössä oikean tulitikkutytön. Miksi emme olleet häntä ennen nähneet? Siksi, että olimme liikkeellä aikana, jolloin osattomat liikkuvat. Kesti jonkin aikaa tajuta tuo erikoinen asia... Olimme myös sijainnin kannalta kauempana omasta pienestä marketistamme. Tytöllä oli pitkät, vaaleat ja takkuiset hiukset. Hyvin kuluneet ja likaiset vaatteet. Koskettavinta oli pikkutyön ilme, sillä se oli suurta hämmästystä osattomuudesta, hämmästystä siitä, että 'tätäkö on elämä ja tällaistako on se, kun joulu tulee?' Odotimme syrjässä, että näimme vanhempien tulevan, sillä tyttö oli liian pieni liikkumaan yksin...

"Aatton, joskus saunastpäästy Uuno pist piäne, littuskaisem paketi muun kätten ja sanoi: Hyvä ja makkia Joulu!

Paketim pääl ol sinist, kiiltävä paperi, kullanfärine naru ja rusetti. Vähitelle, varovaste mää avasi naru ja paperi. Siält tul jälles näkyvi sininem paket. Paketim pääl poikittain ol isoi kullafärissi kirjaimi.

Siin luke Karl Fazer, selit Hilta, enk mää meinam millä ymmärttä et kui muum pakettiin pääl semmose, iha ooro miehä nimi om präntät:

Eik se muun olekka, mää väänsim poru.

Se Karl Fazer tarkotta sen tehta nimi, misä se paket on teht. Kyl se o suun, av auk vaa, selit Uuno.
Ohkane ja fiin paper aukes takkapäi, niinkon kirjen kovert ja näkyvil tul vaalevaharma paffilevy.

Käännäst toisim päi, neuvoi Uuno.

Paffim pääl ol tummaruskioi, neljäskulmassi kappaleit toinen toisessas kii. Pirtin täyt ihmellise hyvä haju! En ol ikämaailmas semmost nähn, enkä semmost haju haistan, enk ymmärtän muut, ko silmäs seljälläs katto ja ihmetel.

Sillo Uuno tait yhren kappale ja pist se muu suuhun:

Se o suklat, maistast milt maistu!

En osan sanno, milt se sukla maistui, mut jottai ihmeellise hyvä se ol! Nii hyvä, et viäl tänäpäevän, ko näe Fazeri sinise suklalevyn, muistan eläväst sen aamun, kon kuusen takan, kirjakaapi ja senki välissen kolon tehryl sijallan kattelin kuusen kiiltävi lankoi...taitoi suklaalevyst piänen kipenä suuhun...maisteli...haisteli...ja henkiti J O U L U ! (Kyllikki Wahlström)

"Tätä joulua en vietä kuusten kätkössä korvessa, mutta en myöskään juokse tavarataloissa sielu vastenmielisyyttä läpättäen. Tänä jouluna haluan kääriä lapsilleni joulupaketin omasta lapsuudestani. Se on satueläminen: joulupukki, tontut, haltiat, tontun hiippalakin häivähdys ikkunassa, pikkutontun jalanjäljet aamulumessa. Se on jotain, mitä ei syö koi eikä inflaatio: joulumuistoja. Rekiajelu joulukirkkoon, hevosten höyryävät kupeet, aisakellot, turvaisa yhdessäolo vällyn alla, jouluvirren harras kaiku holvistossa. Jotain ikimuistoista, jotain lämpöistä elämän kylmässä. Muisto kuin lämmin syli, turvaisa ja kaivattu." (Leena '89)

Joulu on jo liikkeellä. Sen henki tavoittaa meidät kaikki. Hänet, joka on yksin, Hänet joka on sairas. Hänet, joka on jouluna töissä. Hänet, joka valmistaa nyt iloista sukujoulua. Hänet, joka nyt istuu miehensä vuoteen äärellä sairaalassa ja pitää kädestä kiinni, kuiskailee jäähyväisiä rakkaalleen...Hänet, joka on vanha ja uupunut. Hänet, joka vaeltaa jouluyönä pienen merenrantakylän hautuumaalla kynttilämeressä. Hänet, joka ei jaksaisi enää yhtään joulua nähdä, kuin myös hänet, jolle joulu on se juhlista lumoavin. 

"Kynttilän välkkeen läpi, joulun tuoksun läpi: lapseni silmät kirkkaampina kuin yksikään taivaan tähti. Innokkaat kädet tavoittamassa kuusen joulupalloa. Jouluyö, juhlayö...joululahjoista paras! (Leena '89)

Kaunista, levollista, lumottua joulua tasapuolisesti kaikille lukijoilleni! 

rakkaudella 
Leena Lumi

Oi Jouluyö

Chestnuts Roasting On An Open Fire

So This Is The Christmas

Enkelikuvat Hanne

PS. Muistakaa myös eläimet niin jouluna kuin koko vuoden. Lemmikit ovat perheenjäseniä. Tässä: Antti Nylenin Ajatuksia seimen äärellä.