Aivan selvä, että kun rakentelen kirjailijakirjastoani, siellä on oma osasto kanadalaiselle Carol Shieldsille (2.6.1935-16.7.2003). Olen aina ollut kiitollinen siitä, että aloitin Carolin lukemisen juuri Kivipäiväkirjoista, sillä siinä on jotain huimaa syvyyttä, joka sai minut jatkamaan Shieldsin lukemista. Kivipäiväkirjat luin jo ennen blogia, mutta sitten uudelleen blogia varten.
Carol Shields: Kivipäiväkirjat (The Stone Diaries, Otava 2000, suomennos Hanna Tarkka)
Olen huomannut, ettei viisikymmentä ole puoliksikaan niin paha ikä kuin väitetään – vanhassa naamataulussa on ehkä vähän pusseja ja pikku ryppyjä, mutta ”kaikki millä on jotain väliä” toimii edelleen hyvin eikä hitto vie…
Carol Shields: Rakkauden tasavalta (The Rebublic of Love, Otava 2002, suomennos Hanna Tarkka)
On kylmä kevätaamu ja pitkäperjantai: Fay McLeod, kolmekymmentäviisivuotias nainen, makaa sängyssä vierellään mies, jota hän ei rakasta.
Carol Shields: Pikkuseikkoja (Small Ceremonies, Otava 2011, suomennos Hanna Tarkka)
Minne perhoset pakenevat sateella? Minne päätyvät vanhenevat hipit? He muuttuvat nuhjuisemmiksi, karkeammiksi, totisemmiksi, tai naurettavimmiksi niin kuin Savaget, he näyttävät entistä hupsummilta helyissään ja pitkissä kutreissaan, he puhuvat epätoivoisen kunnioittavasti asiastaan, esiintyvät lähes kimeä-äänisen suvaitsevaisina ja oikeamielisinä…
Carol Shields: Kaiken keskellä Mary Swann (Swann, Otava 2010, suomennos Hanna Tarkka)
Piti lukea tämä kirja, Kaiken keskellä Mary Swann, että sain tuntea selvästiShields-melankolian. On sitä ollut ennenkin, mutta nyt tajusin, miten usein hän kätkee sitä sivuhenkilöihinsä. Tai hiuksiin, jotka eivät ole hyvin. Tai pelkoon menetyksestä, jota ei ole vielä tapahtunutkaan. Tai Rose Himranchin kätkettyyn suruun elämästä, joka on jäänyt elämättä.
Larryn juhlat on luettu pitkänä Zürich -viikonloppuna, mutta ei ole blogattu, joten aion lukea uudestaan eli nyt löytyy!
Seuraavina viikkoina he matkustaisivat katsomaan Luzernin peilisokkeloa. Salaperäiset skandinaaviset sokkelot odottivat nekin vielä vuoroaan: pelkästään Suomessa oli yli sata sokkelolatomusta eli jatulintarhaa. Seuraavan vuoden keväällä he pääsisivät Japanin uusiin, kiehtoviin, puusta rakennettuihin sokkeloihin, ja Japanista he jatkaisivat...(suom. Hanna Tarkka)
Carol told me once that if she didn't write she would become neurotic. I think this is true of most writers; Freud may have merely put a new spin on an old truth. Certainly writing is a search that may, like psychoanalysis, lead us into secret labyrinths where thoughts we had never suspected are discovered, where ancient and forgotten fears thrust themselves, like stalagmites, into consciousness, where we catch glimpses of desires so evanescent that they scatter like cockroaches before the light. And always, the compulsion, the need, to know more.
Carol Shields&Blanche Howard: Kuiva kausi (A Celibate Season, Otava 2015, suomennos Hanna Tarkka)
Miten vaikea on etsiä itseään kadottamatta toista.
Love
Leena Lumi
Minulla on myös Shieldsille oma paikka hyllyssäni ja sydämessäni. Kivipäiväkirjat oli suorastaan tajunnanräjäyttäjä ja Sattumankauppaa hyvä kakkonen, vaikka Rakkauden tasavalta ja Larryn juhlat ovat myös olleet minulle läheisiä. Säästelen muutamaa lukematonta hyllyssäni, jotta olisi jotain takuuhyvää pahan päivän varalle... Ihana postaus, Leena!
VastaaPoistaElina, Häntä ei voi ohittaa. Kivipäivjäkirjat oli minulle the juttu. Mietin eilen, että muistan lukeneeni Sattumankauppaa, mutta ilmeisesti en ole siitä postannut eli se on luettu kauan sitten. Se on siis ns. työn alla. Minullakin on hankittuna jo hyllyssä Shieldsejä, joita en ole vielä lukenut, vain Sattumankauppaa pitää noutaa kirjastosta. Kiitos<3
PoistaEn ole lukenut Shieldsiä koskaan, mutta nyt kyllä tekisi mieli! Suosittelisitko Kivipäiväkirjoja edelleen ensimmäiseksi kirjaksi?
VastaaPoistaTessa, jollakin tavalla minusta Kivipäiväkirjat on edelleen Shieldsin päöätyö, mutta jos epäilet, niin lueppa Pikkuseikkoja ja Ruohonvihreää, jotka ovat sisarromaaneja. Etenkin Judithin persoona avautuu minusta täysin vasta molempien kirjojen lukemisen jälkeen.
PoistaEn ole lukenut näitä, mutta isot peukut upeille kansille. <3
VastaaPoistaTiia, sinä pitäisit. Koitappa vaikka Pikkuseikkoja ja sitten Ruohonvihreää.
Poista<3
Shields on ollut minulla ikuisuuden "pitäisi tutustua" -listalla (samoin kuin maannaisensa Alice Munro). Jotenkin vaan aina lykkääntyy. Tarkoitus on ollut minunkin aloittaa Kivipäiväkirjoista, kun olen antanut itseni ymmärtää, että tosiaan kyseessä hänen kehutuin teoksensa...
VastaaPoistaSonja, Shields on kirjailija, josta uskon sinun pitävän. Munrosta on vaikea sanoa mitään, mutta minuun hän ei 'uppoa' ja olen yrittänyt ja yrittänyt.
PoistaSe on hirveän vaikuttava ja huomasin juuri kun googlailin, että se on myös filmattu.
Olen lukenut vain Larryn juhlat eli paljon lukematonta Shieldsiä riittää.
VastaaPoistaTämä nyt ei liity mitenkään kirjoihin, mutta elämään noin muutoin. Jouduimme Leena luopumaan koirasta, kun tyttäreni allergisoitui. Muistan lämpimän ilosi sen johdosta, että olimme ottaneet koiran. Oma koira oli suurin unelmamme ja nyt tuntuu, että elämä ei ole yhtään reilua. Tyttäreni rakastaa koiria yli kaiken ja hän piti koirasta todella hyvää huolta. Nyt on päällimmäisenä suru ja ikävä ja turvonneet silmät.
Omppu, minä sitten joululomalla luen Larryn juhlia uudestaan eli ihan kiva jutrtu.
PoistaVoi ei! Otan osaa<3 Meille kävi aikanaan samoin oman labbiksemme kanssa, joka oli 11 vuotias, mutta täydellisen terve, mikä ei ole nykyään enää kovin tavallista koirien kohdalla, mutta Julian isä oli suoraa Englannin tuontia. Tiedätkö, me jouduimme ihan seinää vasten, sillä kuopus sai astamkohtauksen ja sitten sairaalaan. Kaikki vyöryi ylitse ja lääkärit sanoivat, että 'viikko aikaa saada koira pois talosta'. Olin aivan sokissa ja koska Julia oli ollut osa minua ja minä häntä, en halunnut hänestä kiertolaista, vaan hänet nukutettiin. Ei ollut edes lupa surra, sillä tottakai äidin pitää iloita, kun lapsi selviää. Myöhemmin lääkärit pyysivät anteeksi ja sanoivat, että nykyisin he sanoisivat vain, että 'siedätys tekee hyvää.' Mutta tuo ei olekaan sitten totta...Kuopuksen lääkäri jopa näytti sitten meillä 9 vuotta tuon jälkeen vihreää valoa uudelle koiralle, mutta otimme pitkäkarvaisen ettei epiteli pyöri siinä pinnalla koko ajan. Tosin sain sen rodun myös meille ystävältäni lainaan muutamaksi viikoksi, eikä mitän ilmenyt, mutta oikeasti ei ole mitään allergiavapaita koiria, mutta jos myöhemmin joskus voitte alkaa uudestaan koiraperheeksi, suosittelen pitkäkarvaista. Meri ei vieläkään kestä lyhyt- ja karkeakarvaisia koiria ja hänellä on nyt itsellään sheltti ja villakoira. Meidän novascotiannoutajan lähdön tiedät...meidän kodista tuli vain talo. Mutta meillä on ovi raollaan koiruudelle.
Omppu, se on NIIN epäreilua, että en sanotuksi saa. Kun kävimme noutamassa silloin aikanaan Olgan, myyjällä oli myös mustia labbiksia ja hän laittoi yhden syliini ja vasta silloin aloin itkeä Julian menetystä. Olisimme voineet lähteä kotiin kahden koiran kanssa, mutta kun meille ei voi tulla labbista vieläkään tyttären takia. Ymmärrän tunteesi ja ne ovat kaikkea surusta kiukkuun ja ahdistukseen. Sinun tuskaasi kasvattaa myös se, että teilläkin tytär haluaa niin kovasti koiraa, sama oli meillä. Sanon tämän saadakseni jatkaa surutyötäni, että 9 vuotta ilman koiraa oli täyttä elämää, mutta siinä oli koko ajan juuri se koiran tuoma aukko, joka meillä kahdella on nyt. Aika usein sanon R:lle, että koira tuo kotiin sitä kaivattua välittämistä, naurua ja leikkimielisyytä, jotta ihminen voi vain heikosti kopioida. Koira on ainoa pyytettön ja uskollinen eikä ikinä paha.
Tuntu niin pahalta puolestanne, mutta yhden kerron sinulla, sinä ja jopa tyttäresi ja muu perhe selviätte siitä, kerran minäkin jäin vielä henkiin suuriruhtinattaren lähdettyä korkeassa melkein 15 vuoden iässä. 11.1.2013 jälkeen olin aivan varma, että kuolen...
Olen lukenut nyt aika paljon siedätyshoidoista ja satun tietämään, että niitä voi saada vaikka ratsastusharrastuksen takia tms. jos maksaa itse rokotteet. Kun suurin suru on mennyt, ryhdy vähitellen selvittämään, jos kuitenkin löytyy joku mahdollisuus. Minä näen teidät vielä koiraperheenä, jonkun ihanaisen koiruuden kotina eli jossain vilkuttaa tähti.
Hyvä, että pystyt itkemään. Minä itkin Juliaa vasta kun noudimme Olgaa. Kasvattaja tiesi taustamme, joten hän ei yhtään ihmtellyt. Nyt molemmat rakkaat nukkuvat puutarhassamme kukkien keväällä valkovuokkoja, sitten lemmikkejä ja myöhemmin valkoisia varjoliljoja. Muistopäivinä ja jouluna laitan kynttilälyhdyt.
Jaksamista sinulle ja muista, että samasta selvisi nainen, joka kantaa mielessään aina Uma Aaltosen lausetta: "Mikään ei ole ihmisen syliin niin sopiva kuin koiranpentu."
♥♥♥
Tunnustan, yhtä ainutta kirjaa ole lukenut Shieldsiltä.
VastaaPoistaMai, ei se mitään: Minä en ole lukenut yhtäkään Munroa;) Ei tämä niin vakavaa ole, mutta kuvittele jos sanoisit, että et ole ikinä lukenut yhtäkään Ian McEwanin teosta...
PoistaCarol Shields on yksi suosikkikirjailijoistani. Olen lukenut koko hänen suomennetun tuotantonsa, ja mielestäni kaikki kirjat (Mary Swannia lukuun ottamatta) ovat mielettömän hienoja. Ellei on oma suosikkini, mutta eipä muutkaan sille paljon häviä. Kivipäiväkirjat olen tainnut lukea jopa kolme kertaa. Shields kirjoittaa upeasti, jotenkin eleettömästi, mutta tarkkanäköisesti. Pinnan alla ja rivien väleissä on niin paljon viisautta.
VastaaPoistaKiitos tästä postauksesta, Leena! <3
Mustikkakummun Anna, sama täällä ja nämä pitää omistaa. Kaikkia en ole saanut vielä haalittua: Kunpa näistä otettaisiin uusia painoksia. Minussa on takuulla joku Shields-geeni, sillä pidin myös Mary Swannista. No, Kivipäiväkirjat on ollut usein lausuttu suosikikseni, mutta myös Ellei. Riippuu vähän mitä milloinkin niistä muistan, mutta Ellei on joka tapauksessa Carolin kirjoista kolmen kärjessä. Minäkin olen lukenut Kivipäiväkirjat ainakin kolme kertaa ja vieläkin luen. Hän on tarkkailija, mutta minä pidän eniten hänen tavastaan kertoa tummasta, sellaisesta, mikä on vaikeaa, mutta se voi olla vaikka väärin taittuva valo verhossa, joka ei ollutkaan niin kaunis tai hameen puristus, ikävä muisto, väärin lankeava varjo. Näissä on joskus häivähdys Woolfia! Täysin samaa mieltä!
PoistaOle hyvä, Anna <3
Minä aloitin Mary Swannista ja sen jälkeen tuli pitkä tauko, sillä en oikein päässyt tuon kirjan ytimeen... Sitten tulivat Ruohon vihreää, Pikkuseikkoja ja nyt olen pitänyt taas pientä Shields-taukoa. Hyllyssä odottelisi paksu novellikokoelma (oliko sen nimi Tavallisia ihmeitä..?).
VastaaPoistaTiedätkö, minä näen Sheldsin tyylissä jotain samaa kuin Alice Munrolla on! Munroa minä luen taas pian, Shieldsin novelleja ehkä heti sen perään, siinä samalla olisi hauska tehdä pientä 'vertailevaa tutkimusta' :)
Kaisa Reetta, Mary Swann on ollut monelle vaikein Shieldsin kirjoista. Pidit varmaan Ruohonvihreää ja Pikkuseikkoja. Minulla on se sama odottamassa, mutta en ole nyt novellituulella.
PoistaIhan tosi. Kunpa minäkin kokisin samoin. Mieluusti lukisin vertailevasta tutkimuksestasi, mutta tuo Tavalisia ihmeitä vie kyllä aikaa...
<3
Larryn juhlat lienee ensimmäinen kirja, jonka luin varhaisaikuisiässäni ja sen jälkeen Shieldsillä on ollut erityinen paikka sydämessäni. Ja ihan totta, tuo kirja todellakin tulisi lukea uudestaan! Mahtavia postauksia nämä koonnit Leena :)!
VastaaPoistableue, Larryn juhlat on tulossa lukuun hyvinkin pian: Oikein odotan sitä.
Poista<3