tiistai 7. helmikuuta 2017

Gerald L. Posner ja John Ware: Josef Mengele Elämä ja teot


Olen lukenut varmasti täydellisimmän kuvauksen, mitä ikinä on kirjoitettu miehestä, jota pidetään todellisen pahuuden ruumiillistumana. En ole tässä noviisi, sillä historiasta oli tulla ammatti, mutta siitä tulikin harrastus ja yksi kiinnostavimmista aiheista on kolmas valtakunta. Luen paljon sitä sivuavia kirjoja sekä faktaa että fiktiota, luen elämäkertoja sekä todellakin, luen kirjoja sekä keskitysleirien uhreista että heidän piinaajistaan. Joka kerta herää uusi ajatus. Täydentyy se käsittämätön kuva, miten tämä kaikki oli mahdollista. Koska olen lukuisia kertoja lukenut Kuoleman asiamies Adolf Eichmannin tarina, tiesin heti keitä olivat ’kostajat’, ne juutalaiset, jotka olivat päättäneet olla lepäämättä ennen kuin pahimmat natsirikolliset oli tuotu Israeliin tuomiolle. Myös Josef Mengele tiesi heidät, sillä hän sanoi pojalleen Rolfille, että ”Ei ole tuomareita, on vain kostajia.” Adolf Eichmann saatiin tuomiolle, mutta Josef Mengele selvisi kerta kerran jälkeen mitä täpärimmistä paikoista. Koemme vääryyttä, että häntä ei saatu tuomiolle vai saatiinko kuitenkin?

Gerald L. Posnerin ja John Waren teos Josef Mengele Elämä ja teot (Mengele. The Complite Story, Minerva 2017, suomennos Pertti Jokinen) on niin kiinnostavasti kirjoitettu, että tunsin suorastaan syyllisyyttä kokiessani ajoittain lukevani sekkailukertomusta, en tarinaa maailman hirveimmästä kuoleman enkelistä, joka kykeni siihenkin, mitä emme uskalla edes ajatella. Miten ihmeessä hän pääsi pakoon liittoutuneilta? Miten ihmeessä hän selvisi amerikkalaisista, vaikka käytti silloin omaa nimeään? Miksi ihmeessä paljon myöhemmin, kun hänen piilopaikkansa Brasiliassa paljastui, miksi juuri silloinhänen kovimman jahtaajansa, Mosadin johtajan Isser Harelin kaiken huomion vei uskonnollinenkahdeksanvuotiaan pojan kidnappaus? Miksi Israelin muu tiedustelupalvelu eli Mossad antoi silloin periksi? Aina tapahtui jotakin Mengelen eduksi. Hänen menneisyytensä oli syntyä vauraaseen günzburgilaiseen perheeseen ja saada lääketieteellinen koulutus. Eikä hän ollut vain lääkäri, vaan tutkimusta tekevä tiedemies, lääketieteen ja filosofian tohtori, joka valjasti kaiken saamansa opin rotuhygienialle. Tutkimuspaikakseen hän sai Auschwitzin keskitysleirin, jossa ’koemateriaalia’ riitti ja hänen erityisalakseen tulivat järkyttävät kaksostukimukset. Apunaan hän käytti vankilääkäreitä, joilta on saatu hyvin valaisevia kuvauksia Mengelen luonteesta ja hänen tietystä kaksijakoisuudestaan. No, selityksiä pahalle ei löydy, sillä Mengele oli läpeensä julma ja läpeensä natsiaatteen viemä kuolemaansa asti. Näistä hänen uhrinsa sekä kollegansa todistivat kiistatta.

Tämän kirjan erityinen hienous on siinä, että Mengelen hirveydet kerrotaan, mutta ne ovat vain murto-osa tätä teosta. Minulle niissä ei ollut paljoakaan uutta paitsi yksi asia..., mutta sen sijaan nyt sain kuulla sen kaiken muun, sillä kirjoittajilla on ollut käytössään Mengelen jälkeensä jättämät yli 5 000 sivua käsittävät kirjeensä ja päiväkirjamerkintänsä sekä Mengelen ainoan pojan Rolf Mengelen apu. Mengelen liukkaat livahtamiset juuri aina kiinnijoutumisen hetkellä selittää paljolti hänen günzburgilaisen perheensä runsas rahallinen tuki sekä perheen täydellinen vaikeneminen. Millaista työtä Länsi-Saksa teki Mengelen kiinnisaamiseksi, kun omahyväinen ja eristynyt, ylemmyydentuntoinen Mengelen klaani sai jatkaa kuin ei mitään, vaikka suojelivat maailman jahdatuinta rikollista, joka oli yksi perheen jäsen? Vieläkin näkee maatalouskoneiden kyljessä nimen Mengele, vaikka se nimi on kastettu tuhansien ihmisten ja etenkin lasten tuskanhuutoihin ja vereen! Kuka kehtaa kuljettaa moista konetta? Keneltä puuttuu täysin moraali, empatia ja häpeän tunne, kun ovat suojelleet massamurhaajaa ja miten se oli mahdollista? Taas kerran yksi Janten kylä, joka vaikenee! Ja tietysti vasikka poliisissa, joka ennen klaanin kartanoihin tehtyjä ratsioita antoi varoituksen, että myötärikolliset ehtivät kätkeä ja hävittää raskauttavat todisteet.

Kiitettävän paljon kirja kertoo Mengelen siirtymisestä ensin tietysti Argentinaan, jossa hänet esiteltiin Eichmannille. Mengelen mielestä Eichmannia seurasi kuitenkin pelon aura ja siitä hän ei pitänyt, joten hän haki toiset piirit. Ja olihan hänellä mukanaan toinen vaimonsa Martha ja tämän poika Karl Heinz, jonka oikea isä oli Josefin varhain kuollut veli. Mengelen biologinen poika Rolf oli äitinsä Irenen hoivissa. Mengelellä oli muutamia rauhan vuosia, kunnes maa alkoi polttaa ja piti siirtyä Paraguayhun, joka ei ollut enää niin sofistikoitunutta, kuin mitä Mengele kaipasi. Hän tiesi, että kostajat olivat perässä ja nyt alkoi alituinen pakomatka ja lopulta ilman perhettä, mutta aina mukana joku intohimoinen natsi, toinen toistaan sairaampi: Yksi koristeli joulukuusensakin hakaristeillä! Kun Paraguay alkoi tulla kuumaksi Mengele siirtyi Brasiliaan ja siellä hän eli syrjäisellä maatilalla Geza ja Gitta Stammerien suojassa yhteensä kolmetoista vuotta. Tämänkin mahdollisti Mengelen perhe Baijerissa, sillä Josef maksoi puolet tilan hinnasta. Mikään mitä tästä yhteiselosta kerrotaan ei ole kuin kiinnostavaa, suorastaan uskomatonta, kuten sekin hetki, kun kolme hänen jahtaajaansa löytävät jäljet Brasiliaan ja muutaman syrjässä olevan maatilan risteykseen. He ovat siinä syövinään eväitä, kun heitä lähestyy kolme miestä, joista keskellä oleva näyttää olevan Mengele...

Tämän kirjan luettuaan tietää Mengelestä varmaan enemmän kuin osasi edes kuvitellakaan. On hyvä tietää, sillä ei saa unohtaa. Holokaustin kieltäjiä on maailmassa ja etenkin niitä oli Mengelen piileskelymaissa, mutta on heitä Euroopassakin. Tunnelma, mikä voi jäädä päälle, kun on googlannut koko perheen, ne ketä löytää, katsonut satoja kuvia netistä, kuunnellut Rolfia, Mengelen poikaa...tunnelma on kauna Mengelen perhettä kohtaan. Heidän mukaoikeutuksestaan saada suojella maailman pahinta ja julminta ihmistä. Ymmärrän, että Rolf ei halunnut paljastaa isänsä piilopaikkaa, vaikka ei tietyllä tavalla häntä edes sietänyt, eikä ollut tämän kanssa asunut kuin vauvana, mutta en ymmärrä, en siedä, että Günzburg vaikeni.

Rolfille hänen isänsä läsnäolo Auschwitzissa oli anteeksiantamatonta. Muille Mengeleille se oli epämiellyttävä tehtävä, jota Josef ei voinut välttää. Tänään nämä kaksi Mengelen leiriä eivät puhu toisilleen. Heidän käsityksensä Josefin rikoksista ovat sovittamattomassa ristiriidassa.


Oikeutta emme saa, mutta joka tapauksessa massamurhaaja kuoli katkerana, yksinäisenä miehenä, joka alati pelkäsi kiinnijoutumista. Hänestä tuli perheelleenkin taakka, koska haittasi liiketoimintaa ja oma poika kuvasi isäänsä murtuneeksi mieheksi, pelokkaaksi elukaksi. Mutta eihän se riitä, eihän? Emmehän unohda, emmehän?


*****

18 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Hanne, tämä ON kiinnostava. Sisältää mm. Mengelen kirjoittaman rakkausrunon eräälle ja sitten noita mitä hulluimpia kannattajia etc.etc.

      Poista
  2. Kiitos tästä. Nyt tuli tunne, että pitäisi lukea jotain historiallista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika, ole hyvä. Tässä sitä olisi. Opin paljon myös muutamasta Latinalaisen Amerikan maasta. Kiinnostavaa myös, miten Mengele ei ikinä myöntänyt syyllisyyttään, vaan piti itseään tiedemiehenä.

      Poista
  3. Pahuus, pelottavinta on tietää, että se asuu meissä kaikissa. Ja sen sitomiseksi ei auta silmien sulkeminen vaan historiasta ja itsestään oppiminen. Ymmärtäminen, että meistä kaikista voi tulla susia toiselle ihmiselle, jos nostamme itseämme muita paremmaksi tai erehdymme luulemaan itsestämme enemmän tai vähemmän kuin ajatella sopii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, ilman muuta. Joku sen sitten voi laukaista liikkeelle. Tämän takia historia on niin tärkeää. Nouden barrikadeille, jos historia lähtee kouluista, kuten joku aika sitten oli kirjoitettu jossain tai se olisi valinnnaista tms.

      Janten laki sanoo: 1.Älä luule, että sinä olet jotain. 2. Älä luule, että olet yhtä paljon kuin me. 3. Älä luule, että olet viisaampi kuin me etc.etc.

      Poista
    2. Nykyisin monet lapset ja nuoret lukevat yhä vähemmän kirjoja. Eivät taida katsella televisiostakaan, kuin erilaisia tosi-tv-kilpailuja. Jos vielä kouluista viedään historia ja muut yleissivistävät aineet, olemme pulassa. Ihminen ei voi rakentaa tulevaisuutta tuntematta menneisyyttä.

      Poista
    3. Between, mikä sääli! Ihminen ei tunne edes nykyisyyttään ellei tiedä menneisyyttä. Historia on äidinkielen ohella ihan tärkeintä mitä on.

      <3

      Poista
  4. Olen joskus nuorempana lukenut enemmän kertomuskirjallisuutta tuosta kammottavasta ajanjaksosta. Nyt on alkanut taas fakta vetää - etenkin kun tulee uusia, jotenkin perusteellisempa ja rehellisemmän oloisia kirjoja. Tämä lukulistalle ehdottomasti. Ja komppaan Paluumuuttajatarta: vain ymmmärrys siitä, että juuri minun kaltaiseni ihminen voi tehdä noin. Vain nöyryys oppia elämästä, itsestä, tapahtuneesta. Ja toivottavasti aina halu kohti hyvää, omista puutteista huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Airi,niin minäkin. En vain lopettanut koskaan. Hirveän kiinnostavia, kuten vaikka Katarina Baerin He olivat natseja, Terhi Rannelan Frau ja Miriam Gebhardtin teos, joka kertoo saksalaisnaisten kohtaloista liittoutuneiden käsissä. Minulta on kohta tulossa Herrakansaa, kurkkaa oikea palkki: Takuulla kiinnostavaa!

      Juuri niin, kuka vain on mahdollinen syyllinen, kun tilanteet siihen vaativat tai vetävät. Tästä kertoo Lapsi nro 8, Alkemaden teos, jossa juutalaislääkärit itse tekevät lastenkotilapsilla kokeita ja sekin on niin tosipohjainen, että sisältää mustavalkoisia valokuvia. Kirja ei ole liian ahdistava, joten se kannattaa lukea.

      <3

      Poista
  5. Kiitos vinkistä Leena. Olen lukenut paljon natsiajan kirjallisuutta, mutta tuo kirja on jäänyt kokonaan huomaamatta. Laitan heti varauslistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, ole hyvä. Sama täällä. Tämä on ihan uutuus ja katso, kohta ilmestyy Herrakansaa, kuva palkissani.

      <3

      Poista
  6. Miten hyvin kirjoitettu Leena.Raskas aihe ja varmaankin masentavakin kirja,mutta postauksesi herättää mielenkiinnon,vaikka Mengelestä on niin paljon kirjoitettukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kiitos<3 Tämä oli kidutusta heille, nyt meidän pitää lukea, että emme toistaisi menneisyyttämme. Uskallan suositella tätä kaikille, sillä vain alussa kerrotaan Mengelen teot, eikä niillä mässäillä. Suurin osa kirjasta kertoo, miten Mengele onnistui kerta kerran jälkeen pakenemaan toisin kuin Eichmann. Ymmärrän silti hyvin, miksi Isser Harelin oli annettava periksi, sillä se kun isoisä nappasi poikansa ja pitä tätä Englannissa liittyi uskontoon ja siihen, että pojan vanhemmat halusivatkin palata takaisin Venäjälle, jossa isoisä taas oli nähnyt omien sukulaistensa surmat. Israelin valtio ei ollut vielä silloin tunnnustettu ja nyt oli uhkana kahtiajako ja sitä maa ei silloin olisi kestänyt. Se hinta tästä piti nyt maksaa, että on Israel, mutta Mengeleä ei saatu oikeuteen, mutta onnellinen hän ei ollut, vaan yksinäinen ja kärsivä ja just sellainen kuin Rolf isästään sanoi.

      Poista
  7. Pidän tätä kirjaa Josef Mengele Elämä ja teot tärkeänä, koen että meidän luettava ja muistettava, että emme saa unohtaa tai lakaista tietämystämme maton alle. Viime vuosi ja alkanut tarjoavat aiheesta paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, täysin samaa mieltä. Jos me nyt emme näitä lue ja jaa, seuraava sukupolvi jo uskoaa propangandan, että holokaustia ei ole ollutkaan tai sitä vähätellään.

      Niinpä...ei olisi uskonut, meno on kuin Saksassa 1920-1930 -luvuilla.

      Poista
  8. Tämä on niitä kirjoja, joiden täytyy ilmestyä, jotta emme unohtaiisi, mutta itse en kykenisi teosta lukemaan. Natsien hirmuteot ovat saaneet minut lapsesta saakka järkyttymään sielua myöten niin, että jos katson tai luen aiheesta, kuljen viikon varjoissa.

    Kirjoituksesi on tärkeä, Leena! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, täysin samaa mieltä! Kuule, tässä on enemmän sitä Mengelen täysin käsittämätöntä pakoa ja piiloelämistä. Olen lukeneut näitä kauan.

      Kiva kuulla: Kiitos!<3

      Poista