torstai 9. elokuuta 2018

Kristina Ohlsson: Sairaat sielut


Alicelta oli jäänyt ymmärtämättä jotain olennaisen tärkeää. Gunnar ei halunnut päästä eteenpäin. Hän ei halunnut kerätä hedelmiä, leikata nurmikkoa eikä ostaa infrapunalämmittimiä. Hän ei halunnut jatkaa normaalia arkea. Ainoa, mitä hän oli koskaan halunnut, oli että Fanny tulisi takaisin. Ja se oli ainoa, mitä hän ei voisi saada.

”Menen käymään sisällä”, hän sanoi uudestaan.

Alice jäi yksin pihalle.

Kristiina Ohlssonin uusin trilleri Sairaat sielut (Sjuka själar, WSOY 2018, suomennos Outi Menna) tuli luettua eilen illalla sillä seurauksella, että näin painajaisia ja heräilin tavan takaa. Mietin kovasti, miksi en kokenut näin vaikka saman kirjailijan Daavidintähdet, Paratiisiuhrit tai Lotus Blues luettuani. Kirjan nimi Sairaat sielut kertoo jo, että joukossamme kulkee huomaamattomia ja vaarallisia persoonia, jotka vaikuttavat tosi mukavilta. Kirjan kauhu on klassista kauhua. Sellaista jossa tavarat siirtyilevät paikasta toiseen, puutarhassa seisoo joku pimeässä, kuuluu outoja ääniä...Tiedän, että kuulostaa helpolta, vaan kun kaikki on toisin. Miten Ohlsson pystyykään luomaan pelon kehän, jonka lukija tuntee sulkevan juuri hänet kehän keskiöön! Miksi taas elokuva Kaasuvalo ja...

Kolme ihmistä katoaa. Vain Lukas palaa, mutta pahasti väkivaltaa kokeneena. Kaiken lisäksi hän ei muista mitä on tapahtunut. Hänen vanhempansa ovat helpottuneita, mutta Lukas tuntee tarvetta selvittää mitä on tapahtunut. Kristianstadiin palaa myös Lukaksen entinen ystävä David vaimonsa Annan kanssa. Annalla on ilmeisesti ollut mielenterveydellisiä ongelmia eivätkä ne Kristianstadissa ainakaan helpotu, joten Anna kaipaa takaisin Tukholmaan.

Vatsaa kouristi. Anna ei halunnut sairastua uudelleen. Tai ehkä oli väärin sanoa niin. Ehkä hän ei ollut koskaan ollutkaan terve.

Anna ja David ovat ostaneet vanhan pappilan ja kaikki voisi olla kuin unelmaa ellei kauhu olisi asettunut taloksi. Kun pihamaalla syttyy puu palamaan ja ilmestyy tietty merkki, kukaan ei voi olla arvaamatta, että on uuden uhrin aika.

Sisukas Gunnar pitää Alicelta salaa yhteyttä tuttuun poliisiin, Erikaan. Nyt kun kerrankin odottaisin poliisitoimintaa, sitä ei saada kuin höyhenen kosketus ja paha saa jatkaa suunnitelmansa toteuttamista kenenkään häiritsemättä.

Enhän ole vain käyttänyt vielä tänä vuonna superlatiivia ’pelottavin trilleri’, enhän..., sillä tämän vuoden pelottavin jännitysromaani palavine puineen kaikkineen on Kristina Ohlssonin Sairaat sielut!

”Taulut joissa on palavia puita. Pelkään kuollakseni, kun katson niitä. Hän ei tunnu ymmärtävän, mitä hirveää niissä on. Mutta minä ymmärrän.”

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Mai/Kirjasähkökäyrä ja Annika/Rakkaudesta kirjoihin

*****

14 kommenttia:

  1. Kuulostaa aivan hirveältä ja samaan aikaan niin houkuttelevalta :-D On ihanaa ja kamalaa, kun jännittävä kirja pitää pihdeissään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, lueppa tämä siellä paratiisisaaresi yössä...Ihan oikeesti multa meni unet sekaisin ja kun nukahdin hetkeksi kaikki hurja palasi.Se on nimenomaan ihanaakamalaa!!!

      <3

      Poista
  2. Huh huh, tämä on kirjaston varauslistalla, mutta nyt aloin epäröimään, sillä kauhu ei ole minun juttujani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kauhu ei ole munkaan juttuni, joten ihmettelin, miksi tämä niin upposi minuun. Tämä on nyt sitä toista kauhua: En voi avata enempää, saan muuten lukijoilta kyytiä. Jos haluat, avaan hiukan sinulle privasti? Jos minä luen kaikki Kristina Ohlssonit, sinä myös!

      <3

      Poista
  3. Huh, kuulostaa aivan hurjan jännittävältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, tämä on: En nukkunut paljoakaan, mutta siirrryn nyt luoksesi privaan, vaikka tämä helle...

      <3

      Poista
  4. "Tiedän että kuulostaa helpolta, vaan .." Hah, muhun tehoo aina tommoset " helpotkin", vaikka ne olisi vanhanaikaisia, usen käytettyjä. arvattavia tehokeinoja. Tämän kirjan kohdalla ilmeisesti ei "helpot keinot" kauhuun ole banaaleja ja arvattavia. Joo, en lue.;D Mun harvat lukemani dekkarit on pakko olla melko kesyjä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, ensin ne ovat helppoja, mutta kasvavat yli tavallisen ja banaaleja eivät ollenkaan. No, tässä hyvä kirja jo unettomuudesta kärsivälle:) Tässä ei mässäilty yksityiskohdilla, vaan minut veti pohjaimuun henkilöiden ja etenkin erään kauhistava luonne. Kokonaisuus on taidokas ja loppua en usko vieläkään todeksi.

      (Nainen ikkunassa olisi varmaan sun trilleri.)

      <3

      Poista
  5. Olen lukenut tuon Paratiisiuhrit ja tykkäsin siitä. Se ei todellakaan ollut mikään kauhujuttu. Saas nähdä, haluanko lukea mitään näin kauhua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, en blogannut Paratiisiuhreja vaan luin sen kirjatosta välipalana. Tämä ei ole kauhukauhua kuin murto-osan, eli vähän kuin leffassa Kaasuvalo. Joku muu tässä on se, mikä tuntuu...

      <3

      Poista
  6. Olen lukenut Ohlssonilta useita dekkareita ja tämä meni heti lukulistalleni vinkistäsi! Jännä, että meni sinun uniisi asti, saas nähdä onko minunkin makuuni liian karmea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, niin minäkin, sillä innostuin niin Daavidintähdet kirjasta. Tämä tuli uniini ja myös piti hereillä. Kun luet, tajuat miksi.

      <3

      Poista
  7. Muuten hyvä mutta loppu oli ihan tyhmä,ei noin saa kirjaa päättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, olen kuullut paljon valitettavan tästä lopusta...Valitettavasti emme voi päättää. Joskus ihan napakymppi kirjaksi voi laota väärän lopun vuoksi. Olethan lukenut Ohlssonin Daavidin tähdet, olin siihen sataa myyty.

      Poista