maanantai 13. elokuuta 2018

Immo Pekkarinen: Kuolleen meren kristallit


Lopulta mies kumartui tytön puoleen ja mongersi:

”Emmekö me viettäneet yön yhdessä? Onko näin?

Pia vetäytyi mahdollisimman kauas ja katsoi sivuun.

Mies sopersi edelleen kysymystään tytölle, joten Zakin oli pakko ottaa ohjat käsiin. Hän kumartui pöydän yli: ”Mikäli näin on, Pia ei näytä muistavan sitä. Hän ei muista.”

Ja hän lisäsi päätään kallistaen:

”Et taida olla ikimuistoinen?”

Immo Pekkarisen esikoisromaani Kuolleen meren kristallit (IamBooks 2018) kertoo värisyttävällä tavalla Sakun eli Zakin nuoren miehen elämästä, joka voisi olla kenen tahansa kohtalo tietyissä olosuhteissa. Zak ajaa takaa unelmiaan, virvatulia, kuten me kaikki, mutta jokin ei hänen kohdallaan osu nappiinsa vaikka hän todella yrittää kaikkensa. Ja vielä kaikkensa ylikin. Kun lukee Zakin ponnistuksista tulee mieleen, miten järkyttävän väärin on sanoa, että meille ei anneta enempää kuin kestämme. Uskooko joku siihen todella!

Zak ei ole tyhmä. Hän pohtii paljon asioita ja löytää yllättäviäkin ajatusrakennelmia, joita  voisi hyödyntää. Hän on kuitenkin päässyt opiskelemaan ja mielen päällä virtaa ideoita. Myös tytöt kiinnostavat ja erityisesti eräs Zoe. Heillä kahdella kaikki sujuu hyvin ja myös kuumasti, kunnes Zoe haluaa lähteä joksikin aikaa kibbutzille. Zak hyväksyy asian vaikka siitä kärsiikin, mutta lopulta aika syö mieleen mustia aukkoja. Kun Zoe saapuu iloissaan ja Zak on vastassa tuliaisinaan kuolleen meren kristalleja, Zak alkaa tehdä eroa ja ajaakin Zoen tämän kotiin, ei heidän lemmenpesäänsä. Tässä vaiheessa lukijan sydän alkaa hakata ylikierrosta, sillä kaikkihan olisi selvinnyt ellei Zoe olisi vaiennut vaan kertonut rakkaudestaan Zakiin...Nyt puhumattomuus, sanojen puute, ajaa Zakin pohjaimuun, josta ei ole paluuta ainakaan Zoen, jos kenenkään muunkan luokse...

Bye, bye blackbird...

Pudotus systeemin ulkopuolelle on alkanut:

Aika oli ilmeisesti alkanut jättää hänestä: aluksi se hylkäsi hänet riistämällä asiaankuuluvat mittalaitteet pudottaen hänet täsmällisten aikataulujen ja päiväjärjestyksen ulkopuolelle.

Joskus hän yritti ehtiä luennoille tarkistettuaan videonauhurin ajastimesta kellonajan ja päivämäärän, mutta hän tunsi mielessään ja kehossaan ylikäymätöntä voimattomuutta.

Zak menee terapiaan ja käy siellä kauan, mutta lopulta terapeutti katsoo käynnit turhiksi ja pitäähän jonkun systeemin maksaa hänellekin. Jossain vaiheessa Zakin tilillä on 2 euroa 18 senttiä, ja hän ei muista edes tunnuslukua vaan joutuu noutamaan pankista kaksi euroaan. On hän sentään tyylissä, sillä Reinot jalassa ja jossain sadan euron aurinkolasit, mutta nekin putoavat kadulle ja joku...

Immo Pekkarisen kerronta on uskottavaa ja tarina on vahvan jälkimaun viini. Zakin putoamisen seuraamisen ei luulisi kirvoittavan huumoria, mutta sitäkin se tekee ja sopii hyvin, vaikka ei uskoisi, sillä niin pienen varassa meillä on koko yhden ihmisen systeemi. Koska en halua eikä ole tarkoitus kertoa kirjan räjähtäviä tapahtumia, niitä, joita lukija ei voi unohtaa, on vain pakko kehua Immosen otetta heti kirjan alussa: Ensimmäisen sivun, ensimmäisen luvun on koukutettava lukija ja siinä hän onnistuu erinomaisesti. Tuli ihan mielen Ian McEwanin Ikuinen rakkaus ja Ben Kallandin Vien sinut kotiin.

Koska en ole tunnettu huumorin ystävänä paitsi Siina Tiuraniemen Kukkia Birgitalle ja muutama muu, niin ironiaa kirja on tulvillaan etenkin outoja normejamme ja byrokratiaamme kohtaan. Jos jonnekin toimistoon tai laitokseen, posti, ensiapu, pankit,  pääsee edes sisälle, on edessä jonotusta ja tietysti vuoronumerot. Siinä omaa vuoroaan odotellessa voi sitten kuolla vaikka leikkausjonoihin, porraskäytäviin tai pyöröoviin. Jossain soi Doors samalla kun silmän verkkokalvolle piirtyy Ellen Thesleffin Omakuva.

Hän oli tulllut rajalle, jonka takaa hänen korviiinsa kantautui ikään kuin murskautumisen ääni, kaiken jauhautuminen kylmäksi tomuksi.

Mikä meitä vaivasi?

Sitä sopii ihmetellä ja lukea tarkkaan kirjan kursiivit, joihin on ammennettu niin Zakin perheen mielipiteitä kuin monenlaista muutakin kiinnostavaa, kuten vaikka terapeutin mietteitä Zakista ja miten lähelle hän ajatuksissaan kerran osuukaan...Äiti ei edelleenkään kartalla, isä on kuollut ja lääkärisiskolle merkkaa vain oma menestys. Mikä meitä siis oikein vaivaa?

To. 20.5: Uni. Jonkun käsivarsilla, korkealla ilmassa. Voimakkaat kädet ravistelevat...näkökenttä heilahtelee, mistään ei saa selvää, kaikki heittelehtii puolelta toiselle, perspektiivi katoaa.

           Herääminen päänsärkyyn ja pahoinvointiin.

*****

Elämä on jo riittävän vaikeaa silloin, kun olemme terveitä ja elinvoimaisia. Kun olemme osittain trauman pirstomia, elämästä voi tulla sietämätöntä.

Peter A. Levine
Kun tiikeri herää. Trauma ja toipuminen

*****

Terveys- ja hyvinvointikirjat Leena Lumissa

*****

Kuolleen meren kristallit löytyy esim. Adlibris.com: https://www.adlibris.com/fi/kirja/kuolleen-meren-kristallit-9789526788531 sekä Prisman verkkokaupan kautta. Myös Akateemisesta kirja löytyy kysymällä.

Koska toivoisin kaikkien lukevan tämän, toivon, että löytyy kohta myös sekä kirjakaupoista että marketeista, joista itsellekin lähtee helposti kirja mukaan kuin huomaamatta...

8 kommenttia:

  1. Kuulostaapa mielenkiintoiselta kirjalta.En tiennytkään että Kuolleessa meressä on kristalleja, suolakristalleja tosin voi olla;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, tämä on. Luin melkein yhtä putkea ja nyt tarvitsen silmätippoja ja ehkä en aloita tänään uutta, sillä aamulla aikaisin cityyn. Elämä on ihmettä ja taikaa täynnä! Tämä kirja pitäisi jokaisen lukea!!!

      <3

      Poista
  2. Hieno kirjoitus, Leena! Täytyy pistää tämän kirjan nimi muistettavien teosten listalle! Tuohon mainitsemaasi Ben Kallandin kirjaan olen tehnytkin jo pientä tuttavuutta!

    Ihanaa elokuuta Leena ja mitä mainiointa alkavaa kirjasyksyä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos! Tämä on must. On menossa jo lainaan eräälle koulukuraattorille. Tämän kirjan pitäisi kuulua sos.alan ja koulujen tms. käsikirjastoon.

      Kiitos kaikkea samoin sinulle!<3

      Poista
  3. Hei,

    kiva törmätä täällä arvosteluun tästä kirjasta - on enoni kirjoittama. :) -Taru

    VastaaPoista
  4. Suosittelen kirjan lukemista! On vaikuttava todellakin. Raija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raija, täysin samaa mieltä. Tämä menee ystävälle lainaan. Alan ihmisiä eli hänen on luettava tämä. Sen jälkeen minä luen tämän uudelleen.

      Poista