Heli Pekkarinen: Kylässä Italiassa

Meistä monilla lienee jokin maa, jossa on kuin toinen kotimaa. Haluaisimme ahnehtia kotomaamme sekä sen toisen, jonne ikävä on alati. Kaikkea ei voi saada, mutta jos kovasti yrittää, voi tapahtua jotain ja huomaatkin asuvasi 'toista kotimaatasi'. Mielessä se maa voi joskus vaihtua. Minulle se oli tosi kauan Italia. Mieheni sai sinne jopa työtarjouksen erään firman toimitusjohtajana. Kokemuksemme on vain muutamia kertoja. Kun ystävämme puoliso menehtyi melanoomaan ja olin juuri itse ensimmäisen melanoomani sairastanut, tajusin, että Italiassa olisin päivät sisällä. Tämän kerron tarkoituksella pohjaksi haluamatta olla negatiivinen. Toisellehan Italia on paratiisi ja meidän I-maamme vaihtui Itävaltaan.  Syy mikä Italiassa kiehtoo, on maan historiallisuus, Vanhat rakennukset ja kadut. Tosin Sveitsissä ja Itävallassakin niitä, mutta ehkä Italia romanttisine pikkukylineen vie voiton. 

Heli Pekkarisen Kylässä Italiassa (Avain 2023) herättää todellakin pitkään kestäneen Italia -nälkäni. Olen kiinnostunut historiasta ja jokainen kivi kirjan kuvissa kuiskii kauas menneisiin aikoihin. Heli Pekkarinen on Roomassa asuva filosofian tohtori, vapaa kirjoittaja ja innokas harrastajavalokuvaaja, kuten minäkin. Tosin Helin kuvat ovat jo taidetta:

Corciano Umbriassa, kylä kuin lumottu satulinna. Kyläesittelyssä kerrotaan suunnattomasta aikamatkasta jopa ennen ajanlaskumme alkua! Kylän hiljaisuus ja kaikkialta kuuluvat menneiden aikojen tarinat tuovat oloon maagista taikaa. Kylästä on kiitettävästi selostusta, jos joku sinne haluaa mennä.

Castel di Tora Laziossa saattoi ihailla kylän alapuolella turkoosina kimmeltävää Turano-järveä. 

Jos Turano-järvi onkin keinotekoinen ja nuori, sen rannalla kohoava Castel di Tora mainitaan läheisen Farfan luostarin asiakirjoissa jo vuonna 1035, tosin silloin nimellä Castrum Venus (suo. vanha linna.)

Tellaro Liguriassa on kirjailijoita innoittanut kylä. "Ma purtroppo il treno acclera...", valitettavasti juna kiihdyttää, lopettaa italialainen runoilija Eugenio Montale runonsa Verso Tellaro, jonka hän on kirjoittanut oletettavasti samoihin aikoihin kuin hänelle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1975. Runossa kuvataan ohi kiitävästä junasta nähtyä välähdystä Tellarosta, josta purskahtaa sitruunoiden ja appelsiinien polyfonia.

Tellaroon liittyy maaginen kuvaus miten mustekala aikoinaan pelasti kylän.

Spello Umbriassa tarjoaa yhden kauneimmista kuvista minulle. Helin mukaan kyläkaipuulaiset etsiytyvät usein Umbriaan. Myös Helin mielestä kylä on syötävän kaunis. Kylän historia on hyvin vanha ja se kerrotaan kiehtovasti. Minua innoittaa vanha ja rosoinen! Aloin katsella karttaa, että josko tuonne vielä edes ajaisimme..., mutta turistikauden mentyä ja ilmojen viilennyttyä.

Heli toistaa kerta kerran jälkeen kylien hiljaisuutta, joka onkin suuri houkutin ellei pidä suurkaupunkilomista. Tietenkin Heli vilauttaa myös kulinaarista puolta, mutta tästä minulla on tosi outo kokemus. Olemme aina syöneet italialaisissa ravintoloissa parhaiten Italian ulkopuolella, kuten Sveitsissä ja Itävallassa. Elin itse Italian lomat melkein vain jäätelöllä ja meloneilla sekä Parman kinkulla, joka se ei enää laskisi, sillä olen eettisitä syistä lopettanut sian syömisen. Ja erilaisilla salaattiruoilla. Mikä vahinko, että emme osuneet hyviin mereneläviä tarjoaviin ravintoloihin. No, eikö mitä, tiedän niitä monta Italian ulkopuolella. Jos on viini-ihminen, tekee maasta todella löytöjä.

Kirja on valtavan houkuttava kiihdytys kohti Italiaa! Kuka voi vastustaa historiaa, hiljaisuutta, herkullisia juustoja ja viinejä ja italialaista jäätelöä. Kahvi on myös kuin toisesta maailmasta. Olemme ajaneet ensimmäisen Italian reissumme kolmen lapsen kanssa ja siitäkin selvittiin hengissä. Vahva suositus tälle upealle matkakirjalle!