Monet äidinkielen opettajat eivät saa unta, kun miettivät ylioppilaskirjoituksia. Syy on se, että osa oppilaista ei osaa kirjoittaa oikein. Yhdyssanat ovat miten ovat, possessiivisuffiksia ei käytetä ja jutut kuiskuttavat täydellisestä kaunokirjallisuuden lukemattomuudesta. Opettajia pelottaa ja he valvovat yön tunteina, miten ihmeessä saada nuoret innostuneiksi kirjallisuudesta. Pakottamalla se ei onnistu. Eikö heitä kiinnostavia kirjoja kustanneta ja miksi etenkään pojat eivät lue kaunokirjallisuutta? Monet tytöt lukevat. He löytävät kirjallisuuden polut, mikä sitten näkyy ylioppilasaineissakin. Myöhemmin se näkyy siinä, miten hyviä kirjailijoita syntyy nyt kuin sieniä sateella. Tyttösieniä!
Kun päästään aikuisuuteen vain prosentti miehistä lukee enimmäkseen naisten luomaa kirjallisuutta, minkä tuloksena usein kirjat ovat vähemmän kiinnostavia monille. Naiset lukevat varsin tasaisesti ja kirjoittajan sukupuolesta välittämättä. Olemmekin saaneet nauttia huikeita ulostuloja kotimaisten naiskirjailijoiden suhteen. Itse luin jo lapsena romanttiset Montgomeryt, jotka ovat valloittaneet maailmaa ja tekevät sitä edelleen. Sitten varhaisteininä hurjan jännittävän trilogian Topeliuksen Välskärin kertomuksia sekä Dumasin Monte-Criston kreivin, joka on historiallinen seikkailuromaani. Luin öisin peiton alla taskulampun valossa, sillä seuraava päivä oli usein koulupäivä ja äiti vahti ettei huoneeni oven alta tullut valoa. Ei mitään kukaan olisi voinut, kun löysin Mika Waltarin teokset. Se oli menoa ja sillä tiellä ollaan. Kaikki jota asia koskettaa, voisivat alkaa todella miettiä, mitkä kirjat olevat ja tulevat, voisivat valaista pojille polun lukemisen autuuteen!
Vaikka olen hidastanut lukutahtiani saadakseni päivä- ja unirytmini kohdilleen, se ei tarkoita ettenkö lue. Monta kirjaa on yhtä aikaa menossa, mikä kertoo, että joku ei nappaa. Olin antanut aikanaan, kirjan luettuani, Merille Suvi Vaarlan Westendin. Nyt kun viimeksi olimme Lohjalla, pyysin kirjaa lainaksi. Joku juttu siinä oli, mikä oli jäänyt vaivaamaan tai sitten pelottaa, että se, mistä kirjassa kerrotaan , eli 90-luvun lama, koemme kaiken uudestaan. Tyttäreni ikäiset säästyivät monet siltä, mitä Elina koki. Olen kysellyt heiltä eikä kuulemma olleet huomanneet mitään. Siksi tämä teos onkin mitä tärkein nytkin. Takakansitekstissä on isolla: "Sukupolviromaani suomalaisen yhteiskunnan muutoksesta, hajoavasta perheestä ja ystävyydestä." Suositus♥
Nyt saa kantarelleja, joten viikonlopun brunssiksi tai pääruoaksikin sopii herkullinen kantarelli-pinaattifrittata Babypinaatti on niin hyvää ja antaa uutta aromia sienille, kuitenkaan ylittämättä metsän kultaisen herkun omaa makua.
Omenasoseen tekoon on jo hyvä aika ryhtyä. Tässä syntyy kanelista ja vaniljaista omenasosetta Siitä on hyvä ottaa moneen lähtöön.
Helppo ja herkullinen omenapiirakka syntyy tuosta vain. Sitä nautitaan vaikka vaniljakastikkeen kera tai lämmitetään piirakkaa hiukan ja vaniljajäätelöä päälle.
Never say never. Kymmeniä vuosia joka syksy ostin ison krysanteemin. Sitten alkoi olla vaivaksi, kun tarvitsin isot ruukut terassihortensioille ja vieläkin vaikeampaa, kun terassihortensiat kukkivat parhauttaan pakkasyön jälkeen. Tuli pitkä paussi. Nyt kuitenkin löysin tämän värisen ja suuren. Istutin suoraan maahan. Katsotaan miten kauan menee. Terassihortensiat nyt kukkivat upeina. Sitten muka jo callunoita...En tiedä mikä tämä väri on. Luonnossa sama kuin jutussa eli olisiko se hämykoralli?! Huomatkaa krysanteemin takana oleva vihreä kasvi. Se on parin vuoden takainen terassihortensia, joka on kerran jo viime vuonna kukkinut, Nyt se ei ehdi enää tehdä kuin lehdet....
.JPG)
Lankoni Pekka Mäkisen kuva tilhistä nauttimassa omenasta.
Lumoavaa syyskuun jatkoa hyvää viikonloppua kaikille♥♥
Leena Lumi
Syyshortensia Wim's Red 7.9.2023. Ihan tarkoituksella nyt ei vielä leikata noita huiskeloita eli ylipitkiksi kasvaneita oksia. Seurataan vähän.
Lukemattomuus ei tiedä hyvää yhteiskunnalle. Korkeakoulutuksessa kerta kaikkiaan pitää kyetä lukemaan monitahoisesti ja myös kirjoittamaan pitkiä tekstejä. Varsinkin yliopistossa. Siellä ei myöskään ole käytössä äänikirjoja...
VastaaPoistaOlen myös melkoisen järkyttynyt siitä, etteivät miehet lue juuri yhtään naisten kirjoja. Miten sukupuolet voivatkaan olla näin erilaisia. Minusta on kiinnostavaa lukea miesten näkökulmasta. Eikö miehiä kiinnosta naisen näkökulma elämään, vaikka suurin osa heistä kuitenkin elää ainakin osan matkaa nimenomaan naisen kanssa?
Anki, se on tappio! Eivät ne kaikki osaa sielläkään oikein kirjoitusta! Tässä minun mieskirjailijani: https://leenalumi.blogspot.com/2011/06/melkein-sata-mieskirjailijaani-haaste.html
VastaaPoistaOlen innoittunut siitä miten naiskirjailijamme ovat kuin puhdistaneet pöydän. Jos heihin satsattaisiin mainonnassa yhtä paljon kuin miehiin, heitä myös käännettäisiin enemmän. Minäkin luen miehiä paljon, mutta jos kirja on tylsä, tämä heppu ei ole lukenut naisia! Oi, on siellä kiinnostavia miehiäkin. Kato mun mieskirjailijani. En tohdi nyt vastata tuohon viimeiseen, mutta 'Read on my Mind'♥♥
"Kun päästään aikuisuuteen vain prosentti miehistä lukee naisten luomaa kirjallisuutta..."
VastaaPoistaSe ei tainnut olla ihan noin huonosti, vaan vain prosentti miehistä lukee *enimmäkseen* naisten luomaa kirjallisuutta. Uskoisin, että hyvin harva mieslukija on sukupuolisesti täysin syrjivä kumpaankaan suuntaan, mutta samalla on melko luonnollista, että miehet lukevat enemmän miesten kuin naisten ja naiset enemmän naisten kuin miesten kirjoittamia kirjoja, koska ihmiset nyt vain ylipäätään samaistuvat sekä aiheiden että tyylin puolesta enemmän itsensä kaltaisiin.
Pojatkin kyllä lukevat kaunokirjallisuutta, mutta ensisijaisesti fantasiagenreä, ja sillä on oma spesifi lukijakuntansa, kun taas tuon lukijakunnan ulkopuolella genre ei juuri uppoa.
Omilta kouluvuosilta muistan, että koulu yritti tuputtaa ns. nuortenkirjoja, mutta ne eivät olleet kiinnostavia - ne olivat aikuisten nuorille kirjoittamia ja tuntuivat usein lapsellisilta, niissä ei tapahtunut mitään yllättävää ja jos ne vielä lisäksi käsittelivät opettavaisesti jotain herkkää aihetta, kuten kiusaamista tai sukupuolista poikkeavuutta, silloin ne olivat melkein vielä ennalta-arvattavampia ja pliisumpia. Itseäni ja kaltaisiani kiinnostivat selvästi enemmän aikuisten kirjat - viihteellisistä klassikoihin, mutta usein sillä rajoituksella, että hyvin pitkät kirjat kiinnostivat vain jos ne edustivat fantasiaa (Tolkien) tai skifiä (Dyyni). Dekkareita lukivat molemmat sukupuolet, romantiikkaa lähinnä tytöt ja seikkailu- ja sotakirjoja lähinnä pojat.
Observer, ei ollut tarkoitus millilleen kopioida lehtileikettä, jonka saattoi lukea tekstin yläpuolelta, mutta voin ilahduttaa sinua laittamalla sinne haluamasi sanan. Kai sinä osasit lukea tuon lehtileikkeen:)
PoistaMistä sait mieleesi, että naiset lukevat enemmän naisia. Voi olla tottakin, mutta se prosentti ei ole yksi, vaan naiset lukevat molempia.
Tarkoitin ensin poikia, siis ei ihan teinejä. Muistan kyllä, että pojat lukivat jo lukioaikana monenlaista kirjallisuutta ja samalta pysäkiltä nousi autoon samanikäinen poika, joka luki Huxleyn Uusi uljas maailma. Minä olin tuolloin Waltarissa. Dekkareita tosiaan lukivat hyvin monet. Minä en nyt sanoisi enää tuossa vaiheessa lukeneeni romantiikkaa. Montgomeryt oli luettu samoin Humiseva harju, jonka luin myöhemmin uudestaankin. Toki Tuulen viemää lukivat monet, mutta edelleen annan sille sijan elämässäni: "Tomorrow is an other day." Luin synkkiä kirjoja. Ja kuulun juuri niihin tyttöihin, jotka eivät vaivaantuneet edes niskojaan kääntämään ellei Hessen Arosutta ollut luettu ja taisin olla myös Mannin Taikavuoren pauloissa. Tähän voisi kyllä huomauttaa sen, mitä psykologian opettajamme usein toisti: "Pojat tulevat tyttöjä kaksi vuotta jäljessä kehityksessä. Sen muuten huomasi. Nyt kun muistelen mitä luin, hämmästyttää, miten paljon oli lukemistossani mieskirjailijoita! Luin vastikään Tolkienin elämäkerran. Se on kiehtova. Ei sitä kovin mieluusti lue tuputettua kirjaa. Tai riippu tuputtajasta. Kiitos kiinnostavasta mielipiteestä♥
Kysymykseen, lukevatko naiset enemmän naisten kuin miesten kirjoittamia kirjoja, minulla ei ole mitään oikeaa tilastotietoa. Se oli silkka arvaus. Ikäisteni naisten joukossa olen törmännyt joihinkin, jotka lukevat paljon romaaneja, mutta ovat sanoneet minulle lukevansa mieluummin naiskirjailijoiden romaaneja, koska miehet eivät osaa ajatella oikein, tai jotain. Vastaavasti olen tavannut mieslukijoita, jotka sanovat, että haluaisivat lukea naisten kirjoittamia romaaneja, mutta lukivat kirjaa X ja se kävi liian pitkäveteiseksi, kun mitään ei tapahtunut.
PoistaUskoisin näiden lukijoiden kokemusten liittyvän siihen, missä määrin kirjailijat painottavat tunteiden kuvaamista. Mieslukija saattaa ohittaa viisi sivua tunteita ajattelemalla, että siinä ei tapahtunut mitään (se kun kaikki koski "vain" sitä, mitä päähenkilön mielessä tapahtui). Vastaavasti eräs naislukija suorastaan suuttui minulle kirjoittamistani kohtauksista, joissa kuvittelin, että se, mitä tapahtuu, kertoo itsessään myös, miltä henkilöistä todennäköisesti tuntuu, mutta hänen mielestään oli anteeksiantamatonta olla käsittelemättä tunnetiloja.
Mene ja tiedä. Oletettavasti kukin lukija on kuitenkin yksilö. Mutta kun ihmiset samalla myös jakautuvat sukupuoliin, olisi outoa, jos se ei vaikuttaisi millään tavalla heidän kirjoitus- ja lukutapoihinsa.
Mieskirjailija Boris Akuninin Ei jätä hyvästi -tarinassa (jota ei kaiketi ole suomennettu) on mielestäni yksi vaikuttavimmista lukemistani mieskirjailijan suorituksista mennä naiskertojan pään sisään ja kuvata matka jokea myöten Ukrainan halki hänen kauttaan. Mutta tuo kirjailija harrastaa muutenkin paljon identiteeteillä ja genreillä leikkimistä, tekee kokeiluja siinä, millä tyylillä kirjoittaa. On myös esiintynyt naisnimimerkillä.
Observer, luen paljon mieskirjailijoita, mutta usein, ei ollenkaan aina, naiset löytävät syvemmän pohjaimun. Kukaan mies ei ole kirjoittanut Armon yö, Linnuntietä, Suojelus, Kiuru ja Termiitti taikka Sisareni, rakkaani etc. (jätin tietoisesti tästä pois nyt kotimaiset naiskirjailijat, sillä he ovat tehneet niin korkean loikan, että se vaatisi jo uuden jutun).
PoistaLukija on yksilö ja kukin lukee lähtökohtiensa ja mieltymyksiensä mukaan). Olen vain liian paljon lukeneena tullut siihen tulokseen, että mieskirjailijat, jotka eivät lue naisia, tiedän heti. Etenkin kotimaisissa linja on aika selvä, mutta jotain pidän itselläni. Exäni luki Päätaloa, mutta ei hän siksi ole exäni. Nyxäni lukee melkein kaiken mitä minäkin. Meillä on aina iso keskustelu menossa. Toki myös hyvä hiljaisuus. Se mitä en tajua, on, että hyvänä pidetään sellaista kirjaa, jossa 'mies sytyttää saunan pesää, katsoo järvelle, laittaa klapeja tulleen ja katsoo maisemaa tai tulta, hän fundeeraa ja katsoo järvelle etc' vapaasta muistista, Jos tuli ei minussa leimahda 10 sivulla, kirja jää. Poikkeus oli Lemaitren loistavat vuodet, jossa kehotin monia jatkamaan sivulle 50. Sen jälkeen kirjaa ei voinut lopettaa ja jatkoa on tulossa.
Kokeilevin kirjailija elämässäni on ollut Joyce Carol Oates. Hän vetää maton kenen alta vain.
Miehistä minut on yllättänyt sekä Pierre Lemaitre että Ian McEwan. Tai joku vähemmän huomiota saanut kuten Julian Barnes. Suosittelen Edmund de Waalin Jänis jolla on meripihkanväriset silmät. Siis jos kirjan aihe kiinnostaa. "Kiehtova sukutarina ja kertomus kätketystä perinnöstä on ollut menestysteos ympäri maailmaa." Tai Mark Mallonin Palavan taivaan alla.
Minusta Tatu Kokko on kirjoittanut kirjan mennen naisen pään sisään: Kävelevien patsaiden kaupunki. En ikinä uskalla mennä Savoon, sillä se mies saa kaikessa tahtonsa läpi. Lue Venla Hiidensalon Suruttomat ja sen jälkeen vähän googlailet, miten tyttärelle kävi tms. Riitta Jalosen Kirkkaus on huikea♥ Ai niin, ei pitänyt alkaa nyt uskomattomia naiskirjailijoitamme alkaa listata. Ehkäpä miehet jotka sanovat naiskirjailijoita pitkäveteisiksi ovat juuri itse sitä!
On paljon mahdollista, että jos kirjassa tuntuu olevan vikaa, on sitä silloin myös lukijassa.
PoistaLaitanpa tuosta monta nimeä mieleen. Mitä Savossa mahtoi oikein tapahtua?
Lukijat etsivät lukemastaan eri asioita. Sitten on niitä, jotka sekä lukevat että kirjoittavat. Kuulun näihin itse, ja toisinaan huomaan, että en halua samaa kirjoittamiseltani ja lukemiseltani. Muuan asia, joka kiinnostaa molemmissa rooleissa, on kuitenkin se, miten ihmiset näkevät toisensa ja maailman ympärillään. "Ahaa, siksi tuo teki noin" on elämys, joka kiehtoo - kokemus siitä, että ymmärtää motiiveja.
Minulle on tärkeää, että ihmiset toimivat jotakuinkin psykologisesti uskottavasti. Jos kirja sijoittuu realistiseen todellisuuteen, haluan kehysfaktojen olevan joten kuten paikkansa pitäviä, tekivätpä fiktiiviset henkilöt sitten mitä tahansa fiktiivisiä asioita. Tämä pätee myös esimerkiksi siihen, onko henkilö uskottava ja toimiiko uskottavasti siihen nähden, miksi hänet on kuvattu. Jos kirjailija esimerkiksi nostaa tietyn ammattikunnan edustajan keskeiseen osaan, pitäisi kirjailijan tietää sen verran ko. ammattikunnasta, että hänen henkilönsäkin tietää riittävästi. Henkilön ei tietenkään tarvitse olla edustava stereotyyppi.
Luen itse sekä mies- että naiskirjailijoita. Joskus sukupuoli tulee tekstistä vahvasti läpi, joskus ei. Luen myös mielelläni eri-ikäisten, eri yhteiskunnallisissa asemissa, eri kulttuureissa ja eri tilanteissa olleiden kirjoja. Silloin tällöin teen retkiä Googlen ja Wikipedian maailmaan vilkaistakseni, mitä nämä ihmiset ovat (olleet) reaalielämässään, ja se on usein mielenkiintoista ja antaa lisäperspektiiviä.
On miehiä, jotka eivät ymmärrä naista, vaikka eläisivät sellaisen kanssa, ja naisia, jotka eivät ymmärrä miehiä. Toisaalta, tarvitseeko sitä kaikkea koskaan ymmärtää. Ymmärtämällä vähän voi ainakin ymmärtää, ettei tiedä tai ymmärrä kaikkea, mitä sitäkin luuloa joillain on.
Ei pidä yhtään paikkaansa. Se on vain kuin väärä ihmisvalinta. Pitää lukea mistä pitää.
PoistaTapahtui Tatu Kokko, mutta minä olin silloin länsirannikolla....ettei nyt vain synny vääriä luuloja. Tapahtuma sinänsä on privaatti.
Oli helppo arvata, että kirjoitat.
"Minulle on tärkeää, että ihmiset toimivat jotakuinkin psykologisesti uskottavasti. Jos kirja sijoittuu realistiseen todellisuuteen, haluan kehysfaktojen olevan joten kuten paikkansa pitäviä, tekivätpä fiktiiviset henkilöt sitten mitä tahansa fiktiivisiä asioita. Tämä pätee myös esimerkiksi siihen, onko henkilö uskottava ja toimiiko uskottavasti siihen nähden, miksi hänet on kuvattu. Jos kirjailija esimerkiksi nostaa tietyn ammattikunnan edustajan keskeiseen osaan, pitäisi kirjailijan tietää sen verran ko. ammattikunnasta, että hänen henkilönsäkin tietää riittävästi. Henkilön ei tietenkään tarvitse olla edustava stereotyyppi." Ihan samaa mieltä!
Minäkin googlailen etenkin luettuani ns. fiktiivisen teoksen, jossa tapahtumat kuitenkin saumattomasti totta. Henkilön päänsísäiset parhaat kirjailijat tekevät tarinan vain iholle tulevammaksi. Esim. Pirkko Soininen monissa teoksissaan, viimeksi Kipulintu, Terhi Rannela Fraussa ja minä myös kuuntelen vanhoja haastatteluja. Mengelen elämäkerran. Viimeksi lähinnä pakoa ja loppuelämää koskevan, joka oli muistaakseni Minervalta luin niin, että aloin lyhyellä saksallani kuunnella hänen haastattelujaan ja sitten lähdin googlen avulla sinne, missä oli elämänsä loput elänyt. Hyvänen aika, alkoi tulla sieltä kiinnostusta. Pokka petti ja totesin miehelleni ettei ajeta ikinä edes Mengelen klaanin paikan ohi! Rolf ei suostunut pettämään isäänsä. Vasta tämän kuoleman jälkeen hän kertoi kaiken ja myös katkaisi siteet täysin omaan sukuunsa, vaihtoi nimensä ja päätti, että hänen lapsensa eivät tätä taakkaa kanna!
Sinäkö ymmärrät:) Minäkö Ymmärrän:) Ei tarvitse. Silloin on jännempää!
Rolf ei ole ainoa. Tuo isäsuhde on jännä juttu. Luin joskus aika nuorena John le Carrén paljon omaelämäkerrallista sisältävän klassikon "The Perfect Spy", jossa mies ja maanpetturi kipuilee elämänsä ja tekemistensä kanssa ja kaikki purkautuu isän viimein kuollessa. Muitakin tuli vastaan kirjallisuudesta ennen kuin sama tapahtui eräälle ystävälleni. Muut ympärillä ihmettelivät hänessä tapahtunutta yhtäkkistä ja yllättävää muutosta - kysyivät oliko hän seonnut vai mitä tapahtui. Silloin ymmärsin: hänen isänsä oli juuri kuollut; hän teki ehkä lopulta kaikkea sitä, mitä olisi aina halunnut, muttei nuorena voinut.
PoistaObserver, ei tokikaan. Minä nyt vain olen liiankin kiinnostunut klaanista, mutta pysyn kaukana. Rolf tiettävästi elää omaa elämäänsä ja lapset pystyttiin suojelemaan.
PoistaHuh, olipa järkyttävä tilanne! Vaikea kantaa tuollaista taakkaa, etenkin lapsen ja nuoren.
Tuo Westend oli kyllä hyvä! Ihania syksyisiä tunnelmia. Kaikki olisi huippua ilman hirvikärpäsiä, siksi odotan yöpakkasia. Mukavaa viikonloppua 🧡
VastaaPoistaAnne, se on. Olen siinä nyt vain, sillä ei ole tullut vastaan kovin kiinnostavaa, mutta tsekkaan tänään yhden...Sitten Westend loppuun. Hirvikärpäset ovat vieneet syksymme! Kiitos samoin♥♥
PoistaOn hienoa, että yhteiskunnassa on konservatiiveja, jotka haluavat edelleen lukea kirjoja sekä uudistushenkisiä, jotka saattavat ajatella, jotta kannattaako pitsapohjan ohjetta lukea enää sadatta kertaa, kun sen jo muistaa muutoinkin.
VastaaPoistaOlen viime aikoina kuunnellut kuunnelmia, mutta niistä sanotaan, ettei kuunnelmien kuuntelu ole lukemista. Myös väitetään, että kirjoista valmistetut elokuvat ovat lyhennelmiä niistä kirjoista, että paljon mehevää jutustelua jää elokuvista pois. Toisaalta jo vanha kansa sanoi, jotta lyhyestä virsi kaunis. Minusta lyhyesti voi sanoa ihan merkittäviä asioja ja ehkä olisi parempi minunkin pyrkiä tiiviiseen ilmaisuun. Lukeminen sen vuoksi, että jaksaisi lukea yliopistossa tai kirjoitella itse pitkiä tekstejä, joitten lukemisessa tekstin tarkastajakin turhautuu, tuntuu minusta elämän väärinkäytöltä.
Muuten tuossa Leenan siteeraamassa tekstinpätkässä lausutaan, jotta "Kaunokirjallisuutta lukevista miehistä vain prosentti lukee enimmäkseen naisten kirjoittamia kirjoja." Naiset ennen muinoin kirjoittivat huomattavasti miehiä vähemmän kirjoja, jotenka eikö olisi tasapainotonta suunnata varsinkin vanhan kirjallisuuden osalta lukemistaan enimmäkseen naisten kirjoittamiin kirjoihin?
Ketjukolaaja, kaikki on mahdollista ja jokainen saakoon itse päättää miten lukee tai kuuntelee.
PoistaKaikkein törkein kirjasta tehty elokuva minulle on Irvingin kirjasta Leski vuoden verran tehty elokuva, joka päättyi ennen kuin Ruth matkusti Amsterdamiin. Sehän oli kirjan toinen iso asia ja minulle ainakin kiinnostavin. Miten voidaan jättää puolet pois. Jo Lauri Viita muuten totesi aikanaan, että 300 sivulla on kerrottu kaikki oleellinen.
No mikähän lienee ollut syynä asiaan? Naiset olivat miesten kynnysmattoja! Heillä oli huusholli, lapset miesten passaaminen kaikki. Lue Venla Hiidensalon Suruttomat. Tykö Sallisen kuuluisuus riippui kiinni vain rumissa kuvissa, joita hän oli tehnyt kauniista vaimostaan. Vaimonsa sai stipendin Pariisiin, mutta väkivallan pelon alla hän poltti stipendin ettei väkivaltainen miehensä sitä näkisi. Kirjassa on muuten paljon pohdittavaa lastenkin osalta. Tuotahan et kysynyt muuta kuin saadakseni minut kiukkuiseksi eli teko on tahallinen, mutta en provosoidu! Kiitos hyvästä kommentista♥♥
Ketjukolaaja, olen ihan samaa mieltä. Kannatan lukemista, kuuntelua mitä vain, paisi en lukemisen hylkäämistä.
PoistaSiitä ollaan montaa mieltä, mutta eiköhän se ole jokaisen oma asia.
Törkein esimerkki kirjasta tehdystä elokuvasta on Irvingin Leski vuoden verran. kaikkein kiinnostavin osa eli Ruth on jätetty filmistä pois. Noin puolet uupuu ja minusta samalla paras. Sillä kun Ruth matkusti Amsterdamiin alkoi tapahtua...
Ja jo Lauri Viita on sanonut, että 300 sivulla on sanottu kaikki oleellinen. Täysin samaa mieltä. Ehkä siksi luen niin paljon runoja.
No, miksi naiset kirjoittivat niin paljon vähemmän? Siksi, että he passasivat miehiään ja hoitivat huushollia. Lue Venla Hiidensalon suruttomat. Nainen oli vain kynnysmatto vaikka oli miestään lahjakkaampi.
Suruttomat....
PoistaOnpa harmi, jos kuvittelet, että halusin tehdä sinut kiukkuiseksi! Enhän minä sellaista, kiukkuisia ihmisiä on jo riittämiin. En minä kysynyt miksi naiset kirjoittivat ennen muinoin vähemmän vaan kysyin eikö olisi tasapainotonta lukea enimmäkseen naisten kirjoittamia kirjoja sellaiselta aikakaudelta, jolloin naiset eivät juurikaan kirjoittaneet kirjoja. Esimerkiksi antiikin kirjallisuuden osalta tietysti selviäisi vähällä lukemisella, mutta mahtaisiko syntyä kovinkaan kattava otos?
PoistaKyllä minä tiedän, että naisten asema oli kehno joskus muinoin näissäkin läntisissä maissa, mutta ethän sinä alunperin siitä kirjoittanut, enkä minä siten naisten asemaa kommentoinut vaan pyrin huomauttamaan vanhemman kirjallisuuden jakautumisesta sukupuolittain.
Ketjukolaaja, saat minut siihen tilaan vain hetkeksi, sillä meillähän on yhteinen ihastus eli Baudelaire:) Sitä eivät olisi kaikki tajunneet, kirjoittamasi ydintä. Minä tein vain vähän stailausta.
PoistaAntiikki on liian kaukana. Ei syntyisi mitään otosta. Ainakaan minulle.
Kuule, mehän ollaan kuin vanha pariskunta! Näin pitkät liitot pitäisi kieltää. Minä en jää mihinkään tilaan 'alunperin' vaan virtaan eteenpäin. Itse usutit♥
Eihän pitkiä liittoja pitäisi kieltää! Ensi kevääseen jos jaksan vielä liikkuvien kirjoissa, niin tulee vaimolla ja minulla korallihäät, liekö sitten hämykorallia niin kuin sinun kukkapenkissä? Kiitos Sinulle, Leena, kun jaksat tämmöistä vanhaa hämyä vähän sparrata! Lars Huldénin suomennetuin sanoin: "Yhä mennään eteenpäin!"
PoistaEi tietenkään! Sen vain joskus sanon, kun jossain mies oli menettänyt vaimonsa 60 avioliittovuoden jälkeen ja tunsi niin suurta menetystä, että sanoi toimittajalle: "60 vuoden pituiset avioliitot pitäisi kieltää." Hän oli ihan hukassa ja ymmärtäähän sen....60 vuotta on yksi elämä...
PoistaJuu, teillä on sitten korallihäät ja kaikki on tosiaankin nyt hämyä eli kiva kuulla, että luet. Koralli on muuten mun uusi suosikkiväri monessa. Meillä on 2025 rubiinihääpäivä eli jos sinne asti...Ole hyvä vain ja kiitos sinulle, että muistat joskus minua. En ikinä unohda valokuvaa, jonka sinulta sain Baudelairen runoon. Sinäkin sparrasit minua, kun olin kuulemma kiukustunut. Laskin kymmeneen ja sitten luin tekstini uudelleen ja saatiinhan me kiva tapaaminen aikaiseksi. Kävin sekoittamassa kaksi kertaa sun lukijat, sillä en löytänyt kuvaani sieltä ja silloin nousi veri päähän....No, sinut pelasti se, kun löysin nimeni sieltä. Olet selvästi yrittänyt kaapia minua sieltä jonain päivänä pois:) Oi, se on hieno kirja ja toivon sinulle tähtiä tänä yönä Mr. Ketjukolaaja. Jatketaan♥♥
Sait mut kyyneliin....jatketaan aamu-usvassa, jatketaan tuulessa ja Tuiskussa, jatketaan hämyssä elämän, tähtiä tänä yönä♥♥
PoistaOpettajan hommissa ollessani, oppilailla oli pulpetissa pari kirjaston kirjaa, joita he saivat lukea sen jälkeen, kun tuntitehtävät oli tehty. Kaikki lukivat. Toisinaan he toivoivat, että heille luetaan ääneen. Ja luin. Nykyisin opettajat voisivat laittaa äänikirjat päälle, kun tehdään tehtäviä, tai sitten rauhallista musiikkia. Luokkakoot ovat isoja ja äänikirjat ja musiikki rauhoittaisivat ihmeesti muuta meteliä. Joskus laitoin jopa luontovideon pyörimään. Oppilaiden keskittyminen isossa luokassa vaatii opettajilta luovuutta. Kirjastot ovat tärkeitä, ja niitä ei saisi lopettaa, mutta kunnat hakevat säästökohteita kirjastoista.
VastaaPoistaKirjoittaminen on tärkeää. Luova kirjoittaminen vapaasti helpottaa kirjoittamista, samoin kysymysten asettelu. Kaikenlaista kirjoittamista pitää tukea ja ohjata. Kaikki eivät mene yliopistoon eikä lukioon. Esim. lasteni tädillä on lukivaikeus, mutta hän lukee kirjoja koko ajan. Alaluokilla opettaja puhutteli häntä idiootiksi. Kolmannella todettiin lukivaikeus. Se on aika yleistä, mutta ei se estä lukemista. Kirjoittaminen on vaikeaa, mutta hän on käynyt siitä huolimatta ammattikorkeakoulun ja toimii vaativassa työssä ja on elämäniloinen, huolimatta ikävästä opettajasta. Sydämelliset ja kannustavat opettajat ovat oppimiselle elinehto. Mutta eivät he kaikkea jaksa. Kannattaa lukea Kinnusen ja Rytilehdon uusi teos Huokauksia luokasta.
Mai, sama täällä! Valitsen luonnonäänet. Siten keskityn parhaiten. Näpit irti kirjastoista! Mistä minäkin olisin kantanut sylin täydet kirjoja kotiini ja voinut niitä lukea. Meillä kyllä luettiin, myös vanhemmat, kun oli aikaa.
PoistaTiedätkö, minun lapsuuskoulussani, korostettiin kuka on avioerolapsi eli kaikki vaikeudet kuitattiin sillä. Minä en ollut, mutta moni on saanut opettajalta henkilökohtaista alistamista, mutta myös tukea. Ilman kahta äidinkielenopettajaani minä en olisi minä. Muistin jälkeenpäin kiittää molempia. Mieheni taas vaihtoi koulua kysymättä vanhemmiltaan mitään ja sitten alkoi sujua. Lapsuudenystäväni on eläkkeelle jäänyt opettaja ja tyttäremme kummitäti. Mitä me teimme nuorina? Luimme, luimme ja luimme. Nyt menossa sama eli vaihdamme vinkkejä.
Mai, kiitos oma kohtaisesti koetusta kommentista♥♥
Mai, näin kauhean painajaisen. Siinä kirjoitin kirjan. En ole ikinä halunnut kirjoittaa muuta kuin pakinoita, uutisjuttuja ja runoja sekä tätä blogia. Tiedän mistä se alkoi. Eräs viisas vanhempi herra sanoi minulle yhden lauseen ja se myös olisi kirjani lopetus. En vain halua.
Poista