perjantai 29. syyskuuta 2023

Hetkessä kaikki oli toisin

Minulle tulee muutama aikakausilehti. Yksi näistä on Kotiliesi. Tulin puutarhahommista ja ajattelin vilkaista kiinnostavien ruokaohjeiden odotuksessa juuri Kotiliettä. Kohtasin vahvoilla väreillä maalatut kuvat. En ollut enää Suomessa, ehkä en itsessänikään, sillä kun aloin lukea juttua Hetkessä kaikki oli toisin pakahduin tarinaan kuin se olisi omani tai omamme, sillä kyseessä on toimittaja Anna-Liisa Hämäläinen kera miehensä Rainer Virtasen. Touhuamme omia juttujamme kuin ne olisivat kaikkeus ja sitten tuleekin sattumakortti, joka pysäyttää ajan. Anna-Liisan tarina on monen muunkin, mutta vaikka en ollut edes katsonut tekijöitä tiesin hyvinkin pian kenestä oli kyse. Anna-Liisasta ja hänen puolisostaan Rainer Virtasesta. Vahvat värit voimistivat tekstin voimaa luoden tunnelman uhan alla olemisesta, mutta myös toivosta selviytyä sen alta. Kaikki oli mahdollista. Myös toivo ja tähtihuimaus!
Tämän viikon Kotiliedestä no 20, löydät tarinan, joka voi olla kenen tahansa meistä. Minulle tuli tähtihuimaus juuri, kun sattumakortin varjo oli kadonnut aamu-usvaan. Kiitos Anna-Liisa avautumisesta: Tämä voi tuoda monille toivoa ❤ Vahva suositus ❤

Leena Lumi

maalaus Rainer Virtanen
teosten valokuvaus Jonne Räsänen

4 kommenttia:

  1. Koitin lukea tuon tarinan, oli vähän hankalaa kun kiiltävä' paperi niin ei tahtonut suurennuslasi oikein siinä toimia. mutta luettua sain kuitenkin'
    Koskettava kerronta elämän arvaamattomuudesta ja sen seurauksista. sajraus ei koske yksin sairastunutta vaan useuínkin suurin taakka jää lähimmän omaisen elämään. Elämään, joka rikkoutuu siinä samalla. Aina sitä ei edes ajatella miten kova paikka tuo on omaiselle. vain sairastuneen kohtaloa päivitellään.
    Jo tuo otsikko havahdutti oman mielen vuosien taakse kun kaikki oli ohi yhdessä hetkessä ja tuntui että ympärillä on vain musta vaippa josta ei yli pääse eikä voi elämä jatkua. Eihän se siteen entisellään jatkunutkaan.
    tuo Anna-liisan kohtalo on niin monen ihmisen kohtalo ja miten hyvä onkaan tuo lukea, ymmärtää muiden saman kokeneiden elämää piirun verran paremmin. Elämä on joskus niin arvaamatonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irma, nyt minulle ei ollut, mutta yksi, joka estää lukemisen, on tumman päälle painettu teksti ja usein vielä liian pienellä fontilla.
      Vakava sairaus on perheen kokonaissuru.
      Minusta olet, mitä vuosia olen sinua virtuaalisesti seurannut, ulospäin ollut hyvin pärjäävä. Ei ikinä se enää silloin ole sama. Kun Reimalle tuli keuhkokuume, urheilevalle terveelle miehelle, minulta se happi loppui! Onneksi saatiin puhdas tulos. Niitä on nyt tullut meille kaksi. Minä myös 7 vuoden jälkeen!
      Erittäin monen. Tilastojen mukaan pelkkään syöpäänkin sairastuu joka vuosi joka kolmas. Luku lähestyy joka toista. Onneksi moniin pahanlaatuisiinkin on jo löytynyt kattavaa hoitoa. Takuulla Anna-Liisallakin sydän kierähti ympäri ja löi ylimääräisen lyönnin. Mukavaa viikonloppua♥♥

      Poista
  2. "Hetkessä kaikki oli toisin", näin on käynyt minunkin elämässäni. Kotiliesi -lehti on ollut ainoa tilattu aikakauslehti täälläkin. Hyviä elämänmakuisia tarinoita.
    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma, yritin lähettää osanottoni, mutta tuliko perille. Joten olen niin pahoillani ja osanottomme♥♥
      Kotiliesi on parantunut. Ennen oli joitain tähtösten kuvia kannessa, nyt on muistettu juuret, joten lehtikin maistuu paremmalta.
      Halit sinulle ja kiitos♥♥

      Poista