Lumileopardi (Uncia uncia) elää korkealla Keski-Aasian vuorilla. Tämä upea kissaeläin kuuluu maailman uhanalaisimpiin eläinlajeihin. Lumileopardeja arvellaan olevan noin 4000-7000 yksilöä. WWF Suomella on käynnissä Nepalissa laaja suojeluhanke mm. lumileopardien suojelemiseksi.keskiviikko 17. kesäkuuta 2009
LUMILEOPARDI
Lumileopardi (Uncia uncia) elää korkealla Keski-Aasian vuorilla. Tämä upea kissaeläin kuuluu maailman uhanalaisimpiin eläinlajeihin. Lumileopardeja arvellaan olevan noin 4000-7000 yksilöä. WWF Suomella on käynnissä Nepalissa laaja suojeluhanke mm. lumileopardien suojelemiseksi.
tiistai 16. kesäkuuta 2009
KJELL OLA DAHL
Kjell Ola Dahl (s. 1958) on Norjan suosituimpia rikoskirjailijoita. Hän on kirjoittanut 11 kirjaa ja hänet on palkittu useasti. Suomeksi ovat aiemmin ilmestyneet Pieni kultainen sormus (LIKE, 2005), Murha ikkunassa (LIKE, 2006), Pikku rumpali (LIKE, 2008) ja nyt Neljäs tekijä (LIKE, 2009). Suosittelen lukemaan koko sarjan, jos kiinnostaa tutustua tarkemmin omalaatuiseen poliisipäällikköön Gunnarstrandaan.NELJÄS TEKIJÄ
HE RAKASTELIVAT. Kynttilän lepattava valo loi seinille isoja ja epäselviä varjoja. Elisabeth oli sängyllä kontallaan, vasen poski tyynyä vasten. Musta tukka lainehti tuuheana. Hän käänsi Elisabethin selälleen ja jatkoi, yhä edelleen ja edelleen. Elisabethin ruumis tärisi kun hän sai orgasmin, mutta Franken ei ollut huomaavinaan mitään. Hän halusi nussia Elisabethin hajalle, rynkyttää tämän rikki alaruumiillaan työntäen kovaa ja armottomasti, kerta toisensa jälkeen. Kun Elisabeth laukesi toisen kerran, hän tunsi alkavan huudon ampaisevan liikkeelle jostain syvältä vatsanpohjasta. Elisabeth huomasi sen heti, avasi silmänsä aivan kuin olisi herännyt uuteen todellisuuteen ja peitti hänen suunsa omalla suullaan, hapuili ääntä kielellään tarttuen hänen kaluunsa tiukasti, hellittämättä. Ääntä ei voinut enää pysäyttää, alkava huuto muuttui täriseväksi kouristukseksi joka lähti liikkeelle varpaista ja eteni sieltä ylöspäin, levisi pohjelihaksiin, reisiin, selkään, vatsaan – mutta sitä ohjasi äänen alkulähde, jota Elisabeth puristi kädessään aiheuttaen huudon joka kohosi henkitorvea pitkin suuhun, missä Elisabeth odotti omine suineen ja huulineen ja imi huudon ahnaasti sisäänsä.
Kjell Ola Dahlin Neljäs tekijä (Den fjerde raneren, LIKE, 2009) on hurja sekoitus kovaa panoa, karskeja miehiä, Kjell Ola Dahlin lyyristä kyvykkyyttä, mustaa huumoria ja mutkikasta juonikuviota. Kirja on kertomus miehen kiimasta ja kuumeesta, josta hän ei ui kirkkaille vesille kuin viime metreillä ja silloinkin joku hukkuu. Vai hukkuuko kuitenkaan? Oslolaispoliisi Frank Frølich joutuu yllättäen työtehtävänsä aikana suojaamaan omalla ruumiillaan naista, josta alkaa hänen kärsimystiensä. Frank sekaantuu rikollisen ja epäillyn sisareen ja joutuu lomavapaille, kun tulee tietoon, että hän nussii epäillyn sisarta Elisabethia. Elisabeth katoaa, tapahtuu useita murhia, mutta Frølich vain haluaa löytää janonsa sammuttajan.
Dahlin juoneen kietoutuu rahanpesua, kostoa, seksiä sekä Giovanni Bellinin aito maalaus Madonna ja lapsi. Frank on muodollisesti jäävätty poliisityöstä, jota näkyvästi johtaa Norjan omalaatuisin poliisipäällikkö Gunnarstranda, jota suuresti ’jurppii’ hänen alaisensa muhinoinnit ’melkein’ rikollisen naisen kanssa. Lopulta hän antautuu kuitenkin hoitamaan rikosvyyhteä yhdessä Frankin kanssa ja saa samalla jaeltua suuria elämänviisauksiaan, kuten:
FRANK FRØLICH ISTAHTI auton rattiin. Hän odotti kunnes Gunnarstranda oli ehtinyt kyytiin ennen kuin käynnisti moottorin. ”Tajusin juuri että tässä tilanteessa on jotain tuttua”, hän sanoi ja pani vaihteen silmään.
”Katso sinä vain eteenpäin”, Gunnarstranda tokaisi. ”Ainoa myönteinen asia mitä menneisyydestä voi sanoa on se ettei se enää palaa. Toivottavasti opit joskus että sama koskee myös naisia.”
Kjell Ola Dahlin kirja hämmensi minua suuresti, sillä siinä oli virtausta ns. kovaksikeitettyihin miesdekkaristien tuotoksiin, joita kartan kuin ruttoa! Valitsin kirjan Tommi Tukiaisen kannen takia;-) Minulla ei ole mitään vastaan jännityskirjoja kirjoittavia miehiä elleivät he tuhoa kirjan psykologista jännitettä tuomalla mukaan agenttijuttuja, liikaa toimintaa, liikaa henkilöhahmoja, monimutkaisia ulkovaltojen suojelupoliiseja yms. Melkein kaikki miespuoliset dekkaristit ovat tähän sortuneet, mutta esim. Colin Dexter ei koskaan! Omistan kaikki Morset ja se ainoa, jota en omista on haussa. Kjell Ola Dahl on luovimisen mestari, sillä hän sortui vain kahteen: liikaa henkilöitä (jaksoin laskea kolmeenkymmeneen) ja ehkä juuri tämän henkilömäärän takia juonikuviosta, joka itsessään oli tyylikäs, kiinnostava ja mustalla huumorilla maustettu, tuli hieman monimutkainen. Mutta kaikki miehet takuulla löytävät Dahlin Neljännen tekijän!
Minä lyyrisenä naisena, joka kuitenkin luen kaikki maailman parhaat dekkarit, hämmästyin Dahlin maalailevaa verbaliikkaa: ”Yön aikana kaikki pilvet olivat väistyneet ja tehneet jälleen kerran tilaa kylmyydelle levittäen sinisen taustakankaan jäätävälle marraskuun lopun aamupäivälle. Pakkanen oli liimannut öisen usvan jääksi asvaltin pintaan.” Ja tämä on vain yksi esimerkki kirjan monista sulokielivirkkeistä. Onkohan Dahl kirjoittanut muutakin kuin dekkareita…(Työskentelyyni kuuluu, etten lue mitään etukäteen uudesta kirjailijasta, jota arvostelen, en myöskään muiden arvosteluja, sillä haluan tarjota blogissani uniikin kokemukseni teoksesta.)
Toivon naislukijoitteni kuitenkin löytävän Neljännen tekijän, sillä kirja on täynnä eroottista kuumetta, mustaa huumoria oikeissa kohdissa ja taitavaa sanan käyttöä. Yksi toiminnallinen juttu kyllä nyt sytytti minut. Väärin! Ei tällä kertaa rakastelukohtaus, joita kirjassa on useita ja hellempiä kuin unikohtaus, jolla aloitin, vaan Frankin syttyminen raivotoimintaan, turhautuneena, kun ei löydä Elisabethiaan: Hän murtautuu pääepäillyn miljonäärin taloon, sitoo miehen, kaivaa esille aidon Giovanni Bellinin maalauksen Madonna ja lapsi, valelee sen rikollisen edessä konjakilla ja heittää takkaan! Siinä on mallia miehille, että mitä vain: naisen tähden! Minä melkein ihastuin kuumaveriseen Frankiin, mutta lopulta sydämeni ryöväsi ei Norjan, vaan ehkä koko maailman omalaatuisin poliisipäällikkö ja hänen kultakalansa:
OLI ENSIMMÄINEN PÄIVÄ kahdeksaantoista vuoteen, kun apulaispoliisipäällikkö Gunnarstranda jätti menemättä töihin. Edellisenä iltana hän oli huomannut että Kalfatrus ui vinosti. Hän kaatoi itselleen lasillisen viskiä ja istuutui katselemaan, kuinka huntupyrstö uiskenteli maljassaan edestakaisin kaarevan lasin suurentamana – vinosti. Levottomuus ei suostunut päästämän häntä otteestaan. Hän oli ollut varma, että pieni huntupyrstö eläisi kauemmin kuin hän. Ja häntä huolestutti, että saattaisikin käydä toisinpäin. Oliko hän huolissaan kalasta, vai oliko hän oikeasti huolissaan itsestään? Ilmensikö huolestuminen hänen pelkoaan yksinäisyydestä – elämästä ilman Kalfatrusia – vai oliko se pohjimmiltaan epäitsekästä siinä mielessä että hän oli aidosti huolissaan kalan hyvinvoinnista. Hänen innostuksensa työntekoa kohtaan oli hiipumassa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Ja kaikki muu jäi tärkeysjärjestyksessä toiseksi, kun hän katseli kullanpunaista kalaa, joka uiskenteli hieman vinossa. Piru sinut periköön, hän ajatteli, piru sinut periköön jos menet kuolemaan nyt, ennen minua.
Mies, joka saa sinut nauramaan, on se oikea, joten tahtoo Dahlin kanssa lounaalle;-) Tuli mieleen elokuva Kala nimeltä Wanda. Siis Neljäs tekijä saa nauramaan loppuratkaisun jännitteen yhtään siitä kärsimättä! Erittäin kiinnostavaa oli taas kerran huomata, kuinka onnistunutta on tuoda yhteen vastaparit eli tässä tapauksessa Frølich ja Gunnarstranda. Maailman tai ainakin Euroopan kuuluisin poliisivastapari lienee Morse ja Lewis. Sama täydentyminen ja herkullinen verbaliikka kantaa myös norjalaista poliisityöparia. En voi olla lopettamatta kirjaa etulehden T.S.Eliotiin:
There will be time to murder and create
And time for all the works and days of hands
That lift and drop a question on you plate;
Time for you and time for me,
And time yet for a hundred indecisions
And for a hundred visions and revisions,
Before the taking of a toast and tea.
In the room the women come and go
Talking of Michelangelo
Mutta yllättäen toiminnallisesti räjähtävä Frank haluaakin viimeisen sanan:
”Rakastaminen vaatii keskittymistä.”
Kjell Ola Dahlin Neljäs tekijä (Den fjerde raneren, LIKE, 2009) on hurja sekoitus kovaa panoa, karskeja miehiä, Kjell Ola Dahlin lyyristä kyvykkyyttä, mustaa huumoria ja mutkikasta juonikuviota. Kirja on kertomus miehen kiimasta ja kuumeesta, josta hän ei ui kirkkaille vesille kuin viime metreillä ja silloinkin joku hukkuu. Vai hukkuuko kuitenkaan? Oslolaispoliisi Frank Frølich joutuu yllättäen työtehtävänsä aikana suojaamaan omalla ruumiillaan naista, josta alkaa hänen kärsimystiensä. Frank sekaantuu rikollisen ja epäillyn sisareen ja joutuu lomavapaille, kun tulee tietoon, että hän nussii epäillyn sisarta Elisabethia. Elisabeth katoaa, tapahtuu useita murhia, mutta Frølich vain haluaa löytää janonsa sammuttajan.
Dahlin juoneen kietoutuu rahanpesua, kostoa, seksiä sekä Giovanni Bellinin aito maalaus Madonna ja lapsi. Frank on muodollisesti jäävätty poliisityöstä, jota näkyvästi johtaa Norjan omalaatuisin poliisipäällikkö Gunnarstranda, jota suuresti ’jurppii’ hänen alaisensa muhinoinnit ’melkein’ rikollisen naisen kanssa. Lopulta hän antautuu kuitenkin hoitamaan rikosvyyhteä yhdessä Frankin kanssa ja saa samalla jaeltua suuria elämänviisauksiaan, kuten:
FRANK FRØLICH ISTAHTI auton rattiin. Hän odotti kunnes Gunnarstranda oli ehtinyt kyytiin ennen kuin käynnisti moottorin. ”Tajusin juuri että tässä tilanteessa on jotain tuttua”, hän sanoi ja pani vaihteen silmään.
”Katso sinä vain eteenpäin”, Gunnarstranda tokaisi. ”Ainoa myönteinen asia mitä menneisyydestä voi sanoa on se ettei se enää palaa. Toivottavasti opit joskus että sama koskee myös naisia.”
Kjell Ola Dahlin kirja hämmensi minua suuresti, sillä siinä oli virtausta ns. kovaksikeitettyihin miesdekkaristien tuotoksiin, joita kartan kuin ruttoa! Valitsin kirjan Tommi Tukiaisen kannen takia;-) Minulla ei ole mitään vastaan jännityskirjoja kirjoittavia miehiä elleivät he tuhoa kirjan psykologista jännitettä tuomalla mukaan agenttijuttuja, liikaa toimintaa, liikaa henkilöhahmoja, monimutkaisia ulkovaltojen suojelupoliiseja yms. Melkein kaikki miespuoliset dekkaristit ovat tähän sortuneet, mutta esim. Colin Dexter ei koskaan! Omistan kaikki Morset ja se ainoa, jota en omista on haussa. Kjell Ola Dahl on luovimisen mestari, sillä hän sortui vain kahteen: liikaa henkilöitä (jaksoin laskea kolmeenkymmeneen) ja ehkä juuri tämän henkilömäärän takia juonikuviosta, joka itsessään oli tyylikäs, kiinnostava ja mustalla huumorilla maustettu, tuli hieman monimutkainen. Mutta kaikki miehet takuulla löytävät Dahlin Neljännen tekijän!
Minä lyyrisenä naisena, joka kuitenkin luen kaikki maailman parhaat dekkarit, hämmästyin Dahlin maalailevaa verbaliikkaa: ”Yön aikana kaikki pilvet olivat väistyneet ja tehneet jälleen kerran tilaa kylmyydelle levittäen sinisen taustakankaan jäätävälle marraskuun lopun aamupäivälle. Pakkanen oli liimannut öisen usvan jääksi asvaltin pintaan.” Ja tämä on vain yksi esimerkki kirjan monista sulokielivirkkeistä. Onkohan Dahl kirjoittanut muutakin kuin dekkareita…(Työskentelyyni kuuluu, etten lue mitään etukäteen uudesta kirjailijasta, jota arvostelen, en myöskään muiden arvosteluja, sillä haluan tarjota blogissani uniikin kokemukseni teoksesta.)
Toivon naislukijoitteni kuitenkin löytävän Neljännen tekijän, sillä kirja on täynnä eroottista kuumetta, mustaa huumoria oikeissa kohdissa ja taitavaa sanan käyttöä. Yksi toiminnallinen juttu kyllä nyt sytytti minut. Väärin! Ei tällä kertaa rakastelukohtaus, joita kirjassa on useita ja hellempiä kuin unikohtaus, jolla aloitin, vaan Frankin syttyminen raivotoimintaan, turhautuneena, kun ei löydä Elisabethiaan: Hän murtautuu pääepäillyn miljonäärin taloon, sitoo miehen, kaivaa esille aidon Giovanni Bellinin maalauksen Madonna ja lapsi, valelee sen rikollisen edessä konjakilla ja heittää takkaan! Siinä on mallia miehille, että mitä vain: naisen tähden! Minä melkein ihastuin kuumaveriseen Frankiin, mutta lopulta sydämeni ryöväsi ei Norjan, vaan ehkä koko maailman omalaatuisin poliisipäällikkö ja hänen kultakalansa:
OLI ENSIMMÄINEN PÄIVÄ kahdeksaantoista vuoteen, kun apulaispoliisipäällikkö Gunnarstranda jätti menemättä töihin. Edellisenä iltana hän oli huomannut että Kalfatrus ui vinosti. Hän kaatoi itselleen lasillisen viskiä ja istuutui katselemaan, kuinka huntupyrstö uiskenteli maljassaan edestakaisin kaarevan lasin suurentamana – vinosti. Levottomuus ei suostunut päästämän häntä otteestaan. Hän oli ollut varma, että pieni huntupyrstö eläisi kauemmin kuin hän. Ja häntä huolestutti, että saattaisikin käydä toisinpäin. Oliko hän huolissaan kalasta, vai oliko hän oikeasti huolissaan itsestään? Ilmensikö huolestuminen hänen pelkoaan yksinäisyydestä – elämästä ilman Kalfatrusia – vai oliko se pohjimmiltaan epäitsekästä siinä mielessä että hän oli aidosti huolissaan kalan hyvinvoinnista. Hänen innostuksensa työntekoa kohtaan oli hiipumassa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Ja kaikki muu jäi tärkeysjärjestyksessä toiseksi, kun hän katseli kullanpunaista kalaa, joka uiskenteli hieman vinossa. Piru sinut periköön, hän ajatteli, piru sinut periköön jos menet kuolemaan nyt, ennen minua.
Mies, joka saa sinut nauramaan, on se oikea, joten tahtoo Dahlin kanssa lounaalle;-) Tuli mieleen elokuva Kala nimeltä Wanda. Siis Neljäs tekijä saa nauramaan loppuratkaisun jännitteen yhtään siitä kärsimättä! Erittäin kiinnostavaa oli taas kerran huomata, kuinka onnistunutta on tuoda yhteen vastaparit eli tässä tapauksessa Frølich ja Gunnarstranda. Maailman tai ainakin Euroopan kuuluisin poliisivastapari lienee Morse ja Lewis. Sama täydentyminen ja herkullinen verbaliikka kantaa myös norjalaista poliisityöparia. En voi olla lopettamatta kirjaa etulehden T.S.Eliotiin:
There will be time to murder and create
And time for all the works and days of hands
That lift and drop a question on you plate;
Time for you and time for me,
And time yet for a hundred indecisions
And for a hundred visions and revisions,
Before the taking of a toast and tea.
In the room the women come and go
Talking of Michelangelo
Mutta yllättäen toiminnallisesti räjähtävä Frank haluaakin viimeisen sanan:
”Rakastaminen vaatii keskittymistä.”
maanantai 15. kesäkuuta 2009
RAKKAUS ON...
Rakkaus on älyllinen tapaaminen sen kanssa, jota kohden veresi kiehuu.- Aksel Sandemose -
LOVE STORY IN PIECES
"sä oot viini, josta humallun, voit tehdä mitä vain; sua janoan"
"yö kanssas sun, mä sitä odotan vain"
"kanssas kun jäin hämärään, en väärin tehnyt milloinkaan"
"jos tähdet pois sammuu jonnekin, hän siellä on..."
JOS SINÄ OLET OMENAPUU...
Jos sinä olet omenapuu, tahdon minä olla omena. Jos sinä sytyt tuleen, tahdon minä olla vesi tai herkästi syttyvä aine. Jos sinä hukut, tahdon minä olla pohja tai virta. Jos sinä katsot kauas, tahdon minä olla etäinen piste. Jos sinä suljet luomesi, tahdon minä olla äkillinen pimeys.- Tommy Tabermann -
PÄIJÄNNE BY NIGHT
Tule vielä kerran kuin ilta omenapuuhun ja karista minusta kaikki tuoksuvat kukat. Niin minä sanon sinulle hyvästi ja hengitän hiljaa ohimosi varjossa. Niin minä sanon sinulle hyvästi - hyvästi vaaleana yönä.Ja jos huomisaamuna herään vieraalla lakeudella vieraan viljapellon sylistä juurissani uusi multa, niin silloin minä päästän taivaan ja tuulen sydämeni läpi ja sanon hyvästi - vielä kerran - hyvästi sydämeni läpi - ja sanon hyvästi - vielä kerran - hyvästi sydämeni läpi.
Hansaruusu - Vaatimaton suven kuningatar
Hansaruusu, Rosa rugosa, on helppoutensa takia suotta väheksytty Suven Kuningatar. Kukat ovat suuret, tiheään kerrannaiset ja kukinta kestää alettuaan aina pakkasiin asti. Menestymisvyöhyke I-VII.
Ja se hurmaava tuoksu! En koskaan pääsee ohitse oman Hansani, nuuhkimatta kukkaa. Kuka muu pysäyttäisi minut miljoonasti!/ When passing by my Hansarose, I always smell those incredible flowers. Nobody stops me millions of times but only my Hansa!
Love
Leena Lumi
Leena Lumin puutarhassa
sunnuntai 14. kesäkuuta 2009
VARJOKASVIT
Jos omistat lehdon tai pihasi on muuten varjoisa tai rakastat puiden siimestä, mutta haluaisit kuitenkin pihallesi myös kukkivia kasveja, niin Susanna Widlundhin perusteellinen teos Varjokasvit Runsautta ja hehkua puutarhaan (Minerva, 2009), on kirja juuri sinulle. Yleinen luulohan on, että varjossa kukkivat kasvit eivät viihdy, mutta on varjoa ja varjoa. Kevyeen varjoon aurinko paistaa suoraan neljästä kuuteen tuntiin päivässä. Puolivarjoiseen paikkaan aurinko paistaa kahdesta neljän tuntia päivässä ja varjoiseen kasvupaikkaan auringonvalo ei osu koskaan suoraan.
Oikeastaan Widlundhin kirja on opas lehdon rakentamiseen. Lehtohan on mehevä, muheva, puoli- tai kokovarjoinen alue. Ensimmäinen asia on tietysti maan parantaminen ja valaistusoloihin voi kevyesti vaikuttaa karsimalla etenkin ikivihreiden puiden alaoksia. Sen jälkeen on suorastaan runsauden pulaa, kun katsoo kirjan kuvia, jotka on ottanut Jan Servin.
Varjoon sopivat parhaiten valkoiset kukat ja erinomainen lehdon kukkija on akileija ja luonnollisesti lehdon omat lajit talvikit ja kielot. Itse olen istuttanut lehtooni valkoista japanin-, lehto- ja alppiakileijaa. Myös lehdon luontainen hurmuri on valkoinen: sydän suven huumaavin yötuoksu on valkolehdokin! Luonnostaan kieloja on runsaasti. Myös erilaiset lemmikit ja kesäpikkusydämet viihtyvät lehtomaisissa oloissa. Ja juhannuksen tienoilla lehtoa värittävät myös monenväriset metsäkurjenpolvet eli vanhan nimityksen mukaan juhannuskukat.
Widlundh painottaa mielestäni kahta tärkeää asiaa, jotka jokaisen puutarhan rakentajan/ylläpitäjän kannattaisi muistaa:
Toisto tuo harmoniaa! Toista väriä, muotoa, kuviota tai tiettyä kasvia.
Harkitse tarkkaan ennen kuin kaadat vanhan puun! Esimerkiksi huonosti satoa tuottava omapuu on kaunis muodoltaan, kukkii kuitenkin keväisin ja on oivallinen tuki kärhöille ja otollinen ripustin syyssuven puutarhalyhdyille.
Metsäpuutarhan perennoita on runsaasti alkaen erilaisista sanikkaista, jotka tuovat lehtevää, viidakkomaista tunnelmaa varjoihin. Kotkansiipi on yksi kauneimmista. Myös töyhtöangervot sopivat luonnonmukaiseen metsäpuutarhaan. Voimakasvärinen kallionauhuskin pitää enemmän puolivarjosta tai varjosta kuin koko päivän paahteesta.
Widlundh tietää, mistä kirjoittaa, sillä kiitettävän perinpohjaisesti tulevat eri mahdollisuudet esitellyiksi niin kuvin kuin sanoin. Kasviluettelot ovat kokenuttakin puutarhuria kiinnostavat ja uutta tietoa tarjoavat. Koska olen itse armoton botanisti, pidin kovasti siitä, että kirjan lopussa tarjottiin kasvien latinalaiset nimet. Ne ovat nimittäin välttämättömät, jos haluat seuraavallakin kerralla saada puutarhaliikkeestä juuri lempikuunliljaasi tai kasvattaa kallionauhustesi ryhmää ja pysyä samassa värissä. Toinen asia, joka kirjassa tuki jo herännyttä ideaani, on etsiä vaihtoehto nurmikolle. Kaikki nurmikossa tympii niin minua kuin miestäni, joka sitä pitää lyhyenä!
Ja eihän unohdeta esikkoja ja vuokkoja, kun autamme lehtoamme kukkimaan. Lehdon puut ovat vielä lehdettömiä kun esikot ja vuokot jo aloittavat. Ja ne aloittavat meillä Keski-Suomessa, Päijänteen ympäröimällä saarella noin viikkoa ennen vappua. Varmaan ne saavat herätyksensä mustarastaalta, jonka huilu väsymättä lehdossa soi…
Oikeastaan Widlundhin kirja on opas lehdon rakentamiseen. Lehtohan on mehevä, muheva, puoli- tai kokovarjoinen alue. Ensimmäinen asia on tietysti maan parantaminen ja valaistusoloihin voi kevyesti vaikuttaa karsimalla etenkin ikivihreiden puiden alaoksia. Sen jälkeen on suorastaan runsauden pulaa, kun katsoo kirjan kuvia, jotka on ottanut Jan Servin.
Varjoon sopivat parhaiten valkoiset kukat ja erinomainen lehdon kukkija on akileija ja luonnollisesti lehdon omat lajit talvikit ja kielot. Itse olen istuttanut lehtooni valkoista japanin-, lehto- ja alppiakileijaa. Myös lehdon luontainen hurmuri on valkoinen: sydän suven huumaavin yötuoksu on valkolehdokin! Luonnostaan kieloja on runsaasti. Myös erilaiset lemmikit ja kesäpikkusydämet viihtyvät lehtomaisissa oloissa. Ja juhannuksen tienoilla lehtoa värittävät myös monenväriset metsäkurjenpolvet eli vanhan nimityksen mukaan juhannuskukat.
Widlundh painottaa mielestäni kahta tärkeää asiaa, jotka jokaisen puutarhan rakentajan/ylläpitäjän kannattaisi muistaa:
Toisto tuo harmoniaa! Toista väriä, muotoa, kuviota tai tiettyä kasvia.
Harkitse tarkkaan ennen kuin kaadat vanhan puun! Esimerkiksi huonosti satoa tuottava omapuu on kaunis muodoltaan, kukkii kuitenkin keväisin ja on oivallinen tuki kärhöille ja otollinen ripustin syyssuven puutarhalyhdyille.
Metsäpuutarhan perennoita on runsaasti alkaen erilaisista sanikkaista, jotka tuovat lehtevää, viidakkomaista tunnelmaa varjoihin. Kotkansiipi on yksi kauneimmista. Myös töyhtöangervot sopivat luonnonmukaiseen metsäpuutarhaan. Voimakasvärinen kallionauhuskin pitää enemmän puolivarjosta tai varjosta kuin koko päivän paahteesta.
Widlundh tietää, mistä kirjoittaa, sillä kiitettävän perinpohjaisesti tulevat eri mahdollisuudet esitellyiksi niin kuvin kuin sanoin. Kasviluettelot ovat kokenuttakin puutarhuria kiinnostavat ja uutta tietoa tarjoavat. Koska olen itse armoton botanisti, pidin kovasti siitä, että kirjan lopussa tarjottiin kasvien latinalaiset nimet. Ne ovat nimittäin välttämättömät, jos haluat seuraavallakin kerralla saada puutarhaliikkeestä juuri lempikuunliljaasi tai kasvattaa kallionauhustesi ryhmää ja pysyä samassa värissä. Toinen asia, joka kirjassa tuki jo herännyttä ideaani, on etsiä vaihtoehto nurmikolle. Kaikki nurmikossa tympii niin minua kuin miestäni, joka sitä pitää lyhyenä!
Ja eihän unohdeta esikkoja ja vuokkoja, kun autamme lehtoamme kukkimaan. Lehdon puut ovat vielä lehdettömiä kun esikot ja vuokot jo aloittavat. Ja ne aloittavat meillä Keski-Suomessa, Päijänteen ympäröimällä saarella noin viikkoa ennen vappua. Varmaan ne saavat herätyksensä mustarastaalta, jonka huilu väsymättä lehdossa soi…
Varjo voi olla puutarhasi salaperäisin, rehevin ja huokuttelevin siimes. Vie sinne vanhimmat rottinkituolisi ja mukavimmat tuolipehmusteesi. Jos suvisade kastelee, sen jo seuraava hetki kuivattaa. Oma Salainen Paikka!
ONNEA UUDELLE PUUTARHANEUVOKSELLE!
SYLINTÄYSI ONNEA ESKO ALMILLE PUUTARHANEUVOKSEN ARVON JOHDOSTA!Leena Lumi
lauantai 13. kesäkuuta 2009
INGRID/ INGRID BERGMANIN ELÄMÄ
Charlotte Chandlerin Ingrid/ Ingrid Bergmanin elämä (WSOY, 2009) on äärettömän monitasoinen kirja, jossa ollaan kuin koko ajan rupattelemassa kahvipöydässä Ingridin kanssa, mutta seurustelun ohella saadaan täydellistä kronologista tietoa tämän maailman luonnollisimmaksi näyttelijäksi sanotun naisen elämästä. Ingrid ei ollut vaitelias nainen, vaan puhelias, vilkas ja kujeilunhaluinen. Hän oli luonnonkaunis ja esiintyi mielellään ilman meikkiä. Ingrid tunsi olonsa mukavaksi vain näytellessään, sillä hän sanoi: ”Tunnen olevani enemmän oma itseni, kun olen joku toinen.”
Ingrid Bergmanin elokuvat olivat niin suosittuja ja hän sai mm. kolme Oscaria, joten kirjan hänestä kertomat asiat ovat suurimmalle osalle tuttuja, mutta kirjassa kertojina toimivat hänen kuuluisat ohjaajansa, entiset aviomiehensä sekä mm, tyttärensä Isabella Rosselini. Chandlerin kirjan täydellinen yllätys ovat jokaisesta Bergmanin elokuvasta tehdyt referaatit. Jokaisesta! Tämä tekee teoksesta elokuvahullun toiveunen.
Kirjan johdannossa törmäsin yllättäen juuri siihen elokuvaan, joka on tehnyt minuun suurimman vaikutuksen Ingridin filmeistä: Kaasuvaloon (Gaslight). Siinä Ingridin vastanäyttelijänä oli Charles Boyer, jonka kanssa hän työskenteli vain kolme kertaa huolimatta siitä, että he pitivät kovasti toisistaan ja olivat yhteydessä elämänsä loppuun asti. Elokuvan ohjasi Geroge Cukor ja hän on yksi kirjassa usein siteerattu ohjaaja. Toinen on Alfred Hitchcock, jolle Ingrid oli mieluisin ohjattava.
Hitchiä ja Ingridiä yhdisti rakkaus kujeisiin, toistensa arvostaminen ja intohimo hyvään ruokaan ja herkkuihin yleensä. Ingridillä oli aika-ajoin työtä pitääkseen painonsa kurissa, mutta siitä huolimatta koko kuvausryhmä tiesi tähdellä olevan kuvauspaikalla aina mukana piilossa murokeksipakettinsa. Ja oli päiviä, jolloin Ingrid halusi syödä neljä jäätelöannosta, mutta kehtasi tilata yhdessä paikassa vain kaksi, joten oli vaihdettava uuteen kahvilaan.
Chandlerin kirja on täynnä hauskoja yksityiskohtia, jotka liittyvät tähden yksityiselämään tai jonkun elokuvan tekoon. Esimerkiksi Hitchcockin ohjauksessa tehty Kauriin merkeissä (Under Capricorn, 1949) sisälsi niin vaikeasti toteutettavan kohtauksen, että Hitch itse sanoi: "Jos Under Capricornin kuvaamisesta olisi tehty elokuva, arvelen, että siitä olisi tullut paljon menestyksekkäämpi kuin itse Under Capricornista.”
Mutta mistä kaikki muistavat Ingrid Bergmanin? Mistä hän tuli kuuluisaksi?:
Huhtikuussa 1942 Ingridille ilmoitettiin Selznickin järjestäneen, että hän on mukana Warner Brothersin Casablancassa. Ingrid ei ollut hyvillään.
”En ollut kovinkaan lahjakas valitsemaan itselleni parhaat tai menestyvimmät elokuvat. Elokuva, jota en missään nimessä olisi valinnut, oli Casablanca, ja kuitenkin se on filmeistäni rakastetuin ja muistetuin.”
Ingrid Bergmanin elämä on helppo nähdä lohkoina, joita määrittävät maat ja miehet. Ensin oli Ingrid ja Ruotsi ja ruotsalainen aviomies. Sitten Ingrid ja Hollywood, jonne lääkärimies häntä seuraa. Ja näinhän se olisi sitten jatkunut ellei Ingrid olisi eräänä iltapäivänä mennyt miehensä kanssa katsomaan erästä italialaista elokuvaa.
”Poistuin elokuvateatterista toisena ihmisenä kuin se, jona olin sinne mennyt. En halunnut elokuvan päättyvän. Halusin mennä siihen sisään.
Kun elokuva päättyi, katsoin uudestaan tekijäluetteloa. Yksi nimi nousi muiden yläpuolelle: Roberto Rosselini, elokuvan ohjaaja, Hän oli myös tehnyt käsikirjoituksen ja tuottanut filmin. Hän oli nero.”
Ja sitten seuraa Ingrid ja Italia ja avioliitto Roberto Rosselinin kanssa. Rakastumisestaan Ingrid sai maksaa korkean hinnan, sillä etenkin entinen kotimaa Ruotsi, mutta vielä kovemmin Yhdysvallat tuomitsi naisen, joka jättää miehensä ja pienen tyttärensä intohimon takia. Vuosia Ingrid sai herjauskirjeitä, joissa uhattiin tappaa sekä hänet että hänen pieni poikansa, jonka hän oli saanut Roberton kanssa. Hänet uhattiin myös polttaa noitana roviolla!
Mutta Italia joka palvoi Rosselinia otti Ingridin vastaan kuin maanpäälle laskeutuneen Neitsyt Marian. Ohjaaja Feredico Fellini kertoo: ”Sitä yritti olla tuijottamatta Ingridiä, mutta hänen uskomatonta ihoaan ei voinut olla huomaamatta. Hänellä ei ollut lainkaan ihohuokosia.” Vain Rosselinin filmien entinen päätähti ja seitsemän vuoden seuralainen, temperamenttinen Anna Magnani oli vähemmän innoissaan ja näytti mielipiteensä Rosselinille kumoten ravintolassa ison spaghettiannoksen Roberton päälle!
Charlotte Chandler tuntuu tunteneen monet näyttelijät ja ohjaajat hyvinkin henkilökohtaisesti, sillä hän saa paljon ensimmäisen käden tietoa ja tapaa haastateltaviaan usein. Yksi on Ingridin tytär Isabella Rosselini, jolta ovat myös useimmat kirjan mustavalkokuvat, jotka ovat hyvin viehättäviä sisältäen sekä perhekuvia että kuvia kuuluisista filmeistä. Kirjan lopussa on vielä täydellinen filmografia sekä nimihakemisto.
Ingrid Bergmanin elokuvat olivat niin suosittuja ja hän sai mm. kolme Oscaria, joten kirjan hänestä kertomat asiat ovat suurimmalle osalle tuttuja, mutta kirjassa kertojina toimivat hänen kuuluisat ohjaajansa, entiset aviomiehensä sekä mm, tyttärensä Isabella Rosselini. Chandlerin kirjan täydellinen yllätys ovat jokaisesta Bergmanin elokuvasta tehdyt referaatit. Jokaisesta! Tämä tekee teoksesta elokuvahullun toiveunen.
Kirjan johdannossa törmäsin yllättäen juuri siihen elokuvaan, joka on tehnyt minuun suurimman vaikutuksen Ingridin filmeistä: Kaasuvaloon (Gaslight). Siinä Ingridin vastanäyttelijänä oli Charles Boyer, jonka kanssa hän työskenteli vain kolme kertaa huolimatta siitä, että he pitivät kovasti toisistaan ja olivat yhteydessä elämänsä loppuun asti. Elokuvan ohjasi Geroge Cukor ja hän on yksi kirjassa usein siteerattu ohjaaja. Toinen on Alfred Hitchcock, jolle Ingrid oli mieluisin ohjattava.
Hitchiä ja Ingridiä yhdisti rakkaus kujeisiin, toistensa arvostaminen ja intohimo hyvään ruokaan ja herkkuihin yleensä. Ingridillä oli aika-ajoin työtä pitääkseen painonsa kurissa, mutta siitä huolimatta koko kuvausryhmä tiesi tähdellä olevan kuvauspaikalla aina mukana piilossa murokeksipakettinsa. Ja oli päiviä, jolloin Ingrid halusi syödä neljä jäätelöannosta, mutta kehtasi tilata yhdessä paikassa vain kaksi, joten oli vaihdettava uuteen kahvilaan.
Chandlerin kirja on täynnä hauskoja yksityiskohtia, jotka liittyvät tähden yksityiselämään tai jonkun elokuvan tekoon. Esimerkiksi Hitchcockin ohjauksessa tehty Kauriin merkeissä (Under Capricorn, 1949) sisälsi niin vaikeasti toteutettavan kohtauksen, että Hitch itse sanoi: "Jos Under Capricornin kuvaamisesta olisi tehty elokuva, arvelen, että siitä olisi tullut paljon menestyksekkäämpi kuin itse Under Capricornista.”
Mutta mistä kaikki muistavat Ingrid Bergmanin? Mistä hän tuli kuuluisaksi?:
Huhtikuussa 1942 Ingridille ilmoitettiin Selznickin järjestäneen, että hän on mukana Warner Brothersin Casablancassa. Ingrid ei ollut hyvillään.
”En ollut kovinkaan lahjakas valitsemaan itselleni parhaat tai menestyvimmät elokuvat. Elokuva, jota en missään nimessä olisi valinnut, oli Casablanca, ja kuitenkin se on filmeistäni rakastetuin ja muistetuin.”
Ingrid Bergmanin elämä on helppo nähdä lohkoina, joita määrittävät maat ja miehet. Ensin oli Ingrid ja Ruotsi ja ruotsalainen aviomies. Sitten Ingrid ja Hollywood, jonne lääkärimies häntä seuraa. Ja näinhän se olisi sitten jatkunut ellei Ingrid olisi eräänä iltapäivänä mennyt miehensä kanssa katsomaan erästä italialaista elokuvaa.
”Poistuin elokuvateatterista toisena ihmisenä kuin se, jona olin sinne mennyt. En halunnut elokuvan päättyvän. Halusin mennä siihen sisään.
Kun elokuva päättyi, katsoin uudestaan tekijäluetteloa. Yksi nimi nousi muiden yläpuolelle: Roberto Rosselini, elokuvan ohjaaja, Hän oli myös tehnyt käsikirjoituksen ja tuottanut filmin. Hän oli nero.”
Ja sitten seuraa Ingrid ja Italia ja avioliitto Roberto Rosselinin kanssa. Rakastumisestaan Ingrid sai maksaa korkean hinnan, sillä etenkin entinen kotimaa Ruotsi, mutta vielä kovemmin Yhdysvallat tuomitsi naisen, joka jättää miehensä ja pienen tyttärensä intohimon takia. Vuosia Ingrid sai herjauskirjeitä, joissa uhattiin tappaa sekä hänet että hänen pieni poikansa, jonka hän oli saanut Roberton kanssa. Hänet uhattiin myös polttaa noitana roviolla!
Mutta Italia joka palvoi Rosselinia otti Ingridin vastaan kuin maanpäälle laskeutuneen Neitsyt Marian. Ohjaaja Feredico Fellini kertoo: ”Sitä yritti olla tuijottamatta Ingridiä, mutta hänen uskomatonta ihoaan ei voinut olla huomaamatta. Hänellä ei ollut lainkaan ihohuokosia.” Vain Rosselinin filmien entinen päätähti ja seitsemän vuoden seuralainen, temperamenttinen Anna Magnani oli vähemmän innoissaan ja näytti mielipiteensä Rosselinille kumoten ravintolassa ison spaghettiannoksen Roberton päälle!
Charlotte Chandler tuntuu tunteneen monet näyttelijät ja ohjaajat hyvinkin henkilökohtaisesti, sillä hän saa paljon ensimmäisen käden tietoa ja tapaa haastateltaviaan usein. Yksi on Ingridin tytär Isabella Rosselini, jolta ovat myös useimmat kirjan mustavalkokuvat, jotka ovat hyvin viehättäviä sisältäen sekä perhekuvia että kuvia kuuluisista filmeistä. Kirjan lopussa on vielä täydellinen filmografia sekä nimihakemisto.
Meille suomalaisille on varmasti muistissa hyvin Ingmar Bergmanin ohjaus Syyssonaatti (Hössonaten, 1978), jossa pääosissa olivat Liv Ullman ja Ingrid Bergman. Liv oli esiintynyt jo Kahdessatoista Ingmarin elokuvassa ja heillä oli ainutlaatuinen ammatillinen ja henkilökohtainen suhde. Ingrid näytteli Syyssomaatissa maailmankuulua konserttipianistia Charlottea, joka saapuu monien vuosien kuluttua vierailulle tyttärensä Evan (Liv Ullman) luo. Tapaaminen on hyvin pingoittunut, siinä on pitkä monologi Evalta, jossa syytetään kaikesta äitiä ja loppu ei ole onnelllinen. Ingridin ja Igmarin kemiat menivät niin ristiin, että Liv kertoo ensimmäisen kuvauspäivän iltana Ingmarin itkeneen, että 'tätä työtä hän ei saa vietyä loppuun'. Kuuluisaa ohjaajaa ärsytti suunnattomasti Ingridin tapa koko ajan kysellä, ehdottaa muutoksia kohtauksiin ja kyseenalaistaa kaikki. No, filmi saatiin synnytettyä ja naistähdet, Liv ja Ingrid löysivät toisissaan ymmärtäjät.
Viimeinen valokuva kirjassa on television minisarjasta A Woman Called Golda (1982), josta tuli Ingridin joutsenlaulurooli. Hänellä oli laajalle levinnyt syöpä, mutta hän oli päättänyt saada roolin vietyä läpi kunnialla ja valittamatta. Roolissa Ingrid ei käyttänyt ollenkaan meikkiä, vaan ainoastaan harmaata peruukkia. Ingrid oli päättänyt tuoda esille Goldan sisimmät tunnot ja jättää ulkoisen jäljittelyn vähemmälle. Ingrid kuoli Lontoon kodissaan neljä kuukautta Golda Meiristä kertovan sarjan kuvausten päätyttyä 67 –vuotissyntymäpäivänsä iltana.
Viimeinen valokuva kirjassa on television minisarjasta A Woman Called Golda (1982), josta tuli Ingridin joutsenlaulurooli. Hänellä oli laajalle levinnyt syöpä, mutta hän oli päättänyt saada roolin vietyä läpi kunnialla ja valittamatta. Roolissa Ingrid ei käyttänyt ollenkaan meikkiä, vaan ainoastaan harmaata peruukkia. Ingrid oli päättänyt tuoda esille Goldan sisimmät tunnot ja jättää ulkoisen jäljittelyn vähemmälle. Ingrid kuoli Lontoon kodissaan neljä kuukautta Golda Meiristä kertovan sarjan kuvausten päätyttyä 67 –vuotissyntymäpäivänsä iltana.
Kirja on rehellinen kuvaus naisesta, äidistä, näyttelijästä, joka halusi olla vahingoittamatta muita, tarjota ja järjestää iloa läheisilleen, mutta myös kertomus naisesta, joka oli ylpeä, vahva, tinkimätön ja tiesi työssään mitä halusi. Lopun lähestyessä hänestä tuli myös nainen, jolla ei ollut aikaa olla vain ihmisten mieliksi. Romantikoille kirja tarjoaa rakkaustarinan vailla vertaa, kun Ingrid lähettää Italiaan täysin hänelle tuntemattomalle Roberto Rosselinille kirjeen ja osaa italiaa vain kaksi sanaa: ”Ti amo.” Rakastan sinua.
perjantai 12. kesäkuuta 2009
torstai 11. kesäkuuta 2009
SIRI HUSTVEDT
Nyt minä sen uskallan sanoa, kun kesäkuun Sara-lehdeltä sain ikäänkuin tukea: Siri Hustvedt on mennyt minun mielestäni jo nyt kiinnostavuudessa ohitse miehensä Paul Austerin. Sirin Kaikki mitä rakastin on kiinnostavampi kuin yksikään Auster, vaikka Paulin kirjoista pidänkin. Vaimonsa vain saa juonen, myös monikerroksisen, pysymään paremmin kasassa, jolloin lukija saa tuntuman kaikkiin tarinan tasoihin. Minä haluasin nähdä Kaikki mitä rakastin leffana...
Ja mitä kirjoitti Sara: "Kun Paul Auster ja Siri Hustvedt tapasivat erääsä runonlausuntatilaisuudessa New Yorkissa 28 vuotta sitten, Siri rakastui minuuteissa ja Paul tunneissa (eikö tuo hitauskin jo kerro jotain:-). Siri sai elää pitkälle keski-ikään odotellen omaa menestymistään (joutui tietty raukka hoitamaan lasta ja passaamaan miestä!). Pienet piirit löysivät hänen ensimmäiset kirjansa ja loput näkivät hänet ihanan Paulin kauniina vaimona (no niinpä tietty!). Rouvan läpimurron (Kaikki mitä rakastin ja Amerikkalainen elegia) jälkeen tilanne on kääntynyt MELKEIN toisinpäin. Kahdesti Suomessa vieraillut Siri ja kirjansa ovat niin hurmaavia, että Paul-parka on pian vain ihanan Sirin kaunis mies (makukysymys tuo Paulin kauneus...)."
Tämä ei nyt ole miesten sortoa, mutta jotenkin kaikkialta käy ilmi, että miehet hapantuu vanhetessaan ja naiset vain käyvät kovemmin ja kuumemmin...Luin jostain miesten halveksimasta naisten lehdestä, että kun ikäero niin päin, että mies on vanhempi, on tilanne vaikein, kun nainen on 50 vee ja mies 60 vee, sillä naisella menee silloin lujaa, mutta miehensä rakastaa lähinnä rauhaa ja Reino-tossujaan!
NE, JOILLA ON OIKEUS...
"Ne, joilla on oikeus, muodostavat vaaran yhteiskunnalle, sillä kulttuuri ei voi kestää sitä, että oikeudesta oikeudenmukaisuuteen tulisi enemmän kuin illuusio."
- Aksel Sandemose -
KAKSOSET 21.5.-21.6.
Olet luonteeltasi vilkas, älykäs ja vastaanottavainen sekä kaikkien tähtimerkkien edustajista mukautuvaisin. Mikään tilanne tai odottamaton tapaus ei hermostuta sinua. Jos autosi menee epäkuntoon, pyrit peukalokyytiin; jos joku sairastuu, keksit jonkinlaista apua siksi kunnes lääkäri saapuu. Sopeudut kaikenlaisiin olosuhteisiin tai mihin tahansa yhteiskuntaluokkaan kuuluvien ihmisten seuraan ja toimit usein sangen neuvokkaasti pakkotilanteissa.
Monipuolisuutesi on toisaalta kadehdittava ominaisuus, mutta siitä voi tulla myös tuhosi, sillä sinulla on taipumus hajottaa monia kykyjäsi ja käyttää niitä tehottomasti. Olet harvoin onnellinen yhdessä tehtävässä tai yhdessä paikassa pitkään. Sinulla on liiaksi älyä ollaksesi pelkästään tuhattaituri, mutta sinulta puuttuu kestävyyttä: ennen kuin saat yhden työn loppuun olet jo aloittamassa uutta. Alati vaihtuvat työt tai kokemukset eivät hyödytä ketään. Voimien hajottaminen synnyttää usein pysyvää tyytymättömyyttä. Kiinteiden merkkien edustajat kulkevat monesti samaa vanhaa latua yrittämättä koskaan mitään uutta tai erilaista - sinun pitäisi puolestasi koettaa olla johdonmukaisempi ja sitkeämpi.
Saat helposti ystäviä, vaikka suhteesi ovatkin harvoin kestäviä. Seuraelämäsi on vilkasta, koska pidät ihmisistä ja toveruuden tunteesta. Yleensä olet kiinnostunut ihmisistä enemmän älyllisesti kuin fyysisesti.
Vaikka monipuolisiin taitoihisi kuuluu myös kätevyys, pidät tavallisesti enemmän henkisistä harrastuksista. Haluat hankkia kaikenlaista tietoa, keskityt tosiasioihin ja vilkkaan ja kekseliään luonteesi vuoksi sinun on helppo oppia.
Kaksosten merkissä syntyneenä olet taitava keskustelija, mutta voit joutua oman sanavalmiutesi lumoihin ja käydä kärsimättömäksi, jos toiset eivät pysty seuraamaan nopeaa ajatuksenjuoksuasi, ja sukkeluutesi sekä osuvat huomautuksesi voidaan tulkita purevaksi ivaksi. Olet melkoinen älyniekka ja sinulla on ulkonaista viehätysvoimaa, jonka yhdistät onnistuneesti älyyn.
Oinas haluaa vapautta elääkseen seikkailua, mutta sinä puolestasi olet vain levoton ja pelkäät vapauden menetystä siksi, että se sitoisi sinut paikoillesi. Toiveittensa toteuttaminen ja menestyminen, olivatpa ne minkä laatuisia tahansa, vaativat aina keskittymistä, kärsivällisyyttä ja jatkuvaa ponnistelua.
Fyysisissä suhteissa olet herkkä, sydämellinen ja hienostunut, vaikka ne eivät olekaan sinulle yhtä tärkeitä kuin joidenkin muiden merkkien edustajille. Sinä haluat vaihtelevaa seuraa ja pidät ilmavuudesta, ilmasta, jota merkkisi edustaa, haluat olla vapaa. Sinulla on tapipumusta keimailuun ja huikentelevaisuuteen, mutta ei ole hyvä leikitellä rakkaudella. Jos otat jotakin vastuullesi, sinun on yritettävä olla vakaa ja uskollinen.
Luonteessasi on hieman ikävä piirre: arvostelet usein toisia välittämättä heidän tunteistaan ja kuitenkin odotat heidän ymmärtävän omia ennalta arvaamattomia mielialojasi ja tekojasi.
Sinä voit olla viehättävä ja kerrassaan ihastuttava tai ivallinen ja helposti ärtyvä. Olet äkkipikainen mutta et kanna kaunaa.
Inhoat yksitoikkoisuutta kaikissa elämäsi vaiheissa; olet usein levoton ja hermostunut ja löydät helposti vikoja toisista vain siksi, että olet ikävystynyt.
Olet puhelias ja nautit kunnon väittelystä. Et välitä niinkään kuunnella erilaisia mielipiteitä etkä yritä saada toisia vakuuttuneeksi omasta näkökannastasi, vaan haluat väittelemällä vain piristää vilkasta ajatustoimintaasi.
Olet kekseliäs ja sinulla on luovia kykyjä ja voit ilmentää niitä monessa eri muodossa.
Käytä hyväksesi parhaita puoliasi ja pyri voittamaan ne ominaisuudet, jotka saattavat estää sinua pääsemästä tavoitteisiisi ja aiheuttaa kitkaa sinun ja toisten ihmisten välille.
Jos tunnet jonkin verran jokaisen merkin perusominaisuuksia, kykenet ymmärtämään toisten tekojen vaikuttimia. Siten opit työskentelemään ja elämään sopusoinnussa heidän kanssaan.
Monipuolisuutesi on toisaalta kadehdittava ominaisuus, mutta siitä voi tulla myös tuhosi, sillä sinulla on taipumus hajottaa monia kykyjäsi ja käyttää niitä tehottomasti. Olet harvoin onnellinen yhdessä tehtävässä tai yhdessä paikassa pitkään. Sinulla on liiaksi älyä ollaksesi pelkästään tuhattaituri, mutta sinulta puuttuu kestävyyttä: ennen kuin saat yhden työn loppuun olet jo aloittamassa uutta. Alati vaihtuvat työt tai kokemukset eivät hyödytä ketään. Voimien hajottaminen synnyttää usein pysyvää tyytymättömyyttä. Kiinteiden merkkien edustajat kulkevat monesti samaa vanhaa latua yrittämättä koskaan mitään uutta tai erilaista - sinun pitäisi puolestasi koettaa olla johdonmukaisempi ja sitkeämpi.
Saat helposti ystäviä, vaikka suhteesi ovatkin harvoin kestäviä. Seuraelämäsi on vilkasta, koska pidät ihmisistä ja toveruuden tunteesta. Yleensä olet kiinnostunut ihmisistä enemmän älyllisesti kuin fyysisesti.
Vaikka monipuolisiin taitoihisi kuuluu myös kätevyys, pidät tavallisesti enemmän henkisistä harrastuksista. Haluat hankkia kaikenlaista tietoa, keskityt tosiasioihin ja vilkkaan ja kekseliään luonteesi vuoksi sinun on helppo oppia.
Kaksosten merkissä syntyneenä olet taitava keskustelija, mutta voit joutua oman sanavalmiutesi lumoihin ja käydä kärsimättömäksi, jos toiset eivät pysty seuraamaan nopeaa ajatuksenjuoksuasi, ja sukkeluutesi sekä osuvat huomautuksesi voidaan tulkita purevaksi ivaksi. Olet melkoinen älyniekka ja sinulla on ulkonaista viehätysvoimaa, jonka yhdistät onnistuneesti älyyn.
Oinas haluaa vapautta elääkseen seikkailua, mutta sinä puolestasi olet vain levoton ja pelkäät vapauden menetystä siksi, että se sitoisi sinut paikoillesi. Toiveittensa toteuttaminen ja menestyminen, olivatpa ne minkä laatuisia tahansa, vaativat aina keskittymistä, kärsivällisyyttä ja jatkuvaa ponnistelua.
Fyysisissä suhteissa olet herkkä, sydämellinen ja hienostunut, vaikka ne eivät olekaan sinulle yhtä tärkeitä kuin joidenkin muiden merkkien edustajille. Sinä haluat vaihtelevaa seuraa ja pidät ilmavuudesta, ilmasta, jota merkkisi edustaa, haluat olla vapaa. Sinulla on tapipumusta keimailuun ja huikentelevaisuuteen, mutta ei ole hyvä leikitellä rakkaudella. Jos otat jotakin vastuullesi, sinun on yritettävä olla vakaa ja uskollinen.
Luonteessasi on hieman ikävä piirre: arvostelet usein toisia välittämättä heidän tunteistaan ja kuitenkin odotat heidän ymmärtävän omia ennalta arvaamattomia mielialojasi ja tekojasi.
Sinä voit olla viehättävä ja kerrassaan ihastuttava tai ivallinen ja helposti ärtyvä. Olet äkkipikainen mutta et kanna kaunaa.
Inhoat yksitoikkoisuutta kaikissa elämäsi vaiheissa; olet usein levoton ja hermostunut ja löydät helposti vikoja toisista vain siksi, että olet ikävystynyt.
Olet puhelias ja nautit kunnon väittelystä. Et välitä niinkään kuunnella erilaisia mielipiteitä etkä yritä saada toisia vakuuttuneeksi omasta näkökannastasi, vaan haluat väittelemällä vain piristää vilkasta ajatustoimintaasi.
Olet kekseliäs ja sinulla on luovia kykyjä ja voit ilmentää niitä monessa eri muodossa.
Käytä hyväksesi parhaita puoliasi ja pyri voittamaan ne ominaisuudet, jotka saattavat estää sinua pääsemästä tavoitteisiisi ja aiheuttaa kitkaa sinun ja toisten ihmisten välille.
Jos tunnet jonkin verran jokaisen merkin perusominaisuuksia, kykenet ymmärtämään toisten tekojen vaikuttimia. Siten opit työskentelemään ja elämään sopusoinnussa heidän kanssaan.
TÄRKEINTÄ ELÄMÄSSÄ
Tärkeintä elämässä ovat inhimillisyys, suvaitsevaisuus ja kaunis turhuus.
- Mika Waltari -
SUOMI ON ELÄINSUOJELUN TAKAPAJULA
Kuulin juuri yhdeltä blogiystävältä, että Ruotsissa koira ei saa olla yksin 6 tuntia pidempää aikaa! Siis edelleen olemme takamaa jossain Siperiassa...Suomessa on aivan tavallista, että koirat ovat kotona yksin 9-12 tuntia ilman mitään mahdollisuutta päästä tarpeilleen! Toivon, että tällaiset koiran omistajat joutuvat syömään omaa soppaansa eli olemaan ilman vessaa 12 tuntia!
Olen ihmetellyt muutamille tutuille, kun heidän koirat ovat kotona aamusta iltamyöhään, kun työpäivää vielä jatketaan ruoka- sekä muotiostoksilla, että 'miksi ihmeessä hankit koiran, kun sinulla ei ole aikaa sille?' Vastaus: Kun lapset halusivat! Vastaus ei kelpaa, sillä aikuinen on aina vastuussa eläimestä ja lapset, jotka kovasti toivovat koiria muuttavat Suomessa hyvin usein pois kotoa 18 vuotiaina ILMAN koiraansa.
Toinen kauhistus ovat yötä päivää ulkona häkissä ulvovat ns. metsästyskoirat, jotka eivät pääse häkistään pois kuin syksyllä. Naapurit eivät välttämättä häiriinny meluhaitasta vaan yleensä eläimen kärsimyksestä. Tiedoksi, että koira on laumaeläin ja kaipaa laumaansa eli perhettä. Toisekseen, oikaisen nyt sen harhakäsityksen, että ajokoiraa saisi pitää häkissä ympäri vuorokauden ympäri vuoden. EI SAA! Sitä ei saa tehdä, vaikka olisi tuhat sähkölämmitintä, sillä ajokoira kuuluu jo luonteensakin puolesta perheen pariin ja sen metsästysominaisudet eivät tästä kärsi. Paras jäniskoira, jonka tiedän, jakaa vuoteen isäntänsä kanssa!
Kolmanneksi, suvi on tullut ja mikä voi olla kirotumpaa kuin nähdä kurkustaan kiinni olevaa koiraa vedettävän pyörällä keskellä kuuminta päivää. Ensinnäkin koiraa ei saa viedä pyörällä ellei siihen ole asianmukaisia välineitä, jolloin suojataan mm. koira mahdollisilta niskavammoilta, toisekseen, valitkaa nyt ihmeessä se vuorokauden aika paremmin ja nostakaa laiska itsenne ylös pedistä aamuvarhain ja kolmanneksi, eikö se liikunta tekisi hyvää vetelälle koiran omistajallekin! Toivon, että tällainen koiraa kurkusta kuumana päivänä pyörällä pakkojuoksuttava rääkkääjä kokeilee itse, miltä tuntuu olla koiran paikalla!
En lakkaa koskaan ihmettelemästä, miksi elävän koiran ottavat laiskanpulskeat, hyvin vähän liikkuvat ihmiset. Koira ei myöskään kuulu tiukkapipoille, sillä koiran kanssa pitää olla pilkettä silmässä ja sielussa. Kaupassa myydään lelukoiria, tyytykää niihin! On äärimmäisen itsekästä ottaa koira omaksi huviksi ellei pysty täyttämään tämän vaativan lemmikin tarpeita.
Ja kaikki huom!: Laittakaa puhelimeenne valmiiksi oman alueenne eläinsuojeluvalvojan puhelinnumero hätätilanteiden varalta. Esimerkiksi koiran pahoipitelyyn pitää puuttua heti!
Koira on niin älykäs eläin, että ansaitsee arvoisensa omistajan! Ja minä en lepää ennen kuin Suomen laki muuttuu vähintäinkin Ruotsin tasolle!
EMILY DICKINSON (1830-1886)
Edessäni on kanadalaiselta ystävältäni saatu The Complete Poems of Emily Dickinson. Kirja on ikuinen haasteeni, sillä 1) Emilyn tyyli oli uraauurtava 2) hän käytti osin muinaisenglantia 3) hän oli täysin omanlaisensa myös välimerkkien ja isojen kirjainten suhteen 4) häntä ei ole käännetty suomeksi kuin osin 5) numeroituja runoja on 1775 6) hän ei päästä minua irti!
Olen varma, että palaan Emily Dickinsoniin myöhemmin ja monasti. Seuraavaksi vaikkapa Golgatan kuningattaren kera, jossa Merja Virolaisen käännöksiä Emilyn runoista.
Heitän nyt kustantajille haasteen: Tehkää kootut käännökset Emily Dickinsonin runoista!
Emily Dickinson opiskeli kirjallisuutta ja englannin kieltä Armherstin akatemiassa. Hän kuuluu kirjallisuuden yleissivistykseen ja meillä suomalaisilla on vain käännöksiä siellä sun täällä runoillijoiden omien kokoelmien lopussa lukuunottamatta Golgatan Kuningatarta, joka kattaa vain murto-osan Emilyn runsaasta ja uskomattoman omaperäisestä tuotannosta.
Jään kiinnostuneena odottamaan!
TO LOSE THEE - SWEETER THAN TO GAIN...
To lose thee - sweeter than to gain
All others hearts I knew.
'This true the drought is destitute,
But then, I had the dew!
The Caspian has its realms of sand,
Its other real of sea.
Without the sterile perquisite,
No Caspian could be.
On ihanampaa sinut menettää kuin saada
muu kaikki minkä haluan.
Jään, totta, janoon näännyttävään,
vaan kastetta sain sentään pisaran!
Kaspianmeren ympärillä pelkkää hiekkaa,
ja meri merta on silti.
Ei ilman kuolleita rantojaan
Kaspianmerta olisi.
- Emily Dickinson -
All others hearts I knew.
'This true the drought is destitute,
But then, I had the dew!
The Caspian has its realms of sand,
Its other real of sea.
Without the sterile perquisite,
No Caspian could be.
On ihanampaa sinut menettää kuin saada
muu kaikki minkä haluan.
Jään, totta, janoon näännyttävään,
vaan kastetta sain sentään pisaran!
Kaspianmeren ympärillä pelkkää hiekkaa,
ja meri merta on silti.
Ei ilman kuolleita rantojaan
Kaspianmerta olisi.
- Emily Dickinson -
BIND ME - I STILL CAN SING...
Bind me - I still can sing -
Banish - my mandolin
Strikes true within -
Slay - and my Soul shall rise
Chanting to paradise -
Still Thine.
Sido vain minut, vaan yhäti kykenen laulamaan.
Karkota minut, jos haluat, vaan yhä kitaraan
totena sävelen soimaan saan.
Lyö vaikka hengiltä, niin yhä taivaaltain
liverrän sinulle ylistystä huulillain,
yhäti sinun vain.
- Emily Dickinson -
Banish - my mandolin
Strikes true within -
Slay - and my Soul shall rise
Chanting to paradise -
Still Thine.
Sido vain minut, vaan yhäti kykenen laulamaan.
Karkota minut, jos haluat, vaan yhä kitaraan
totena sävelen soimaan saan.
Lyö vaikka hengiltä, niin yhä taivaaltain
liverrän sinulle ylistystä huulillain,
yhäti sinun vain.
- Emily Dickinson -
WITH THEE, IN THE DESERT...
With thee, in the Desert -
With thee in the thirst -
With thee in the Tamarind wood -
Leopard breathes - at last
Sinun kanssasi autiomaassa/
sinun kanssasi janoisena/
sinun kanssasi tamarindi metsikössä/
leopardi hengähtää
- viimeinkin!
- Emily Dickinson -
With thee in the thirst -
With thee in the Tamarind wood -
Leopard breathes - at last
Sinun kanssasi autiomaassa/
sinun kanssasi janoisena/
sinun kanssasi tamarindi metsikössä/
leopardi hengähtää
- viimeinkin!
- Emily Dickinson -
keskiviikko 10. kesäkuuta 2009
LOS VERSOS DEL CAPITAN
Koeta ymmärtää. Kaikki tietävät millainen minä olen, mutta silti olen sinua varten luotu.
SUVEN LUKUVINKIT
Katsoin kalenteria ja sain melkein sydärin, sillä suvi lähti jo ja tunnen jääneeni asemalle. Selityksissä löytyy, sillä tämä vuodenaika on erityisen kiireistä monista syistä johtuen plaaplaaplaaa....Luen teille heinäkuulla jotain kevyttä, ellen ehdi, lukekaa vaikka näitä:
Muistojen huoneet (The lighted Rooms, Gummerus, 2008)/ Richard Mason
Suden hetki (The Dead Hour, LIKE, 2009)/Denise Mina
Juoksija (Gummerus, 2009)/ Jussi Siirilä
Eroottiset runot (Gummerus, 2009)/ Tommy Tabermann
Kaikki mitä rakastin (What I loved, Otava, 2008)/ Siri Hustvedt
Kadonnut on vain unta (Det svunde er en drøm, Gummerus, 1961)/ Aksel Sandemose
Revolutionary Road (Otava, 2008)/ Richard Yates
Kissa joka ei kuollut (Katten som inte dog, LIKE, 2009), Inger Frimansson
K18 (Minerva, 2009)/ Max Manner
Leski vuoden verran (A Widow for One Year, Tammi, 1998)/ John Irving
Kapteenin laulut (Los versos del Capitán, Dark Oy, 2008)/ Pablo Neruda
Samarkand (Samarcande, Gummerus,2009)/ Amin Maalouf
Laulut joita lauloimme (The Time of Our Singing, Gummerus, 2008)/ Richard Powers
Veden lumo (The water's lovely, Gummerus, 2008)/ Ruth Rendell
Tiimalasi (The Hourglass, Tammi, 2008)/ Julie Parsons
Pirunkettu (Fox Evil, WSOY, 2004)/ Minette Walters
Portobellon noita (A bruxa de Portobello, Bazar, 2007)/Paulo Coelho
25 ASIAA MINUSTA
1) Luen monet yöt.
2) Toiset yöt sukellan suviseen järveen.
3) Pidän meristä järviä enemmän.
4) Tyttäreni on Meri.
5) Olen eläinten oikeuksien puolesta.
6) Elämä ilman koiraa olisi outoa.
7) Issikat ovat ryövänneet sydämeni.
8) Vietän yhden elämäni jouluista Salzburgissa.
9) Olen tunteellinen ja romantikko.
10) Haluan matkustaa parhaan ystäväni kanssa Ghanaan, koska meillä on siellä kummilapsi Mary, 7 vee.
11) Pidän ilosta, en inttäjistä!
12) Minusta tulee osa-aikairlantilainen ja vähän -brittikin
13) Teen kaiken intohimolla.
14) En koskaan kyllästy kuuntelemaan Billy Idolsin Sweet Sixteeniä.
15) Paheeni on Geisha -suklaa.
16) Teen kirja-arvosteluja omaan blogiini nauttien joka hetkestä.
17) Minulla on julkinen puutarha, joka on kuitenkin myös Salainen Puutarha.
18) Pidän fadosta, akustisesta kitarasta, vanhasta jazzista.
19) Pidän lauseesta: "Me kaikki seisomme katuojassa, mutta jotkut meistä katsovat taivaan tähtiä."/"We all are standing in a gutter, but some of us are watching the stars of heaven."
20) Olen Kaikkien Aistien Juhlien Vaalija.
21) Mieheni on elämäni loistavin kumppani seikkailuun.
22) Pablo Neruda tuo mieleen muistoja.
23) Minua ei pysäytä muu kuin terveyden menetys.
24) Kirjoitan paljon.
25) Mottoni on: "Ainoa todellisuus on uni. Ainoa velvollisuus on kauneus. Ainoa voima on rakkaus."
tiistai 9. kesäkuuta 2009
LUKIJA
Omistan tämän arvostelun Hyvin Kirjalliselle Ystävälleni - muistojen tähden.
Michael Berg kirjoittaa tarinan Hannasta, päästäkseen eroon Hannasta ja Hannan muistosta. Hänen on syytäkin se tehdä, sillä Hannan jälkeen, kukaan nainen ei ole mitään, tuoksuu ja maistuu erilaiselta kuin Hanna, tuntuu väärältä. Michaelin avioliitto kariutuu, uudet naissuhteet eivät kestä ja ainoa kumppani on tutkijan työ. Michaelista tulee ensimmäisen rakkaussuhteensa seurauksena elämän erakko.
Tästä tarinasta syntyy Bernhard Schlinkin kirja Lukija (Der Vorleser, WSOY, 2009), jonka varmaan useimmat tuntevat Stephen Daldryn ohjaamana elokuvana, jota minä en ole vielä nähnyt. Mutta tiedän päätähdet, Kate Winsletin ja Ralph Fiennesin ja siitä osaan jo sanoa, että tämän kirjan piti tulla filmatuksi, koska rooliosat oli annettu niille ainoille, joita osaan näihin rooleihin kuvitella. Kate Hanna Schmitzinä, 36 vee ja Ralph Michael Berginä, 15 vee. Uskon, että filmissä nuorta Michaelia näytteli joku muu kuin Fiennes;-) Tuntien Winsletin kyvyn sukeltaa roolinsa, elää se, ei näytellä ja muistaen taas Ralph Fiennesin unohtumattomat roolityöt, katson, että nyt elokuva ylistää kirjaa!
Tämän kertomuksen piti tulla filmiksi myös sen takia, että Schlink on joko tietoisesti tai tiedostamattaan kirjoittanut tarinan elokuvaksi. Kirjassa myös mainitaan muutama kuuluisa juutalaisten joukkotuhoa kuvaava filmi, kuten Sophien valinta ja Schindlerin lista sekä TV-sarja Polttouhrit.
Kirja on hyvin visuaalinen. Jos olisin nähnyt filmin, olisin jäävi tämän sanomaan, mutta kun en ole. Tarina on täynnä pieniä yksityiskohtia, miltä jokin pieni asia näyttää: eteisen peili, naulakko, kello, ruohon vihreys, nutturasta karkaava hiustupsu, munakoisonvärinen silkkinen yöpaita etc.
Tarina on hyvin rauhallisesti ja toteavasti kerrottu ja itse asiassa varsin selkeä, mistä kiitosta, mutta ainakin minulle kirja oli liian ennalta-arvattava. Jos joku Lukijasta kiinnostunut haluaa tämän kirjan lukea, jätän muutaman tärkeän asian kertomatta, että jännitettä riittää. Kirja siis kannattaa lukea, minä nyt vain olen lukenut kirjoja ihan liikaa, joten juoni oli minulle jo aiemmin koettu, mutta annan arvon selkeälle tyylille ja visuaalisuudelle, joka kuljetti tarinaa kuin filmiä.
Michael Berg on 15 -vuotias lukiolainen, joka rakastuu 36 -vuotiaaseen Hannaan, raitiovaununrahastajaan. Rakkaussuhde on muilta salattu. Se on kuuma, mutta ehdottomasti hyvin fyysinen. Tapaamiset ovat kellolleen sovittuja ja kestävät noin 1,5 tuntia, joiden kaava on kylpy, toisen kylvetys, lukeminen ja rakastelu. Michael lukee Hannalle kirjan toisensa jälkeen ääneen.
Yhtäkkiä Hanna muuttaa toiselle paikkakunnalle ja Michael lähtee lukemaan oikeustieteitä. Opintojen yhteydessä on mahdollisuus osallistua seminaariin, jossa seurataan Auschwitzin vanginvartijoita vastaan kohdistettuja syytteitä. Pääsyytettynä istuu Michaelin entinen rakastettu Hanna. Pääsyyte kohdistuu Saksan häviämisen vuoteen, hetkeen ennen marssia ja pakoa länteen. Vartijat olivat sulkeneet naisvangit kylän kirkkoon ja odotettiin pommitusten yötä. Yksi pommeista osuu kirkon tapuliin aiheuttaen tulipalon. Vartijoista kukaan ei avannut kirkon ovia ja vangit paloivat elävältä kahta lukuun ottamatta. Muut vartijat kampeavat syytettä Hannan päälle ja niin Hanna myöntää syyllisyytensä pää ylpeästi pystyssä ja silmät tyhjinä. Vain kerran hän vilkaisee Michaeliin.
Hanna saa 28 vuoden vankeustuomion ja Michael jatkaa opintojaan, avioituu tulevan juristin Gertdurin kanssa, saa lapsen, eroaa. Tuntee ulkopuolisuutta ja alkaa pohtia Hannan saamaa tuomiota, sen oikeutusta ja saksalaisten ikuista kysymystä koko kansan syyllisyydestä juutalaisten joukkotuhoon. Hän matkustaa Struthofin keskitysleirille kokeakseen jotain juutalaisten todellisuudesta, mutta: ”Tunsin sisälläni suuren tyhjyyden, ikään kuin en olisikaan etsinyt havaintoja ja elämyksiä leiristä vaan omasta sisimmästäni ja joutunut toteamaan ettei sisälläni ollut yhtään mitään.”
Lopulta Michael alkaa jälleen lukea kirjoja ääneen kasetille ja lähettää niitä Hannalle vankilaan. Vihdoin Hanna vapautetaan 18 vuoden vankeuden jälkeen ja Michael käy kerran tapaamassa Hannaa, josta hän ei löydä enää mitään nuoruutensa rakastetusta. He sopivat, että Michael käy noutamassa Hannan viikon päästä ja vie hänet asuntoon, jonka on saanut Hannalle järjestettyä. Ja niin sitten tapahtuu. Tai ei tapahdu. Tai tapahtuu eri.
Olen ihan käytännössä törmännyt Saksassa tähän saksalaisten kollektiiviseen syyllisyyden tunteeseen samoin kuin aivan vastakkaiseen ajatteluun. Kummatkin asiat ovat kirjan mielenkiintoisinta antia hänelle, jota kiinnostaa kansallissosialistinen historia. Viime mainittuun Michael törmää matkustaessaan taxilla Struthofin leirille ja siitä antaa kovan näytteen taxikuski. Ensi mainittua pohdiskelee Michael näin: ”Aloin ihmetellä, miten minun sukupolveni, meidän jälkeen tulevien sukupolven, olisi pitänyt ja pitäisi suhtautua saatuamme tietää juutalaisten tuhon hirveyksistä? Meidän ei pidä luulla käsittävämme sellaista mitä ei voi verrata, emme saa tutkia emmekä kysellä, sillä vaikka kyselijä ei asettaisikaan hirmutekoja kyseenalaisiksi, hän kuitenkin tekee hirmuteoista kommunikaation kohteen eikä suhtaudu niihin kuin sellaiseen seikkaan, jonka edessä hän voi vain vaieta kauhuissaan, häveten ja syyllisyytensä tunnustaen. Mutta että muutamat harvat tuomittaisiin ja me, jälkeen tulevien sukupolvi, sitten vain vaikenisimme häveten ja syyllisyytemme tunnustaen – siinäkö olikin kaikki?”
Tästä tarinasta syntyy Bernhard Schlinkin kirja Lukija (Der Vorleser, WSOY, 2009), jonka varmaan useimmat tuntevat Stephen Daldryn ohjaamana elokuvana, jota minä en ole vielä nähnyt. Mutta tiedän päätähdet, Kate Winsletin ja Ralph Fiennesin ja siitä osaan jo sanoa, että tämän kirjan piti tulla filmatuksi, koska rooliosat oli annettu niille ainoille, joita osaan näihin rooleihin kuvitella. Kate Hanna Schmitzinä, 36 vee ja Ralph Michael Berginä, 15 vee. Uskon, että filmissä nuorta Michaelia näytteli joku muu kuin Fiennes;-) Tuntien Winsletin kyvyn sukeltaa roolinsa, elää se, ei näytellä ja muistaen taas Ralph Fiennesin unohtumattomat roolityöt, katson, että nyt elokuva ylistää kirjaa!
Tämän kertomuksen piti tulla filmiksi myös sen takia, että Schlink on joko tietoisesti tai tiedostamattaan kirjoittanut tarinan elokuvaksi. Kirjassa myös mainitaan muutama kuuluisa juutalaisten joukkotuhoa kuvaava filmi, kuten Sophien valinta ja Schindlerin lista sekä TV-sarja Polttouhrit.
Kirja on hyvin visuaalinen. Jos olisin nähnyt filmin, olisin jäävi tämän sanomaan, mutta kun en ole. Tarina on täynnä pieniä yksityiskohtia, miltä jokin pieni asia näyttää: eteisen peili, naulakko, kello, ruohon vihreys, nutturasta karkaava hiustupsu, munakoisonvärinen silkkinen yöpaita etc.
Tarina on hyvin rauhallisesti ja toteavasti kerrottu ja itse asiassa varsin selkeä, mistä kiitosta, mutta ainakin minulle kirja oli liian ennalta-arvattava. Jos joku Lukijasta kiinnostunut haluaa tämän kirjan lukea, jätän muutaman tärkeän asian kertomatta, että jännitettä riittää. Kirja siis kannattaa lukea, minä nyt vain olen lukenut kirjoja ihan liikaa, joten juoni oli minulle jo aiemmin koettu, mutta annan arvon selkeälle tyylille ja visuaalisuudelle, joka kuljetti tarinaa kuin filmiä.
Michael Berg on 15 -vuotias lukiolainen, joka rakastuu 36 -vuotiaaseen Hannaan, raitiovaununrahastajaan. Rakkaussuhde on muilta salattu. Se on kuuma, mutta ehdottomasti hyvin fyysinen. Tapaamiset ovat kellolleen sovittuja ja kestävät noin 1,5 tuntia, joiden kaava on kylpy, toisen kylvetys, lukeminen ja rakastelu. Michael lukee Hannalle kirjan toisensa jälkeen ääneen.
Yhtäkkiä Hanna muuttaa toiselle paikkakunnalle ja Michael lähtee lukemaan oikeustieteitä. Opintojen yhteydessä on mahdollisuus osallistua seminaariin, jossa seurataan Auschwitzin vanginvartijoita vastaan kohdistettuja syytteitä. Pääsyytettynä istuu Michaelin entinen rakastettu Hanna. Pääsyyte kohdistuu Saksan häviämisen vuoteen, hetkeen ennen marssia ja pakoa länteen. Vartijat olivat sulkeneet naisvangit kylän kirkkoon ja odotettiin pommitusten yötä. Yksi pommeista osuu kirkon tapuliin aiheuttaen tulipalon. Vartijoista kukaan ei avannut kirkon ovia ja vangit paloivat elävältä kahta lukuun ottamatta. Muut vartijat kampeavat syytettä Hannan päälle ja niin Hanna myöntää syyllisyytensä pää ylpeästi pystyssä ja silmät tyhjinä. Vain kerran hän vilkaisee Michaeliin.
Hanna saa 28 vuoden vankeustuomion ja Michael jatkaa opintojaan, avioituu tulevan juristin Gertdurin kanssa, saa lapsen, eroaa. Tuntee ulkopuolisuutta ja alkaa pohtia Hannan saamaa tuomiota, sen oikeutusta ja saksalaisten ikuista kysymystä koko kansan syyllisyydestä juutalaisten joukkotuhoon. Hän matkustaa Struthofin keskitysleirille kokeakseen jotain juutalaisten todellisuudesta, mutta: ”Tunsin sisälläni suuren tyhjyyden, ikään kuin en olisikaan etsinyt havaintoja ja elämyksiä leiristä vaan omasta sisimmästäni ja joutunut toteamaan ettei sisälläni ollut yhtään mitään.”
Lopulta Michael alkaa jälleen lukea kirjoja ääneen kasetille ja lähettää niitä Hannalle vankilaan. Vihdoin Hanna vapautetaan 18 vuoden vankeuden jälkeen ja Michael käy kerran tapaamassa Hannaa, josta hän ei löydä enää mitään nuoruutensa rakastetusta. He sopivat, että Michael käy noutamassa Hannan viikon päästä ja vie hänet asuntoon, jonka on saanut Hannalle järjestettyä. Ja niin sitten tapahtuu. Tai ei tapahdu. Tai tapahtuu eri.
Olen ihan käytännössä törmännyt Saksassa tähän saksalaisten kollektiiviseen syyllisyyden tunteeseen samoin kuin aivan vastakkaiseen ajatteluun. Kummatkin asiat ovat kirjan mielenkiintoisinta antia hänelle, jota kiinnostaa kansallissosialistinen historia. Viime mainittuun Michael törmää matkustaessaan taxilla Struthofin leirille ja siitä antaa kovan näytteen taxikuski. Ensi mainittua pohdiskelee Michael näin: ”Aloin ihmetellä, miten minun sukupolveni, meidän jälkeen tulevien sukupolven, olisi pitänyt ja pitäisi suhtautua saatuamme tietää juutalaisten tuhon hirveyksistä? Meidän ei pidä luulla käsittävämme sellaista mitä ei voi verrata, emme saa tutkia emmekä kysellä, sillä vaikka kyselijä ei asettaisikaan hirmutekoja kyseenalaisiksi, hän kuitenkin tekee hirmuteoista kommunikaation kohteen eikä suhtaudu niihin kuin sellaiseen seikkaan, jonka edessä hän voi vain vaieta kauhuissaan, häveten ja syyllisyytensä tunnustaen. Mutta että muutamat harvat tuomittaisiin ja me, jälkeen tulevien sukupolvi, sitten vain vaikenisimme häveten ja syyllisyytemme tunnustaen – siinäkö olikin kaikki?”
Ei siinä ei todellakaan ollut kaikki! Kaikki on siinä, että jokainen kirja, joka kertoo juutalaisten joukkotuhosta kantaa totuuden viestiä eteenpäin, sillä liian paljon on noussut ääniä, jotka yrittävät kieltää lähihistoriamme totuuden. Siinäkin mielessä Schlinkin kirja puoltaa paikkaansa ja lunastaa arvonsa kuin myös siitä tehty, varmasti kiinnostava elokuva!
HERRA J.P.PULKKINEN
En tarvinnut edes pitkää psykologiaani, kun tajusin, mistä sinulla kiikastaa Neferneferneferisi kanssa! Katsot kuuluvasi puhdassydämisiin idealisteihin, joiden pitäisi saada suojelureservaatti minulta, joka lojun lootuksen kukkien keskellä lammessa samalla kun sinä riudut altaani reunalla. Sinä katsot kuuluvasi hyväuskoisiin huijattuihin, joihin kauneuteni ja lupaukseni eivät olisi saaneet vaikuttaa. Mutta sinähän olet ERITTÄIN vaikuttunut! Sinä kirjoitit minusta kokonaisen kolumnin ja jokaikisen rivin välistä vuoti syvä kaipaus kohdata oma Nefernefernefer. Et ole kuitenkaan seikkailija. Et lähde vuodeksi Saharaan vain loihtiaksesi Neferneferneferin edes kangastukseksi aavikolle. Ei, sinä kätkeydyt ylemmyydentuntoisen paheksunnan taakse verratessasi minua mustan elokuvan Barbara Stanwyckiin. Mihin sinä unohdit elokuvan Postimies soittaa aina kahdesti? Elokuvan, joka pitää sisällään elokuvahistorian ehkä parhaimmaksi arvostetun rakastelukohtauksen. Siinä saavat limput kyytiä, kun Nicholsson teutaroi kiihkoissaan loistavan Jessica Langen kanssa. Siis Jessican, yhden aikamme Neferneferneferin.
J.P. sinä tihkut pyhää katkeruutta. Sinä menetit oman Neferneferneferisi toiselle, etkä toivu koskaan. Ennen helvetti jäätyy kuin sinä toivut minusta, sillä minä olen kaikkialla. Katsos, J.P., sinä et ollut riittävän kiinnostava. Sinuun sopii loistavasti Mika Waltarin sitaatti hänen laajasta tuotannostaan: "Lopulta, kun hän vertasi Raoulia ja Oskaria, kalllistui kaikki Oskarin eduksi, - Raoul oli niin kuin lämmin kylpy. Oskar, Oskar oli niin kuin pyörremyrsky, väkevä, valtava, tukehduttava. Ja oli paljon voitokkaampaa hallita pyörremyrskyä, saada se huohottamaan heikkouttaan ja rukoilemaan vavahtelevin käsin."
Minä olen kaikkialla J.P. Minä olen Pablo Nerudan Turkoosi, Tove Janssonin Tuittu, Postimiehen Jessica ja sinun ikuisesti ikävöimä Nefernfernefer. Minä olen voittoisa ja sinä olet minusta pääsemättömissä. Minulla on varaa olla armollinen ja siksi vastasin sinulle kätkeytymättä huntuni suojiin. Sinä sen sijaan pidät esivaattestasi kiinni kuin peläten, että repäisen sen pois!
Sinuhe kirjoitti juuri minulle kirjeen: "Dear Nefernefernefer, kärpässieni poltti ruumistani ja noidankukan mehu nytkäytteli jäseniäni kaislaneitojen kahlatessa alastomina kuun paisteessa, tummassa vedessä nuorin, notkein vartaloin." Mitä ilmeisimmin hän haluaa tavata minut...
Nefernefernefer
Jade-lehti 2008/8
J.P. sinä tihkut pyhää katkeruutta. Sinä menetit oman Neferneferneferisi toiselle, etkä toivu koskaan. Ennen helvetti jäätyy kuin sinä toivut minusta, sillä minä olen kaikkialla. Katsos, J.P., sinä et ollut riittävän kiinnostava. Sinuun sopii loistavasti Mika Waltarin sitaatti hänen laajasta tuotannostaan: "Lopulta, kun hän vertasi Raoulia ja Oskaria, kalllistui kaikki Oskarin eduksi, - Raoul oli niin kuin lämmin kylpy. Oskar, Oskar oli niin kuin pyörremyrsky, väkevä, valtava, tukehduttava. Ja oli paljon voitokkaampaa hallita pyörremyrskyä, saada se huohottamaan heikkouttaan ja rukoilemaan vavahtelevin käsin."
Minä olen kaikkialla J.P. Minä olen Pablo Nerudan Turkoosi, Tove Janssonin Tuittu, Postimiehen Jessica ja sinun ikuisesti ikävöimä Nefernfernefer. Minä olen voittoisa ja sinä olet minusta pääsemättömissä. Minulla on varaa olla armollinen ja siksi vastasin sinulle kätkeytymättä huntuni suojiin. Sinä sen sijaan pidät esivaattestasi kiinni kuin peläten, että repäisen sen pois!
Sinuhe kirjoitti juuri minulle kirjeen: "Dear Nefernefernefer, kärpässieni poltti ruumistani ja noidankukan mehu nytkäytteli jäseniäni kaislaneitojen kahlatessa alastomina kuun paisteessa, tummassa vedessä nuorin, notkein vartaloin." Mitä ilmeisimmin hän haluaa tavata minut...
Nefernefernefer
Jade-lehti 2008/8
NEFERNEFERNEFER
Hyvä neiti, en tule toimeen kanssasi. Olet vuoroin äkäinen, vuoroin hunajainen, vaadit huomiota mutta suhtaudut siihen välinpitämättömästi. Maallista hyvää, mitä tahansa kiiltävää ja arvokasta imet ympärillesi. Lupaat paljon, mutta mitä vakuuttavampi on lupauksesi, sitä varmempaa on petoksesi. Sinua sietämättömämpää ihmistä ei ole kuin se mies, joka konttaa perässäsi anelemassa.
Nimesi on Nefernefernefer, tästä lähtien pelkkä N. Sinulla on toisiakin nimiä, tunnen virkasiskosi Arsinoen, Giulian ja Finen. Yhteistä teille syöjättärille on se, että löydytte Mika Waltarin tuotannosta, jota olen tämän juhlavuoden aikana lukenut. Epätoivon ja autuuden hetkeni ovat vaihdelleet kuin Sinuhella ja Turmsilla.
Elämä on elämää ja kirjat kirjoja. Oikeat ihmiset ovat lihaa, verta ja hermosoluja ja jos elossapysyminen ei ole heille ongelma, he säntäilevät keksimiensä päämäärien perässä. Kirjojen hahmot ovat ihmisen tekoa, niinpä heillä, toisin kuin oikeilla ihmisillä, on olemassaololleen jokin tarkoitus, niin kuin moottorin osalla. Se on luettavissa kirjasta. Jos ei ole, niin kirjailija on epäonnistunut. Mika Waltari oli sen luokan ammattilainen, että hän ei turhia hahmoja kirjoittanut. Hän oli, niin kuin eräs kirjailijakollega totesi, "tilauksiin vastaava kone".
HYVÄ N., OLEN MIETTINYT mihin tarpeeseen Waltari sinut ja hirviösiskosi loi. Mitä tarkoitusta te palvelette? Pitääkö teitä ylipäätään ajatella naisina, jos teidän toimenkuvanne on vain saada kirjan moottori toimimaan tietyllä teholla? Tarvitsiko Waltari vain sopivan houkutteen vetääkseen maton idealistisankareittensa jalkojen alta. Tiedän kyllä, että naisten käyttäminen tähän on kannattanut aina, siitä todistaa jo Raamattu.
En minä ahneutta ja ilkeyttä vastusta - tarinoissa. Kaltaisianne pirullisuuden ja ahneuden kuvajaisia löytyy erityisen paljon sellaisesta elokuvan tyylilajista kuin musta elokuva. Tämä jenkeistä toisen maailmansodan jälkeen maailmalle levinnyt rikoselokuvan suunta suosi kohtalokkaita naisia, joista tyypillisin esimerkki voisi olla Barbara Stanwyck elokuvassa Nainen ilman omaatuntoa, kehotan sinua tutustumaan häneen. Leffan suomenkielinen nimi osuu asian ytimeen. Stanwyckin esittämä Phyllis Dietrichson tapattaa rikkaan ja ikävän aviomiehensä vakuutusmyyjällä teeskentelmällä intohimoa. Mutta tiedä se, neiti N., että kaikille käy kehnosti.
TÄLLAISTEN NAISTEN touhuja seuraan mielelläni ja kevyin mielin. Femme fatalet yhdistävät seksin ja älyn ja jallittavat miehiä ja systeemiä kunnolla. Miksikö tulen toimeen heidän kanssaan, mutta en sinun kanssasi? Siksi että heidän uhrinsa eivät ole puhdassydämisiä idealisteja kuten sinun ja kollegoittesi uhrit Waltarin romaaneissa. He ovat ikäväluonteisia ja ahneita hekin. Saavat mitä ansaitsevat.
Se sama sota, joka tuotti mustan elokuvan, oli myös se joka muutti Waltarin ja synnytti sinut. Sinuhe valmistui sodan loppumetreillä, Waltarin myöhemmät romaanijärkäleet toistavat sen kuviota. USA:ssa naiset tulivat sodan aikana työelämään, he muuttuivat täysivaltaisiksi, epäilyttäviksi, pelottaviksi. Waltarille sota oli viattomuuden ja ihanteellisuuden tuhoa. Kun hyvä ihminen lyödään maahan, se tuntuu kipeältä. Se jää vaivaamaan. Kuin sukulaiselle tai hyvälle tutulle olisi käynyt huonosti. Mitä se meidän Sinuhe nyt tuolla lailla? Tiedä siis, neiti N., että sinulla on syytä olla mahtavat sponsorit, sillä minun, lukijan myötätuntoa et saa.
kirjailija J.P. Pulkkinen Jade -lehti 2008/7
Nimesi on Nefernefernefer, tästä lähtien pelkkä N. Sinulla on toisiakin nimiä, tunnen virkasiskosi Arsinoen, Giulian ja Finen. Yhteistä teille syöjättärille on se, että löydytte Mika Waltarin tuotannosta, jota olen tämän juhlavuoden aikana lukenut. Epätoivon ja autuuden hetkeni ovat vaihdelleet kuin Sinuhella ja Turmsilla.
Elämä on elämää ja kirjat kirjoja. Oikeat ihmiset ovat lihaa, verta ja hermosoluja ja jos elossapysyminen ei ole heille ongelma, he säntäilevät keksimiensä päämäärien perässä. Kirjojen hahmot ovat ihmisen tekoa, niinpä heillä, toisin kuin oikeilla ihmisillä, on olemassaololleen jokin tarkoitus, niin kuin moottorin osalla. Se on luettavissa kirjasta. Jos ei ole, niin kirjailija on epäonnistunut. Mika Waltari oli sen luokan ammattilainen, että hän ei turhia hahmoja kirjoittanut. Hän oli, niin kuin eräs kirjailijakollega totesi, "tilauksiin vastaava kone".
HYVÄ N., OLEN MIETTINYT mihin tarpeeseen Waltari sinut ja hirviösiskosi loi. Mitä tarkoitusta te palvelette? Pitääkö teitä ylipäätään ajatella naisina, jos teidän toimenkuvanne on vain saada kirjan moottori toimimaan tietyllä teholla? Tarvitsiko Waltari vain sopivan houkutteen vetääkseen maton idealistisankareittensa jalkojen alta. Tiedän kyllä, että naisten käyttäminen tähän on kannattanut aina, siitä todistaa jo Raamattu.
En minä ahneutta ja ilkeyttä vastusta - tarinoissa. Kaltaisianne pirullisuuden ja ahneuden kuvajaisia löytyy erityisen paljon sellaisesta elokuvan tyylilajista kuin musta elokuva. Tämä jenkeistä toisen maailmansodan jälkeen maailmalle levinnyt rikoselokuvan suunta suosi kohtalokkaita naisia, joista tyypillisin esimerkki voisi olla Barbara Stanwyck elokuvassa Nainen ilman omaatuntoa, kehotan sinua tutustumaan häneen. Leffan suomenkielinen nimi osuu asian ytimeen. Stanwyckin esittämä Phyllis Dietrichson tapattaa rikkaan ja ikävän aviomiehensä vakuutusmyyjällä teeskentelmällä intohimoa. Mutta tiedä se, neiti N., että kaikille käy kehnosti.
TÄLLAISTEN NAISTEN touhuja seuraan mielelläni ja kevyin mielin. Femme fatalet yhdistävät seksin ja älyn ja jallittavat miehiä ja systeemiä kunnolla. Miksikö tulen toimeen heidän kanssaan, mutta en sinun kanssasi? Siksi että heidän uhrinsa eivät ole puhdassydämisiä idealisteja kuten sinun ja kollegoittesi uhrit Waltarin romaaneissa. He ovat ikäväluonteisia ja ahneita hekin. Saavat mitä ansaitsevat.
Se sama sota, joka tuotti mustan elokuvan, oli myös se joka muutti Waltarin ja synnytti sinut. Sinuhe valmistui sodan loppumetreillä, Waltarin myöhemmät romaanijärkäleet toistavat sen kuviota. USA:ssa naiset tulivat sodan aikana työelämään, he muuttuivat täysivaltaisiksi, epäilyttäviksi, pelottaviksi. Waltarille sota oli viattomuuden ja ihanteellisuuden tuhoa. Kun hyvä ihminen lyödään maahan, se tuntuu kipeältä. Se jää vaivaamaan. Kuin sukulaiselle tai hyvälle tutulle olisi käynyt huonosti. Mitä se meidän Sinuhe nyt tuolla lailla? Tiedä siis, neiti N., että sinulla on syytä olla mahtavat sponsorit, sillä minun, lukijan myötätuntoa et saa.
kirjailija J.P. Pulkkinen Jade -lehti 2008/7
maanantai 8. kesäkuuta 2009
THE BIGGEST WOODEN CHURCH IN THE WORLD
The biggest wooden church in the whole world is in Kerimäki just some hundred meters from the beautiful Puruvesi lake.
KOTIMAAN MATKAVINKIT/SOME PLACES TO VISIT IN FINLAND
1) Petäjäveden vanha kirkko (Unescon suojelukohde)
2) Jurmo, tarujen saari ulkosaaristossa
Iurima iacet ultima versus australem plagam et proxima mari - Jurmo on kauimpana etelässä ja lähinnä merta.
3) Vanha Rauma (Unescon suojelukohde, jossa ihastuttava puutaloalue täynnä houkuttelevia putiikkeja, kuten vaikkapa sisustus Elviira, Kauppakatu 7)
4) Kerimäen kirkko, maailman suurin puukirkko
5) Yyterin hiekat/Yyteri beach (,jossa parasta on heinäkuun lopulla, kun suurin ryysis on ohitse, merivesikin lämmintä kuin linnunmaito ja samettiset illat hellivät romantikkoja)
6) Verlan ruukkikylä (Unescon suojelukohde)
7) Hvitträsk, arkkitehti Eliel Saarisen koti (,jossa on myös mahtava ravintola: olen syönyt siellä elämäni kuhalounaan)
Hvitträsk was built 1901-1903 by three architects, Herman Gesellius, Armas Lindgren and Eliel Saarinen. The main building, designed in National Romantic style, built of logs and natural stone, was both a common studio and a home for Eliel Saarinen and Armas Lindgren. Gesellius lived in the courtyard building. The Saarinen home is a museum today, and the courtyard building has a restaurant (super delicious meals, try the fish!) and a café. Hvitträsk and the garden in English style are surrounded by beautiful nature.
THE GODDES: 4-EVER YOUNG AND BEAUTIFUL
Marilyn Monroe olisi täyttänyt kesäkuun 1. päivänä 83 vuotta. Kuollessaan vain 36 vuotiaana, hän jäi ikuisesti nuoreksi ja palvotuksi. Salattujen ajatustemme Valtiattareksi.
sunnuntai 7. kesäkuuta 2009
IHANAT KÄRHÖT
Ihanat kärhöt Yi 100 klematis-lajia (Minerva, 2009) on Andromeda Matzin ja Krister Cedergrenin humalluttava kirja kärhöistä. Ken on joutunut kärhökärpäsen pistämäksi lukee tätä kirjaa kuin jännittävää dekkaria. Humallus tulee kirjan aivan uskomattomista kuvista ja jännitys tulee kärhöjen salaisuuksien paljastumisista. Ja sitten tulee aivan kestämätön himo päästä istutuspuuhiin, sillä kirja paljastaa lajikkeita, joista en ole koskaan kuullutkaan. Mielikuvituksella ei myöskään ole mitään rajaa, kun kärhölle valitaan istutuspaikkaa.
Muutama fakta on kärhöihin ihastuneen kuitenkin syytä tietää ja niitä ovat esimerkiksi maaperän laatu, istutussyvyys, veden tarve ja ilmastollinen kestävyys. Monet miettivät, pitääkö kärhöjä leikata vai ei? Kärhöjen leikkaaminen ei ole välttämätöntä, sillä ne eivät lakkaa kasvamasta tai kukkimasta, vaikka niitä ei leikattaisi. Leikkaaminen voi kuitenkin olla hyödyksi, jos kasvi näyttää huonokuntoiselta tai on kasvanut vaikka liian suureksi.
Itse tein viime vuonna sellaisen ratkaisun, että istutin valkoisia ja sinisiä alppikärhöjä kiipeämään luumu- ja kirsikkapuita. Yksi luumupuista oli niin huonokuntoinen, puolikuiva, että mieheni oli sitä jo kaatamassa, mutta minä julistin kuolevan puunkin alppikärhöjen uudeksi ’kodiksi’. Istutin kärhöjä kiipeämään myös mongolianvaahteran oksia ja yksi ’Jackmanii’ viihtyy sitkeästi talomme seinän vieressä, vaikka olin varma, että Keski-Suomen pakkaset sen vievät. Ihanat kärhöt –kirja kertoo kärhöistä puita köynnöstämässä näin:
”Omenapuu, joka on täynnä punaisia omenoita, on kaunis jo sellaisenaan, mutta se voi tulla vieläkin koreammaksi, jos sen oksistossa kukkii suurikukkainen valkoinen tai tummanvioletti kärhö. Vai istuttaisitko punaisen tai valkoisen kärhön kiipeämään siniviolettien luumujen keskelle?
Puut, joiden juuristo on liian vahva kärhöille, ovat muun muassa koivu, saarni, vaahtera ja pyökki.
Kun kärhöjen halutaan kiipeävän puihin, ne saattavat tarvita apua yltääkseen alimmille oksille. Aseta bambukeppejä nojaamaan puunrunkoa vasten tai ripusta naruja/lankoja roikkumaan puun alimmista oksista ja kiinnitä ne pun juurelle.”
Kirja on täynnä mitä mielikuvituksellisimpia vinkkejä siitä, mihin kärhöjä voi istuttaa. Myös lajikerunsaus on niin kattava, että ainakin minun puutarhurini on ihmeessä tilausteni kanssa. Haluan säilyttää vanhat vänkyräiset puut, sillä ’puut ovat runoja, joita maa kirjoittaa taivaalle’, ja tässä asiassa kärhöt tulevat avuksi. Kirjasta sain myös uusia ideoita siihen, mihin uusiin paikkoihin kärhöjä voidaan laittaa kasvamaan saadakseni puutarhastani villimmän ja romanttisemman. Nyt minulta eivät lähde roskiin enää edes käyttökelvottomiksi kuluneet rottinkituolit! Myös puinen kaarisiltamme tulee saamaan köynnöstävän koreuden pystypalkkeihinsa.
Muutama fakta on kärhöihin ihastuneen kuitenkin syytä tietää ja niitä ovat esimerkiksi maaperän laatu, istutussyvyys, veden tarve ja ilmastollinen kestävyys. Monet miettivät, pitääkö kärhöjä leikata vai ei? Kärhöjen leikkaaminen ei ole välttämätöntä, sillä ne eivät lakkaa kasvamasta tai kukkimasta, vaikka niitä ei leikattaisi. Leikkaaminen voi kuitenkin olla hyödyksi, jos kasvi näyttää huonokuntoiselta tai on kasvanut vaikka liian suureksi.
Itse tein viime vuonna sellaisen ratkaisun, että istutin valkoisia ja sinisiä alppikärhöjä kiipeämään luumu- ja kirsikkapuita. Yksi luumupuista oli niin huonokuntoinen, puolikuiva, että mieheni oli sitä jo kaatamassa, mutta minä julistin kuolevan puunkin alppikärhöjen uudeksi ’kodiksi’. Istutin kärhöjä kiipeämään myös mongolianvaahteran oksia ja yksi ’Jackmanii’ viihtyy sitkeästi talomme seinän vieressä, vaikka olin varma, että Keski-Suomen pakkaset sen vievät. Ihanat kärhöt –kirja kertoo kärhöistä puita köynnöstämässä näin:
”Omenapuu, joka on täynnä punaisia omenoita, on kaunis jo sellaisenaan, mutta se voi tulla vieläkin koreammaksi, jos sen oksistossa kukkii suurikukkainen valkoinen tai tummanvioletti kärhö. Vai istuttaisitko punaisen tai valkoisen kärhön kiipeämään siniviolettien luumujen keskelle?
Puut, joiden juuristo on liian vahva kärhöille, ovat muun muassa koivu, saarni, vaahtera ja pyökki.
Kun kärhöjen halutaan kiipeävän puihin, ne saattavat tarvita apua yltääkseen alimmille oksille. Aseta bambukeppejä nojaamaan puunrunkoa vasten tai ripusta naruja/lankoja roikkumaan puun alimmista oksista ja kiinnitä ne pun juurelle.”
Kirja on täynnä mitä mielikuvituksellisimpia vinkkejä siitä, mihin kärhöjä voi istuttaa. Myös lajikerunsaus on niin kattava, että ainakin minun puutarhurini on ihmeessä tilausteni kanssa. Haluan säilyttää vanhat vänkyräiset puut, sillä ’puut ovat runoja, joita maa kirjoittaa taivaalle’, ja tässä asiassa kärhöt tulevat avuksi. Kirjasta sain myös uusia ideoita siihen, mihin uusiin paikkoihin kärhöjä voidaan laittaa kasvamaan saadakseni puutarhastani villimmän ja romanttisemman. Nyt minulta eivät lähde roskiin enää edes käyttökelvottomiksi kuluneet rottinkituolit! Myös puinen kaarisiltamme tulee saamaan köynnöstävän koreuden pystypalkkeihinsa.
Matzin, Cedergrenin ja Minervan yhteistyönä Ihanat kärhöt –kirjasta on tullut painoasultaan laadukas. Taitto on erinomainen taaten asiapuolen selkeyden, mutta säilyttäen upeiden kuvien lumouksen. Tästä kirjasta on sekä iloa, että hyötyä loputtomasti. Ainakin minun puutarhassani alkaa nyt kärhöjen vallankumous romanttisella lopputulemalla!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)