Jos omistat lehdon tai pihasi on muuten varjoisa tai rakastat puiden siimestä, mutta haluaisit kuitenkin pihallesi myös kukkivia kasveja, niin Susanna Widlundhin perusteellinen teos Varjokasvit Runsautta ja hehkua puutarhaan (Minerva, 2009), on kirja juuri sinulle. Yleinen luulohan on, että varjossa kukkivat kasvit eivät viihdy, mutta on varjoa ja varjoa. Kevyeen varjoon aurinko paistaa suoraan neljästä kuuteen tuntiin päivässä. Puolivarjoiseen paikkaan aurinko paistaa kahdesta neljän tuntia päivässä ja varjoiseen kasvupaikkaan auringonvalo ei osu koskaan suoraan.
Oikeastaan Widlundhin kirja on opas lehdon rakentamiseen. Lehtohan on mehevä, muheva, puoli- tai kokovarjoinen alue. Ensimmäinen asia on tietysti maan parantaminen ja valaistusoloihin voi kevyesti vaikuttaa karsimalla etenkin ikivihreiden puiden alaoksia. Sen jälkeen on suorastaan runsauden pulaa, kun katsoo kirjan kuvia, jotka on ottanut Jan Servin.
Varjoon sopivat parhaiten valkoiset kukat ja erinomainen lehdon kukkija on akileija ja luonnollisesti lehdon omat lajit talvikit ja kielot. Itse olen istuttanut lehtooni valkoista japanin-, lehto- ja alppiakileijaa. Myös lehdon luontainen hurmuri on valkoinen: sydän suven huumaavin yötuoksu on valkolehdokin! Luonnostaan kieloja on runsaasti. Myös erilaiset lemmikit ja kesäpikkusydämet viihtyvät lehtomaisissa oloissa. Ja juhannuksen tienoilla lehtoa värittävät myös monenväriset metsäkurjenpolvet eli vanhan nimityksen mukaan juhannuskukat.
Widlundh painottaa mielestäni kahta tärkeää asiaa, jotka jokaisen puutarhan rakentajan/ylläpitäjän kannattaisi muistaa:
Toisto tuo harmoniaa! Toista väriä, muotoa, kuviota tai tiettyä kasvia.
Harkitse tarkkaan ennen kuin kaadat vanhan puun! Esimerkiksi huonosti satoa tuottava omapuu on kaunis muodoltaan, kukkii kuitenkin keväisin ja on oivallinen tuki kärhöille ja otollinen ripustin syyssuven puutarhalyhdyille.
Metsäpuutarhan perennoita on runsaasti alkaen erilaisista sanikkaista, jotka tuovat lehtevää, viidakkomaista tunnelmaa varjoihin. Kotkansiipi on yksi kauneimmista. Myös töyhtöangervot sopivat luonnonmukaiseen metsäpuutarhaan. Voimakasvärinen kallionauhuskin pitää enemmän puolivarjosta tai varjosta kuin koko päivän paahteesta.
Widlundh tietää, mistä kirjoittaa, sillä kiitettävän perinpohjaisesti tulevat eri mahdollisuudet esitellyiksi niin kuvin kuin sanoin. Kasviluettelot ovat kokenuttakin puutarhuria kiinnostavat ja uutta tietoa tarjoavat. Koska olen itse armoton botanisti, pidin kovasti siitä, että kirjan lopussa tarjottiin kasvien latinalaiset nimet. Ne ovat nimittäin välttämättömät, jos haluat seuraavallakin kerralla saada puutarhaliikkeestä juuri lempikuunliljaasi tai kasvattaa kallionauhustesi ryhmää ja pysyä samassa värissä. Toinen asia, joka kirjassa tuki jo herännyttä ideaani, on etsiä vaihtoehto nurmikolle. Kaikki nurmikossa tympii niin minua kuin miestäni, joka sitä pitää lyhyenä!
Ja eihän unohdeta esikkoja ja vuokkoja, kun autamme lehtoamme kukkimaan. Lehdon puut ovat vielä lehdettömiä kun esikot ja vuokot jo aloittavat. Ja ne aloittavat meillä Keski-Suomessa, Päijänteen ympäröimällä saarella noin viikkoa ennen vappua. Varmaan ne saavat herätyksensä mustarastaalta, jonka huilu väsymättä lehdossa soi…
Oikeastaan Widlundhin kirja on opas lehdon rakentamiseen. Lehtohan on mehevä, muheva, puoli- tai kokovarjoinen alue. Ensimmäinen asia on tietysti maan parantaminen ja valaistusoloihin voi kevyesti vaikuttaa karsimalla etenkin ikivihreiden puiden alaoksia. Sen jälkeen on suorastaan runsauden pulaa, kun katsoo kirjan kuvia, jotka on ottanut Jan Servin.
Varjoon sopivat parhaiten valkoiset kukat ja erinomainen lehdon kukkija on akileija ja luonnollisesti lehdon omat lajit talvikit ja kielot. Itse olen istuttanut lehtooni valkoista japanin-, lehto- ja alppiakileijaa. Myös lehdon luontainen hurmuri on valkoinen: sydän suven huumaavin yötuoksu on valkolehdokin! Luonnostaan kieloja on runsaasti. Myös erilaiset lemmikit ja kesäpikkusydämet viihtyvät lehtomaisissa oloissa. Ja juhannuksen tienoilla lehtoa värittävät myös monenväriset metsäkurjenpolvet eli vanhan nimityksen mukaan juhannuskukat.
Widlundh painottaa mielestäni kahta tärkeää asiaa, jotka jokaisen puutarhan rakentajan/ylläpitäjän kannattaisi muistaa:
Toisto tuo harmoniaa! Toista väriä, muotoa, kuviota tai tiettyä kasvia.
Harkitse tarkkaan ennen kuin kaadat vanhan puun! Esimerkiksi huonosti satoa tuottava omapuu on kaunis muodoltaan, kukkii kuitenkin keväisin ja on oivallinen tuki kärhöille ja otollinen ripustin syyssuven puutarhalyhdyille.
Metsäpuutarhan perennoita on runsaasti alkaen erilaisista sanikkaista, jotka tuovat lehtevää, viidakkomaista tunnelmaa varjoihin. Kotkansiipi on yksi kauneimmista. Myös töyhtöangervot sopivat luonnonmukaiseen metsäpuutarhaan. Voimakasvärinen kallionauhuskin pitää enemmän puolivarjosta tai varjosta kuin koko päivän paahteesta.
Widlundh tietää, mistä kirjoittaa, sillä kiitettävän perinpohjaisesti tulevat eri mahdollisuudet esitellyiksi niin kuvin kuin sanoin. Kasviluettelot ovat kokenuttakin puutarhuria kiinnostavat ja uutta tietoa tarjoavat. Koska olen itse armoton botanisti, pidin kovasti siitä, että kirjan lopussa tarjottiin kasvien latinalaiset nimet. Ne ovat nimittäin välttämättömät, jos haluat seuraavallakin kerralla saada puutarhaliikkeestä juuri lempikuunliljaasi tai kasvattaa kallionauhustesi ryhmää ja pysyä samassa värissä. Toinen asia, joka kirjassa tuki jo herännyttä ideaani, on etsiä vaihtoehto nurmikolle. Kaikki nurmikossa tympii niin minua kuin miestäni, joka sitä pitää lyhyenä!
Ja eihän unohdeta esikkoja ja vuokkoja, kun autamme lehtoamme kukkimaan. Lehdon puut ovat vielä lehdettömiä kun esikot ja vuokot jo aloittavat. Ja ne aloittavat meillä Keski-Suomessa, Päijänteen ympäröimällä saarella noin viikkoa ennen vappua. Varmaan ne saavat herätyksensä mustarastaalta, jonka huilu väsymättä lehdossa soi…
Varjo voi olla puutarhasi salaperäisin, rehevin ja huokuttelevin siimes. Vie sinne vanhimmat rottinkituolisi ja mukavimmat tuolipehmusteesi. Jos suvisade kastelee, sen jo seuraava hetki kuivattaa. Oma Salainen Paikka!
juu, on paljon vrjossakin viihtyviä kasveja, kauniit lehdet ovat myös kauniita ja mielenkiintoisia.
VastaaPoistaMinäkin pidän varjon kasveista ja isoista vihreistä lehdistä. Siimekset ovat kovasti kysyttäjä paikkoja puutarhassa ja pihalla, eikä niitä niin vain saada aikaiseksi, jos piha on kovin aurinkoinen. Minulla on ollut tässä asiassa onnea kiitos 35 korkeiden metsälehmusten ja puutarhan tasoerojen, mutta eräs ystäväni puuhaa asian parissa aina vaan.
VastaaPoistaHaluat jotain nurmen korvikkeeksi. Itselläni sellaisena toimii mm. kirjopeippi, joka rönsyää maassa vapaasti, ilman konstailua. Mitään erityistä hoitoa se ei vaadi, sen sijaan se tarjoaa varjon vihreyteen kaunista väriä hopeisilla kuvioilla, jotka vahvistuvat sitä mukaa, kuin varjo syvenee.
VastaaPoistaMyös monet klematikset kannattaa istuttaa siten, että ne kiertelevät maassa. Mm. lukemattomat erilaiset Clematis alpina-pohjaiset lajikkeet muodostavat kauniin , kukkivan maton, joka ei ruohonleikkuria kaipaakaan. Liiat voi nyhtää pois, tai kiertää kerälle, ellet innostu niitä kasvattamaan kummuiksi ja palloiksi, tukena punotut pajupallot ja muut härpäkkeet.
- aiheeseen saa väriä myös hakemalla havumetsän siimeksestä sammalta joka kanaverkkoon kiinnitettynä ( vanhaa ongensiimaa uusiokäyttöön !) on helppohoitoinen ja uskomattoman kaunis.
Sammalten kohdalla muistettava kylläkin se maanomistajan lupa.
Anonyymi, kiitos kiinnostavista vinkeistä! Minulla jo menee köynnöshortensia siellä sun täällä, pitkin kiviä, puita ja osin maatakin. Alppikärhöt kiipeävät luumu- ja kirsikkapuita ja nyt sinun innoittamana taidan laatia puistoon suunitelman, jossa kärhöt saavat somistaa myös lehtoammme.
VastaaPoistaMukavaa suven jatkoa sinulle!