Suvilukemista -arvonnan voittajat ovat...ja vähän muutakin

Suvilukemista -arvonnan voittajat ovat Hannele, Jael ja Pihi nainen. Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistujille♥ Hannele saa valita palkintokirjalistalta ensin, sitten Jael ja kolmanneksi Pihi nainen. Kun valinta on tehty, ole ystävällinen ja ilmoita siitä minulle leenalumi@gmail.com, niin merkitsen kirjan varatuksi. 

Tulee usein kirjoitettua kirjakoukusta, mutta nyt olen koukussa sunnuntai-iltaisin Avalta tulevaan The Affair -draamasarjaan. Aihe kuulostaa kalutulta, mutta ei ole sitä. Kyse on pettämisestä ja sen seurauksista hyvin tuoreesti esitettynä. Neljän lapsen isä (Dominic West) ihastuu tarjoilijaan (Ruth Wilson) jolla on onneton avioliitto miehensä (Joshua Jackson) kanssa. Jackson on sanonut sarjasta, että 'tämä ei ole tavanomainen televisiosarja.'

Olen täysin samaa mieltä jo sarjan ensimmäisen kaksituntisen jälkeen! Näyttelijät osaavat luoda ilman sanojakin, vain katseillaan ja olemuksillaan, niin tiheän tunnelman, että huimaa.

Neljän lapsen äitiä ja mieheensä edelleen hyvin rakastunutta naista näyttelee Teho-osastostakin tuttu Maura Tierney.  Joskus häiritsee, jos kasvot ovat liian tutut, mutta Mauran persoonassa on aina jotain tavoittamatonta: Hän ei ole kirja, joka kerran luettua unohdetaan ja laitetaan syrjään. Maura on aina uusi tarina. Sunnuntai-illan huumaa!

Monta, monta päivää, ehkä viikkoja yöt olivat kylmiä, kaiken aikaa tuuli ja tuuli, joka entisestään lisäsi puutarhan kuivuutta. Pilvikirsikat, jotka hyvinä keväinä ovat kukkineet kuukauden, kukkivat kuin nopeutettuina parissa viikossa ja niinpä ei liene ihme, että olen jo selaillut selaillut sienikirjoja;) Yhtenä päivänä löysin itseni haikailemasta joulukuvien äärellä! Uutta on istutettu lisää jouluruusua, lehtikuusi, tammia, toinen helmiorapihlaja, siperianpihta, ruukkuihin pelakuita ja laventelia,

vanhaa korituolia kiipeää keijunmekko ja toista krassit. Kukkaniitylle on lisätty silkki- ja pioniunikkoa ja kaikkein huumaavin atsalea minun mielestäni eli revontuliatsalea Northern Hi-Lights saapui toisen samanlaisen pariksi japanilaiseen rinteeseen. Oranssi Mandrarin Lights availee vasta nuppujaan etupihalla, sekin on kaunis, mutta Northern Hi-Lights vie jo tuoksullaan ja siinä on lehdissä kaunis ruskaväri. Lisäksi kun minulla on tuo tyköveto edelleen valkoisiin kukkiin...

Valkoiset varjoliljat ovat nyt sitten jo kasvamassa, mutta varmaan omaan tällaiseen kuvaan taitaa olla matkaa. Kuva on kirjasta Hehkuvat sipulikukat - 250 kauneinta lajia. Jos yksikin liljakukko uskaltaa lähestyä niin...rusakoista nyt puhumattakaan.

Viikosta on tulossa kiihkeä, sillä ma pihan ja huushollin stailausta, ti saarilta kaupoille, ke jo klo 12 saapuvat toimittaja ja valokuvaaja eli annan haastattelua kirjabloggaamisesta maan toiseksi suurimpaan päivälehteen. Siitä muutaman tunnin päästä saapuvat meidän nuoret koirineen, jolloin grilli kuumana: Grillattua lohta, marinoidut, grillatut veneperunat, katkarapusalaattia, tzazikia ja Chipsters Jäämerensalaattia. Nuoret jatkavat sitten seuraavana päivänä festareille ja koiruudet jäävät meidän iloksemme juhannukseksi. Myönnän lukeneeni kirjoja, joista en ole ehtinyt bloggaamaan, mutta yritän jossain rakosessa...Ja sitten tietysti pakkaan voittajakirjoja onnekkaille Leena Lumi -arvonnassa voittaneille!

Arvatkaa mitä: Minulla on keskittymisvaikeuksia...Kuka raivaa mun työpöydän, joka on niin täynnä, että näpyttelen kasojen yli vinossa istuen, kuka laittaa mun puutarhatyön pilaamat kynnet, kuka antaa vuorokauteen tuplasti lisää tunteja, pitikö istuttaa päärynäpuu ja milloin...No, menen kohta meditoimaan vierasmakkariin, joten eiköhän se siitä. Talossa on hyvä olla yksi huone, joka on täydellisen minimalistinen, mutta siellä on oltava turkoosia väriä:

Ihanaista sunnuntain jatkoa teille ja täällä minä odottelen voittajien viestejä ja saavat minua muutkin lähestyä♥

Love
Leena Lumi

The Affair "Container"

ylin kuva Pekka Mäkinen

Vastaan Ystäväkirjahaasteeseen!

Olin laittamassa tähän juttuun otsikoksi, että 'nur für Die Frauen!', koska tässä noita alushousujuttuja pitää paljastaa, mutta sitten mietin, että 'haloo Leena, sinä teinistä asti tabujen kaataja...' ja päätin että näillä mennään. Vastaan Tiian haasteeseen,  joka muistuttaa meitä tyttöaikojen ystäväkirjoista. Muistattehan: Mikä on sun lempiruoka? Kuka on sun suosikkibändi? Mikä on sun suosikkiväri? etc. Kiitos haasteesta Tiia♥

Lempinimi?

Sellaista minulla ei ole ikinä ollut, enkä ole kaivannutkaan. Olen aina pitänyt etunimestäni. Myönnän kuitenkin, että ensirakkaudella oli vaikuttava ja kirjallisuuteen liittyvä lempinimi minulle, mutta en paljasta mikä;)

Lempiaine?

Tässä päättelin muiden vastauksista, että nyt ei kysytty koulun suosikkiainetta, jotka minulla olivat äidinkieli ja historia, vaan aineainetta;) Päätin, että saan sanoa kaksi, koska ne ovat molemmat niin laatua. M.O.T. Toinen on ihovoide Rénergie Multi-Lift ja toinen saman sarjan silmänympärysvoide Rénergie Yeux Multi-Lift. Huomasin jokin aika sitten parhaalla ystävälläni 44 vee, silmien ympärillä 'viivoja', jotka eivät olleet naururyppyjä. Koska jaamme paljon ja lukua pitämättä, laitoin hänelle yhteen tyhjään purkkiin parin viikon annoksen edellä mainittua silmänympärysvoidetta ja jo viikon kuluttua hän soittaa, että 'syön vaikka joka päivä nuukuussoppaa, mutta ilman tuota silmänympärysvoidetta en voi olla: Ne oudot 'viivat' ovat poissa!' Ja mikä parasta, tämä käy minunkin herkille silmilleni, joten on kaksi joita en vaihda, Lancomen silmänympärysvoide ja...!

Millaiset alushousut, stringit vai jättikset, puuvillaiset vai silkkiset?

Pikkareita löytyy joka lähtöön tilanteen mukaan ja joskus ollaan ilmankin. Pidän paljon pitsistä...

Kahvi vai tee, millainen kahvi tai tee?

Ehdottomasti tee, jota nautimme brittiläiseen tyyliin joka iltapäivä kello 5. Pussiteetä, mutta venäläistä. Tytär on teefriikki ja hän hauduttaa mitä kiinnostavimpia teelaatuja. Toisaalta, joka aamu nautin KoKon kupillisen hyvää Robertsin suklaakahvia kera Hesarin. Muuten en kahvia juo, mutta jos, niin se on sitten cappuccinoa.

Lempiherkku?

Zarzuela ja

Apfelstrudel

Paras tuoksu?

Omenankukka, sade, meri...tuoksu ennen lumisadetta...

Lempieläin?

Koira

Kuvassa edesmennyt suuriruhtinatar Olga lemmikeissä. Tämä kuva on näytönsäästäjäni. Koira on ainoa, jonka rakkaus on pyyteetöntä. Koiran äly ja herkkävaistoisuus jaksavat ihmetyttää minua aina vain...

Lempimatto?

Tällä hetkellä Alpen weiss -väriset karvalankamatot juuttipohjalla.  Kuvassa menossa vierasvessaremontin takaseinän laattojen valinnat. Tyttären Dina ja Taika saatiin malleja esittelemään nostamalla rakkaat apinalelut laattojen kulmiin;) Näin siis yläkerrassa, mutta alakerran takkahuoneessa on tekstiilitaiteilijan kutoma paksu, jättimäinen räsymatto, jossa myös erästä suosikkiväriäni eli turkoosia. Maksoi lähdössä, mutta kestää äidiltä tyttärelle.

Lempielokuva?

Tähän on vaikea vastata, sillä pidän niin monesta elokuvasta niin paljon. Nämä olen katsonut moneenkin kertaan eli Elämäni elokuvat TOP20

Suurin kammosi?

Olla saamatta eutanasiaa, jos sitä joskus tarvitsen.

Näetkö unia vai uneksitko tyhjää vain?

Näen paljon unia ja joskus kirjoitan niitä muistiin.

Mukavin (naisten)lehti?

Olen entinen sisustuslehtien suurkuluttaja ja se näkyy vieläkin niin, että tilasin tyttärelle Koti ja keittiö -lehden hänen valinnastaan ja ko. lehti tuli minullekin tosi kauan. Lehden päätoimittajana oli silloin Anna-Liisa Hämäläinen, mutta lehti on pitänyt pintansa ja myös uudistunut. Pisimpään minulle on elämässäni tullut Anna -lehti, jonka kanssa on nyt pieni paussi, sillä minusta tuntuu, että lehden lukijakunta on 50+, mutta se ei näy ainakaan lehden kannessa eikä sisällössä. Tästä saankin sitten aasinsillan aiheeseen, että eikö sen lauluja lauleta, kuka maksaa? Oma aika -lehden päätoimittaja Anna-Liisa Hämäläinen on nostanut kissan pöydälle ja tuonut loistavassa tekstissään esille sen, miten mainonta on kohdistettu nuorille, vaikka suurin kuluttajaryhmä ovat suuret ikäluokat. Vaikka en itse ole suuria ikäluokkia, mieheni on ja sitä kautta samaistun vahvasti tähän ryhmään. Anna-Liisa kertoo, että ostovoimasta 70 prosenttia on 50+ -kuluttajilla ja lisäksi tästä ikäryhmästä käytetään 3,8 miljardia vuodessa lapsiin ja lapsenlapsiin! Lue Anna-Liisa Hämäläisen juttu On järvenvastaista, että mainonta unohtaa yli 50-vuotiaat

Mitä kaipaan 'omalta lehdeltäni' on, että sen kannessa ei ole tähtösiä, vaan vaikka Siri Hustvedtin kuva tai joku ihana sisustus- tai puutarhakuva. Anna oli ennen juuri sellainen lehti. Muistan vieläkin eräitä upeita kansia...En halua myöskään lukea tyhjänpäiväisyyksiä jostain sellaisesta, josta en edes tiedä mitään, kuten joku putous, joku selviytyjät, joku viidakon tähtöset tms. Ei kiinnosta tyhjänpäiväisyys, mutta syväluotaava haastattelu vaikka Patti Smithistä, kiitos kyllä! Hyvä naistenlehti tarjoaa sopivassa suhteessa silmänruokaa, tietoa, puutarhaa, asiaa, vuodenaikaa, syvällisen taiteilijahaastattelun ja ehdottomasti ruokaa, sillä minä nautin lukea ruokalehtiä. Olin juuri ostamassa Glorian Ruoka&Viini, kun näin kannessa burgerin kuvan...Oman lehden pitää olla tunnelman vaalija, sellainen josta tulee hyvä fiilis.

Tiedän, että Anna palaa elämääni, sillä äiti on 'uhannut' sen minulle tilata;) Ah, kaipaankin jo Taina Salovaaran ruokajuttuja sekä muutaman 'tutun' kolumnistin teräviä näkökulmia...

Kun hemmottelen itseäni ostan ulkomaisen sisustus- tai puutarhalehden, Usein se on Sköna hem tai Country Homes&Interiors, mutta se voi olla myös kannesta ja aiheista riippuen vaikka Terassi tai Kauneus&Terveys -lehti.

Kolottaako?

Pitkän puutarhapäivän jälkeen oikea polvi vihoittelee, mutta selviän. Eilen oli kova päivä, kun on niin kuivaa, niin kuivaa...Ei ole satanut ja on tuullut päiväkausia, joten uudisistukset ovat olleet kovilla.

Paras apuväline?

Sama kuin Tiialla eli Compeed -laastari. Muistakaa, että siitä on jo ennaltaehkäisyyn, jos tiedossa on pitkä, pikkutunneille venyvä tilaisuus korkkarit jalassa tai paljon patikointia maastossa tai monen tunnin hiihtoreissu.

Vanhuudenpäivien haaveet?

Euroopan kiertolaisuus!

Lottovoitto vai ikuinen elämä?

Ei kumpikaan. Liika raha haavoittaa ja kuka oikesti kaipaa ikuista elämää! Sopivasti on sopivasti ja minulle se on tämä valkoinen saarikotimme, kesä/syyspesämme suojaisuus, pieni perheemme sekä tehdyt että tekemättömät Euroopan reissut.

En nyt jaa haastetta, mutta tästä voi jokainen halukas napata aikuisten Ystäväkirjahaasteen mukaansa. Vinkistä tulen lukemaan teidän Ystäväkirjanne vastaukset.

Love
Leena Lumi

Feeling Good

Hjorth&Rosenfeldt: Mykkä tyttö

Kolmatta kertaa ei tulisi, siitä Ursula pitäisi huolen. Yrittipä Sebastian miten kovasti tahansa. Mutta Ursula oli itse antanut sen tapahtua. Juuri hän oli avannut oven ja päästänyt Sebastianin sisään. Se oli ensimmäinen asia, joka hänen oli tunnustettava itselleen. Sebastianissa oli jotakin mikä viehätti häntä äärettömästi. Heidän suhteensa oli monimutkainen, se ei ollut mustavalkoinen, niin kuin ei mikään muukaan elämässä. Sebastianissa oli niin paljon sellaista mistä hän piti: äly, epätavallinen suhtautuminen maailmaan, kyky löytää aina ulospääsy ongelmista. Ennen kaikkea he kaksi olivat samaa maata, molemmat yhtä yksinäisiä. Molemmat aina etsimässä rakkautta, jonka seuraavassa hetkessä onnistuivat särkemään.

Ruotsalaisdekkaristien Michael Hjorthin ja Hans Rosenfeldtin neljäs Sebastian Bergman dekkari Mykkä tyttö (Den stumma flickan, Bazar 2015, suomennos Jaana Nikula) vie jälleen lujaa niin jännityksestä kuin Sebastian Bergmanista pitäviä lukijoita. Tarinan rikos sinänsä on julma ja tavaton: Carlstenin perhe, vanhemmat ja kaksi lasta, löytyvät julmasti surmattuina kodistaan Torsbyssä. Yllättäen käy selville, että teolla on ollut silminnäkijänä kylässä ollut 10-vuotias Nicole –serkku, jonka on onnistunut paeta paikalta. Tytön perässä ovat niin poliisi kuin murhaajakin, mutta onneksi Mykkä tyttö tarjoaa paljon enemmän kuin vain piinaavan takaa-ajon tyyliin ’kumpi ehtii ensin?’, joka ei olisikaan ollut yhtään minulle mieleen. Ratkaisu tähän asiaan tulee nopeasti, mutta sen jälkeen alkavatkin kirjan kiinnostavimmat asiat, sillä Nicole kärsii vaikeasta traumasta eikä puhu eli hän ei voi kertoa kuka murhaaja oli. Nyt pintaan nousevat sekä Nicolen tapa viestiä tapahtuneesta kuin myös antisankarimme Sebastian Bergman, josta saamme nähdä aivan uusia puolia, yllättäviä sellaisia. Väristystä tuo myös Ursula, jonka viimeksi tapasimme Tunturihaudan loppuhetkillä vai tapasimmeko? Kumpi olikaan parrasvaloissa Ellinor Bergvist vai Ursula, joka vielä Oppipojassa oli tyytyväisempi kuin kukaan Sebastianin lähtiessä henkirikosyksiköstä vuonna 1998 ja eniten raivoissaan Sebastianin paluusta poliisin profiloijaksi. Mitä oli tapahtunut? Ei ainakaan maaninen paneskelijamme, rikospsykologi Sebastian Bergman ole parantanut tapojaan, joten saamme edelleenkin nauttia tämän hurmaavan elostelijan menosta:

”Sano ettet ole maannut esitutkinnan johtajan kanssa.”

”En ole maannut esitutkinnan johtajan kanssa.”

Ilmeisesti sanat eivät vakuuttaneet, mikä oli tarkoituskin. Torkel kääntyi katsomaan Sebastiania, joka oli näkevinään suonen tykyttävän tämän otsalla. Se ei voinut olla hyväksi sydämelle.

”Mitä helvettiä sinä oikein ajattelit.”

”Tunnethan sinä minut”, Sebastian sanoi ja kohautti rennonoloisesti harteitaan. ”En minä ajattele.”

”Se ei ole ammattimaista. Ja ihan rehellisesti, sinä ja kaikki sinun naisesi...Lopeta se minkä olet aloittanut Malin Åkerbladin kanssa ja heti. Tänä iltana. Tämä on käsky.”

Sitten hän lähti.

Voi vain arvata, miten Sebastian suhtautui poliisipäälikkö Torkel Höglundin käskyyn, mutta kannattaa muistaa, että Sebastian on erinomainen profiloija myös siksi, että hän itse kärsii traumoista pahimmasta, josta ei saa yön ei päivän rauhaa. Hänen pimeytensä on niin syvä, että ainoat unohdukset ovat naiset, joiden pitää aina olla eri, ei ikinä sama. Sama nainen on kasvaja ja sellainen on Sebastianille uhka.

Mykässä tytössä saamme nähdä hillittömästä, älykkäästä rentustamme myös parhaimman, joka vain lisää hänen vetovoimaansa. Sebastian ja Nicole...oih!, olen myyty.

Sebastian oli puhunut hänen kanssaan. Hänen sanansa olivat tehneet ohuemmiksi seinät, jotka eivät olleet seiniä. Se oli alkanut luolassa. Sebastian oli lähettänyt hänelle kylmään, kapeaan koloon pyynnön, kuin langan, jotta hän luottaisi tähän, ja hän oli tarttunut lankaan. Sitä hän ei ollut katunut.

Vertaan Michael Hjorthia ja Hans Rosenfeldtiä heidän omiin kirjoihinsa, mutta en voi olla muistuttamatta heidän molempien tehneen tv-käsikirjoituksia mm. sarjaan Wallander ja Rosenfeldt on lisäksi käsikirjoittanut Silta-sarjaa. Molemmat ihan parhautta ja Sillan uutta tuotantokautta odottaa varmaan kanssani moni. Tähän astisista paras Sebastian Bergman –dekkari on edelleen Oppipoika, joka oli Leena Lumissa toiseksi parasdekkari vuonna 2012. Ellei harvoin julkaiseva Åsa Larsson olisi silloin Uhrilahjallaan mykistänyt, olisi Oppipoika ollut paras! Paljon sanottu, sillä olen intohimoinen dekkarien lukija ja Mykkä tyttö on 100. trilleri Leena Lumissa. Mikä paremmin rentouttaa kuin dekkari tai elokuva. Mykkä tyttö onkin sitten toiseksi paras tältä kaksikolta eli kovassa sarjassa ollaan, kun ohitetaan Mies joka ei ollut murhaaja. Tunturihaudasta olen sen sekavuuden takia pitänyt vähiten. Se mikä näissä jännitysromaaneissa vetää on paitsi Sebastianin renttuviehätys, se outo combo, joka kautta aikojen on kaatanut naisia, hard&soft...sweet&sour... Mykässä tytössä on menossa vuorovetten vaihto eli Vanjan elämän karikkoisuus ja sen paljastukset, jotka juuri uusimmassa tulevat taitekohtaansa, ihmisen ikävä ihmisen luo, menetykset, myötätunto, kosto ja valon mahdollisuus...teemoja, jotka vetoavat. Lisäksi Michael ja Hans ovat petojen sukua yllättäjinä, sillä ikinä, ikinä ette ennalta-arvaa Mykän tytön pahista!

Pidän Sebasta niin paljon, että...Ensin kohtauksen jatko Torkelin lähdettyä:

Hän teki päätöksensä. Moni seikka viittasi siihen, että hän jättäisi Torsbyn ja Malin Åkerbladin lähipäivinä. Torkel olisi hänen lähellään koko ajan. Hän ei yksinkertaisesti voinut antaa Torkelin voittaa.

Niin siinä kävi.

Nopeasti suihkuun ja sitten seksiä esitutkinnan johtajan kanssa.

Ja lopuksi puolustuksen puheenvuoro eli mitä kirjoitin Sebastianista Mies joka ei ollut murhaaja arvioon:

Sebastianin taitavuus psykologisena profiloijana, sarjamurhaajien tunnistajana, lähtee siitä, että vain rantahiekkaan piirretty viiva erottaa hänen oman toimintansa sarjamurhaajista. Sama käyttövoima, sama lähtökohta. Vaikea lapsuus ja sen syvät traumat, huono itsetunto ja tarve vaikuttaa voimakkaalta. Alituinen ahdistus, joka pyörii ikuista kehäänsä fantasian ja sen toteuttamisen välillä. Siinä missä Sebastian fantisoi seksuaalisesta vallasta, sarjamurhaaja fantisoi toisen elämästä ja kuolemasta päättämisestä. Vain seuraukset ovat eri, mutta silti: Aalto tulee ja pyyhki viivan pois. Rantahiekka on tasainen ja jäljellä on vain pimeys ja outo jyly...

*****

Osallistun tällä kirjalla Kirjallinen retki pohjoismaissa haasteeseen.

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Pyörremyrskyn syliin sain!

Nyt kävi sitten silleen, että tänään ei tule kirjaa, vaikka piti. Saimme perjantaina aika nopealla varoitusajalla Monika-koiruuden hoitoon ja enpä olisi uskonut...kertakaikkiaan! Muistan, että Anjan Simo, samansorttinen, kiipesi puoliväliin mäntyä oravan perässä ja niinhän se oli, että koska meillä on vieläkin oraville pähkinöitä tarjolla tiettynä aikana päivästä niin Monika...;) Siirsimme kukkapöydät pois ikkunoiden edestä ja Monika sai pitää oravavahtia kirjasto/toimistoni sängyltä. Pidimme Lunaa sähäkkänä, mutta nyt oltiin ihan toisessa potenssissa, jotain ziljoona tms.

Kuvaaja pyysi jääkatsetta ja sai mitä tilasi;) Aijai, ensi yönä pitää nukkua silmänympäryshoitounet eli 12 tuntia....Eilen illalla Lumimies katseli jalkapalloa Monika sylissään. Yöt Monika on nukkunut minun polvitaipeessani tai kylkeä vasten tiukasti painautuneena, mutta jossain vaiheessa R. vokotteli koiruuden syliinsä nukkumaan, kuten tekee myös tyttären kääpiövillakoira Dinan kanssa. No, miksi en sitten ole lukenut Mykkää tyttöä ja en edes Hesaria? Siksi, että heti kun otan kirjan tai lehden käteeni, Monika kiemurtaa syliini. Luin kyllä Sebastian Bergmania jo aika pitkälle, mutta yhtään muistiinpanoa en voinut tehdä, joten ans' katsoa mitä viikolla tuleman pitää.

Monika on niin hellyydenkipeä, että hetkeä ei olla oltu erossa. Lenkkien lisäksi on rapsutettu, hemmoteltu herkuilla, sylitetty, kuiskittu samettikorviin...Parasta oli kun katsoimme eilen Happy Valley tallennetta ja Monika painoi poskensa tiukasti vasten mun poskea. Minut, myöhään nukkuja, on nähty kylpytakki päällä Monikan kanssa lehtomme poluilla, mutta me tytöt mentiin kyllä sen jälkeen takaisin nukkumaan. Oi Monika, Monika♥

rakkaudesta koiriin
Leena Lumi

Monika, Monika, Monika

Leda

Älä tule suudellen
älä hyväillen
käsin, huulin äläkä kuiskailuin:
tule suhisevin siivin
nokan kärjellä kosketa minuun meri
ja polje märin räpyläjaloin keinuvat aallot
suonpehmeään syliini.

- D.H.Lawrence -
Kuu kultainen terälehti (Otava 2008, suomennos Pertti Nieminen)
kuva Pinterest

Elämä on kaikkien aistien juhlat!

Sain kauan sitten ystäviltäni lahjaksi Frances Mayesin kirjan Toscanan auringon alla ja minut lapsesta asti tuntenut pari, oli kirjoittanut omistukseen ’Leenalle, kaikkien astien juhlien vaalijalle’. Vähän aikaa mietin, mutta sitten tajusin, että sehän minä olen. Olen kiinnostunut elämän taideteoksesta intohimolla, joka välillä virtaa solisevana kevätpurona, toisinaan vyöryy kevättulvana. Näin minut nähdään ja olen ihan sitä mitä olen, mutta muutos on ainoa pysyvyys ja niinpä olen sallinut itsenikin vähän muuttua eli ’tulla kaapista ulos’. Loppujen lopuksi kuitenkin olen introvertti, joka kaipaa myös luolanainen aikaansa, mutta piti ryhtyä kirjabloggaajaksi ennen kuin tajusin, että se vimma, jolla olen koko ikäni ollut maailmanparantaja sekä koko ajan läsnäläsnäläsnä, estää minua itseäni olemasta hetkessä läsnä, ottamasta hetkeä syliini. Ei voi olla kaikkialla, ei nousta kaikkiin juniin ja niihinkin, jotka eivät koskaan lähde ellei ensin ole läsnä itsessään. Terve itsekkyys on varmin polku kohti täyttä läsnäoloa, jossa harkiten mietitään ajankäyttöä ja ollaan armollisia myös itselle. On lupa olla oma itsensä. On lupa nauttia elämästä. Elämä on seikkailu, joka voi olla vaikkapa:

Kirjabloggaajana jo seitsemättä vuotta

Ikinä en aikonut aloittaa mitään kirjablogia. Halusin lähteä vihdoinkin lasten vartuttua opiskelemaan kirjallisuutta samaan yliopistoon, johon aikanaan en päässyt opiskelemaan historiaa. Kun aloin tiedustella pääsykoekirjoja,  hämäläinen mieheni Reima, joka ei yleensä ole yllättäjien sukua, avasi minulle ystävänpäivänä 2009 kirjablogin! Minä siihen, että ’ikinä mää en mitään tuollaiseen kirjoita’. Nyt nämä kuuluisat sanat kuulemma hakataan hautakiveeni, jos kuolen ennen armastani. Jostain aina huomaa, että olen Satakunnasta kotoisin eli se on tuo ’en mää ainakaan.’ Ennen kuin keskiyö koitti, olin jo suoltanut tekstiä ja siitä lähtien olen blogannut pääasiassa kirjoista, mutta mukana on myös paljon toista intohimoani eli puutarhaa, jotain perheestä, kokkaamisesta, sisustamisesta, vuodenaikajuhlista, pohdintoja naisena olemisesta, elämästä yleensä, sen tarjoamista ilon pisaroista, kuten vaikka koirista, matkustamisesta, isssikoista, runoista, sateesta, elokuvista, musiikista...

Olen kirjoittanut ollen täydellisesti oma itseni. Olen kertonut, että kotini on maailmankirjallisuus. Olen kertonut, että elämä on liian lyhyt huonoille kirjoille, olen lukenut hurjimpina vuosina 140 kirjaa ja kirjoittanut niistä kaikista perusteellisesti, olen käytännössä aina lukijoideni tavoitettavissa, jaan heidän ilonsa ja surunsa, olen tuonut lukijani kotijuhliimme niin, että jopa mieheni pyöreillä syntymäpäivillä pitämä puheeni, oli blogissa ennen kuin juhlavieraat sen kuulivat. Monet kerrat olemme itse syöneet ruokia jäähtyneinä, kun ruoat on ensin pitänyt kuvata ja sitten vielä tarkistaa kuvat...

Bloggaminen vie minulta kaikkineen noin 50-60 tuntia viikossa. Siihen on laskettu kaikki lukeminen, kirjoittaminen, kommentteihin vastaaminen, vierailut muiden blogeissa, kuvalupa-asiat, kuvaaminen etc. Kiitos miehelleni, joka kuvaa kanssani sekä antaa lisävaloa tms., mutta emme tee mitään kuvankäsittelyä eli kaikki on just miltä se oikeasti näyttää, myös bloggaaja, joka alkaa lukea iltaisin noin klo 22 ja vasta mennä viikolla vierähti aamuneljään, vaikka olin päättänyt, että...

Kun tulin 2013 Cisionin toimesta valituksi vuoden parhaaksikirjabloggaajaksi 2013 se oli yhtä riemullinen hetki kuin saada kuulla, että Riikka Pelon teos Jokapäiväinen elämämme, oli voittanut Finlandia –palkinnon. Yksi palkitsemiseeni vaikuttava tekijä oli kuulemma paras vuorovaikutussuhde lukijoiden kanssa. Bloggaajaidentiteettini on myös vahva kirjoittajana, sillä olenhan aikanaan elättänyt itseni kirjoittamalla. Nämä ovat niitä blogistanian tähtihetkiä. Toisaalta tähtiä haluan tarjota lukijoillenikin eli profiili, jolla aloitin vuonna 2009 on täysin sama tänäkin päivänä eli luen vain kirjoja, jotka kiinnostavat minua ja tarjoilen ne niin kiinnostavasti, että samanhenkiset voivat löytää omat kirjalliset tähtensä. Olen myös edelleen yhtä mieltä filosofi Senecan kanssa: ”Vapaa-aika ilman kirjoja on yhtä kuin elävän ihmisen hauta.”

Kirjabloggaajat saavat halutessaan arvostelukappaleita kustantajilta, mutta se ei velvoita kehumaan teosta, josta ei itse pidä. Saa sanoa ja pitää sanoa, mitä on mieltä. Koska minullakin on lukijoita blogissani kuukausittain noin 23 000 – 33 000, se on kuin jonkun aikakauslehden levikki, joten se ei voi olla vaikuttamatta. Yhteensä kävijöitä on blogissani ollut tähän mennessä jo melkein 1,4 miljoonaa, joka ihan huimaa. Olen saanut monelta taholta vaikka kuinka upeita tarjouksia (tämänkin!), joilla olisin voinut muuttaa intohimoisen harrastukseni rahaksi, mutta olen halunnut olla vailla muiden asettamia aikataulupaineita, sillä omat paineeni kyllä riittävät.

Kirjablogissani pidän pari-kolme kertaa vuodessa arpajaiset, joihin voivat osallistua kirjautuneet lukijani eli palkitsen uskollisuutta. En voi pitää kaikkia saamiani kirjoja, joten jaan niitä mieluusti lukijoilleni. Vuoden lopun arvonta on erityinen, sillä silloin lukijat saavat valita vuoden kauneimmat kirjan kannet. Haluan tällä vaikuttaa kustantajiin ja osoittaa, että kirjan kansi voi olla hankintaan vaikuttava päätös. Tämä tietysti myös viittaa kiinnostukseeni kuvataiteisiin, joka on taas yksi asia intohimolistallani. Kuvataide näkyy myös blogissani, jonka ulkoasua vaalin kuin kruununjalokiviä, mutta nekin saavat loistonsa kirjoista, sillä lukeminen on ilma, jota hengitän: Ilman kirjoja ei olisi Leena Lumia. 

Puutarhailija jo 30 vuotta

Myönnän auliisti, että luin lapsena liian monta kertaa F.H.Burnettin Salaisen puutarhan. Oma salainen puutarha oli unelmani ja olen aina ollut sitä mieltä, että unelmat on tehty toteutettaviksi. Kotipitäjässäni Luvialla en aikanaan ehtinyt tuota unelmaani toteuttaa, mutta moninverroin täällä Jyväskylän saarella, jota Alvar Aalto kutsui Suomen Tahitiksi. Ostimme täältä talon ja lopulta vielä viereisen lehdon, joten siitä se sitten alkoi ja ennen kuin tajusinkaan, olimme kaikkea muuta kuin salaisen puutarhan haltijoita. Puutarhaseurat vierailivat, kokonainen koulukin, satunnaisia kävijöitä, lehtijuttuja, joista pidän todellisimpana Viherpihaan itse kirjoittamaani Intohimolla puutarhasta, sillä onhan puutarha meidän luomuksemme. Lopulta sitten olin myös television Ihana piha –ohjelmassa, jonka kuvaukset tietysti samalla viikolla kuin mieheni pyöreät synttärit eli mikä sattumusten summa jälleen kerran etenkin kun emme käyttäneet cateringia vaan teimme kaiken itse.

Leena Lumi –blogissa on puutarhalleni seuranta, joka löytyy nimellä Leena Lumi’s Flower Power. 

Kerään sinne järjellä ja tunteella rakkaimpia kasvejani kuvilla ja tarinoilla. Siellä on paljon kävijöitä, sillä esimerkiksi syyshortensiaa on käynyt ihailemassa jo 7 900 lukijaa ja köynnöshortensiaa 4 300.

Puutarhassamme on alkamassa prime time. Puro juoksee lehdon läpi ja kaartaa kaarisiltamme ali. Valtavat metsälehmukset katsovat ylväinä, miten esikot, scillat, muscarit, kielot, lehto-orvokit, akileijat, lemmikit, kevätlinnunherne, talvikit, lehdokit ja monet, monet muut ylistävät suvea kera mustarastaan huilun. Innostuin vuosi sitten oranssista väristä niin, että istutin oranssia kerrottua tulppaania ’Orca’ menestyksellä.

Ihastuin myös oranssiin revontuliatsaleaan Mandrarin Lights

kuin myös revontuliatsaleaan Northern Hi-Lights, jolla on aivan hurmaava tuoksu.

Edesmenneen koiruuutemme, suuriruhtinatar Olgan haudalla kasvaa valkoista särkynyttäsydäntä, Dicentra spectabilis,’ Alba’ ja sitä kukkii myös etupihallamme.

Viherpihaan juttuuni Intohimolla puutarhasta kuvat ottanut Arto Rantanen toi minulle pienen Ristinummi-ruusun alun ja siitä alkoi huumava ihastus tähän ’villiruusuun’, jolla on yksinkertaiset, mutta suuret kukinnot. Tämän vuoden kevätjännityksen tarjosi lokakuussa istutettu helmiorapihlajapuu (juttua tulossa!) sekä jo edellisvuonna istutettu tarhamagnolia Leonard Messel, jonka vyöhykkeeksi luvataan I - , sillä muusta ei nyt tiedetä, joten toimin myös testaajana. Paitsi, että tiedetään! Se kukkii:

Vähän hulluna olemme kyllä magnoliaan, sillä on vasta magnoliatapetti, magnolialakanat, magnoliataulu, magnolia suihkusaippua, magnoliakosteusvoide...Toinen hurmaaja on alppikärhö, jota meillä on isolla tontilla niin monta, että en saanut lasketuksi eli jo on aikoihin eletty.

Se kasvaa pitkin elävää kirsikkapuuta, pitkin kuollutta luumupuuta, mongolian vaahteroissa, missä tahansa pensaissa. Kärhöt tuovat puutarhaan villiä rentoutta, jota haemme myös sillä, että yritämme kadottaa nurmikon ja tuoda tilalle kukkaniittyjä eli suunta on cottage garden –hakuinen. Digitaliksia missä vain, puna-ailakkeja, lemmikkejä, kellokukkia,malvaa...Etenkin lemmikit ovat puutarhassamme ihan must.

Kokkailija aina vaan...

Totuus on, että koulussa oli kolme ainetta aina kymppi: Kirjoittaminen, historia ja kotitalous, kun sitä vielä oli. Olen innokas ruoanlaittaja ja niinpä meillä istutaankin perheen ja ystävien kanssa pöydässä tunteja herkkujen äärellä keskustellen. Olemme myös ulkoilmaihmisiä, joten kesät olemme ulkoruokinnassa myöhään syksyyn. Talon pituiselle parvekkeellemme mahtuvat iso grilli ja ruokapöytä ja vähän muutakin. Siitä on lyhyt matka keittiöön, joten kattailut sujuvat helposti. Olen kokeilemalla löytänyt hyvin herkullisen munakoisoruoan sekä monta muuta. Oma suosikkini on katalonialainen kalaäyriäispata eli zarzuela

Lukijoiden suosikki on katkarapusalaatti, sillä sitä on käynyt katsomassa jo 11 000 innokasta. Koska uuden perunan aika lähestyy

suosittelen keittämään perunoita reilusti ja sitten tekemään perunasalaatin uusista perunoista

Jos kärsii korkeasta kolestrolista kannattaa nauttia pari kertaa viikossa tomaatti-mozzarellasalaattia eli capresea. Professori Sinikka Piippo mainitsee kirjassaan Puhdasta ravintoa salaatin maailman terveellisimmäksi. Kun aloin nauttia tuota herkkua kahdesti viikossa, hyvä kolestrolini nousi maksimiin! Patongin kera salaatti on jo kunnon lounas ja seuraavana päivänä erinomainen lisuke.

Ihminen ihmiselle

Elämäni bensa ovat rakkaani Reima, pieni perheemme, jossa puhetta ja naurua riittää, sillä tyttäremme Merikin kantaa karjalaista vilkkautta...

ja tietysti hyvät ystävät, joissa määrä ei korvaa laatua. Paras ystäväni on Anne eli Bessu, joka saa minut aina nauramaan isosti ääneen. Mutta on yhdessä itkettykin ja sehän vasta ystävyyttä onkin, sillä minusta ei helposti tule itkijänaista, ei valittajaa.

Joka suvi Bessu tuo kesän ensimmäiset mansikat, jotka

nautimme kera mansikka kuoharin, Ja joka elokuu me

juhlimme Bessun synttäreitä hyvän ruoan merkeissä Siinä Yhdessä Paikassa

Äiti ja sisko asuvat Luvialla ja äiti pitää innokkaasti vielä puutarhaa, vaikka joka vuosi sanoo, että ’ei toinna enää’. Siellä on taas menossa hurja mullistus...Ajamme siis joko länsirannikolle tai tyttären luokse Aurinkolahteen, jos haluamme tavata perheenjäseniämme muulloin kuin jouluna tai pääsiäisenä.

Kodissamme vaalin tunnelmaa ja sisustan mieluusti country&cosy eli maalaishenkistä ja kodikasta.

Paljon vanhoja huonekaluja, rottinkia, vanhanaikainen kukkapöytä, huutokauppalöytöjä ja ensimmäisellä opintolainalla vuonna koivu ja tähti hankitut tuolit, neljä kappaletta kodin lisätuoleina ruokapöytiin,

ja niiden uusi elämä värissä pioni! Enemmän näistä jutussa Tuumailua ja tuunailua

 Kotiimme mahtuvat lasten ystävät ja koiruudet. Kaikille löytyy vuode ja hali.

Rakkaus

Tärkeintä on rakkaus. Kolmekymmentä vuotta sitten Reima kosi minua alpeilla. Tänä vuonna syksyllä ajamme tuttuihin maisemiin ja katsotaan mitä hämäläinen rakkaani nyt keksii ohuen alppi-ilman heikottamana. Meidän molempien suosikkikirja on Thomas Mannin Taikavuori! Ensimmäinen kirja, jonka ostin miehelleni heti meidän tavattua oli kuitenkin Tove Janssonin Kuka lohduttaisi nyytiä?

Ihailen joutsensuhteita, mutta kerran voi erehtyä eli eläköön se toinen ja viimeinen kierros! Pitkissä avioliitoissa on taikaa. Ei kannata unohtaa, että jos se taika on kerran ollut, se muka voisi jonnekin kadota. Se ei katoa koskaan, voi vain arjessa joskus leikkiä piilosta, mutta kun vähän kutittaa, koskettaa ihoa, katsoo silmiin: Siellä se taika on! 

Kävelin jokin aika sitten kampaajalta tullessa harjukaupungin kadulla kohti lounastapaamispaikkaamme. Vastaani käveli vielä vähän kaukana kiinnostavan oloinen herra ja mietin ’ketähän tuo hurmuri on menossa tapaamaan?’ Minussa huojahti, sydämeni hypähti, sillä Reimahan siinä käveli minua vastaan. I was the lucky one! Hän tekee sen minulle kerta kerran jälkeen. Se on taikaa, jos mikä!

Elämänmottoni tulee Armi Ratialta:

”Ainoa velvollisuus on kauneus, ainoa todellisuus on uni, ainoa voima on rakkaus.”

Kiitän kaikkia lukijoitani, sillä ilman teitä ei olisi Leena Lumia:

Kesälumipisara teille♥

Love

Leena Lumi

Gillian Flynn: Teräviä esineitä

Niiden viimeisten vuosien aikana äitini kiskoi kaikki silmäripsensä irti. Hän ei kyennyt pitämään sormiaan erossa niistä. Pöytien pinnoille jäi hänen jälkeensä pieniä ripsikasoja. Keksin itsekseni, että ne olivat keijunpesiä. Muistan, että löysin kaksi pitkää vaaleaa silmäripseä takertuneena jalkateräni syrjään ja säilytin niitä monta viikkoa tyynyni vierellä. Iltaisin kutittelin niillä poskiani ja huuliani, kunnes herättyäni yhtenä aamuna huomasin niiden lennähtäneen tiehensä.

Yhdysvaltalaisen Gillian Flynnin esikoisromaani Teräviä esineitä (Sharp Objects, WSOY 2015, suomennos Maria Lyytinen) herätti aikanaan kohun eikä suotta: Minäkin olen järistynyt. Kohu toi kirjalle Britanniassa kaksi Dagger-dekkaripalkintoa. Koska saimme nyt vasta esikoisen suomeksi ja toiseksi Pahan paikan sillä seuraamuksella, että Suomessa luimme ensin Flynnin Kiltin tytön, onkin kiehtovaa pohtia Flynnin kirjailijakuvaa. Koin että 'oikeasti' ensimmäinen on järkyttävin eli tulee mieleen Ian McEwanin esikoisteos Sementtipuutarha, joka aikanaan avasi kuuluisan brittikirjailijan tuotannon kohuteoksella. En ikinä suosittele ensimmäiseksi McEwaniksi Sementtipuutarhaa, enkä aio suositella ensimmäiseksi Flynniksi Teräviä esineitä. Aloittaisin Kiltistä tytöstä, joka on minulle Flynnin paras edelleen ja josta kirjoitin: ’Kiltti tyttö tuli luokseni kutsumatta ja teki selvää jälkeä öistäni...Kiltti tyttö survoi heti murskaksi uuden elämäni, jossa mennään nukkumaan kuten normaalit ihmiset tekevät...’ Ja sitten Paha paikka: ’En usko, että voisin tuntea ketään, joka ei Pahan paikan luettuaan lukisi myös Kiltin tytön. Se on mahdotonta, sillä Gillian  Flynn on peto rakentamaan tarinaa, jossa henkilöhahmot ovat sairaan kiinnostavia. Painotus sanalla sairaan.’ No, edelleenkään en usko tuntevani ketään, joka ei Flynnin kaksi ensimmäistä suomennosta luettuaan lukisi Teräviä esineitä, sillä Gillianissa vain on sitä jotakin...kykyä kertoa uusi tarina, uskallus kirjoittaa, mitä joku muu tuskin tohtii ajatella, tabujen kaataja, kirjailija, jonka tarinoiden päähenkilöt ovat hillittömiä selviytyjiä ja täysin teeskentelemättömiä niin hyvässä kuin pahassa.

Nuori toimittaja Camilla Preaker joutuu palaamaan kotikaupunkiinsa Wind Gapiin, jonka luuli jo iäksi jättäneensä taakseen. Hän aikoo tehdä juttua kahden siepatun koulutytön tapauksista, tytöistä joita hänen esimiehensä Curry pitää jo sarjamurhaajan uhreina. Camillalle paluu on traumaattinen, sillä hän on jättänyt taaksen paitsi missourilaisen sulkeutuneen kaupungin kaksinaismoralistisine normeineen, kuin myös äitinsä Adoran, tämän uuden miehen sekä heidän lapsensa Amman. Camilla yliarvoi kestämisensä ja niinpä...

Teräviä esineitä on tälle kirjalle nerokkaampi nimi kuin voisi heti ymmärtääkään. Myös kirjan kannen yläreunassa oleva lause’Mistä on pienet tytöt tehty’, tuo mieleen tietynikäisten tyttöjen teinijulmuuden. Kaikkea tätä ja paljon, paljon enemmän on Camillalla vastassaan omassa Jantessaan, jossa hän ei ikinä saanut kuvitella olevansa jotakin. Nuori nainen löytää keinonsa selvitä ja niitä apuja ei löydy Raamatusta.

Flynnin trilleri on syvää viiltoa muistojen pimeään lihaan. Se on sanoja, jotka satuttavat ja hyväilevät. Se pakottaa muistot pintaan, lapsen muistot, jotka aikuinen nainen näkee nyt uudesta kulmasta, siitä pimeimmästä todesta. Sattuu vieläkin enemmän! Camilla tarvitsee paljon viinaa ja vieraan syliä ennen kuin rikostapaukset on selvitetty, ennen kuin hän on sinut menneisyytensä kanssa ja etenkin ennen kuin hän alkaa tajuta voivansa lopultakin kääntyä hyväsydämisyyteen, kulkea valoon. Vaikka olikin Adoran tytär.

En muista lapsena koskaan kertoneeni Adoralle lempiväriäni tai minkä nimen haluaisin isona antaa omalle tyttärelleni. En usko, että hän koskaan tiesi lempiruokaani, enkä todellakaan tepsutellut hänen huoneeseensa ammuyön tunteina painaijaisunista itkuisena. Tunnen aina surua sitä tyttöä kohtaan, joka itse olin, koska minulle ei koskaan tullut mieleenkään, että äiti olisi voinut lohduttaa minua. Hän ei koskaan sanonut minulle rakastavansa minua, enkä koskaan olettanutkaan sellaista. Hän huolehti minusta. Hän hoiti asioitani. Ai niin, ja kerran hän osti minulle E-vitamiinipitoista kosteusvoidetta.

Mistä on pienet tytöt tehty? Mistä on tyttöjen äidit tehty?

*****

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni bloganneet ainakin Kirjasähkökäyrä,  Saran Kirjat,  Annika/Rakkaudesta kirjoihin,  Booksy, Arja/Kulttuuri kukoistaa ja Omppu sekä Hannele (på svenska) Kirjoihin kadonnut ja Lukutuulia

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta

He suukottivat hyvästiksi. Ester meni kotiin ja tunsi seinien kaatuvan päälleen kuin sellissä. Ihoon koski kaikkialta. Hän makasi lattialla ja uikutti. Fyysisen kosketuksen puute tuntui pahimmalta silloin, kun se oli ollut lähellä mutta saavuttamaton.

Lena Anderssonin teos Vailla henkilökohtaista vastuuta (Utan personligt ansvar, Siltala 2015, suomennos Sanna Manninen) melkein jatkaa siitä, mihin Ester Nilssonin tarina jäi kirjassa Omavaltaista menettelyä. Kulunut on vain viisi vuotta siitä kun Ester oli suorastaan patologisen rakastunut taiteiija Hugo Raskiin oman parisuhteensa kustannuksella. Ja saamatta aitoa vastarakkautta. Vailla henkilökohtaista vastuuta on itsenäinen teos, mutta Esteristä kiinnostuneille se on jatko-osa, joka paljastaa, että Ester ei ole oppinut mitään. Kuten edellisessä kirjassa, tässäkin hän uikuttaa lattialla lemmentuskissaan. Samoin hän on vakuuttunut, että uusi rakkauden kohde, nyt taiteilija Olof Sten, on hänen ihmisparinsa. Tässä ei paljon paina, että Olof on avioliitossa Ebbansa kanssa eikä hänellä ole aikomustakaan tätä jättää. Myös ensimmäisen teoksen kissa-hiiri –leikki jatkuu eli kun Ester vetäytyy, Olof lähestyy, kun Ester lähestyy, Olof vetäytyy.

En huomannut kovinkaan paljoa eroa näissä kahdessa teoksessa. Ehkä Ester yritti panna enemmän vastaan ja analysoi entistäkin enemmän. Hän aika ajoin jopa tajusi, että Olof tekee hänelle henkistä väkivaltaa kutsumalla häntä, olemalla suhteessa, kun taas sitten työntää pois, ylistää avioliittoaan ja jopa selvästi inhoaa Esteriä, mutta aina pitkien paussien toteuduttua ’tunne unohti kaiken pahan jonka ajatus muisti.’ Ester on syvällä rakkautensa pauloissa ja ajautunut rakastajattareksi, vaikka oli alun alkaen odottanut jotain aivan muuta ja sen myös suoraan Olofille kertonut.

Kun nyt vertaan Anderssonin ensimmäistä Ester Nilsson kirjaa tähän toiseen, koin tämän tietysti laimeammin, sillä olihan tässä paljon samaa kuin Omavaltaista menettelyä teoksessa. Olisin suorastaan voinut kirjoittaa tähän ensimmäisestä saamani lukukokemukset, jotka olivat aika huikeita. Miten siis sattuikaan, että Hugon lainatessa Esterille DVD:n, se oli juuri Kaasuvalo: suuri klassikkoelokuva parisuhteen henkisestä julmuudesta. Kaasuvaloa ei uusimmassa ole, mutta on edelleen älykäs, analysoiva Ester, joka vain antautuu tunteidensa vietäväksi ystävien varoitteluista ja aikaisemmasta kokemuksestaan piittaamatta. Edelleen voin todeta, että ’Hienosti Andersson rakentaa Esterin persoonaa niin, että vaikka koemme osin farssin piirteitä, voimme myös ymmärtä Esteriä ja mikä tärkeintä: Ester saa säilyttää arvokkuutensa. Hän pääsee jopa koston makuun, jolloin löytää Olofin (Hugon) pirullisuuden (vähäpätöisyyden) ja ryhtyy tiettyihin toimiin saattaakseen asian muidenkin tietoon.’ Tämä kaikki siis samaa, paitsi Ester, runoilija ja esseisti, ei hänkään ole ajan koskemattomissa vaan neljäkymppisyys lähestyy. Aion on lukea kolmannenkin Ester -kirjan, jos sellainen on tulossa, sillä on kiinnostavaa nähdä, kehittyykö Ester, mutta tylsyyden torjumiseksi ja tarinan mehustukseksi, toivon siihen ripauksen ensimmäisen kirjan maanisuutta.  Vailla henkilökohtaista vastuuta kirjassa Ester epätoivoisessa suhteessaan osoittaa jopa järkiperäistä yritystä lähteä tilanteesta pois, mutta Olof, joka haluaa kuoria kakusta vain kermat päältä, lähtee heti perään. Kirja herättääkin moraalisen kysymyksen: Miten pitkälle toisella on oikeus uskotella olevansa rakastunut ja kiinnostunut toisesta, kun ei sitä kuitenkaan ole? Hugosta saatoin jopa uskoa, että hän ei kaikin ajoin tiennyt mitä teki, mutta Olof on vain vaimonsa pettäjä, joka haluaa useampiin vuoteisiin. Ja kaiken huipuksi hän kehtaa kaiken jälkeen...Olof vain on jollain tavalla niin todellinen. Heitä on pilvin pimein ja tämän maailman Esterit mahdollistavat Olofin tapaisten tyyppien lajijatkuvuuden.

Olofin tunteet olivat kuin kirkasta jäätä esterin sisällä: Olof ei voinut elää ilman Esterin rakkautta, mutta ei myöskään sen kanssa; Olof halusi sen mutta ei ymmärtänyt ihmistä joksi se hänet muutti; halusi eroon siitä mutta ei uskaltanut luopua siitä; Ester näytti että hänen elämästään oli olemassa parempi versio, ja siksi hän inhosi Esteriä.


*****

Tämän kirjan ovat lukeneet lisäkseni ainakin Suketus, Katri, Kirjakaapin kummitus Katja/Lumiomena ja Katja/Kirjojen kamari


*****

Osallistun tällä kirjalla kirjallinen retki pohjoismaissa haasteeseen.