Anna Ahmatova Leena Lumissa

Siihen nähden, miten paljon Anna Ahmatova on vaikuttanut elämääni, on teemakirjasto-osuuteni hänen kohdallaan vasta vain neljän teoksen mittainen. Toisaalta noista kirjoista jokainen tuo uuden kuvakulman tarkastella Anna Ahmatovan elämää ja tuotantoa samalla kun kertomukset alkavat soida hänen runojaan...ne alkavat soida musiikkina.

Anna Ahmatova Fontankan talossa

Runo ei ole erakko, sen kumppani ovat kuvat, tarinat, kyyneleet, kuolemat ja himot. Mistä muusta kannattaa kirjoittaa kuin rakkaudesta ja kuolemasta! Sitä täynnä on tämä kaunis kirja, jonka teksti on Pirjo Aaltosen, valokuvat Anne Hämäläisen ja kollaasit ja ulkoasu Sanni Sepon. Kirjan tekijöiden yhteistyö on tuonut esille Stalinin ajan erään taiteilijakohtalon, mutta monta muuta siinä ohessa. On tavoitettu rujon kauneus, nälän kyyneleet, pelon kipu, öiset koputukset ja lähdöt ja myös se pahin eli pienen Valjan kohtalo, jota…

Anna Ahmatova Valitut runot

Juon sydänvertani lukiessani Anna Ahmatovaa. Hänen runonsa ovat musiikkiani, hänen sanansa elämäni pitkospolkuja. Ahmatovan kaunis ankaruus on lumottua lumen tomua ja tekee lukijansa vain janoisemmaksi. 

Nyt kun päätän tätä kirjoitusta ja odotan postin millä hetkellä tahansa tuovan minulle ikioman Anna Ahmatova – Valitut runot teoksen, sydämeni värisee ahmatovalaisesti, koen monia sivuvärinöitä ja minussa huojahtaa:  Juon pyhästä lähteestä lukiessani Ahmatovan runoja!  Kiitos Anna Ahmatova, kiitos Marja-Leena Mikkola♥ On suvi ja ehkä minun pitäisi päättää tekstini vaikka runoon Kesäpuisto, mutta en voi sillä eräs toinen on kaiverrettu viimeiseen kiveeni:

Juhli kanssani tätä lumista yötä

kuin viimeistä vuosipäiväämme.

Katso, tänään on palannut ensimmäinen –

se timanttitalvemme.

Tsaarin talleilta nousee sumua,

Moika upposi pimeään.

Joku himmensi kuunvalon tahallaan –

mihin mahdamme mennäkään…

....

Anna Ahmatova koditon

Kaksoissiskonaan Ahmatova piti runoilija Marina Tšvetajevaa, joka oli vastentahtoisesti palannut Ranskasta Neuvostoliittoon miehensä ja tyttärensä perässä. Näen heidät seisomassa lumisateessa, kaksi runoilijasisarta, joista toinen, Marina, ennustaa kaiken tuhon, mikä on tuleva ja varoittaa ystäväänsä. Toinen, Anna, ojentaa suoran ryhtinsä niin, että hän on melkein takakenossa ja ilmoittaa kohtalokseen toimia todistajana.

 Eräänlainen onnenpesä löytyi kuitenkin kirjailijaliiton 1955 Ahmatovalle antamasta pienestä huvilasta Komarovon (Kellomäen) kylästä Karjalasta. Kun luen miten Kuzmina kirjoittaa Annan siitä lähtien viettäneen siellä melkein kaikki kesät ’ahmatovalaisen askeettisesti ja ahmatovalaisen täyteläisesti’ en voi välttyä näkemästä hänen seuranaan kaksoissisarta Marina Tšvetajevaa...

Anna Ahmatova: Olen äänenne. Kootut runot 1904-1966

Kaiken aikaa Anna tunsi hyvin vahvasti ennen ja jälkeen vallankumoksen, miten heitä aina oli neljä: Hän, Marina Tsvetajeva, Osip Mandelštam sekä Boris Pasternak. Kun Mandelštam vietiin, Anna oli silloinkin sattumalta paikalla. Luin kauan sitten Nadežda Mandelštamin kirjan Ihmisen toivo, joka kertoo hänen miehestään Osipista... Mandelštam kuoli leirillä. Tsvetajeva palasi Neuvostoliittoon, mutta teki myöhemmin itsemurhan. Jäljellä olivat Anna Ahmatova ja Boris Pasternak, kaksi, jotka eivät halunneet lähteä, vaikka heitä ja etenkin Annaa, vainottiin rankasti. Jollakin tavalla tulee Heliötä lukiessa olo, että Boris oli jo vain olemalla olemassa Annalle suuri tuki. Kirjan ihana nyanssi on se, kun Boris lukee Annalle ensimäisiä lukuja Tohtori Živagosta.

Anneli Heliön teos Anna Ahmatovasta on kattava ja uniikki. Heliö on myös saanut tavata ihmisiä, jotka ovat tunteneet Ahmatovan! Tunnettua kuitenkin on, että kun joku aihe vie, siinä ei pidättele mikään, vaan janoaa lisää. Niinpä suosittelen tämän kirjan lisäksi lukemaan myös Anna Ahmatova.Valitut runot, toimittanut ja suomentanut Marja-Leena Mikkola,  Pirjo Aaltosen, Anne Hämäläisen ja Sanni Sepon Anna Ahmatova Fontankan talossa sekä Jelena Kuzminan Anna Ahmatova koditon. Kaikki täydentävät toisiaan, lepattavat kuin lumen tomu tai Nevan aallot toisiinsa liudentuen, Anna Ahmatovasta, unohtumattomasta kertoen.

Anna Ahmatova lukee Kesäpuistoa

Anna Andrejevna Ahmatova kuoli maaliskuun 5. päivänä 1966.

Puun lehti lentää, tuuli / ujeltaa yksikseen / jäänpintaa pitkin.

******

Teemakirjastot Leena Lumissa

Juhli kanssani tätä lumista yötä kuin viimeistä....

Juhli kanssani tätä lumista yötä
kuin viimeistä vuosipäiväämme.
Katso, tänään on palannut ensimmäinen -
se timanttitalvemme.

Tsaarin talleilta nousee sumua,
Moika upposi pimeään.
Joku himmensi kuunvalon tahallaan -
mihin mahdamme mennäkään.

Kahden keisarihaudan väliin
on eksynyt puisto takkuinen,
ja vankilahoureesta nousseet lyhdyt
antavat hautajaisvalaistuksen.

Mars-kentän uhkaavat jäävuoret
ja Joutsenkanavan kristalli...
Kun sydämessä on pelko ja riemu,
mihin voisin verrata osaani?

Sinun äänesi lepattaa olallani
kuin ihmeiden lintu. Ja äkkiä
säde sytyttää eloon lumen tomun,
se hohtaa hopeista lämpöä.

- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova Fontankan talossa (Into 2012)
suomennos Marja-Leena Mikkola

Toivotan teille kaikille lumen timantteja, tähtisadetta, puuterilunta ja kaikkea toivomaamme todeksi vuodelle 2017!

Tässä kohtaa piti olla juttu viime vuoden tyyliin, mutta olen ihan voimaton/saamaton. Ensin oli Lumimies flunssassa ja sitten se tuli minuun. Se alkoi jo jouluviikolla ja annoimme nuorillemme varoituksen, josta he viis veisasivat. Jotenkin selvisimme joulusta, mutta nyt olen vain väsynyt. Neljä vuotta olen elänyt vilustumatta kiitos mm. runsaan D:n syömisen, mutta nyt ei auta. Takana on myös vuosi, jota en jää kaipaamaan, sillä kuten tiedätte, liikaa on tapahtunut ja sitten on jotain kertomattakin. Kaikki aikanaan. Päätin nyt sitten olla terveesti itsekäs ja vain levätä. Miettikää nyt, että tämä nainen ei jaksa edes lukea...En usko itsekään tätä todeksi.

Ja suunniteltu yllätykseni teille meni pilalle. Odotin niin kiihkeästi paljon lunta. Olisin antanut Lumimiehen kuvata tämän kuvan uusiksi! Miettikää nyt vähän: vuosia välissä, ei enää Olgaa, ei enää otsatukkaa, mutta muuten olisi yritetty samaa. Eri korvikset, eri meikki, sama lumen leikki...Lumikeijutkaan eivät olleet puolellani: Vain ohut jäinen, valkoinen kalvo peittää kaiken. Tämä kuva on otettu eräänä jouluna, joten tuskin jaksan tähän enää keväällä innostua. Aion nukkua kuin Ruusunen kunnes alkaa sataa kevään uusia kirjoja. Joukossa on muuten eräs, jonka takia jatkoin blogiani silloin kun olin jo lopettaa...En paljasta, en paljasta! Minä vain vartosin ja sitten sain tietää, että tulevana keväänä se ilmestyy...Vain kustantaja ja kirjan tekijä tietävät, mikä kuume minulla nyt on.

Vaikka yskittää ja uuvuttaa, niin naisista, jotka lukevat ei ikinä tiedä. He voivat yllättää tavalla jos toisella. Lähiyllätykseni on se, että aion raahautua R:n kanssa katsomaan niitä lukuisia elokuvia, joita meillä on näkemättä ja jäihän meiltä tänä jouluna katsomatta joululeffojen klassikko

Eräs joulutarina, joka on yksi parhaista. Kun toiset katsovat joka vuosi Lumiukon, me katsomme Eräs joulutarina. Matka leffateatteriimme on vain raput alas ja huomenna se alkaa. Herkkujakin on koossa ja hiukan alkaa jo tuntua siltä, että voisi maistua. Leffoja tuli myös lahjaksi, joten katsottavaa riittää.

Kummikoiruutemme perhe muisti meitä tällä kortilla, jossa Lunamme istuu oikealla. Sitten on hänen äitinsä Ninni, isänsä Easy ja siskonsa Lulu. Kiitos Lunan hoviväelle monesta ja hyvää uutta vuotta♥

Kiitos 'lapset', että halusitte tulla tänne kotisaarelle, vaikka tautivaroitus annettiin. Joulu ilman teitä olisi kuin se tylsä pihapolku ilman ehtoista emäntää. Ihana vävy, ihanin tytär ja hauskat koiruudet♥ Ja rakas oma mussukkani, joka hollasi sen illan, kun tämän naisen kaatoi flunssa♥

Ihana vävymme Sami♥ Ainoa joulukuva, jossa näkyy kuusikin ja valkoinen, kukkiva joulukaktus. 

Kiitos siskolle vuoden naurusta♥ On lupa kertoa! Muistattehan, että äiti ja Merja olivat täällä syyskuussa. Päätimme sitten mennä sunnuntaina Viherlandiaan sekä kasveja 'katsomaan' että syömään. Siskoni raahaa usein olkapäällään sellaista valtavaa laukkua. Minä ja Merja olimme menossa katsomaan luumupuita ja äiti vävynsä kanssa hortensioihin. Minä kuljin edellä ja yhtäkkiä kuulin kaamean kiljunnan ja samanaikaisesti tunsin, miten koko takapuoleni eli farkut kastuivat. En tajunnut ottaa jalkoja alleni vaan käännyin katsomaan, mitä pikkusisko kiljuu....mikä virhe! Valtava vesisuihku kasteli kashmirponchoni! No, Merjan laukku oli onnistunut avaamaan kasvien kasteluhanan täysille ja siinä me seisoimme kuin toopet paitsi minä aloin kiertää hanaa kiinni. Merja yritti vaatia hakemaan hänelle kuivia vaatteita, mutta äiti, joka tuskin naurultaan pystyi puhumaan, laittoi kuopuksen vessaan täyttämään housut käsipaperilla ja antoi vielä muovipussinkin....Minä puristelin liikoja vesiä ponchostani ja mietin, miten turhaa on edes yrittää olla lady tässä seurassa. Söimme herkullisesta noutopöydästä ja keskityimme nauttimaan. Jotenkin Lumimies alkoi pitää outoja ääniä ja sitten hän totesi, että 'katsokaa Merjaa'. Siellä siskoni käveli tyynesti ottamaan lisää ruokaa samalla kun lahkeesta tippui maahan käsipyyhkeitä ja farkun vyön yläpuolelle alkoi nousta muovipussi. Yritimme vaieta, mutta emme kauaa voineet, sillä tilannekomiikka oli niin vahva. Onneksi siskon pokka piti kaikkien katseet ja etenkin meidän naurumme!

Kiitos teille kaikille kuluneesta vuodesta♥ Kiitollisuutta ymmärrän tuntea, sillä niin paljon olen saanut teiltä välisarjan kesäni aikana ja sen jälkeenkin. Kiitos, että olette innoittuneet kirjoista ja kiitos monista innoittavista palautteista♥

Toivotan teille kaikille tähtisadetta, lumen timantteja ja puuterilunta vuoden vaihteeseen ja kaikkea toivomaanne todeksi vuodelle 2017♥

Leena Lumi

Happy New Year

urpiaiskuva Pekka Mäkinen

Meri, Meri....eli kun meidän aurinko, kuu ja tähdet täyttää 30 vee!

Tänään äiti ja isä elävät tunnemyrskyssä, kun kuopuksemme täyttää pyöreitä. Sehän oli vasta eilen, kun Meri syntyi...olihan se. Jouluna vietimme paitsi joulua, myös hääpäiväämme sekä esijuhlimme kuopustamme. Tyttären isä oli toipumassa flunssasta ja sitten se iski tyttären äitiin, joten joulukuvia ei jaksettu ottaa. Sen sijaan eilen kuvasimme albumeista vanhoja kuvia ja rakentelimme kollaaseja. Albumeita plaratessa sitten tietty suuria tunteita ja ihmettelyä ajasta, että minne se aika oikein rientää...

Tässä nyyttimme, jonka saaminen ei ollut mikään itsestäänselvyys. Oli ollut leikkausta, keskenmenoa ja vaikka mitä, kunnes sitten kaikki pelko oli poissa ja kävimme kohden meriseikkailuamme...Ensimmäisen matkansa neiti teki kuitenkin äidin kohdun suojassa ja lääkärin luvalla Irlantiin suvella 1986.  Laskettu aika oli tammikuussa 1987, mutta neiti tuli maailmaan tasan kaksi viikkoa etuajassa kuten oli tehnyt esikoinenkin.

Tiitiäinen metsäläinen...

Äitionnea!

Isoveikan kanssa Korpilahden mökillä.

Meri oli ja on aurinkoinen, mutta tässä rahtilaivan kannella matkalla Saksaan nähtiin myös tulevan temperamentin merkit eli kun neidin alahuuli rullautuu isin viedessä kohti kameraa, kun toinen suunta olisi ollut niin paljon kiinnostavampi....

Vuonna x St. Moritzissa.

Se suvi kun sensitiivinen, mutta tervetahtoinen suuriruhtinatar Olga tuli taloon...Olgan suuri hupi oli roikkua helmoissa.

Ensimmäinen joulu.

Joulumuisto....

Joulumuisto...

Uimasta tultua.

Meri jossain päin Saksaa pellolla...

Meri hienona!

Neiti kesäheinä...

Meri ja Olga Paljaspäällä.

Jouluaattona joskus Meri ja Olga lumen ihmemaassa...

Neito peilin kautta Füssenissä.

Meri Espanjassa...

Meri heittää palloa...

Meri veneilee.

Meri Turun saaristossa Samin kanssa. Jotenkin aika hippityylinen kuva...

Meri&Dina.

Meri&Taika.

Isä ja tytär.

Suloinen soittajamme....

ja edelleen vain suloisuutemme on suloisin. Ei hän soita enää pianoa, mutta on uskontotieteen kandi, joka aloittelee graduaan, jonka toivomme valmistuvan erääseen juhlapäivään mennessä eli xx. Vaan ei paineita...

tärkeintä on elää omatahtistaan ja hyvää elämää. Sitä voi tehdä vaikka mitä suunnitelmia ja sitten kaikki heittääkin kuperkeikkaa. Kuvia olisi todella, todella paljon, sillä olen tehnyt Merin jokaisesta vuodesta oman albumin, mutta kun emme ole toimeentuneet kuvaamaan niistä kuin murto-osan digille. 

Party time Sunshine♥

Love
äiti&isi

Gimme!Gimme!Gimme!

Dancing Queen

Rosanna

Joulu meidän kaikkien: elämämme valonkantaja!

Kohta joulu saapuu luoksemme. Saapuu luokse rikkaan ja köyhän, luokse maahanmuuttajan ja luokse alkuasukkaan. Se saapuu luokse pikkukauriiden, joiden jäljet puutarhamme lumessa. Se saapuu kolossaan nukkuvalle ketulle ja supikoiralle. Se saapuu luokse lapsen, joka saa kaiken mitä on toivonut kuin luokse lapsen, jolle joulu ei ole koskaan tuonut mitään, mistä kertoa koulussa joululoman jälkeen. Joulu saapuu luokse vanhan  ja väsyneen, kuin myös oravanpyörässä loputtomassa kilpavarustelussa pyörivän suorittajan. Se ei kysy kieltä, ei rotua, ei kansallisuutta. Se on rajaton lahja kaikille maan ihmisille ja eläimille. Se ei tarvitse kystä kyllin, sillä sille riittää matalakin porstua ja riisipuuro. Se saapuu navetoille ja henkii joulun henkeään lempeiden lehmien sieluun. Se rapsuttaa possuja ja silittää hevosen kaulaa, suukottaa lempeää samettia. Matkallaan se murustelee siemeniä lintujen syödä ja osalle pääsevät lumiset hiiretkin.

Lapset joulu huomaa aivan erityisesti. Se tulee luokse tulitikkutytön, joka seisoo megamarketin välikössä hiukset likaisina ja näyttää osattomalta. Vaatteet ovat likaiset ja kuluneet, mutta satuttavinta on lapsen kysymys silmissä: "Tätäkö on elämä ja tältäkö tuntuu se, kun joulu tulee?"

Lasten eriarvoisuus maassamme on tosi. Siinä, missä toinen lapsi näplää älypuhelintaan ja kantaa laukussaan iPadia sekä kertoo Lapin tai etelän saarten joulustaan, toinen vaikenee, sillä hänellä ei ole mitään kerrottavaa, ei mitään hämmästyttävää näytettävää. Aikuisten varustelukilpailu on heittänyt jo osan lapsistakin elämän ulkokehälle, josta matka putoamiseen on silmänräpäys.

Joulu vaeltaa läpi metsien ja yli tunturien, Sen henki koskettaa kiepillä nukkuvaa kettua, sen henki suojaa supikoiria. Joulu ei tunne vieraslajeja, vaan sille kaikki ovat tuntevia ja elämän suojatteja. Joulu hyväilee maahanmuuttajalapsen poskea ja ripottelee hänen ylleen suojeluksen taikapölyä. Unipölyä lentää metsästäjien ylle ja niille, jotka vouhkaavat vieraslajeista. Unohtaneille muistinkirkastuspölyä, että emme unohtaisi itse olleemme monissa maissa vieraslajeja. Tulevaisuttaamme emme tiedä, joten annetaan kaikkien kukkien kukkia, eläinten ja ihmisten elää rauhassa. Korskeus ja pöyhkeys pois, sillä saatamme olla itse huomisen vieraslajeja. Kohdelkaamme kaikkia elollisia siten kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan, jos joutuisimme vieraille vesille, outoihin kyliin juurissamme vieras multa.

Onneksi joulu on kuin rakkaus. Se ei kysy lupaa. Se menee sinnekin, missä sitä ei osata odottaa. Se hipaisee kaikkia vauvasta vaariin. Se menee luo sairaan ja uupuneen. Se menee luo vauraan ja varattoman. Se leijuu sukujoulujen henkenä, mutta istuu myös yksinäisen pirttiin puurolle. Se silittää ryppyistä kättä, se lohduttaa leskiä. Se ei pelkää pimeitä katuja eikä tyhjien asemahuoneiden yksinäisiä miehiä. Se kaihtaa riitaa ja rähinää. Se tuo pilkkeen silmiin ja toivon valosta. Se vaeltaa haudoilla ja muistoissamme. Se rakentaa sillan rakkaisiin poisnukkuneisiimme. Se saa lasten silmät säihkymään tähtinä. Se tuo mummon silmään kyyneleen. Se saa vanhatkin koiruudet leikkimään ja pennut ihan villeiksi. Se puhaltaa lämpimästi jouluruusunnuppuihin, jotka hämmästyneinä alkavat avautua kylmissä puutarhoissamme.

Joulun henki koskettaa yön kulkijoita. Se laastaroi niin ihmisten kuin eläinten kivut. Yksinäisyyteen käpertyneen se avaa rauhaan ja iloon. Se vaeltaa sairaaloiden käytävillä, suukottaa niin vastasyntyneet kuin jouluna poisnukkuvat. Joulun henki kulkee mukana hautuumaan kynttilämeressä. Se ottaa koirat sisälle perhelaumansa pariin. Se täyttää lintu- ja oravalaudat. Metsäpeuran kostea katse kuin metsälampi...Pienet eläimet nukkuvat jouluyön untaan: punaturkki kiepillä, pikkuhiiret koloissaan, tupuskorvat naavapesissään. Uneton koiranulkoiluttaja tähtitaivaan alla. Joulupöydissä mummot ja papat kertovat tarinoitaan ja kaikkihan kuuntelevat, sillä tarinat ovat sukupolvien viestikapula, vanhempamme ovat kokeneet, mitä me emme, heillä on avain tarinoiden taikaan:

"Kerro se tarina, kokoa tapahtumat, kertaa niitä. Sillä lailla ne pysyvät hengissä...Toista, tai tarina hajoaa, eikä miehet kuninkaan, ei kuninkaamme ratsutkaan...Toista, ja pitele palasia varovasti, muuten tapahtumat leviävät kuin marmorikuulat lattialle..." (Ann-Marie MacDonald, Linnuntietä, suomennos Kaijamari Sivill)

Tarinoiden taika on yhtä lumoava kuin on Joulu♥

Toivotan hyvää joulua lukijoilleni. Toivotan hyvää joulua laivoille merillä. Toivotan hyvää joulua heille, jotka viettävät ensimmäistä jouluaan maassamme kaukana kotoaan. Toivotan hyvää joulua yksinäisille ja unohdetuille. Toivotan hyvää joulua kaikille maailman ihmisille. Toivotan hyvää joulua kaikille maailman eläimille. Toivotan hyvää joulua heille, jotka tekevät pyyteetöntä työtä eläinten hyväksi. Toivotan hyvää joulua vaivaishiirille ja maailman kuninkaille. Toivotan hyvää joulua sairaille. Toivotan hyvää joulua meille kaikille, että joulun rauha saisi laskeutua yllemme kuin lumen valo ja tähtihuimaus...

"Lumi: pimeän maan ainoa valo."

"Viivy, odota, näe näkevin silmin tähtien puhkeaminen, tähtihuimaus."

- Bo Carpelan -
suomennos Caj Westerberg

rakkaudesta jouluun
Leena Lumi

Oi Jouluyö

Chestnuts Roasting On An Open Fire

Home For Christmas

Ave Maria

O Holy Night

Walking In The Air

jutun kaikki kuvat Hannele Salmela

Joulu on kuusenneulastan ja sammuvien kynttilöiden...

Joulu on kuusenneulasten ja
sammuvien kynttilöiden tuoksua,
ja hiljaista, onnellisen sykähdyttävää
rakkautta,
ja lahjoja, ja unta, jossa kasvoja hipovat
enkelin siivet.

Me katselemme valaistuja ikkunoita
ja laskemme kynttilöiden liekkejä
ja avaamme hitaasti kirjoja,
jotka luetaan ja unohdetaan.

Ja jossain ajatusten keskellä nukkuu lapsi,
joka kantaa kaikkien unelmien kohtaloa
pienissä käsissään,
ja lempeitten juhtien huuruinen hengitys
lämmittää häntä pimeässä.

- Mika Waltari -
kuva Talven taikaa, Ilona Pietiläinen