Siihen nähden, miten paljon Anna Ahmatova on vaikuttanut elämääni, on teemakirjasto-osuuteni hänen kohdallaan vasta vain neljän teoksen mittainen. Toisaalta noista kirjoista jokainen tuo uuden kuvakulman tarkastella Anna Ahmatovan elämää ja tuotantoa samalla kun kertomukset alkavat soida hänen runojaan...ne alkavat soida musiikkina.
Anna Ahmatova Fontankan talossa
Runo ei ole erakko, sen kumppani ovat kuvat, tarinat, kyyneleet, kuolemat ja himot. Mistä muusta kannattaa kirjoittaa kuin rakkaudesta ja kuolemasta! Sitä täynnä on tämä kaunis kirja, jonka teksti on Pirjo Aaltosen, valokuvat Anne Hämäläisen ja kollaasit ja ulkoasu Sanni Sepon. Kirjan tekijöiden yhteistyö on tuonut esille Stalinin ajan erään taiteilijakohtalon, mutta monta muuta siinä ohessa. On tavoitettu rujon kauneus, nälän kyyneleet, pelon kipu, öiset koputukset ja lähdöt ja myös se pahin eli pienen Valjan kohtalo, jota…
Juon sydänvertani lukiessani Anna Ahmatovaa. Hänen runonsa ovat musiikkiani, hänen sanansa elämäni pitkospolkuja. Ahmatovan kaunis ankaruus on lumottua lumen tomua ja tekee lukijansa vain janoisemmaksi.
Nyt kun päätän tätä kirjoitusta ja odotan postin millä hetkellä tahansa tuovan minulle ikioman Anna Ahmatova – Valitut runot teoksen, sydämeni värisee ahmatovalaisesti, koen monia sivuvärinöitä ja minussa huojahtaa: Juon pyhästä lähteestä lukiessani Ahmatovan runoja! Kiitos Anna Ahmatova, kiitos Marja-Leena Mikkola♥ On suvi ja ehkä minun pitäisi päättää tekstini vaikka runoon Kesäpuisto, mutta en voi sillä eräs toinen on kaiverrettu viimeiseen kiveeni:
Juhli kanssani tätä lumista yötä
kuin viimeistä vuosipäiväämme.
Katso, tänään on palannut ensimmäinen –
se timanttitalvemme.
Tsaarin talleilta nousee sumua,
Moika upposi pimeään.
Joku himmensi kuunvalon tahallaan –
mihin mahdamme mennäkään…
....
Kaksoissiskonaan Ahmatova piti runoilija Marina Tšvetajevaa, joka oli vastentahtoisesti palannut Ranskasta Neuvostoliittoon miehensä ja tyttärensä perässä. Näen heidät seisomassa lumisateessa, kaksi runoilijasisarta, joista toinen, Marina, ennustaa kaiken tuhon, mikä on tuleva ja varoittaa ystäväänsä. Toinen, Anna, ojentaa suoran ryhtinsä niin, että hän on melkein takakenossa ja ilmoittaa kohtalokseen toimia todistajana.
Eräänlainen onnenpesä löytyi kuitenkin kirjailijaliiton 1955 Ahmatovalle antamasta pienestä huvilasta Komarovon (Kellomäen) kylästä Karjalasta. Kun luen miten Kuzmina kirjoittaa Annan siitä lähtien viettäneen siellä melkein kaikki kesät ’ahmatovalaisen askeettisesti ja ahmatovalaisen täyteläisesti’ en voi välttyä näkemästä hänen seuranaan kaksoissisarta Marina Tšvetajevaa...
Kaiken aikaa Anna tunsi hyvin vahvasti ennen ja jälkeen vallankumoksen, miten heitä aina oli neljä: Hän, Marina Tsvetajeva, Osip Mandelštam sekä Boris Pasternak. Kun Mandelštam vietiin, Anna oli silloinkin sattumalta paikalla. Luin kauan sitten Nadežda Mandelštamin kirjan Ihmisen toivo, joka kertoo hänen miehestään Osipista... Mandelštam kuoli leirillä. Tsvetajeva palasi Neuvostoliittoon, mutta teki myöhemmin itsemurhan. Jäljellä olivat Anna Ahmatova ja Boris Pasternak, kaksi, jotka eivät halunneet lähteä, vaikka heitä ja etenkin Annaa, vainottiin rankasti. Jollakin tavalla tulee Heliötä lukiessa olo, että Boris oli jo vain olemalla olemassa Annalle suuri tuki. Kirjan ihana nyanssi on se, kun Boris lukee Annalle ensimäisiä lukuja Tohtori Živagosta.
Anneli Heliön teos Anna Ahmatovasta on kattava ja uniikki. Heliö on myös saanut tavata ihmisiä, jotka ovat tunteneet Ahmatovan! Tunnettua kuitenkin on, että kun joku aihe vie, siinä ei pidättele mikään, vaan janoaa lisää. Niinpä suosittelen tämän kirjan lisäksi lukemaan myös Anna Ahmatova.Valitut runot, toimittanut ja suomentanut Marja-Leena Mikkola, Pirjo Aaltosen, Anne Hämäläisen ja Sanni Sepon Anna Ahmatova Fontankan talossa sekä Jelena Kuzminan Anna Ahmatova koditon. Kaikki täydentävät toisiaan, lepattavat kuin lumen tomu tai Nevan aallot toisiinsa liudentuen, Anna Ahmatovasta, unohtumattomasta kertoen.
Anna Andrejevna Ahmatova kuoli maaliskuun 5. päivänä 1966.
Puun lehti lentää, tuuli / ujeltaa yksikseen / jäänpintaa pitkin.
******
Kiitos jälleen Leena, hieno postaus♥♥♥
VastaaPoistaAili, ole hyvä ja kiitos♥♥♥
PoistaYmmärrän niin hyvin ahmatovalaisuuteesi, lumon ja kiihtymyksen, tarkat kuvat ja ajattomuuden. Minä olen todella vasta-alkaja, juuri Valittuihin runoihin lumoutunut. Kiitos tunnelmajutustasi!
VastaaPoistaTuija, ajattomuus aiheuttaa tunteen, että on itse mukana, elää Annan rinnalla. Nyt kun alkaa vähitellen ymmmärtää ruonojen taustat, piilomerkitykset ja kenelle ne on kirjoitettu, kiihtymys vain lisääntyy. Silti...silti varmaankin runot joihin Annalla ensimmäisenä kiinnyin, säilyttävät roolinsa. Kuvittele, kiitos Heliön, olen nyt lukenut kaikki Ahmatovan runot, paitsi ne harvat, joiden julkaisun hän kielsi.
PoistaValitut runot on juuri se, mistä on hyvä alkaa. Ties montako aikaa olen sitä jo lukenut. Kun haluat tietää lisää, hanki Heliön teos, jossa kaikki ja paljon elämäkertaa eli runojen taustoitusta.
Anna Ahmatova koditon on muuten tosi kiinnostava. Mikä harmi, että sitä ei saa mistään omaksi.
Ole hyvä. En nyt muuhun pystykään. Pidän pimeästä, mutta rajansa kaikella ja rankka flunssa takana.
<3
Anna on rakkautta! <3 Kiitos sinun, olen monta hänen runoaan juuri sinun blogistasi ensi kerran bongannut ja tallennut ne omaan runo-tiedostooni, johon keräilen minua ihastuttavia ja puhuttavia runoja. -Taru
VastaaPoistaTaru, hän on!<3 Minullakin on runotiedosto, johon kerään minuun bvaikuttaneet runot. Onneksi, onneksi nyt omistan nyt nämä Ahmatovat paitsi en Kuzminan teosta. Se pitää lainata uudestaan. Heliön teoksessa ovat siis kaikki Annan runot niitä muutamia lukuunottamatta, joiden julkaisun Anna itse kielsi.
PoistaKaksi ensimmäistä olen lukenut, mutta nämä jälkimmäiset ovat vielä kokematta. Fontankan talossa on todella kaunis teos kuvallisestikin. Ateneumin Modigliani näyttelyssä tulee myös esille Ahmatova ja hänen innoituksensa muihin ihmisiin.
VastaaPoistaBirgitta, muistankin. Fontankan talossa on kuin koru. Näissäkin kirjoissa on Modiglianin kuvia Ahmatovasta, mutta on aina kova työ saada kuvaluvat. 8 vuoden aikana en osaa edes laskea miten monta viikkoa olen metsästänyt pelkästään kuvalupia...Kiehtova tämä Ahmatovan ja Modiglianin yhteys.
Poista