Jokainen kuukausi on ystäväin mut....

 "Jokainen kuukausi on ystäväin mut omenakuuta mä eniten rakastan." (L.M. Montgomery)

Omenapuut tuottavat runsasta satoa ja siitä on hyvä tehdä omenasosetta helpolla tavalla. Tämä löytyy blogistani muualtakin, mutta ehkä joku ei ole huomannut.

Jos sinulla on nyt omenoita, niin kaikki tulee herkullisesti käytetyksi, mitä jää tuoreena syömisen yli, kun valmistat kanelista ja vaniljaista omenasosetta. Tarjoilen tässä ohjeen, jonka mukaan soseen valmistus on helppoa. Tosin olen melkein maaninen omenasoseen valmistaja, joten joitakin viikkoja meillä ollaan soseessa kirjaimellisesti: Kun saan satsin tehtyä, aloitan heti kohta uuden...Onneksi on kaksi pakastinta. Tästä soseesta on ollut kiinnostunut jo 11 975 henkilöä/2024!!!

Tarvitset: pihapuiden omenoita, pudokkaatkin käyvät, sitruunamehua ja tilkan vettä, 3-5 kanelitankoa, sokeria ja vaniljasokeria tai vaniljatangon tai kaksi. Jouluiseen kirsikkalikööriinkin käytän kaneli- ja vaniljatankoja.

Voit kuoria omenat, jos haluat. Lisään hiukan kypsennysaikaa. Leikkaa sitten omenoista lohkoja, jotka laitat uuninkestävään suureen kattilaan. Kattilan pohjalle ensin tilkka vettä. Purista välillä omenalohkoille sitruunamehua  estämään niiden tummuminen. Laita sekaan myös kaneli- ja vaniljatangot. Kypsennä omenoita kannella peitettynä uunissa 175 asteessa noin pari tuntia tai hiukan yli. Hämmennä välillä. Poista sitten kaneli- ja vaniljatangot. Soseuta pehmeät omenat vispilällä. Lisää valmiiseen soseeseen sokeria oman maun mukaan, lisää myös aitoa vaniljasokeria. Soseen voi pakastaa. Lisään jokaiseen pakastusrasiaan käyttämäsi vanilja- ja kanelitangot, sillä pidän kanelin ja omenan herkullisesta makuyhdistelmästä. Paljon keittiössä viihtyvä ystäväni antoi vinkin, että pikkuripaus inkivääriä antaa pikantin säväyksen.

Sosetta voi sitten käyttää miten mielii. Leivonnaisiin tai lettujen ja pannukakun kanssa, puuroon omenasilmäksi, jogurttiin, mihin ikinä keksii sitä halutakaan.

Lahjavinkki: Laita kaunis lasipurkki täyteen omenasosetta ja pari kanelitankoa soseen joukkoon. Siinäpä himoittu herkku!

Näistä lumotuista kukista alkoi sose, jota voi käyttää monella tapaa. Lajikkeemme on keltakanelia. Casperille istuttamamme Valkea kuulas on liian mieto meidän mielestämme. Ne syödään jo varhain suoraan puusta. Onko mitään kuin on omenankukkien valkea vaahto ja niiden aistillinen, pakenevan hento tuoksu

.

Tässä omenapiirakka, jota minäkin teen, vaikka en ole kovin innokas leipomaan. Onnistuu aina ja maistuu herkulta vanhanajan vaniljakastikkeen kera. Voi myös lämmittää ja ja laittaa päälle vaniljajäätelön siivuja. Mieleen tulee eittämättä Apfelstrudel mit Vanille Eis und Sahne.Omenapiirakan ohje täällä

Kohta taas pakkaamme. Eka pysäkki on nyt Ikeassa ja siitä sitten kohti merta.

Olen kuin vihikoira eli haistan meren kutsun jo autosta noustessa.

Matkalla kohtaamme varmaan monia lintuja valmistautumassa pitkään matkaan kohti etelää.

Nyt soseen tekoon!

Leena Lumi

Tilhi- ja kurkikuvat lankoni Pekka Mäkisen

Yö jo odottaa...erästä kulkijaa. Matka pitkä on ja....

Yö jo odottaa...erästä kulkijaa. Matka pitkä on/ ja aivan tähdetön./ Jostain kuuluu kutsu muiston kaukaisen.../ hän siellä tähdet sytyttää/ eksyä en voi...en voi/ hellyys vastaan käy/ tähtiin pukee kulkijan...Pakahdun!

Leena Lumi
kuva Jarmo Manninen Photos

Ann Napolitano: Kaunokaisia

Charlie kutsui tyttäriään kaunokaisiksi ja sitähän he olivatkin. Itse olivat mielestään Louisa M. Alcotin Pikku naisia ja kävivät usein kinaa kuka heistä oli kuka minäkin päivänä. He olivat Julia, Sylvie ja kaksoset Cecelia ja Emeline. He olivat hirveän kiintyneitä toisiinsa, joten kun Julia tuo kotiin tulevan miehensä, tämä häkeltyi, sillä hän ei ollut ikinä kokenut vastaavaa. Hänen vanhempansa eivät tulisi häihin ja he uhrasivat elämänsä vain tyttölapsensa kuoleman murehtimiseen. William ei ollut heille yhtään mitään. William löysi kuitenkin korvikkeen, koripallon. Hän kävi myös luennoilla ja piti kaikkea ennakoitavana kunnes...

Ann Napolitanon teos Kaunokaisia (Hello Beautiful, WSOY 2024, suomennos Minna Kujamäki) on yhdysvaltalaisen kirjailijan ensimmäinen suomennettu teos. Kaunokaisia on herättänyt huomiota, sillä Barack Obama sekä Oprah valitsivat romaanin kirjalistoilleen ja kirjallisuuskriitikot ylistivät kilpaa eri lehdissä. Tämä kirja on sellainen tarina, jonka ottaa mielellään mukaan pitkiin joulunpäiviin tai muuten vain ajalla luettavaksi. Henkilöitä on runsaasti, mutta ei liikaa. Luin kirjaa kuin aikuisten satua ja odotin, milloin tuo kaunis tarina räjähtää. Henkisesti raavin kauniin kuvan pintaa, kunnes alkoi näkyä haavoja, viiltoja, salaisuuksia. Halusin rosoa!

Charlie -isän vielä eläessä Sylvie oli saanut isältään sanoja, joita ei unohtanut. "Noin nuorena ei vielä ymmärrä, että elämä on lyhyt, mutta sitä se on....sinut ja minut on veistetty samasta puusta, tyttöpieni. Mikään koulu tai työ ei tuo meille täyttymystä Me katsomme ulos maailmaan tai omaan sisimpäämme, koska haluamme enemmän." Olisipa Charlie ollut kokemassa Sylvien "enemmän". 

Kohta isä oli kuollut ja äiti Rose halusi olla yksin. Sylvie näkee suuren tyhjyyden ja tajuaa voittavansa tuon tunteen vain löytämällä sielunkumppanin. Hän näkisi minut ja minusta tuntuisi ehjemmältä, Koska William ei halua opettaa vaan pelata koripalloa, Julia pyytää Sylvietä lukemaan Williamin kirjan käsikirjoituksen, voidakseen saada selvyyden sen tuomista tuloista. Sylvie suostuu. Kirjan sivuille oli tehty merkintöjä, kuten Tämä on surkea, minä olen surkea. Useaan otteeseen William oli kirjoittanut: Mitä oikein olen tekemässä? Miksi edes teen tätä? Kuka minä olen?....Miksi hän eikä minä? Sylvie värähti...

Sylvie tiesi, miksi äiti oli karsastanut häntä siskoista eniten. Rose näki Sylviessä saman. mikä oli aina närästänyt Charliessa. "Hyi, taas Whitmania".

Äidin ilmoitettua muuttavansa Floridaan, hän kertoi myös, että talo oli hänelle liian suuri ja siitä oli vielä velkaakin, siskokset järkyttyivät. Isähän oikein ylpeili sillä, ettei talosta ole velkaa. Rose rypisti otsaansa. "Joskus kymmenen vuotta sitten oli pakko ottaa lainaa, että saatiin teille tytöille vaatetta ja ruokaa."

Kaunokaisia sisältää kolmen sukupolven elämää ja suloisuus säilyy, vaikka elämä tuokin mukanaan kaivattua rosoa. Kukin sisaruksista kohtaa aivan erilaisen tulevaisuuden ja särmiäkin on yhdessäolossa. Hehän ovat nyt aikuisia. Williamista tulee kirjan kiinnostavin henkilö, joten teillä on kiehtova lukijamatka edessänne. Emme koskaan voi tuntea toista niin täydellisesti, että voisimme tuntea hänen pinnan alaiset virtansa. Toki voimme olla melko lähellä onnistumista. Vahva suositus minulta, vaikka tytöt ovat vuorollaan kertojina ja se tuo väistämättä mukaan hieman toisteisuutta. Kirja romantikoille ja nostalgiaan taipuville.

Olitko sinä Jo, Beth, Meg vai Amy?

Annamari Marttinen: Tapahtui mitä tahansa

Huoli alkoi väreillä ylävatsassa, se painoi rintakehääni hiuksenhienosti patjaa vasten.  Kun Aida oli ollut osastolla, olin ajatellut häntä yötä päivää, mutta huoli oli pysynyt taka-alalla, koska hän oli ollut tallessa. 

Olin istunut tuolilla huoneen nurkassa ja ahdistukseni oli hellittänyt. Hoitaja oli jutellut Aidalle aivan kuin he olisivat kahvilassa. Aida oli vastannut hoitajalle kuin 20-vuotias tyttö, mitä hän tietysti olikin. Olin nähnyt hänen kasvoillaan häivähdyksen keveyttä kun hän hymyili.

Hän ei hymyillyt minulle, mutta hoitajalle hän hymyili.

Kun hoitaja oli mennyt, turvattomuuden tunne palasi.

Annamari Marttisen uusin teos Tapahtui mitä tahansa (Tammi 2024) nostaa Marttisen rakastamieni naiskirjailijoiden joukkoon, heidän joukkoonsa, josta olen niin iloinen. He osaavat, he uskaltavat, he löytävät alati uusia uomia meidän tavallisten ihmisten päänsisäiseen elämään. Ja erityisesti tässä sekä erinomaisessa tyylissä vailla kikkailua, Annamari on omaa luokkaansa. Jokainen kirjan henkilö kuvataan kuin omat naapurimme tai meidät itsemme. Etenkin Ian McEwanilta olen oppinut, että kenelle tahansa meistä voi tapahtua mitä tahansa. Tämä tarina on yksi monista, mutta ei vähäisin. Koska kustantaja on jo takakansitekstissä kertonut Aidan, Vesa Heikkilän nuorimman tyttären rikoksen, voin olla huolettomampi. Fokukseni on Vesa!

Aivan tavallinen kolmilapsinen perhe, kunnes Vesa ja Tea päättävät erota. Lapset kulkevat kahden kodin väliä ja teineinä he, paitsi ei Aida, voivat olla jo ystävillään tai iltamenoissa yötäkin. Perheen koira Reetu ikävöi Aidaa ehkä eniten ja sitten tulee Vesa, joka illalla nukkumaan mennessä kuvittelee koko perheen olevan koossa. Perhe on paras, mutta sitä ei Vesalle ole suotu. Hän on täysin riippuvainen perheestään ja sen arjen sujuvuudesta ja nuortenkin kotiintuloajoista. Hän tottuu siihen, että Isla ja Roni käyvät enemmän äidillään, eikä huomaa Aidan muutosta. Aida ei tuo edes poikakaveriaan esittelyyn. Pahimman tapahduttua Vesa on kuin hylkiö. Niin hän sen tuntee. Hän kavahtaa pihalleen kurkkivia naapureita, jopa työkavereitaan. Eniten hän pelkää itseään. Hän muistelee paljon heidän kokonaista perhettään, suven heinäsirkkoja, iloa olla yhdessä. Tahdon ne takaisin!

Vesan persoona on arka, läheisriippuvainen, perheelle lempeä. Miksi Tea sitten lähti ja löysi uuden rakkauden. Ehkä Vesa joka huolehti kaupat, ruoat, siivoukset, olikin Tealle liian haalea kylpy. Vesasta ei ollut kipinän sytyttäjäksi, ei nuotion loimuksi. Ehkä oli joskus ollut...Tealla on jo uusi mies. Tragedian jälkeen he viestivät paljon. Kunnes sekin loppuu. Suuri kysymys on, onko heidän avioeronsa rikkonut Aidan mielen. Selviäväthän muutkin lapset eroista enemmän tai vähemmän surullisina, mutta lopulta ehjinä. Vanhemmat tiesivät kuopuksensa herkimmäksi, mutta se kaikki on jo korvaamatonta. Ruukku hajosi siruiksi asti. Iltapäivälehdet ovat Vesan yksi pelon aihe jo raskaaseen taakkaan. Toinen ovat työkaverit, jotka pyytelevät lasilliselle tai kutsuivat juhannuksen viettoon. Väistämättä he kysyisivät jotain. Hän ei halua olla missään ryhmässä vapaa-ajallaan. Painostettuna on joskus pakko suostua.

Liian paljon noloa Vesa kokee alati. Hän joutuu lainaamaan Islalta ja Ronilta rahaa, eikä pystykään maksamaan takaisin. Kummatkaan nuoret eivät halua kuulla enää mitään Aidasta, mikä järkyttää heidän isäänsä. 

Kun aloitin kirjabloggaamisen vuonna 2009, ensimmäisenä vuonna jo Annamari Marttinen oli mukana kirjallaan Kuu huoneessa. Vain pari on jäänyt lukematta tai luettu, mutta ei postattu. Marttisen kirjat eivät ole pinnallisia, sillä niissä syväsukelletaan ihmismielen pimeisiin luoliin. Kirjan kansikin on kuin taideteos!

Häpeä syttyi sisälläni kuin soihtu, se kuumensi minut kokonaan, sai poskeni hehkumaan, hiusjuureni kohoamaan päänahasta, se sulatti sisäelimeni ja muutun aineettomaksi.

Tämä tuli oli polttanut minua parin vuoden aikana useasti, mutta mutta se oli jättänyt aina juuri ja juuri henkiin.

Sanokaa jotakin, mieleni kuiskasi.

Janet Frame: Enkelin kosketus

Luin aikanaan hyvin vaikuttuneena Riitta Jalosen kirjan Kirkkaus kirjailija Janet Framesta. Riitan kirja on yksi parhaista 15 blogivuoteni ajalta. Kävimme jokin aika sitten keskustelua, jossa mukana ainakin Riitta ja Leena Kellosalo Valitin, kun en ollut nähnyt kirjasta tehtyä, Jane Campionin ohjaamaa elokuvaa An Angel At My Table. Siihen Leena taisi sanoa, että hae se kirjastosta DVD:nä. No hurjasti kiitoksia, sillä nyt tänään katson vihdoin Janet Framesin omaelämänkerrallisen trilogian. Tarina on Enkelin kosketus ja uusiseelantilaisen Janetin dramaattinen kuvaus elämästään. Niin ahne olen, että olisihan se kiva olla itselläkin , tämä elokuva, Kiitos Leena Kellosalo ja Riitta Jalonen

Ja filmille otamme mukaan isot mukit teetä ja suklaavadelmakääretortut Vain kolme osaa, joten katsoimme äsken toisen osan ja nautimme teen kanssa melkein Apfelstrudelia mit Vanille Eis Bis Morgen!

Leena Lumi

Tämä on sen naisen syyskuu joka...

Tämä on sen naisen syyskuu joka
elää vahvimmin syksyisin,
hänen jolle on mieluisinta
takkatuli ja lehdetön puu.
Saakoon hän tämän kuun ja
seuraavankin, vaikka
koko vuoteni kuuluisi hänelle
jonka vuoksi jo nyt
ovat päiväni monesti vaikeita,
hämmentyneitä,
monet muut, useammat, hyvin 
onnellisia.
Hänelle joka jätti jälkeensä tuoksun
ja seinille esiin
varjonsa tanssiin, hänelle joka
kietoi hiuksensa elämäni vesiin
ja roskitti Lontoon muistojen suudelmilla. 

- Louis MacNeice -

suomennos Pirkko Biström

kuva Nea Siemann

Syyskesä jatkuu vielä...

 Tänään kuvasin ensimmäiset keltaiset lehdet. Syksyn esimakua, mutta näin tekevät meillä vain lehmukset tähän aikaan vuodesta.  Muuten on vihreää ja kesäistä. Toivottavasti ensi yönä luvattua sadetta.

Olen ollut säilönnän hurmoksessa. Ja kantanut vesiä sekä aloittanut kukkapenkkien siivoukset. Kohta niihin jo istutetaan kevätkukkien sipuleita.

Puutarhailu on rankka laji. Yhtenä aamuna en ollut päästä sängystä ylös ja vasen lonkka ihan tulessa. Lääkäriin ja syy kipuun YLILIIKUNTA. No, selitin, että meillä nyt on puutarha kolmessa tasossa ja viisteisiä rinteitä. Alkoi paniikki nousta, sillä ensi viikolla Lohjalle. Sain pistoksen, mutta vieläkään ei tunnut normaalilta.

Aloitan nyt lukemaan uutta kirjaa ja jatkan lähtöön asti. Tuskin saan teosta ulos ennen kuin olemme kotiutuneet. Pääasia on olla Casper Julianin kanssa, kun miehet tekevät yhtä juttua talossa etc. En halua nyt kiirehtiä. Jospa nappaan Meriltä kuvan tai muutaman.

Mikä nauratti viimeksi ja toivottavasti tämä ilo on sallittua jakaa:

Kun Obamat nousivat lavalle presidenttiehdokas Harrisin puolesta se ei tietenkään voinut olla tylsää! Mikä mahtava pariskunta♥♥ 

Piti ja piti pitää lomaa, mutta vaikka olenkin jotain lukenut, olen senkin edestä touhunnut paljon muuta. Viimeksi kyynelehtinyt raakkutuhoa. Metsää hamutaan, koska puun hinta on nyt kova. Mitä sillä väliä, jos tulee hirveää jälkeä ja harvinaisia jokihelmisimpukoita tuhoutuu....Minulle ja monelle muulle on väliä.

Tyhjennän pääni ja olen jo melkein matkalla kohti pientä, rakasta Casperiamme♥♥

Ehkä laitan vielä jotain sillä emme lähde ihan viikon alusta....Then holiday!

Elämää vuodenaikojen murroksessa....

Leena Lumi

Kesäpäivään vertaisinko sinua? Olet suloisempi ja tyynempi...

Kesäpäivään vertaisinko sinua? 

Olet suloisempi, tyynempi,

tuulenpuuskat ravistavat nuput toukokuun

ja kesän laina kestää liian lyhyeen.

Joskus taivaan silmä loistaa tulessa

ja kultaotsa peittyy usein pilveen,

ja kauneuttaan kaunis joskus kadottaa,

sattuman tai luonnonkierron riistossa.

Vaan ikikesäsi ei kuihdu koskaan,

ei kadota kauneutta, sinulle kuuluvaa,

ei kuolema voi kerskua että käyt sen varjossa

kun ikuisissa säkeissä liityt aikaan.

       Niin kauan kuin on henki tai silmät nähdä,

       niin kauan tämä elää, elämäsi lähde.

William Shakespearen sonetit Nautintojen ajan aarre  

Suomentanut ja toimittanut Kirsti Simonsuuri, Gaudeamus 2010

Kuva Gustav Klimt 

Helähtää vilun celesta, syysilta, saunavastan kostea, sakenee....

Helähtää vilun celesta.

Syysilta, saunavastankostea, sakenee
vihreä hämärä...istun
madonsyömällä laiturilla, yksin, ja sorsapoikue
ui keltaisen ruovikon suojaan,
sen vanavesi ohenee, katoaa, ja järven pinta
on tyyni taas. Kuin platinaa.

Kajahtaa, kaksi laukausta.

Niin kuin airot läjähtävät veteen,
tältä tutulta rannalta
on silmänräpäyksen matka Tuntemattomalle,
veden kalvossa kelluu sininen sulka,
poikue räpiköi pakoon
henkensä hädässä. Äiditön.

Helähtää, vilun celesta.

Istun madon syömällä laiturilla, yksin,
kuuntelen laukauksia kaukaa, haistelen
ruudin ja saunan savuja.
Surun heleys tummuvaa taivasta vasten,
tuuli, liikkumaton. Kuin vaate iholla.

- Arto Meller -
kuva Seijastiina

Isin kanssa mustikassa....

Casper isin kanssa mustikassa. Taika -koiruus tutkii posteja ja äiti tietysti kameran takana. Metsäretket ovat ihan parasta perheaikaa♥♥ Mustikat ovat luonnon terveyttä parhaasta päästä. Viikonloput ovat nyt yhtä marjaa ja kantarelleja, vähän myöhemmin suppilovahveroita. Illalla saunaan ja altaaseen♥

Ihanaa viikonloppua♥

Wim's Red on yön aikana siirtynyt puuteripinkkiin

Tämä hurmaava syyshortensia vie minua jo ties monettako vuotta. Taitaa olla Grandi Floran jälkeen eniten pitämäni. Tätä tullaan seuraamaan ja aikanaan parhaat kuvat siirtyvät tänne

Syyshortensia Grandi Flora ja ikää ainakin 40 vuotta. Näitä oli tässä kaksi ja on kaikkien tapahtumien jälkeen edelleen. Tämä kuva ei tältä vuodelta. Lisää voit katsoa täältä

Syyshortensia Vanille Freisen kanssa ei ensin tullut mitään, mutta sitten hän alkoi ymmärtää, mitä odotan. Lisää kuvia täältä

 Puutarhamme on iso ja taas on uusia istutettu. Lähdemme kuitenkin etelää kohti auttamaan satavuotiaan talon gruntin rappauksessa ja tapaamassa Casperia...toki myös Meriä ja Samia! Yritän lukea, mutta puutarha vie kuin varkain. Tänään oli ihana ilta. istuimme grillaamassa  ja syömässä ulkona ihan hiljaisuudessa. Se tuli tarpeeseen. Huomiseksi on luvattu sadetta, mutta se on vain puutarhalle iloksi. Tartun kirjaan kohta ja mietin, miten sen sitten teille kerron...kun ehdin. 

Sateella on kiva nukkua ikkuna auki ja kuunnella luonnon musiikkia. Jaksan aina ihmetellä miten jotkut kulkevat johdot korvissa ja jättävät luonnon äänet väliin. Kukin tavallaan.

Yö jo odottaa...erästä kulkijaa. Matka pitkä on/ ja aivan tähdetön./ Jostain kuuluu kutsu muiston kaukaisen.../ hän siellä tähdet sytyttää/ eksyä en voi...en voi/ hellyys vastaan käy/ tähtiin pukee kulkijan...Pakahdun!

Leena Lumi

Three in one Vichy

Harvoin kirjoitan kosmetiikasta, mutta nyt tuli tarve. Luottotuotesarjani apteekin Vichy on tuonut myyntiin tämän näköisen uutuuden. Siinä on yhdessä pullossa päivävoide, joka hoitaa ihoa, UV -total eli 50 suoja ja vielä kevyt meikkivoide, jota vain yhtä sävyä, mutta se oli heti oikea. Yleensä sopivaa sävyä on vaikea löytää, mutta olisiko tämäkin useammalle sopiva sävy... Aikamoinen päivän alun helpotus. Lisäksi sarjaan kuuluu kaksi muuta samannäköistä tuotetta ilman meikkivoidetta ja oikea valitaan ihotyypin mukaan. Ihoni on hyvin herkkä eikä siihen voi laittaa mitä vain. Tämä on toiminut tosi hyvin.

Kokeilkaa! 

Leena Lumi

Eilen 4000 askelta terassihortensian ja erityisen värisen krysanteemin perässä

En ole kauheasti krysanteemi-ihminen, mutta olen ollut. Kyllästyin siihen kun ne ruukuissa nuupahtivat niin nopeasti. Sainkin eilen vinkin Jyväskylän vanhimman taimitarhan omistajalta eli istuta ne maahan. Hän sanoi sen eilen, mutta tämä hurmaava, haalean  korallinpunainen on viime vuodelta ja se toimi hyvin. No tietysti etsin tätäkin väriä, vaan ei missään. Pääetsintäkohteeni oli kuitenkin saada yksi suuri terassihortensia, sillä nyt oli ensimmäinen kerta, kun keväällä istutetut kaksi ovat melkein mustia. Jopa marraskuun lopulla olen rapultani kohdannut kuin 3 vuodenaikaa;

On marraskuuta ja ovea ympäröi jo havukranssi, useamman vuorokauden kynttilä lyhdyssään ja hortensia on löytänyt viimeisen värinsä. Tätä ilmanko nyt sitten pitää olla, kun kerta kaikkiaan ei myydä enää terassihortensioita. En takuulla laita vielä callunoita, en vielä.

Ostin sitten etupihan kuusen juuren suojaan ison pallomaisen krysanteemin, koska lyhtykoisoja ei ollut tähän tänä vuonna tullut ja omiakin tuli vain vähän. Ostin nuppuisen, joten yllä oleva ei ole sama kuin alakuvassa. Ja värikin on eri. Mietimme siis vielä...

Pieniä ruosteenvärisiä ostin kolme. Kiva sitten myöhemmin kuvata, miten tämä meni. Tässä hän eilen. Pian ovat kukat auki, sillä tänäänkin satanut kunnolla.

Alppiorvokit eli syklaamit, joita kaksi, ostin etupihani upeimman valkoisen atsalean eteen. Atsalean kukinta on jo ohi, mutta sitten seuraa ruskaväri. Vävykin sanoi, että hän haluaa meidän saaremme ruskaan. Minulla melkein kaikilla kasveilla on myös ruskaväri. Syreenit ovat poikkeus.

Muuten vain ostin pienen ruusuorkidean. En niistä isoista osaa iloita, mutta nämä pienet. Edellinen oli valkoinen ja kesti kauan. 

Ja tässä eniten seuratuin syyshortensia Grandi Floran ohella. Wim's Red pitää valkoista väriään vain muutaman viikon ja sitten alkaa hiipiä vaaleanpunaista

ja finaali on monta viikkoa pakkasiin asti tumman viininpunainen. Vaaleanpunaisen ja tummimman punaisen väliin mahtuu monta sävyä. Tässä Wim's Redin punainen näytös:

Sitten punastus ennen lumia....

Levollista viikonloppua ♥♥♥

Leena Lumi

 Leena Lumin puutarhassa

Stacy Willingham: Välähdys pimeässä

Olen lukenut dekkarin, joka kantaa sekä menneiden aikojen että tulevien tuulia. Meni tovi kun luulin lukevani Frimanssonia tai Highsmithiä. Kirjan tarina kantaa niitä aikoja, jolloin uhrit ja heidän perheensä olivat pääroolissa. Ei poliisitoiminta, vaan hehkuvan kuuma pelko, uskaltaako enää lähteä pimeällä ulos, jos on nuori tyttö. Elämme toukokuuta 2019, jolloin psykologi tohtori Chloe Davis joutuu palaamaan lapsuuteensa vuonna 1999 heinäkuussa. Hän on 12- vuotias, kun kuusi teinityttöä katosi louisianalaisessa pikkukaupungissa. Nyt Chloen elämä tulee kaksijakoiseksi, sillä toki hänkin muistaa jotain tuolta kesältä, mutta on yrittänyt haudata karmivat muistot. Pimeää ei pääse pakoon. Se on kuin joku pimeimmän nurkan imu, joka vetää puoleensa.

Stacy Willinghamin dekkari Välähdys pimeässä (A Ficker in the Dark, Tammi 2024, suomennos Einari Aaltonen) kuljettaa meidät Chloen elämän ja perheen kautta täydellisessä tempossa kohti ratkaisua, jota en tohdi monenkaan arvaavan. Niin tehtiin aikanaan kun luettiin dekkareita. Näyttämö on valmis, kun Chloe eräänä päivänä nykyajassa tapaa miehen, joka vie häneltä jalat alta. Daniel on niin komea, että Chloe itsekin epäilee kaiken johtuvan siitä. Hän on ollut lapsuuden  kauhukesästä alkaen hyvin pidättyväinen, eikä ole istunut edes työtoveriensa kanssa iltoja. Nyt hänet saadaan iltaa viettämään ja niin siinä sitten käy, että ei mene kauaakaan, kun ovat jo kihloissa ja hääpäivän saa kalenteriin merkitä Chloe. Daniel Briggs on lääke-edustaja, jolla ei tunnu olevan sukulaisia ainakaan likellä. Chloen päätehtävä on nyt häiden suunnittelu työn ohessa, sillä hän ei halua jättää potilaitaan, joiden joukossa on ollut myös...Ainoa asia mikä Chloeta harmittaa on hänen veljensä Cooperin pidäkkeellisyys Danielia kohtaan. Eikä hän sitä paljon perustele.

Äiti on jo vanha ja asustaa Riversiden hoitokodissa. Chloe käy esittelemässä Danielin äidilleen. Äiti ei paljon enää puhu eikä kuuluisa hymy irtoa. Kaikkien olo on väkinäinen. Kaiken huipuksi kahdenkymmenen vuoden takaiset tapahtumat alkavat toistua. Tyttö katoaa. Tyttöjä katoaa. Chloen mielenterveys alkaa heilahdella. Psykologina hän saa kirjoittaa reseptejä ja kirjoittaakin yhden tulevan miehensä nimelle, jolloin kukaan ei voi syyttää häntä itselleen niitä kirjoittavan. Xanaxinia, joka saa päivät keveimmiksi ja auttaa nukkumaan yöt, 

Silti todelliset hirviöt piileskelevät päivänvalossa. He ovat kuka tahansa tuttusi, jolle saatat avata oven ja alkaa tarjota omenapiirakkaa. Daniel on tarkka vartioimaan tulevan vaimonsa menoja, vaikka itse liihottaa kaupungin yössä ja tekee pitkiä työmatkoja viikonloppuisinkin. Yllättäen äidin hoitokodista soitetaan, että äiti ei suostu syömään. Chloen ja äidin välit eivät ole olleet kovinkaan lämpimät, mutta nyt hän ja Cooper ryntäävät äidin luo ja sitten sinne änkeää vielä Danielkin. Chloe haluaa olla hetken äidin kanssa kahdestaan ja vaikka äiti ei enää puhu, hän saa sormiaan napauttamalla viestinsä perille.

Kirja on New York Times -bestseller, eikä syyttä! Aion jatkossakin lukea Stacy Willinghamin dekkarit. Olen lukenut paljon rankempia ja myös hiukan tylsiäkin, mutta tyyli on makuuni ja selkeät kappaleet. Washington Post:" Poikkeuksellisen älykäs ja viihdyttävä." Viihdyttävä on tässä hyvä sana, sillä se ei tarkoita hauskaa, joka pilaisi trillerin ainakin minulta. Willingham on vain tosi älykäs tarinan kuljettaja ja uskaltaa ottaa riskejä henkilöhahmoissaan, joita on juuri sopiva määrä.

Vilkaisen Aaronia ja hän nyökkää tietävästi. Mietin oliko hänellä ollut oma Lena. Varmaan kaikilla on oma Lenansa jossakin vaiheessa elämää. Ihminen joka ilmestyy kuin tähdenlento ja katoaa yhtä arvaamatta.

***** 

Välkähdys pimeässä nosti Stacy Willinghamin myyntilistojen  ja kansainväliseksi tähdeksi. Willingham on opiskellut juornalismia ja luovaa kirjoittamista, ja hänen myyntilistojen kärkeen nousseita kirjojaan on käännetty 30 kielelle.

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Huikean tunnelmallista elokuuta!

Elokuu on yksi kolmesta suosikkikuukaudestani. Aavistus kypsyvien hedelmien makeaa tuoksua lähestyy jo hedelmäpuutarhasta, linnut ovat selviytyneet, hämyiset illat mukavimpia kuin julman kirkkaat, pusikoissa rapisevat siilit, yökiitäjät liitävät öisin, päivisin säihkyvät sudenkorennot, syyskesän värit alkavat valloittaa. 

Nautitaan näistä ajoista, ja toivotaan, että kestää marraskuun lopulle moni kiva syyskesän juttu. No onhan minulla se kuva, jossa hortensia kukki rapulla, ulko-ovessa oli jo havuvalokranssi ja isossa lyhdyssä muutaman vuorokauden kynttilä.

Lumottujen kuukausien yhteiskuva. Täytyykin alkaa kollata esille ledvaloja, ledpalloja, monenlaisia ledjuttuja.

Vahvojen värien viikonloppua ilman mitään hoppua. Onhan vasta elokuun alku. Se kaunis ja maaginen meille suotakoon.

Ai että mitäkö syödään? No ehkä jotain missä tarvitaan kantarelleja:

Näin hyviä saimme viime vuonna, mutta olemme nyt tehneet vähemmän upeisiin ja hyvää on jos valmistaa

kanttarelli-pinaattifrittataa. Mikä herkku!

Kaikkea herkullista ja kivaa viikonloppuun kaikille. Minun on päästävä nyt erittäin jännittävän kirjan kanssa sänkyyn. Jäi vielä sellaiseen kohtaan, että olen itse mukana jutussa, eksyksissä hämyisessä tarinassa.

Leena Lumi

Karin Fossum: Kuiskaaja

Ragnan luisevan kalvakka käsi tarttui hetkeksi Sejerin käteen. Komisario kiinnitti huomiota otteesta puuttuvaan voimaan. Vaatimaton puristus oli lämmin ja kuiva, mutta Ragnasta ei paistanut minkäänlaista pelkoa, vaikka tämä painoikin katseensa nopeasti maahan. Kädenpuristus oli ensimmäinen askel kohti väistämätöntä. Kaikkea sitä, mistä pitäisi puhua, mitä pitäisi selittää ja ymmärtää.

Karin Fossumin Konrad Sejer -dekkari Kuiskaaja (Hviskeren, Johnny Kniga 2024, suomennos Tarja Teva) ylitti odotukseni, vaikka kirjahyllystäni löytyykin hänen varhempaa tuotantoaan, mihin verrata. Fossumin kirjojen yhteinen nimittäjä on charmantista Sejeristä huolimatta tai kiitos hänen, ihmismielen sisäisyys. Kuiskaajassa Ragna Riegelin sisäisyydestä tulee tapahtumien syke niin hyvässä kuin pahassa. Minutkin huijattiin uskomaan muuhun toiseuteen, kunnes...

Ragna on katkera ja mielestään osaton vaikka asuu velattomassa omakotitalossa, hänellä on aikuinen poika, joka asuu muualla, kaukana. Rikard Josef kirjoittaa joskus äidilleen, jonka kanssa pyörittelevät menneisyyttään. Rikardin lapsuuden aikoja. Jotenkin kummankin muistot ovat aivan erilaiset. He eivät ole tavanneet vuosikausiin. Kirjeet ja muistot ovat heidän ainoa polku toisiinsa. Ragna tuntee itsensä yksinäiseksi, mutta ei osaa etsiä seuraakaan. Häntä pelottaa toisten tuijotus ja vain pienessä kulmapuodissa hän käy ostamassa ruokansa.

Sitten kaikki muuttuu, kun Ragna alkaa saada uhkausviestejä. Hän järkyttyy ja polttaa ne takassa. Usein joku mies seisoi pimeässä katulyhdyn alla mustissa vaatteissa. Jos hän edes voisi huutaa, mutta hän voi vain kuiskata....Hän kuiskii kaikkialla, myös Sejerin kuulusteluissa. Sejerin mielessäkin alkaa nousta epäilys muusta vaihtoehdosta. Eristä kuin nykyinen oletus. Niin paljon Ragna on yksinäisessä maailmassaan pohtinut.

Kylmäävän hyvin Fossum kasvattaa kauhun painetta ja sen mausteena myös sääliä. Ragnan sisäinen pimeys kaipaa aina vain lunta ja tähtiä. Miten laiha hän onkaan. Seisooko hän paljain jaloin lumessa vain alushame päällään? Tuliko joku ovesta ja uhkasi tappaa hänet? Kirja kiinnostaa varmaan monia, mutta etenkin heihin, jotka uskaltavat sukeltaa pimeään. Syvälle mielen mustimpaan kolkkaan.

Rakas Rikard Josef

Silloin tällöin ohi kulkee pilvi tai joskus lintuaura. Liittyisin mieluusti sellaiseen kokoonpanoon, kolmannelle paikalle vasemmalle. Seuraisin vahvaa johtajaa, joka veisi parven lämpimiin maihin. Sade saisi tulla, Rikard, täytyy vain antaa sataa, muistaa että jokainen pisara joka osuu raskaana iholle, oli kaunis lumikide, muutamaa kilometriä ylempänä, jossa on aina kylmä.

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Suvimaisema: lahdentyven, saunaranta ja vene....

Suvimaisema:
lahdentyven, saunaranta ja vene
ja helle, männikön tuoksu,
kukat, välkkyvät kalat,
lapsi, lapsia, lapset
ja vanha onnellinen kaiku.
Isä hei!

- Lauri Viita -

Hämyiset yöt alkavat tästä yöstä....

 "Rakkaus on älyllinen tapaaminen hänen kanssaan, jota kohti veresi kiehuu."

- Aksel Sandemose -

The Windmills of Your Mind

Naistenviikosta kirjoilla

Naistenviikolle sopii minusta hyvin Venla Hiidensalon Suruttomat. Se on kertomus lahjakkaan naisen elämästä, johon miehen ylemmyys toi murskaavan tuhon. Vanhempaa tarinaa kantaa Anne Delbeen Camille Claudel Kuvanveistäjän elämä. Camille oli Rodinin oppilas ja rakastaja. Kun nainen alkoi olla mestariaan parempi, hänen oli aika poistua näyttämöltä. Mikä ilahduttaa, on se, että suomalaiset naiskirjailijat ovat puhjenneet kukkaan mitenkään vähättelemättä Eeva Joenpeltoa ja menneiden vuosien naiskirjailijoita. Nyt naiset uskaltavat

Naiskirjailijoita Leena Lumissa