maanantai 5. elokuuta 2024

Stacy Willingham: Välähdys pimeässä


Olen lukenut dekkarin, joka kantaa sekä menneiden aikojen että tulevien tuulia. Meni tovi kun luulin lukevani Frimanssonia tai Highsmithiä. Kirjan tarina kantaa niitä aikoja, jolloin uhrit ja heidän perheensä olivat pääroolissa. Ei poliisitoiminta, vaan hehkuvan kuuma pelko, uskaltaako enää lähteä pimeällä ulos, jos on nuori tyttö. Elämme toukokuuta 2019, jolloin psykologi tohtori Chloe Davis joutuu palaamaan lapsuuteensa vuonna 1999 heinäkuussa. Hän on 12- vuotias, kun kuusi teinityttöä katosi louisianalaisessa pikkukaupungissa. Nyt Chloen elämä tulee kaksijakoiseksi, sillä toki hänkin muistaa jotain tuolta kesältä, mutta on yrittänyt haudata karmivat muistot. Pimeää ei pääse pakoon. Se on kuin joku pimeimmän nurkan imu, joka vetää puoleensa.

Stacy Willinghamin dekkari Välähdys pimeässä (A Ficker in the Dark, Tammi 2024, suomennos Einari Aaltonen) kuljettaa meidät Chloen elämän ja perheen kautta täydellisessä tempossa kohti ratkaisua, jota en tohdi monenkaan arvaavan. Niin tehtiin aikanaan kun luettiin dekkareita. Näyttämö on valmis, kun Chloe eräänä päivänä nykyajassa tapaa miehen, joka vie häneltä jalat alta. Daniel on niin komea, että Chloe itsekin epäilee kaiken johtuvan siitä. Hän on ollut lapsuuden  kauhukesästä alkaen hyvin pidättyväinen, eikä ole istunut edes työtoveriensa kanssa iltoja. Nyt hänet saadaan iltaa viettämään ja niin siinä sitten käy, että ei mene kauaakaan, kun ovat jo kihloissa ja hääpäivän saa kalenteriin merkitä Chloe. Daniel Briggs on lääke-edustaja, jolla ei tunnu olevan sukulaisia ainakaan likellä. Chloen päätehtävä on nyt häiden suunnittelu työn ohessa, sillä hän ei halua jättää potilaitaan, joiden joukossa on ollut myös...Ainoa asia mikä Chloeta harmittaa on hänen veljensä Cooperin pidäkkeellisyys Danielia kohtaan. Eikä hän sitä paljon perustele.

Äiti on jo vanha ja asustaa Riversiden hoitokodissa. Chloe käy esittelemässä Danielin äidilleen. Äiti ei paljon enää puhu eikä kuuluisa hymy irtoa. Kaikkien olo on väkinäinen. Kaiken huipuksi kahdenkymmenen vuoden takaiset tapahtumat alkavat toistua. Tyttö katoaa. Tyttöjä katoaa. Chloen mielenterveys alkaa heilahdella. Psykologina hän saa kirjoittaa reseptejä ja kirjoittaakin yhden tulevan miehensä nimelle, jolloin kukaan ei voi syyttää häntä itselleen niitä kirjoittavan. Xanaxinia, joka saa päivät keveimmiksi ja auttaa nukkumaan yöt, 

Silti todelliset hirviöt piileskelevät päivänvalossa. He ovat kuka tahansa tuttusi, jolle saatat avata oven ja alkaa tarjota omenapiirakkaa. Daniel on tarkka vartioimaan tulevan vaimonsa menoja, vaikka itse liihottaa kaupungin yössä ja tekee pitkiä työmatkoja viikonloppuisinkin. Yllättäen äidin hoitokodista soitetaan, että äiti ei suostu syömään. Chloen ja äidin välit eivät ole olleet kovinkaan lämpimät, mutta nyt hän ja Cooper ryntäävät äidin luo ja sitten sinne änkeää vielä Danielkin. Chloe haluaa olla hetken äidin kanssa kahdestaan ja vaikka äiti ei enää puhu, hän saa sormiaan napauttamalla viestinsä perille.

Kirja on New York Times -bestseller, eikä syyttä! Aion jatkossakin lukea Stacy Willinghamin dekkarit. Olen lukenut paljon rankempia ja myös hiukan tylsiäkin, mutta tyyli on makuuni ja selkeät kappaleet. Washington Post:" Poikkeuksellisen älykäs ja viihdyttävä." Viihdyttävä on tässä hyvä sana, sillä se ei tarkoita hauskaa, joka pilaisi trillerin ainakin minulta. Willingham on vain tosi älykäs tarinan kuljettaja ja uskaltaa ottaa riskejä henkilöhahmoissaan, joita on juuri sopiva määrä.

Vilkaisen Aaronia ja hän nyökkää tietävästi. Mietin oliko hänellä ollut oma Lena. Varmaan kaikilla on oma Lenansa jossakin vaiheessa elämää. Ihminen joka ilmestyy kuin tähdenlento ja katoaa yhtä arvaamatta.

***** 

Välkähdys pimeässä nosti Stacy Willinghamin myyntilistojen  ja kansainväliseksi tähdeksi. Willingham on opiskellut juornalismia ja luovaa kirjoittamista, ja hänen myyntilistojen kärkeen nousseita kirjojaan on käännetty 30 kielelle.

*****

2 kommenttia:

  1. Onpa kiva kuulla, että tykkäsit kirjasta. Tämähän on pakko lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, arvaa ajattelinko sinua tätä lukiessa. Tässä on jollain tavalla kaikki kohdillaan ja millään en olisi malttanut lopettaa yöllä lukemista. Seuraavaan iltaan oli päivän matka. Luen häntä takuulla jatkossakin. Lukuiloa♥♥

      Poista