torstai 15. elokuuta 2024

Wim's Red on yön aikana siirtynyt puuteripinkkiin

Tämä hurmaava syyshortensia vie minua jo ties monettako vuotta. Taitaa olla Grandi Floran jälkeen eniten pitämäni. Tätä tullaan seuraamaan ja aikanaan parhaat kuvat siirtyvät tänne


Syyshortensia Grandi Flora ja ikää ainakin 40 vuotta. Näitä oli tässä kaksi ja on kaikkien tapahtumien jälkeen edelleen. Tämä kuva ei tältä vuodelta. Lisää voit katsoa täältä

Syyshortensia Vanille Freisen kanssa ei ensin tullut mitään, mutta sitten hän alkoi ymmärtää, mitä odotan. Lisää kuvia täältä

 Puutarhamme on iso ja taas on uusia istutettu. Lähdemme kuitenkin etelää kohti auttamaan satavuotiaan talon gruntin rappauksessa ja tapaamassa Casperia...toki myös Meriä ja Samia! Yritän lukea, mutta puutarha vie kuin varkain. Tänään oli ihana ilta. istuimme grillaamassa  ja syömässä ulkona ihan hiljaisuudessa. Se tuli tarpeeseen. Huomiseksi on luvattu sadetta, mutta se on vain puutarhalle iloksi. Tartun kirjaan kohta ja mietin, miten sen sitten teille kerron...kun ehdin. 

Sateella on kiva nukkua ikkuna auki ja kuunnella luonnon musiikkia. Jaksan aina ihmetellä miten jotkut kulkevat johdot korvissa ja jättävät luonnon äänet väliin. Kukin tavallaan.

Yö jo odottaa...erästä kulkijaa. Matka pitkä on/ ja aivan tähdetön./ Jostain kuuluu kutsu muiston kaukaisen.../ hän siellä tähdet sytyttää/ eksyä en voi...en voi/ hellyys vastaan käy/ tähtiin pukee kulkijan...Pakahdun!

Leena Lumi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti