perjantai 23. elokuuta 2024

Syyskesä jatkuu vielä...


 Tänään kuvasin ensimmäiset keltaiset lehdet. Syksyn esimakua, mutta näin tekevät meillä vain lehmukset tähän aikaan vuodesta.  Muuten on vihreää ja kesäistä. Toivottavasti ensi yönä luvattua sadetta.

Olen ollut säilönnän hurmoksessa. Ja kantanut vesiä sekä aloittanut kukkapenkkien siivoukset. Kohta niihin jo istutetaan kevätkukkien sipuleita.

Puutarhailu on rankka laji. Yhtenä aamuna en ollut päästä sängystä ylös ja vasen lonkka ihan tulessa. Lääkäriin ja syy kipuun YLILIIKUNTA. No, selitin, että meillä nyt on puutarha kolmessa tasossa ja viisteisiä rinteitä. Alkoi paniikki nousta, sillä ensi viikolla Lohjalle. Sain pistoksen, mutta vieläkään ei tunnut normaalilta.

Aloitan nyt lukemaan uutta kirjaa ja jatkan lähtöön asti. Tuskin saan teosta ulos ennen kuin olemme kotiutuneet. Pääasia on olla Casper Julianin kanssa, kun miehet tekevät yhtä juttua talossa etc. En halua nyt kiirehtiä. Jospa nappaan Meriltä kuvan tai muutaman.

Mikä nauratti viimeksi ja toivottavasti tämä ilo on sallittua jakaa:

Kun Obamat nousivat lavalle presidenttiehdokas Harrisin puolesta se ei tietenkään voinut olla tylsää! Mikä mahtava pariskunta♥♥ 

Piti ja piti pitää lomaa, mutta vaikka olenkin jotain lukenut, olen senkin edestä touhunnut paljon muuta. Viimeksi kyynelehtinyt raakkutuhoa. Metsää hamutaan, koska puun hinta on nyt kova. Mitä sillä väliä, jos tulee hirveää jälkeä ja harvinaisia jokihelmisimpukoita tuhoutuu....Minulle ja monelle muulle on väliä.

Tyhjennän pääni ja olen jo melkein matkalla kohti pientä, rakasta Casperiamme♥♥

Ehkä laitan vielä jotain sillä emme lähde ihan viikon alusta....Then holiday!

Elämää vuodenaikojen murroksessa....

Leena Lumi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti