Kohtaamisia, aikamatkustusta ja nähdä jotain uusin silmin!

 Viimeisen vuorokauden aikana on tapahtunut kohtaaminen menneisyydestä telofoonissa sekä livetapaaminen Annen eli Bessun kanssa. Molemmilla kohtaamisilla on vaikutuksensa, mutta annetaan nyt tilaa hänelle, joka avasi minulle uusia polkuja ja hän on samaa rotua oleva koiranpentu, joka meillä oli 15 vuotta.

Pikkuruinen tomera novascotialaisen pentu, ystäväni Riisa koira oli paljon Reiman kanssa kun me naiset jutustelimme tardellä. Kuljin ohi, maistoin ilmaa ja huomasin, miten kauan kannettu ikävä viiteentoista vuoteen saman rotuisen koiran kanssa alkoi sulaa. Ilma täyttyi poluista. Näen mahdollisuuksia, jotka olin sulkenut. Vauvaportti on asennettu, koska saamme tyttäremme perheineen koirineen ja vauvalla meille juhannukseksi. Mistä kukaan tietää, mihin sitä vielä tarvitaan!

Riisa Reiman sylissä. Näen selvää kuumetartuntaa eli muistot tulevat ja ne olivat useimmiten mielettömän hauskoja. Nyt Reima jo puhuu, miten Riisa on itsetietoinen kuten oli Olgakin.  Mukavalla tavalla itsevarma. Minua narskutti piikkihampaillaan kunnes hampaat vaihtuivat niin, että kuljin käsivarret muumilaastaroituina. Sen jälkeen alkoi koiraperheen naurua täynnä oleva talo, kun Olga teki temppujaan. Kirjan niistä voisi kirjoittaa.

Hellanluutelis sentään♥♥

Olen sementoinut itseni suruun, johon oli iso syy kesästä 2016 alkaen. Tiesin ja odotin, että vastaan tulee jotain särkynyttä ruukkua korjaavaa. Itävalta, vapaa uinti, sukeltaa matkaa, tehdä puutarhaa ja ennen kaikkea iloita Casper Julianista, johon on tosin aina se sama 300 kilometriä ees taas. Pelkäsimmekö vertaamista Olgaan, suuriruhtinattareen, jota mikään ei voi korvata. Aika on tehnyt tehtävänsä ja nyt kestää jo herkistyä tälle hienolle rodulle, joka ansaitsee veroisensa perheen. Ja jos meille käy jotain, tyttäremme, joka tuntee rodun, on valmis sekä lyhyempiin että pidempiin huoltamisiin. Mekin olemme pitäneet heidän koiriaan parikin viikkoa silloin tällöin täällä meillä ja niinpä kääpiövillakoira Dina, pääsi toteuttamaan vedestä noutavan lintukoiran luonnettaan eikä vain istumaan rusetti päässä. 

Dina on jo 16 vee ja kokenut ison leikkauksen juuri kun perhe muutti uuteen satavuotiaaseen puutalokotiinsa. Siitäkin selvittiin ja tämä kuva on seinälläni suurennettuna. Otettu kaksi  vuotta sitten ehkä satavuotiaan omenapuun alla. Huomasin, että Dinan pää oli ihan märkä äänettömistä kyyneleistä. En halua enää kuin olla Dinan kanssa. Hänellä on uima-allas, mutta Taika, perheen sheltti ei veteen mene. Dina on syntynyt uimaan ja olemaan primadonna. Hän on nukkunut monet yöt kanssani aamuun asti. Isommille koirille tulee helposti kuuma.

Tässä yksi prinsessan pedeistä. On kiva kun on aidattu suuri piha ja koiruudet juoksevat usein niin, että Dina jaagaa Taikaa. Niin ihanaa!

Katsokaa nyt pennun viisautta. Hän uteliaana katselee mamin sylistä maailmaa ja haluaa kohdata sen, ei vetäytyä piiloon. Riisassa on paljon Olgaa, mutta Annen toisessa koirassakin on taikaa:

Reiman ja Siran autuuden hetki. Arvaan mieheni ajatukset...Ei kannata estää sitä, mikä olisi perheen valonkantaja vauvan lisäksi. He kaikki ovat tähtiä elämämme poluilla. Luin tänään mitä ilmassa oli ja sain vastauksen. Nyt helpotti ja meillä on malttia kohdata juuri oikea tähtemme. Kaikki pennun opetusta!

Pitkästä vierailusta uuvahtanut koiravauveli autossa matkalla kotiin viilennyspatjan päällä.

Kiitos Riisalle, joka olisi kyllä saanut jäädä meille....♥♥ Kiitos Anne, sinä tiedät...♥♥

koiruusterveisin Leena Lumi

Taika, hyvä tyttö myös ja perhettä ♥♥

Kotiliedessä Juhannusherkut uusin jujuin eikä unohdeta tuttuja makujakaan!

Sydänsuven hetki lähestyy ja juhannuksena tarjotaan hyviä ruokia. Tässä on eräs juhannusaikainen kollaasini, jossa zarzuela eli katalonialainen kala-äyriäispata, meloni- ja katkarapusalaatti. Nuoret ovat tulossa koirineen, joten minä täällä jo laadin listaa, mitä terdellä tarjotaan. Ensimmäinen toivomus oli tietenkin mieheni maustama ja grillaama lohi. Sen oheen laitan nyt ison salaatin katkaravuista, vihanneksista ja hedelmistä. Kastikkeena valkosipulikastike. Ja tietysti ranskalaista sipulisilliä, uusia perunoita ja graavia merisiikaa, jos Mäkiseltä saisi. Lisää reseptejä löytyy Ruokareseptit Leena Lumissa

Jos sataa rakeita, voi tarjota Kantarelli-pinaattifrittataa jos kuivuus ei ole vienyt ensimmäisiä kantarelleja. Meillä  niitä ennen hyvin varhain lehdossa, nyt ei ole näkynyt.

Ja kaikille maistunee se herkullisin lohilaatikko ikinä! Sieltä löytyy mitä valita ja ajastan katsotuimmat kun ehdin....Tämä ruoka loistaa aika kärjessä.

Kotiliedestä no 13 löytyy herkullinen juttu Juhannusherkut uusin jujuin. Minulla on joku outo tarve retiiseihin, joten Paahdettu retiisisalaatti kuulosti kokeiluun tulevalta. Olen hulluna myös babypinaattiin, joten sitä aion lisätä mukaan. Lehdestä löytyy kiitettävän runsaasti aikaan sopivia herkkuja. Eikä vaikea toteuttaa. Kotilieden ruokatuottaja on Sanna Mansikkamäki, ja lehden kuvat ovat Viola Virtamon.

Tässä Kotilieden lämminsavulohi uusin tuunauksin. Kahdeksan sivua herkullisia reseptejä nyt Kotiliedessä 13.

Never say never. Olen aina sanonut, että en ikinä syö kalasoppaa, jossa on maitoa tai kermaa, sillä olen henkisesti kalastaja mereltä. Pyörsin päätökseni kun sain maistaa useammankin kerran Lohjan Villa Haikarissa, kenraali Laguksen entinen huvila, lämminsavulohisoppaa. Voi pojat! Siinä meni soppa poikineen ja samalla ihailtiin Lohjan järven upeita maisemia.

Auringon laskiessa nautittiin Blue Arctic Gin lasilliset ja tavattiin kiinnostavia paikkakuntalaisia. 

Herkullista juhannusta, mutta taidan vielä ilmestyä muutamalla kuvalla, jotka olin vallan unohtanut.

ruokaterveisin
Leena Lumi

*****

Ruokakirjat Leena Lumissa

Rakas äiti ja muu länsirannikon perhe Merimestassa Reposaaressa

Äiti siinä Merimestassa syömässä perheen kanssa, kuten olemme olleet jo kaksikymmentä vuotta. Viime kerralla oli mukana myös Lohjan perhe, sillä halusimme tarjota hyvän aterian suvun nuorimmalle ja suvun ikäkuningattarelle. Pitihän äidin saada Casper Julian syliinsä♥ Siinä isomummon sylissä on hyvä katsella ihmisiä, ihmetellä troolipaatteja ja joskus näkyy hylkeitäkin. Meitä oli kohtalainen joukko, mutta tuo Casper Julianin ensikohtaaminen Reposaareen päätettiin jättää  yksityisarkistoihin ja muistoihin. Vain tämä kuva♥

 Istumme aina samassa pöydässä ja sama järjestys. Olo vapautuu, mieli tyhjentyy kun katsoo merta. Sen huomaa äidinkin kuvista. 

Tässä ehkä vuosi 2015...

Jussi Jääsaaren koskelot on yksi suosikeistani. Eikös siinä olekin tomera äitilintu opettamassa pesuettaan selviytymään maailmassa. Äidit ovat ihan oma lukunsa maailmankirjoissa, kuten isätkin.

Sain tänä vuonna laittaa isän haudan. On just istutettu ja kun oli hyvät asut päällä en polvistunut vaikka kai olisi pitänyt. Muratti vielä tuohon reunalle. Punavalkoisessa verenpisarassa on sitä jotakin...Tällaisia näistä sitten tulee, kun äiti käy hoitamassa:

Nämä eivät pelkää pakkasiakaan kun ovat alkuun lähteneet.

 

Kevät, lemmikit ja hedelmäpuut kukkivat. Vietimme myöhästynyttä äitienpäivää ja yksiä synttäreitä. Minun piti kuvata ruokaa, mutta kävi kuten ennenkin. Kylmä noutopöytä oli niin herkullinen, että jälleen jäin Susannan ja Tarmon hämmästykseksi henkilöksi, joka ei ole 20 vuodessa päässyt lämpimään ruokaan. Tosin meille tuli jälkkäriksi kunnon mansikkakakku. Olen mereneläville perso ja se näkyy valinnoissani. Merimesta oli tupaten täynnä, joten jos menette, varatkaa ajoissa pöytä. 

Tässä äidin rippikuva, jossa hän taitaa olla neljätoistavuotias. Kaunis, varmaan häkeltynyt, sillä oli alkanut sota. Tuli evakkoon lähtö. Äiti oli viimeisessä ryhmässä, jotka pääsivät ripiltä Valkjärveltä.

Äiti lukee paljon ja niinpä vien hänelle yleensä muutamia kirjoja. Ja hänen puutarhansa on upea, vaikka joskus kyyristely voi tuntua 95 -vuotiaan selässä.

 

Tämä on kuvattu syyskesällä vuonna x, mutta kohta kaikki kukat räjähtävät upeaan loistoonsa. 

Sari Kalliomäen kuva Reposaaresta. Kuulin kerran aivotutkijoiden luennon, jossa sanottiin, että aivosolut uudistuvat kun tuijottaa meren äärettömyyttä. Ehkä me siksi niin innokkaasti hakeudumme meren äärelle.

Vuodet vierivät, joet virtaavat ja äiti kaikessa mukana kuin aina ennenkin. Sain äidiltä sukualbumin, josta nyt kuvaamme digille perheemme kuvia monilta vuosikymmeniltä. Äiti on vaikka ette usko, todellinen naurattaja oman perheen kesken. Merikin sanoo, että mummo osaa olla niin hauska. Sen toivomme jatkuvan ja säestämme parhaamme mukaan. Casper Julianissa taitaa olla jotain samaa...

tapaamisiin rakkaasti

tyttäresi Leena

Hei hei äiti, tavataan pian♥♥

Ajakaa varovasti!

Luna ja Lulu suvessa

Kummikoiruutemme Luna oikein muotokuvassa! Mitä sitä muuta tarvitsee kuin kukkivia omenapuita, kirjoja ja koiria. Lemmikit tuovat paljon iloa, mutta myös vastuunottoa, rakkautta ja paljon huomiotakin.

Lunalla on sisko Lulu. He ovat ammattilaisia eli homekoiria. Omistajat ovat Kirsi ja Jyrki Äikäs samalta saarelta, naapurista. Lunan ja Lulun maailmaantulo on hauska kertomus, mutta jätän toiseen kertaan, sillä avonainen matkalaukku katsoo minua tuossa moittivana. 

Harmillisen vähän on ollut aikaa tälle innokkaalle koiraystävälle. Kun lopetin 14.2. aktiivisen kirjabloggaamisen, muu elämä on kiihtynyt. Minusta nämä kuvat ovat todella upeita. Kiitos Kirsi ja Jyrki♥♥

Tytöt olivat kuvaussessiossa Survon omenatarhalla. Kuvaaja on Heddavisuals Sonja Siekkinen.

suviterveisin Leena Lumi&koiruudet

Peter James: Kuolema kätkeytyy kuvaan

Brittiläisen Peter Jamesin dekkareista Roy Grace -sarja lienee hänellä suosituin. Ja ne olen lukenut kaikki. Toki hän on kirjoittanut muutakin, mutta juuri Roy Grace on pyörittänyt minua vuosia. Kaiken huipuksi minulla on tuttu henkilö, joka on kerännyt koko sarjan ja odottaa kiivaasti tätäkin nyt. Tulossa on!

Peter Jamesin Kuolema kätkeytyy kuvaan (Picture Your Dead, MinervaCrime 2023, suomennos Maikki Soro) on parhaasta päästä sarjaa, jota maailmalla on myyty yli 20 miljoonaa kappaletta! Roy Grace -kirjat ovat jatkumoa, joissa on oma rikoksensa, mutta nekin voivat yhdistyä ja henkilöiden, poliisien ja rikollisten uudelleen kohtaamiset ovat tavallisia. Suhteeni rikosylikomisario Graceen ei ole aina ollut ongelmaton. Joissakin teksteissäni se näkyy. Halusin rosoisempaa ja vähemmän kaiken tietävää. Onneksi alaisista löytyy monenmoisia piristäviä henkilöitä. Tosin kyllä Roykin on yllättänyt. Samoin kuin sarjan tarinat. Ensimmäinen oli Kuoleman kanssa ei kujeilla en unohda ikinä. En ikinä! Tuon kirjan tarina on varmaan muuttanut muidenkin kuin minun suhtautumista omaan hautausmenettelyyn...En kyllä ikinä muista, mikä kirjoista on ollut erityisesti mieleeni, mutta jokaisesta olen sanonut suoraan, miten olen kokenut.

Kuolema kätkeytyy kuvaan oli itselleni hyvin kiintoisa taiteen takia, aitojen ja väärennettyjen mestariteosten ja niistä hullaantuneiden mielipuolista taistelua. Taulujen jäljennöskin voi olla taidetta, mutta edes väärentäjä, loistava sellainen, ei voi olla jättämättä merkkiään. Kun aivan tavallinen perhe saa käsiinsä kauniin maalauksen tietämättä mitään sen historiasta tai itse taidetta ymmärtämättä muutoin kuin kuvana, alkaa taiteellinen kujanjuoksu, josta ei jännitystä puutu. Mukaan on sekaantunut jopa suomalainen kustannusalan henkilö, mutta kaikkea en voi spoilata. 

Aitoa kuvaa jäljittäessä ei tietenkään päästä vahingoittumatta ja kovimman luokan osalliset ovat jo kuin kaiken elämässään saaneet, mutta joillekin mikään ei riitä. Annan nyt puheenvuoron yhdelle heistä eli Piperille:

Näitä maalauksia katsellessaan hän tunsi olonsa aina tavattoman seesteiseksi. Ne kiidättivät hänet maailmaan, joka oli ollut olemassa kauan ennen kuin hänen kasvonsa....

Nämä taulut oli maalattu hedonistisena ajanjaksona, jolloin kaikki oli sallittua. Niissä esiintyi kauniita ihmisiä loisteliaissa vaatteissa, aina hurmaavassa miljöössä. Rakastavaiset katselivat toisiaan silmiin, muusikot soittivat estoitta, rinnat paljastettiin ylpeästi ja häpeilemättä, elämä oli loputonta hekumallista juhlaa. Puiden lehdet kimmelsivät aina auringossa, joka ei milloinkaan laskenut. Aika oli pysähtynyt eleganssin ja elämänilon hetkelle.

Kaikki olisi voinut olla niin hyvin, sillä Piper omisti kolme Jean-Honoré Fragonardin teosta Kevät, Kesä ja Talvi. Kaiken pilasi puuttuva vuodenaika Kesä. Kesä oli saatava ja sen jälkeen mieleen nousi melkein hymyä muistuttava vahingonilo. Schadenfreude.

*****

Peter Jamesin Roy Grace -sarja

Dekkarit Leena Lumissa

It's Party Time

Karrin yo- juhlat alkamassa ja tervetuliaismaljoja kohotellaan. Kiitos Anne - serkku ja kaikki muutkin

Naiset eivät voineet pidätellä...nauruaan. Mitä oikein luulitte. Kun Ute alkaa kertoa juttua, se on ihan kuin jossain hyvässä sarjassa. Serkku kuulee useammin, mutta ei ole tullut toleranssia hänellekään. Minä vielä heikommilla. Oi, Ute

Minä ja Karri ennen kuin lähdin kuulemaan Utea ja nauroin meikit silmistäni.

Kiitos ihanista juhlista kaikille♥♥♥

Leena Lumi

Täältä tullaan elämä!

Onnea kummipojallemme Karrille sekä muille valmistuneille!

Karrille, ylioppilaalle, onnea, onnea t. kummit Leena&Reima

Onnea kaikille opintonsa päättäneille

"We're all standing in the gutter, but some of us are looking at the stars." - Oscar Wilde -

Kastoin kynäni aamu-usvaan ja kirjoitin tähtiin Oscarin lauseen sekä elämä on kaikkien aistien juhlat, nauttikaa siitä. Aina ei voi onnistua, aina ei voi olla kirkasta, mutta jos hetken viivyt, maltat odottaa, koet onnistumisen, täydellisen tähtihuimauksen.

Leena Lumi

- tulisit vaikka tuskassa sydänyön hetkellä... - anche se fossi venuta nel dolore...

 - tulisit vaikka tuskassa
sydänyön hetkenä
niin että pimeys verhoo itkun
tulisit ahdistukselta salaa
vailla sanojen tai 
seurustelemisen velvoitusta
kuin ottaisit lomaa itsestäsi

ja minä 
ottaisin sinut vastaan pimeässä
siirtäneenä itseni syrjään
vailla kasvoja kuin yö
kuin ei-kukaan
vain yötä ja hiuksia

painautuisit minuun
lievittäisit itsesi minussa
antaisit minulle lievityksen
ja lähtisit hiljaa
puhdistuneena liiasta tuskasta
kuin minä, yö

- Sirkka Selja -
Aurinko on tallella (WSOY 1988)
George Yepes Axis bold as love

*****

Anche se tu fossi venuto nel dolore,
nel momento della notte piena
così, che il buio copre il pianto.

Se tu venissi di nascosto dalla angoscia,
senza parole, ne dovere di frequentarci.
Come se tu prendessi le ferie da te stesso.

Ed io,
ti accoglierei nel buio,
mi metterei da parte
senza un volto, come la notte
come una nessuna,
solo la notte ed i capelli.

Ti rannicchieresti vicino a me,
ti allevieresti te stesso dentro di me.
Mi daresti il sollievo,
ed andresti via in silenzio
liberato dal troppo dolore.

Come io, la notte.

- Sirkka Selja -
Aurinko on tallella, WSOY 1988, käännös italiaksi Tuuli Piuhola)

Heli Pekkarinen: Kylässä Italiassa

Meistä monilla lienee jokin maa, jossa on kuin toinen kotimaa. Haluaisimme ahnehtia kotomaamme sekä sen toisen, jonne ikävä on alati. Kaikkea ei voi saada, mutta jos kovasti yrittää, voi tapahtua jotain ja huomaatkin asuvasi 'toista kotimaatasi'. Mielessä se maa voi joskus vaihtua. Minulle se oli tosi kauan Italia. Mieheni sai sinne jopa työtarjouksen erään firman toimitusjohtajana. Kokemuksemme on vain muutamia kertoja. Kun ystävämme puoliso menehtyi melanoomaan ja olin juuri itse ensimmäisen melanoomani sairastanut, tajusin, että Italiassa olisin päivät sisällä. Tämän kerron tarkoituksella pohjaksi haluamatta olla negatiivinen. Toisellehan Italia on paratiisi ja meidän I-maamme vaihtui Itävaltaan.  Syy mikä Italiassa kiehtoo, on maan historiallisuus, Vanhat rakennukset ja kadut. Tosin Sveitsissä ja Itävallassakin niitä, mutta ehkä Italia romanttisine pikkukylineen vie voiton. 

Heli Pekkarisen Kylässä Italiassa (Avain 2023) herättää todellakin pitkään kestäneen Italia -nälkäni. Olen kiinnostunut historiasta ja jokainen kivi kirjan kuvissa kuiskii kauas menneisiin aikoihin. Heli Pekkarinen on Roomassa asuva filosofian tohtori, vapaa kirjoittaja ja innokas harrastajavalokuvaaja, kuten minäkin. Tosin Helin kuvat ovat jo taidetta:

Corciano Umbriassa, kylä kuin lumottu satulinna. Kyläesittelyssä kerrotaan suunnattomasta aikamatkasta jopa ennen ajanlaskumme alkua! Kylän hiljaisuus ja kaikkialta kuuluvat menneiden aikojen tarinat tuovat oloon maagista taikaa. Kylästä on kiitettävästi selostusta, jos joku sinne haluaa mennä.

Castel di Tora Laziossa saattoi ihailla kylän alapuolella turkoosina kimmeltävää Turano-järveä. 

Jos Turano-järvi onkin keinotekoinen ja nuori, sen rannalla kohoava Castel di Tora mainitaan läheisen Farfan luostarin asiakirjoissa jo vuonna 1035, tosin silloin nimellä Castrum Venus (suo. vanha linna.)

Tellaro Liguriassa on kirjailijoita innoittanut kylä. "Ma purtroppo il treno acclera...", valitettavasti juna kiihdyttää, lopettaa italialainen runoilija Eugenio Montale runonsa Verso Tellaro, jonka hän on kirjoittanut oletettavasti samoihin aikoihin kuin hänelle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1975. Runossa kuvataan ohi kiitävästä junasta nähtyä välähdystä Tellarosta, josta purskahtaa sitruunoiden ja appelsiinien polyfonia.

Tellaroon liittyy maaginen kuvaus miten mustekala aikoinaan pelasti kylän.

Spello Umbriassa tarjoaa yhden kauneimmista kuvista minulle. Helin mukaan kyläkaipuulaiset etsiytyvät usein Umbriaan. Myös Helin mielestä kylä on syötävän kaunis. Kylän historia on hyvin vanha ja se kerrotaan kiehtovasti. Minua innoittaa vanha ja rosoinen! Aloin katsella karttaa, että josko tuonne vielä edes ajaisimme..., mutta turistikauden mentyä ja ilmojen viilennyttyä.

Heli toistaa kerta kerran jälkeen kylien hiljaisuutta, joka onkin suuri houkutin ellei pidä suurkaupunkilomista. Tietenkin Heli vilauttaa myös kulinaarista puolta, mutta tästä minulla on tosi outo kokemus. Olemme aina syöneet italialaisissa ravintoloissa parhaiten Italian ulkopuolella, kuten Sveitsissä ja Itävallassa. Elin itse Italian lomat melkein vain jäätelöllä ja meloneilla sekä Parman kinkulla, joka se ei enää laskisi, sillä olen eettisitä syistä lopettanut sian syömisen. Ja erilaisilla salaattiruoilla. Mikä vahinko, että emme osuneet hyviin mereneläviä tarjoaviin ravintoloihin. No, eikö mitä, tiedän niitä monta Italian ulkopuolella. Jos on viini-ihminen, tekee maasta todella löytöjä.

Kirja on valtavan houkuttava kiihdytys kohti Italiaa! Kuka voi vastustaa historiaa, hiljaisuutta, herkullisia juustoja ja viinejä ja italialaista jäätelöä. Kahvi on myös kuin toisesta maailmasta. Olemme ajaneet ensimmäisen Italian reissumme kolmen lapsen kanssa ja siitäkin selvittiin hengissä. Vahva suositus tälle upealle matkakirjalle!