OLEN, VAIKKA EN OLEKAAN...

Olen, vaikka en olekaan blogissa. Kivaa ryntäilyä, joka on yhtä ominaista elokuulle kuin pysähtyneet lumohetketkin. Tänään sain lounaskutsun ystävälle ja juuri vasta palasin. Hyvin kostea lounas, sillä uimme Päijänteessä laajoja kaaria;-) Yllä olevan kuvan Dinasta ristinummiruusun, jo kuihtumassa olevan, edessä, lisäsin ko. ruusun juttuun. Saattaa olla, että pyörrän päätökseni ja tuon kohta vielä yhden kukan, aika tavallisen, mutta minulla siihen liittyy tarina, Leena Lumi's Flower Power -arkistooni.

Ottakaa esille viime vuoden parhaaksi ruokakirjaksi valittu Suomalaista voimaruokaa (Minerva 2011) ja katsokaa sieltä karpalohyytelöohjeesta, miten testataan, että hyytelö on oikeanlaista. Ellet omista kirjaa, löydät ohjeen arviostani. Kerrankin asia on kerrottu, eikä jätetty salatieteeksi! Siis sovellan tätä nyt mustaviinimarjahyytelöön. Virpi Kurjenlennon kirja on huippu ja Sami Revon kuvat ainutlaatuiset.

Huomenna listaan lukemani sisustuskirjat, ellen saa yllättäviä kutsuja. Se oma sisustusongelmani on ratkennut sillä, että liian pieni yöpöytä menee vierasmakkariin, jonka Laura Ashley -tapettiin se hyvin sopiikin ja minulle tulee Ikeasta kaksi Lack -hyllyä, joista toinen palvelee runsaissa luvun alla olevissa kirjoissa ja toinen yöpöytänä. Noilla mainioilla hyllyillä olen ratkaissut jo sisustusjuttuja sekä olkkarissa että tässä omassa kirjasto/toimistossani. R. rauhoittui suuresti, sillä minulta katoaa nyt kaunis korituoli, jonne olen voinut laskea tarvittaessa erilaisia 'juttuja'. Jos olisin häijy luonne, olisin kuvannut tänään hänen yöpöytäkirjahyllykkönsä vieressä olevan tuolin, mutta minähän olen sulaa hyvyyttä;-)

Bis Morgen!

Leena Lumi

PS. Yöt muuten menevät nyt lujaa erään psykolgisen profiloijan kanssa, joka itse käy terapiassa, mutta huonolla menestyksellä, sillä... En tiedä, kumpaa teen enemmän, nauran vai pelkään tai sitten molempia.

CHARLES BAUDELAIRE: PAHAN KUKAT

Runoholistille voi tapahtua ihan mitä vain. Viimeisin oudoille poluille eksyminen tapahtui, kun ihan tahattomana osuin Tahattoman lueskelijan blogiin ja aloin lukea sieltä juttua, jonka nimi oli Pahan kukkia. Jouduin aivan outoon taikaan jo jutun kuvasta, mutta sitten tekstistä nousivat esiin helvetti, rakkaus, intohimo, paha, tuho ja mies nimeltä Charles Baudelaire. Esiin tuli myös toinen mies, johon minulla on ollut jo vuosikausia intohimoinen runosuhde eli Yrjö Kaijärvi. Alkoi myrskytä ja ikkunaluukut lensivät auki, pimeä hiipi sisään, mutta silti näin, miten aloin saada yhteyksiä, joista en ollut haaveillutkaan. ..ja tähdet syttyivät pahan kukkien puutarhaan.

Charles Baudelairen runoteos Pahan kukat (Les Fleurs du mal, Sammakko 2012, suomeksi tulkinnut Antti Nylén) on varmaankin yksi maailman ristiriitaisimpia runoteoksia. Ilmestyessään ensimmäisen kerran 1857 runoilija ja kustantaja joutuivat saman tien oikeuteen ”julkisen moraalin ja hyvien tapojen loukkaamisesta”. Kuusi runoa pantiin julkaisukieltoon, mutta tästä vielä tietämättömänä Baudelaire kirjoittaa äidilleen:

Kuten tiedät, olen aina ollut sitä mieltä, ettei kirjallisuuden ja taiteen päämääränä voi olla moraalinen hyvä ja että muoto ja tyyli ovat kaikki kaikessa. Mutta tämä kirja – sen nimi, Pahan kukat, kertoo jo kaiken! – on täynnä pahaenteistä, kylmää kauneutta. Tulet huomaamaan. Sitä on kirjoitettu kiihkeästi ja kärsivällisesti. Ja kaikki mitä sitä vastaan tullaan sanomaan, todistaa sen arvosta. Tämä kirja saa ihmiset raivoihinsa. Mutta vähät minä imbesillien puheista, koska tiedän, että kaikkine ansioineen ja heikkouksineen, kirjani tulee raivaamaan tiensä lukevan yleisön muistiin.

Baudelairen ennustus osui oikeaan, sillä sen jälkeen kun kohu oli noussut ja tuomiot annettu, Baudelaire koko loppuelämänsä valmisteli toista Kukkien laitosta, joka ilmestyi 1861. Kaikkien myöhempien käännösten pohjana on tämä viimeinen Baudelairelta lähtenyt teksti. Baudelairen runojen käännöshistoria suomeksi on kiinnostava. Kaikkein kiinnostavin on tietenkin tämä täydellinen Antti Nylénin suomeksi tulkitsema, joka on varustettu hyvin antavalla Jälkilauseella. Sieltä Baudelairea tuntematon voi ammentaa tietoa ja huomaa samalla, että jos on jäänyt jo kirjan runojen onnelliseksi vangiksi, niin lienee käynyt myös suomentajan! Ja näin Nylén omasta työstään:

Kävi niin, että löysin käännöstyön aikana Baudelairen sydämen, hellyyden, uskon ja vihan ja tyydyin niihin. Yritin kirjoittaa ne uudelleen suomeksi oikeanpuoleiselle sivulle.


Tietysti se oli varsin kovakourainen tulkintatyö.


Ja kuten jo totesin, en myöskään halunnut tehdä tutkimusta Pahan kukista vaan Pahan kukat. Kirja on teksti, joka kuuluu lukea alusta loppuun, jotta sen sisällä oleva erityinen mieli, sen sydän, identiteetti, paljastuisi lukijalle.

Nylén myös kertoo, miten loi runoille uuden muodon suomen ilmaisuvarojen ja vapaan säemuodon ehdoilla. Sidotun mitan hylkääminen ei ole hänelle muodon hylkäämistä ja tässä kohtaa minä yhdyn täysin Nylénin kantaan. En myöskään nyt halua ollenkaan alentaa aiempia suomentajia, jotka sattuvat vielä suurin osa olemaan ’minun runoilijoitani’(Kaijärvi, Kailas, Sarkia, Onerva!), tuomalla esiin runon Rakastavaisten viini (Le Vin des amants) ensin Sarkian ja sitten Nylénin tulkintaan, vaan näyttää, miten runon henki on kiinni sen tulkitsijasta:

Tänä päivänä ihmeellinen
on kirkkaus ilmojen sinen!
Hepo viinin meillä nyt on,
hepo suitseton, satulaton!

Kuin enkelit, joissa palaa
iankaikkinen kuume salaa,
läpi ilmojen sinertäväin
me lennämme ihmettä päin!


Utupyörteen siivittäminä,
ajatuksen vauhdilla näin,
unenhoureessa, päihtyvinä,


sisar, liidämme vierekkäin,
levähdyksettä maltittomasti,
paratiisini portille asti!


Kaarlo Sarkian Kootut runot (WSOY 1976)

***

Ja sitten Antti Nylénin tulkinta:


On päivä korkea, kuulas!
Kuolaimet, kannukset, suitset pois,
on ratsunamme viini,
matkamme päänä
jumalten, satujen taivas!


Aamun kristallisinessä
me kuljemme kohti
kaukaista kangastusta
kuin enkelit houreissaan,
armottomassa aavikkoauringossa!


Pehmeästi keinumme
siivillä
viisaan tuulispään, mielettöminä
molemmat,
minä
ja tyttöni
       kiinni toisissamme
    liitelemme
levähtämättä, hengähtämättä, livahdamme
unieni paratiisiin!

Kumpikin on varmasti aivan Baudelairen henkeen, mutta oman aikakautensa suitsilla. Osaan antaa suuren arvon jokaiselle runoteokselle, joka on julkaistu sisältäen myös alkukielisen rinnakkaistekstin ja näinhän Pahan kukat nyt kokonaisuutena on tarjolla. Edellinen suuri rinnakkaistekstinen runonautintoni oli Kirsti Simonsuuren William Shakespearen sonetit, josta ammennan kai hautaani asti. Elämäni ensimmäinen oli Eve Rehnin suomennos Rainer Maria Rilken runoista Tahto tahtojen/Der Grosse Wille. Mitä vielä unelmoin, olisi ilo saada vastaava suomennos Emily Dickinsonin Kootuista runoista (The Complite Poems Of Emily Dickinson), sillä omistan ne nyt alkukielellä, joka on osin muinaisenglantia sekä - sitten tietysti Rilken kootut. Eveltä loppui aika…

Nyt kuitenkin takaisin Baudelaireen, joka vetää minua liian moneen suuntaan. Pääasia ovat tietenkin hänen runonsa ja miten ne koin, elin, tunsin, mutta ensin vielä vähän muuta. Huomattavin Baudelairen suomentaja ennen Nyléniä on ollut Yrjö Kaijärvi, joka on kuitenkin kääntänyt vain alle puolet alkuperäteoksesta. Mikä minua tässä eniten hämmentää on se, että olen ollut jo vuosia täysin Kaijärven pauloissa. Kaikki alkoi pienestä nahkakantisesta kirjasesta Yrjö Kaijärven Kauneimmat runot, jonka sain kauan sitten isoäidiltäni. Hämmästyin Kaijärven runojen intohimoa, niiden polttavaa rohkeutta, mutta nyt minä tiedän, kuka Kaijärven on sytyttänyt naisten lisäksi: Baudelaire!

Kun luen tätä Baudelairen runoa:


Kuin yön holvia
jumaloin sinua,
oi murheen astia, oi sanaton suuri.


Mitä kauemmas
käsistäni karkaat
sitä enemmän sinua rakastan.


Kaunis olet, öitteni koristus!


Ja kun ikuisuuden sini
penikulma
penikulmalta
vetäytyy silmistäni
     ironisesti
sinä kaunistut vain.


Julma, armoton peto!


Vaanin sinua, käyn kimppuusi
kuin lierokööri
vainajan lihaan,
nautin sinusta,
jopa kovuudestasi, josta entisestään kaunistut!


Kun tämän jälkeen lukee vaikka Kaijärven runot Malja tai Rakkauden viha, tietää, mistä Yrjö on eniten syttynyt tuleen, kuka antoi hänelle tuon uskalluksen kirjoittaa eroottista paloa paljastaen kuten hän on tehnyt.


Ja mikä sai sitten lopullisesti Nylénin uskaltamaan hylätä Baudelairen runon mitan, oli ajatus siitä, miksi Baudelairea luetaan vuosisadasta toiseen. Onko se runon mitta vai onko se kuitenkin Baudelairen runojen kantama melankolia, raju aistillisuus, joku outo, jota kavahdamme, vaikka himoammekin, se outo, joka saa meidät kiihottumaan runoilijasta, joka ylisti jopa rakastettunsa sylkeä!

Kirjoitan jokaiseen runokirja-arviooni, että ’runo on tunnetila: miten arvioida tunnetilaa?’ Nyt voisin lisätä, että runo on intiimi tunnetila, miten riisua itsensä alasti julkisesti ja kertoa, miten koki Baudelairen runot ja/tai miksi koki niin.

Mika Waltarikin löysi nuorena lohtua Baudelairesta eli pieni ote kirjasta Mika Waltarin mietteitä:

Kun nuorukaisena väsyin Baudelairen kielen vaikeuteen, kävelin Montparnassen hautausmaalle ja nukuin tunnin tai pari hänen hautapatsaansa äärellä nuoruuden ja anisjuomien säpsähtelevää unta. Se oli mielestäni kunnianosoitus suurelle runoilijalle.

Minulle Baudelairen runot ovat täynnä outoa kauneutta. Ehkä jopa paljastan, että niitä lukiessasi kuolee ’janoon’ ellei lähdettä ole liki. Voin ihmetellä, miten Baudelaire, joka eli 1821-1867, on uskaltanut kirjoittaa kuten hän kirjoitti. Toisaalta, Baudelaire osasi upeassa muodossa tarjota ikiaikaisen elämän janon ja nälän, intohimon raivoisan myrskyn äärestä ääreen ja rajan ylitsekin. Hän kuljettaa lukijaansa Pahan kukkien pimeään aistillisuuteen, sinne syvimpään yöhön, mutta hän ei ikinä, ikinä unohda sytyttää tähtiä!

Tanssiva käärme

Ihanasti, tunnoton rakkaani, väikkyy
valo ihollasi, johon
vartalosi kauneus
kuin harsoihin verhoutuu!

Pohjattoman kuontalosi pistävissä tuoksuissa,
vellovalla hajujen aavalla,
siniruskeassa aallokossa
haaveissaan uinuva
henkeni herää
kuin laiva
tuuliseen aamuun, purjeensa nostaa ja taivaanääriin lähtee.

Ei hellyyden, katkeruuden merkkiä näy
silmissäsi, elottomissa
koruissa; niissä kaikki on vain
kultaa ja rautaa!
Ja kun tahdissa sulavasti
edestakaisin keinut
näytät käärmeeltä, joka tanssien seuraa
näkymättömän
lumoojan sauvaa.

Raukeutesi raskaan taakan alla
lapsenpääsi hiljaa
huojuu, jähmeästi kuin norsunpoikasen pää.
Vartalosi keikkuu
ja edemmäs kurottaa
kuin siro laiva, joka aallokossa
vaappuu kaarnan lailla
niin, että raa'atkin meressä käyvät.

Ja kun jäävuoret
jylisten sulavat
     ja laineet
suussasi lyövät
hampaittesi rantaan
tuntuu minusta kuin maistaisin Böömin viiniä,
kitkerää, valloittavaa
sulaa taivasta,
 ja syttyy
sydämeni tähtiä täyteen!

kuva Tahaton lueskelija

*****

Lisäkseni Pahan kukista on kirjoittanut ainakin Jokke/Jokken runonurkka


*****

Runokirjat Leena Lumissa

ENNEN KUIN HORSMA EHTII KUKKAAN...

ennen kuin horsma ehtii kukkaan
alkaa kesän hiljaisuus: yö huokaa
     jää sitten henkeään pidättäen odottamaan
        että edes yksi lintu sanoisi vielä jotakin

- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen - Valitut runot (Tammi 2012)
kuva Pekka Mäkinen

LUMOAVA EWELIINA, IKIMUISTOINEN VERTIGO, VÄHÄN MUURATSALOSTA JA YKSI PALJASTUS

Jos pionit aiheuttavat kauneudellaan huimausta, niin Tiinan Eweliinan nähtyään pyörtyy! Käykää katsomassa lisää kuvia tästä kaunottaresta blogissa Pionihulluutta ja puutarhaunelmia.

Helsingin Sanomista saamme tänään lukea, että ammattikriitikot ovat valinneet Hitchcockin Vertigon maailman parhaaksi elokuvaksi. Tulos on julkistettu Britannian elokuva-arkiston julkaisemassa Sight and Sound -elokuvalehdessä. Veli-Pekka Lehtosen jutussa kerrotaan, että 'Sight and Sound on kuulu elokuvalehti ja sen kerran vuosikymmenessä järjestetty äänestys parhaasta elokuvasta vielä kuuluisampi.' Minulle Vertigo on ollut aina parhaiden elokuvieni listalla, mutta niin on ollut myös Hitchcockin Takaikkuna, jossa Grace Kelly on kauniimpi kuin koskaan:

Hitchcockin tiedetään olleen ihastunut molempien elokuviensa vaaleisiin kaunottariin, mutta ainakin Gracen kanssa ihastus muuttui ajan myötä ystävyydeksi, joka kesti loppuun asti. Gracen elämästä voit lukea enemmän Donald Spoton kirjasta Seurapiirien kuningatar - Grace Kelly.

Tämän päivän Hesarissa on myös juttu Kansallispuistoiksi 16 ehdokasta. Ehdotus numero 10 koskee kaunista kotisaartamme Muuratsaloa, joka on todellakin ainutlaatuinen paikka, mutta koko tarina kertoa saaresta peikkoluolineen, kasveineen ja kaikkineen veisi päivän. Vähintäin. Tämä on myös ollut arkkitehti Alvar Aallon huvilasaari ja huvila sijaitsee meistä noin kivenheiton ja olen sitäkin teille esitellyt. Se on osan suvea suvun käytössä ja osan matkailijoiden nähtävänä. Mikä minua täällä viehättää, on se maaginen kosketus, jonka vangiksi jää. Meidänkin piti vain käväistä täällä ja nyt on mennyt jo 27 vuotta...  

Vaikka olen kirjabloggaaja ja ollut sitä jo 14.2.2009 alkaen, niin tämä pari, Ville Valo ja Natalia Avelon ovat kiinnostavuudessa päihittäneet kaikki muut, niin kirjat, koirat, elokuvat kuin puutarhat. Heistä on ollut kiinnostunut jo 3 172 kävijää. Ja nyt siis kirjablogini kovin hitti kera viikonlopputoivotusten, sillä haluan nauttia vielä muutaman päivän aikatauluttomasta ajasta kera R:n:

Summer Wine

ja tämä vaikka kaikille maailman ihanille paratiiseille, joista Muuratsalo on yksi: 

Paratiisi

Love
Leena Lumi

AAMULLA KUN HAIN LEHDEN POSTILAATIKOSTA...

Aamulla kun hain lehden postilaatikosta ilmassa oli jotain uskomatonta syyskesän viriä. Jäin viivyttelemään ja tavoitin maussa mustaviinimarjaa, viileneviä ilmoja sekä hansaruusun viettelystä. Valkoiset digitalikset olivat jo osin pudottaneet kukkahameensa, mutta jäljellä olevissakin oli ihailtavaa

Kallion kautta kiertäessäni näin suikeroalpien matelevan kohden lintulammikkoja ja sitkeät kellukat vielä pitävät kiinni suvesta

R:n viimeinen lomaviikko on menossa ja minä olen pudonnut täydelliseen saamattomuuteen. Tähän asti kaikki on mennyt suloisessa kuhertelussa, ollaan oltu kuin kyyhkyset, mutta nyt haistan ilmassa sulkeisten merkkejä, sillä olen luvannut raivata kirjasto/toimistoni tällä viikolla...Kaikkein kauheinta on, että R:llä on mitä ilmeisemmin lomaharhoja: Hän väittää, että osa kirjastostani valuu hellemekkojen kera makkarin nurkassa, jossa minun mielestäni on vain kaunis korituoli. Mieheni näkee tuolin, joka pursuaa, valuu ylitse ja kuulemma kaiken huippu on tavarapaljous yöpöytäni edessä. Onneksi olemme lähdössä kaupungille ja tiedän, mikä saa R:n unohtamaan kaiken turhan. Väärin arvattu;-) Vastaus ei ole nyt minä, vaan erään torikahvilan omenakanelilörtsy hyvällä kahvilla.

Tässä tämän kesän kevyet, joista en aio postata tämän enempää. Patricia Highsmithin Viimeiseen hetkeen luen kai noin joka toinen suvi ja aloitin eilen häneltä Öinen huuto, jota sitäkin luen vain omaksi iloksi. Koska en tässä elämässä ehdi David Nichollsin kirjoihin, joita on niin kovasti blogeissa kehuttu, ostin elokuvan Sinä päivänä (One Day)varautuneena kovaan pettymykseen. No, eihän Sinä päivänä ollut mikään Frances, Sylvia tai Match Point, mutta yllätys, yllätys, leffa sai minut kyyneliin. Olen auttamaton romantikko! Lupaan laittaa tämän leffan seuraavaan arvontaani, joten jos ei ole aivan pakko, älkää vielä hankkiko elokuvaa.

Kantarelleja on syöty, mutta piirakaksi asti ne eivät ole ehtineet, vaan on kevyesti paistettu voissa sipulihakkeluksen kera pannulla ja nautittu ruispuikulan päällä.  Innokkaille leipureille tarjoan Kati Napan kirjan Metsän makuja ja ohjeen kantarelli-kukkakaalipiirakkaan.

Yritän ihan oikeasti ryhtiliikettä ja luen nyt uusinta Sinttua. Suloisen ponikirjan vieressä vain sijaitsee paksu runoteos, joka kuin huutaa, että olen taas kerran haukannut tosi ison palan. En kestä nyt tästä aiheesta enempää, joten Sintun jälkeen tulee vaativaa, ristiriitoja herättävää runoutta tai sitten ei. Toinen vaihtoehto olisi taide...Tosin: tuskin tällä viikolla saan itsestäni irti Sinttua enempää ja sekin on suoritus, kun maailman työllistävin yksikkö eli mies vie kaiken aikani, kaiken huomioni. Onkohan tehty yhtään tutkimusta, miten he se oikein tekevät...

Jos joku ei ole Suuri Syksyn Rakastaja kuten minä, jos joku ei pidä elo- ja syyskuuta kaikkein mahtavimpina kuukausina, hän voi katsoa tätä vanhaa 'masennuslääkekuvaa', jonka nimi on Dina töröttää. Merin Dina on niiiiin hauska, että oli mikä tahansa, hän saa minut aina nauramaan - kyyneliin.
 
Love
Leena Lumi

Forever Young

UNTU JA SYDÄNTALVEN SALAISUUS

Aurinko oli kiivennyt jo korkealle, kun Naapuri tepasteli venytellen ulos kolostaan. Kivutessaan uunin päälle se mietti, maistuisiko mustikkatee tänään erityisen ihastuttavalta. Katsahtaessaan eteiseen Naapuri huomasi Untun nutun ja matkarepun kadonneen. Lattialle oli jätetty ruokakomeron avain ja lyhyt viesti. Viestissä Untu kertoi lähteneensä ja lahjoittavansa kaikki komerossa olevat herkulliset muikunpyrstöt ja puolukkapiiraat Naapurille. Tyytyväisenä piirasta mutustaen Naapuri istahti ikkunalle katselemaan autiota rantakalliota ja ihan hetken aikaa se tunsi huolen piston sydämessään.

Nora Surojeginin ja Pirkko-Liisa Surojeginin tunnelmallinen satu Untu ja sydäntalven salaisuus (Otava 2012) on valonkantaja kaikellaan: kuvitus, kertomus ja graafinen työ ovat niin mestarilliset, että ellen juuri nyt löydä sanoja, kerron ensin, että en yleensä lue yöaikaa lastenkirjoja, mutta tarinan Untusta luin yöllä. Jo hämärtyvät illat, lyhyt pimeän hetki ja joulu, jota kannan aina sydämessäni, loivat ympärilleni tilan, jossa olin täysillä Untu Willin matkassa kohti pohjoista etsimässä joulun valoa, talven valoa, kohtaamassa matkalla kaiken, mitä Untukin. Heinikossa suhisi, kun yhytimme Mäyrän syli täynnä omenoita. Nuotiolla Mäyrä tarjosi Untulle yösijaa, sillä syksyn yöt olivat jo kylmät. Nuotio sai myös Untun miettimään:


Hehkuisiko joulu yhtä kauniisti? Pidettiinkö sitä lyhdyssä vai oliko se jotakin niin suurta ja painavaa, ettei sitä voinut liikutella. Valaistakseen talven sen täytyi olla.

Aamulla matka jatkuu ja luvussa Hohtavia kauroja sekä yllättävä multakasa kohtaamme omahyväisen ja suurieleisen Kekri Kurmuujan. Onneksi Untu osaa puhutella sivistyneesti aloittaen: ’teidän ylhäisyytenne.’ Kuusi virstaa Kekrin jälkeen Untu seuraa metsämuppelien laulavaa valokulkuetta. Metsämuppelit ovat pieniä, pyöreäpäisiä olentoja, jotka kantavat keppien päissä kauniita lyhtyjään, jotka muistuttavat aika paljon lyhtykoison kukkia. Metsämuppelien kylässä pieni nahkalakkinen Untu, kohtaa haaveellisen Viko Varvasmielen, jonka mielestä joulu kuulostaa sellaiselta, että sen voisi ottaa kainaloon ja katsella vaikka kuuta. Joulusta enemmän voisi kertoa Hämyläinen, jos vain jaksaisi pysyä hereillä. Hämyläisten ja muppelien yhteiselo on yksi kirjan viehättävimpiä kertomuksia… Jos mietit, millainen Hämyläinen on, näet hänet kirjan kannessa.

Kautta pitkän ja raskaan matkaan pohjoiseen Untu laulaa. Hän laulaa löytäessään peikonkultaa ja tavatessaan lehtikeijuja. Metsän puut säestävät hyristen ja koko satu soi, välkehtii ja tanssii. Kirjassa on siis monen monta laulua niin rohkaisuksi vaellukselle kuin muuten vain iloksi.

Monen värisyttävän tapaamisen ja tapahtuman jälkeen, jälkeen kotoista mustikkateetä tarjoavien lumilonttien, soivia jäälyhtyjä keräävän Poukko Pannahisen, jälkeen vaaroista pahimman, Rautamadon, joka on vaaraksi vain ikävissä ajatuksissa vellovalle kulkijalle, kohtaamme avuliaat sudet ja lopulta nuotiolla harmaan ukon, joka tarjoaa karnikkateetä paljastaen samalla joulun salaisuuden. Sen suuren, josta syntyy talven valo. Joulun ukon tarina on uusi ja kaunis, se säteilee kirkkaammin kuin taivaan tulet, ketun hännän lumitanssista syntyneet.

Untu ja sydäntalven salaisuus on äidin ja tyttären huikean kaunis yhteistyö. Kuvittaja Pirkko-Liisa Surojeginin kuvat ovat maagiset! Niissä tuoksuu Äiti Maa, laho puu, syksyn lehdet, kostea yömetsä, kalevalainen luonto, lumikarpalot, lumi, joulun taika, mutta ennen kaikkea ikiaikainen satu, se satu, jota lapsen mieli rakentaa kiiltomadoista, käkkyräisistä puista, hämärän varjotanssista, revontulista. Pirkko-Liisa Surojeginin aikaisempia kuvitustöitä ovat mm. Suomen lasten Kalevala, Suomen lasten eläinsadut ja Suomen lasten hölmöläissadut. Freelancegraafikko Nora Surojegin vastaa Untu ja sydäntalven salaisuus kirjan tekstistä ja myös sen graafisesta suunnittelusta sekä taitosta. Häntä saamme kiittää lumilonteista, vanhasta merilokki Kuunarista, muppeleista ja monesta muusta. Olen niin myyty kirjan hahmoihin, että haluan suositella nöyrimmästi (tämän opin Untulta;-) kirjan tekijöille kokonaista Untu –sarjaa!

Viime vuonna blogini paras lastenkirja oli Raili Mikkasen Suomen lasten linnakirja, joka sai arvostetun Anni Swann –palkinnon. Jo vuosi sitten Railin kirjan elämystä teille tarjotessani ennustin kirjalle palkintoja. Nyt on vasta heinäkuu, mutta me joulua koko vuoden sydämissämme kantavat olemme uhkarohkeita ja sen sanon, että olen tunturipöllö ellei…Lumi minussa laulaa, että tästä kirjasta me vielä kuulemme.

Jotain on vielä kertomatta. Meillä nimittäin tapahtui kummia. Untu ja sydäntalven salaisuus hävisi! Myöskään miestäni en löytänyt mistään. Entisenä Viisikkojen lukijana otin esiin kaikki etsivän kykyni ja kuinkas sattuikaan: Meidän Perheen Järki löytyi Merin vanhan leikkimökin terassilta kädessään kadonnut kirja ja kasvoillaan haaveellinen ilme. Kuulin: ”Tämä kirja jää sitten meille.” Muut kysyvät lapsiltaan mielipidettä lastenkirjaan, minulle mielipiteen tarjosi järkevä mieheni, joka on niin ihastunut Untuun ja…

Seuraavan talven pimeimpänä yönä, juuri kun Untu ja Kuunari sytyttivät lyhtyjä, Naapuri asetteli keittiön pöydälle kaksi hopeapaperiin käärimäänsä piirasta, jotka se oli leiponut kaikkein makeimmista mustikoista. Kolossaan se harmitteli nuristen, kuinka hirmuisen hyvältä sen sydämessä silloin tuntui.

*****

Ja lisää Untusta täällä

ROBERTO BOLAÑO: JÄÄKENTTÄ

”Olen haavoittuvainen rastas helvetin porteilla”, laulaa lihava Carmen vaeltaessaan Z:n kaduilla. ”Olen kello lumen keskellä, ding-dong”, kaikuu auringon jo laskettua hämärtyviltä kujilta. Samanaikaisesti Palacio Benvingutin kentältä alkaa kuulua Manuel de Fallan Tulitanssi ja vaalea nuori nainen luistelee kuin näkymättömille jumalille, nainen, jonka liikkeet väreilevät tilassa vielä kauan hänen lähdettyään, nainen, jonka nimi on Nuria ja joka tuoksuu vaniljalta, laventelilta ja surulliselta tuulelta…

Roberto Bolañon tarina Jääkenttä (La Pista De Hielo, Sammakko 2012, suomennos Einari Aaltonen) saattaa olla rikosromaani yhtä hyvin kuin kirja hullusta rakkaudesta, unelmien särkymisestä ja ihmisistä elämän kuilun reunalla. Minulle tämä on rikosromaani, joka kertoo älykkäästi kolmen kertojan toisiaan leikkaavilla tarinoilla samasta Z:n kaupungista, murhasta, rakkaudesta sekä kertojien itsensä osallisuudesta tapahtumiin. Bolañon lauseet viiltävät tajuntaa kuin luistinten terät Palacio Benvingutin jääkenttää. Tai ne ovat kuin rakastelu tuntemattoman kanssa hikisissä lakanoissa iltapäivän kuumimmalla hetkellä: hellä, outo, arveluttava, mutta ehdottoman kliimaksin tarjoava. Jälkeenpäin muistelet hämmästyneenä, mutta myönnät kohdanneesi verbaalista ylärekisteriä, hämmästyttävää intelligenttiyttä ja hellänkarheaa latinotempoa, etkä ole enää varma, olitko ollut Nuria Martin vai olitko vain lukenut hänestä…ainoa varma oli, että nautit joka hetkestä. Minä pidän Roberto Bolañon kirjassa kaikesta!

Kolme miestä ristivalottavat samaa tarinaa. Remo, chileläinen melkein kirjailija, Gaspar, juureton meksikolainen runoilija sekä Enric, Z:n kaupungin pormestarin oikea käsi, lievästi sanottuna korruptoitunut poliitikko. Tavalla tai toisella he kaikki ovat yhteydessä taitoluistelija Nuria Martiniin, joka on pudotettu pois olympiajoukkueesta, mutta hulluimmin käy Enric Rosquellesin, joka

Ensimmäisen kerran sydämeni johdatti minua aivojeni sijaan, ja minä seurasin sitä kuuliaisesti ja riemuissani. Silloin oli muistaakseni kevät, enkä minä missään vaiheessa lakannut aavistelemasta, että kuljin kohti kuilua ja romahdusta, mutta en piitannut siitä.

Jääkentän pimennoissa heitä kuitenkin seuraa Gaspar Heredia:

Omaan maailmaansa uppoutunut nainen jatkoi luistelemista. Paksukainen puhui uudestaan, tällä kertaa pidemmän pätkän, ja takaperin luisteleva nainen vastasi lyhyellä lausahduksella, ikään kuin asia ei olisi kuulunut hänelle.

Remo Morán sen sijaan muistelee:


Hän rakasteli hiljaa, mutta kliimaksin lähestyessä hän alkoi aina puhua. Ongelmana ei ollut se, että Nuria puhui seksin aikana, vaan se, että hän jankkasi aina samoista asioista: murhasta ja luistelusta. Pahinta ei ollut se, että hän puhui samoista asioista, vaan se, että hän tartutti tapansa minuun, ja ennen pitkää me molemmat aloimme orgasmin lähestyessä tehdä tunnustuksia, puhkesimme pöyristyttäviin voihkinan säestämiin yksinpuheluihin jääkentästä ja…

Jääkenttä on Roberto Bolañon esikoisteos, jonka tapahtumat on sijoitettu pieneen Z:n rannikkokaupunkiin Costa Bravalle Barcelonan lähelle. Kertomus voisi olla se ikiaikainen tarina vanhan miehen himosta saada itselleen pala nuoruutta nuoren naisen kautta, mutta Jääkenttä on paljon enemmän tai oikeastaan se on kaikkea muuta. Se on lahjakkaan Bolañon mustan huumorin sävyttämä surumielinen kertomus, jossa jokaisen luvun otsikko on virkkeen alku ja jokaisen luvun loppu on ’durasmainen’ lopetus kolmeen pisteeseen, jotka jättävät kaiken kuin kesken, ilmaan leijumaan surulliseen tuuleen…


…tai lauluun joka kuuluu rannalta, tai runoon joka ei tuo lohtua…

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Kaisa Reetta T. ja Oksan hyllyltä

Dekkarit Leena Lumissa

 1)    Ruth Rendell: Veden lumo

  2)    Julie Parsons: Tiimalasi  Tälle toivon blogisavuja...

  3)    Åsa Larsson: Kunnes vihasi asettuu

 4)   Karin Fossum: Harriet Krohnin murha

 5)    Anna Jansson: Hylynryöstäjä

 6)    Inger Frimansson: Kissa joka ei kuollut

 7)   Denise Mina: Suden hetki

 8)   Minette Walters: Häpeänaamio

 9)   Max Manner: K18

10)  Åke Edwardson: Winterin viimeinen talvi

 11)   Kjell Ola Dahl: Neljäs tekijä

 12)   Johan Theorin: Yömyrsky

 13)   Johan Theorin: Hämärän hetki

 14)   Leena Lehtolainen: Henkivartija

15)  Reginald Hill: Beulahin kukkulalla

16)  Karin Slaughter: Triptyykki

17)  Kate Mosse: Krypta

18)   Denise Mina: Kammio

19)  Andrea Maria Schenkel: Hiljainen kylä

20)  Andrea Maria Schenkel: Tapaus Kalteis

21)  Inger Frimansson: Parempi elämä

22)  Max Manner: 72h

23)  Denise Mina: Veripelto

24)  Patricia Cornwell: Valokeilassa – Kay Scarpettan tutkimuksia

25)  Daniëlle Hermans: Tulppaanimurhat

26)   Inger Frimansson: Rotanpyytäjä

27)   Karin Fossum: Jonas Eckel

28)  Peter James: Kuolema katsoo kohti   Vuoden 2011 toiseksi paras dekkari!

29)  Anne Holt: Kasvoton tuomio

30)  Karin Salughter: Pelon huone

31)   Karin Fossum: Varoitus

32)   Risto Juhani: Salatuimpaan saakka

33)   P.D.James: Yksityispotilas

34)   Tess Gerritsen: Jääkylmä    Vuoden 2010 paras dekkari!

35)    Leena Lehtolainen: Minne tytöt kadonneet

36)    Denise Mina: Viimeinen hengenveto

37)  Mary Higgins Clark: Murha sydämellä

38)  Julie Parsons: Mielin kielin

39)   Kjell Ola Dahl: Musta enkeli

40)   Hjorth&Rosenfeldt: Mies joka ei ollut murhaaja  Katso tästä tehty filmi!

41)   Liza Marklund: Postikorttimurhat

42)   Peter James: Kuoleman kanssa ei kujeilla

43)   Denise Mina: Yksin yössä

44)   Ann Rosman: Majakkamestarin tytär

45)   Camilla Läckberg: Merenneito    Vuoden 2011 paras dekkari!

46)    Inger Frimanson: Pahaa pelkäämättä

47)   Johan Theorin: Verikallio

48)   Minette Walters: Kuvanveistäjä  Best 4-ever!!!

49)   Max Manner: 13.huone

50)   Andrea Maria Schenkel: Bunkkeri

51)  Mary Higgins Clark: Perinnön varjo

52)  Åke Edwardson: Joudu jo sieluni

53)  Karin Slaughter: Kivun jäljet

54)  Pia Juul: Hallandin murha

55)  Simon Beckett: Multiin kätketyt


56)   Tess Gerritsen: Hiljainen tyttö

57)   Hjorth&Rosenfeldt: Oppipoika  Vuoden 2012 toiseksi paras dekkari!

58)   Peter James: Kuolema ei riitä

59)  Ann Rosman: Noitavasara

60)  Rosamund Lupton: Sisar

61)  Peter James: Kuolema peittää jäljet

62)  Denise Mina: Ampiaiskesä

  63)  Joy Fielding: Henkeäsalpaava

64)  Karin Slaughter: Pettävä hiljaisuus

65)  Åsa Larsson: Uhrilahja   Vuoden 2012 paras dekkari!

66)   Camilla Läckberg: Majakanvartija

67)   Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa

68)  Patricia Cornwell: Punainen usva

69)  Tess Gerritsen: Eloonjäänyt

70)  Peter James: Kuolema ei käy kauppaa

71)  Rosamund Lupton: Mitä Jäljelle jää

72)  Jørgen Brekke: Uneton

73)  Peter James: Kuolema kulkee kannoilla

74)  Olle Lönnaeus: Menneisyyden hinta 

75)  Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa 

76)  Karin Slaughter: Yli rajan 

77)  Camilla Läckberg: Enkelintekijä

78)  Gillian Flynn: Kiltti tyttö

79)  Peter James: Kuoleman koura on kylmä

80)  Johan Theorin: Sankta Psykon kasvatit

81)  Hjorth&Rosenfeldt: Tunturihauta

82)  Anne Holt: Kuollut kulma

83)  Hans-Ludwig Kröber: Murha

84)  Lene Kaaberbøl & Agnete Friis: Poika matkalaukussa

85)  Scott Turow: Identtiset

86)  Ferdinand von Schirach: Syyllisyys

87)  Harlan Coben: Lupaa ja vaikene

88)  Erik Axl Sund: Varistyttö

89)  Peter James: Kuolema kulkee kulisseisssa

90)  Erik Axl Sund: Unissakulkija

91)  Karin Slaughter: Rikollinen 

92)  Gillian Flynn: Paha paikka

93.  Lars Pettersson: Koutokeino, kylmä kosto

94.  Peter James: Kuoleman kello käy

95.  Inger Frimansson: Hyvää yötä, rakkaani

96.  Inger Frimansson: Varjo vedessä

97.  Erik Axl Sund: Varjojen huone

98.  Lene Kaaberbøl&Agnete Friis: Hiljainen, huomaamaton murha

99.  Peter James: Kuolema leikkii tulella

100.  Gillian Flynn: Teräviä esineitä

101. Hjorth&Rosenfeldt: Mykkä tyttö

102. Karin Slaughter: Näkymätön

103.  Lene KaaberbølAgnete Friis: Satakielen kuolema 

104.  Peter James: Kuolema merkitsee omansa 

105.  Antti Tuomainen: Kaivos (Like 2015)  Paras kotimainen dekkari ikinä!

106.  Anna Lihammer: Kun pimeys peittää maan 

107.  Mari Jungstedt: Joka yksin kulkee 

108.  Rosamund Lupton: Hiljaisuuten hävinneet

109.  Peter James: Rikoksen merkit. Roy Gracen ensimmäinen tapaus ja muita tarinoita

110.  Hjorth&Rosenfeldt: Hylätyt (De underkändä, Otava 2016, suomennos Jaana Nikula)

111.  Håkan Nesser: Carmine Streetin sokeat (Maskarna på Carmine Street, Tammi 2016, suomennos Aleksi Milonoff)

112.  Håkan Nesser: Sukujuhlat (Människä utan hund, Tammi 2011, suomennos Saara Villa)

113.  S.K.Tremayne: Jääkaksoset (The Ice Twins, Otava 2016, suomennos Oona Nyström)

114.  Håkan Nesser: Yksinäiset (De Ensamma, Tammi 2014, suomennos Päivi Kivelä)

115.  Stefan Tegenfalk: Pianonvirittäjä (Pianostämmaren, Bazar 2016, suomennos Laura Beck)

116.  Peter James: Kuolemaan asti sinun (Love You Dead, Minerva Crime, suomennos Maikki Soro)

117.  Antti Tuomainen: Mies joka kuoli (Like 2016)

118.  Thomas Rydahl: Erakko (Eremitten, MinervaCrime 2016, suomennos Salla Korpela) jatkuu...

119.  Karin Slaughter: Kahlittu (The Kept Woman, HarperCrime 2016, suomennos Päivi Paju)

120.  Shari Lapena: Hyvä naapuri (The Couple Next Door, Otava 2017, suomennos Oona Nyström)

121.  Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä (I Let You Go, Gummerus 2017, suomennos Päivi Pouttu-Deliére)

122.  Peter James: Kirottu talo (The House on Cold Hill, Minerva 2017, suomennos Sirpa Parviainen)

123.  Harlan Coben: Petät vain kerran (Fool Me Once, Minerva Crime 2017, suomennos Salla-Maria Mölsä)

124.  Håkan Nesser: Taivas Lontoon yllä (Himmel över London, Tammi 2017, suomennos Aleksi Milonoff)

125.  Mattias Edvardsson: Melkein tosi tarina (En nästän sann historia, Like 2017, suomennos Tiina Ohinmaa)

126.  Camilla Grebe: Kun jää pettää alta (Älskaren från huvudkontoret, Gummerus 2017, suomennos, Sari Kumpulainen)

127.  S.K.Tremayne: Tulilapsi (The Fire Child, Otava 2017, suomennos Jaana Iso-Markku)

128.  Pierre Lemaitre: Silmukka (Trois jours et une vie, Minerva Crime 2017, suomennos Susanna Hirvikorpi)  Vuoden 2017 paras dekkari Leena Lumissa!

129.  Peter James: Kuolema ei rakasta ketään (Need You Dead, MinervaCrime 2017, suomennos Maikki Soro)

130.  Jessica Knoll: Onnentyttö (Luckiest Girl Alive. Bazar 2017, suomennos Päivi Pouttu-Delière)

131.  Kristina Ohlsson: Daavidintähdet (Davidstjärnor, WSOY 2013, suomennos Outi Menna)

132.  Fiona Barton: Leski (The Widow, Bazar 2018, suomennos Pirkko Biström)

133.  Elly Griffiths: Risteyskohdat (The Crossing Places, Tammi 2017, suomennos Anna Lönnroth)

134.  Elisabeth Norebäck: Sano että olet minun (Säg att du är min, Like 2018, suomennos Ida Takala ja Sirje Niitepõld)

135.  Elly Griffiths: Januksen kivi (The Janus Stone, Tammi 2017, suomennos Anna Lönnroth)

136.  Lina Bengtsdotter: Annabelle (Annabelle, Otava 2018, suomennos Sirkka-Liisa Sjöblom)

137.  Clare Mackintosh: Minä näen sinut (I See You, Gummerus 2018, suomennos Päivi Pouttu-Deliére)

138.  A.J.Finn: Nainen ikkunassa (The Woman in the Window, Otava 2018, suomennos Jaakko Kankaanpää)

139.  Peter James: Täydellisyyden hinta (Perfect People, Minerva 2018, Suomennos Maikki Soro)

140.  Pierre Lemaitre: Verihäät (Robe de marié, Minerva Crime 2018, Kaila Holma)

141. Håkan Nesser: Elävät ja kuolleet Winsfordissa (Levande och döda i Winsford, Tammi 2018, suomennos Aleksi Milonoff)

142. Anne Holt: Tomussa ja tuhkassa (I støv og aske, Gummerus 2018, suomennos Outi Menna)

143.  Ninni Schulman: Tyttö lumisateessa (Flickan med snö och i håret, Tammi 2017, suomennos Maija Kauhanen)

144.  Camilla Grebe: Lemmikki (Husdjuret, Gummerus 2018, suomennos Sari Kumpulainen)

145.  Ninni Schulman: Poika joka ei itke (Pojken som slutade gråta, Tammi 2018, suomennos Terhi Vartia)

146.  Kristina Ohlsson: Sairaat sielut (Sjuka själar, WSOY 2018, suomennos Outi Menna)

147.  Harlan Coben: Älä päästä irti (Don't Let Go, MinervaCrime 2018, suomennos Saana Rusi)

148.  Peter James: Kuolema sanelee ehdot (Dead if You Don't, MinervaCrime 2018, suomennos Maikki Soro)

149.  Karen Cleveland: Koko totuus (Need to Know, Gummerus 2018, suomennos Maija Kauhanen)

150.  Clarwe Mackintosh: Anna minun olla (Let Me Lie, Gummerus 2018, suomennos Päivi Pouttu-Delière)

151.  Hjorth&Rosenfeldt: Korkeampi oikeus (En högre rättvisa, Otava 2018, suomennos Taina Rönkkö)

152.  Mattias Edvardsson: Aivan tavallinen perhe (En helt vanlig familj, Like 2018, suomennos Taina Rönkkö)  

153.  Anna Ekberg: Uskottu nainen (Kærlighed for voksne, Minerva Crime 2019, suomennos Katarina Luoma)

154.  Håkan Nesser: Café Intrigo (Café Intrigo, Tammi 2019, suomennos Aleksi Milonoff)

155.  Ruth Ware: Rouva Westeway on kuollut (The Death of Mrs Westeway, Otava 2019, suomennos Antti Saarilahti)

156.  Lina Bengtsdotter: Francesca (Francesca, Otava 2019, suomennos Sirkka-Liisa Sjöblom)

157.  Sonia Paloahde: Aavistus (Minerva 2019)

158.  Pierre Lemaitre: Petoksen hinta (Cardes noirs, Minerva Crime 2019, suomennos Kaila Holma)

159.  Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa (Then She Was Gone, WSOY 2019, suomennos Karoliina Timonen)

160.  Jane Harper: Kuiva kausi (The Dry, Tammi 2019, suomennos Mari Hallivuori)

161.  Ninni Schulman: Vastaa jos kuulet (Svara om du hör mig, Tammi 2019, suomennos Maija Kauhanen)

162.  Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä (Still Life, Bazar 2019, suomennos Raimo Salminen)

163.  Anna Jansson: Sokea hetki (Kvinnan på bänken, Gummerus 2019, suomennos Sirkka-Liisa Sjöblom)

164.  Erin Kelly: Älä jää pimeään (He Said / She Said, Gummerus 2019, suomennos Päivi Pouttu-Deliére)

165.  Camilla Grebe: Horros (Dvalan, Gummerus 2019, suomennos Sari Kumpulainen)

166.  Alex Michaelides: Hiljainen potilas (The Silent Patient, Gummerus 2019, suomennos Antti Autio)

167.  Carin Gerhardsen: Musta jää (Det som göms i snö, Minerva Crime, suomennos Maija Ylönen)

168.  Peter James: Kuolema vaanii verkossa (Dead at First Sight, Minerva Crime 2019, suomennos Maikki Soro)

169.  Michelle McNamara: Katoan yön pimeyteen ( I'll be gone in the Dark, Atena 2019, suomennos Aura Nurmi)  True Crime

170.  Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet (The Outcast Dead, Tammi 2019, suomennos Anna Kangasmaa)

171.  Anna Ekberg: Kadotettu nainen (Havets Børn, Minerva 2020, suomennos Katarina Luoma)

172.  Lisa Jewell: Löysin sinut ( I Found You, WSOY 2020, suomennos Karoliina Timonen)

173.  Harriet Tyce: Veriappelsiini (Blood Orange, Otava 2020, suomennos Oona Nyström)

174.  Fiona Barton: Epäilty (The Suspect, Bazar 2020, suomennos Pirkko Biström)

175.  Tim Weaver: Kadonneet jäljet ( The Dead Tracks, MinervaCrime, suomennos Maikki Soro)

176.  Ninni Schulman: Älä kerro kenellekään (Vår egen lilla hemlighet, Tammi 2020, suomennos Eliisa Salminen)

177.  Jane Harper: Luonnonvoimat (Force of Nature, Tammi 2020, suomennos Tuulia Tipa)

178.  Hallie Rubenhold: Viisi Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit (The Five. The Untold Lives of the Women Killed by Jack the Ripper, Atena 2020, suomennos Mari Janatuinen) True Crime

179.  Heine Bakkeid: Paratiisin kutsu (Møt meg i paradis, Into 2020, suomennos Jonna Joskitt-Pöyry)

180.  Camilla Grebe: Varjokuvat (Skuggjägaren, Gummerus 2020, suomennos Sari Kumpulainen)

181.  Heikki Mäkinen: Sarjamurhaajan tunnustus (A+ Kirjat 2020)

182.  Villy Lindfelt: Miltä tuntuu tappaa (Siltala 2020)

183. Lina Bengtsdotter: Beatrice (Beatrice, Otava 2020, suomennos Elina Lustig)

184.  Peter James: Kuolema käy oikeutta (Find them Dead, Minerva 2020, suomennos Maikki Soro)

185.  Carin Gebhardsen: Piparkakkutalo (Pepparkakshuset, Minerva 2020, suomennos Maija Ylönen)

186.  Lisa Jewell: Joka askel jonka otat (Watching You, WSOY 2020, suomennos Karoliina Timonen)

187.  Kristina Ohlsson: Korkein tarjous kuolemasta (Henrys hemlighet, WSOY 2020, Pekka Marjamäki)

188.  Anna Jansson: Katoavat jäljet (Dotter saknar, Gummerus 2020, suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom)

189.  Mattias Edvardsson: Hyvät naapurit (Goda grannar, Like Kustannus 2021, suomennos Outi Menna)

190.  Gustaf Skördeman: Geiger (Geiger, Minerva Crime 2021, suomennos Katarina Luoma)

191. Sofie Sarenbrant: Häpeänurkka (Skamvrån, WSOY 2021, suomennos Helene Bützow)

192.  Aileen Wournos&Christopher Berry-Dee: Monster Amerikansuomalaisen sarjamurhaajan tositarina (Monster: My True Story, Into kustannus. suomennos Heidi Nieminen)

 

193.  Lisa Jewell: Kaikista synkimmät salaisuudet (The Family Upstairs, WSOY 2021, suomennos Karoliina Timonen)

194.  Håkan Nessser: Koston jumalatar (Den sorgsne busschauffören från Alster, Tammi 2020, suomennosAleksi Milonoff)

195.  Carin Gerhardsen: Tuhkimotytöt (Mamma, pappa, barn, Minerva 2021, suomennosMaija Ylönen)

196.  Karin Slaughter: Vaikeneva vaimo (The Silent Wife, Harper Collins 2021, suomennos Päivi Paju)

197.  Camilla Grebe: Veteen piirretty viiva (Alla ljuger, Gummerus 2021, suomennos Sari Puumalainen)

198.  Ninni Schulman: Tervetuloa kotiin (Välkommen hem, Tammi 2021, suoemnnos Jukka-Pekka Pajunen)

199.  Hjorth&Rosenfeldt: Vihan jäljet (Som man sår, Otava 2021, suomennos Elina Lustig)

200.   Max Manner: Aavesärky (Bazar 2021)

201.   Allie Reynolds: Hyytävä ystävyys ( Shiver, MinervaCrime 2021, suomennos Maikki Soro)

202.   Lisa Jewell: Näkymätön tyttö (Invisible Girl, WSOY 2022, suomennos Karoliina Timonen)

203.  Carin Gerhardsen: Unilaulu (Vyssan lull, MinervaCrime 2022, suomennos Maija Ylönen)

204.   Pierre Lemaitre: Kyykäärme (Le serpent majuscule, MinervaCrime 2022, suomennos Kaila Holma)

205.  Ninni Schulman: Kun kellot seisahtuvat ( När alla klockor stannat, Tammi 2021, suomennos Antti Saarilahti)

206.  Mattias Edvardsson: Perhetragedia (En familjetragedi, Like 2022, suomennos Outi Menna)

207. Lisa Ballantyne: Riittävä epäilys (The Innocent One, MinervaCrime 2023, suomennos Päivi Paju)

208.  Peter James: Kuolema kätkeytyy kuvaan (Picture Yoour Dead, MinervaCrime 2023, suomennos Maikki Soro)

209.  Hjorth&Rosenfeldt: Syyllisyyden taakka (Skulden man bär, Otava 2023, suomennos Tuomas Renvall)

210.     Mattias Edvardsson: En sano sanaakaan (Lova mig tystnad, Like 2024, suomennos Hanna Arvonen)
 

trilleriterveisin
Leena Lumi

PS. Vaikka tämä ei nyt ihan tähän dekkarikirjastokohtaan kuulukaan, niin kerron, että elän suurta murrosta jännitysromaanien suhteen. Olen jo hylännyt ainakin viisi dekkaristia, joita olen tähän asti lukenut, sillä he eivät enää erottuneet toisistaan, tai heidän tasonsa ei pitänyt tai kirjoissa oli liikaa höttöä eli henkilöitä, jotka sotkivat keskittymistä. Paljastan myös, että en pidä dekkareista, jotka harrastavat yhteiskunnallista paatosta, en halua lukea huumejuttuja ja mitä vähemmän poliisityöskentelyä, sitä parempi. Psykologiset dekkarit ovat minun juttuni ja niistä maailman paras on Minette Waltersin Kuvanveistäjä.

Mikä vahinko, että en ehdi tuoda kaikkein eniten minuun vaikuttaneita dekkaristeja blogiini. Haluaisin tarjota teille kaikki Ruth Rendellin, Colin Dexterin, Minette Waltersin ja myös Patricia Highsmithin jännitysromaanit. Myös P.D.Jamesin alkupään kirjat ovat dekkaritaivaan huippua. Saatan palata tähän aiheeseen, sillä vellon nyt aiheen keskeneräisyyden ja hyvästijättöjen kaihossa...siis jätän hyvästit P.D.Jamesille, naiselle, jota olen palvonut niin, että olen matkannut täältä harjukaupugin äärimmäiseltä saarelta Helsinkiin Kirjojen yöhön vain saadakseni häneltä signeerauksen kirjaan Totuus ja toiveet (Devices and Desiders, Otava 1990, suomennos Seppo Loponen).

PPS. Suvella 2016 selvisin kasassa vaikean sairauden kohtaamana vain Håkan Nesserin trillerien avulla. Dekkareista siis on jopa sillaksi yli synkän virran.