sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa


Sen jälkeen tilanne karkasi käsistä.

Saksalaiset vastasivat tuleen. Eikä mennyt kuin hetki, kun ranskalaisjoukot olivat jo täydessä taisteluvalmiudessa. Saksalaispaskiaisille maksettaisiin kaikki korkojen kera. Tämä tapahtui lokakuun toisena päivänä vuonna 1918. Vaikka kukaan ei sitä vielä tiennyt, sodan loppumiseen olisi enää kymmenen päivää.

En lue mielelläni sotakirjoja. Niinhän olen usein kirjoittanut, mutta silti olen lukenut blogini aikana lukuisia sotaa kuvaavia teoksia, joissa tosin pääosa on ollut muussa kuin rintamalinjoissa, joukkojen siirroissa, sotastrategioissa tai sotilashierarkiassa: Poltetut varjot, Makeannälkä, Näkymätön silta, Punainen morsian, Harmaata valoa, Sovitus, Kätilö, Kadonnut on vain unta, Yöntummat vuodet, Lintu pieni,  Sodan haavoittama lapsuus, Sade lankeaa, Elävältä haudatut, Neljäntienristeys, Komppania K, Piirityspäiväkirja ja monta muuta. Siitäkin huolimatta, että en muka lue sotakirjoja, tiesin ensi hetkestä lukevani Pierre Lemaitren toeksen Näkemiin taivaassa (Au revoir là-haut, Minerva 2014, suomennos Sirkka Alanko) ja intuitioni osui oikeaan: Kirja on vahva ja monipuolinen kuvaus siitä, mitä sota voi vaikuttaa ihmisen luonteeseen, minkä pedon se ajaa sieltä esiin vielä silloinkin, kun joukot voisivat kaikessa rauhassa vain odotella virallista ilmoitusta sodan loppumisesta ilman yhtään enempää kuolemaa kylvämättä. Kukkula 113 vaivaa kuitenkin luutnantti d’Aulnay-Pradellen mieltä: vähintäin yhtä paljon sen jääminen saksalaisille kuin se asia, että hän ei ollut onnistunut saamaan ylennystä kapteeniksi. Niinpä tämä köyhtyneen aatelissuvun rappiollinen jälkeläinen, Henri, päättää tehdä asialle jotain ja mitä siitä seuraa, siitä kertoo tämä ravisuttava teos Näkemiin taivaassa. Hän laskee varmaan monta asiaa oikein, mutta unohtaa inhimilliset tekijät, eikä näe niiden mahdollisuutta muuttaa hänen toivomaansa lopputulosta. Kun hän antaa hyökkäyskäskyn ja jos kyseessä olisi elokuva, filmi pysähtyisi toviksi tähän hetkeen:

Miehet seisoivat jonossa jännittyneinä kuin jouset, palaen halusta päästä kostamaan. Albert oli jonon kolmantena edessään Berry ja nuori Péricourt, joka käännähti katsomaan taakseen kuin varmistaaksen, että kaikki olivat mukana. Heidän katseensa kohtasivat, ja Péricourt hymyili hänelle kuin jäynää suunnitteleva pikkupoika. Albert yritti hymyillä takaisin mutta ei pystynyt.

Tässä se on: Pysäytetty filmi tai seepianvärinen valokuva hetkestä, josta alkaa tarina kolmen aivan erilaisen miehen elämästä Pariisissa sodan jälkeen. Péricourtin hymy tuolla hetkellä tuli usein myöhemmin Albertin mieleen. Heistä kukaan ei ollut enää sama viimeisen hyökkäyksen jälkeen, mutta toden totta, kapteenimme luulee niin:

Henri ei siis ollutkaan iskenyt kultasuoneen. Mutta ei naimakauppa täysin epäonnistunut ollut, kaukana siitä. Se nimittäin laittoi pisteen sille vanhalle kukkula 113:n tapaukselle, joka oli hieman vaivannut häntä. Jos se vielä joskus tulisi esille (niin kuin toisinaan käy vanhoille, jo unohtuneiksi uskotuille jutuille), se ei olisi enää mikään riski hänelle, sillä nyt hän oli rikas, vaikkakin vain avioliiton kautta, ja mahtavan ja vaikutusvaltaisen suvun jäsen. Avioliitto Madeleine Péricourtin kanssa oli tehnyt hänestä lähes haavoittumattoman.

Pierre Lemaitren tarina on loistavan kertojaäänen juhlaa, jossa osansa saavat hyvät, pahat ja rumat sekä suurenmoinen ystävyys ja myös perhekiintymys. Henrin lisäksi päärooleissa kohtaamme ranskalaiset sotilaat Albert Maillardin ja Édouard Péricourtin, jotka ovat kukkula 113 jälkeen toisiinsa sodan viimeisen, kauhistuttavan näytöksen yhteen liittämät. Pariisi sodan jälkeen, kun jokainen hakee omaa etuaan voidakseen korvata taloudelliset menetyksensä, ranskalainen luokkayhteiskunta ja vammautuneet sotainvalidit kaduilla rääsyissään ja liian monet hautamaattomat odottamassa lopullista leposijaansa, siinä tämän jännittävän Goncourt-palkitun historiallisen romaanin näyttämö. Älä pelkää sotakirjaa vaan lue itse, mihin kykenee vahva, mutta loukattu nainen, miten vanha isä oppii menetyksen surun kautta rakastamaan lastaan, mitä on todellinen ystävyys ja mitä kätkeytyy naamioiden taakse. Koe sodan jäljet kiinnostavissa ihmiskohtaloissa ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Pariisissa.


*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Suketus  Laura/Lukuisa  MarikaOksa  Tuijata Arja   Annami  ja Riitta/Kirja vieköön!

Lemaitren kirja on viihdyttävää retroa kertoo Mervi Kantokorpi Helsingin Sanomissa 2.12.2014

*****

Osallistun tällä teoksella Suketuksen Ihminen sodassa -haasteeseen

*****

Tästä huikeasta kirjasta tehdään Ranskassa elokuvaa, joka tulee teattereihin syksyllä 2017. Ihan parhautta! Ja kaiken huipuksi, Lemaitre kirjoittaa romaanilleeen jatko-osaa.

17 kommenttia:

  1. Tämä odottaa minua kirjaston varaushyllyssä. :) Ensi viikon loppupuolella ehdin toivottavasti tämän pariin. Concourt-palkinto oli minun silmissäni vahva suositus tälle kirjalle, eikä huonolta kuulosta sinun arviosi perusteellakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MarikaOksa, hyvä juttu, sillä tulet pitämään. Minulla taas on vetoa ranskalaiseen kirjallisuuteen, mikä ihmetyttää itseänikin, kun en ole ranskaa lukenut tms.mutta oli tässä myös se, että luin heti, että tämä kertoo ihmisistä sodan JÄLKEEN, joten mun juttu. Pidät!

      Poista
  2. Telepatiaa: juuri bongasin tämän jostain kirjakatalogista ja jätin kirjan nimen mieleen muhimaan - ja kohta huomasin bloggauksesi. Eiköhän tuossa ole jo riittävästi syitä lisätä kirja lukulistalle. Kiitos kiinnostukseni lisäämisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, tämän kirjan kanssa et pitkästy: Tarinan kerronnan kultaa. Ja mikä parasta, tämä keskittyy ihmisiin sodan jälkeen, ei niinkään itse sotaan, Vain alkunäytös on rintamalta ja sitten tuleekin jo muuta...Ole hyvä vain <3

      Poista
  3. "mihin kykenee vahva, mutta loukattu nainen" - tässä jo riittävästi syytä tämän kirjan lukemiseen. Nyt vaan tursuu kirjoja joka puolelta ja yritän selvittää päätäni, mitä haluankaan lukea. Kun tulee ranskalaisen kirjallisuuden kaipuu, niin tämä teos tulkoon mieleeni. Tässä pienen loitsun rakentelin itselleni, jotta muistaisin. Miten käy, se joskus nähdään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, ja tuo tietysti ranskalaiseen tyyliin. Minulle ranskalainen kirjallisuus on yllättävän vetovoimaista.

      Sama täällä monen kirjan, etenkin tiiliskiviromaanien suhteen.

      Poista
  4. Miljoona, miljoona, miljoona kirjaa... Sinä se osaat avata kirjan kiinnostavasti ja houkuttelevasti. Tämäkin on "loistavan kertojaäänen juhlaa". Minä tykkään loistavista kertojaäänistä. Ja sotakirjoistakin. Useammin kuitenkin luen toisesta maailmansodasta kertovia kirjoja, mutta tämän haluaisin lukea. Ei muuta kuin kirjastosta tilaamaan. Kiitos Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, vielä niitä virtaa...Kiitos<3 Lemaitre kuulostaa tarinakertojalta, tiedäthän sellaiselta, jonka kanssa voisi istua takkatulen ääressä ja kuunnella, miten hän kertoo tätä Näkemiin taivaassa.

      Tässä on myös kiinnostava joulukirjaidea! Ole hyvä <3

      Poista
  5. Kuulostaa hyvältä ja luettavalta kirjalta! Kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka, tästä kirja pukinpussiin. Lumimies alkaa lukea tätä Murakamin jälkeen.

      Ole hyvä<3

      Poista
  6. Jostakin syystä tänä vuonna on hurjasti sotaan liittyviä kirjoja. Voi kun haluaisin lukea yhden ihanan rakkausromaanin vielä ennen vuoden vaihdetta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, on 100 vuotta ensimmäisen maailmansodan alkamisesta. Minullakaan ei nyt ole sinulle ehdotusta rakkausromaaniksi. En edes muista, onko huojuvassa lukemattominen pinossakaan...

      Poista
  7. Pääsin hyvin tämän kirjan tunnelmaan tekstisi kautta, kiitos!

    Sotakirjat eivät nyt vain kolahda minuun sillä tavoin kuin tahtoisin. Jos sota tulee jossakin kirjassa vastaan ikään kuin muun aineken mukana, on se ihan ok, mutta muuten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, ole hyvä <3

      Ymmärän, mutta tässä ollaan kyllä itse sodassa vain muutamia sivuja alusta. Toisaalta olen sitä mieltä, että jokaisen pitää lukea just sitä, mikä itsestä tuntuu just hyvältä. Niin minä ainakin teen. Muutenhan lukemisesta jäisi pois ilo ja nautinto.

      Poista
    2. Kiitos, että jaksat kommentoida, vaikka sinulla ei ole aikomustakaan tätä lukea: Olet minua jaksavampi/ehtivämpi ja kaikkea muutakin komparatiivissa;)

      Poista
  8. Luin tämän, vaikka yleensä välttelen sotakirjoja. Jotenkin epäilin, että tämä voisi silti olla mieleeni ja olin oikeassa. Hieno kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annami, kiva kuulla, että pidit. Minähän olen oikein julistanut, että en lue sotakirjoja, mutta tässäkin vain alku oli sitä ja muu seurausta. Mieheni piti niin kovasti Lemaitren kirjasta, että tämä on hänelle kakkonen Sinuhen jälkeen - vielä. Itsekin kyllä lukisin Lemaitrea mieluusti lisää.

      Poista