maanantai 13. maaliskuuta 2017

Katja Kaukonen: Lumikadun kertoja


Oli marraskuun yö. Lilka havahtui unestaan Pawelin itkuun. Lapsi ei rauhoittunut rinnasta, ei liekuttamisesta eikä kantamisesta, itku yltyi, ikkunalasit alkoivat helistä, ja Brunon kristallimaljakko paukahti rikki.

Vaikka Lilka siivosi sirpaleet huolella, yksi jäi odottamaan lattialautojen rakoon, se oli kuin tähden sakara. Pawel säästyisi siltä mutta Lilka ei, hän saisi lasinsirun jalkaansa ja olisi tietämättään merkitty.

Sinä yönä joku nosteli kaupunkeja suuren kämmenensä sisään kaikkialla Saksan hallitsemilla alueilla. Berliini, Wien tai Königsberg olivat nyt vain matkamuistoina myytäviä lasisia lumipyrypalloja. Joku puristi niitä liian lujaa eikä halunnut nähdä kauneutta ja lumihiutaleiden hidasta leijumista, ainoastaan sirpaleita.

Katja Kaukosen teos Lumikadun kertoja (WSOY 2017) vie meidät toukokuussa 1937 puolalaiseen pikkukaupunkiin Gwiazdaan, jonka Lumikadulla eletään vielä sitä hyvää elämää, joka pitää ruoassa, votkaryypyissä, polttopuissa, kirsikoissa, laulussa, tanssissa ja vapaudessa kulkea kaduilla vuorokauden ajoista riippumatta. Saavumme Lumikadulle nimettömän kertojan mukana, mutta ei mene kauaakaan, kun vilkkaat lumikatulaiset nimeävät saapujan, tapahtumien kertojaksi määrätyn, Bajekiksi. Hänen, kuten meidänkin, piti pysyä ulkopuolisina tarkkailijoina, mutta miten vastustaa naurua, kyyneleitä, vastasyntyneen vauvan, Pawelin ihoa, miten vain kirjata, kun vieressä virtaavat elämät kohti tuhoaan mistään tietämättöminä. Kaikkihan on vielä hyvin, Olgan leipomosta leijuu tuoreiden leipien tuoksu, kottaraiset istuvat puissa, ikkunoista lankeaa valoa ja iltakaduilta kuuluu nauru ja laulu, rannekorut helähtävät.  Äiti Hopea pysyy nurkassaan, isä Yö katsoo kaukaa, kun lumikatulaiset elävät 1939 helteessä läähättävää suveaan. Bajek näkee tahtomattaan näkyjään tulevasta, alkaa leipoa kummipoikaansa Paweliin Lumikadun tuntua, sen makua, ääniä, tuoksuja, sen ihmisten muotoista elämää. Syyskesästä helle saa Marekin juomaan liikaa, Olgan äyskimään ja muut unettomiksi. Kuuma pakottaa niityille poimimaan kantarelleja, etsimään puiden viileyttä, kaipaamaan kirsikkakakkua, levähtämään ruiskaunokeilla, poimimaan päivänkakkaroita

”Kocha,  nie kocha....  Kocha! Rakastaa,  ei rakasta... Rakastaa!

Lilkan päässä on Brunon tekemä kukkaseppele ja

”Kuningatar Berenike, kaunis Radda”, hän sanoi.

Vanhukset ja sairaat vie helle. Lilkan työ on saattaa heitä matkaan, Felix kaivaa haudat. Kuiva maa antaa periksi vain tuskalla, suurten puiden juuret eivät halua irrottaa otettaan, kuten ei Paha, joka ryömii äänettömänä pitkin kuumia katukiviä kynsien likemmäs ja likemmäs.

Syyskuussa Saksa hyökkäsi Puolaan. Kristallien yö oli ollut vain julman näytöksen alkusoitto. Äiti Puola oli miehitetty, sen lapsista piti tuleman alempirotuista orjatyövoimaa. Juutalaiset, mustalaiset ja mielenvikaiset sekä raajarikot saivat kadota. Millä voimalla Lumikatu jatkoikaan elämäänsä, vaikka leivänpala oli jo unelmaa, tuberkuloosi levisi, pakkanen kohmetti, taivaalta tippui pommeja siinä missä kohmeisia kottaraisia, mutta lumikatulaiset olivat Puolan laavaa, jonka sisällä paloi ikiaikaisten sortojen ja ylikäymisten synnyttämä tuli.

Katja Kaukosen huikea Lumikadun kertoja on kuin Krakovasta ostamani verenpunainen meripihka, se kyyneleen muotoinen. Valoa vasten se loistaa punaista unikon hehkuaan kuin iloa, mutta jossain hetkessä se on kuin verikyynel. Rakastan sen tarinoita, rakastan tätä kirjaa, joka kantaa historiaa, rakkautta, hellettä ja pakkasta. Rakastan Bajekia, joka antaa Lumikadun viedä. Hurmaannuin kirjan rinnakkaisista todellisuuksista, tämä hetki tässä versus Bajekin ennenäyt. Hetki voitti, sillä oltiinhan Puolassa ja Lumikadulla. Mitä siitä jos kuolema tulee, onhan eletty kerta, onhan ryypätty ja rakastettu.

Lilka avaa nutturunsa, hänen märät hiuksensa putoavat kiharoina olkapäille. Voi kuningatar Berenike, saanko luvan? Minä haluan pyörittää sinua, Radda! Lilka ojentaa kätensä, maisema alkaa huojua. Mikä huikaiseva kirkkaus! Tuolla kulkevat Bruno ja Feliks, Cibor juoksee hevosten perässä...

Kaukosen tyyli on pettämätön. Kertaakaan ei notkahda kertojan ääni. Tarina kantaa kaikki kirjan vuodet, jokainen henkilö on kuin läheinen, mutta tarinan jatko ennalta-arvaamaton, sillä maaginen realismi ei paljasta käärmeitään ennen kuin...Kirjailija kertoo toisen maailmansodan jalkoihin jäävien ihmisten iloista ja suruista, toiveista ja peloista, kertoo niistä jotka eivät kestäneet, niistä jotka hyppäsivät tai vietiin. Kaiken aikaa kuitenkin kuulasta valoa. Ihmettä, jota ei selitellä puhki. Tähtipölyä.

Ja Marek antautuu tanssiin. Niin hän lähtee tästä maailmasta. Lilkan valtaistuin on kaatunut, ja lattia on lasinsiruja täynnä, ne kimaltelevat kuin pakkaslumi.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet Tuijata  Kirjaluotsi  Krista  Katja/Lumiomena  Kirjapolkuni

28 kommenttia:

  1. No nyt kuulostaa todella houkuttelevalta kirjalta. Kiitos innostavasta vinkkauksesta. Siirryn oitin tekemään kirjastovarauksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, tämä on kuumaa sarjaa. Tulen sitten lukemaan mitä pidät.

      Poista
  2. Minä olen juuri lukemassa tätä, vielä vähän jäljellä. Mahtava kirja <3

    VastaaPoista
  3. Kaikki lukemani Katja Kaukosen kirjat ovat olleet hienoja. Tämän aion aloittaa pian, odotan jo innolla.



    T. Lumiomenan Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minä olen noviisi Kaukosen kirjoissa, mutta hänen kirjojensa sanotaan kaikkien olevan myös hyvin erilaisia. Tämä oli ihan 'mun juttu'. Odotan kiinnostuneena mitä pidät.

      Poista
    2. Voi, luin tämän - hitaasti muiden kirjojen rinnalla. Löysin paljon hyvää ja kaunista, mutta olisin halunnut pitää tästä niin paljon enemmän. Ihan harmittaa, etät kävi näin. Kuitenkin: Upeasti kirjoitettu, elokuvanakin toimisi hienosti.



      Poista
    3. Katja, ei tätä lueta muiden rinnalla:) No, minä pidin sinunkin edestäsi! Tässä oli just sitä jotakin...Tästä tulisi uskomaton leffa<3

      (Joko olet lukenut sami Hilvon Pyhä peto? Minusta se on kirja, joka pitää lukea ennen kuolemaa...)

      Poista
  4. Kuulostaa kirjalta, jota minä varmasti rakastaisin. Kertojan ääni, ajankohta, kaikki kiehtoo. Taidan käydä illalla kirjastossa kurkistamassa pikalainahyllyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tweety Blue, kaikki tässä. Myös Puola. Sami Hilvon huikea Pyhä peto sijoittui Varsovaan ja Yhdysvaltoihin, tämä Varsovan likelle, sama aika, sama kolmannen valtakunnan varjo, eri tarinat, mutta että pääsin Lumikadulle. Krakowa minussa alkoi soida...

      Suosittelen!<3

      Poista
  5. Oih, vaikuttaa huikealta! Täytyy lainata, jos tulee kirjastossa vastaan. :)

    VastaaPoista
  6. Sait minut kiinnostumaan ja nyt olisi kirja kirjastossa odottamassa kun jaksaisi hakea :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, tässä voi olla kirja tämän vuoden kuumaan ryhmään...

      <3

      Poista
  7. Tähtipölyä? Juuri sitä minä tarvitsen! Haluan lukea tämän!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, tähtipölyä, tähtihuimausta, tähtisadetta...ja sitten tietysti siellä lattianraossa oleva lasinpalanenkin on vähän kuin...Venäjäntaitoinen lukijani meilasi just, että tuo kaupungin nimi eli gwiadza=tähti!!!

      Lupaan myös maagista realismia eli ahmit tämän kuin janoinen<3

      Poista
    2. Voisi varmaan paljastaa, että sana "bajek" viittaa eläinsatuihin ja satujen kertojaan. Bajka on faabeli puolaksi ;)

      Poista
    3. mrkhvo, oi kiitos<3 Sehän tässä sopiikin hyvin, koska Bajek on kertoja, todistaja.

      Kiitokseksi suosittelen lukuvuoteni 2016 toiseksi parasta kirjaa Sami Hilvon Pyhä peto sinulle. Siinä ollaan sekä Puolassa että Yhdysvalloissa.

      Hitsi! Mun pitäisi kerrata saksaani, mutta taidan ostaa edes jonkun helpon suomi-puola -sanakirjan:)

      Kiva kommentti<3

      Poista
  8. En ole koskaan lukenut Kaukosen kirjoja mutta kuulostaa hienolta.Perustuuko tämä johonkin tosipohjaiseen tarinaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, en minäkään tätä ennen ja varmaan tämä oli kohtalo, sillä oli onni aloittaa juuri Lumikadun kertojalla.

      No, tässä on sellaista mitä Hitler kumppaneineen teki Puolassa. Kristalliyöstä kaikki alkaa, mutta onneksi kirja alkaa ennen sitä eli pääsee mukaan siihen menoon ennen sotaa. Lumikadun asukkaat ovat romaneja, puolalaisia ja juutalaisia. Alaviitteissä on merkintöjä oikeisiin tapahtumiin eli tämä tarina on voinut tapahtua missä tahansa kaupungissa, mutta historiallinen viitekehys on tosi.

      Tämä on maagista realismia, joten meni päähän kuin häkä. Välillä olin kuin Krakowassa...

      <3

      Poista
  9. Varasin tämän kirjastosta, mutta taitaa aikaa vierähtää, ennen kuin kirjan luettavaksi saan. Kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, jotain taikaa tässä on, sillä minullakin harvaa kirjaa on näin lyhyessä ajassa luettu satoja kertoja. On vasta maaliskuu, mutta veikkaan paitsi lukijasuosiota myös palkintosijoja loppuvuotta ajatellen.

      Poista
  10. Kunpa saisi puolisen vuotta lomaa ja pääsisi sukeltamaan päivät toisensa jälkeen kirjasta toiseen. Kyllä kirjoitit taas niin houkuttelevasti, että tämäkin kirja on listallani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, tässä kirja, josta uskallan jo maaliskuussa sanoa, että menee kuumaan ryhmään.

      Iso suositus<3

      Poista
  11. Ooh, en ole ikinä kuullutkaan tästä kirjasta/kirjailijasta, mutta tämän haluan ehdottomasti lukea! Minä muutenkin rakastan historiasta ammentavaa kaunokirjallisuutta. Kiitos suosituksesta, Leena! -Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, nyt on just niin, että tämä on luettava ennen kuolemaa:) Ole hyvä<3 Minulla on kuuma tunne tästä kirjasta...

      Poista
  12. Kaukosen kerronta on pakahduttavan upeaa. Kohina ja tämä uusin odottaa lukemistaan, hyvää luettavaa siis luvassa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villis, eikö vain! Kohinaa en ole lukenut, mutta tämän on mainittu olevan Kaukoselta uutta tyyliä..., johon minä en osaa sanoa, miten on. Olen vain onnellinen, että aloitin tästä, josta pidän niin paljon. Intuitio! Lupaan sen♥

      Poista