Peter James: Kirottu talo

Johnny virnisti Rowenalle, joka oli tehnyt olonsa mukavaksi punavalkoisen Cadillac Eldoradon valtavalla etuistuimella. Hän näytti onnelliselta, naurettavan onnelliselta. Kaikki oli niin naurettavaa tällä hetkellä. Tämä vasemmalta ohjattava hirvitys vuosimallia 1966 oli naurettava auto näille kapeille maaseudun sorateille, mutta Johnny piti siitä, koska se oli niin cool, ja työssään rockkonserttien järjestäjänä ja markkinoijana hänkin oli cool päästä varpaisiin saakka. Ja heidän uusi kotinsa oli myös naurettava. Naurettavan – mutta hyvin vakavasti otettavan – cool. Rowenakin rakasti sitä. Tämä saattoi jo nähdä itsensä muutaman vuoden päästä kartanonrouvana ja kuvitella sielunsa silmin ne suureelliset juhlat, joita he järjestäisivät! Tässä paikassa oli jotakin aivan erityistä.Mutta aluksi se tarvitsi kipeästi remonttia ja melkoista määrä rakkautta ja huolenpitoa.

Brittikirjailija Peter Jamesin uusin teos Kirottu talo (The House on Cold Hill, Minerva 2017, suomennos Sirpa Parviainen) alkaa kuin filmiajona, sillä niin koin kirjan ensimmäisen luvun, jossa O’Haren perhe saapuu ostamaansa kartanoon. Onnellinen uuden rahan perhe, joka haluaa kohota yläluokkaan. Edes tulossa oleva mittava remontti ei huoleta Johnnya, sillä hänen palkkansa on jättimäinen. Mikään raha ei kuitenkaan ole tämän kartonokummituskirjan ratkaisu, vaikka rahasta ja sitä sivuavista aiheista tuleekin paljon puhetta, kun kartanon ostaa myöhemmin brightonilainen Ollie Harcourt vaimonsa Caron kanssa. Heillä on myös 12 –vuotias Jade –tytär, jota muutto harmittaa. Se mikä yhdistää O’Haren perheen Harcourteihin on Johnnyn ja Ollien rahvaanomainen suuruudenhulluus omistaa kartano, uima-allas, päästä piireihin ja Olliella lisäksi intohimo järkyttävän hintaisiin vanhoihin autoihin. Olliella haavetta ruokkii se, että hän elättää perhettä tekemällä nettisivuja antiikkiautojen myyntiin erikoistuneille asiakkailleen. Nähtyään kartanon kunnon ja kuultuaan remonttimiehiltä sekä korjaustarpeet että niiden hinnan, hän kuitenkin laittaa autounelmansa hetkellisesti jäähylle keskittyen seuraamaan korjaustoimia ja yrittäen tehdä rahaa.

Kirjan takakansiteksti lupaa modernia kummitustarinaa, mutta onneksi tämä on pelottavan perinteinen ja mieleen tulee kirja jos toinekin Britanniasta, joissa on yhtymäkohtia Harcourtin perheen kohtaamiin järkytyksiin. Ja voin luvata, että ne eivät ole vain nainen ullakolla, mutta nainen se silti on, joka kartanossa öisin vaeltaa eikä saa rauhaa. Alkaa tapahtua niin omituisia ja vaarallisiakin asioita, että jopa öykkärimäinen Ollie alkaa katua koko hankintaa ja hänhän oli koko asian primus motor! Lopulta perhe olisi valmis jopa lähtemään talosta, mutta se ei ole enää mahdollista:

Tämän paikan ostaminen oli venyttänyt heidän kukkaronnyörinsä tiukemmalle kuin mihin heillä olisi oikeasti ollut varaa. He olivat veloissa korviaan myöten. Muutto ja talon myyminen tässä vaiheessa ei ollut edes vaihtoehto. Mitä tahansa täällä sitten olikin tekeilllä, Ollien olisi selvitettävä se pohjiaan myöten ja pantava asia järjestykseen. Jokaiseen ongelmaan oli aina olemassa ratkaisu. Se oli aina ollut hänen mottonsa. Kaikki järjestyisi kyllä.

Tämä Peter Jamesin teos ei ole Roy Grace –sarjaa, vaan tarina, joka osin perustuu Jamesin omiin kokemuksiin. Olin hyvin epäileväinen Jamesin kummitusjännityksen suhteen, sillä odotan Peteriltä aina suuria! Peterin ensimmäinen Roy Grace -trilleri Kuoleman kanssa ei kujeilla (Dead Simple), sai minut tekemään jopa paperin, jossa määrään itseni kuoltua tuhkattavaksi! Siis kyllä dekkarit vaikuttavat. Kirottu talo piti tiukasti hyytävässä otteessaan ja mikä parasta tarinan tiheys parani sivu sivulta. Tähän tekisi mieli ottaa vaikuttavia sitaatteja, mutta pitää varoa, mitä valitsee, ettei spoilaa muiden jännitystä. Kirjasta saa myös opetuksen, että voisi vähän varoa mitä toivoo ja että vähemmän on joskus enemmän etenkin maallisen mammonan suhteen. Kirjan aloitus on yhtä cinemaattinen kuin oli Richard Yatesin Revolutionary Roadissa eli tuollainen huoleton, aurinkoinen ajo uuteen kotiin, taloon, josta piti tulla koti, mutta...

Oli kaunis varhaiskesän päivä. Tiet olivat olleet tyhjät aina Lontoosta saakka, joten he olivat ehtineet perille hyvissä ajoin. Sebiä jännitti. Hän oli ollut kaupunkilainen koko ikänsä niin kuin oli ollut Nicolakin, mutta maaseudulle muuttaminen oli aina ollut hänen haaveenaan. Seb oli ollut viimeiset kymmenen vuotta yksityisen varainhoitofirman osakas. Nyt, kun amerikkalainen pankki oli ostanut sen, hän oli saanut jättimäisen potin, mikä oli mahdollistanut sen, että heillä oli varaa...

He olivat jo painattaneet nimikoitua kirjepaperiarkkiakin. Cold Hillin kartano.

”Ollaanko me kohta jo perillä?”

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Susa/Järjellä ja tunteella

*****

Dekkarit Leena Lumissa