tiistai 19. syyskuuta 2017

L.M.Montgomery, Sisko Ylimartimo: Alppipolku L.M.Montgomeryn elämä ja teokset


Jos jostain olen odottanut uusintapainosta, niin se on Sisko Ylimartimon kirja Anna ja muut ystävämme L.M. Montgomeryn elämä ja sankarittaret (Minerva 2008). Se on kirja, jossa palaamme Prinssi Edwardin saarelle, jossa tapaamme ystävämme Annan, Emilian, Saran, Patin ja Marigoldin. Mainitun kirjan luettuani olen jaksanut toistaa, että ’jos haluat päästä Maud Montgomeryn kirjoihin aidosti sisälle, lue tämä avainkirja!’ Kirja julkaistiin ensimmäisen Anna –kirjan ilmestymisen 100 –vuotismuistoksi. Minerva -kustannus, jolla on suuri ansio Montgomeryn vähemmän tunnettujen tyttöjenkin suomeksi julkaisijana, tarjoaa meille nyt kuin kaksi Montgomery –onnea samoissa kansissa, sillä saamme Anna ja muut ystävämme sekä Montgomeryn varhaiselämäkerrallisen Alppipolku L.M.Montgomeryn elämä ja teokset (The Alpine Path: The Story of My Career, suomennos Saana Rusi)  Alppipolku ilmestyy Rusin tulkitsemana sata vuotta ilmestymisensä jälkeen.

Alppipolun Montgomery kirjoitti aikanaan jatko-osina Everywoman’s World –lehteen. Tarinat kertoivat Maudin lapsuudesta, luontorakkaudesta ja jo varhain heränneestä kirjallisesta innoituksesta. Tarinat etenivät päiväkirjanomaisina kertomuksina, joissa Maud piti suitset tiukoilla eikä edes toimituksen painostamana alkanut kertoa oman elämänsä rakkausjutuista. Alppipolun sävy on kepeä, mutta ken on lukenut kaikki Montgomeryn suomennetut kirjat, löytää kyllä haluamansa kipupisteet. Ne, jotka kirjailija kirjoitti henkilökohtaiseen päiväkirjaansa ja joka julkaistiin vuosikymmeniä hänen kuoltuaan.

Sisko Ylimartimon Alppipolulle saatteeksi kerrotaan, miten hän halusi lastenlastensa saavan tietää, hänen joskus olleen nuori ja poikien ihailema, nuori nainen, joka kulki pitseissä, sorsetissa ja silkkisukissa:

Ystävät arvostivat (”se on Maudia se”), ja viholliset pitivät häntä flirttinä.

Alppipolulla on arvonsa Lucy Maud Montgomeryn varhaisena omaelämäkertana. Hän oli orpotyttö, joka oli sinnikkäästi kouluttautunut opettajaksi ja tullut maailmankuuluksi kirjailijaksi. Hänen arvostamansa sosiaalinen status oli kohdallaan: puoliso oli pappi, ja heillä oli kaksi pientä poikaa. Keski-ikäisenä hän eli silkkisukka- ja pitsivaihetta ja oli jo saavuttanut erään huipun.

...kaipuu korkeuksiin on ainainen. Milloinkaan ei voi saavuttaa kaikkein korkeinta huippua. Kuitenkin on ihanaa päästä ylängölle ja...

...ja mitä sitten? Unohtaa ne huiput, joihin ei koskaan uskaltautunut ryhtyä, joita ei koskaan tavoittanut tässä elämässä?

Alppipolku on kuvaannollisesti ne vuodet, joina Maud asui vielä kotonaan Prinssi Edwardin saarella. Cavendish, sen punaiset tiet ja suuret puut, saaren rannat ja jokainen tuttu kivi, jokainen kukka, keiju ja rantojen kotilot, olivat hän luovuutensa lähde josta ammentaa. Vanha, rakas koti kuitenkin etääntyi kun isoäiti Macneill kuoli 87 vuoden iässä 1911. Yllättäen Maud menee naimisiin heinäkuun viidentenä ja matkustaa kaksi päivää myöhemmin Ewaninsa kanssa Montrealista Brittein saarelle. Matkapäiväkirja on tavallaan hyvinkin yksityiskohtainen, mutta paljon täynnä pettymystä kohde kohteen jälkeen. Eikä se missään tapauksessa ole pitkällä häämatkalla olevan onnellisen naisen kirjoittamaa auvoa. Se on hirveää koti-ikävää ja sitten vielä jotain muutakin...Nyt liudennumme Sisko Ylimartimon teokseen Anna ja muut ystävämme L.M. Montgomeryn elämä ja sankarittaret ja siihen, mitä en kirjoittanut ja mitä kirjoitin aikanaan tästä kirjasta:

Anna kyllä villitsi minut täysin. tajusin vasta nyt, että vaikka olin henkeen ja vereen runotyttö etsimässä tähteäni ja kirjoitin päiväkirjaa joka ikinen päivä, olin Annan hengenheimolainen. Silloin kun läimäytin ratsupiiskalla innokasta kosijaani, olin Anna, joka löi rihvelitaulun halki Gilbertin päähän tämän kutsuttua häntä : Carrot! Carrot!

Toisessa kohtauksessa Anna yrittää värjätä hiuksensa korpinmustiksi kulkukauppiaalta ostamallaan tökötillä, mutta tukasta tulee vihreä. Tämän jälkeen Annan hiukset tietty leikataan pois...Tämän muisteleminen hiukan lohdutti minua myöhemmin, kun kärsin mustasukkaisuudesta Annan saadessa ihanan Gilbertin...

Voisiko Gilbert olla Ewan? Kun lukee janoissaan kaiken Maudin tytöistä, ei selkoa ehkä tee kuin Pat – Vanhan kartanon valtiatar, jonka luin vasta aikuisiällä, koska se suomennettiin paljon myöhemmin kuin Anna- ja Emilia –kirjat. Oliko Gilbert Herman? Ei. Gilbert oli sekä Ewanin kuva että toivekuva. Tosi ja uni. Järki ja tunne. Haalea kylpy ja tulinen lähde. Tuskin kummastakaan oli tekemään Maudista yhä vain janoisempaa...

Päiväkirja ei ujostele: ”Ja kuitenkin Hermanin huulten ensi kosketus teki minusta hänen omansa ikuisesti: en ole ollut sen jälkeen kenenkään toisen, en edes sen miehen, jonka vaimo olen ollut kaksikymmentä vuotta ja jonka lapset olen synnyttänyt.”

Patin kihlattua David Kirkin, hän väistelee äidin utelua todellisesta rakkaudesta kuin selittäen, että mitä tässä on, se riittäköön. Käytännöllisyys ajaa ohi intohimon, mutta sitäpä ehkä Maud ei jaksanutkaan harmaahapseksi enää kantaa. Ja varmaa lienee, että Maud olisi toisessa elämässä osannut antautua intohimolle sovinnaisuuden ja tylsyydensijasta. Pidättyväisessä kirkkoherra Ewan Macdonaldissa ei ollut kaivattua tulta,  ei jakajaa sille kauneudenjanolle ja intohimolle, josta Maud uneksi. Ewanista ei ollut. Onneksi Maud kirjoitti päiväkirjaansa kiittäen kohtaloaan, että hän oli kokenut myös toisenlaista rakkautta.

Avioliittonsa vankeudeksi kokeva Leaskdalen pappilan rouva haluaa paljastaa lapsenlapsilleen päiväkirjamerkinnöissä:

En koskaan ole rakastanut Ewania – en koskaan rakastanut häntä. Mutta pidin – olen pitänyt – ja pidän edelleen hänestä hyvin paljon. Hän tuli elämääni sen pimeimmällä hetkellä...

Tutkijat ovat hämmästelleet Maudin kihlausta ja vihkimistä. Nainen, joka oli innokas harrastelijakuvaaja: häneltä ei jäänyt jälkeen yhtäkään kuvaa hääpuvustaan, myöskään kihlajaisista ei ole kuvaakaan.

Kunpa hän vain voisi rakastaa!

Tunnen, että nyt en tehnyt vääryyttä Ylimartimolle, sillä en hurmiotunut liikaa Tummana päilyvään aallokkoon (Lake of Shining Waters) enkä antanut järkeni kokonaan kadota Suloisuuden valkealla tiellä (The White Way of Delight) enkä heittäytynyt suutelemaan tähtiä Orvokkien laaksoon (Violet Vale) vaikka Gilbert kutsuikin minua Rakastavaisten polulle (Lover’s Lane), jossa...

Kuka haluaa koskaan tietää kellonajan puutarhassa?

Tule puutarhaan, Maud,
sillä yö, tuo musta lepakko, on paennut,
tule puutarhaan, Maud,
olen täällä, yksin, portilla;
ja kuusama tuoksuu ympärilläni,
ja ruusu, nuppunsa vasta avannut.

(Lordi Tennyson: Maud. Osa I, 1. säkeistö, suom. SY.)

*****


10 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä Leena, että on mahtavaa, kun Montgomeryn vähemmän tunnettujakin kirjoja on suomennettu Minervan toimesta. Ylimartimon Anna ja muut ystävämme on hieno kirja ja tekee tunnetummaksi muita Montgomeryn tyttöhahmoja Annan ja Emilian lisäksi. Toivottavasti ihmiset löytäisivät nämäkin uudet suomennokset Sarasta, Patista, Janesta ym., koska ne eivät ole pelkästään nuorille lukijoille vaan kaikille. Alppipolku voi taas tähän innostaa. :)

    Minulla on kuitenkin toive, haave, että Montgomeryn varsinaiset päiväkirjat suomennettaisiin. Englanninkielisiä on todella vaikea saada Suomesta ja ne ovat myös loppuunmyytyjä. Minkälainen Montgomeryn maailma meille päiväkirjojen myötä avautuisikaan...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, minulle erityisesti Pat -Vanhan kartanon valtiatar oli merkittävä teos. Siihen, tai häneen eli Patiin Maud kirjoitti elämänpettymyksensä. Kirja on muutoinkin hyvin koskettava ja kannattaa lukea rivien välitkin.

      Minerva on ihan huippu! Tässä kuule olen yrittänyt monta vuotta levittää näidenkin kirjojen suosiota. Jolakin tavalla siin silloin Maurin eläessä kuin nyt, näistä irtoaa aikuiselle lukijallekin paljon. Onko siis ihme, että minusta tuli Montgomery -fani sen sijasta että olisin lukenut kaikkia suomalaisia tyttökirjakirjailijoita.

      Niitähän minäkin odotan! En vain tässä tekstissä viitsinyt alkaa niitä 'itkeä', kun olen niin onnellinen tästä nyt. Varmaan vielä saamme ne päiväkirjatkin.Maud on myös rva Suorasuu kun hän tuntee, että häntä ei nähdä,joten voimme odottaa vaikka mitä. Minä taidan kyllä odottaa liikaa, mutta mitä odotan, sitä en tähän laita:)

      <3

      Poista
  2. Alppipolku olisi kiinnostava lukea - niin Montgomeryn kuin Sisko Ylimartimon vuoksi. ♥

    Ja kunpa tosiaan saisimme päiväkirjat suomeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tämä on must kaikkien näiden syiden ja ihan vain Maudin tyttöjenkin takia ♥

      Niitä odotetaan!

      Poista
  3. Huom, pääkaupunkiseudulla asuvat voivat ainakin varata Montgomeryn päiväkirjoja luettavaksi kirjastosta, ovat siis englanniksi kun suomennoksia ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona, uskon, että aika monet tämän ymmärtävätkin, mutta Suomessa elää paljon ihmisiä, jotka joko eivät ole lukeneet mitään kieliä ehkä pakollista ruotsia lukuunottamatta, tai ovat lukeneet pitkän saksan. Oma äitini, 89 vee, on varmaan jo ruotsinsa unohtanut, mutta hän lukee edelleen paljon. Hän aikanaan Annat ja Emiliat minulle osti.

      Kiitos kuitenkin vinkistä, sillä voi olla, että kaikki eivät tätä heti hoksaa<3

      Poista
    2. Niin, nimenomaan pääkaupunkiseudulta (Helmet) Montgomeryn päiväkirjoja voi lainata ja nekin ovat yleensä aina lainassa. Muutamista yliopistokirjastoista päiväkirjoja on myös saatavilla, mutta kuten sanottu erittäin vaikea saada Suomesta. Kaukolainana tietenkin voi tilata muualle Suomeen, mutta kalliiksi tulee tilata esimerkiksi kaikki viisi osaa.

      Poista
    3. Sara, siksipä Montgomeryn päiväkirjojen suomennokset ovat ylintä odotustamme.

      Ei pysty tilaamaan ellei psitä todellakin rahaa palamaan. Onneksi minä sain tulaisina Kanadasta The Complete Poems of Emily Dickinson!!! Siinä täyttyi yksi unelma.

      <3

      Poista