tiistai 12. syyskuuta 2017
Mauri Leivo: Kylän linnut
Joskus tekisi mieli kyetä sanomaan ylitse blogin rajojen, miten joku kirja vaikuttaa, miten upeat kuvat olen elänyt ja minkä eläväisen tekstin tietäen koko ajan, että nettiviesti ei ole sama kuin: Elä tämä kanssani! Putosin järisyttävään nostalgiaan lukiessani kylän linnuista. Palasin Luvialle, jossa lapsena kuulin leivoa eli kiurua lähestyvän suven merkkinä, kuulin taivaanvuohta, asuin pellon laidalla, jossa töyhtöhyypät, kuovit, juotsenet...ja räystäspääskyt. On aivan eri lintumaailma asua maatalousvaltaisessa merenrantakylässä kuin Keski-Suomessa Päijänteen saarella. Paratiisisaarellamme on omat lintunsa, nyt meille jo rakkaat kuusi- ja töyhtötiaisetkin tunnistan jo äänestä ja pyrstötiaiset näen jopa isona joukkona ja tilhet joka vuosi, mutta ei se ole sama, se vain ei ole sama, kuin kylän linnut.
Mauri Leivon Kylän linnut (Docendo 2017) on hurmaava kunnianosoitus Suomen kylien linnuille, noille jotka me maaseudun kasvatit tunnemme jo lapsuudesta. Kylän linnut on myös biologi Leivon tuhti tietoteos, mutta Leivon tyyli kirjoittaa on eläväinen. Jopa tunteellinen, missä täysin jaan Leivon näkemykset. Kylän lintujen elämä on kiinni vanhanaikaisesta kylämiljööstä, ei tehomaataloudesta:
En ihannoi entisaikojen alkeellisuutta tai rappeutuneisuutta, menneisyyden ryysyrantoja. Enkä haikaile sodan jälkeisiin oloihin. Mutta paljon enemmän silmiäni ja mieltäni hivelee se monimuotoisuus, jollainen maalaiskylillä vallitsi vielä lapsuudessani puoli vuosisataa sitten ja joka modernin viljelystekniikan sekä maatalouden rakennemuutoksen myötä on monin paikoin kadonnut.
Tässä tiivistys, jota kirja aukaisee paljon runsaammin, mutta tekee mieli vielä huudahtaa: Vapauttakaa lehmät ulos parsinavetoista, sen ovat ansainneet niin lehmät kuin luonnon monimuotoisuus!
Niittykirvinen laulaa metsäruusun latvassa ojanpientareella! Jätetään pusikkoja linnuille ja muillekin luonnon eläimille, annetaan Suomen luonnon soida!
Kun sanon, että Leivon Kylän linnut on runsas, tarkoitan sitä todella. Tätä kirjaa ei lueta vatupassissa vaan kauniisti sohvalla istuen, kirja pöydällä. Kattaus on siis antava ja lintuhulluna luin kaiken. Teos jakaantuu Kylillä, Kylän linnut tänään ja eilen sekä Kylän lintujen vuosi, joka viime mainittu on tietysti Suomen rikkaus eli neljä vuodenaikaamme. Heti ensilehdeltä löytyy Kylän lintulajit, joissa uhanalaiset on lihavoitu. Jaksan edelleen järkyttyä, että varpunen on uhanalainen, mutta myös huuhkaja, räystäspääsky!, selkälokki, peltosirkku, tukkasotka, merikotka ja taivaanvuohi eli hyvästi lapsuus! Mukana on muitakin uhanalaisia, mutta nämä nyt kolahtivat sieluun omakohtaisesti.
Hyvin kirjan alussa on laulujoutsenperhe tulvalla ja se on minulle se rakkain näky kotikylästäni. Kylä tässä kirjassa tarkoittaa maalais- ja peltomaisemaa. Sellaiseen on jokin aika sitten muuttanut biologi Leivokin. Tällä kirjalla hän taisi myös avata minun sieluni tajuamaan, että jos joskus tästä liian isosta talosta saarella luovumme, koti on maalla, ei kaupungissa. Mahdotonta elää ilman ettei ole kiinni luonnossa...Kylän linnuilla puolestaan tarkoitetaan ennen muuta pelloilla pesiviä sekä niillä ruokailevia lintuja.
Sivulla 53 Leivo kuvailee, miten leveät ja syvät valtaojat ovat kuvaajan painajaisia ja enpä voi olla muistamatta viime kertaista Saksan matkaamme, kun putosin sellaiseen ja ilman puhelinta. Mistä Lumimies tiesi, että minulla on hätä, kun en voinut soittaa hänelle parkkipaikalle ja itse olin syvässä ojassa. No, Leivo on keksinyt keinonsa ja valtaojakin on parempi kuin salaoja, joka ei mahdollista reunapöpelikköjä, joissa viihtyvät pensastaskut, ruokokerttuset ja pensaskertut.
Kuvassa urpiaisia laskeutumassa pellolle. Alla taas keltasirkut oleilevat pelloilla niin pitkälle talveen kuin voivat.
Suomen talvi on armoton linnuista pienimmille, joten ihmisen apua tarvitaan:
Erityisen tähdellisiä lintulautojen ja ruokintapaikkojen antimet ovat kylän linnuista pienimmille. Niiden kiivaat elintoiminnot vaativat jatkuvaa energian ja ravinnon tankkausta - ruokailua. Niille on elintärkeää löytää talveksi paikka, josta ne saavat pakollisen päivittäisen ruoka-annoksensa selviytyäkseen pitkästä pimeästä yöstä ja ylipäätään talven kylmyydestä. Sekään ei aina auta, sillä kuolon viikate niittää kaikkein hanakammin juuri sitä haurainta elon heinää. Yksikin erehdys, säänoikku, pedon isku tai pelkkä huono tuuri tarjoaa matkalipun tuonelaan.
Minua todella kylmäävät ihmiset, jotka voisivat ruokkia talvella lintuja, mutta eivät viitsi tai halua sitä tehdä: Kylmää kyytiä! Hyvä ruokintaopas on Leivon kirja Lintulaudan elämää Opas talvisten pihalintujen tarkkailuun, josta itse olen saanut monta hyvää vinkkiä.
Erittäin elävä on Maurin kuvaus valppaiden peltopyiden eli peltokanojen kuvaamisesta:
Parvi tuli ruokinnalle!
Koska uumoilin, että peltopyyt saattaisivat säikähtää viidentoista metrin päästä kuuluvia kameran ääniä, päätin aloittaa kuvaamisen vasta, kun linnut olisivat tarpeeksi hyvin esillä. Silloin ehtisin saada ainakin muutaman kuvan.
...vielä metri, sitten annoin kameran laulaa. En railakkaasti sarjatulella, vaan verkkaisesti rapsautellen laukaisimen hiljaisella asetuksella. Peltopyyt kuulivat äänen, mutta hetken ihmeteltyään ne jatkoivat ruokailua. Lopultakin pääsin kuvaamaan peltopyitä.
Pel-to-pyi-tä!
Upea, upea kuutamokuva lapinpöllöstä! Tämähän voisi olla luonto- tai vaikka joulukortti!
Ja kukas tuolla pellolla kyköttää lumituiskussa ettei vain tunturipöllö, minun alter egoni lintumaailmassa. Mitä sitä turhia enempää näyttämään, kun tehot on muutenkin tiedossa, miettii ukuli suulin likellä. Vähäeleisyys on joskus enemmän. Ihan toisin ajattelevat teeret,
joiden näyttävistä soidinmenoista on kirjassa kuvia useampia sivuja.
Mauri Leivon Kylän linnut on upea teos juhlistamaan satavuotiasta Suomea, sillä kirja kantaa sitä kotimaatamme, joka koskettaa tai on koskettanut niin monia meistä. Tekstit ovat elettyjä, ne maistuvat tuulelta, sateelta ja lumipyryltä, pakkasiltakin, mutta myös Suomen suvelta. Osata kirjoittaa ollen itse osa luontoa, ei ole aina selvä asia, mutta Mauri sen hallitsee. Kuvia on mielettömästi ja tarinoita, tiedolla ja tunteella, paljon. Sivuja on 263 ja teos on täydellinen arvokkaaksi lahjakirjaksi yhtä hyvin kuin tietokirjaksi oman pöydän kulmalle muistuttamaan, millaista on asua vaikka likellä tulvan kahlaajia, noita ikikoskettavia. Kirjaa voi tilata Maurilta suoraankin täältä ja saada siihen signeerauksen sekä halutun omistuskirjoituksen.
Olen tunturipöllö ellei tämä kirja ole Suomi 100 vuotta lintujen ja maalaiskylien puolesta! Ja Mauri Leivo on omistanut kirjansa maanviljelijöille, joita ilman ei olisi kyliä. Eikä kylän lintuja.
Osa kylämaisemaa, Sibeliuksen linnut, Suomen kansallislinnut, valkeat laulujoutsenet unelmoivat vielä jostakin, kun jo ensihiutaleet satavat niiden valkeille höyhenille, upeille sulille. Olisiko jo aika lähteä matkaan, että voisi sitten palata? Turvallista matkaa! Varokaa tuulivoimaloiden siipiä! Kantakaa Suomea unissanne...Palatkaa kun kevätpurot solisevat.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kylän linnut, kylläpä on kiinnostava kirja. Itsekin muistan niin hyvin miten paljon erilaisia lintuja oli lapsuuden kotini pelloilla ja lähimetsissä. Teeret kevättalvella suurina parvina koivuissa, kurjet pelloilla ja monet monet muut..Joutsenia ei silloin ollut vielä meilläpäin.
VastaaPoistaKiitos Leena hienosta esittelystä♥
Minttuli, arvaa vaan...Paljon oli ja monia sellaisia, joita ei enää kuule ollenkaan. Luvialla oli joutsenia ja myös vanhempieni mökillä Kuivalahdella.
PoistaOle hyvä ja kiitos♥
Ruislinnun laulu korvissani... Kyllä maailmasta puuttuis paljon, jos puuttuis linnunlaulu.
VastaaPoistaPaluumuuttajatar, juuri niin. On lintuja, jotka ovat osin jo vaienneet kiitos tehomaatalouden, mutta hyvä, että on edes jotain maataloutta ja myös eläimiä laitumilla. Hyväksi on myös pieni rytteikköös siellä sun täällä ja talvella tietysti ruokinta-apu.
PoistaHeips Sisko,
VastaaPoistaTodella hienosti ja kauniisti kuvaellen kerrottu Kylän linnut -kirjasta. Oli hienoa, kun mukana paljon tunnetta!!!Lämpimin terveisin,
Hi Sis, kiitos♥ Tunnetta eli rakkautta lintuihin, mutta myös Luvian kylän ikävää. Kylä on muuten jotenkin ihanan vanhanaikainen ja kodikas sana.
PoistaKiitos samoin.
Minullakin monta kadotettua rakasta: ruisrääkkä, taivaanvuohi, kehrääjä, peltopyy, varpunen... En jaksa jatkaa. Tämä on tärkeä (ja selvästi myös ihana) kirja - hankittavien listalle! Kiitos koskettavasta kirjoituksesta, Leena.
VastaaPoistaAiri, kehrääjästä on kirjassa värisyttävä kuva. Se on muuten lintu, jota en tunne/tunnista, mutta nuo muut hyvin tuttuja, kadotettuja rakkaita, kuten sanot. Luota minuun, kirja on koskettava ja kuvat upeita. Ole hyvä, Airi♥
PoistaMikähän linnuissa meitä niin viehättää? Onko se niiden kepeys, vapaus lentää sinne, minne nokka osoittaa, vaikka asia ei aivan niin olekaan. Laulu, no laulu tietenkin. Kerran muutama vuosikymmen sitten jokin lintu kopsahti päin autoani. Kuoli varmasti, ja suren sitä vieläkin. Muistan monia monia pieniä hetkiä kohtaamisistani linnun tai lintujen kanssa. Ihanaa, että linnut ovat, ja ihanaa, että toiset osaavat niitä kuvata ja niistä kertoa.
VastaaPoistaRaili, se on taikaa. Kuikat, kurjet ja ne kaikki muut<3 Laulu, mutta myös niiden laulun vaikeneminen. Lintujen hiljaisuus. Sinähän saat uida kuikkana kuikkien kanssa! Tiedän miten teet sen, arvaan...
PoistaOlisi kauheaa ellei olisi lintukirjoja! En voi edes kuvitella, käääk! By the way, minä en kestänyt: Aloitin tänään kevyesti jo lintujen ruokinnan. Se johtui punarinnoista, kun ne näyttivät niin avuttomilta oravien pähkinälaudalla...
<3
Ai, miten ihanalta tämä kirja vaikuttaakaan. Silloin kun joku saa tuoksun nenään ja lapsuuden maisemat silmiin, niin aahhhh! Minäkin haluaisin huutaa: vapauttakaa lehmät takaisin pelloille :) Kesäisin olen huumaantunut, kun kuuntelen pääskysen liverrystä vuokramaatalon pihamaalla. Ja isojen lintujen siipien ja laulujen äänet, ne osuvat jotenkin syvästi sydämeen.
VastaaPoistaPöllö- ja joutsenkuvat ovat aivan ihania. Tämä taitaa olla se lintukirja josta mainitsit aiemmin. Aivan upea!
Leivolla on oiva sukunimi :)
Birgitta, tämä on kuin paratiisia!
PoistaLehmistä viimeisestä Animalian lehdestä koskien Suomea, tätä eläinsuojelun takapajulaa: Parsinavetat nyt: Parsinavetat sallittu. Lypsylehmiä saa pitää kaulastaan kytekettyinä jopa 10 kuukauden ajan vuodesta. Tulevaisuus: Ministeriö on linjannut ettei se aio näillä näkymin esittää parsinavettakieltoa. Onko kauheampaa: Jokaisen pitäisi itse kokea, miltä tuo tuntuisi itselle!
Luvialla oli pääskysiä, täällä kirjosieppokoiras ja hänen perheensä sekä mustarastaat ehkä suven seuratuimmat ja mustarastaat myös talvella. Tänään lenkillä joutsenet lensivät tööttäillen ylitsemme...
Olen muutenkin heikkona noihin molempiin:) Just tämä!
Leivo tosiaankin sopii lintukuvaajaksi:)
<3