maanantai 23. lokakuuta 2017

Rosa Liksom: Everstinna


Mie olen niin kiinostunnu kaikesta siittä mikä minun sisälä ellää, että mie en oikeasthaan jaksa kiinostua kenestäkhään muusta. Kaikki muut ihmiset ja niitten pienet elämät tuntuvat minusta niin latteilta verrattuna minun sisäseen elähmään, joka vain runsastuu iän myötä. Ja onhan mulla nämä kissat ja koirat...Niitä on helppo ymmärtää, ihmisiä huomattavasti vaikeampi. Ne ei puhu ittestänsä, vaan net kuuntelevat aina kiinnostuhneina mitä mie praataan. Mulla on pohjonen valo seurana ja pirtin lattilankut, jokka natisevat ko kissat ja sessut tassuttelevvat lattian poikki. Kartanolla kattelen taivasta aina äähreen saakka ja sielä minun kanssa kulkevat lintuparvet, pilvet ja tuuli. Mie piän kaikki ovat aina auki. Saapi tulla jos haluaa.

Rosa Liksomin Everstinna (Like 2017) on kirja hullusta rakkaudesta, väkivallasta ja Suomen historiasta aikana, jolloin olimme sodassa Saksan kumppanina Neuvostoliittoa vastaan. Yhteinen nimittäjä oli ryssäviha, mutta osa suomalaisista liittyi myös joko julkisesti tai hiljaa natsiaatteen kannattajaksi ja heitä riitti. Olen itsekin tavannut tuota ’vanhaa kaartia’ piskasena likkana ja imenyt muistiini sen mieltä ja tapaamisia. Valitettavasti se ei ole unta...

En ole ennen lukenut Liksomia, mutta olisi pitänyt. Everstinna on monologiromaani, joka takuulla ei ole jättämättä jälkeensä sekä ihailua että rajua tunneskaalaa. Jo pelkästään naisen alistuminen perheväkivallalle on helvetillistä, mutta että sen tekee Everstiä sokeasti ihaileva vahva, mutta miellyttämishaluinen Everstinna, tuo peliin mukaan hullun rakkauden. Eversti oli saksan natsipiirien suosiossa ja yhdessä he Everstinnan kanssa pitivät pohjoisessa hovia, jossa nähtiin nimekkäitä Kolmannen Valtakunnan herroja. Heiltä ei puuttunut kaviaaria eikä samppanjaa, ei liehakoijia, kuin ei myöskään niitä, joita halusivat tuhota ja alentaa. Sokeana Everstinna solahti natsien rotuoppeihin siinä missä Everstin nöyryytyksiin. Kun Everstinnan sekä fyysinen että psyykkinen kantokyky romahtivat, hän näki ainoaksi toivoksi saada kläpin, lapsen, mutta juuri sen Eversti oli ehdottomasti kieltänyt. Samaa matkaa sodan voittajien alkaessa hahmottua myös Everstin raivoisiin aivoihin, häntä alkoi pelottaa miten heidän tulisi käymään häviössä. Jos Vyyteri olikin ollut väärässä...Ja sitten tuli se hetki, kun Everstille tarjotiin Vermahtin univormua ja sopimusta allekirjoitettavaksi ja sanottiin itse Vyyterin, toivovan, että Eversti ryhtyisi rykmentin komentajaksi ja rahalla vielä voideltiin. Nyt jo asioita aavistava Eversti sai raivokohtauksen:

...te saatanan natsisiat tarjoatte mulle soan tässä vaiheessa kenraalin natsoja ja siten laajennettua ittemurhaa ko oletta jo poissa pelistä ja kaiken hävihneet, mithään että tarjohneet silloin ko olitte varmoja voitosta, ette ainuttakhaan killutinta tai nappia, haukuitta meitä suomalasia ali-ihmisiksi, lyhytkalloisiksi monkooleiksi ja tarjositta ja valhmiiksi piljettiä kaasukammihoon ko oletta voittahneet soan, pyyhkikään sopimuksilanna persettä ja tehkää se huolelisesti, koska kohta jokainen teistä  roikkuu hirsipuussa, mie en tapa itteäni, koska mie senthään rakastan ommaa sisintäni.

Everstinna on kirjana Katja Ketun Kätilön ja Heidi Köngäksen Dora, Doran sisarkirja, joka on kirjoitettu meän kielellä. Yhtään ei murre haitannut lukemista ja varmaan sitä helpotti lopun sanastoa katsottuani se, että ruotsin lainasanoja oli yhtä paljon kuin omassa rannikkolaisessa lapsuudessani. Jos vertaisin näitä kolmea kirjaa mutu-tuntumalla, niin Kätilö on rankka rakkaustarina kastettuna julmuuteen ja eritteisiin, mutta myös Jäämeren kirkkaisiin vesiin. Dora, Dora on hienostunein julmuudessaankin, koska paha on pääosin rivien välissä juuri kuten se Suomessa helpostikin saattoi olla, sillä eivät kaikki myötäjuoksijat meillä halunneet saada natsin leimaa. Toisaalta oli natseja, jotka taas halusivat syvempää kosketusta suomalaisiin ja tämä mitenkään natseja puolustamatta. Everstinna on yhden naisen omanäköisensä kuvaus antautumisesta julmalle miehelle, antaumisesta natsismille ja lopulta siitä hengissä selviämiselle.

Everstinna ei kuitenkaan ole vailla valoa. Kun Everstinna nai Everstissä kaksikymmentäkahdeksan vuotta itseään vanhemman miehen, hän kääntääkin tarinan lopussa asetelman aivan päälaelleen ja ottaa vahingon isosti takaisin. Tätä saa ehkä lukea ranskalaisessa kirjallisuudessa, mutta tuskin ikinä muussa länsimaisessa. Rosa Liksomista on uskaltajaksi, tabujen kaatajaksi.

Everstinnan erotiikka on aivan omaa luokkaansa, suopursuerotiikkaa. Niihin lukija uppoaa tuntien suon erityisen tuoksun sekoittuneena päihdyttävään kiimaan. Lopulta koitti sitten Tuomaan kanssa Onnensuo ja silloin Everstinna jo kirjoitti Everstin ja hänen tarinaansa kirjaksi.

Liksomin ote ei kirpoa. Laatu on tasaista ja pohjoinen luonto kulkee kaiken aikaa mukana, mutta tarinaa ylittämättä. Miten upeaa tekstiä, jossa lopulta tuntee raukeaa vapautusta. Sellaista kuin voisi kokea suossa piehtaroituaan. Puhdistuneena menneisyyden varjoista. Everstinna itsetietoisuudessaan ja kokemuksellisuudessaan tiesi kaiken aikaa kuka hän on kuitenkaan osaamatta katua. Hän tarvitsi menneisyytensä väliin pohjoisen luonnon valon, sen ankarat nopeat talvet ja sitten kevään solisevat purot. Ja Tuomaan.


Minun esirippu ei ole laskenu kerthaakaan, sen verran minussa on senthään näyttelijän vikkaa. Osaan sisäletulon ja poislähön. 

24 kommenttia:

  1. Hieno kirja, mielestäni varma Finlandia-ehdokas. Rosa Liksom oli mm Joensuussa Naisten Pankin tilaisuudessa puhumassa tästä kirjastaan. Oli hyvä tilaisuus, kiva oli kuulla kirjan taustoja. En tykännyt Hytti-kirjasta, mutta tämä Everstinna onkin ihan toista maata. Minäkin olen blogannut tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli A, mitä mie teen, kun miulla on KAKSI F-ehdokasta:) RHytistä en osaa sanoa, kun en ole sitä lukenut, mutta joku facessa myöskään ei ollut pitänyt siitä. Silti kehoitin tarttumaan tähän, sillä Everstinna on tosi, tosi hyvä. Tulenkin lukemaan...

      Poista
  2. Minusta Hytti nro 6 oli aivan uskomatonta ilotulitusta. Everstinnassa kävi niin, että jummalauta nainen ottaa turpaansa monta kymmentä vuotta, minulla oikein sisu nousi, Rosa on niin taitava kirjoittaja. Vaikka miten lemmestä luritellaan, mutta yhenkään naisen ei pitäisi suostua hakattavaksi. Mielenterveyshän siinä meni. Enkä tykännyt siitä natsi-ihannoinnista ollenkaan. Että ihmiset olivat tyhymiä. Luin sitten kirjan vain nauttien Liksomin tekstistä, en tarinasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, ilotulitus ei ihan ole mun juttuni...No, suututtihan se, mutta se on ollut ja on monen todellisuutta. Tietenkään ei pitäisi, mutta kyllä sitä on vieläkin. Häneltä oli mennä mielenterveyden lisäksi myös henki. Ja monasti. Mai, Mai,siitä ei ole kauaakaan kun Suomessa oli juuri noin ja vielä paljon sodan jälkeen. He halusivat revanssia...Ihmiset olivat tyhmiä ja ovat sitä taas. Lyhyt on ihmisen muisti. Sen tähden hänet on tuomittu toistamaan menneisyytensä, koska muistinsa on niin lyhyt. Mai, laitan sulle privaa:)

      Poista
  3. Olen lukenut tämän ja kuuntelin Rosaa kun hän oli täällä Naisten pankin tilaisuudessa "lukemassa ammattia". Olen lukenut kaikki Rosan kirjat, ekat novellikokoelmat olivat aivan upeita, samoin tämä. Hytti nro 6 oli ihan hyvä, mutta mielestäni tämä Everstinna on parempi. Tämä kirja ei ole dokumentti, vaan fiktiota, sitä Rosa myös korosti monta kertaa täällä. Ja hyvä, että natsismista kirjoitetaan, sillä eikös tämä kirja kerro myös tästä ajasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helena, sinähän olet ihan Liksom -fani. Minä en voi verrata, mutta ilahdun, kun kuulen, että pidät tästä, sillä minulla samat tunnot. Taitavaa! Värisyttävää! Tämä on fiktiota ihan kuten nekin kirjat, joiden sisarkirjat mainitsin. Jos täällä mainitaan Eva Braun tai Speer ja kerrotaan tuon ajan menosta pohjoisessa, se on silti tässä tarinassa fiktiota, Everstinna ja hänen Everstinsä. Kukaan ei saa lakata puhumasta natsismista, etenkään nyt, kun julkinatseja haastatellaan jopa Hesariin! Sunnuntain Hesariin asti olin luullut, että Holocaustin kieltäminen on rikos...Tämä kertoo just siitä ajasta. Aliroduista puhutaan ja kaikkea sitä. Kai luit sen tietokirjan, sen Kansankodin pimeämpi puoli? Siinä meitä suomalaisia oli ruotsalaisten toimesta kuvattu ja kalloja mittailtu. Kuvat olivat faktaa! Tapio Tammisen teos, tämä: http://leenalumi.blogspot.fi/2016/01/tapio-tamminen-kansankodin-pimeampi.html

      Poista
    2. Mulla on tuo Tamminenkin kotona. Ajattelin vain korostaa tuota fiktiivisyyttä, sillä kaikki ei kai oikein ole ymmärtäneet sitä - tai ehkä niin luulen. Varsinkin kun Annikki Kariniemi on kertonut tuosta avioliittohelvetistä omissa kirjoissaan. Hän oli muuten Reidar Särestöniemen sukulainen, serkku kaiketi?

      Poista
    3. Helena, minulla se meni arvonnassa, mutta luimme sen R:n kanssa ensin tarkkaan.Ihan tosi, että tässä on jotain epäselvyyttä? Mutta just tällaista kirjallisuutta ilmestyy nyt paljon, että on olemassa kuin joku hahmo jossakin tai on voinut olla ja siitä aletaan rakentaa fiktota. Vertaa Jäljet. Hieno kirja Schjefbeckistä, mutta fiktiota. Oi, en tiedä. Luulin, että sinä tunnet pohjoisen asiat:)

      Poista
  4. Rosa Liksomin teksti on kyllä aivan mahtavan väkevää, suorastaan räävitöntä, mutta aitoa sellaista! Ja sitten siinä on aivan ihana rytmi, jota on nautinto kuunnella. Etenkin näyttelijä Topi Mikkolan esittämänä mm "Mie alan tekemhän syntiä", piti käydä katsomassa kahteen kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, täysin samaa mieltä!Ilmeisesti kirjan tempo mekritsee sinullekin. Pidän tästä rytmistä. Kuvittele tätä näyttämöllä tai elokuvana. Vinkki: Ben Kallandin Vien sinut kotiin soi musiikkina, se on vain niin ihanaa musiikkia, että en sanoutuksi saa. Mutta Rosan tekstin rytmi on upeaa: Olen vaikuttunut. Hienoa, että otit kirjasta esiin tämänkin puolen<3

      Poista
  5. kiitos kirjavihjeestä, kauan sitten kun luin Rosa Liksom, pari vuotta sitten hän kävi Göteborgissa. Kiitos ihanasta paketista! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, ole hyvä. Tämä kirja on ihan must.

      Ole hyvä!♥♥

      Poista
  6. Kuulostaa niin hyvältä kirjalta! Tärkeitä ja vaikeita aiheita, mutta Liksomhan ei ole koskaan kuvia kumarrellut. Pitäisit takuulla Hytistäkin ja kun nyt olet murteen rytmiin päässyt, niin Liksomin lyhytproosahan on käsite Suomen kirjallisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, tämä on! On hyvä, että kirjailija uskaltaa kaataa tabuja.Vrt. aikanaan mm. Tytti Parras ja mysö Aila Meriluoto. Katsotaan, on vähän monenlaista menossa...Kiitos vinkistä<3

      Poista
  7. olen lukenut ja arvostelunne oli omia ajatuksia tukeva - kirjaahan ei voinut päästää käsistä lainkaan - Liksom oli tarkkaan tutkinut taustat ja sai hienosti autenttisuuden kertomukseen - ihan kuin olisi itse kaiken kerrotun kokenut "mie"

    hannah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannah, ei tätä kesken jätetä:) Minustakin taustat olivat hyvin,sen mitä tsekkasin ja mitä tiedän. Melkein miulllekin tuli, että siellä mie olin, mutta noihin aikoihin oma äiti palannut Karjalaan ensimmäiseltä evakkomatkalta ja kohta taas jo lähdössä kotoaan. Hieno teos<3

      Poista
  8. Tämä on kyllä vuoden kovimpia kotimaisia. Siinä on kiellettyä, on kiihkoa ja pelkoa, outoa hellyyttäkin, erotiikkaa, hurjaa politiikka ja ennen kaikkea yhden naisen tuntoja kirjoitettuna niin, ettei lukemista voi lopettaa kesken. Huikea romaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ehdottomasti. Yhden naisen tuntoja isolla kaarella, sillä Everstinna poliittisessa sokeudessaankin todisti aikaansa yhdeltä sen kantilta ja se ei ollut Suomessa niin pieni kuin luullaan. Pidin tämän kirjan erotiikasta eli etenkin ne suokohtaukset ja sitten lopun 'nuori onni'. Kaikki eivät tuota uskaltaisi kirjoittaa. Tämä jättää jäljen.

      Poista
  9. Minä uppouduin kirjaan ihan täysin, ajattelin sen kaiken todeksi. Kävi sääliksi sodan käynyttä sukupolvea, vaikka he tekivät virheitä, aivan kuten kaikki polvet ennen ja jälkeen heidän.
    Alun kuvauksessa oli rakastamista ja rakastelelua kuvattu ihanasti, sääli että se hajosi välivaltaan. Lyömättömälle linjalle on aina ollut tilausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Margareeta, sama täällä. Vaikka tämä kirja on fiktiota, on Liksomilla ollut esimerkkinsä, josta kirjoittaa. Ja toisaalta, kyllä näitä natsimielisiä riitti ja riittää.

      Kukapa ei säälisi soden kokenutta sukupolvea. Siinä meni iso osa omien vanhempieni nuoruutta. isältä käytännössä riantamalla nuoruus ja osin terveys, äidiltä nuorempana kaksi kertaa lähtö Karjalasta ja se kaikki muu. Hänkin tosin ehti olla pikku-Lottana.

      Tässä rakastelut on kuvattu just kuten minäkin pidän. Mikä sääli! Miehestä ei sitten ollut enää kuin lyömään, hän pelkäsi ja kosti sen vaimolleen.

      Poista
  10. Lisäsin tämän juuri lukulistalleni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, ja minä ostan yhden joulupakettiin:) Et tule pettymään!

      <3

      Poista