Emmanuelle Pirotte: Vielä tänään olemme elossa

Renéen hiukset olisivat saattaneet olla tuollaisessa kasassa. Kuin mitkä tahansa hiukset. Kuin kenen tahansa hiukset. Kuin kuka tahansa. Renéen hiukset kaikkien muiden hiusten joukossa. Kuka tahansa saattoi olla Renée...

Emmanuelle Pirotten kirja Vielä tänään olemme elossa (La petite fille et le SS, Heute Leben wir, Today we live, Minerva 2017, suomennos ranskan kielestä Lauri Holma) oli aivan jotain muuta mitä odotin. Jo kirjan kansi vei tunnelmiin, joissa vaellamme lumessa pienen juutalaistytön ja saksalaisen erikoisjoukkojen sotilaan kanssa kohti tuntematonta. Sotilas, Mathias, oli jostain syystä erkaantunut kumppaneistaan Saksan ryhtyessä viimeiseen iskuunsa toisessa maailmansodassa. Kyseessä oli Ardennien taistelu, jossa saksalaisten oli tarkoitus hyökätä Belgian läpi Ranskaan Ardennian kautta iskeäkseen kiilaa amerikkalaisten ja brittien väliin. Hyökkäys alkoi 16. joulukuuta 1944 ja päättyi 25. tammikuuta 1945. Sekasorto oli suunnaton ja tavalliset siviilit eivät voineet koskaan tietää olivatko pihaan saapuvat saksalaisia vai amerikkalaisia sotilaita. Noissa oloissa oli hengenvaarallista yrittää piilotella Renéetä, pientä, noin seisemänvuotiasta juutalaistyttöä, joten...

odotin teokselta verta, surua, kuolemaa, julmuutta, yhtä tarinaa monista toisen maailmansodan tarinoista ja sainkin sen, mutta...

Mathias oli kanadalaisen äidin ja saksalaisen isän poika. Hänen ei ollut tarkoitus ryhtyä sotimaan SS-joukoissa, mutta tuli hänen sisällään ei antanut rauhaa. Hän ei nähnyt edessään mitään. Edes vuoden asuminen creek-intiaanien parissa ei antanut hänelle tyhjyyttä kummempaa. Jo nuoruudesta häntä olivat seuranneet pettymys ja toivottomuuden tunne elämänkumppaneina. Sodassa hän oli tehnyt pahoja juttuja, mutta kun hän näki Einsatzgruppenin sotilaiden sekoamiset, hän pahimmalta pelastuakseen tarttui ehdotukseen, jonka jälkeen hänestä tuli soluttautuja. Hän oli kuka vain. Hän puhui sujuvaa ranskaa, saksaa ja englantia. Hänestä tuli nyt amerikkalainen sotilas. Hänestä tuli vaistonvarainen ja järjestäytynyt, hän nousi milloin vedestä, milloin iski ylhäältä. Hän soluttautui viholliskylien väkijoukkoihin ja taloihin. Hän tuhosi ja katosi. Hän oli kuin luotu tehtäväänsä, kunnes hän sai matkaansa juutalaistytön, vain lapsen, jonka silmät hehkuivat kuin tuliset hiilet.

Onneksi kustantaja on ollut hillitty takakansitekstissä. Siinä ei paljasteta liikaa ja minäkin vain puhallan hiillokseen... Kirjan kirjoittaja on belgialainen käsikirjoittaja, dramaturgi ja taidehistorioitsija Emmanuelle Pirotte. Romaani on Emmanuellen esikoisteos ja se perustuu Emmanuelle Pirotten ja Sylvester Sbillen elokuvakäsikirjoitukseen. Vielä tänään olemme elossa palkittiin Ranskassa vuoden 2016 parhaana historiallisena romaanina. Tämän lisäksi kirja on saanut muitakin arvostettuja kirja-alan tunnustuksia ja romaanin käännösoikeudet on myyty neljääntoista maahan. Teoksesta tehtävä elokuva saa ensi-iltansa tämän vuoden lopulla.

aloitin lukemisen ja se oli ensin aika kesyä, ihan ensin, mutta sitten kävi niin, että kirja ei sulkeutunut ennen kuin viimeinen sivu oli kääntynyt. Nyt kirjoitan tätä silmätippojen ja sisun voimalla...on yö

Mathiaksen ja Renéen matka pysähtyy Jules Paquetten tilalle, jossa jo on amerikkalaisia sotilaita levähtämässä. Syntyy vaarallisia tilanteita, mutta Jules on kuitenkin vielä isäntä talossaan. Joulukin saadaan vietettyä Julesin kaivettua luumuviinapullonsa esiin. Ja sitten Hubert laittaa levylautaselle Tonava kaunoisen, johon Mathiasta suorastaan vaatii tanssiparikseen Paquetten tytär Jeanne...

Tämän kirjan herkkyys lepää vain Renéen kohtalossa, ei hänessä itsessään, sillä hän on samaa tulta kuin Mathias. Tarinan päätyttyä, tajusin lukeneeni sekä juutalaisuudesta toisessa maailmansodassa että sotilaista sodan viimeisinä kuukausina. Tietysti myös tavallisista siviileistä hulluuden virrassa. Toisaalta olin juuri lukenut jotain, josta mieleeni tuli Alexandre Dumas'n Monte-Criston kreivi eli erittäin jännittävää, seikkailullista, yllättävää. Tähän voi ehkä lisätä vielä, että Paquetten tila luo pienen näyttämön tunnetta toimien kerronnan tiheyttäjänä suorastaan liimaamalla lukijan mukaan toinen toistaan seuraaviin värisyttäviin näytöksiin. Pirotten teksti on vahvuuden ja herkkyyden syleilyä vahvalla jälkimaulla. Sellaisella unohtumattomalla.

Tyttö oli vahva, vahvempi kuin kaikki tarmokkaat belgialaiset yhteensä. Vahvempi kuin Mathias, vahvempi kuin ihmisiä terrorisoivat SS-laumat. Vahvempi kuin muistot hiuksista ja kuolemasta.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Katja/Lumiomena ja Mai/Kirjasähkökäyrä