maanantai 24. kesäkuuta 2019

Erin Kelly: Älä jää pimeään


Miten pitkät tai lyhyet valheen jäljet voivatkaan olla. L. todistaa silminnäkijänä raiskaustapauksessa päättäneenä pelastaa uhrin, mutta rehellisellä todistuksella. Vain yksi lisäsana ja tapaus ratkaistaan B.:n eduksi. Sitä voittoa L. ei jaksa juhlia, sillä hänen omatuntonsa on liian voimakas: Psyyke kehittää trauman, joka saa repimään omaa ihoa rikki kerta kerran jälkeen. Se on lyhyt apu eikä olisi kannattanut, sillä Beth on kuin jonkinlainen ansa: Minun tarvitsee vain ajatella häntä kerran, niin menetän tasapainoni ja kaadun. Vedän hihani alas ja pyöritän karttapalloa, kunnes valtameret ja mantereet sumenevat ja varjo peittää kaiken.

Erin Kellyn psykologisen trillerin  Älä jää pimeään (He Said / She Said, Gummerus 2019, suomennos Päivi Pouttu-Delière) ostin tänä vuonna itselleni juhannuslukemiseksi, mutta tarinan viemänä olin lukenut sen jo hyvissä ajoin ennen juhannusta. Kirjan teemat ovat kiinnostavat vaikka ovatkin ikuisuusaiheita, mutta niitä voi tarkastella niin monessa valossa. Ei ole samanlaista oikeudenistuntoa, ei samanlaista raiskausta, ei samanlaista mielenterveysongelmaa, ei samanlaista valhetta tai tapaa kantaa valhetta mukanaan. Ei kai ole samanlaista auringonpimennystäkään. Kirjan pariskunta Laura ja Kit tekevät pitkiäkin reissuja auringonpimennysfestareille. Odottamattomin tapahtuu Cornwallissa, jossa Laurasta tulee raiskauksen silminnäkijä. Hänen todistuksellaan on uskomattomat seuraukset raiskaajalle, uhrille, mutta myös Lauran ja Kitin parisuhteelle. Joskus kaikki voi muuttua toiseksi vain yhdestä sanasta, joka on sanottu tai jonka on sanottu sanotun.

Kirjan tarina on Lauran ja Kitin vuorokerrontaa. Kaikki alkaa elokuusta 1999 ja jatkuu vuoteen 2015. Viisitoista vuotta neljän ihmisen elämät haavoittavat toisiaan kuin terävimmät veitset. Laura luulee näkevänsä koko kuvan, mutta hänellä ei ole aavistustakaan...Laura on raskaana toivotusti: siitäkin huolimatta on kuin heidän rakkautensa ylle olisi langennut raskas varjo, halun ja luottamuksen tuhoava varjo.

Brittiläinen Erin Kelly haastaa lukijansa, sillä kun tempo kiihtyy, kannattaa olla varuillaan ettei putoa kyydistä. Lopputuleman arvaaminen kiitettävän mahdotonta, ainakin minulle. Kellyn kieli on sujuvaa ja tempaa mukaansa. Tässä siis olisi ollut suositus juhannuskirjaksi, jos olisin muistanut ehdottaa, mutta nyt suven lomakirjaksi. Miksi ostin juuri tämän dekkarin? Takakannen teksti tarinasta vakuutti ja kansi on kohdillaan eli tällaisen kirjan jo nostaa kaupassa käteensä. Ja tietty brittidekkarit...kuin takuun laatumerkki. Ehdoton kirja hänelle, jota kiinnostavat psykologiset vuorovaikutussuhteet ja vaikka suhtautuminen raiskattuihin naisiin. Tai valheisiin. Ja onhan tämä myös avioliittoromaani.

Vuodet laskostuvat toistensa päälle, kunnes olen taas Cornwallissa, kylmät käteni liikkuvat lämpimällä iholla, sormiini irtoaa kultaista maalia kuin käänteisenä Midaksen kosketuksena, ja ainoa kiinteä piste omassa historiassani näyttää olevan yö, jonka vietin Bethin kanssa. 

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Kirjasähkökäyrä   Rakkaudesta kirjoihin Kulttuuri kukoistaa

*****

3 kommenttia:

  1. Tälle trillerien on mahdotonta keksiä superlatiiveja, sillä kirjassa on niin paljon koukkuja ja teemoja, joihin tarttua. Tarina yllättää joka tasolla ja teemalla. Superlukemistoa kesäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. (Poisto koska puolet tekstistä jäi pois:)

      Mai, juuri näin. Teos erottuu genressään mahtavasti edukseen ja saa miettimään monenlaista, kuten vaikka: Aloin miettimään Joyce Carol Oatesin kirjaa Kosto: rakkaustarina ja Ann Heberleinin samaa aihetta käsittelevää Pieni kirja pahuudesta. Vaikka niiden fokus onkin joukkoraiskaus edelleenkin vain katsotaan uhria kuin syyllistä.
      Tämä sitten voikin saada uhrin käyttäytymään kuin hän olisikin kaiken aiheuttaja.

      Poista