23.5.1941
En ole oikein tyytyväinen asioihin. On ontto olo. Haluaisin
olla Ljusjan kanssa. Menin hänen luokseen, mutta kaikki ei ollut niin kuin
piti. Ei, Ljusja ei tyydytä minua, Mutta minulla ei ole ketään muutakaan.
Tunnen sen erityisesti…
Haluan uusia kasvoja, uusia kohtaamisia, jotakin uutta,
Mutta mitään uutta ei ole, en kykene tavoittamaan sitä. Haluaisin paeta
jonnekin…Ei. Minä kuljen ja kaipaan sydänystävää.
28.5.1941
Emme menekään tänä vuonna mökille. Ei ole rahaa. Ei kyllä
tarvitsekaan mennä, näinkin on oikein hyvä. En ole pitkään aikaan viettänyt
kesää kaupungissa. Aion ehdottomasti mennä töihin. Ostan itselleni vaatteita.
Olenhan sentään jo 16-vuotias, eikä minulla ole mitään kunnollista, muodikasta
päälle pantavaa.
30.5.1941
Kaunis ilma. Sydäntä pakottaa. Tänään on äidin syntymäpäivä,
mutta meillä ei ole varaa juhlia. Äiti lähti töihin hankkimaan rahaa. Ei meillä
sentään nälkä ole, mutta se on laiha lohtu. Elämme jatkuvasti toisten rahoilla.
Äiti ottaa lainaa lainan päälle. Hävettää näyttäytyä asunnon käytävillä. Olemme
kaikille velkaa. Emme ole vielä koskaan joutuneet elämään tällä tavalla.
Lena Muhinan teos Piirityspäiväkirja (Blokadnyi dnevnik Leny
Muhinoi, Bazar 2014, suomennos Pauli Tapio) on harvinainen silminnäkijän,
nuoren tytön, Lenan, päiväkirjamerkintöihin perustuva todistusaineisto eräästä
toisen maailmansodan ihmisoikeusrikkomuksesta eli Leningradin piirityksestä.
Päiväkirjan tehoa nostaa kontrasti, jossa Lena kertoo elämästään aluksi kuin kuka
tahansa teini, jolla on rakkaus- ja ystävähuolia, tekee mieli uusia vaatteita
mutta ei ole rahaa, vaan onneksi ei olla niin köyhiä, että olisi nälkä.
Piirityspäiväkirjan alussa Lena on huoleton koululainen,
jonka suurin hätä voi olla saksan kokeesta selviäminen. Kun Saksa piiritti
Leningradia 900 päivää tarkoituksenaan tappaa kaupunkilaiset,
ihan tavalliset siviilit, naiset, vauvat, mummot nälkään, kaikki muuttui ja
Lenalle nälkä tuli tutummaksi kuin mikään sitä ennen tai sen jälkeen.
Leningradissa kuoli nälkään arviolta miljoona siviiliä, mutta Hitlerin aikomus
oli edetä itään tappamalla nälkään 30 miljoonaa siviiliä. Hitlerille
neuvostoliittolaiset olivat juutalaisia, bolsevikkeja ja rosvojoukkoa eli
kaikki ali-ihmisiä.
Piirityspäiväkirja on järisyttävä. Vaikka olen
historiaan hurahtanut ja etenkin paljon Venäjään, Romanovit lukenut ja monet,
monet vankileirien saaristot kuin myös kaikki Venäjän hallitsijat, niin
Leningradin piiritys on minulle ollut vain asia, jonka olen tiennyt. Nyt siitä
tuli paitsi iholle ja sieluun tunkeutuvaa kylmää, myös nälkää, joka alkoi
tuntua sitä pahemmin, mitä pidemmälle etenin Lenan kanssa:
1.12.1941
Olemme ilman sähköä jo toista päivää, eikä ole tietoa
milloin sitä taas tulee. On todella epämukavaa olla ilman sähköä. Eilisyö oli
pelottava. Olo on avuton, kun on pilkkopimeää ja lentokoneet jylisevät
kauhealla, tunkeilevalla tavalla. Sitten pommit alkavat putoilla yksi toisensa
jälkeen…
8.1.1942
Meillä on äidin kanssa todella vaikeaa. Ensimmäisen
kymmenpäivän loppuun on jäljellä vielä kaksi päivää, emmekä saa ruokaloista
korteillamme enää mitään. Nämä kaksi päivää on elettävä sillä yhdellä
keittolautasella, jonka saan koulusta. Saatamme ehkä vielä saada…
Kylmä talvi lisäsi nälän kauheutta. Piti lähteä heikossa
kunnossa jonottomaan usein pitkällekin ja seisoa tunteja ulkona jonossa
pakkasessa. Joskus ei saanut mitään ja joskus saattoi saada vaikka puristekakkua,
jota normaalisti käytettiin karjan rehuna, palan leipää, ehkä kaurakeittoa tai
makaronia, hyvin usein sylttyä. Syltty oli puusepän liimaa, joka tehtiin
kotieläinten kaviosta ja sarvista. Varmaan juuri tämän liiman ansiosta Lena
selvisi niinkin pitkälle. Kirjaa lukiessa alkoi väistämättä miettiä keripukkia,
sillä C-vitamiinia ei tuntunut olevan missään, mitä he saivat. No joskus, hyvin
harvoin, saattoi saada karpaloita. Tilanne leipäannosten suhteen oli 25.1.1942
korotuksen jälkeen se, että elätit saivat 250 grammaa, virkamiehet 300 grammaa
ja työläiset 450 grammaa. Ja samana päivänä:
En ymmärrä, miten voimme elää äidin kanssa. Ulkona on jo
toista päivää pilvetön, aurinkoinen pakkassää. Meillä on hyvin vähän
polttopuita, ja kulutamme päivässä paljon pilkkeitä pelkästään ruoan
lämmittämiseen. Huoneessa on hirveän kylmä, elämme peiton alla.
29.1.1942
Tänään on lämpimämpi, ja sataa lunta. Talossa 17 on
juoksevaa vettä. Tänään jonotin siellä ja sain vettä. Viime päivinä on ollut
todella kova pakkanen. Vettä on haettu avannosta Fontankalla.
8.1.1942
Äiti kuoli eilen aamulla. Nyt olen yksin.
Nyt nuori Lena on yksin ja hänen äitinsä kannetaan Marat-katu
76:een, kuten tätä ennen samassa asunnossa asunut Aka, Rozalija Karlovna. Lena
on sitkeä ja hän jatkaa, vaikka yksinäisyyskin tulee kaiken päälle. Hän on
kuitenkin nuori täynnä tulevaisuususkoa ja niinpä hän kirjoittaa Hitlerin
piirittäessä ja Stalinin, Isä Aurinkoisen, hallitessa näin:
20.4.1942
Tämä sota on pitkäksi aikaa erottanut meidät kaikesta
hauskasta. Mutta jos totta puhutaan niin aivan sotaa edeltävinä aikoina me
olimme paljossa alkaneet muistuttaa amerikkalaisia. Hyvin paljossa. Kaikki
ulkonainen viehättää kovasti meitä neuvostoihmisiä. Eihän meillä totta puhuen
ole mitään neuvostoliittolaista. Olemme lainanneet kaiken ulkomailta.
Rakastamme…Ja kadullakin meillä oli kaikki aivan kuin ulkomailla. Oli puhtautta
ja…Olen kuitenkin vakuuttunut, että heti kun sota loppuu, asiat palautuvat
vähitellen vanhoihin uomiinsa, ja me alamme jälleen toteuttaa elämäämme
ulkomaisten, erityisesti amerikkalaisten, tapojen mukaan.
Huomenna tapahtuu jotakin!
Tuo nuori, kiihkeä huudahdus on kuin määräys kohtalolle. Ainakin
se tapahtuu, että joskus saa kefiiriä, joskus silliä, olutta ja jopa pullaa tai
konvehteja. Tapahtuu myös se, että 30.4.1942 alkaen Lena alkaa kirjoittaa
itsestään kolmannessa persoonassa. Näin
hän voi lukea päiväkirjaansa kuin kertomusta, kuin tuo kaikki tapahtuisi
jollekin muulle, ei hänelle.
Lena evakuoidaan Leningradista 1942, Anna Ahmatova evakuoitiin syyskuun lopussa 1941…
Piirityspäiväkirjan vaikuttavuutta lisää
Aleksanteri-instituutin johtajan Markku Kangaspuron esipuhe Leningradin
piiritys, joka on todella tarpeen, sillä olen huomannut, miten huonosti nykyään tunnetaan historiaa: Saan hämmästyä usein! Kangaspuron valaisevan
puheenvuoron lisäksi Loppusanoissa päiväkirjaa tutkineet Valentin Kovaltšuk,
Aleksandr Rupasov sekä Aleksandr Tšistikov kertovat Lena Muhinan vaiheiden
tutkimisesta ja kaiken huipuksi saamme Lenan tekstiä avaavia Kommentteja Lena
Muhinan päiväkirjaan.
Piirityspäiväkirjan suurin vahvuus on mielestäni siinä, että
Hitler, joka rikkoi kaikkia sodankäynnin lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia,
ei kyennyt estämään Lena Muhinaa antamasta ääntä niin niille, jotka kuolivat
Leningradin piirityksessä kuin niille, jotka sieltä selvisivät. Yhtä paljon
kuin 27.1.2014 on Leningradin piirityksen päättymisen 70-vuotispäivä, päivä on myös Lena Muhinan merkkipäivä.
*****
*****
Osallistun tällä kirjalla Suketuksen Ihminen sodassa -haasteeseen
*****
Piirityspäiväkirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Maria/Sinisen linnan kirjasto, Jonna ja Aino