Omenapuiden kukintakin on jo ohi, mutta grillikausi parhaimmillaan...

Ensin meni pilvikirsikoiden kukinta niin, että hyvä kun ehti huomata, nyt on omenapuidenkin kukinta jo ohitse, mutta kummatkin näette tässä sarjassa, jossa esittelen meidän uuden parvekkeellemme kiinnitetyn ruokakatoksen. Emme siis halunneet valokatetta pitkälle parvekkeellemme, vaan hankimme Sungrade -grillikatoksen, joka toimii meillä ruokailutilana.

Tässä parveke, josta puhun usein terassina, vaikka oikea terassi eli tuleva pergola, sijaitsee parvekkeen alle. Pergolaan on muuten tänään tulossa ritilöitä, joiden avulla köynnöshortensiat voivat alkaa muodostaa vihreää pergolan kattoa. Kuva on keskipihalta ja näkyvissä on ruokakatoksen pääty ja oikealla on kukkiva pilvikirsikka. Huomatkaa parvekkeen pylvästä nouseva köynnöshortensia.

Tässä sama kalliolta kuvattuna ja edellisen kuvan pilvikirsikka siis nyt vasemmalla. Ruokailukatos on kahden olohuoneemme ikkunan edessä, mutta ei pimennä yhtään sisätilaa ja näyttää hyvältä. Nyt jo villiviinit kiertävät katoksen koristeellisia kulmauksia seinän puolella. Heinäkuun lopulla kierrän pienet kirkkaat ledit kiertämään 'pesäämme'.

Katoksen ylänurkkaus ulkoreunalta. Kuvaan teille myöhemmin tällaisen kulman villiviinien peittämänä. Tämä ulkoreuna tullenee kohtaamaan köynnöshortensian, joka nousee jo vauhdilla parvekkeen ulkokulman nurkkaa ylöspäin. Kulmassa siis kukkiva pilvikirsikka.

Jos muistatte viimevuotisen ruokapöytämme Ikeasta, sen valkoisen, niin tämä ei ole enää sama. Se siirtyi parvekkeen toiseen päätyyn kukille ja yrteille ja ostimme tilalle hiukan isomman. Huomatkaa erityisesti, että kun tässä Sungradessa on tarkoitus mennä leveämmästä kohden sisälle, me teimme sen toisin, sillä parvekkeemme leveys ei olisi riittänyt tarkoitetulla tavalla ja toisaalta emme halunneet siirtää ruokailua alaterassille, sillä tästä on lyhyt matka viedä astiat keittiöön ja pesuun tai noutaa milloin mitäkin tarvitaan. Niinpä R. jätti vain toisen päädyn kiinnityksen kauniilla hyllytasolla ja toisen tasoista kiinnitti kuvassa näkyvään ikkunaan hyvin kantavaksi ikkunalaudaksi, jolla ovat viimeksi itäneet tuoksuherneet, mutta sitä voi suuremmalla porukalla käyttää laskutasona ja talvella pidän siinä kauniita kynttilälyhtyjä. Eräs parvekesyömisen etu on myös se, että tuskin koskaan hyttyset nousevat toiseen kerrokseen...

Nämä kuvat on otettu heti reissumme jälkeen eli pilvikirsikoiden kukkiessa, joten seinän villiviini ei ole vielä vauhdissa. Käytän nyt tunnelman tuojina isoja turkooseja lyhtyjä päädyn tasossa, jossa välillä myös joitain idätyksiä. Pöydällä käytössä ovat hauskat kalatuikut:

Oikein makrokuva;) Turkoosit Kivituikut ovat suvella alakerran huoneissamme, jossa turkoosi saa valloittaa.

Tästä kuvasta näette grillin paikan ja huomatkaa grillin takana oleva pöytä, joka palvelee kukka- ja yrittipöytänä, mutta myös tarvittaessa lisälaskutilana. Nyt tuo päädyn ritilä on jo aivan vihreänä ja sen vieressä olevaa toimisto/kirjaston ikkunaa kiertää rehevä köynnöshortensia. Suuri aurinkovarjomme on siirretty tähän päätyyn ja antaa puolivarjotilaa ulkona oleville lehtikaktuksille sekä varjoa minulle kirjastoon. Tässä on sen sadasti grillattu niin vesi- kuin lumisateessa, mutta suven paahdetta rauhoittaa juuri parvekkeen keskiosan edessä kasvava suuri vaahtera. Minun pyörivä, mukava, suuri rottinkinen lukutuolini mahtuu vielä hyvin tähän grillin päätyyn, vaahteran varjoon. Sen vierestä onkin sitten ovi olohuoneeseen, josta pääsee helposti keittiöön.

Tähän mahtuu neljä syömään ja jos pöydän kääntää toisinpäin, niin kuusi. Nyt kun hyvin myöhässä aloittelimme grillikautta, tilaa oli ruhtinaallisesti. Takana kukkii talviomenapuu Antonovka sekä sen takana pari keltakanelia ja vasta niiden takana on kolmas puutarhataso, jossa kirsikka- ja luumupuut. Siis kulmassa pilvikirsikka, päädyssä omenapuut. Näyttää olevan grillattua kanaa tarjolla...

Siis grillattua kanaa, persikkasinihomejuustosalaattia sekä tomaatti-mozzarellasalaattia

Seuraavana päivänä grillattua lohta, perunasalaatti uusista perunoista sekä täytetyt herkkusienet pekoniin käärittyinä. Käytin nyt täytteenä Koskenlaskijaa sipuli-ruohosipulilla, mutta kanan seuraksi kun teen tämän kokeilen samaa juustoa paprikalla.

Tässä tämä erinomainen lisuke monelle ruoalle ja valmistuvat grillissä helposti. Meillä puolet täytetään aina sinihomejuustolla, mutta kun se vain on niin hyvää...Pekoni ei minulle maistu, mutta kaikki tulee syötyä, sillä R.:lle pekoni on herkkujen herkku. Tosin meillä mikään ei mene ikinä kalan ohi...Seuraavaksi taidamme kokeilla erästä muikkujuttua...

Tämä oli päivä, jolloin huomasimme, että omenapuidenkin kukinta alkaa kohta olla jo ohitse...

Tämä ruokailukatos on meidän juttu. Emme ole ikinä syttyneet valokatteille, joten kun tämän Kodin Ykkösessä näimme, se oli heti klick. Katos ei ole muovia, joten tunnen syvää kodikkuutta, kun sade ropisee kattoon...lapsuuden ääni. Kuvaan teille tämän vielä pitkältä sivulta, kunhan valkoinen Holger Isabella -syreeni pääsee täyteen vauhtiinsa...ja tässä sitä nyt sitten:

Vasemmalla kukkii nyt jo valkoinen Isabella Holger -syreeni. Se on siis kolmas valkoinen, joka ympäröi terassihuonettamme. Kuvassa näkyvissä parveke koko pituudeltaan ja grilli on suunnillen vaahteran takana kuin myös suuri, pyörivä rottinkinen lukutuolini. Varjo on nyt oikeassa reunassa lähinnä suojaamassa ulkona olevia lehtikaktksiani, jotka eivät pidä suorasta paahteesta, mutta jos vien kaktukset puutarhan varjoihin ja laitan tilalle yrttejä ja kukkivia kukkia, varjo on ainakin päivät suljettuna. Sateella iso varjo suojaa grillaajaa kastumiselta etc.

Tämä 'huone' on siis keväällä ja alkusuvesta täysin valkoisena kukkivien puiden ja pensaiden ympäröimä.

Helle täällä hautoo...En valita nyt, sillä luen päivälläkin ja taidanpa lukea blogihistoriani erästä parasta kirjaa. Siitä myöhemmin. Eilen noudin kesäarvontaani teille Tua Harnon Ne jotka jäävät. Mukavaa helleviikon jatkoa teille kaikille! Kullerot avautuivat eilen...

Love
Leena Lumi

Julianne Moore loistaa Sarah Palinina

Tämän päivän Helsingin sanomissa Timo Peltonen arvostelee HBO:n elokuvan Pelin henki (Game Change, USA 2012), jossa Julianne Moore loistaa Sarah Palinina.

Olen aina ollut hyvin kiinnostunut USA:n politiikasta ja seurannut jokaisen presidenttivaalitaiston henkeä pidätellen. Obaman valinnan selvittyä kaikki tähteni syttyivät loistamaan: Voitto koko maailman demokraateille. Minun mielestäni.

Minulle on tulossa outo päivä, eikä ihan miellyttävä ja vain osa johtuu tästä uskomattomasta helteestä...Siksi aion tänään ikävimmän osuuden jälkeen hemmotella itseäni käymällä Suomalaisessa kirjakaupassa ostamassa teille kesäarvontaani vielä yhden tai kaksi kirjaa, joista omistani en raaski luopua. Puutarhan kastelun on luvanut tänään hoitaa R. ja minä istun klo 21 TV1:n ääreen ison vaniljakermanougatjäätelön kera. Toivottavasti R. liittyy seuraani puutarhan jälkeen. Jos tämä on se ainoa TV-ohjelma, jonka tänä suvena katson, se sopii hyvin, sillä Julianne Moore on yksi suosikkinäyttelijöistäni. Minua kylmää etukäteen, miten uskottavasti  hän vie roolinsa Palinina...

Ja näin Timo Peltonen:

Vaalikamppailusta kertova HBO:N elokuva Pelin henki on voimakkaimmillaan kohdassa, jossa Palinin puutteet varapresidenttiehdokkaana alkavat nousta esiin. Samalla kun vaalikamppanjassa alkaa kiihkeä selvitymiskamppailu, jossa neuvojat ja asiantuntijat epäilevät työnsä mielekkyyttä, Palinin oma draaman kaari nousee yhteen huipentumaansa. (TP)

Julianne Moore loistaa Palinin roolissa. Pelkästään varapresidenttiehdokkaan imitoiminen on taitava suoritus, mutta Moore saa Palinin tuntumaan myös inhimilliseltä. Roolityö palkittiin Emmyllä. (TP)

Vaalistrategi Schmidt kehui Pelin henkeä "erittäin todenmukaiseksi" MSNBC:n haastattelussa vuonna 2012. Hän totesi kampanjan opettaneen, että on pahempiakin asioita kuin häviäminen, ja jatkoi toteamalla: "Ajatus Palinista presidenttinä on pelottava." (TP)

Leena Lumi

Game Change

Atsalea: Rakastu oranssiin! ja mitä puutarhassa on tapahtunut tänä keväänä

Ajoimme eilen mm. Viherlandiaan noutamaan kotiloloiden karkottajaa ja yhtäkkiä näin oranssin atsalean, johon olin ihastunut jo tämän kevään puutarhakirjassa Onnellisen puutarhurin vuosi ja se oli menoa, sillä heti sanoi klick. Hankinta on siis Revontuliatsalea Mandarin Lights, joka kukkii kirkkaan punaoranssein, miedosti tuoksuvin ja runsain kukin.

Pidän atsaleasta juuri sen tähden, että se pudottaa lehtensä, ei vaadi vuosittaista leikkausta eikä kevätsuojausta. Maksaessani tutulle puutarhamyyjälle, kysyin, mikä olisi tälle kasville vaaraksi. Hän vastasi: R! No sen tähden, että häneltä oli sama kasvi menehtynyt miehen tekemiin lumitöihin eli tämän päälle ei saa kasata lunta.

Tässä kokeilimme sinisen ja oranssin liittoa, mutta tähän pensas ei voinut jäädä, sillä juuri tässä kasataan lunta. Niinpä atsalea tuli etupihalle kahden suuren syyshortensian väliin, pihavalon juurelle. Toisella puolella on lampun alla nuori kuutamohortensia, joten näyttää aika kivalta. Ja valoa nyt riittää vähän liiankin kanssa, sillä paitsi, että kaadatimme talvella jättimäisen hopeakuusen, kun syyshortensiani alkoivat kärsiä sen varjostuksesta, kaadoimme itse etupihalta vielä yhden serbiankuusen, jonka tilalle istutimme japaninmarjakuusen.

Lisäksi olen istuttanut lisää kolme valkoista särkynyttä sydäntä, Dicentra spectablis 'Alba' sekä kolme jalo-onnenpensasta Forsythia 'Northern Gold'. Ensi keväänä istutamme vielä koreanonnenpensaan kohtaan, joka kaipaa kookkaampaa lajiketta.

Valkoiset tuoksuherneet ovat ihmeekseni itäneet hyvin ja vasta tänään istutin krasseja jättimäisiin ruukkuihin alaterassille. Pilvikirsikan kasvua saatte ihmetellä seuraavassa jutussani, jossa painopiste on kuitenkin jotain aivan muuta kuin puutarhaa.

Tätä White Touch -ihmettä ei tämä kevät minulle suonut ja tähän tulikin sitten oranssi atsalea. Puutarhailu on hyvin luovaa, mutta myös joskus rankkaa työtä. Silti mietin paljon värejä ja sitä, miltä kasvit näyttävät tiettyinä vuodenaikoina. Nyt on mukava odottaa jo ensi kevättäkin, kun keksin laittaa atsalean etupihalle, joka onkin kovin syyskasvipainotteinen eli syyshortensioita, mongolianvaahteroita, joissa tosin kärhöt jo kiipeilevät sinisinä kukkien ja sitten jo mainittu kuutamohortensia sekä tietysti syreeneitä. Ja aikuisten oikeasti olen kadottomassa etupihalta nurmikkoa käyttäen apunani hyvin vaaleanpunaista sammalleimua laattojen raunoissa sekä muuten villikukkia: puna-ailakkeja, akileijaa, lehtosinilatvaa, lemmikkejä, kissankelloja sekä esikkoja, muscareita, scilloja, kevätkaihonkukkaa, silkkiunikkoja ja malvaa

Kuulumisiin, sillä grilliruoka kutsuu! Liippaa seuraavaa aihetta...Ja luen muuten jotain todella, todella uskomatonta, josta myöhemmin.

Leena Lumi

Leena Lumi's Flower Power

Nyt kun on takana täysin lumeton talvi 2013-2014, meiltä menivät kääpiökatajat, Repandat, japanilaisesta rinteestä ja päätimme niiden tilalle istuttaa jonkin verran atsaleaa, joten tässä nyt sitten

oranssin lisäksi valkoista hennolla keltaisella eli revontuliatsalea Northern Hi-Lights.

Tämän tuoksu on aivan hurmaava ja jos omistaa vaikka pienenkin metsäpuutarhan, minusta tämä olisi kaunis ja luonnollinen valinta myös sinne.

Ja tässä revontuliatsalea Northern Hi-Lights lokakuulla 2016 japanilaisessa rinteessä, joka on pohjoispuolella. Nyt on kokeilussa näitä kolme, sitten yksi revontuliatsalea Mandarin Lights, joka kukki tosi surkeasti, tosin viime talven tammikuu oli helvetistä: kolme viikkoa vailla lunta -30 astetta! Mutta oranssi kaunotar ei minusta korjannut kesän mittaan yhtään! Olin niin pettynyt etten sanotuksi saa! Lähdin ostamaan lisää Northern Hi-Lightsia, mutta kun sitä ei ollut, tartuin komeimpaan atsaleataimeen, mitä oli ja se on

puistoatsalea Illusia, tässä Pinsiön taimiston kuvalla, kun oma ei vielä kukkinut, mutta komean yksilön sain. Kukat kuin Northern Hi-Lightsilla, mutta lehdistö ei ihan niin kauniin kepeä vaan muistuttaa enemmän rodoa, mutta onneksi lehdet tippuvat talveksi! En jaksa uskoa, että tässä on yhtä ihanaa tuoksua kuin suosikissani, mutta ensi kevät toivottavasti sen sitten näyttää.

Ehdin vielä istuttaa keskipihan ikivanhan kukkapenkin päätyyn Ruususen unen...Tässä juttua: Ruususen unta ja välähdyksiä viileässä suvessa

Sateisen juhannuksen 2017 jälkeisenä iltana otettu kuva revontuliatsalea Northern Hi-lightista kertoo suosikkini: Tässä kukat apposen auki, tuoksu on kuin valkolehdokin yöllä, ei mitään ötököitä, saa kauniin ruskavärin ja onneksi pudottaa lehtensä talveksi. Mitään muuta ei tarvitse kuin jänisverkon suojakseen. Tämä yksilö on etelänpuolella, mutta vähän varjossa kiitos mongolianvaahteroiden, mutta myös pohjoisrinteessä oleva Northern pärjää hyvin, kukat vain aukenivat vähän myöhemmin eli aukeavat vieläkin. Mikä ihana, ihana pikkupensas! Takana muuten näkyy tänä vuonna istutettu yhdestoista kartiovalkokuusemme.

Suvilukemista lukijoilleni - kesäarvonta!

Suvella kaikilla on aikaa lukea. Viimeistään heinäkuun päivinä, jolloin puutarhahullutkin vain kuuntelevat, miten heinä kasvaa ja kissankello näyttää aikaa vailla kiirettä. Haluan jakaa runsaasta kirjastostani lukijoilleni kirjoja, joten nyt alkaa arvonta, joka päättyy su 16.6. klo 12. Tulos julkaistaan johonkin aikaan samana päivänä.

Osallistua voivat vakituiseksi lukijakseni kirjautuneet tai kirjautuvat. Palkintoja jaetaan viisi. Ensimmäinen arpalippu tulee lukijanani olemisesta ja lisälipun saa linkittämisestä. Anonyyminä ei voi osallistua ja ellei ole blogia, josta löytyvät yhteystiedot, ne pitää ilmoittaa minulle osallistumisen yhteydessä. Viidestä ensimmäiseksi tullut valitsee ensin, sitten toiseksi tullut etc. Ellei voittajalistassa ollut ilmoittaudu ti 18.6. klo 18 mennessä, jono nytkähtää eteenpäin ja nostetaan lisäarpa. Ilmoittakaa kommetissanne, monellako arvalla olette mukana, kiitos.

Kahden arpalipun saajat eli he, jotka linkittävät, voivat käyttää tämän jutun kuvia.

Ellet itse tarvitse kirjoja, voit aina antaa niitä lahjaksi, tuliaisena, muuten vaan. Kirjani ovat kertalleen luettuja paitsi muutamat, jotka olen ostanut ihan tätä arvontaa varten, sillä ainahan sitä bibiliofiilille tulee vastaan teoksia, joista ei raaski luopua ikinä.

Muistattehan, että minulla on kommenttivalvonta, joten älkää hermostuko, jos osallistumisenne ei heti näy: En istu koneella enää 24/7. Olen välillä liesussa, mutta jotenkin oudolla tavalla arvonta antaa minulle lisäaikaa lukemiselle ja puutarhalle, vaikka tässä on tietty myös oma työnsä - jälkeenpäin. Onnettarena toimii Lumimies, joka arvonnan aikoina onkin jo Vapaaherra! Sitä mukaa kun ehdin linkitän ne kirjat, jotka olen lukenut, muista löytynee arvioita toisista kirjablogeista.

Toivotan iloista arvontaa ja aurinkoisia kesäkuun päiviä!

Ilona Pietiläinen: Unelmien piilopaikka  - Sisustus- ja rakennusideoita kesäasumiseen

Mia Grönstrand, Katja Juurikko: Puutarhassa kotini - Etelä-Suomen avoimet puutarhat

Puutarhamaailma 2012

Puutarhamaailma 2013

Lisa Lemke: Syödään porukalla - Tervetuloa kesäpöytään

Tatu Lehtovaara: Kesän grilliherkut

Saila Routio: Puutarha laatikoissa - Viljelylaatikot, ruukut, kasvihuoneet, kohopenkit  varattu!

Tommy Tønsberg ja Kenneth Ingebretsen: Hehkuvat sipulikukat - 250 kauneinta lajia

Lisa Lemke: Grillatun kera - Kastikkeet, lisukkeet, salaatit ja jälkiruoat

Caroline Hofberg: Runsaat salaatit

Virpi Kurjenlento, Sami Repo: Suomalaista voimaruokaa  Varattu!

Mauri Korhonen, Tatu Lehtovaara: Sienet ja sieniherkut

Soili Soisalo. Eeva Voutilainen: Mustikka, ruis ja rypsi - Voimaruokaa Suomesta uudistettu painos!

Anneli Kanto: Pala palalta pois - Kertomuksia Alzheimerin taudista

Tapani Heinonen: Reunalla  Rohkea!

Arnaud Delmontel&David Batty: Tumman suklaan herkut - 80 vastustamatonta ohjetta

Olle Lönnaeus: Menneisyyden hinta

Vera Vala: Kuolema Syprsessin varjossa

Ferdinand von Schirach: Collinin tapaus

Markku Envall: Jäät lähtevät

Tee itse Terveyssnapsit, -viinit ja -liköörit

Alex Capus: Léon ja Louise  varattu!

Mary Higgins Clark: Yö kuuluu minulle

Ilona Pietiläinen: Villa Charme - tuunaa ja kaunista kotiasi

Tanja Lintula: Huomenna rakastan vähemmän

Pia Juul: Hallandin murha

Rosamund Lupton: Mitä jäljelle jää

Majgull Axelsson: Kuparienkeli

Mia Vänskä: Musta kuu

Joonas Konstig: Totuus naisista

Graham Moore: Kuolema Sherlock seurassa

Kirsti Kuronen: Ammeiden aika

Anne Holt: Julkkismurhat

Ruokatoimittajat ry: Kakkujen kuningattaret - Ruokatoimittajien kakkubravuurit vuoden jokaiselle viikolle   Varattu!

Inger Frimansson: Pahaa pelkäämättä

Denise Mina: Ampiaiskesä

Sarah Winman: Kani nimeltä Jumala

Marja Björk: Poika

Karin Slaughter: Kivun jäljet

Karin Slaughter: Pettävä hiljaisuus

Juha-Pekka Koskinen&Miranda Koskinen: Hallava Hevonen

Raili Mikkanen, Laura Valojärvi: Mennään sirkukseen

Sarah Blake: Jos saat tämän kirjeen

Denise Mina: Yksin yössä

Philippa Gregory: Valkoinen kuningatar

Lisa Ballantyne: Syyllinen  Tätä en voisi jättää kesken!

Ian McEwan: Vieraan turva

Aravind Adiga: Viimeinen mies

Else&Vesa Leivo: Tulppaanitarhan lumo ♥

Kati Hiekkapelto: Kolibri

Kim Edwards: Unien järvi

Philippa Gregory: Punainen kuningatar

Rauha S. Virtanen: Seljan Tuli ja Lumi

Tua Harno: Ne jotka jäävät  Varattu!

Tee itse Herkulliset - Hillot, hyytelöt ja marmeladit

Mooses Mentula: Isän kanssa kahden

Jørgen Brekke: Armon piiri

Jørgen Brekke: Uneton

Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa



Love
Leena Lumi

Mysteriet

Nyt kun en enää rakasta sinua...

Nyt kun en enää rakasta sinua
runoissani on vähemmän toukokuun päiviä
vähemmän syreeneitä
eivätkä kylän kadut enää haukottele 
orvokin tuoksusta päihtyneinä
vähemmän on lunta, tuulta ja merta
niin kuin kaikki vuodenajat
menisivät yhdessä ohi
myös runoni muuttuu paljaaksi, harmaantuu
nyt kun en enää rakasta sinua
en rakasta edes lapsuuttani
vaikka niin hyvä olisi piiloutua siihen
juosta kesästä kesään
poppelipuulta poppelipuulle
jotta voisin näyttää sinut
kirkossa leikkivälle pikkutytölle
niin pienelle
että hän melkein hukkui 
vastapuituun viljaan
nyt kun en enää rakasta sinua
kiinni puristetut leuat
sulkeutuvat nyyhkytyksen ympärille
lapsen haavoilla kahdenkymmenen vuoden kultapöly
isoäidin petuniat ovat orpoja
ja vaikka japanilaiset kanat
asettuvat yöksi hapankirsikkapuun oksalle
en piittaa edes niistä
tahmeita, haaveksivia päiviä pääksytysten
minulla ei ole enää mitään tekemistä
minua ei enää jännitä en pidä kiirettä
en enää asetu raekuuroon taputtamaan käsiä
maassa on nyt yksi noita vähemmän
yksi haltijatar vähemmän
linnut lentävät kauas minun luotani
en passita niitä enää sinun luoksesi
nyt kun en enää rakasta sinua
en halua kirjoittaa runoja
haluan keksiä uusia sanoja
uusia vuodenaikoja, uusia kukkia, uusia jokia
haluan antaa uudet nimet kaikille
sillä entiset tekevät kipeää
nyt kun en enää rakasta sinua
maanosa jossa olin elänyt sinun kanssasi
uhkaa minua alati
niin kuin tulivuori valmiina purkautumaan
maanosa jossa en ole tarvinnut muiden kesää
muiden leipää, muiden kädenlyöntejä
maanosa jossa olin askeetti otsasi valossa.

- Erzsébet Tóth -
Aamut, hiukset hajallaan (WSOY 2011, suomennos Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)

Olle Lönnaeus: Menneisyyden hinta

”Paskat minä hänen kiltteydestään. Poika lähtee täältä!”

Viimeiset sanat tulivat huutamalla. Sitten keittiössä tuli aivan hiljaista. Konrad kuuli oman sydämensä hakkaavan. Hän painoi kättä rintaansa vasten rauhoittaakseen sydäntään. Sitten vieras ääni alkoi taas puhua, nyt tasaisempana, täynnä tukahdutettua vihaa.

”Tehdäänpä nyt yksi asia selväksi. Joko hän tai minä. Polakki tai teidän oma poikanne.”

Seurasi hetken hiljaisuus. Sitten hän kuuli Signen puhuvan. Ääntä tosin oli vaikea tunnistaa. Sillä jos Signen ääni oli päivällä ollut lempeä ja huomaamaton kuin perhosen lepatus, nyt se oli raudanluja.

”Veremme on synnin saastuttama”, hän sanoi. ”Tästä ei puhuta enää koskaan, Klas. Mutta sinä tiedät. Ja me tiedämme. Meillä on synti sovitettavanamme.”

Olle Lönnaeuksen ensimmäinen romaani Menneisyyden hinta (Det som ska sonas, Minerva Crime 2013, suomennos Salla Korpela) on niin vahva debyytti lukuisia journalistipalkintoja voittaneelta Olle Lönnaukselta kirjailijana, että taidan uskoa Västerbottens Folkbladetin väittämään: ”Vuoden paras ruotsalainen dekkari.”

Menneisyyden hinnassa toistuu sattumalta se outo kuvio kuin Syyllisessä. että kasvattilapsi jättää perheensä iäksi. Daniel Hunter Syyllisessä edes kertoi miksi, mutta toimittaja Konrad Jonsson vaikenee iäksi. Tai niin hän luulee, mutta elämä päättää toisin. Järkyttävän panttivankidraaman seurauksena Konrad kadottaa otteen työstään ja muusta elämästään. Juuri tähän kohtaan iskee elämän laki kuoleman muodossa, sillä Konradin kasvattivanhemmat Herman ja Signe murhataan ja Konrad joutuu palaamaan Tomelillan pikkukaupunkiin. Tasapainottomassa tilassaan hän joutuu kohtaamaan uudelleen sen menneisyytensä, jonka on halunnut iäksi unohtaa aina velipuoli Klasia myöten. Ikävät muistot vyyhteytyvät käynnissä olevaan murhatutkimukseen ja kaiken peittää sumu, jonka alta Konrad yrittää tavoittaa olennaisen: Mitä tapahtui hänen oikealle äidilleen Agnesille? 

Tomelilla ei todellakaan ole mikään lintukoto, vaan hyvin ikävä paikkakunta täynnä sekä näkyvää että piilotettua rasismia, vaiettuja pimeän töitä ja hönkäävää julmuutta, jolla on mukasivistyneet ja hymyilevät kasvot. Murhasta syytetään aluksi kahta Kosovon albaania kunnes tutkinta saa aivan uuden suunnan.

Lönnaeus osaa kirjoittaa vetävästi ja tuo kiitettävän vähän esiin varsinaista poliisitutkintaa. Lukija pääsee etenkin Konradin ajatusten ja kokemusten kautta mukaan vuosikymmeniä vanhaan, vaiettuun rikokseen kuin myös sisälle siihen poikaan, joka Konrad muinoin oli, sillä menneisyydestä tulee Konradille raskas peili, josta heijastuvat hänen hylkäämänsä Sven, kasvattiäiti Signen kärsivät silmät kuin myös Klasin viha ja eräät punaiset, tuulessa liehuvat hiukset…

Ruotsalaiset dekkarit ovat tunnettuja laadustaan, mutta kun niitä lukee kymmeniä vuosia paljon, tulee joskus olo, että toista ei enää erota toisesta. Sitä pelkoa tuskin joutuu kohtaamaan lukija tarttuessaan Menneisyyden hintaan. Olle Lönnaeus on vahvasti omaääninen kirjailija, jolta hänen koukkuunsa joutuneet jo odottavat seuraavaa teosta.

Yhtäkkiä hän kuulee ääniä.

Joku nyyhkyttää.

Signe istuu punaisessa plyysisohvassa. Vierassohvassa. Klasin pää lepää hänen sylissään. Klas makaa sohvalla, ja hänen jalkansa roikkuvat lattiaa vasten. Aikuinen mies. Signen kasvot ovat harmaat. Hän silittää hitaasti poikansa hiuksia hellällä kädellä. Sopottaa jotakin hiljaa.

Sitten hän kavahtaa.

Yhden veitsenterävän sekunnin ajan hän tuijottaa suoraan ylös porrastasanteelle, jonne Konrad on piiloutunut.

Sitten sirpale hajoaa tuhansiksi siruiksi.

*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Annika K.

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Viisi parasta kotimaista 2000 -luvulta tai sitten ei

Helsingin Sanomat tiedustelee 22.5. lehdessään Mikä on 2000 -luvun paras romaani? Minulla ei ollut mitään aikomusta tähän ryhtyä, ei siis edes osallistua saatikka tuoda aihetta blogiini. Jossain vaiheessa kuitenkin tein listan Hesarille. Kolme ensimmäistä kirjaa olivat minulle kristallinkirkkaat, kahta viimeistä sain oikein miettiä, sillä ehdokkaita olisikin yllättäen ollut enemmän. Kerrankin sain aikaiseksi perusteelliset, mutta lyhyet perustelut, mutta en niitä tajunnut tallentaa, koska edelleenkään en ollut tuomassa listaa blogiini. Näissä listoissa on monia ongelmia ja sen huomaa, jos niitä alkaa ristivalottamaan. Syntyy liian monta 'miksi?' Kaiken lisäksi minua ärsytti se, että Hesari tarjosi jo tässä vaiheessa omien kriitikoidensa listaa, jolloin on aivan selvää, että moni jo vaikka mukavuudenhalusta nappaa ainakin kirjan tai kaksi ko. listalta olipa sen lukenut tai ei. Johdattelu ei ollut Hesarilta fiksua ennen kuin lukijoiden äänet on kuultu.

Tässä nyt kuitenkin minun listani:

1. Katja Kettu: Kätilö

Juureva, rohkea, omaääninen, vetävä tarina, joka ei jätä ketään kylmäksi. Tässä kirja, joka on listallani myös jos joskus listaan blogini parhaat, vaikka kirja ei kelvannut edes Finlandia-ehdokkaaksi.

2. Marja-Leena Virtanen: Kirjeitä kiven alle

Todenmakuinen, vahva ja erilainen kuvaus siirtokarjalaisuudesta. Kylmä virta kulkee sukupolvelta toiseen äidistä tyttäriin...

3. Tua Harno: Ne jotka jäävät

Kylmäävän täydellinen. Olen sanaton tämän esikoisteoksen äärellä. Vetävä juoni. Huikean kaunis kieli. Minun ehdokkaani Finlandia-voittajaksi.

4. Johan Bargum:  Syyspurjehdus

Kirkas timantti. Tiivistyksen ylistys. Kolmiodraamasta neroudella.

5. Tapani Heinonen: Reunalla

Rohkea! Tätä ei ole kirjoitettu ennen, sillä homoseksuaalisuus maalaisyhteisössä on ollut tabu. Suomalainen Sieppari ruispellossa. Tällaisen teoksen paikka ei ole katveessa!

Kympissä olisi mukana ollut jo tietenkin  Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät, olisi voinut olla vitosessakin, mutta elän jotain kapinaa niiden hyvien kirjojen puolesta, jotka jäävät suurelle yleisölle tuntemattomiksi. Myös Heidi Köngäksen Vieras mies olisi mahtunut kymppiini. Monta helmeä jää löytymättä...eli tänään siis näin.

Pisaraakaan vettä ei ole saatu noin kuukauteen ja kotiloista en jaksa enää. Kasvien päällä on niin paljon siitepölyä, että olen rikkaruohoja kitkiessäni saanut jonkun allergisen reaktion ja nyt odotan, että lääkkeet auttavat. Eilen Viherlandiassa lounaalla ystävän kanssa ja toin tullessani taas kerran Mårbackaa, vaikka se aina kasvaa minulla niin valtavan suureksi. No kasvakoon!

Kaunista keskiviikkoa!

Love
Leena Lumi

PS. Täällä Helmi-Maarian mielipide Hesarin listajutusta.

Nyt kun edelleen elelemme 2000-lukua ja on menossa lokakuu 2014, huomaan tuoda tähän juttuun lisäinfon eli Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme on minusta tällä hetkellä blogiini lukemistani kirjoista ehdottomasti paras. Kuka jää yllä olevalta listalta pois? Vastaa sinä, lukijani.

Tällä hetkellä veikkaan Finlandia -ehdokkaaksi Tommi Kinnusen Nejäntienristeystä ja pari muutakin on mielessä, mutta katsotaan...ja ne pari muuta tulevat ainakin näkymään Leena Lumin vuoden 2014 parhaissa kirjoissa.

Lisa Ballantyne: Syyllinen

Olette kuulleet syytetyn kertovan itse viehtymyksestään murhiin ja kuolemaan. Olette kuulleet asiantuntijoiden todistavan, että syytetyllä on Aspergerin kirjoon kuuluva lievä sairaus, joka altistaa hänet väkivaltaiselle käytökselle, minkä vuoksi hänen on vaikea solmia ystävyyksiä. Se ei kuitenkaan estä häntä valehtelemasta tekemisistään. Ja onhan hän valehdellut todistaessaan, ettei murhannut uhria. Olemme kuulleet uhrin naapureita, joiden lapsia syytetty kiusasi ennen kuin meni vielä pidemmälle ja murhasi raa’asti Benjamin Stokesin. Syytetty uhkaili naapureiden lapsia lasinpaloilla, hän kiusasi ja pahoinpiteli uhriaan kunnes elokuun kahdeksantena päivänä tappoi tämän. Pojat ovat poikia, mutta…(syyttäjä Jones)

Lisa Ballantynen esikokoisteos Syyllinen (The Guilty One, Minerva, suomennos Salla Korpela) raapii lukijan sielua vereslihalle, sillä mitä muuta voi tapahtua, kun kahdeksanvuotias Ben Stokes löydetään surmattuna leikkikentältä ja murhasta syytetään yksitoistavuotiasta Sebastian Crollia.  Jo lapsen ajatteleminen mahdollisena murhaajana heikottaa, mutta kun puolustusasianajaja Daniel Hunter ottaa yhdessä Irenen kanssa hoitaakseen Sebastianin puolustuksen alkaa purkautua kaikki se salattu viha, jota Daniel oli vuosikausia padonnut sisälleen. Hän samaistuu voimakkaasti Sebastianiin, tuntien kokeneensa paljon samaa isän pahoinpidellessä äitiä, äidin käyttäessä huumeita ja lopulta joutuessaan sijaiskotiin. On vain yksi ero: Danielilla ei koskaan ollut Sebastianin itsevarmuutta.

Kirja jakaantuu kahteen osaan Rikokset ja Tuomio, joista ensin mainitussa keskitytään sekä Sebastianin oletettuun rikokseen sekä siihen miltei mystiseen seikkaan, miten Danielista, nuorisorikollisesta ja sijoituslapsesta, jota kukaan ei halunnut, kukaan ei halunnut ennen Minnieä, tuli menestyvä asianajaja ja itsevarma komea mies. Tosin mies, jonka Sebastianin tapaus miltei suistaa raiteiltaan, sillä Daniel on kantanut vuosikausia vihataakkaa, josta on halunnut intohimoisesti pitää kiinni samalla kun on hylännyt hänet pelastaneen Minnien. Tuomiossa kaikki rikokset avataan ja asetetaan tuomiolle. Daniel joutuu peilaamaan omaan käytöstään puolustamansa lapsen, Sebastianin, elämän tapahtumien kautta aivan sattumoisin yhtenevistä nyansseista alkaen.

Lukijalle skotlantilaisen Ballantynen teos avaa monia polkuja, joita seuraamalla pääsee vahvan, psykologisen romaanin kipupisteisiin, tuomiopaikoille, joissa peittävät varjot menettävät mahtinsa. Kirja ei ole ollenkaan dekkari, mutta sitä lukee yhtä intensiivisesti ja henkeä pidätellen.

Mitenkään emme voi ohittaa kirjan omalaatuisinta persoonaa, irlantilaista Minnieä, joka asuu pientä maatilaansa yksin. Pitää kanoja ja vuohia, koiraa, ottaa vuosi vuoden jälkeen sijoituslapsia, mutta ryhtyy adoptioon vasta Danielin tultua hänelle. Mikä on tämän giniä päivittäin nauttivan, mutta vain kerran vuodessa itsensä suruhumalaan hukuttavan naisen historia. Mistä hän löytää voimansa vahvistaa ja antaa uskoa Danielille, josta on tullut muille hylkiö ja jonka vain Minnie näkee toisin silmin ja uskoen. Miksi Daniel hylkää pelastajansa, paljasjalkaisen, löytökoiria pelastavan, lihapiirakoita, pannukakkuja, kalaa ja perunoita tarjoavan juurevan naisen, joka ei kertaakaan kavahda häntä minkään uhan alla? Minnien joka istuu hajareisin polkien pianon pedaaleja paljailla, paksunahkaisilla jaloillaan, Irlanninmeren siniset silmät valoa ja iloa loistaen...Minnien, joka saa hänet nauramaan, kunnes…

Syyllinen on hämmästyttävä teos esikoisromaaniksi ja sen on myös maailma huomannut.  Kirjan käännösoikeudet on myyty jo yli kahteenkymmeneen maahan ja suitsutusta sataa:

Yksi parhaista esikoisromaaneista, joihin olen törmännyt. (The Daily Record)

-         Ajatuksia herättävä, rohkea ja haastava kirja, jota ei voi laskea kädestään. (Rosamund Lupton)

-          

Lisa Ballantynen esikoisromaani on samaan aikaan koskettava ja jännittävä; täynnä rikkaita yksityiskohtia mutta verhotussa yksinkertaisuudessaan kuin vertauskuva koko elämästä. (Joyce Carol Oates)

-          

Täydesti samaa mieltä edellä mainittujen kanssa ja uskon, että näin tulette tekin kokemaan, kun kirjaan tartutte ja pääsette Danielin pään sisälle:

Danielin jalkoja heikotti hänen kävellessään rinnettä alas. Hän ontui kuin olisi loukkaantunut, mutta aurinko paistoi lämpimänä ja lohdullisena hänen selkäänsä. Hän pyyhkäisi kasvonsa kuivaksi ja tiesi, että kaikki hänen kokemansa rakkaus ja lämpö olivat hänen selkänsä takana. Ja hän jätti ne taakseen.


*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Kirjasähkökäyrä

Kiitos tytöt!

Eilen oli sitten tyttöjen, Bessun ja kahden serkkuni, minulle järjestämä tyttöilta. Ruokailu ja viini nautittiin Siinä Yhdessä Paikassa, joka on mielestämme Jyväskylän paras. Yllä Bessu ja minä 'ravintolamme' edessä muita odottamassa.

Kuvien ottajana R., joka saa tässä vaiheessa olla vielä mukana.

Serkkujeni saavuttua sain kuulla kauniin runon, jonka Anne-serkku oli itse kirjoittanut. Hieman kyynelehdin...Laitan runon tämän jutun loppuun, että tekin saatta siitä nauttia.

Tässä Bessu ja serkukset. Anne-serkku oli muuten tosi villillä tuulella;)

Serkuspotretti muistoksi. Vasemmalla Anne, sitten minä ja oikealla Tuire-serkku. Kuva on Sen Yhden Paikan aulasta, joka on aina sisustettu hyvin kauniisti. Jo neljännesvuosisadan olen pitänyt Ranskalaisia Korkoja suosikkipaikkanani ja tänne tulemme mm. joka elokuu viettämään Bessun synttäreitä...

Dress code oli meillä nyt aivan poikkeuksellinen eli kellään ei ollut leninkiä ja syy oli se, että halusimme ruokailun jälkeen istua viinipihalla ja vielä ovat illat viileitä. Minä kyllä riisuin näiden kuvien jälkeen Saksasta ostamani tuubin, mutta se todellakin tuli tarpeeseen myöhemmin. Söimme todella hyvin, mutta en halunnut nyt olla töissä ja ottaa ruokakuvia, joten kamera lähti R:n matkassa kotiin. Jälkiruoaksi nautimme tietenkin Romanovin mansikat! Suosikkipaikastamme jatkoimme suosikkipubiimme Hemingwayhin, jossa Komistus laulamassa livenä Billy Idolin biisejä. Sainkin sitten kuulla ihan minulle esitettynä Sweet Sixteenin Mutta sitä ennen vielä R. ja minä sekä runo, jonka Anne oli kirjoittanut meille.

Kahden kanssasi illalla
Kaarlen sillalla.
Taivas itkee kuin viimeistä päivää,
syömmeni vailla on huolen häivää.
Rakkaani ylväästi livreessä kulkee
ja kohta minut hellästi syliinsä sulkee.
Jatkamme tanssia lävitse illan
kunnes saavumme portille sillan.
Sen kello on pysähtynyt -
aikamme on siis tässä ja nyt.

Kiitos tytöt ikimuistoisesta illasta♥

Love
Leena

PS. Sain serkultani juuri kuvan Komistuksesta, joka lauloi Sweet Sixteen. Olkaa hyvä arvon naiset:

Pyysin Annea ottamaan kuvan, kun laulaja katsoo kohden, mutta ehkä se ei sitten onnistunut...

Tässä meikä yön tunteina.

Kaikki tapahtui, mitään ei tapahtunut

Tuli ilta, sinä et koskaan -
oli ylläni tähtiviitta.

Kun talooni kolkutettiin,
se oli vain sydämeni.

Se on ripustettu nyt kaikkiin pihtipieliin,
sinunkin ovesi päälle;

saniaisten keskellä sammuva tuliruusu
köynnösten ruskeudessa.

Sydänverelläni värjäsin sinulle taivaan
karhunvatukaksi.

Tuli ilta, sinä et koskaan -
...Minä seisoin kultaisin kengin.

- Else Lasker-Schüler -
suomennos Aale Tynni

*****

Kaikki tapahtui. mitään ei tapahtunut. Luin todella hyvän kirjan, mutta en saa sitä nyt kirjoitettua ulos. Maailma ei siihen kaadu. Ystäväni koira lähtee koirien taivaaseen huomenna, jolloin tyttäreni menee katsomaan sheltin pentua, josta mahdollisesti tulee Dinan sisko. Elämä on kuolemista. Elämä on syntymistä. R. keräsi eilen iltamyöhällä noin viisisataa lehtokotiloa. Vuohenputket jatkavat röyhkeää juhlaansa, mutta raukeat kärhöt lohduttavat kauneudellaan. Peruutan osan kesän menoista, sillä en jaksa olla viihdytysjoukoissa. Ehkä jopa kesä sallii minulle luolanainenaikani. Tänään saapuvat tilatut onnenpensaat. On viileää: Sytytän leivariin tulet. Katson tulta ja mietin nuotiota, jota en lähtenyt sytyttämään. En voinut, sillä on henkinen kulovaroitustila. Alan noitua kynsiäni upeiksi huomiselle. Sovitan eri asusteita ja näen miten monta minä olen. Lähden pihalle kuiskimaan magnolialleni. Hyvästelen valkovuokot seuraavaan kevääseen. Elämä on eroja ja lähtöjä. Loppuja ja uusia alkuja. Elämälle kiitos suvannoista, joissa levähtää myrskyn jälkeen. En tiedä oliko myrsky, vai untako vain tai harhaa. Hiillos hehkuu, kipunoi. Käännyn ympäri: Näen vain tähdet. Maailman hitain viini on alkanut kypsyä. Lämmittelen jälkihehkussa ja olen täydellisen vahva. Pitkä jälkimaku.

Leena Lumi

How Can We Hang On To A Dream

Tulosvaroitus ja haastetta!

Nyt on pakko alistua välttämättömän edessä ja kertoa, että olin unohtanut, miten kiireinen toukokuu voi olla. Kaksi viikkoa poissa toukokuussa tarkoittaa, että liian iso puutarhamme on vuohenputkien vallassa ja heti kohta aloittavat voikukat. Bloggaamistahtini siis vähenee rajusti ja sama saattaa jatkua koko suven, sillä meidän kalenterissa on elokuun lopulle asti vapaana enää juhannus, jos viikonlopuista puhutaan ja sen vietämme aina kotisaarellamme. Viikot menevät puutarhassa, tulevassa remontissa, viikonlopun vieraisiin tai menoihin valmistuessa...Kaiken lisäksi iloinen perhetapatuma on tulossa, sillä Dina taitaa saada siskon! Sitä voisi luulla, että tyttären koirahankinnat eivät voi vaikuttaa meihin, mutta oi ja voi, kyllä ne voivat. Kun R. jää vapaaherraksi 7.6., me lähdemme jo seuraavana aamuna varhain pääkaupunkiin, sillä kun pentu on saapunut, emme voi viilettää nuorten kanssa Helsingin herkkumestoissa vähään aikaan. Porin seudulle myös suunnistamme ja vieraita on tulossa sekä läheltä että kauempaa. Tulevana viikonloppuna 'tytöt' vievät minut harjukaupungin yöhön, joten taitaa olla aika tälläytyä pois puutarhurilookista. Huomennna kampaaja, perjantaina laitan kynnet, vaikka onnenpensaat saapuvatkin samana päivänä ja tiedän, että en jaksa odottaa niiden istuttamista sunnuntaihin asti. Onneksi magnolia on jo kauniisti kasvamassa etupihalla...

Tyttöjen ilta ulkona - rosvoliiga, jolle yksikään isä, poika tai suurmies ei voi mitään.

- Pam Brown -

Sain Opuscololta Liebster Award -haasteen, jossa vastataan 11 kysymykseen.  Kiitos♥ Tässä minun vastaukseni:

1. Millaisia oireita lukemattomuus saa sinussa aikaan?

Levottomuutta, etenkin jos tiedossa on hyvin mieluista luettavaa.

2. Missä tilanteessa et kykene lukemaan?

Olen häiriöherkkä sekä kirjoittamisessa että lukemisessa, joten kaikki sählinki ympärillä ehkäisee molemmat toiminnot.

3. Mikä on rakkain tämänhetkinen lukupaikkasi?

Sänky. Olen myös opetellut uudelleen lukemaan ihan selälläni istuakseni vähemmän ja se sujuu muuten, mutta tiiliskiviromaanien kanssa kädet ovat lujilla;)

4.  Missä paikassa haluaisit lukea, jos saisit valita?

Merellä.

5. Mikä sana kuvaa sinua lukijana parhaiten?

Kranttu ahmatti!

6. Mikä sana kuvaa kirjahyllyäsi parhaiten?

Hallittu kaaos.

7.  Jos olisit kirja, mikä kirja olisit?

Lionel Shriverin Kaksoisvirhe

8. Jos kirjoittaisit kirjan, mikä olisi kirjan aihe?

Psykologinen avioliittoromaani ja/tai kuningatarmehiläiset.

9. Missä, mitä ja miten luit viimeksi?

Luin rahtilaivalla matkalla Saksaan Hanne-Vibeke Holstin Mitä he toisilleen tekivät about puoleen väliin ja loput Salzburgissa, jossa oli aikaa useampia päiviä. Rentona.

10. Mikä on kirjoihin tai lukemiseen liittyvä paheesi?

Tekee mieli samalla syödä jotain...hapankorppua rapistella pitkin vuodetta, tai antaa suklaan sulaa kitalaessa tai se kaikkein pahin eli jäätelöä!

11. Mistä kirjoihin tai lukemiseen liittyvästä asiasta et suostuisi luopumaan?

En ikinä luopuisi käännöskirjallisuudesta, sillä maailmankirjallisuus on minun kotimaani. Toisaalta en suostuisi myöskään luopumaan lukemisesta mistään hinnasta ja annoinkin R:lle varoituksen lukuhulluudestani ennen avioliittoa. Pakettiin minä kuuluvat aina kirjat ja koira.

Koska olen nyt superaikataulutettu, en tee uusia kysymyksiä, vaan toivon, että kuka ikinä ehtii, nappaa tämän haasteen tästä ja tekee sen Opuscolon erinomaisilla kysymyksillä. Ainakin Annika, Katja, Sonja, Katri ja....

Lähden nyt vuohenputkien kimppuun ja istuttamaan tuoksuhernettä sekä krassia. Laitan kuvia puutarhasta heti kun ehdimme niitä ottaa ja myös siitä grillikatoksestamme, jonka ennakkoluulottomasti asensimme parvekkeellemme. Kirjaakin tulee, mutta ei talvitahtiin.

Mukavaa viikon jatkoa teille kaikille!

Love
Leena Lumi

Toukokuulta

Sinihimmeä ilta,
meren häipyvä kuvastin, -
häikäisten nousevat vaahterat
kultaisia kukkia täynnä!

Kuka maalannut lie,
kuka mestari,
tämän elävän, kukkivan toukokuun,
nämä iltojen kultaiset terälehdet,
pian varisevat,
sinihimmeää taustaa vasten
katoavaisuuden -?

- Aila Meriluoto -
Lasimaalaus (WSOY 1951)

Hanne-Vibeke Holst: Mitä he toisilleen tekivät

Nuori ohjaajalupaus oli rakentanut oopperaan aavistuksen verran mahtipontisen loppukohtauksen, jossa viimeinen, mitä näyttämöllä näkyy, on seivästetty Muhammedin pää, vierellään Jeesuksen, Buddhan ja Neptunuksen päät. Berliinin oopperan taiteellisena johtajana minä olin viime kädessä vastuussa tästä ristiriitaisia tunteita herättävästä tulkinnasta, jonka takia Saksalla saattaisi kohta olla käsissään samanlainen kriisi kuin Tanskalla Muhammed-aiheisten pilapiirrosten vuoksi. Onnistuin kuitenkin sekä torjumaan kriisin että viemään ensi-illan läpi, ja siksi olen tänään juhlakalu ja palkinnonsaaja, en virkaheitto johtaja, jolta on revitty arvomerkit. Palkinto luovutetaan juhlallisessa seremoniassa Charlottenburgin linnassa, ja tilaisuuden kunniaksi on ongelmatyttäreni Sophie suostunut tulemaan Berliiniin. (Helena)

Hanne-Vibeke Holstin teos Mitä he toisilleen tekivät (Unskyldingen, WSOY 2013, suomennos Virpi Vainikainen) on kertomus neljän sukupolven draamasta. Seuraamme tarinaa vihan kasvusta alkaen 1940 –luvulta, jolloin pappi Thorvald ja hänen vaimonsa Gerda elävät päällepäin hyvinkin rakastavaa perhe-elämää saaden identtiset kaksospojat Leon ja Leifin sekä myöhemmin vielä kuuron pikkusisaren Karenin. Toinen maailmansota vyöryy Tanskan ylitse ja natsien aloittaessa juutalaisvainot, Thorvald ei voi mitenkään olla puuttumatta asiaan, vaan he alkavat Gerdan kanssa piilottaa vainottuja pappilaansa. Tämä asia johtaa seuraamuksiin, jotka eivät ole ihan odotetut, sillä Thorvaldin luonteessa on omat piilokarikkonsa.

Aikahypyissä olemme vuoroin toisessa maailmansodassa ja toisaalla taas illassa jolloin Berliinin oopperan taiteellisen johtajan suuri juhlailta kuin huipentuu siihen sokeeraavaan hetkeen, jolloin kapinatytär Sophie saapuu äitinsä kutsumana juhlaan tanskalais-palestiinalaisen poikaystävänsä Khalil Ibrahamin kanssa. Kaikki sujuu kuitenkin hyvinkin sivistyneesti, kunnes koittaa juhlien loppu ja Khalil väittää reppunsa jääneen Helenan toimistoon. Kolmikko palaa oopperataloon ja Helenan toimistoon, jolloin Khalil yllättäen alkaa vaatia Helenaa tilille juhlitusta näytöksestä:

Oletteko te panneet Allahin lähettilään, rauha ja siunaus hänelle, pään esille näyttämöllä?

Se oli taidetta, Khalil! Oopperaa! Panimme näyttämölle myös Jeesuksen, Buddhan ja Neptunuksen päät, yritän selittää. 

Sinä olet tahrannut pyhän Koraanin, sinä ansaitset kuolla. Armollisen Jumalan nimessä. Niin kuin harhaoppinen tanskalainen piirtäjäkin. Allahu Akbar!

Tästä saa dramaattisen alkunsa tarina, jossa nuori Khalil haluaa toteuttaa sitä pyhän uskontonsa kirjaa, joka kehottaa tappamaan vääräuskoiset…ja ennen kuin yö koittaa ovat sekä Sophie että Helena sidottuja ja ajanlasku kuolemaan alkaa. Ašhadu an la ilaha illa Allah wa ašhadu anna Muhammadan rasul Allah!

Yllä olevassa on vain höyhenen hipaisu siitä, mitä kirja pitää sisällään ja paljastusta ei ollenkaan, sillä Holstin kirjan kaari on paljon, paljon moniulotteisempi ja dramaattisempi. Mitä he toisilleen tekivät on suuri kertomus neljän sukupolven naisista, jotka ovat varttuneet kuningatarmehiläisäitiensä varjoissa heikkojen isien jaksamatta puuttua asiaan. Naisista, jotka ovat olleet haluttomia saamaan lapsia ja niiden synnyttyä ovat niitä entistä haluttomampia hoitamaan. Isistä, upeiden, iäkkäiden, tähtinä säihkyvien vaimojensa puolisoista, tulee salattujen valheiden säilyttäjiä, kuin valheen lukkoja. Neljä sukupolvea naisia elää lapsuutensa valheiden syövyttäessä tärkeät kehitysvuodet kuin myös myöhemmät lähestymisyritykset. Äidittömissä tytöissä kasvaa niin suuri rakkauden nälkä, että jotain aivan odottamatonta on pakko tapahtua ja mitenkään syyttömiä tapahtumien sakeaan valhesumuun eivät ole kaksoset Leif ja Leo. He ovat kuin primus motor, vaikka eivät ehkä sitä alun perin ollenkaan niin tarkoittaneet. Sukupolvien äidittömyys kasvattaa paitsi rakkauden nälkää, myös suurta vihaa ja etenkin kysymyksiä:

Olinko minä samanlainen kuin äiti? Olisinko geenien vietävissä?

Mitä he toisilleen tekivät julkaistiin New Yorkin kaksoistorni-iskun 10-vuotismuistopäivänä ja miten upeasti kirja tekeekään kunniaa tuolle surun mustalle päivälle! Olemme eri aikatasoissa, mutta samaa sukua, vaan eri maata. Olemme montaa kansallisuutta ja myös sellaista, mitä emme osanneet odottaakaan. Kohtaamme rohkeita naisia, jotka tekevät kyseenalaisia ratkaisuja muutenkin kuin pitämällä omat tyttärensä itsestä etäällä, sillä eihän mikään saa himmentää auringon valoa: Kuningatarmehiläiset ovat oma rotunsa! Erotikkaa näyttelee suurta osaa, mutta vieläkin enemmän se, että nämä vahvat, menestyneet naiset ovat jääneet paitsi äidinrakkautta, silloin kun he olisivat sitä kipeimmin tarvinneet. Jollakin mielettömällä tavalla juuri tämä kirja, Mitä he toisilleen tekivät, on kuin hengittäisi samaa menetyksen ilmaa, mitä on Tua Harnon teoksessa Ne jotka jäävät. Kumpikin kirja käsittelee sukupolvien ketjussa peilaten valheita, petoksia, jättämisiä, lähtemisiä ja jäämisiä. Siinä missä Harnolla miehet ovat ’pelimiehiä’, Holstilla naiset ovat kuningatarmehiläisiä ja molemmista tyyleistä syntyy raskas, tulevia polvia vammauttava taakka.

Äitini oli minulle ratkaisematon arvoitus. Hänestä erotessani olin aina lannistunut ja ymmälläni, sillä en tajunnut, kuinka yksikään äiti saattoi olla niin välinpitämätön omia jälkeläisiään kohtaan. Niin tympeä! Oliko hän mustasukkainen kun minä olin mennyt menestymään hänen maailmassaan? Miksei hän ollut ylpeä siitä että hänen tyttäressään oli versonut samanlainen rakkaus oopperaa kohtaan, hänen istuttamastaan siemenestä? Hänen ansiostaanhan La Callasin levyt olivat soineet meillä kotona yhtenään…

Olimme tavattoman nuoria…Ilmeisesti nuoruuden huuma tarttui äitiinkin, kai hän tunsi tai toivoi itsensä  yhtä nuoreksi…Hän joi, poltti ja tanssi ja puhui pojat pyörryksiin yhden toisensa jälkeen. Sitten hän havaitsi Paolon, jonka…


*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Kaisa Reetta T.  Kirjakaapin kummitus Karoliina Norkku Krista  Annami ja Annika K