Lumilla ja pakkasilla

 Lunta  on riittänyt ja lisää tulee, mutta nyt iskevät kuulemma luonnon voimat pakkasilla. Lumi on sellaista pehmeää ja suojaa antavaa, mutta pakkanen....Miten voivat selviytyä ne nuoret pikkupuut, jotka istutin suvella, kun kylmät tulivat ennen lumia. Nyt vuorossa tosikylmät, joten eikun hyggeilemme. Kynttilöitä, kirjoja takkatulia, pitkiä unia....Nautin kun aurinko ei herätä aamulla. Nukun muutenkin aika herkkänä.

Todella myös lepään ja tapaan kavereita, sillä 16 vuotta kirjoja kovatahtisesti melkein vei naisen. Nyt luen miten huvittaa, joten NetFlixin sarjatkin mahtuvat mukaan ja yksi oranssi kutomus. Se on ensi joulun lahja eräälle, joka näytti käydessään minulle kaulaliinaansa, jonka olin tehnyt hänelle kymmenen vuotta sitten. Hän oli käytännössä pitänyt sitä sadat hiihtokilometrit. Olin otettu. 

Olen käynyt koirakeskusteluja eräässä ryhmässä  ja heti heitti ikävän. Sylissäni tyttären ikälady, tässä vielä iskussa ja oma rakas Olgamme varmaan haluamassa myös syliin. Kun Olga lähti maa järähti. Silloin Dina tuli minulle avuksi. En ikinä aliarvioi pieniä villakoiria.

Nautitaan vielä hetken näistä armonöistä, kun tähtisadetta saamme rauhassa nauttia. 

Vuodenajat siirtelevät ajatuksiamme, mutta aina niihin mahtuu tähtiä.

Leena Lumi

Marraskuulla maa ei martona makaa

 

 Joskus kauan sitten marraskuu oli kauheinta mitä tiesin. Nyt kaikki on toisin eli kuukausi, jolloin saan suunnitella joulun menua taikka loikoa sohvalla kirja ja suklaalevy mukanani. Koska joulu on viides vuodenaikani on olohuoneen ruokapöytä täpötäynnä lahjapapereita, naruja ja paketoitavia yllätyksiä. Tänä vuonna olemme koolla meillä, joten vain yksi automatka enää ja se on Casperin nelivuotissynttäreille. Yritän kuitenkin pysyä vielä marraskuussa.

  

Olemme jo kaivaneet esille kaikki ledimme, sekä ulko että sisäledit. Ne on myös testattu ja pattereita on hankittu paljon. Isoon toisista syyshortensioista on eilen vedetty yli kolmensadan lampusarja pehmeävaloisia lamppuja. Se sitten edellytti kukkien leikkuuta tosi korkealta, mutta takana oleva saa kukkia vielä hetken. Valkoisen hyvin ohuen verhon takana loistavat kaunisvaloiset pikkuledit kuin tähdet taivaan ties kuinka monetta vuotta. Uuteen siniseen etuoveen en aio laittaa mitään koukkua kranssille vaan oven ympäri kierretään kaksinkertainen havukranssi valoilla. Ilonalta kauan sitten ostettu hopeinen kranssi hopeisilla poroilla menee nyt alakerran sisäänkäyntiin. Siellä jo oven vieressä sypressi kauniilla valosarjalla odottelee jouluperhettä. Apua! Minun piti kirjoittaa marraskuusta.

Marraskuu on hyvä lenkkeilykuukausi, koska ilma on raikas ja kostea. Ja vielä on voimakkaitakin värejä luonnossa. Marraskuussa on hyvää aikaa suunnitella noutopöytä ja kaivaa esille kaikkea jouluaiheista. Marraskuussa on aika muistaa ystävää, jota ei ole tavannut pitkään aikaan. Voi kutsua vaikka lounaalle ja tarjota kahvin kanssa vaniljaista, vahvaa kirsikkalikööriä, joka tulee omasta kellarista. Eilen viimeinen tasting ja hyvin oli onnistunut.

Tässä kuussa, jos missä katsomme netflixiltä sarjoja, sillä aikaa eivät vie enää 30 joulukorttia, ehkä vain kolme, Suvun vanhimmalle ja nuorimmalle ja hänelle, joka ei ole paljon kortteja saanut. Vaivihkaa suunnittelemme tekemiset ja merisiikaa on tilattu jo kiitettävä määrä. Aatolle emme laita enää juustotarjotinta, päivä se on seuraavakin, mutta viherpippuripateeta pitää olla ja Leenan valkosipuli-yrttisilakat.

Tämäkin kuva on marraskuulta muutama vuosi sitten. Vuodenajat tervehtivät toisiaan. Kolmen vuorokauden kynttilä, vielä yksinkertaiset havuvalot ja vanha ovi. Terassihortensia kukkii aivan intona. Tänä vuonna aion kokeila terassihortensiaa viedä talven läpi kellarissa. Nyt kaksi ovat vielä ikkunalaudalla terdellä ja kumpikin lykkää uusia alkuja. Kellarissamme on just oikea lämpötila, valotamme viisi tuntia päivässä ja ihan vähän kastelua. Näin kadotin intohimoni pelargonioiden talven ylitykseen, koska niistä tuli pienen pensaan kokoisia! Terassihortensiat eivät kykene moiseen suoritukseen.

Mietiskely on yhtä aliarvoitua kuin kiitollisuus: Marraskuussa voi harrastaa molempia. Kannattaa valita iso laiskanlinna ja miettiä kaikkia niitä asioita, joita kesällä ei ehdi. Sitä voi ilosta hämmästyä, mitä kaikkea hyvää elämässä onkaan. Positiivinen listaus on kuin marraskuun henkiset ledvalot. Marraskuussa jos ikinä on lupa sanoa kutsuihin 'ei kiitos', sillä pitää olla vuodessa edes yksi luolanainenkuukausi, jossa ei koko ajan tarvitse olla 'iskussa'.

"Miten uskallan olla näin onnellinen
sumuisessa marrasmaisemassa
pimenevän päivän lyhyenä hetkenä."

- Kyllikki Villa -

"Pitkissä öissä ja lyhyissä päivissä on jotain rakastettavaa - jotain mitä ihminen jopa tarvitsee."

Susan Fletcher Meriharakat

Vuodenajat siirtelevät ajatuksiamme, mutta aina niihin mahtuu tähtiä.

Leena Lumi

"Kyyhkyset kujersivat", Sara jatkoi. "Kaksi kujerrusta kuuluu. Kaksi kujerrusta kai...ja sitten siipi pimensi kaiken ja Kitty astui sisään tähtiin pukeutuneena..."

Virginia Woolf Vuodet

Hyvää ystävänpäivää ♥♥Happy Valentine's Day♥♥

Olet ystäväni, olet rakkaani, olet kaikkeni: Happy Valentine's day♥

Ei kuka tahansa voi olla ystäväsi. Sen täytyy olla joku, joka on yhtä läheinen kuin ihosi, joku jolla on kyky empatiaan, joku joka hädän hetkellä seisoo ehdoitta puolellasi, joku joka antaa tarkoitusta elämääsi.

- Henry Miller -

Me putoamme kuin pikkukivet toistemme sielujen lampeen♥

- Joan Borysenko -

Sinä tiedät, miten paljon tai vähän pitää sanoa surun tai huolen aikaan. Sinä osaat lukea sydäntäni.

- Pam Brown -

Ystävät ovat tähtiä elämämme poluilla.

LL

Hyvä taivas! Kaikista vitsauksista, jotka voit vihassasi lähettää, säästä minut, oi säästä minut petolliselta ystävältä.

- George Canning -

Blogini on tänään 16 vee ja reippaasti yli viisi miljoonaa kertaa käyty. Kiitos lämmin teille♥

Unohdetaan hetkeksi, miten historia toistaa itseään, eikä siitä ole mitään opittu. 

Hyvää ystävänpäivää teille kaikille tasapuolisesti♥♥

Leena Lumi

Pysäyttäkää kaikki kellot, puhelinlinjat katkaiskaa, kieltäkää...

Pysäyttäkää kaikki kellot, puhelinlinjat katkaiskaa,

kieltäkää koiraa haukkumasta mehukasta luuta,

hiljentäkää pianot, rummut tukahduttakaa

antakaa surijoitten tulla, esiin arkku kantakaa.

Antakaa lentokoneitten taivasta valittaen kaartaa,

hän on kuollut savukirjaimin pilviin kirjoittakaa.

Kantakoon toripulut valkeissa kauloissaan mustia seppeleitä,

käyttäköön liikennepoliisit mustia käsineitä.

Hän oli pohjoinen, itä, länsi ja etelä,

hän oli sunnuntai, minun työviikkoni

keskipäiväni, keskiyöni, puheeni ja lauluni:

luulin, että rakkaus kestää ikuisesti, olin väärässä.

En päästä tähtiä talooni; ne kaikki sammuttakaa

riisukaa aurinko, kuu paketoikaa,

kaatakaa meret tyhjiin, pois metsät pyyhkikää;

mikään ei enää koskaan voi mitään hyvää synnyttää.

- W.H.Auden -

Maailman runosydän (WSOY 1998, suomennos Risto Ahti)

kuva Viggo Wallensköld, Permanence, 2011

Leena Majander-Reenpään muistolle  2056-2025

Anna-Mari Kaskinen&Minna L. Immonen: Voimaa ja rauhaa

Niin monien, monien kirjojen joukosta, löytyy blogistani tunnelmakirjoja, joita on monenlaisiin tunnelmiin ilosta suruun, tähtiä ja joulua, rakkautta ja muistamista....elämän koko kirjo. Sinikka Svärdin ja Sinikka Hautamäen kirjat alkavat surulla, mutta kaksi muutakin aihetta on kuvattu. Joku voi ajatella,  että ei noista suru lähde, eikä toivo synny, mutta katsoin juuri paljonko oli ollut lukijoita ja se oli paljon! Tuhansia. Kyllä näistä on avuksi ollut. Kaikki nämä kirjat ovat Minervalta, joka aina muistaa minua katalogillaan. Olisi ollut kiva tehdä samanlainen sarja Anna-Mari Kaskisen ja Minna L. Immosen kirjoista. Kirjapaja jos olisi tarjonnut..., mutta voimmehan aloittaa nyt  ja aihe on nykyiseen elämäämme sopivasti Voimaa ja rauhaa. Rauha♥

Voimaa ja rauhaa kirjan runot Anna-Mari Kaskiselta ja kuvat Minna L. Immoselta (Kirjapaja 2024) Olen tämänkin kirjan jo monesti lukenut etsiessäni rauhaa maailman tapahtumilta. Rauha voidaan tavoitta niin monin tavoin. Olen valinnut muutaman kuvan ja runon, jotka ovat minulle olleet mieluisimpia.

Ennalleen et jää.

Jälleen taittuu aika,

kypsyy kesän taika, 

      alkaa elokuu.

Tuuli soitta hiljaa,

 keinuttelee viljaa.

  Pelto kellastuu.

  Ajan eteen tuomaa

muutosta et huomaa.

     Ennalleen et jää.

Polku uuteen siirtyy

     Eteesi jo piirtyy

yhden matkan pää.

Tämän kauniin hetken,

      elokuisen retken,

          tuuli huminoi.

Älä mitään säästä,

sillä hetken päästä

    toisaalla se soi.

Kaiken mikä on totta

Paikallaan on yhä muisto.

polku, piha, leikkipuisto,

        retket, jotka teit.

Jotkut vaiheet pois jo heitit,

     toiset mullan alle peitit

         kauas kätköön veit.

Mieltä, ihon juovaa

    kokemasi muovaa,

          siitä jälki jää.

Kaiken, mikä on nyt totta

   kohdata voit tappiotta

         ilman häpeää.

                                                     

Rauha

Saavu rauha jälkeen sodan julmuuden.

 Saavu rauha maahan tuhon kauhujen.

      Saavu rauha pelkäävien lasten luo.

           Saavu rauha, lohtu meille tuo.

Saavu rauha, viha vihdoin sammuta.

     Saavu rauha, sovintoa rakenna.

Saavu rauha luokse pienten ihmisten.

        Saavu rauha, aika vapauden.

Vaikuttavaa ja koskettavaa. Ukraina, Gaza, Libanon. Viha. Lapset kuolevat. Ihminen on luomakunnan suurin peto: Tietoisesti pahaan ryhtyvä ja siihen pystyvä.

Toivon tämän kirjan antavan sinulle Voimaa ja rauhaa. 

Kiitos Anna-Mari Kaskinen ja Minna L. Immonen.

*****

Runokirjat Leena Lumissa

Karin Fossum: Kuiskaaja

Ragnan luisevan kalvakka käsi tarttui hetkeksi Sejerin käteen. Komisario kiinnitti huomiota otteesta puuttuvaan voimaan. Vaatimaton puristus oli lämmin ja kuiva, mutta Ragnasta ei paistanut minkäänlaista pelkoa, vaikka tämä painoikin katseensa nopeasti maahan. Kädenpuristus oli ensimmäinen askel kohti väistämätöntä. Kaikkea sitä, mistä pitäisi puhua, mitä pitäisi selittää ja ymmärtää.

Karin Fossumin Konrad Sejer -dekkari Kuiskaaja (Hviskeren, Johnny Kniga 2024, suomennos Tarja Teva) ylitti odotukseni, vaikka kirjahyllystäni löytyykin hänen varhempaa tuotantoaan, mihin verrata. Fossumin kirjojen yhteinen nimittäjä on charmantista Sejeristä huolimatta tai kiitos hänen, ihmismielen sisäisyys. Kuiskaajassa Ragna Riegelin sisäisyydestä tulee tapahtumien syke niin hyvässä kuin pahassa. Minutkin huijattiin uskomaan muuhun toiseuteen, kunnes...

Ragna on katkera ja mielestään osaton vaikka asuu velattomassa omakotitalossa, hänellä on aikuinen poika, joka asuu muualla, kaukana. Rikard Josef kirjoittaa joskus äidilleen, jonka kanssa pyörittelevät menneisyyttään. Rikardin lapsuuden aikoja. Jotenkin kummankin muistot ovat aivan erilaiset. He eivät ole tavanneet vuosikausiin. Kirjeet ja muistot ovat heidän ainoa polku toisiinsa. Ragna tuntee itsensä yksinäiseksi, mutta ei osaa etsiä seuraakaan. Häntä pelottaa toisten tuijotus ja vain pienessä kulmapuodissa hän käy ostamassa ruokansa.

Sitten kaikki muuttuu, kun Ragna alkaa saada uhkausviestejä. Hän järkyttyy ja polttaa ne takassa. Usein joku mies seisoi pimeässä katulyhdyn alla mustissa vaatteissa. Jos hän edes voisi huutaa, mutta hän voi vain kuiskata....Hän kuiskii kaikkialla, myös Sejerin kuulusteluissa. Sejerin mielessäkin alkaa nousta epäilys muusta vaihtoehdosta. Eristä kuin nykyinen oletus. Niin paljon Ragna on yksinäisessä maailmassaan pohtinut.

Kylmäävän hyvin Fossum kasvattaa kauhun painetta ja sen mausteena myös sääliä. Ragnan sisäinen pimeys kaipaa aina vain lunta ja tähtiä. Miten laiha hän onkaan. Seisooko hän paljain jaloin lumessa vain alushame päällään? Tuliko joku ovesta ja uhkasi tappaa hänet? Kirja kiinnostaa varmaan monia, mutta etenkin heihin, jotka uskaltavat sukeltaa pimeään. Syvälle mielen mustimpaan kolkkaan.

Rakas Rikard Josef

Silloin tällöin ohi kulkee pilvi tai joskus lintuaura. Liittyisin mieluusti sellaiseen kokoonpanoon, kolmannelle paikalle vasemmalle. Seuraisin vahvaa johtajaa, joka veisi parven lämpimiin maihin. Sade saisi tulla, Rikard, täytyy vain antaa sataa, muistaa että jokainen pisara joka osuu raskaana iholle, oli kaunis lumikide, muutamaa kilometriä ylempänä, jossa on aina kylmä.

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Joyce Carol Oates: Yö.Uni.Kuolema.Ja tähdet.

John Earle McClarenin ei olisi pitänyt pysähtyä auttamaan valkohehkuisen raivon kohteena ollutta mustaa miestä poliisien käsistä. Hänen ei olisi pitänyt luulla voivansa saada kunnioitusta, koska tunsi heidän esimiehensä ja oli itse ollut aikanaan jopa kaupungin pormestari. Heidänhän 'hitto vieköön' piti tuntea hänet. Kaiken jälkeen todeksi tuli tieto kummankin miehen täydellisestä aikaisemmasta syyttömyydestä ja mistä nyt syytettiin, se oli keksittyä. Eikä edes mustan tohtori Azim Murthyn autosta löydetty aseita tai huumeita. Kotona Johnin vaimo Jessalyn odottaa miestään lokakuun tuulessa, tuulikellojen soidessa, täyttäessään siemenillä linnunsyöttimiä, kun puhelin sisällä soi.

Joyce Carol Oatesin teos Yö. Uni. Kuolema, Ja tähdet. (Night. Sleep. Death.Stars. HarperCollins Nordic 2019, suomennos Kira Poutanen) ei olisi voinut jäädä minulta lukematta. Niistä päivistä, jolloin luin Oatesin Haudankaivajan tyttären, olen ollut hänen ihailijansa. Ne kirjat, jotka olen häneltä lukenut, ovat kaikki aivan erilaisia, mutta niiden nimittäjä on uskallus kertoa, mistä vain. Putous oli yllättävä ja Blondi huikea! Kosto: Rakkaustarina oli kipeä kirja paljastaessaan naisen syyllisenä joukkoraiskauksen jälkeenkin. Blondi oli huikea! Putous yllättävä! Sisareni, rakkaani sai minut uskomaan Oatesin saavan siitä Nobelin ja....Tämä minkä nyt luin, on 890 sivua ja ihan muista poikkeava. Vai onko kuitenkaan? Niin paljon jää mielen päälle tarinan loputtua.

Voiko onnellisempaa perhettä olla kuin McClarenit. Menestyvä isä, Whitely, kotiäiti Jessalyn ja viisi lasta. Vuodet ovat vierineet ja lapset kasvaneet kotoa, mutta edelleen he käyvät usein, paitsi Virgil, joka tulee tapaamaan vain kun äiti on yksin kotona. Hän on kiertelijä ja yrittää vähästään auttaa huono-osaisia. Myös isänsä suosikkina itseään pitänyttä Sophiaa näkyy harvoin. 

Virgil ei pitänyt perheen ilmoitustaulusta. Siinä oli liikaa valokuvia sporttisesta Thomista, joka oli harrastanut lukiossa yleisurheilua. Ja liikaa kuvia Beverlystä, joka näytti hemaisevalta kuin kansikuvamalli.

Perhekuvat eivät niinkään häirinneet Virgiliä. Eivät edes hää- tai vauvakuvat.  McClarenin perhe hymyilemässä kameralle takapihalla, penkillä. Jossakin.

Vanhimmat kuvat Virgilistä olivat kuvia kauniista pienestä pojasta, jolla oi vaaleat hiukset ja valoisan siniset silmät. Virgil oli poistanut kuvat ilmoitustaululta jo kauan sitten.

Harmoninen perhekuva saa särön tuulikellojen ja puhelimen soidessa. Siihen hetkeen kaikki epämukava oli herkän, hellän, rakastetun äidin toimesta pidetty katveessa. Jesssalyn eli miehelleen ja lapsilleen. eikä tuntenut muuta kuin rakkautta ja kiitollisuutta. Monia perhejuhlia ja Kiitospäiviä. Jessalyn sai elämänsä rakkaudesta mieheensä. Oli mahdotonta kuvitella, että hän edes voisi elää ilman miestään. Sitten tapahtuu tragedia, jossa ruukku putoaa lattialle tuon tuhannen säröinä. Alkaa kuin toinen aikakausi, jossa Bewerlystä tulee ylihössöttävä kotiäiti, Thom toimii salassa vaatiessaan oikeudenmukaisuutta, Virgiliä näkyy useammin, Lorene tekee järkyttävän löydön ja Sophia, joka toimii koulun rehtorina nyppii huomaamattaan hiuksiaan, kunnes niitä ei enää ole. Leski haluaa vain olla yksin omassa kodissaan. Kun hän on yksin hän on miehensä kanssa. Hän ei jaksaisi aikuisten lastensa hössötystä, ei mitään puhetta, ei sanoja.

Tuuli puhaltaa pimeitä ikkunoita vasten. Sade roiskuu ikkunalaseihin ja kaukaa kuuluu vaimea tuulikellojen ääni, Jessalyn yrittää kuulla tarkemmin, heikko, vaimeneva ääni, sen hopeinen, hauras kauneus, Jessalyn yrittää kuulla tarkemmin.

Vaikka romaani onkin pitkä, se ei tunnu siltä. Ihmismieli on kiinnostava niin onnessa kuin onnettomuudessa. Minulle jäi paljon aukinaisia tapahtumia, joihin Oates olisi voinut vastata, mutta hän ei selittele. Ruukun sirpaleet on lakaistu piiloon. Halutaan eheytyä, mutta onko se enää mahdollista. Eikö lattialla näkynyt myös väärän värisiä sirpaleita...mustia. Romaani on paitsi perheromaani myös tarina tämän päivän Yhdysvaltojen parantumattomasta värisokeudesta. Tässä kirja jota suosittelen heille, jotka pyytävät pitkää perhe- ja sukuromaania. Vahva jälkimaku.

Kirkas keskiyö.

Tämä on hetkesi, oi sielu, sinun vapaalle lennollesi

sanattomuuteen,

pois kirjoista, pois taiteesta, päivä mennyt , työ tehty,

sinun syventyä täydellisesti, äänettömänä 

miettimään aiheita, joita eniten rakastat,

yötä, unta, kuolemaa ja tähtiä.

-Walt Whitman - (suom. Arvo Turtiainen, Tammi 1965)

Hyvää ystävänpäivää kaikille tasapuolisesti!

 Olet ystäväni, olet rakkaani, olet kaikkeni: Happy Valentine's day♥

Ei kuka tahansa voi olla ystäväsi. Sen täytyy olla joku, joka on yhtä läheinen kuin ihosi, joku jolla on kyky empatiaan, joku joka hädän hetkellä seisoo ehdoitta puolellasi, joku joka antaa tarkoitusta elämääsi.

- Henry Miller -

Paras ystäväni saa minusta esiin parhaat puoleni.

- Henry Ford -

Ystävät ovat tähtiä elämämme poluilla♥

- Leena Lumi -

Hyvä taivas! Kaikista vitsauksista, jotka voit vihassasi lähettää, säästä minut, oi säästä minut petolliselta ystävältä.

- George Canning -

Vain ystävä saa sanoa: "Minähän sanoin sinulle."

- Pam Brown -

Vanhoilla ystävillä on mukavaa yhdessä - ei kilpailua, ei teeskentelyä. He kasvavat läpi elämän täsmälleen samaa vauhtia.

- Pam Brown -

Kasa CD-levyjä. Espressokahvia. Paljaat jalat ja ikivanhat farkut. Perunalastuja ja popcornia. Asiasta toiseen hyppelehtivä keskustelun virta. Sade hakkaa ikkunaan. Ystävyys.

- Pam Brown -

Me putoamme kuin pikkukivet toistemme sielujen lampeen♥

- Joan Borysenko -

Sinä tiedät, miten paljon tai vähän pitää sanoa surun tai huolen aikaan. Sinä osaat lukea sydäntäni.

- Pam Brown -

Mikä tarjoaa iloa enemmän kuin aina hyväntuulinen ja uskollinen ystävä♥

- Leena Lumi -

Enemmän kuin ystävien apu meitä auttaa varma tieto siitä, että voimme luottaa heidän apuunsa.

- Henry Miller -

Selviät ilman ihmisiä, mutta tarvitset ystävän.

- kiinalainen sananlasku -

Puhelu on hyvä. Mutta kirjeen voi lukea uudelleen.

- Pam Brown -

Älä säästä kauniita sanoja ystävistäsi siihen asti, että he ovat kuolleita; älä kirjoita niitä heidän hautakiviinsä vaan puhu heille nyt.

- Anna Camus -

ystävänpäiväterveisin

Leena Lumi

PS. Leena Lumi -blogia tänään 15 vuotta. Kiitos teille♥♥

Pysäyttäkää kaikki kellot, puhelinlinjat katkaiskaa, kieltäkää...

Pysäyttäkää kaikki kellot, puhelinlinjat katkaiskaa,

kieltäkää koiraa haukkumasta mehukasta luuta,

hiljentäkää pianot, rummut tukahduttakaa

antakaa surijoitten tulla, esiin arkku kantakaa.

Antakaa lentokoneitten taivasta valittaen kaartaa,

hän on kuollut savukirjaimin pilviin kirjoittakaa.

Kantakoon toripulut valkeissa kauloissaan mustia seppeleitä,

käyttäköön liikennepoliisit mustia käsineitä.

Hän oli pohjoinen, itä, länsi ja etelä,

hän oli sunnuntai, minun työviikkoni

keskipäiväni, keskiyöni, puheeni ja lauluni:

luulin, että rakkaus kestää ikuisesti, olin väärässä.

En päästä tähtiä talooni; ne kaikki sammuttakaa

riisukaa aurinko, kuu paketoikaa,

kaatakaa meret tyhjiin, pois metsät pyyhkikää;

mikään ei enää koskaan voi mitään hyvää synnyttää.

- W.H.Auden -

Maailman runosydän (WSOY 1998, suomennos Risto Ahti)

kuva Viggo Wallensköld, Permanence, 2011

Kohtaamisia, aikamatkustusta ja nähdä jotain uusin silmin!

 Viimeisen vuorokauden aikana on tapahtunut kohtaaminen menneisyydestä telofoonissa sekä livetapaaminen Annen eli Bessun kanssa. Molemmilla kohtaamisilla on vaikutuksensa, mutta annetaan nyt tilaa hänelle, joka avasi minulle uusia polkuja ja hän on samaa rotua oleva koiranpentu, joka meillä oli 15 vuotta.

Pikkuruinen tomera novascotialaisen pentu, ystäväni Riisa koira oli paljon Reiman kanssa kun me naiset jutustelimme tardellä. Kuljin ohi, maistoin ilmaa ja huomasin, miten kauan kannettu ikävä viiteentoista vuoteen saman rotuisen koiran kanssa alkoi sulaa. Ilma täyttyi poluista. Näen mahdollisuuksia, jotka olin sulkenut. Vauvaportti on asennettu, koska saamme tyttäremme perheineen koirineen ja vauvalla meille juhannukseksi. Mistä kukaan tietää, mihin sitä vielä tarvitaan!

Riisa Reiman sylissä. Näen selvää kuumetartuntaa eli muistot tulevat ja ne olivat useimmiten mielettömän hauskoja. Nyt Reima jo puhuu, miten Riisa on itsetietoinen kuten oli Olgakin.  Mukavalla tavalla itsevarma. Minua narskutti piikkihampaillaan kunnes hampaat vaihtuivat niin, että kuljin käsivarret muumilaastaroituina. Sen jälkeen alkoi koiraperheen naurua täynnä oleva talo, kun Olga teki temppujaan. Kirjan niistä voisi kirjoittaa.

Hellanluutelis sentään♥♥

Olen sementoinut itseni suruun, johon oli iso syy kesästä 2016 alkaen. Tiesin ja odotin, että vastaan tulee jotain särkynyttä ruukkua korjaavaa. Itävalta, vapaa uinti, sukeltaa matkaa, tehdä puutarhaa ja ennen kaikkea iloita Casper Julianista, johon on tosin aina se sama 300 kilometriä ees taas. Pelkäsimmekö vertaamista Olgaan, suuriruhtinattareen, jota mikään ei voi korvata. Aika on tehnyt tehtävänsä ja nyt kestää jo herkistyä tälle hienolle rodulle, joka ansaitsee veroisensa perheen. Ja jos meille käy jotain, tyttäremme, joka tuntee rodun, on valmis sekä lyhyempiin että pidempiin huoltamisiin. Mekin olemme pitäneet heidän koiriaan parikin viikkoa silloin tällöin täällä meillä ja niinpä kääpiövillakoira Dina, pääsi toteuttamaan vedestä noutavan lintukoiran luonnettaan eikä vain istumaan rusetti päässä. 

Dina on jo 16 vee ja kokenut ison leikkauksen juuri kun perhe muutti uuteen satavuotiaaseen puutalokotiinsa. Siitäkin selvittiin ja tämä kuva on seinälläni suurennettuna. Otettu kaksi  vuotta sitten ehkä satavuotiaan omenapuun alla. Huomasin, että Dinan pää oli ihan märkä äänettömistä kyyneleistä. En halua enää kuin olla Dinan kanssa. Hänellä on uima-allas, mutta Taika, perheen sheltti ei veteen mene. Dina on syntynyt uimaan ja olemaan primadonna. Hän on nukkunut monet yöt kanssani aamuun asti. Isommille koirille tulee helposti kuuma.

Tässä yksi prinsessan pedeistä. On kiva kun on aidattu suuri piha ja koiruudet juoksevat usein niin, että Dina jaagaa Taikaa. Niin ihanaa!

Katsokaa nyt pennun viisautta. Hän uteliaana katselee mamin sylistä maailmaa ja haluaa kohdata sen, ei vetäytyä piiloon. Riisassa on paljon Olgaa, mutta Annen toisessa koirassakin on taikaa:

Reiman ja Siran autuuden hetki. Arvaan mieheni ajatukset...Ei kannata estää sitä, mikä olisi perheen valonkantaja vauvan lisäksi. He kaikki ovat tähtiä elämämme poluilla. Luin tänään mitä ilmassa oli ja sain vastauksen. Nyt helpotti ja meillä on malttia kohdata juuri oikea tähtemme. Kaikki pennun opetusta!

Pitkästä vierailusta uuvahtanut koiravauveli autossa matkalla kotiin viilennyspatjan päällä.

Kiitos Riisalle, joka olisi kyllä saanut jäädä meille....♥♥ Kiitos Anne, sinä tiedät...♥♥

koiruusterveisin Leena Lumi

Taika, hyvä tyttö myös ja perhettä ♥♥

Hila Blum: Kuinka rakastaa tytärtään

Pimeällä kadulla, tuhansien kilometrien päässä kotimaasta, seisoo yksinäinen nainen.

Hän tuijottaa talon ikkunasta sisään: kaksi kaunista lasta, isä ja äiti.

Talossa asuu hänen tyttärensä tuntemattoman miehen kanssa, siellä leikkivät hänen lapsenlapsensa, joita hän ei ole koskaan tavannut.

Mitä tapahtui? Miksi tytär lähti?

Israelilaisen Hila Blumin teos Kuinka rakastaa tytärtään  (Ech éehov et biteh, Tammi 2023, suomennos Minna Tuovinen) on kirja, jonka valitsin alussa olevan takakansitekstin takia. Minua se huvitti, mutta miten väärässä olinkaan. Kuinka rakastaa tytärtään on kipeä kirja. Moni meistä muistanee joskus ajatelleensa ettei kasvata omia lapsiaan kuin oma äiti teki. Se on harhaa. Menneisyys ei lähde jättämättä varjoaan kaiken ylle. Myöskään Joela ei pääse irti lapsuudestaan, vaikka ulospäin kaikki tuntui olevan hyvin. Tavallaan löysin kirjasta itseni, sillä kuopuksen vaikeat allergiat määräsivät minut hoitamaan lapseni vauvasta asti. Se ei todellakaan ollut suunnitelmani kun Jyväskylään muutimme. Lopulta aloin löytää monia juttuja, joista nautin. Kuulin tyttären ensimmäiset sanat ja koin hänen ensiaskeleensa Zürichissä. Näin ensimmäiset piirustukset, kaverit ja lumilinnat. Rakensin valtavan salaisen puutarhani ja sitten...Olin etuoikeutettu, sillä mieheni näki tytärtään paljon vähemmän. Kiintymys oli väistämättä molemminpuolista. Ja tyttäreni on kiittänyt kauniisti minua siitä, että olin hukan hipahtava kasvattaja, taiteellinen, mutta myös rajat tajuava. Silti voin kuvitella, että jossain on ollut jotain, minkä hän tekisi toisin. Ja nyt nimenomaan puhumme tyttäristä. 

Blumin tyyli viehättää minua. Tällaisia alle  kahdensadan sivun romaaneja enemmän ja kaikki tarpeellinen on sanottu. Kirjassa todetaan tyttären olevan aina äidilleen arvoitus ja uskon, että siinä on perää. Suurinkaan rakkaus ei anna armoa. Joela ei pinnallisesti tehnyt kovinkaan pahoja, mutta hänen rakkautensa oli niin suuri, että siitä tuli kuin maanvyörymä, jonka alle lapsuudesta teiniksi kasvava Lea jää puristuksiin. Hän itkee paljon, mutta ei sano tietävänsä syytä. Lopulta kun hän on aikuinen, hän katoaa. Joela on mestari löytämään eikä mene kauaakaan kun tyttären ja tämän perheen asuinpaikka kaukana Israelista on äidin tiedossa.

Mitä hän tällä tiedolla tekee onkin sitten jo oma juttunsa. Kirjassa ei ole tippaakaan fyysistä väkivaltaa, mutta ihan puhtoinen ei ole Leakaan. Kleine Zeitung on ehkä määritellyt parhaiten:

"Tuskallisen kaunis ja julman rehellinen tarina äidinrakkaudesta."

Yllätys oli tavata kirjassa Lou Andreas-Salomé, jolta blogissani on runokin muistaakseni Even suomentamana. Ja siellä tietysti myös Rilke...Kohtaus uimarannalla on aika kauhistava, sillä Lou huutaa uimassa olevalle äidilleen...

Hila Blum on pelottavan hyvä kirjoittaja. Hän kirjoitti iholleni terävällä kynällä ja pieniä veripisaroita alkoi tihkua. Alkoi sataa, ikkuna yöhön oli auki ja hengitin syvään, sillä tiesin tehneeni ylitse parhaani. Osaan olla rento ja hauska enkä viilaa pilkkuja, kun huomaan, miten on aika rakastaa ja ottaa syliin. Uskallan kiittää itseäni! Tyttäreni kavereista usein joku oli meillä yötä ja syömässä viikonloppupöydässä. Sain taas kerran viestin yhden kaverin äidiltä, että 'M:llä oli niin hauska syödä ja jutella pöydässä tunteja, kun koko perhe oli koolla ja aina kynttilöitä ja myös lasten mielipiteet otettiin huomioon.'

Älkää pelätkö vaan tarttukaa loistavaan ja erilaiseen teokseen. Suotta pelätä ainokaisuuden ainoaa valoa...sehän on kuin tähtiä sataisi.

Sofi Oksanen sanoo sen, mitä muut eivät usein tohdi edes ajatella

Olen aina ihaillut rohkeita naisia. Heitä, jotka sanovat, mitä toiset ehkä eivät edes ajattele. Heistä yksi on kirjailija Sofi Oksanen. Nyt kävi niin, että minua jotenkin liippasi Heikki Tiilikaisen Kolmen rintaman mies oudolla tavalla. Jäin sinne Ukrainaan, jossa hän sotilasautoineen upposi syvälle mutaan kovassa pakkasessa ja jäätävässä viimassa. Auto saatiin joukolla ylös ja taisi olla ukrainalaisia siinä auttamassa. Heidän kanssaan tuli sotilailla puhe neuvostoliittolaisista ja ukrainalaiset sanoivat suoraan, miten he haluavat olla pois Stalinin vallan alta, päästä itsenäisiksi, osaksi länttä. Suorastaan hengenheimolaisuutta oli ilmassa, vaikka suomalaiset ihan väkisin jonnekin laittoivat äkkiä pystyyn saunan. Se hetki, kun nuori mies, seisoi tuulisella arolla ja mietti outoja elämänpolkujaan ja sitä missä nyt seisoi, pysäytti lukijankin. En nähnyt enää tähtiä, sillä ellei Stalin, sitten Putin ja ellei Putin, niin sitten joku muu hirmuhallitsija. En katso enää uutisia, sillä minua oksettaa, miten venäläinen pullistelija elää valhetta levittämällä. Kun kovasti arvostamani presidentti Sauli Niinistö vieraili vielä Putinin luona, järkytyin pelkästään tavasta, miten rumasti Venäjän hallitsija istui: jalat irvokkaasti levällään kuin housuissa olisi jotain liikaa. Meidän presidenttimme kaunis tyyli vain korosti Putinin irvokkuutta. Entä sitten ties millä aineilla kohennettu kroppa ja sitten yläruumis paljaana ratsastamalla. Nämä ovat vain pisaroita meressä, naurettavuuksia idän sairaalta. Tosiasiassa hän on valtaamassa toisten maita hinnalla millä hyvänsä. Häntä ei hävetä lasten naisten tai isien veri. Hänestä ei tunnu miltään, kun toteuttaa ihailemansa Stalinin tapaa kiinnittää Ukraina itseensä, mikä tapahtui 1922. Puolet ukrainalaisista likvidoitiin tavalla tai toisella ja niin tehtiin ja tilalle venäläisiä juurtumaan ja juurruttamaan Ukrainaa silloiseen Neuvostoliittoon. Nyt kaikki sama toistuu. Tähdet himmenevät. Kuin ankkurina liityin instagrammissa Volodymyr Zelenskyn seuraajiin. Hänessä on niin suurta isänmaallisuutta ja vaikuttavaa tyyliä, että jos hän saa jatkaa, tähtemme kirkastuvat ja järkyttävä kansanmurha loppuu.

Päivänä jona seisoin Ukrainan arolla jalat Euroopan viljavaan maahan uponneina, osuin Facebookissa kohtaan Ukraina -studio 27.10. Studiovieraana oli Sofi Oksanen. Lähetyksen juonsi sisältöpäällikkö Antti Virolainen. Sitaatteja voi käyttää, mutta ei koko tekstiä, joten poimin ne, joiden avulla aloin nousta mudasta. Tai poimin mitä tähtien kirkastamaksi vaaditaan: Tämä asia on sen väärti!

Sofi kritisoi sitä, miten hyväuskoinen länsi on ollut, kun Putin on haalinut valtaa jo vuosia.

"Putin osallistui Pietarissa aikoinaan kaikenlaiseen hämärään. Olisi pitänyt kysyä, että onko hän todella viemässä Venäjää kohti demokratiaa...Länsi osallistui tähän kuvitelmaan siitä, että Venäjä olisi ollut menossa demokratiaan. Olemme selittäneet että se, mitä oli 1990 -luvulla, oli demokratiaa, Venäjällä se näyttäytyi ihan hirveänä."

Oksanen lainaa ukrainalaista ystäväänsä: "Meillä oli jo Tshernobyl...Meillä ei pelätä."

Pelko on Putinin ase, ja se on tärkeää muistaa, Oksanen kiteyttää.

Pedolle ei ikinä saa näyttää pelkoa. LL

Lauri Silvander

Mikä on mielestäsi Putinin lopullinen tavoite tai missio, jonka hän haluaa Venäjän tai itsensä saavuttavan?

Merkittävä rooli Venäjän historiassa. Nyt kun Stalin  on Venäjän historian merkittävin henkilö, Putin haluaa, että hän on jonakin päivänä sen historian merkittävin henkilö.

Putin ei myöskään halua, että sota laajenee Venäjälle, Oksanen lisää.

Ja tässä tämä Sofin sanomana: Nykyään Venäjä noudattaa Neuvostoliiton miehityskirjaa Ukrainassa.

Kansanmurhaa edeltää aina vihapuhe, joka pahenee asteittain. Näin on käynyt nytkin, Oksanen huomauttaa.

Vertaa Hitlerin toiminta. LL

Stalinin puhdistukset ja nälänhätä ovat Ukrainassa muistissa, Oksanen toteaa. Sellaista ei unohdeta.

Kiitos Sofille♥

Sofin hieno kuva on Toni Härkösen ottama.

Levottomuutta ilmassa ja mielessä. Ihmettelen kovasti, miksei tapahdu palatsivallankumousta. Ei enää tiedä, itkeäkö vai nauraa, sillä idän paha varoittaa koskemasta omaan maahansa, kun samalla itse pakottaa kenraalinsa tunkeutumaan toisten maille omia miehiään tapattamaan. Euroopan vilja-aitta kastellaan lasten, naisten ja maataan puolustavien verellä. Jos enemmän kiinnostaa, miten venäläiset vähät välittävät sopimuksista, lukekaa Miriam Gebhardin kirja: Ja sitten tulivat sotilaat. Saksalaisnaisten kohtalo toisen maailmansodan voittajien käsissä. (Als die Soldaten kamen, Minerva 2016, suomennos Maikki Soro) 860 000 naista ja joitakin miehiäkin raiskattiin. Syyllisiä eivät olleet yksin venäläiset, mutta ne paljon vähemmässä määrin samaan syyllistyneet joutuivat sotaoikeuteen. Kun saatiin kuulla neuvostoliittolaisten lähestyvän, monet yrittivät nopeasti siirtyä länteen ja hyvästä syystä.

Minun sydämeni valvoi mökillä, kun Viro lauloi itsensä vapauteen. Kyynelehdin ensin pelosta, sitten ilosta. Vihdoinkin!

Volodymyr Zelensky♥♥ we'll stand by you♥♥