Open Road eli maamatka on alkanut. Ajoimme vain pikkuteitä, jonka vuoksi koimme niin paljon enemmän. Kaukana takana ovat moottoritiematkat, jolloin oli enimmäkseen kova kiire paikasta toiseen. Saksan teitä kelpaa ajella ja maisemat ovat aina kauniit. Ihan ensimmäisen tunnin aikana näin tämän tien varrella metsän reunassa kaurisemon syöttämässä vasaansa...
Potsdam oli oma hieman erikoinen lukunsa. Ensinnäkin olimme yllättäen helleaallon kourissa, joten heti kun olimme nauttineet tortelliineja paprikatomaattikastikkeessa, olimme pikana etsimässä viileämpiä vaatteita kaupoista. Minä löysin heti kevyttä ylle ja samalla uuden suosikkivärin, joka sopii minulle kuin nakutettu eli korallinpunaisen.
Korallinpunainen viileä pusero ylläni ja jäätelöä jälkkäriksi syötyämme jatkoimme kaupungin ihmettelyä ja ihmettelyä riittikin, sillä R. oli tehnyt kaikki muut hotellivarauksaet paitsi minä järjestin Salzburgin majoituksemme. Sain huomata, että kaunis hotellimme oli kaukana kaikesta. R. perusteli ratkaisun oikein eli tärkeintä on, että hotelli on 'ruhig'. Well...taxit kulkivat ja saimme puheliailta kuskeilta kiinnostavaa opastusta pitkien välimatkojen kaupungista. Siis liikekeskus oli omassa paikassaan, vanha kaupunki toisessa ja meidän hotellimme rauhallisen puiston laidalla.
Hotellissa oli kuin kuninkaallista tyyliä, superleveä vuode, jättimäinen huone etc. Ja kaikki just niin siistiä kuin Saksassa vain voi olla. Ja runsaat, herkulliset aamiaiset, joilla aikuinen jaksaa vaikka iltaan asti, jos välillä tankkaa vaikka teetä ja jotain konditorian upeutta.
Tässä vain murto-osa cafen tarjoomuksista. Ylittämätön herkku sai meidät jäämään tunneiksi Meisseniin, joka oli sitten tietysti pois seuraavalta kohteelta eli Dresdeniltä.
Dresdenissä kaikki meni toisin kuin oli ajateltu...varmaan kaikki johtui rankkasateesta, joka oli niin kovaa, että oli kuin rakeita olisi satanut. Ajaessamme matkan tähän asti ikimuistoisimpaan, pieneen hotelliimme, ehdimme kuitenkin tajuta, miten paljon kaunista rakennuskantaa on kaupungissa, joka sodan aikana pommitettiin maantasalle.
Välillä sade lakkasi ja sitten taas alkoi, mutta ei se oikeastaan paljon häirinnyt. Etsiskelimme siis jossain ei niin keskustassa jotain italialaista ruokapaikkaa, kunnes löysimme kreikkalaisen ja sehän sopi meille todella hyvin. Aivan yllättäen olimme ystävällisen kreikkalaisen perheen huomassa, jossa pieni koiruus kävi välillä tervehtimässä, ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon, kreikkalainen musiikki soi ja ennen kuin puoliyö koitti tanssimme zorbasta. Saimme kuulla perheen kotipaikasta Kreikassa, joka on turistivapaa, vaihdoimme yhteystietoja ja lähdimme yhtä kokemusta rikkaampana nauttimaan hotellimme hyvistä vuoteista.
Dresdenin hotellimme aamiaistarjoilu oli näytös, joka olisi pitänyt filmata. Neljä aamiaspöytien täyttäjää kuin tanssivat täyttäessään aamiaisbuffetin pöytiä, yksi veisteli parmankinkkua, yksi tanssahteli katsoen, että kaikki hedelmät olivat kuvioleikattuja ja hetkeksikään ei kadonnut hymy eikä mikään ruoka loppunut kesken. Erästä kaupan tuotetta jään aina Saksasta kaipaamaan ja se on kirsikkajogurtti. Saimme sitä jokaisella aamiaisella Saksassa, mutta täällä Itävallassa, olen noutanut sitä kaupasta muutaman purkin joka päivä. Tietysti voisin tehdä omista kirsikoista hilloa, jonka sitten sekoittaisin...
Kuohujen äärellä oli perinteinen Gasthaus, mutta siihen oli tehty viehättävä talvipuutarha, jossa jättimäiset pelakuut kukkivat kattoa hipoen.
tietysti puutarhatonttuja. Hiukan hiukoi, joten päätimme poiketa likeiseen Gasthofiin haukkaamaan jotain ihan pientä. R. tilasi Bratwurstia kera Sauerkrautin ja olutta...
ja minä tilasin pienen salaatin kera viileän valkoviinin.
R. oli niin onnessaan Sauerkrautista, että;)
Laulavien vesilintukoirien koulutuksestakin saimme lukea ruokaa sulatellessa.
Ja autolle kävellessä piti taas ihmetellä, miten suuriksi onnenpensaat voivatkaan kasvaa. Näimme niitä matkalla myös rungollisina puina.
Seuraava pysähdys olikin sitten jo Amberg, jossa hotellimme sijaitsi melkein kiinni vanhassa kaupungissa.
kaikki harmoniassa toisiinsa. Tässä yksi matkan yllätyskohde enkä ollut tätä ennen edes kuullut koko kaupungista enkä voinut tietää, että palaisimme tänne syysmatkalla 2015.
Tässä kuvassa, ehkä Saksan pikku Venetsiassa, mukavasti kohtaavat mennyt ja nykyisyys: Vanha silta ja sen kivikaiteet, aivan uskomaton kirjastomainos ja tuon ikkunaulokkeen alla kujersivat kyyhkyset.
Ja siellä me sitten rauhassa pikkuteitä käröttelimme Baijerin maisemissa. Muistelimme omaa mietelausettamme, että 'Baijerissa on kiva vähän eksyä'. No eihän nyt mitään sellaista, sillä pysähdyimme Traitschingissä, jossa päätimme nauttia kunnon parsalounaan. Löysimme Gasthofin, jossa nahkashortsiset tytöt ja naiset tarjoilivat. Salaatti, parsa ja valkkari olivat edessämme nopeasti. Tunnelma oli 'echt' baijerilainen ja paikka niin täynnä, että sitä alkoi uskoa etiäisiin. Piti kuvata annokset, mutta muistimme kameran vasta kun olimme jo syöneet.
Iltaa kohti vanha kaupunki alkoi houkuttaa, mutta tyydyimme ensimmäisenä iltana vain katselemaan sinne valuvia turistivirtoja ja pidimme muuta Salzburgia näin alkuun ihan riittävänä ja olihan meillä kohde.
Ennen kuin lähdemme hyvin vanhaan kellariravintolaan, ihailemme vielä kukkivia kastanjoita, joita kaupunki oli tulvillaan sekä valkoisena että punaisena. Ja nyt erääseen ravintolaan, jossa...
minutkin nähdään oluen äärellä. Koska en tiedä mitään olutmerkeistä, pyydän 'Blondbeeren'. Tämän paikan lisäksi nautin olutta vain Savonlinnassa muikkujen kanssa.
R. nauttii jotain ihan muuta raskaasta tuopista, vaikka on viinityyppiä kuten minäkin. Tämä paikka on ravintolan ulkopiha, jonka keskellä kasvaa mahtava kastanja.
Miehestä pellavatakissa ei ole vielä kuvia, joten saatte tyytyä uuteen laukkuuni, jonka löysin Salamander-liikkeestä. Aikuisten oikeasti tarvitsin kassin ja iltalaukkujen välimuotoa, joka on myös sen verran napakka, että pysyy pystyssä. Värit eivät oikein näy ainakaan mun putkella, mutta ne ovat eräs luonnonvalkoinen (olisiko Edelweiss...), hento vaaleanpunainen ja tietty suosikkiruskeani.
Tämän talon näimme sunnuntaina kun ajelimme kohti Kitzpühelia ja otin aika monta kuvaa:
Kuka tietää, mikä on tämä hurmaava lilakukkainen kasvi, joka kiipesi pitkin talon seiniä?
Tässä kohtaa meinasin jäädä auton alle, mutta mitäpä kukkahullu itselleen voi. Halusin kuvata kadun reunasta, mutta innoissani olin siirtynyt ajotielle...Kaikki rakennukset ovat kasvien 'sitomina' yhtä ja samaa suloisuutta.
Tässä rakennuksen korkeaa päätyä. Huomatkaa kasvien määrä. Suomessahan melkein pelätään jos kasvi hipaisee seinää, mutta minä ainakin haluan kotimme köynnöshortensioiden syleilemäksi.
Tämä kuva näyttää rakennuksen eri osia, ehkä ne ovat eri rakennuksia, mutta kasvit liittävät ne kauniisti samaksi ja yhdeksi. Mietin tuota kukkivaa köynnöstä, jota ensin luulin nuokkusyreeniksi, mutta lähempi tarkastelu eli pysähtyminen paljasti sen köynnökseksi...siis visteria.
Kitzpüheliin oli nyt melkein jo mentävä ja tarkoituksemme olikin sieltä ajaa alpeille, joiden korkeus täällä tosin vain noin 1600 metriä, mutta...Tämä paikka toi minulle mieleen Luzernin, sillä niin paljon oli 'turistikitschiä', mutta pitäähän olla monenlaista monenlaiseen makuun. Kaikki oli niin ylettömän somaa, että
todella vaikea uskoa, mikä on tämän suloisen mökin todellinen käyttötarkoitus: Arvatkaa;)
Tämän kastanjan äärellä kerron, että en saa R:n koneesta kaikkia oikeita kirjainmerkkejä, joten korjaan tekstin kotona. Huomatkaa kuvassa talojen takana pilkottavat alpit, jonne meidänkin piti, mutta...
kävimme tutustumassa alppitiedotukseen, joka on ihan ajantasainen ja luvassa oli vettä, sumua ja lumisadetta, joten ainakaan kuvista ei olisi tullut mitään. Kello oli myös yllättäen jo myöhä iltapäivä, joten emme halunneet menettää viimeistä iltaamme Salzburgissa hyvän ruoan ja viinin äärellä. Kuvasin nämä sitten matkan varrelta sielu riipien, sillä onko mitään kuin ovat alpit ja...meri.
Onneksi kahden vuoden päästä on luvassa eräs merkkipaalu, jota sitten voimme lähteä juhlistamaan vaikka Sveitsin alpeille hotelliin, joka on kahden kilometrin korkeudessa ja siitä voi hyvin vielä kävellä kilometrin ylöspäin.
Nyt matka jatkuu ja seuraavan yön asumme Nürnbergin vanhassa kaupungissa. Sinnehän ei saa autoa viedä, joten sen jätämme kaupungin ulkopuolelle ja nautimme sataa sekä kaikesta vanhasta että kulinaarisista elämyksistä. Matkoilla minua kiinnostavat vanhat rakennukset, hyvä ruoka, kirjakaupat, maisemat kasveineen, siisteys, kaiken toimivuus ja ystävällinen ilmapiiri, joka on Keski-Euroopassa kuin itsestäänselvyys. Jos menen museoon, se on taidemuseo. Kaiken ykkönen on kuitenkin matkaseura, joka minulla on super!
Tässä vielä aamulla Salzburgin kadulla R. esittelemässä kaupungista ostamaansa pellavatakkia. Mukana on toinenkin, vanhempi, mutta se on valkoinen ja en pysty pidättäytymään kertomasta pientä tarinaa R:n valkoisesta pellavatakista. Tuire-serkku todistaa, että tapaus on totta;) Söimme ensin Saimaan rannalla muikut vuonna kirves ja kivi ja sitten lähdimme yhdessä katselemaan vaatteita. R. löysi luonnonvalkoisen pellavatakin ja puki tietty sen illalla oopperaan. Yöllä menimme serkkuni ja hänen miehensä kanssa Savonlinnan Casinolle syömään hyvin. R. nautti jotain lihaa, jossa oli punaviinikastiketta ja sitten...Onneksi tarjoilija oli ajantasalla vissyineen, mutta olemme todenneet myöhemmin, että vaatteen uittaminen valkkarissa punaviinisotkun jälkeen on takuuvarma puhdistus.
Haikein mielin hyvästelimme Salzburgin. Jäimme aamulla norkoilemaan tähän meille outoon kaupunginosaan kuin vielä riippuen kiinni menneissä päivissä ja edellisen illan tunnelmissa...sekä 'meidän Salzburgissamme', joka oli vielä niin liki, tavoitettavissa. Mutta taival kutsui ja illalla piti olla jo Nürnbergissä, joten eikun pikkuteiden serpentiineille vain. Moottoritietä olisimme kulkeneet nopeammin, mutta kun halusimme toisin. Pysähdyimme jo puoliltapäivin teelle ja juustokakulle paikassa, jonka nimeä emme muista. Sitten ajelimme navigaattorin sekä mielen ohjaamina, kunnes tuli nälkä ja ajoimme moneen kylään, mutta kaikissa Ruhetag! Mikä ihme meidät nyt pelastaisi, kun mukana ei ollut edes hedelmiä, eikä missään näkynyt toripöytiä tms. Ja sitten minä näin erään ruotsalaisen kyltin ja se oli takuupelastus, mutta ei ihan puhdasoppista Saksan matkaa siis:
Kuvassa minä syömässä elämäni ensimmäisiä IKEA-lihapulliani. Olen aina ennen nauttinut jotain muuta IKEAssa mutta tämä kuului just tähän hetkeen ja pudotti kuin vähän maanpinnalle.
Köttbullar oli ihan hyvää, mutta jos nainen on IKEAssa, niin toki hän kiertää koko kierroksen ja
löytää vaikka kassillisen kesäkivaa terassille. Voihan Regensburgin IKEA!
Sitten olikin vuorossa Nürnberg, jossa minä en ole ollut aikaisemmin, R. työmatkalla kylläkin. Nürnbergissä väitetään olevan Euroopan kaunein joulutori, mutta ainakaan toukokuinen Nürnberg ei minua sytyttänyt. Asuimme vanhassa kaupungissa ja olen kiinnostunut kaikesta vanhasta, mutta niin vain kävi, että tämä kaupunki ei ole minun juttuni.
Ei sanonut klick, mutta jos olisin jotain tajunnut pettymykseltäni, olisin kuvannut teille mahtavan runsaan ja kukkivan torin...
josta ostimme kaksi litraa vadelmia ja litran aprikooseja: Hinta 45 euroa! Peruutimme aprikoosit ja otimme sitten vain vadelmat eli kuvassa näkyvissä litra vadelmia, puolet ostamistamme, ja toinen Ikean pikkusalaattikulhoista, joita olisin saanut neljä vadelmien hinnalla! Muuten Saksan hintataso on monessa kohdillaan, paitsi enää emme hyödy vaate- ja kenkäostoksissa rahallisesti, mutta kylläkin elintarvikkeissa ja mm. ravintoloissa syömisessä. Pinkit tennarini maksoivat Salzburgissa 30 euroa enemmän kuin maksoin aivan samoista Suomessa. Toki turistikaupungeissa on turistilisänsä, mutta...
Jollekin muulle Nürnberg voi olla the juttu, mutta ei meille.
Varhainen kana jyvän löytää, tuli mieleen tämän ihastuttavan Gasthausin sisääntulossa. Nyt tekeekin mieli sanoa sananen rahasta, vaikka sitä ei kuuluisi matkalla joutua miettimään - minun mielestäni. Lyhyesti blondimatikalla: Saimme neljä yötä ja viisi päivää Salzburgissa 361 eurolla, koska olimme kerrankin varhaisia kanasia ja teimme hotellivarauksemme jo runsas pari kuukautta sitten. Laskin nyt tilattuna saman ajan samassa hotellissa ja sain erotuksen, jolla olen hankkinut kolme puseroa, laukun, Ikean ostokset, tuliaisia nuorillemme etc. Voitto on siis hyvin sijoitettu!
Suloinen Gasthaus oli vain välipysähdys, jossa lankesin ihailemaan jopa puuta kaloineen. Mutta kun se kaikki sopi niin kokonaisuuteen.
Tämän kuvan jälkeen ajoimme mitä hurmaavinta maisemaa ja yllättäen halusimme kiihkeästi käväistä kaupungissa, jossa R. täytti 40 vuotta, jossa lapset olivat mukana ja josta minä muistin vain...
kaduilla vaeltavat juhlavieraat, hotellin joka oli makuumme liian iso (muualla ei ollut enää tilaa), sen, että silitin kaiken aikaa hotellin pyykkituvassa (olen lopettanut silittämisen,vaikka olenkin samaa mieltä kuin Elizabeth Rehn, että siinä ajatus kulkee) ja pullon aika hintavaa kuohuvaa, jolla halusin yllättää R:n ja jonka talo sitten tarjosikin meille!
Olemme kuuluisassa kylpyläkaupungissa Bad Kissingenissä, jonka näin kuin ensi kertaa. Nämä kuvat eivät kerro kapungista yhtikäs mitään, sillä olin ihan high ja hiukan myös valittelin, että emme tulleetkin tänne Nürnbergin sijaan...
Tämän talon juurella seisoessa soi koko ajan upea klassinen musiikki, joka kuului kävelykadun eri suuntiin. Heti ensimmäisestä liikkeestä, johon astuin sisään löysin kaipaamani neuleen, jota Nürnbergissä etsin jopa isosta (lue:masentavasta) tavaratalosta. Löysimme nopeasti pienet kujat, tapasimme ihmisiä, joiden kanssa vaihdettiin tunnelmakuulumisia, tajusimme, että tänne palaamme. Ja sehän on takuujuttu, sillä oma 'toinen kotimme' sijaitsee tästä sopivan ajomatkan päässä.
Matkalla 'perille' kuvasin kadulta erään talon kukkia...
Olemme siis matkalla kohti Göttingeniä ja voin vakuuttaa, että yksi Saksan kauneimmista ajoreiteistä kulkee Bad Kissingenistä Göttingeniin, mutta muitakin lumoavia reittejä on, kunhan vain muistaa pysyä poissa moottoritieltä.
Panoraamamaisemia en ajaessa saanut kuvattua, emmekä pysähtyneet tällä reitillä kuin tähän pieneen kylään, jossa edellä mainittu piha ja nämä kukkivat pikkupuut.
Koko Saksa kukkii nyt kuin morsian ja kaikkialla on hoidettua ja siistiä.
Vietimme yön Göttingenin ulkopuolella metsän keskellä, paikassa jossa olemme kaikki Keski-Euroopan matkamme olleet mennessä tai palatessa. Nyt ensimmäistä kertaa ilman lapsia.
Salainen Paikkamme on country&cosy ja jokainen huone on erilainen, mutta maalaishenkinen. Tilaa on riittävästi ja täällä voi nukahtaa ja herätä kosken kohinaan.
Ah, vihdoinkin istuimme 'omassa ravintolassamme'. Söimme superhyvin pitkän matkan jälkeen ja siis ruoka Saksassa on melkein aina hyvää ja sitä on todella paljon;) En aikonut ensin laittaa tätä kuvaa, mutta R. halusi.
En totisesti syönyt tätä kaikkea yksin!
Elämän tähtihetkille!
Tässä salainen paikkamme metsän puolelta kuvattuna aamuvarhain. Huoneemme sijaitsee juuri kukkivan puun takana ja
ikkunastamme näkyy tämä virta vesilintuineen sekä
edellä mainittu puu kukkamerineen. Seuraavaksi kerron Cellestä, josta löysimme unelmahotellin ja annan jutussa osoitteen teillekin, että löydätte Cellen ehkä romanttisimman hotellin. Bis Morgen!
Kun saavuimme Cellen rauhallisemmalle kadulle ja näin nämä hirvet, ajattelin R:n halunneen yllättää minut erikoisella huumorillaan, mutta minua ei naurattanut yhtään;) Hassut hirvet kuitenkin kätkevät taakseen takuulla Cellen viehättävimmän hotellin puutarhoineen ja kulinaarisine yllätyksineen eli olemme Sfifferkrug -hotellissa. Osoite: Speichestrasse 9, Celle. Email: Schifferkrug@aol.com (Hinta kahden hengen huoneessa 90 euroa per yö.)
Hotellin oven avattua näkee upeita käytäviä ja vasemmalla uskomattoman kauniin ravintolan, ehkä ihan ensiksi kuitenkin katseen vangitsee tämä luminen kuva, joka on kuin tavaramerkki hotellin romanttisuudesta.
Tässä hotellihuoneemme, josta aukeaa näkymä Fraun puutarhaan, joka tietysti on myös asiakkkaiden käytössä. Oven vieressä on myös pieni pöytä kahdella tuolilla, jossa nautimme viime yönä mustarastaan laulusta viinilasin äärellä.
Puutarhassa huomion vie ensimmäiseksi Fraun suloinen Puutarhan Valtiatar, Flora,joka mennen tullen pussasi ilokseni.
Jos oikein ymmärsin Frau on kuuluisa sekä erinomaisena kokkina että puutarhurina. Minä lisään päälle,. että hän on stylisti vimpan päälle ja myös huumorintajuinen ja hyvin hauska.
Tässä eräs puutarhan asetelmista.
Tässä tärkein, Flora!
Hortensioita ja ruusuja.
Ruokalista, jota vilkuilimme jo ennen kaupungille lähtöä.
Tässä eräs asiakas jo tutkii illan mahdollisuuksia, mutta rouvansa vaatii ensin päästä kaupungille Apfelstrudelille.
Valkoiset kallat kukkivat niin puutarhassa kuin sisällä ja myös maalauksissa. Tänne Anne-serkkuni, joka on hulluna kalloihin vielä matkustaa;)
Fraun puutarhatyöstä kertovat jalkineet...
Hän päästi meidät kaupungille, mutta olisi mieluummin toivonut lisää rapsutuksia.
Visteriat kukkivat täälläkin.
Cellen vanha kaupunki on täynnään tällaisia taloja, elävä musiikki soi, torikahviloissa istuvat ihmiset nauttimassa herkuista ja tunnelmasta, kaupat ovat houkuttavia ja vihdoinkin: Todella edullista! Celle on selvästi aina visiitin väärtti!
Eräs ystäväni tulee syksyllä isoäidiksi ja tämä vaaleanpunainen vauvan t-paita oli ihan must. R. osti pinkin paidan 24 eurolla ja minä pari tuubia kympillä. Otin kaupungista valtavasti kuvia, mutta niitä tulisi aivan liikaa, joten keskitymme hotelliin.
Tässä illan pöytämme.
Mitäs tähän on sanomista, muuta kuin: Guten Appetit!
Parsa maistui vieläkin...
Huomatkaa rough kiviseinä.
Tämän viehättävän rouvan sain kuvata kauniin maalauksen alla. Yhteinen kielemme oli englanti ja hän puhui sitä niin brittiläisesti, että oli vaikea uskoa häntä amerikkalaiseksi. Lady kuin Helen Mirren matkustamassa yksin pitkin Eurooppaa. Puhuimme myös saksaa, joten: Vielen danke und gute Reise♥
Nyt jätämme hyvästit, sillä matkan loppu on tiukin. Ajamme nyt Rostockiin ja nukumme hotellissa muutaman tunnin, sillä satamassa pitää olla jo klo 3 yöllä...
Kiitos teille matkaseurasta ja tavataan, kun olen kotiutunut♥
matkaterveisin
Leena Lumi&co
Tässä syysmatkamme 2015: Syysmatka Saksan, Tsekin, Puolan ja Slovakian kautta Itävaltaan
