Ruskan esileikkiä, kesälumipisaroita, mangoliaa, grillikatosta...

Etupihallamme kasvaa kolmen suuren mongolianvaahteran 'metsikkö'. Ne ovat jo vanhoja yksilöitä, sillä ne istutti aikanaan kotimme entinen omistaja. Värivalinta on ollut loistava, sillä yhdestä tulee ruska-aikaan oranssi, yhdestä viininpunainen ja yhdestä keltainen. Ne eivät ole vielä ruskassa ja ruskavuodet eivät ole veljiä keskenään, joten odottakaamme. Juuri ja juuri ehdin kuvata yhdet 'nenät' ennen kuin sade jo rusketti ne.

Vaikka villiviini ei enää, köynnöshortensiaan ihastuttuani ,olekaan ykkösköynnökseni, niin onhan tämä pieni yksilö, uusin, aika sievä valkoista seinää vasten. Villiviini vain aloittaa niin paljon myöhemmin kuin köynnöshortensiat, jotka pukkaavat lehteä jo huhtikuulla ja myös kantavat lehtensä yhtä pitkälle kuin villiviinit, tosin vain keltaisina, mutta sitten on vielä se koko suven valkoinen hortensiakukinta...

Kerroin teille jutussani Omenapuiden kukintakin on jo ohi, mutta grillikausi parhaimmillaan, että hankimme koko talon pituiselle parvekkeellemme grillikatoksen ruokakatokseksi. Emme halunneet valokatetta vaan jotain muuta ja tässä se muuta nyt syyskuussa. Aiemmassa jutussa enemmän sisäpuolelta eli tuo Omenapuiden kukintakin...Tämä on ollut niin meidän juttu, että yritimme ostaa toista samanlaista parvekkeen toiseen päähän, mutta kaikki oli loppuunmyyty. Kuten huomaatte, kesäkuussa tässä samassa nurkassa ei kasvanut villiviini, vaan näkyivät pilvikirsikoiden valkoiset kukat, puiden, jotka kohta leimahtavat syksyn kauneimpaan ruskaan.

Tämän kuvaan uudelleen kohta. Pilvikirsikka ei ole mikään hidas pikkupuu, vaikka niin väitetään.

Ja tähän tulee verrokkikuva pilvikirsikasta, jota on jouduttu jo hieman leikkaamaan...etupihalla. Tämä kuva siis viime syksyltä. Jos haluat nähdä lisää suosikkikasvejani, mene tänne

Yläkuvassa näkyy, miten köynnöshortensia vähitellen peittää koko parvekkeen. Jokaista kannatintolppaa kiertää köynnöshortensia ja kuvassa näkyvä on alhaalta niin rehevä ja leveä, että en saanut sitä mokomaa edes kunnolla kuvaan. Kukinta alkaa jo olla ohi, mutta nyt eletään vielä rehevää jaksoa. Vasemmalla näkyy sama villiviini, joka nyt kasvaa jo pitkin ruokakatoksen reunoja.

Tässä kuvattuna pohjoispäädystä, jossa kurkkii Taika. Köynnöshortensia saa kasvaa myös etenkin nurkista jossain määrin parvekkeen sisäpuolelle, mikä näyttää aika kivalta. Olemme melkein kuin lehtimajassa.

Ja tässä nyt näkyvät sekä villiviini, että köynnöshortensia. Odotamme vielä vahvaa ruskaa ja sitten uusia kuvia. Muistattekin varmaan, että meille muodostuu hitaasti mutta varmasti pergola parvekkeen alle. Tänä vuonna laitoimme pergolan kattoon (parvekkeen lattiaan) ylimääräiset puuritilät, joihin köynnöshortensia voi tarttua, eikä sitten yritä tulla läpi parvekkeen lattiasta. Parveke on olohuoneemme jatke myöhään syksyyn.Tämä on ruokailupääty ja toisessa päädyssä on taimipöytä ja grilli sekä sen tarvitsemat välineet sekä suuri, pyörivä rottinkinen lepotuoli.

Ja tämä vain jatkuu ja jatkuu...Onko mitään niin kuin on syyshortensia

Syksyllä ajatus väistämättä ainakin puutarhaihmisellä karkaa kevääseen. Kevätmatkan innoittamana hankimme ensimmäisen magnoliamme. Hirvittää ajatus, miten tämä kaunotar tulee selviämään Keski-Suomen talvesta. Maakuntamme on vyöhykettä IV, mutta kotisaaremme on Päijänteen ympäröimä ja vyöhykkeemme on, kiitos järven, kolmonen (III). Magnolian ostomme tapahtui juuri kun Viherlandiassa oli joku kova meno päällä ja en saanut kiinni ketään, jolta olisin kysynyt mitään ja kaiken huipuksi, kasvissa oli poikkeuksellisesti vain sellainen pieni, kapea paperilappunen, jonka me hukkasimme...Erittäin jännittävää nähdä, kuka kaunotar sitten lieneekään, jos talvesta selviää. Täältä löytyy todellinen tietoisku kesälumipisarsta.

Olen jo kauan, kauan halunnut puutarhaamme kesälumipisaran. Yhtenä päivänä sitten olin isossa taimiliikkeessä ja näin sipulikukkapussin, jossa oli tällainen kuva, mutta pussissa lukee Kevätkello 'Leucojum aestivum'. Muistin kuitenkin, että kirjassa Hehkuvat sipulikukat - 250 kauneinta lajia, oli hyvin samannäköinen kukka eli tämä

ja kuvan alla lukee: Kesälumipisara (suvikello) 'Leucojum aestivum', joten ostin muutaman pussin ja otaksun saaneeni kesälumipisarani. Olen pitänyt puutarhaa noin 30 vuotta ja olen jo aikaa sitten tottunut ostamaan kasvitieteellisillä nimillä. Se on suuri apu jos vaikka haluaa lisätä jotain lajiketta, niin saa varmaan oikean merkkisen. Hehkuvat sipulikukat kirjassa on viereisellä sivulla Kevätlumipisara (kevätkello) 'Leucojum vernum' ja niiden mainitaan kukkivan jo huhtikuulla, kun ostamani 'aestivumit' kukkivat vasta toukokuulla.

Tässä kirja, jota suosittelen kuumasti juuri nyt. Kevään unelmat suunnitellaan nyt ja istutetaan lähiviikkoina ajankohdan hieman riippuessa siitä, missä päin maata asuu. Kirjassa on monta sellaista sipulikukkaa, joista en ollut kuullutkaan ja monia vinkkejä, joilla varmistaa istutusten onnistuminen.

Kerrotut oranssit 'ocra' tulppaanin sipulini saapuivat eilen ja tuskin maltan odottaa, että pääsen istuttamaan.

Värikylläistä, vahvaa viikonloppua teille kaikille!

Love
Leena Lumi

Feeling good

Juustoinen lohilaatikko

Runsaan grillaamisen väliin voi tehdä välillä jotain uunissa muhivaa. Valmistamme tänään Sarpun juustoisen lohilaatikon.

n. 2 kg perunoita

n. 500 g lohta

2 sipulia

1 pkt Koskenlaskija sipuli-ruohosipulisulatejuustoa

2 dl Kolmen juuston kermaa

1 dl ruokakermaa

1 dl maitoa

1 kananmuna

1 tl sitruunapippuria

2 tl suolaa

korppujauhoa

voinokareita

Siivutetaan perunat, suilaloidaan kala, leikataan sipulit renkaiksi ja leikataan Koskenlaskija pieniksi paloiksi. Laitetaan vuokaan vuoronperään kerroksittain perunoita, kalaa ja sipulirenkaita sekä Koskenlaskija sulatejuustoa. Sekoitetaan kermat, kananmuna ja maito sekä mausteet ja kaadetaan perunoiden päälle. Ripottele päälle korppujauhoa sekä voinokareita ja paistetaan 180 asteessa vajaa puolitoista tuntia kunnes perunat ovat kypsiä.

Guten Appetit!

Ruokareseptit Leena Lumissa

Terveys- ja hyvinvointikirjat Leena Lumissa

Nyt rakentuu pieni kirjasto terveys- ja hyvinvointikirjoista. Näin hän, joka on kiinnostunut vain näistä kirjoista, löytää oikeasta palkistani yläkuvaa klikkaamalla nopeimmin haluamansa.

On ilahduttavaa, miten paljon lukijani ovat kiinnostuneita terveydestään. Koko blogiaikani toiseksi suosituin kirja-arvio on David Khayatin Syötkö riskiruokaa - Syöpälääkärin paljastuksia ruoan terveysvaikutuksista. Jo 5 338 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta!

Ryhmässä on mukana myös kirjoja, jotka eivät ihan heti ehkä vaikuta alan teoksilta, mutta kyllä ne vain kuuluvat tähän ryhmään. Lisa Genova kirjoittaa fiktion kautta Alzheimerin taudista kirjassaan Edelleen Alice, mutta hänen teostaan pidetään yhtenä parhaimmista Alzheimerista kirjoitetuista kirjoista. Genova on neurotieteiden tohtori, joka on tutkinut masennksen, Parkinsonin taudin, huumeriippuvuuden sekä aivohalvauksen jälkeisen muistinmenetyksen molekyylisiä syitä, joten hyvin uskottavaa tietoa fiktion kautta. Lapseni kuin nukke on tositarina anoreksiasta ja Yötä ei voi vastustaa puolestaan kertomusd de Viganin äidin itsemurhasta.

1.  Lisa Genova: Edelleen Alice 

2.  Ann Heberlein: En tahdo kuolla, en vain jaksa elää  jo 3 901 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta!  (9/2015) // 5 400 (1/2018)

3.  Karin Johannisson: Melankolian huoneet - Alakulo, ahdistus ja apatia sisällämme  jo 1 074 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta! (9/2015)  // 1 400 (1/2018)

4.  Tommy Hellsten: Pysähdy - olet jo perillä  jo 1 413 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta!  (9/2015)  1 800 (1/2018)

5.  Maria Buchert, Kari Kiianmaa, Tellervo Uljas: Revitty sydän - Voiko uskottomuudesta toipua?  jo 4 033 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta!  (9/2015)  // 5 916 (1/2018)

6.  Tuulevi ja Henrik Aschan: Selviämistarina - Alkoholi parisuhteessa jo 2 835 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta!  (9/2015)  // 3 800 /1/2018)

7.  James A. Duke: Parantavien ruokien opas - Luonnonmukaisia hoitokeinoja yli 80 yleiseen vaivaan   jo 5 382 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta!  (9/2015)  // 7 423 1/2018)

8.  Sinikka Piippo: Puhdasta ravintoa  jo 1 252 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta!  (9/2015) 
     1 562 (1/2018)

9.  Knut Flytlie: Vitamiinit  jo 1 147 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta! (9/2015)  // 1 766 (1/2018)

10.  David Khayat: Syötkö riskiruokaa - Syöpälääkärin paljastuksia ruoan terveysvaikutuksista 
jo 16 901 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta! (9/2015)  27 000 (1/2018)

11.  Tommy Hellsten: Oivalluksen kynnyksellä  jo 1 048 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta! (9/2015)  // 1 592 (1/2018)

12.  Ruediger Schache: Sydänmagneetti - Vetovoiman salaisuus  jo 3 414 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta!  (9/2015) // 4 069  (1/2018)

13.  Maija Kajan: Sukellus kuumaan aaltoon - Naisen vaihdevuodet, terveys ja hormonit  jo 3 039 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta!  (9/2015)  //  4 390  (1/2018)

14.  Sinikka Piippo: Elinvoimaa mausteista - Terveelliset maustekasvit ja niiden käyttö jo 2 721 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta!  (9/2015)  // 3 663 (1/2018)

15.  Ursula Karven: Helppoa joogaa aamusta iltaan  jo 1 826 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta! (9/2015)  // 2 032  (1/2018)

16.  Sinikka Piippo: Suomalaiset marjat - Kaikki metsän ja puutarhan lajit jo 1 949 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta!  (9/2015)  // 2 215 (1/2018)

17.  Susan West Kurz, Tom Monte: Herätä kauneutesi - Hyvinvointia Dr. Hauschan tapaan

18.  Anneli Kanto: Pala palalta pois - Kertomuksia Alzheimerin taudista  jo 1 416 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta! (9/2015)  //  2 406  (1/2018)

19.  Siri Hustvedt: Vapiseva nainen - Hermojeni tarina

20.  Lisa Genova: Puolinainen

21.  Elaine N. Aron: Erityisherkkä ihminen  jo 7 062 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta!  (9/2015)// 8 800 (1/2018)

22.  Ulrika Davidsson: Keittokirja 5:2

23.  Katariina Vuori&Jonna Pulkkinen: Kourallinen tabuja (Atena 2014)

24.  Ilona Pietiläinen: Kokonainen - 16 naisen tarinat (Docendo 2014)

25.  Tommy Hellsten: Kun uskot unelmiisi, alat kasvaa niitä kohti (Minerva 2014)

26.  Ruediger Schache: Sielunkumppani (Minerva 2014)

27.  Saatko sinä olla sinä? Saanko minä olla minä? Keitä me oikeastaan edes olemme? (juttu)  1 848 on ollut kiinnostunut tästä jutusta!  (9/2015)  //  2 370  (1/2018)

28.  Annika Kaarnalehto: Kaikki mitä niistä tulee tietää (Minerva 2013)

29.  Sinikka Piippo: Mielen ruokaa - Ravinnon vaikutus muistiin, jaksamiseen ja henkiseen tasapainoon (Minerva 2014)

30.  Varpu Tavi&Anna Sillanpää: Koko naisen terveys  (Gummerus 2015)

31.  Ruediger Schache: Positiivisen vetovoiman salaisuus - 99 tapaa löytää sydänmagneettisi voima (Minerva 2015)

32. Pirkko Jurvelin: Lapseni kuin nukke (Kustannus Ves-Line 2015)

33. Delphine de Vigan: Yötä ei voi vastustaa (Rien ne sòpposo à la nuit, WSOY 2011, suomennos Kira Poutanen)

34.  Leena Putkonen: Superhyvää suolistolle! Herkkävatsaisen elämä kuntoon (Otava 2016) 

35.  David Jonsson: Vatsan viisaus ja suoliston salat Hyvinvointi alkaa ravinnosta (Magsmart, Minerva 2017, suomennos Anna-Maija Luomi, kuvatFrida Wismar)

36.  Immo Pekkarinen: Kuolleen meren kristallit (IamBooks 2018)

37. Krista Launonen: Ofelian suru (Avain 2018)

Pidetään kaikki huolta itsestämme. Omasta jaksamisestamme lähtee kaikki se hyvä, josta voimme ammentaa myös muille.

hyvinvointiterveisin
Leena Lumi

Johan Theorin: Sankta Psykon kasvatit

Rakas Ivan, voiko rakkauskirjettä kirjoittaa ihmiselle, jota ei ole koskaan tavannut? Yritän ainakin. Minähän olen nähnyt sinusta vain kuvia lehdissä, kammottavien otsikoiden alla…

Yksinäisyys on kauhea asia, ja olen valitettavasti joutunut kokemaan oman osuuteni siitä vuosien varrella. Oletan että sinäkin, lukitussa huoneessasi sairaalan muurien sisällä, tunnet itsesi toisinaan yksinäiseksi. Yön hiljaisuudessa, kun kukaan…

Onko mitään, mitä voisin tehdä puolestasi?

Teen ihan mitä vain, Ivan.

Mitä vain.

Johan Theorinin uusin jännitysromaani Sankta Psykon kasvatit (Sankta Psyko, Tammi 2013, suomennos Outi Menna) lunastaa täydellisesti kaikki ne huimat odotukset, joita olen lastannut göteborgilaiskirjailijan tasolle hänen aikaisempien romaaniensa hemmottelemana. Hämärän hetki, Yömyrsky ja Verikallio olivat ja ovat dekkkaritaivaan tähtiä, joista yksikään ei ole toistanut itseään ja samaan tähdistöön liittyy nyt Sankta Psykon kasvatit. Itsevarmana Theorin julkaisee harvoin, mutta laatua. Tässä hän kulkee samoilla linjoilla maanaisensa, ihaillun Åsa Larssonin kanssa. Molemmat taitavat psykologisen jännitteen kutomisen ja molempia voi suositella myös heille, jotka eivät yleensä lue dekkareita. Sankta Psykossakin on niin paljon enemmän hurjasta kannesta huolimatta ja dekkarimaanikolle tämä tietysti on odotuksen täyttymystä.

Sankta Psykon kasvatit kirjan punainen lanka on päiväkotityöntekijä Jan Haugerin elämän seuraaminen aina lapsuudesta aikuisuuteen. Tässä kehityskertomuksessa on kolme matkapylvästä: Nupo, Ilves ja Sankta Patrician sairaala eli kansan suussa Sankta Psyko. Janin persoona on kirjan suuri mysteeri, jota lukija saa ihmetellä aina kirjan uskomattomaan loppuratkaisuun saakka. Jan on kaiken keskiössä, eikä tämä 29-vuotias, aidosti lapsista välittävä nuorimies tiedä, mihin ryhtyy, kun pestautuu Metsäkedon päiväkotiin. Kyseessä ei ole mikään tavanomainen päiväkoti, vaan rakennusta ympäröivät suuret muurit ja niiden päällä kulkevat piikkilangat. Samassa rakennuskompleksissa toimii vaarallisten mielenterveyspotilaiden sairaala, joka vaikuttaa enemmän vankilalta kuin paikalta, jossa hoidettaisiin sairautta.  Päiväkodin lapset saatetaan maanalaista käytävää pitkin tapaamaan tarkoin vartioidusti hoidossa olevaa vanhempaansa. Tässä kohtaa saamme kirjaan Theorinille luonteenomaisen kummitusmaisen tematiikan, joka toimii värisyttävästi rinnan Janin elämästä ilmaantuvien paljastusten rinnalla. Väistämättä lukijan myötätunto kallistuu Janin puolelle, mitä enemmän hän lukee rankasti koulukiusatun Janin elämästä Nupo–jaksoissa. Myös Janin kiintymys lapsiin vaikuttaa todella aidolta:

Jan katselee tytön perään, kunnes tämä on muiden lasten luona.

Jan henkäisee ja muistelee Ilveksen lapsia, vaikka ei haluaisi. Lapsen katoaminen käy käden käänteessä – riittää kun polku kulkee hetken aikaa isojen kuusten lomassa niin että näkyvyys estyy.

Jan pitää myös eläimistä aina pienintä myöten:

Jan menee katsomaan, millä lapset oikein leikkivät.

Jollakin pienellä. Polulla lojuu harmaanruskea mytty, kuin rutattu kankaanpalsa. Se on pieni metsähiiri.

Hiiri makaa lehtien keskellä suu auki, se hengittää vaivalloisesti kamppaillen elämästään.

Silkinpehmeässä turkissa näkyy veritahroja. Jan ymmärtää, että lapset tökkivät hiiren haavoille leikkiessään.

Ei, se ei ollut mitään leikkiä. Vaan sadistinen rituaali, jonka taustalla oli halu määrätä elämästä ja kuolemasta.

Vaikka Jan on kirjan keskiössä, mukana on myös Janin yksinäisen elämän ainoa ystävä Alice Rami, johon hän oli tutustunut Nupolla eli nuorisopsykiatrian poliklinikalla sekä Sankta Psykon kovin rikollinen Ivan Rössel, jolle naiset ympäri Ruotsin lähettävät rakkauskirjeitä. Häneen saattaa olla ihastunut joku muukin, joku likellä…

Mielettömän kiinnostavaa, että Johan Theorin on ottanut tapahtumapaikaksi niin tavanomaisen ympäristön kuin päiväkoti. Päiväkodin johtaja ja henkilökunta, heidän vuorojensa vaihtuminen, kahvitaukonsa, lasten pukemiset sisälle ja ulos, sekä myös niiden lasten nukuttamiset, jotka viettävät öitä päiväkodissa, tuovat tarinaan tavanomaisen arjen kodikkuutta, joka piirtää vahvaa kontrastia pimeän luolastoihin niin ihmisten mielissä kuin Sankta Psykon maanalaisissa sokkeloissa. 

Laatudekkarilla on muutama kriteeri, mutta varmaan aika monille yksi on se, että loppua ei voi arvata, yllätys ei mene pilalle. Sankta Psykossa on yksi yllättävimmistä lopuista - ikinä. En ole vieläkään ihan toipunut…

Johan Theorin, palkittu kirjailija, taitaa rauhallisen ja selkeän tarinavirran, jossa ei turhia henkilöitä ole katkaisemassa jännitteen säilymistä. Oikeastaan hän on niin tyylikäs ja huolellinen kirjoittaja, että uskallan verrata Johania P.D.Jamesiin hänen vahvimpina vuosinaan. Kumpikin luottaa omaan tyyliinsä ja uskaltaa luovia turvallisesti ohi kikkailevien karikoiden. Lukija kiittää ja laatu löytää aina lukijansa!

ORAVA HALUAA KIIVETÄ AIDAN YLI.

ORAVA HALUAA PÄÄSTÄ POIS PYÖRÄSTÄ.

MITÄ SINÄ HALUAT?

Minä haluan olla vapaa, haluan olla auringonsäde joka kuivattaa pestyt lakanat. Olen metsässä piileskelevä hiiri, olen majakanvartija kivitalossa, olen paimen joka kaitsee eksyneitä lapsia.

Minun nimeni on Jan.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin  Elegia  Susa  Annami Annika K. ja Kirjasähkökäyrä

Dekkarit Leena Lumissa

Dina, Taika ja hoviväkensä

Koti ilman koiria on vain talo. Nyt tuntuu taas kodilta, sillä Merin ja Teemun pirpanat Dina ja Taika ovat meillä seuraavan viikon sunnuntaihin saakka. Päiväohjelma on aivan eri kuin muuten ja haastetta lisää, että Taika on vasta baby. Ruokailut ja ruoat ovat hyvin tarkat ja ulkoilemme lyhyesti monta kertaa päivässä.

Tässä lähdössä aamulenkille rantaan. Taika kasvaa ihan silmissä, joten nuorille tulee pikkuyllätys, kun saapuvat kotiin.

Yöt olen uppoutunut jännittävään ja odotettuun tiiliskiviromaaniin. Ensi viikolla, jos koiruudet suovat, fiilistelemme syksyä, paljastan uuden treenini, teen erään kiinnostavan kirjakoosteen ja loppuviikosta en vielä tiedä...

Nää hassutassut saa mut nauramaan kyyneliin. Koirat ja kirjat ovat mun bensa, joilla käyn. Jos toinen puuttuu, tulee vajaatehot, selkä on kipeä, luen melankolisia runoja, näen painajaisunia... R. tiesi, kun kohdattiin, että Leenan kanssa samaan pakettiin kuuluvat koirat ja kirjat. Siinä ei ole mitään neuvotteluvaraa!

Nautinnollista viikonloppua kaikilla syyskuun mausteilla!

Love
Leena Lumi

Historia De Un Amor

Kjell Westö: Kangastus 38

Thunen mielestä Jary näytti vanhalta harmaahaikaralta, pelottavan alistuneelta olennolta, joka ei vähääkään muistuttanut sitä nuorta miestä, joka kymmenen vuotta sitten oli ollut kaupungin suuria boheemeja, ihailtu ja rakastettu mutta myös monien inhoama, niin pinnistetyn puhelias että hän usein vei enemmän tilaa kuin ympäristö jaksoi sietää. Ja ehkä myös enemmän tilaa kuin hän itse jaksoi sietää? Siksikö polku oli johtanut tänne Kuparipuron sairaalan auringossa kylpevään käytävään, senkö takia Jary oli muuttunut kultalinnusta siipirikoksi vain kymmenessä vuodessa?

Kjell Westön Kangastus 38 (Hägring 38, Otava 2013, suomennos Liisa Ryömä) kertoo sekä kultalintuina itseään pitävistä parrasvaloissa loistavista kuin siipirikoista vaiettujen salaisuuksien varjoissa. On vuosi 1938, jolloin Neuvostoliitossa Isä Aurinkoinen, Saksassa Hitler ja Italiassa Mussolini alkoivat loistaa pimeän 'valona', historian synkkänä lukuna, ulottaen lonkeronsa pikkuiseen Suomeenkin. Maa on tuskin selvinnyt vuoden 1918 sisällissodasta – voiko veljessodasta ikinä selvitä? – ja asianajaja Carl Thune istuu toimistossaan sanellen asiakirjaa rouva Wiikille, joka on aina yhtä hillityn asiallinen ja tyylikäs. Thunella on menossa oma avioeroprosessi ja epämääräinen tyytymättömyyden ja levottomuuden tunne valtaa usein hänen mielensä. Edes keskiviikkokerho ei voi häntä enää piristää, pikemmin tuntuu, että ikiaikainen kaveriporukka on kuin kaikki maailman ristiriidat pienoiskoossa. Niin Suomeen kuin keskiviikkokerhoonkin tuntuu levinneen näkymätön jakolinja, jossa toiset kiittelevät Hitlerin saavutuksia ja toiset kauhistellen ja epäuskoisina katsovat, miten sokeita jotkut voivat olla. Carl Thune tietää tasan tarkkaan, mitä mieltä hän on, mutta sävyisänä miehenä yrittää vain tasoitella kaverikerhossaan, jossa juutalainen näyttelijä Joachim ”Jogi” Jary, hohtaa milloin kärsivänä, milloin uhmakkaana ja sytyttää keskiviikkokerholaisten väliin kuuman jakolinjan.  Suomi on jälleen kuin vuoden ’18 poteroissa, mutta nyt hieman peitellymmin ja kuin puolustellen, mutta aina löytyy niitä jotka kehtaavat kannattaa fasismia äänekkäästi ja yksi on Thunen oma Ulla-sisar miehinen. Juhannuksena Thune viettää keskisuven juhlaa sisarensa huvilalla Kallvikissä ja:

Vierailulla Ullan ja Sigurdin luona Kallvikissä Thunelle tuli aina kova vatsa, se johtui varmaan siitä että hän salasi heiltä poliittiset mielipiteensä: älyllinen ummetus aiheutti fyysisen. Sinä sunnuntaina hän havaitsi että huussin eteläiselle sisäseinälle oli ilmaantunut uusi koristus, tuore ihailijakuva Mussolinista.

Thunen sihteeri rouva Wiik kantaa omaa pirstaleista menneisyyttään elämän taakkanaan, mutta ei salli sen näkyä hyvin tehdyn manikyyrin, saumasukkien ja hillityn käytöksen läpi. Kukaan ei tiedä, että häntä on kolme: rouva Wiik, Matilda ja Miljaneiti. Kolmijakautunut persoona sisällissodan loppunäytöksen uhrina: Öiset painajaiset, huohotus niskassa, hyönteiset iholla…ennen kuin. Mitä hänelle oli tapahtunut? Mikä oli se paikka, jossa miesten silmistä sammui kipinä ja epätoivo voitti, mutta naisista tuli kuin tiukkaan punottua köyttä: Peräänantamattomia ja loppuun kulumattomia?

Olen noviisi Kjell Westön kirjojen suhteen eli tämä on ensimmäinen Westöni. Otin kirjan ihan tutustuakseni suosittuun kirjailijaan, jolta niin monet ovat lukeneet tätä ennen jo mm. Missä kuljimme kerran tai vaikka Älä käy yöhön yksin. Nyt nuokin kirjat ovat meillä, sillä R. lukee mielellään niin Tuuria kuin Westötä (tietenkin myös McEwania, Irvingiä ja Shriveriä;)

Minulle Kangastus 38 on lähihistoriaamme fiktiivisten henkilöiden kautta. Henkilöiden, jotka olisivat voineet olla kenen vain meistä omaisia, isoiso- tai isovanhempia, ehkä jopa vanhempia. Itse historiaan pahasti jo lukiossa hurahtaneena olen lukenut ehkä jo yliannoksenkin kipeää lähimenneisyyttämme. Kuitenkin tämä Kangastus 38  - vielä. Kjell Westö kirjoittaa uskottavia, kiinnostavia henkilöhahmoja, hän on kuin tavallista kiinnostavampi historiantunti, jossa nyanssitkin tuodaan kaihtamatta esiin. Mitenkään en voinut välttyä ajatukselta, että olen kokenut osin samoja tunnelmia joissakin Eeva Joenpellon kirjoissa. Ehkä Lohja -trilogiassa tai ehkä Elämän rouva, rouva Glad, muistui minulle mieleen rouva Wiikistä. Mitä uutta tämä kirja tarjosi? Onko Kangastus 38 yllättävä vai ei? Ellei ole näistä Suomen jälkipyykin vuosista paljoa lukenut ja/tai kuullut, tämä kirja kannattaa lukea jo tietääkseen, mitä traumaa me vieläkin kannamme. Moniko omista nuoristamme tietää vuoden 1918 jälkeisistä tapahtumista ja moniko käsittää, että Suomessa todellakin oli äärioikeisto, joka kokoontui omiin salaisiin tilaisuuksiinsa ja vain odotti. Kuka on vetänyt käteensä pitkät iltahansikkaat, jotka ovat lähdössä juhliin, jonka kunniavieraana on Suomen silloisen äärioikeiston keulahahmo? Kuka tietää leireistä Suomessa? Kuka muistaa, että vielä ’60-luvulla oli heitä, jotka kaipasivat revanssia? Toisenlaista lopputulosta, kuin minkä päättynyt sota tarjosi. Minulle Kangastus 38 on taidokkaasti kirjoitettua, elettyä elämää. Ei sen enempää, mutta ei myöskään sen vähempää.

*****

Suhteeni Kjell Westöhön ei ole täydellisen neitseellinen, sillä olen vuosikausia kantanut mukanani hänen erästä kolumniaan. Se on yksi jo kellastunut sivu eräästä lehdestä ja siinä Kjell tilittää kauniisti suhdettaan lauluihin, jotka ovat muuttaneet hänen elämänsä. Hänen mainitsee erityisesti kaksi ja niitä kahta olen teille ahkerasti linkittänytkin viikonloppujen tunnelmiin ja ne ovat  Otis Reddingin I’ve Been Loving You Too Long ja Tim Hardinin How Can We Hang On To A Dream. Niin ja tietysti myös ripaus CCR-yhtyettä. Kolumnissaan Kjell kertoo löytäneensä Hardinin katsoessaan televisiosta saksalaista elokuvaa Die Innere Sicherheit, joka kertoo entisestä RAF-pariskunnasta, joka pakoilee terroristimenneisyyttään pitkin Eurooppaa. Vain yksi ainoa sivu, yksi kolumni ja löysin jo monta samaa asiaa, jotka kiinnostavat tyylikästä Westötä ja minua…

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Kirjakirppu  Opuscolo  Jonna  Jaana  Suketus,  Minna,  Joana, Kirsi ja Sara