Joulu ei voi koskaan tulla liian aikaisin! Minähän kuulemma hyräilen joululauluja sydänsuvellakin. Tänä vuonna ilahduin aivan erityisesti, kun huomasin kaupoissa olevan jo ennen isänpäivää myynnissä joulukortteja, -papereita ja montaa, montaa muuta jouluun liittyvää. Vuodenaikajuhlista lumoavimpaan kuuluu sen pitkä valmistelu ja odotus, sitten siihen liittyvät juhlapäivät ja sen jälkeiset hitaat vielä jouluntuoksuiset viikot. Sellaista joulua ei ole aina mahdollista saada, mutta toisinaan kaikki menee juuri kuin saduissa ja toteutuneen joulu-unelman päälle putoilevat vielä lumen hiutaleet...taivaalta sataa tähtiä!
Ilona Pietiläisen Satumainen joulu Kauneimmat sisustukset ja herkullisimmat reseptit (Docendo 2017) on mitä mainioin joulufiilistelijän teos. Siitä voi poimia vinkkejä niin joulunajan sisustukseen kuin herkkkuihin ja samalla saa takuulla ymmärrystä joulurakkaudelleen! Vain hän joka kantaa joulua sydämessään koko vuoden voi ymmärtää toista samanmoista.
Ennen joulua tosin voi syntyä pientä pesäntekoa tai sen kohentamista. Ilona antoi kodilleen taiteellisen, uuden ilmeen taulutapetilla, jota takuulla kukaan ei ohita huomaamatta.
Taulun aihio on ladattu Rijksmuseumin sivuilta, jonne kirjautumalla voi ladata muitakin taideteoksia. Valmista tulee muutamassa tunnissa ja kirjassa on helpot ohjeet.
Kukka-asetelmien ja lahjojen käärimisen lomassa voi tarjota kylään piipahtavalle ja/tai yllättää armaansa iltapäiväteen sijasta
piparirahkalla:
vaahtoutuvaa vaniljakastiketta, luumu-kanelirahkaa ja pipari-tai kanelisokeri-korppurouhetta
Rahka käännellään vaahdotetun vaniljakastikkeen joukkoon ja nostellaan korppu- tai piparirouheen kanssa vuorotellen lasiin.
Jo tuo luumu-kanelirahka on värisyttävän herkullista...
Satumainen joulu sisältää Ilonan tyyliin runsaasti askartelua, visiittejä muiden kodeissa, tuoksuvia kauneusherkkuja, hurmaavia tunnelmakuvia, mutta tällä kertaa myös pienen kuvauksen Irlannista. Ilona rakastui haltioiden maahan ja sen epätodelliseen kauneuteen sataa. Hän huomasi myös saman kuin me aikanaan, että irtlantilaiset todella pitävät suomalaisista! Ilona oli Howthin pienessä kalastajakylässä, jossa nummella kohtasi haltioihin viittaavia yllätyksiä...
Me kohtasimme Connemaran nummilla kauan sitten R:n kanssa ison yllätyksen. Minä kuljin edellä, sillä näin ponit. Niitä oli todella paljon. Sitten ne alkoivat laukata minua kohti, pysähdyin haltioissani ja pienen hetken minulla oli connemaraponisiivet, kun lauma jakaantui kohdallani jatkaakseen matkaa. Elämäni ensimmäinen ikimatkamuisto tuli silloin, joten miten ikinä unohtaa Irlantia. Ja sitten taas iralntilaiset ihmisinä: Viivyimme Galwayssa pari viikkoa ja sinä aikana ehdimme eksyä kerran pimeänä sateisena iltana. Ei missään ketään. Menimme varovasti koputtamaan yhden talon ovelle ja sieltä tuli isäntä avaamaan aamutakissa jo...Kerroimme, että emme löydä hotelliimme johtavaa tietä, ja eikö mitä, rouvakin tuli siihen ja kun kuulivat, että olemme suomalaisia, isäntä veti vaatteet päälle ja ajoi meidät hotelliimme! Oli vähällä ettei meistä tullut naapureita...
Ajopuujahdin, tuolihyllyjen ja sammalportaiden valmistamisen jälkeen on aika järjestää syyskuistin juhlat, joissa tarjotaan ihania
Hasselbackan perunoita:
10 perunaa
voita
4 rkl korppujauhoa
1 tl suolaa
3 rkl pähkinärouhetta
1. Kuori perunat ja viillä niihin viiltoja noin puoleenväliin perunaa. Perunan pohjasta leikataan viipale pois, jotta se pysyy tukevasti pystyssä.
2. Lado perunat uunivuokaan, ropsauta päälle suolaa ja sujauta päälle voinokareita.
3. Paista herkkuja 200 asteessa noin puoli tuntia.
4. Sirottele perunoiden päälle korppujauhoja ja juustoraastetta. Paista niin kauan, että juusto sulaa ja perunat pehemenevät.
5. Viimeistele perunat pähkinärouheella.
Ilona tunnustautuu isosti syysihmiseksi:
Myönnän olevani syysihminen: saatan jumittaa katseeni kiinni kynttilän lepattavaan liekkiin tai taivasta kohti tupruttelevaan savuvanaan. Rakastan rouheaa ruokaa, tekstiilejä ja ihmisiäkin. Parasta on kuunnella tarinoita siitä, kuinka ihmisten uurteet ovat syntyneet. Meillä juhlapöydässä ensimmäisenä on Neilikka - eihän hän voi millään jäädä pois. Viimeiseen pihviin saakka koiruus notkuu pöydän ääressä. Olen varma, että neito on opetellut näyttämään suloiselle vain pihvin vuoksi.
Tupaswillan Anun piparitaikinan tuoksuisen vartalokuorinnan ja muutamien kranssien valmistumisen jälkeen saavumme Annan punavalkoiseen jouluun. Punavalkoinen talo lumen valkeassa ja jo sisään astuessa tuoksuvat herkulliset piparipullat, kaneli ja tähtianikset, joulun tuoksu.
Maaretilla pikkulinnut saavat pieniä herkuin täytettyjä talikakkuja. Hirveän suloisia! Itse teen isoon vuokaan, jonka ensin täytän maa- ja hasselpähkinöillä ja sitten kaadan sulan kookoksen päälle. Kun kakku on jäähtynyt, se kumotaan ruokintapaikalla. Kestää muuten pitkään ja varmistaa ruokinnan, jos on itse joitakin päiviä liesussa. Siitä saavat sitten niin linnut kuin oravatkin osansa.
Maaretin perheen kesähuone lumessa...
Oijoi, tätä kuvaa rakastan. Sama kuva löytyy muuten Ilonan kalenterikirjasta 2018
Tärkeimmät hetket, Kauneimmat ajatukset (Docendo 2017). Lampaan villasta saadaan lankaa, josta kudotaan lämmintä ylle. Kaunein väri on aito ja värjäämätön.
Hiekkaharjun kartanon joulu kantaa perinteitä, joissa aidot kynttilät, vanha ryijy ja suvun perinnejouluherkut tuovat pöytään menneetkin sukupolvet.
Idan joulukoti on
"Perhe.Ystävät, Villasukat. Sukat, Joululaulut. Kynttilät. Joulutähdet. Kaneli." Siihen sopii hyvin myös
Glögisangria sekä
Idan joulukotia on muutamia sivuja ja tämä tuntui jotenkin tutulta...Tuli tunne, että olen kuopukseni opiskelija-asunnossa Aurinkolahdessa.Viimeisen kuvan tuoksukynttilätkin...Kaiken läpi kuitenkin tuoksuu kaneli.
"Jos aina pitää kiirettä, ei koskaan ehdi tehdä mitään." - Pikku Myy -
Herkkuhovin parhaissa vinkeissä koristelemme pipareita ja niistä syntyy lopulta paikkakortit joulupöytään!
Ilona Pietiläisen Satumainen joulu on yhtä ihana kuin hänen aiemmat kirjansa. Löytyy vähän vanhaa, jotain yllätystä ja paljon uutta. Kuvat senkun vain paranevat, mutta aina tekstistä löytyy se ihana, pirskahteleva Ilona!
Ihan alusta asti ollaan Ilonan kanssa näitä hänen kirjojaan touhuttu. Ja meno on ollut sekä hauskaa että rentoa. Se on se kahdenvälinen kemia eli toinen luottaa, että se toinenkin hoitaa osansa. Jos olen jostain valittanut, senkin olen tehnyt. No, en nyt kyllä muista muuta harmistusta kuin ne alkuaikojen jättisuuret kirjat: Jouduin niitä varten hankkimaan Ikeasta oman hyllyn. Nyt on kirjan koko jo passeli niin hyllyyn kuin käteen. Sattuman satoa, että Ilonan kanelinvärinen Neilikka on samaa rotua kuin oli meidän suuriruhtinatar Olgamme.
Kiitos Ilona taas tästä joulutunnelman kohottajasta kuin myös menneistä ihanista vuosista♥
Toivokaamme, että Neilikan ja Ilonan yläfemmat tuovat meille kaikille lisää yhteistä Ilona -kirjailoa sekä ennen kaikkea valkean, lumoavan joulun♥
*****
Sisustuskirjat Leena Lumissa