Jäärouvan käytyä Muumilaaksossa oli kaikki toisin. Poissa oli iloinen hälinä ja tohina. Poissa Muumimamman lempeä touhuilu, poissa Muumipapan seikkailukertomukset, poissa uimahuoneen vilkas käyttö ja suvilystit, poissa syreenien ja meren tuoksu, sillä lopulta vahva jää peitti meren. Muumitalossa nukuttiin talviunta, joka alkoi marraskuussa. Nyt tapahtui kuitenkin jotain aivan tavatonta, sillä Muumipeikko heräsi eikä saanut enää unta. Talo oli hämärä ja mistään ei kuulunut mitään. Vain uuni kohisi alakerrassa. Yksinäinen Muumipeikko nykäisi nukkuvaa äitiä varovasti korvasta. Äiti vain kääriytyi tiukemmin peittoihinsa. Muumipeikkoa pelotti ja hän kuunteli yksin hiljaisuutta sekä kristallikruunun hiljaista helinää. Lopulta pelokas Muumipeikko kääriytyi matolle mahdollisimman liki nukkuvaa äitiään, mutta uni pakeni häntä...
Tove Janssonin Taikatalvi (Trollvinter, WSOY 2020, suomennos Laila Järvinen) on tekijän kuvittama ja siitä erikoinen painos, että kirja julkaistiin nelivärikuvin aikoinaan vain italiankielisenä. Nyt saamme ensimmäistä kertaa nauttia Taikatalvesta väreissä!
Mukana on toki myös runsaasti mustavalkokuvia, kuten tämä Muumipeikon herääminen kesken talviunien hämärässä salongissa. Tämä oli vielä silloin, kun hän luuli kaikkien muiden nukkuvan, mikä ei ollut ollenkaan totta.
Pahvilaatikossa heräilee tirheä pikku Myy ja pöllyyttää makuupussiaan. Aina yhtä suorasanaisena hän koetti herättää myös siskoaan Mymmeliä, sanoen:
Hei, vanha sisko, huusi pikku Myy ja paukutti Mymmeliä selkään. Mutta tämä vain nukkui liikahtamatta.
Nyt minä alan kyllä jo suuttua, sanoi pikku Myy. Kun kerrankin olisin tarvinnut sisarta.
Hereillä on myös Tuu-tikki, joka asui uimahuoneessa. Värikuvassa kaikki nyt hereillä olijat palelevat kylmässä uimahuoneessa koettaen istua mahdollisimman likellä kamiinaa. Muumipeikko kyseli lumesta ja Tuu-tikki yritti vastata:
Sen luulee olevan kylmää, mutta jos siitä tekee lumitalon, on talo lämmin. Sen luulee olevan valkoista, mutta toisinaan se on punertavaa ja toisinaan sinistä. Se voi olla pehmeistä pehmeintä ja se voi olla kovempaa kuin kivi. Mikään ei ole varmaa.
Ympäriinsä riensivät pienet, näkymättömät päästäiset ja jäärouva lipui ylväänä uimahuoneen ohi raaputellen samalla kohtaamaansa oravaa korvan takaa järkyttävin seurauksin...Alkoi tapahtua paljon asioita ja uusia olentoja tuli Muumipeikon seuraksi.
Hemuli oli äänekkäin ja piti eniten talvesta. Muumipeikko yritti harhauttaa häntä lähtemään hiihtämään Yksinäisille vuorille järkyttävin seurauksin estääkseen hillokellaria tyhjentymästä täysin. Hänellä ei ollut aavistustakaan, että pieni Salome oli ihastunut Hemuliin. Salome luuli Hemulin jo lähteneen ja seurasi tämän perään...
Ensimmäinen lumisade uudenvuoden jälkeen oli alkanut ja nyt Muumipeikko melkein alkoi pitää talvesta:
Ilma oli muuttunut leudommaksi. Lumihiutaleiden keskeltä ei voinut nähdä ympärilleen, ja Muumipeikon valtasi sama hurmio, jota hän tunsi aina kesällä kahlatessaan mereen. Hän heitti kylpyviitan yltään ja heittäytyi pitkin pituuttaan kinokseen.
Talvi! hän ajatteli. Siitähän voi pitää!
Taikatalvi kerta kerran jälkeen lumoaa uusia lukijoita. Lukija on yhtä innoissaan kaikista talviajan seikkailuista kuin pikku Myy. Muumipeikkokin innostui, kun aurinko alkoi jo vilahtaa hämärän läpi. Aurinko piirsi vielä kapeaa viileää uomaa, mutta tuulensuunta oli muuttunut. Tuu-tikki alkoi siivota uimahuonetta kevätkuntoon, vaikka talvi vielä jatkuikin. Etpä arvaa keitä kaikkia oli talvessa mukana! Olikohan Surku, josta niin pidän? Entä sitten Mörkö? Miten oli esi-isän laita ja mistä kuului pientä musiikkia? Taikatalvi on seikkailullinen ja psykologinen. Muumipeikkokin joutui miettimään omia motiivejaan ja Hemuli huomasi, että eräs pieni oli seurannut häntä kaiken aikaa. Salome oli uponnut lumeen, josta Hemuli pelasti hänet laamapaitansa suojiin.
Taikatalvi on Tove Janssonin taikaa, joka kestää jäärouvan vierailut siinä missä yksinäisen Mörön kohtaamiset. Jossain vaiheessa saamme huomata, että kaikki ovat selvinneet. Hänkin, jonka hännästä Myy olisi halunnut itselleen käsipuuhkan!
*****