Lomalla Lohjalla....ihan tosi: Lomalla!

Minä ja Dina, sydämenvaltaaja, ikälady sylissäni vanhan omenapuun varjossa...Tämä hetki ei unohdu♥

Eikä tämä; Taika sheltti haluaa mukaan, paitsi ei uimaan altaaseen, johon Dina kohta pääsee. Taikaa kiinnostavat altaan vesilelut, ei se uimahommeli. 

Yhtenä iltana fondueta terassilla, koska koko porukka alppihulluja♥ Tänään jotain muuta ja sitten pieni paussi ja uimaan. Yöllä varmaan istumme taas terassilla, sillä ilma on hulppea. On töitäkin tehty eli remppaa, mutta sovittiin, että upeat päivät otetaan lomana.

Täällä me siis ja nyt menossa kroketti...

ja kroketti...Tarkkailevana tuomarina Taika.

Tuomarivaihto eli Dinan vuoro.

 kohta  pieni ruoka ja sitten sinne Lohjanjärveen uimaan, mutta ensin

Villa Haikariin, ihan maisematerassille järvenrantaan maistamaan suomalaisen ginin uutta loistavaa tuotetta Arctic Blue!!! Hauska juttu, sillä ajaessamme kohti Villa Haikaria, kyselin kaikilta mitä sinisiä värejä he tietävät:koboltinsininen,azurinsininen,kreikansininen, petroolin sininen...ja nyt siis Arctic Blue,

joka tarjotaan jäisillä mustikoilla, mustikansininen...Kaiken huipuksi tapasimme syntyperäläisen lohjalaispariskunnnan, jonka kanssa juttua olisi piisannut. Kiitos te♥

Ennen uintia....

Tämä kuva ei Lohjanjärvestä, mutta voisi olla! Siellä todella tuli uitua ja sukellettua. Vapaauinti ei niin kevyttä opetella, mutta taidan olla veteen syntynyt, sillä haluan sitäkin oppia ja myös sukeltaa matkaa. Pulahdan välillä Päijänteeseen ja sitten taas Lohjanjärveen.

Uimisen jälkeen iski hirmuinen nälkä, mutta onneksi Villa Haikari on ihan likellä, joten sinne. Rannikkolaisena haluan kalasoppaan aina kirkkaan liemen, jonka keitän itse. Nyt kävi niin, että lämminsavulohisoppaan kerma sopi mitä parhaiten! Täytynee käydä vielä kerta ennen lähtöä....

Lontoolainen Taxi, London Cap, oli tilattu lauantaina kello viideksi. Sitä ennen itsensä pientä ylös rakentamista ja etenkin suihku. Uusi, kaunis suihku ei toiminutkaan. Sami soitti nopeasti korjaajaa ja epäilimme, että kun suvi ja lauantai, emme sellaista saa. Eikö mitä! Menikö 20 minuuttia niin K&T:n Pipe saapui pelastamaan meidät. Vuoto tukittiin ja se meni takuuseen. Kiitos♥

Siirryimme brittiläisin siivin lohjalaiseeen Gasthausiin. Halusimme olla ulkona, vaikka ei ollut varjoa tai markiisia. Oli vielä aika kuuma, mutta ei suvella sisällä. Tässä kyyhkyläiset Meri ja Sami. Meri on meidän bambina, aurinko, kuu ja tähdet...Samikin näkee Merin valon♥

Lumimies Gasthausissa uudessa stailissaan. Oli muuten tosi kuuma. Ja nyt teen ensimmäisen kerran, mitä en ikinä: Juttu jatkuu huomenna, jos ehdin...

Saimme keittiömestarilta kokeilualkupalat vartaissa ja sanonpa, että niin hyvää varrasta en ole ikinä syönyt: vahvat mausteet, mutta en tunnistanut. Sain lisäksi tietää, että nauta jota söin, oli saanut laiduntaa vapaasti!!!Eettiset ruokavaliinat eivät ole kronkkalausta ruoan kanssa: Ne ovat ääni paremman maataloustuotannon puolesta. Kaikkien etu, niin tuottajien kuin kuluttajien!

Yläkuvassa Lumimiehen alkupala eli uppomuna, parsaa,  hollandaisekastiketta ja saaristolaisleipää.

  

Minä ja Meri otimme Arancinit, sillä saimme näistä viime vuonna testipalat ja päätimme että vielä kerran niitä enemmän. Siinä on riisikroketteja eli pinta on leivitetty parmesanilla ja sisällä on siis riisiä ja kastikkeena paprika- tai yrttiöljykastiketta. Kävi silleen huonosti, että unohdin kuvata kaikkien etu- ja pääruoat, mutta nälkä voitti.

Tässä nautaa, erikseen pyydettynä paljon parsaa, sitten salaattia ja alla hyvin onnistuneita röstejä kaksi. Nyt 'pojat' söivät minun lihaosuuteni, sillä ei vain mahtunut. Toki jäätelö mahtui eli otin lapsuuden herkkuni, vanhan ajan vaniljaa ja suklaajäätelöä. Sami otti pannacottaa...( En tohdi kertoa, montako kahvipannacottaa nautin Ratsulassa Porissa Viimeksi brunssilla...)

Tässä viime vuodelta sama tilaus, mutta parsaa ei. Gasthausin kesämenuu 2021 Tulemme viimeistään elokuussa ja mukanamme on lapsuudenystäväni ja tyttäremme Merin kummitäti.

Tänään uimme, uimme ja uimme sekä syömme sekä ulkona että nuorten terassilla myöhään. Ei täällä nyt ihan lekoteltu ole, sillä mieheni remppaa vävyn kanssa ja me Merin kanssa...Niin, mitä me teimmekään? Miksi minun päässäni alkoi juuri nyt soida Frank Sinatran laulama Pulmusten tunnarisävel...Ai niin, puutarhailtu on!

Taustalla ei Merin ja Samin koti...Tässä on laaja sisääntulo, jossa mm. omenapuu, jonka ympärillä pioneita yms.

Jätskipaussilla vanhan omenapuun varjossa. Tämä on minulle yksi pihan viehättävimmistä paikoista.

No jopa! En tunnista pioneita, koska noin 1 000 kasvini joukossa ei moista ihanuutta ole. Syy on vaihtelunhaluni, mistä pioni ei ollenkaan pidä. Hyvä Meri♥

Leena Lumi & muut

Puutarhasta kesäkuun iltana...

Atsalea Ruususen uni suurilla nupuilla, osa auki, suuriruhtinatar Olgan haudan kulmalla, kukkii nyt ensimmäisen kerran. Värit livestikin pinkit, mutta eivät näin puuteriset...Herkän kaunis minulle. Odotettu. Jos ehdin, otan huomenna vielä tästä yhden kuvan...

Suosikkiatsaleani Northern Hi-Lights, joita etupihalla on kolme. Tämä tässä yksin töröttää, mutta kukki edellisvuonna mahtavammin, viime vuonnahan olimme juuri tämän viikon pois ja vaikka jänisverkot, niin samperin oravat kostivat vähemmän huomion ja menivät yläkautta...Takuulla olen vähempään kukintaan syyllinen, sillä olin ehkä jättänyt antamatta lannoitteen ja antanut vain rodolannoitetta kaksi kertaa kasvukautena, mitä itse pidän tärkeänä. Miten tämä onkaan aina niin kaunis ja sen tuoksu...

Samaa atsaleaa japanilaisessa rinteessä eli pohjoispuolella. Tämä ressukka pääsi vasta tänään kaurisverkosta ja sen kumppani, joka ei näy kuvassa, samoin. Kumppani ei kuki vielä tänä vuonna eli istutimme sen vasta viime syksynä. Suuret kuunliljat kasvavat ihan silmissä ja tässä rinteessä on kokeilussa myös äidin hylkäämä hortensia Bombshell, jota Tahvosten sivuilla mainitaan, että valkoiset kukat, vaatimus hapan ja kostea. No, saa rodolannoitetta heti huomenna, mutta kosteus on vähän niin ja näin...Kun tämä rinne perustettiin, olin juuri lukenut porilaisen Leila Nuikin kirjan Unen kelluva silta, jossa hän kertoo japanilaisesta puutarhastaan. Kyllä täälläkin ne kivipurot keväällä näkyvät ja paljon scillaa...

Laittakaa muistiin: Scilla valkoisena on yllättäjä♥

Alppikärhöt vauhdissa ja niitä on paljon!

Historian siipien havinaa, sillä kuvassa ensimmäinen alppikärhöni ja tästä se sitten repesi.

Ruususen uni toisesta kuvakulmasta. Minulla on vahva tunne, että tämän likelle on tulossa kumppani, mutta emme tiedä vielä hänen nimeään. 

Lemmikkejä kaikkialla. Etupiha nyt tällainen ja nyt alkavat lehtosinilatvat valkoisina ja sinisinä, akileijat, puna-ailakit...sormustinkukat, kellokukat, lyhtykoisot...

Tähän tahtoisin jäädä, mutta meillä on se yksi uudempi juttu, jonka keksin viime tai edellisvuotena...Sama polku eri vuodenaikoina 

Tästä sitä draamaakin löytyy, sillä parhaana vuonna tuolla valaisimen luona oli kaunein puu ikinä ja valkoisempana kuin mikään muu eli se pilvikirsikkakato. Kukaan ei tiedä syytä, mutta meillä se kasvaa enää yhdessä paikassa. Nyt siinä on nuori rautatieomenapuu, mutta sen kukat ovat jo aikaa sitten suvilumen valkeana vihmana sataneet...

En oikeasti tiedä, olenko kuvannut mitään niin paljon kuin pilvikirsikoitamme. Tämäkin menestyi todella isoksi puuksi ja näkyi meidän makkariimme, joka talon toisella puolella! Ja näiden ruskaväri...vaan kaikkea ei voi saada. Huomatkaa, että kartiovalkokuusemme, taitaa olla ensimmäinen, on vain jatkanut kasvuaan. Niitä on nyt kai jotain yksitoista.

 No tähän olemme nyt tyytyväisiä ja jäämme odottamaan mitä viikossa tapahtuu.

Ainakin orava siellä ja täällä.

Hän ruokailee omassa loosissaan. Oravat ovat niin paljon mukavampia kuin ziljoona hyttystä. Kylläinen orava ei mene linnunpesille!

puutarhaterveisin
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

Oi, tästä minua muistuttakaa tai lähtekää mukaan hurmioon. Alppikärhö Ballet Skirt, kuvakaappaus Viherringin sivulta, jossa tästä kärhöstä lisätietoa ja myös valkoinen Albina Plena

Kärhöt♥♥

PS. Tänään sateen jälkeen Ruususen uni:

Satoi oikein kunnolla ja kävin kuvaamassa muutamia kasveja. Nyt kuitenkin vain tämä Ruususen uni, joka miltei on niin suloinen atsalea, että sen voisi syödä!

Olen jäämässä somevapaalle. Mukana lievää painostusta tyttäreltäni ja mieheltäni. Onneksi saan sentään lukea muutaman tunnin vuorokaudessa satavuotiaan vaaleanpunaisen talon ihanassa makkarissa. Ulkona ei nyt onnistu, kiitos hyttysten, mutta toki huomenna grillailemme ja on fondue ja vaikka mitä. Jos kommentoitte, kommentit näkyvät vasta kun avaan ne. Puhelinta minulta ei viedä, joten voin yrittää sillä. Minun parhaakseni tämä on, sillä yli 12 vuotta...ette edes halua tietää. Annetaan olla.

Halit♥ Vergissmeinnicht♥ Forget-me-not♥ Förgätmigej♥ Älkää...unohtako naista, jolle pakattiin mukaan lenkkarit ja...♥ Otin varuilta mukaan muita kenkiä tavallista enemmän ja paremman mekon ja valkoisen jakun ja siihen kengät. Bis bald♥ Ich hoffe...

Lisa Jewell: Kaikista synkimmät salaisuudet

Minä ja siskoni kävimme – hyvin mahdollisesti Lontoon kalleinta – koulua Knightsbridgessä. Isämme käytti siihen aikaan rahaa surutta. Hän rakasti tuhlaamista. Mitä enemmän, sen parempi. Koulupukumme olivat väriltään paskanruskeita ja kusenkeltaisia, ja poikien asuun kuuluivat eräänlaiset polvihousut. Kun olin tarpeeksi vanha hävetäkseni pukua, isällä ei onnekkaasti ollut enää varaa koulumaksuihin saati vakosamettisiin polvihousuihin Harrodsin koulupukuosastolta.

Liza Jewellin Kaikista synkimmät salaisuudet (The Family Upstairs, WSOY 2021, suomennos Karoliina Timonen) kertoo talosta, josta aikanaan löydetään elossa vain tyttövauva. Hänet oli huolehdittu ja hoidettu ja lopulta kaiken sotkun jälkeen rakennus testamentataan hänelle saatavaksi kaksikymmenviisivuotissyntymäpäivänä. Perijä on Libby, joka käydessään talossa saa siitä kylmiä väreitä. Hänen patologinen ajatuksensa kaikki vuodet on ollut vain, miksi äiti on aikanaan hänet hylännyt?

Samaan aikaan Ranskassa kadulla soittaa viulua nainen, jolla on elätettävänä kaksi lasta ja koira. Jos hän tekee oikein kovasti töitä, hän voi saada yöpaikan jostain halvasta hotellista viideksi yöksi, joskus ei mitään. Hänen nimensä on Lucy ja hän saa viestin, että Tyttö täyttää kaksikymmentäviisi. Hänen on aika palata Lontooseen ja vain sen takia hänen on tavattava toisen lapsensa, Marcon isä, sillä rahaa on saatava riittävästi heidän kaikkien matkaan. Tapaaminen on vaarallista, mutta miehellä on rahaa ja onhan hän sentään Marcon isä…

Lucyn selvitessä omasta kiirastulestaan, tarina aikamatkustaa siihen mistä kaikki alkoi. Oli talo ja perhe. Äiti oli entinen seurapiirikaunotar ja isä oli rikas tekemättä mitään. Hän vain odotti oman isänsä kuolemaa ja valtavaa varallisuutta. Sen jälkeen oli helppo ostaa unelmatalo, jossa he kaikki eläisivät onnellisina. Seinät eivät kuiskineet tulevasta, joten ei minunkaan sovi niin tehdä. Vaan voinko olla mainitsematta, että tarinaa kertoo perheen poika Henry. Voinko olla mainitsematta, että perheen äiti alkoi ottaa heille vähitellen asumaan outoja muukalaisia, jotka halusivat heidän kaikkien olevan yhtä suurta perhettä. Syntyy outo ryhmä oudoilla aatteilla. Kaikkea johtaa David, johon Henryn äiti näyttää vähän ihastuneen. Kukapa olisi arvannut, että tätä kirjaa lukiessa muistin erään naisfilmitähden, josta pidin pikkutyttönä leikekirjaa…Sharon, Sharon….

Lisa Jewell kuvaa kiduttavasti, miten kaikki muuttuu. Mikä on kenenkin asema ryhmässä ja mitä voidaan tehdä niskoittelijalle. Tällaista on tapahtunut. Tällaista tapahtuu nytkin. Jossain on kultti ja ihmiset siihen. He eivät vain tiedä sitä vielä.

Kaikista synkimmät salaisuudet on minusta painotukseltaan kirjailijan psykologisin eli lukija käy mielessään läpi henkilöhahmoja ja heidän tulevaa rooliaan samoin kuin heidän mahdollisuuksiaan. Tätä voi lukea kesäkirjana laiturilla vain jännityskirjana, mutta minua ahdistivat lasten roolitukset. David oli paholaisesta seuraava ja vaikutti sosiopaatilta vailla minkäänlaista empatiakykyä. Aikaisemmat Lewellin teokset ovat Sitten hän oli poissa, Löysin sinut ja Joka askel jonka otat. Jokaisella on suosikkinsa, mutta dekkarien kyseessä ollen ei saa spoilata mitään!

Seinät näkivät mihin kuntoon talo rapistui. Seinät kuulivat itkun lukitusta huoneesta kuin myös kuulivat rakastelun ääniä. Klik, klak, soittivat ovien lukot, sillä huoneita lukittiin ahkerasti. Vauvoja syntyi. Joku nauroi…sen täytyi olla Birdie. Enää perhe ei matkustanut lomalle isoäidin luokse Schwarzwaldiin. Nyt oli paljon tärkeämpää keskittyä vaikka lääkeyrttien kasvattamiseen. Nöyryyden opetteluun ja kaiken sietämiseen. Yömusiikki oli ovien aukeamista ja sulkeutumista. Klik, klak ja taas mentiin. Samaa kauhua vuodesta toiseen, kunnes…

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Mies ja koira!

True love Mies joka rakastaa koiria, voi olla yllättävin elämänkumppani ikinä

Nappasin tämän kuvan Annen koirasta, joka suukottaa Reimaa facebook-sivullani, sillä tässä on sitä jotakin. Sira on kiertänyt mieheni sormensa ympärille ja ihmekö tuo, sillä meillä oli oma punaturkki kahta kuukautta vaille 15 vuotta. Koirat mukaan uimaan!

Olen jäämässä breikille, mutta sitä ennen hemmetisti kitkemistä ja kastelua yms. Ja ehkä yksi kirjakin kohta. Suomen Tahitilla hautoo. Ensimmäistä kertaa myös tosi paljon ja kiukkuisia hyttysiä tms. Puutarhan prime time lähestyy, mutta se jää kotolaisemme iloksi.

Illasta suihkutan paljon itseeni Offia ja yritän kuvata. Ja arvatkaa vaan kaipaanko Lohjanjärveä vaikka täällä saarella asummekin. Ihan erilaiset vedet...ja Yyteri vielä oma lukunsa.

Tämä on jo mennyttä hetkeä ja tänään lähtevät verkot etupihan atsaleoilta. Japanilaisessa rinteessä saavat vielä olla hetken. Nyt aukeavat sydänsuven odotetuimmat

Kirjasta Erään avioliiton muotokuva:  "Sissinghurstin puutarhan oli oltava kesytön ja sen oli kartettava järjestystä. Villikukkien oli saatava tunkeutua puutarhaan ja rhododendronit oli karkotettava ja niiden lempeämpi serkku azalea, sai korvata ne..." Näiden tuoksun kun saisi pulloon.

Bis bald!

Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

Hyvästi

Tule vielä kerran
kuin ilta omenapuuhun
ja varista minusta kaikki tuoksuvat kukat.
Niin minä sanon sinulle: hyvästi
ja hengitän hiljaa ohimosi varjossa.
Niin minä sanon sinulle: hyvästi
hyvästi vaaleana yönä.

Ja jos huomisaamuna herään
vieraalla lakeudella
vieraan viljapellon sylistä
juurissani uusi multa,
niin silloin minä päästän taivaan ja tuulen
sydämeni läpi
ja sanon hyvästi vielä kerran
hyvästi sydämeni läpi
ja sanon hyvästi vielä kerran
hyvästi sydämeni läpi.

- Aulikki Oksanen -
Maallisia lauluja (Kirjayhtymä)

Aileen Wuornos& Christopher Berry-Dee: Monster Amerikansuomalaisen sarjamurhaajan tositarina

Nähtyäni elokuvan suomalaisjuurisesta sarjamurhaajasta Aileen Wuornosista, näin kovan kohtalon naisen sekä erään parhaista pääosasuorituksista ikinä. Charlize Theron oli aivan uskomaton roolissaan ja voittikin sillä Oscarin. Mitä taas tulee Aileen Wuornoosiin henkilönä, hänestä on tullut maaginen vetonaula ihan oman persoonansa kautta, sillä voiko sanoa, niiden murhien tähden, jotka hän teki. Hänestä on kirjoitettu lukuisia kirjoja, mutta minä olen lukenut vasta yhden. En voi olla sanomatta, että kuolemantuomio oli hirveä virhe, sillä kun lopussa lukee psykiatrien lausuntoja hänestä, tajuaa sairaan ihmisen joutuneen myrkytetyksi. Ja miten vähän otettiin ensimmäisen murhan jälkeen esiin, että kaikki alkoikin siitä, että kirotun sattuman kautta Aileen liftasi pedon kyytiin. Mies oli toisessa osavaltiossa istunut jo yksitoista vuotta naisiin kohdistuvista väkivallanteoista ja siksi jos hän nyt jatkaisi, hän olisi ehkä ikänsä vankilassa. Niinpä hän matkusti toiseen osavaltioon tekemään ilkeitä juttuja naisille. Tätä kaikkea ei tiennyt Aileniin kuolemaan tuominnut jury. Syyttäjäkin osallistui salaamiseen.

Aileen Wuornoos & Christopher Berry-Dee on mainittu kirjan Monster Amerikansuomalaisen sarjamurhaajan tositarina (Monster: My True Story, Into kustannus 2021, suomennos Heidi Nieminen)tekijöiksi. Aileenin tarinaa kertoo Berry-Dee ja sitten Aileen pitkissä kuulusteluissa. Berry-Dee yllättyi, miten helposti pääsi tapaamaan Aileenia, jota lehdistö nimitti Damself of Death, kuoleman neito. Heti kohta Berry-Dee tekee päätelmän:

Tältä kovasydämiseltä naiselta oli turha odottaa katumusta. Hänen kasvonsa olivat kuin kiveen hakatut ja hän puhui kaunistelematta – vaikka sekavasti – ilman turhia korulauseita.

Berry-Dee oli kiinnostunut, koska muut olivat. Miksi juuri tämä nainen aiheutti kiinnostusta ympäri maailmaa? Eikä monikaan ajatellut, miksi Wuornos oli tappanut. Tosin suuriin sarjamurhaajiin verrattuna, Aileen oli pikkutekijä. Voisipa verrata vaikka Ted Bundyyn, jolla uhreja taisi olla viisikymmentä, jos riittääkään, kun Aileen oli todistetusti tappanut kuusi.

Olen pettynyt siihen, että tämän kirjan toinen kirjoittaja on mies. Hän seisoo muutamien korulauseiden jälkeen kuitenkin raiskaajamiesten puolella ja nimittää Aileenia huoraksi silloinkin, kun olisi voinut mainita tämän oman nimen. Eikä tietääkseni kukaan miehistä, lääkäreitä lukuun ottamatta uskonut Aileenin olevan vakavasti muserrettu ja sairas todella järkyttävän lapsuutensa takia. Hänen äitinsä jätti hänen omille vanhemmilleen ja isoisä käytti tyttöä hyväksi seksuaalisesti sekä hakkasi mennen tullen ja isoäitiä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Sen jälkeen murskattu tyttö heitettiin kadulle. No milläpä hän olisi itsensä elättänyt kuin ilotyttönä. Hinnat olivat selvät ja kaikkeen Aileen ei suostunut. Hän teki kovasti töitä, koska hän oli biseksuaalina rakastunut toiseen naiseen, jota elätti. Mitään ongelmia ei ollut ennen kuin sateessa farkuista leikatuissa sortseissa liftaava Aileen törmäsi petoon nimeltä Richard Mallory, joka oli juuri sulkenut liikkeensä ja vaihtamassa liittovaltiota viikonlopuksi voidakseen pahoinpidellä naisia. Emme saa koskaan tietää, mitä olisi tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta ellei tämä paholainen olisi sattunut Aileenin tielle. Loppuun asti Aileen vakuutti ampuneensa miehen itsepuolustukseksi, mikä kuulostaa järkeen käyvältä, jos huomaa vaikka toisen aikovan murhata itsensä! No, kaikki tapahtui ja sen jälkeen Aileenin herkkyys pelottavia ja häntä rumasti nimitteleviä miehiä kohtaan muuttui. Jokainen peto, oli sen jälkeen mennyttä kalua. Elleivät he, ehkä Aileen? Ainoa ylilyönti lienee yksi saarnaaja, mutta mitä ihmettä hän, naimisissa oleva mies oli housut kintuissa vieraan naisen kanssa autossa!

Naiset pitivät Aileenista aidosti! Jopa hänen vanginvartijansa adoptoi hänet. Aileen teki rakkaansa eteen kaiken, kun tämä vaati saada asua hienoissa hotelleissa uima-altaineen yms. Aileen teki duunia.

Kiinnostavia muuten nuo liitovaltioiden tuomiot. Mallory oli saanut raiskausyrityksestä noin kymmenen vuotta ja Suomessa sitä ei kai saa vaikka olisi kuinka raiskannut. Mallory olisi pitänyt pitää kiinni, mutta kukaan ei silloin tutkinut miten patologinen hän oli tai oli siitä joku lausunto eli uusi tekonsa etc., mutta patriarkaalinen valta viis veisasi. Kun taas oikeudessa Aileenin puolustusasianaja vetosi juryyn kyynelehtien. Ja syyttäjä salasi mikä mies Mallory todellisuudessa oli. Hän ei voinut elää ellei saanut vahingoittaa naisia. Kirjan kirjoittaja kyllä toteaa Malloryn egon sairaaksi, mutta samalla sivulla hän toteaa Malloryn poimineen kyytiin väärän naisen, mistä ei ollut mitään näyttöä ennen tätä hetkeä. Asiahan on niin, että Aileen meni väärään autoon, sillä hänellä ei ollut takanaan pitkää rikostuomiota kuten oli uusia pahoja tekoja suunnittelevalla Mallorylla!

En puolusta murhaa, mutta vastustan kuolemantuomiota! Tämä juttu olisi vähitellen auennut jollekin sinnikkäälle ja kaikki olisi mennyt ehkä ihan toisin. Nyt mitään ei ole enää korjattavissa. Aileen on poissa. Kirjan nimen ei olisi kuulunut olla Monster, vaan Aileen Wuornos, alusta loppuun kaltoinkohdeltu.

Kirjan paras luku eivät ole ne miehet, joista kerrotaan, miten perhe heitä rakasti ja miten he olivat ahkeria etc. Miksi he sitten olivat housut kintuissa metsiköissä repimässä itseään pienempää naista?

Kirjan paras luku on Peruuttamattomasti vaurioitunut. Haluaisin kirjoittaa sen tähän kokonaan, mutta lukekaa itse, miten lapsesta asti raiskattu ja hakattu lapsi näkee maailman murrosiässä, kuin hän olisi voinut sen nähdä toisenlaisesta lapsuudesta ponnistaneen aivan toisin. Suurin syyllinen oli isoisä Lauri Wuornos, mutta eivät olleet puhtoiset myötäjuoksijankaan eli isoäidin jauhot. Hän ei tehnyt mitään pelastaakseen Aileeniin. Kukaan ei tehnyt!

Tämä on sentään hyvä Berry-Deeltä:

Meidän on kysyttävä itseltämme, miksi Lee tappoi ensimmäisen kerran. Hän oli ollut lukuisten miesten kanssa ennen kuin ampui Richard Malloryn. Totuus on, että Mallory oli erittäin vaarallinen ja kieroutunut mies, vaikka useimmat kirjoittajat, tiedotusvälineet, oikeudenkäynnin tuomari, syyttäjä ja poliisi kaunistelivat asiaa tai lakaisivat sen maton alle ajatuksenaan, että tarkoitus pyhittää keinot tuomion aikaansaamiseksi. Olisi suorastaan käsittämätön sattuma, jos sillä ei olisi mitään tekemistä sen kanssa, että hänestä tuli ensimmäinen uhri. Lee oli liftannut sinä päivänä jo monen ihmisen kyytiin ennen kuin tapasi Malloryn. Hänellä oli laukussaan tarvitsemansa takuuvuokrarahat, joiden ansiosta he Tyrian kanssa pääsisivät muuttamaan uuteen asuntoon. Totuus on yksinkertaiesti se, että Mallory kohtasi jonkun, joka tappeli vastaan.

Totuus on se, että Aileen Wuornos taisteli henkensä puolesta. Hän puolusti itseään hirviötä vastaan!

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Elämäkerrat Leena Lumissa

*****

Vuoden ensimmäinen kommenttinosto: Saila2. kesäkuuta 2021 klo 19.27

Mikähän siinä tosiaan on, että mies-sarjamurhaaja on sarjamurhaaja, mutta naisvastaava on monsteri-sarjamurhaaja.

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Kartanon kruunaamaton lukija/Elegia