Musiikki helisi puutarhassa...

 Musiikki helisi puutarhassa

sanomattoman surullisesti.

Jäämurskassa tuoreet osterit

mereltä tuoksuivat kirpeästi.

Hän hipaisi pukuani ja sanoi:

"Olen uskollinen ystävä!"

Hänen käsiensä kosketus

on hyväilystä etäällä...

Noin silitetään lintua, kissaa,

noin katsellaan hoikkaa ratsastajaa.

Kullanvaaleiden ripsien alla

tyynessä katseessa naurua.

Viulujen alakuloiset äänet

laulavat usvan noustessa:

"Kiitä taivaasta, olethan vihdoin

kahden rakkaasi seurassa."

- Anna Ahmatova -

Anna Ahmatova Valitut runot (Tammi 2008, toimittanut ja suomentanut Marja-Leena Mikkola)

kuva P.K.

Minttu Hapuli: Emil

Emil oli kuin tulivuori joka syttyy milloin tahansa. Naiset katsoivat häntä, kaikenikäiset ja -kokoiset suuressa toivossa päästä lähempään kontaktiin rockstara Emilin kanssa. Miehessä ei ollut mitään tavallista, paitsi että hänellä oli lapsuudesta saakka sama miesystävä ja hänellä oli soittajaksi hyvä kunto, jota koko kroppa julisti. Naiset näkivät hänet aina alastomana sekä päivä- että yöunissaan ja ketkä pääsivät lähempään kontaktiin, olivat koukussa. Emilin jumaluus oli hallittua, mutta kyllä hän siitä itsekin sokaistui ja siitä syntyi tarina. Miehellä on naisia kuin meren mutaa, mutta hän päättää valita kaksi naimissa olevaa, joiden asunnot järven rannalla vieretyksin! Tapaamiset keskiviikkoisin. Kuoleman kaipuutako? Pakko olla, sillä jossain on aviomies, joka ei anna anteeksi, ei unohda. Vai menikö se kuitenkaan näin itsestään selvästi? Vai tapahtuiko jotain paljon oudompaa? Jotain, jolle edes Emil ei voinut mitään?

Minttu Hapulin teos Emil (Sitruuna kustannus 2021) voisi olla mikä tahansa psykologinen intohimotragedia, jossa kenenkään järki ja maltti ei enää pidä. Sitä se ei kuitenkaan ole, vaan jotain paljon kovempaa, rohkeampaa. Sen tehokkain osoitus on toinen rannan naisista, Elisa, joka on Marttinsa kanssa lapsettomassa avioliitossa. Martilla on edellisestä avioliitostaan aikuinen tytär Taru, josta tuleekin yllättäen kolmas nainen, yllätyskortti. Elisa voi olla tyypillisin, vaan ei ole. Hän on rakentanut unelmistaan todellisuuden:

Elisa ansaitsi palkkansa, joka ei ollut niukkaa nähnytkään. Hän matkusteli ja eli tyylikästä elämää. Häntä kuvasi viileä tyyneys, jolla tehtiin väistämättömät ja ainoat mahdolliset päätökset.

Viileä tyyneys ja tyyli pitivät vapaata sinä iltana, kun asiakastapahtumassa esiintyi paikallinen bändi. Rumpali-laulaja oli häikäisevä ilmestys, josta naiset supattivat jo illan alussa kikattaen pikkutuhmia. Keikan jälkeen rokkaripoika tuli samaan pöytään syömään ja alkoi jutella, ja Elisa hulahti jäihin ilman naskaleita kertaheittämällä. Saattoi se olla laavaakin, mihin hän hukkui.

Vähän myöhemmin jäälaavan tuloksena Elisa seisoi jakkupuvussaan yhdellä jalalla, toinen jalka hiestyneen rokkarin pakaroiden yli kiedottuna. Rokkaripoika pani häntä seinää vasten. Gantin hame renkaana, pakarat ruvella karheasta lastulevyseinästä…

Elisa ei ollut koskaan ennen kokenut mitään sellaista. Mitään niin mautonta ja groteskia. Mitään niin suurta ja sokeaa himoa. Mitään niin törkeää ja mistään piittaamatonta itsekästä halua. Hän hoippui kotiin molemmat päät tahmeina.

Tämä ei ollut viileää eikä tyylikästä. Tämä oli vaarallista ja fantastista.

Rokkaripoika oli kaksikymppinen ja upea…

Elisa oli kiimassa. Hän lipitti miestä kuin kissa maitoa, nuuski ja piehtaroi …

Minttu Hapulilta en ole lukenut ennen mitään, mutta tämä kirja saapui lupaa kysymättä. Arvaan jo, kuka on profiloinut minut: Hyvä osuma! Tämä tarina on tapahtunut tuhannesti ja kirjoitettu monesti. Älkää vain kysykö, miksi tämä tarina erosi niistä muista! No, valaisen vähän: rohkeat seksikuvaukset maailmankirjallisuuden tyyliin, erittäin sopiva henkilömäärä, yllättävyys, sillä en ole oikeasti kertonut yhtikäs mitään. Hapuli kirjoittaa kuin lukki, hän kirjoittaa seittiä, johon jäävät kiinni niin tarinan henkilöt kuin myös lukijat. Hapuli on taitava rakentamaan silmukoita, joihin houkuttaa tarttua, joihin voisi jäädä…Erityisesti pidän siitä, että Elisa on aikuinen nainen ja Emil on poikanen, joka ei heti arvannut mihin kyytiin lähti, vaikka naisia oli ollutkin jonoksi asti. Hyvästi stereotypiat vanhoista miehistä ja nuorista naisista! Emil, Emil…aikuiset naiset voivat olla sekä lumo että tuho!

Kuuma kirja yöttömiin öihin!

Lomalla Lohjalla....ihan tosi: Lomalla!

Minä ja Dina, sydämenvaltaaja, ikälady sylissäni vanhan omenapuun varjossa...Tämä hetki ei unohdu♥

Eikä tämä; Taika sheltti haluaa mukaan, paitsi ei uimaan altaaseen, johon Dina kohta pääsee. Taikaa kiinnostavat altaan vesilelut, ei se uimahommeli. 

Yhtenä iltana fondueta terassilla, koska koko porukka alppihulluja♥ Tänään jotain muuta ja sitten pieni paussi ja uimaan. Yöllä varmaan istumme taas terassilla, sillä ilma on hulppea. On töitäkin tehty eli remppaa, mutta sovittiin, että upeat päivät otetaan lomana.

Täällä me siis ja nyt menossa kroketti...

ja kroketti...Tarkkailevana tuomarina Taika.

Tuomarivaihto eli Dinan vuoro.

 kohta  pieni ruoka ja sitten sinne Lohjanjärveen uimaan, mutta ensin

Villa Haikariin, ihan maisematerassille järvenrantaan maistamaan suomalaisen ginin uutta loistavaa tuotetta Arctic Blue!!! Hauska juttu, sillä ajaessamme kohti Villa Haikaria, kyselin kaikilta mitä sinisiä värejä he tietävät:koboltinsininen,azurinsininen,kreikansininen, petroolin sininen...ja nyt siis Arctic Blue,

joka tarjotaan jäisillä mustikoilla, mustikansininen...Kaiken huipuksi tapasimme syntyperäläisen lohjalaispariskunnnan, jonka kanssa juttua olisi piisannut. Kiitos te♥

Ennen uintia....

Tämä kuva ei Lohjanjärvestä, mutta voisi olla! Siellä todella tuli uitua ja sukellettua. Vapaauinti ei niin kevyttä opetella, mutta taidan olla veteen syntynyt, sillä haluan sitäkin oppia ja myös sukeltaa matkaa. Pulahdan välillä Päijänteeseen ja sitten taas Lohjanjärveen.

Uimisen jälkeen iski hirmuinen nälkä, mutta onneksi Villa Haikari on ihan likellä, joten sinne. Rannikkolaisena haluan kalasoppaan aina kirkkaan liemen, jonka keitän itse. Nyt kävi niin, että lämminsavulohisoppaan kerma sopi mitä parhaiten! Täytynee käydä vielä kerta ennen lähtöä....

Lontoolainen Taxi, London Cap, oli tilattu lauantaina kello viideksi. Sitä ennen itsensä pientä ylös rakentamista ja etenkin suihku. Uusi, kaunis suihku ei toiminutkaan. Sami soitti nopeasti korjaajaa ja epäilimme, että kun suvi ja lauantai, emme sellaista saa. Eikö mitä! Menikö 20 minuuttia niin K&T:n Pipe saapui pelastamaan meidät. Vuoto tukittiin ja se meni takuuseen. Kiitos♥

Siirryimme brittiläisin siivin lohjalaiseeen Gasthausiin. Halusimme olla ulkona, vaikka ei ollut varjoa tai markiisia. Oli vielä aika kuuma, mutta ei suvella sisällä. Tässä kyyhkyläiset Meri ja Sami. Meri on meidän bambina, aurinko, kuu ja tähdet...Samikin näkee Merin valon♥

Lumimies Gasthausissa uudessa stailissaan. Oli muuten tosi kuuma. Ja nyt teen ensimmäisen kerran, mitä en ikinä: Juttu jatkuu huomenna, jos ehdin...

Saimme keittiömestarilta kokeilualkupalat vartaissa ja sanonpa, että niin hyvää varrasta en ole ikinä syönyt: vahvat mausteet, mutta en tunnistanut. Sain lisäksi tietää, että nauta jota söin, oli saanut laiduntaa vapaasti!!!Eettiset ruokavaliinat eivät ole kronkkalausta ruoan kanssa: Ne ovat ääni paremman maataloustuotannon puolesta. Kaikkien etu, niin tuottajien kuin kuluttajien!

Yläkuvassa Lumimiehen alkupala eli uppomuna, parsaa,  hollandaisekastiketta ja saaristolaisleipää.

  

Minä ja Meri otimme Arancinit, sillä saimme näistä viime vuonna testipalat ja päätimme että vielä kerran niitä enemmän. Siinä on riisikroketteja eli pinta on leivitetty parmesanilla ja sisällä on siis riisiä ja kastikkeena paprika- tai yrttiöljykastiketta. Kävi silleen huonosti, että unohdin kuvata kaikkien etu- ja pääruoat, mutta nälkä voitti.

Tässä nautaa, erikseen pyydettynä paljon parsaa, sitten salaattia ja alla hyvin onnistuneita röstejä kaksi. Nyt 'pojat' söivät minun lihaosuuteni, sillä ei vain mahtunut. Toki jäätelö mahtui eli otin lapsuuden herkkuni, vanhan ajan vaniljaa ja suklaajäätelöä. Sami otti pannacottaa...( En tohdi kertoa, montako kahvipannacottaa nautin Ratsulassa Porissa Viimeksi brunssilla...)

Tässä viime vuodelta sama tilaus, mutta parsaa ei. Gasthausin kesämenuu 2021 Tulemme viimeistään elokuussa ja mukanamme on lapsuudenystäväni ja tyttäremme Merin kummitäti.

Tänään uimme, uimme ja uimme sekä syömme sekä ulkona että nuorten terassilla myöhään. Ei täällä nyt ihan lekoteltu ole, sillä mieheni remppaa vävyn kanssa ja me Merin kanssa...Niin, mitä me teimmekään? Miksi minun päässäni alkoi juuri nyt soida Frank Sinatran laulama Pulmusten tunnarisävel...Ai niin, puutarhailtu on!

Taustalla ei Merin ja Samin koti...Tässä on laaja sisääntulo, jossa mm. omenapuu, jonka ympärillä pioneita yms.

Jätskipaussilla vanhan omenapuun varjossa. Tämä on minulle yksi pihan viehättävimmistä paikoista.

No jopa! En tunnista pioneita, koska noin 1 000 kasvini joukossa ei moista ihanuutta ole. Syy on vaihtelunhaluni, mistä pioni ei ollenkaan pidä. Hyvä Meri♥

Leena Lumi & muut

Puutarhasta kesäkuun iltana...

Atsalea Ruususen uni suurilla nupuilla, osa auki, suuriruhtinatar Olgan haudan kulmalla, kukkii nyt ensimmäisen kerran. Värit livestikin pinkit, mutta eivät näin puuteriset...Herkän kaunis minulle. Odotettu. Jos ehdin, otan huomenna vielä tästä yhden kuvan...

Suosikkiatsaleani Northern Hi-Lights, joita etupihalla on kolme. Tämä tässä yksin töröttää, mutta kukki edellisvuonna mahtavammin, viime vuonnahan olimme juuri tämän viikon pois ja vaikka jänisverkot, niin samperin oravat kostivat vähemmän huomion ja menivät yläkautta...Takuulla olen vähempään kukintaan syyllinen, sillä olin ehkä jättänyt antamatta lannoitteen ja antanut vain rodolannoitetta kaksi kertaa kasvukautena, mitä itse pidän tärkeänä. Miten tämä onkaan aina niin kaunis ja sen tuoksu...

Samaa atsaleaa japanilaisessa rinteessä eli pohjoispuolella. Tämä ressukka pääsi vasta tänään kaurisverkosta ja sen kumppani, joka ei näy kuvassa, samoin. Kumppani ei kuki vielä tänä vuonna eli istutimme sen vasta viime syksynä. Suuret kuunliljat kasvavat ihan silmissä ja tässä rinteessä on kokeilussa myös äidin hylkäämä hortensia Bombshell, jota Tahvosten sivuilla mainitaan, että valkoiset kukat, vaatimus hapan ja kostea. No, saa rodolannoitetta heti huomenna, mutta kosteus on vähän niin ja näin...Kun tämä rinne perustettiin, olin juuri lukenut porilaisen Leila Nuikin kirjan Unen kelluva silta, jossa hän kertoo japanilaisesta puutarhastaan. Kyllä täälläkin ne kivipurot keväällä näkyvät ja paljon scillaa...

Laittakaa muistiin: Scilla valkoisena on yllättäjä♥

Alppikärhöt vauhdissa ja niitä on paljon!

Historian siipien havinaa, sillä kuvassa ensimmäinen alppikärhöni ja tästä se sitten repesi.

Ruususen uni toisesta kuvakulmasta. Minulla on vahva tunne, että tämän likelle on tulossa kumppani, mutta emme tiedä vielä hänen nimeään. 

Lemmikkejä kaikkialla. Etupiha nyt tällainen ja nyt alkavat lehtosinilatvat valkoisina ja sinisinä, akileijat, puna-ailakit...sormustinkukat, kellokukat, lyhtykoisot...

Tähän tahtoisin jäädä, mutta meillä on se yksi uudempi juttu, jonka keksin viime tai edellisvuotena...Sama polku eri vuodenaikoina 

Tästä sitä draamaakin löytyy, sillä parhaana vuonna tuolla valaisimen luona oli kaunein puu ikinä ja valkoisempana kuin mikään muu eli se pilvikirsikkakato. Kukaan ei tiedä syytä, mutta meillä se kasvaa enää yhdessä paikassa. Nyt siinä on nuori rautatieomenapuu, mutta sen kukat ovat jo aikaa sitten suvilumen valkeana vihmana sataneet...

En oikeasti tiedä, olenko kuvannut mitään niin paljon kuin pilvikirsikoitamme. Tämäkin menestyi todella isoksi puuksi ja näkyi meidän makkariimme, joka talon toisella puolella! Ja näiden ruskaväri...vaan kaikkea ei voi saada. Huomatkaa, että kartiovalkokuusemme, taitaa olla ensimmäinen, on vain jatkanut kasvuaan. Niitä on nyt kai jotain yksitoista.

 No tähän olemme nyt tyytyväisiä ja jäämme odottamaan mitä viikossa tapahtuu.

Ainakin orava siellä ja täällä.

Hän ruokailee omassa loosissaan. Oravat ovat niin paljon mukavampia kuin ziljoona hyttystä. Kylläinen orava ei mene linnunpesille!

puutarhaterveisin
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

Oi, tästä minua muistuttakaa tai lähtekää mukaan hurmioon. Alppikärhö Ballet Skirt, kuvakaappaus Viherringin sivulta, jossa tästä kärhöstä lisätietoa ja myös valkoinen Albina Plena

Kärhöt♥♥

PS. Tänään sateen jälkeen Ruususen uni:

Satoi oikein kunnolla ja kävin kuvaamassa muutamia kasveja. Nyt kuitenkin vain tämä Ruususen uni, joka miltei on niin suloinen atsalea, että sen voisi syödä!

Olen jäämässä somevapaalle. Mukana lievää painostusta tyttäreltäni ja mieheltäni. Onneksi saan sentään lukea muutaman tunnin vuorokaudessa satavuotiaan vaaleanpunaisen talon ihanassa makkarissa. Ulkona ei nyt onnistu, kiitos hyttysten, mutta toki huomenna grillailemme ja on fondue ja vaikka mitä. Jos kommentoitte, kommentit näkyvät vasta kun avaan ne. Puhelinta minulta ei viedä, joten voin yrittää sillä. Minun parhaakseni tämä on, sillä yli 12 vuotta...ette edes halua tietää. Annetaan olla.

Halit♥ Vergissmeinnicht♥ Forget-me-not♥ Förgätmigej♥ Älkää...unohtako naista, jolle pakattiin mukaan lenkkarit ja...♥ Otin varuilta mukaan muita kenkiä tavallista enemmän ja paremman mekon ja valkoisen jakun ja siihen kengät. Bis bald♥ Ich hoffe...

Lisa Jewell: Kaikista synkimmät salaisuudet

Minä ja siskoni kävimme – hyvin mahdollisesti Lontoon kalleinta – koulua Knightsbridgessä. Isämme käytti siihen aikaan rahaa surutta. Hän rakasti tuhlaamista. Mitä enemmän, sen parempi. Koulupukumme olivat väriltään paskanruskeita ja kusenkeltaisia, ja poikien asuun kuuluivat eräänlaiset polvihousut. Kun olin tarpeeksi vanha hävetäkseni pukua, isällä ei onnekkaasti ollut enää varaa koulumaksuihin saati vakosamettisiin polvihousuihin Harrodsin koulupukuosastolta.

Liza Jewellin Kaikista synkimmät salaisuudet (The Family Upstairs, WSOY 2021, suomennos Karoliina Timonen) kertoo talosta, josta aikanaan löydetään elossa vain tyttövauva. Hänet oli huolehdittu ja hoidettu ja lopulta kaiken sotkun jälkeen rakennus testamentataan hänelle saatavaksi kaksikymmenviisivuotissyntymäpäivänä. Perijä on Libby, joka käydessään talossa saa siitä kylmiä väreitä. Hänen patologinen ajatuksensa kaikki vuodet on ollut vain, miksi äiti on aikanaan hänet hylännyt?

Samaan aikaan Ranskassa kadulla soittaa viulua nainen, jolla on elätettävänä kaksi lasta ja koira. Jos hän tekee oikein kovasti töitä, hän voi saada yöpaikan jostain halvasta hotellista viideksi yöksi, joskus ei mitään. Hänen nimensä on Lucy ja hän saa viestin, että Tyttö täyttää kaksikymmentäviisi. Hänen on aika palata Lontooseen ja vain sen takia hänen on tavattava toisen lapsensa, Marcon isä, sillä rahaa on saatava riittävästi heidän kaikkien matkaan. Tapaaminen on vaarallista, mutta miehellä on rahaa ja onhan hän sentään Marcon isä…

Lucyn selvitessä omasta kiirastulestaan, tarina aikamatkustaa siihen mistä kaikki alkoi. Oli talo ja perhe. Äiti oli entinen seurapiirikaunotar ja isä oli rikas tekemättä mitään. Hän vain odotti oman isänsä kuolemaa ja valtavaa varallisuutta. Sen jälkeen oli helppo ostaa unelmatalo, jossa he kaikki eläisivät onnellisina. Seinät eivät kuiskineet tulevasta, joten ei minunkaan sovi niin tehdä. Vaan voinko olla mainitsematta, että tarinaa kertoo perheen poika Henry. Voinko olla mainitsematta, että perheen äiti alkoi ottaa heille vähitellen asumaan outoja muukalaisia, jotka halusivat heidän kaikkien olevan yhtä suurta perhettä. Syntyy outo ryhmä oudoilla aatteilla. Kaikkea johtaa David, johon Henryn äiti näyttää vähän ihastuneen. Kukapa olisi arvannut, että tätä kirjaa lukiessa muistin erään naisfilmitähden, josta pidin pikkutyttönä leikekirjaa…Sharon, Sharon….

Lisa Jewell kuvaa kiduttavasti, miten kaikki muuttuu. Mikä on kenenkin asema ryhmässä ja mitä voidaan tehdä niskoittelijalle. Tällaista on tapahtunut. Tällaista tapahtuu nytkin. Jossain on kultti ja ihmiset siihen. He eivät vain tiedä sitä vielä.

Kaikista synkimmät salaisuudet on minusta painotukseltaan kirjailijan psykologisin eli lukija käy mielessään läpi henkilöhahmoja ja heidän tulevaa rooliaan samoin kuin heidän mahdollisuuksiaan. Tätä voi lukea kesäkirjana laiturilla vain jännityskirjana, mutta minua ahdistivat lasten roolitukset. David oli paholaisesta seuraava ja vaikutti sosiopaatilta vailla minkäänlaista empatiakykyä. Aikaisemmat Lewellin teokset ovat Sitten hän oli poissa, Löysin sinut ja Joka askel jonka otat. Jokaisella on suosikkinsa, mutta dekkarien kyseessä ollen ei saa spoilata mitään!

Seinät näkivät mihin kuntoon talo rapistui. Seinät kuulivat itkun lukitusta huoneesta kuin myös kuulivat rakastelun ääniä. Klik, klak, soittivat ovien lukot, sillä huoneita lukittiin ahkerasti. Vauvoja syntyi. Joku nauroi…sen täytyi olla Birdie. Enää perhe ei matkustanut lomalle isoäidin luokse Schwarzwaldiin. Nyt oli paljon tärkeämpää keskittyä vaikka lääkeyrttien kasvattamiseen. Nöyryyden opetteluun ja kaiken sietämiseen. Yömusiikki oli ovien aukeamista ja sulkeutumista. Klik, klak ja taas mentiin. Samaa kauhua vuodesta toiseen, kunnes…

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Mies ja koira!

True love Mies joka rakastaa koiria, voi olla yllättävin elämänkumppani ikinä

Nappasin tämän kuvan Annen koirasta, joka suukottaa Reimaa facebook-sivullani, sillä tässä on sitä jotakin. Sira on kiertänyt mieheni sormensa ympärille ja ihmekö tuo, sillä meillä oli oma punaturkki kahta kuukautta vaille 15 vuotta. Koirat mukaan uimaan!

Olen jäämässä breikille, mutta sitä ennen hemmetisti kitkemistä ja kastelua yms. Ja ehkä yksi kirjakin kohta. Suomen Tahitilla hautoo. Ensimmäistä kertaa myös tosi paljon ja kiukkuisia hyttysiä tms. Puutarhan prime time lähestyy, mutta se jää kotolaisemme iloksi.

Illasta suihkutan paljon itseeni Offia ja yritän kuvata. Ja arvatkaa vaan kaipaanko Lohjanjärveä vaikka täällä saarella asummekin. Ihan erilaiset vedet...ja Yyteri vielä oma lukunsa.

Tämä on jo mennyttä hetkeä ja tänään lähtevät verkot etupihan atsaleoilta. Japanilaisessa rinteessä saavat vielä olla hetken. Nyt aukeavat sydänsuven odotetuimmat

Kirjasta Erään avioliiton muotokuva:  "Sissinghurstin puutarhan oli oltava kesytön ja sen oli kartettava järjestystä. Villikukkien oli saatava tunkeutua puutarhaan ja rhododendronit oli karkotettava ja niiden lempeämpi serkku azalea, sai korvata ne..." Näiden tuoksun kun saisi pulloon.

Bis bald!

Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa