Minä puhun sinulle unohduksesta...

Minä puhun sinulle unohduksesta
tulevaisuudesta muistin,
kaikki toistuu eikä toistu,
minä puhun unohduksen vesistä,
minä annan muistin olla,
ja se on toinen.
Sanon rakastettuni, kaivattu,
ja hän on mennyt. Ja hän on täällä.

- Mirkka Rekola -
Vain unen varjo (Otava 1997)
kuva Tuure

*****

Mirkka Rekola 26.6.1931-5.2.2014

Tulppaanien kuussa pinkillä kohti viikonloppua!

Helmikuu on tulppaanikuukausi. Menet minne vain, niin tulppaanikimput ovat suuria ja edullisia. Niitä on kaikissa väreissä ja ne myös kestävät yllättävän kauan kun muistat leikata kukkiin uutta imupintaa sekä tiputat veteen illalla muutamia jääpaloja.

Viime viikolla oli oransseja tulppaaneja, tämä viikko on vaaleanpunaisten tulppaanien. Pinkki rulettaa minulla edelleen ja se vaikuttaa myös tulevaan kevääseen, sillä

olen aikeissa maalata elämäni ensimmäiseen asuntooni hankkimani keittiökalustesarjan tuolit niin, että kahdesta tulee vaaleanpunaiset ja kahdesta meidän keittiökaapistomme vihreät eli tuo värihän on salvia, ainakin Carita-keittiövalmistajan mukaan. Minulle se on poronjäkälä. Niistä tulee tarpeelliset lisätuolit, kun keittiön pöytää jatketaan ja on isompi porukka syömässä. Muulloin ne voivat olla missä päin taloa vain, sillä molemmat värit käyvät meille nykyään joka huoneeseen. Minusta vaaleanpunaisen ja tietyn vihreän liitto on tähtiin kirjoitettu!

Keitin äsken kalalientä (siian päitä, selkäruotoja, sipuleita, laakerinlehtiä, pippureita...), sillä viikonloppuna on tarkoitus valmistaa kalasoppaa lohesta ja siiasta. Liemi on rannikkolaiseen tapaan tietysti kirkas ja viimeiseksi laitan mukaan vielä katkarapuja sekä lorauksen valkoviiniä. Lauantaina tehdään pitkä lenkki, että voidaan sitten illalla herkutella leffojen ääressä hyvällä omallatunnolla. Ostin paitsi synttäriarvontaani myös itselle P.D.James -filmatisoinnin ja kaiken huipuksi äsken saapui Broadchurch, jonka Meri ja Teemu tilasivat minulle lahjaksi eli triplasti brittijännitystä, sillä ensin on tietysti Midsomer. Kiitos 'lapset'♥ Leffailtana on aina samat herkut eli homejuustoja, rypäleitä ja viiniä.

Suomi on niin kaunis maa. Sain äsken Jaelilta, joka ei niin pidä lumesta (mutta ehkä vähän eräästä Lumista edes tykkää;) näin upean linkin: Katsokaa ja hämmästykää!

Kaikille tasapuolisesti mukavatunnelmaista viikonloppua!

Love
Leena Lumi

Paul Auster: Mielen maisemissa

…et ole koskaan kasvanut kokonaan eroon tästä taipumuksesta kadota omasta tietoisuudestasi. Salaperäinen ja selittämätön mutta olennainen osa sitä, kuka silloin olit ja olet toisinaan yhä. Ikään kuin lipuisit toiseen ulottuvuuteen, jossa ajan ja avaruuden keskinäinen suhde on toisenlainen, ja loisit ilmeettömän, välinpitämättömän katseen omaan elämääsi – tai harjoittelisit kuolemaasi, opettelisit mitä tapahtuu, kun katoat.

Luin Paul Austerin teoksen Mielen maisemissa (Report from the Interior, Tammi 2014, suomennos Arto Schroderus) kaikki aistit valppaina, hyvin kiinnostuneena, sillä kaikki Austerissa kiinnostaa minua. Näin ei ole ollut aina, sillä hän on ollut minulle epätasainen heppu, kunnes ilmestyi Näkymätön Ja sitten tuli vielä Talvipäiväkirja, joka on paitsi kuusikymmentä ohittaneen miehen varsin fyysinen ja rohkea muistelus menneistä, niin myös kuin rakkaudentunnustus hänen vaimolleen kirjailija Siri Hustvedtille. Kuten jälleen huomaatte, en voi lukea Austeria ilman Sirin läsnäoloa, en yleensä, mutta Mielen maisemissa olemme kaukana Siristä, sillä nyt Auster riisuu itsensä täysin ja käymme läpi hänen varhaislapsuuttaan, kouluaikojaan, hänen tajuntansa heräämistä sekä omaan kirjailijapolkuunsa kuin siihen yllättävään tekijään, että hän on juutalainen, sillä ei se ollut hänen lapsuudenkodissaan mikään erityinen asia, ei salattu, mutta ei esillä pidettykään: ”…ei ollut sapattiateriaa perjatai-iltaisin, ei sytytetty kynttilöitä…” Tutustumme myös Paulin ensimmäiseen vaimoon kirjailija-kääntäjä Lydia Davisiin, jota Paul saa kiittää siitä, että yleensä löysi nuoren itsensä.

Mielen maisemissa jakaantuu neljään osaan: Mielen maisemissa, Kaksi iskua päähän, Aikakapseli ja Albumi. Kirjan lopussa on siis mustavalkoisia valokuvia, jotka kuvaavat niitä järistyksiä, paljolti elokuvia, joista Auster nuorena vaikuttui loppuelämäkseen. On myös kuvia sen aikaisista rotukahakoista liittyen kansalaisoikeusliikkeeseen, yliopistomellakoista ja kuva sanomalehdestä, joka on kirjoitettu Paulin isän äidin puhumalla ja lukemalla kielellä eli jiddišiksi. Kirja on kirjoitettu yksikön toisessa persoonassa eli Paul puhuttelee itseään voimatta mitenkään vähentää lukijan kiinnostusta. Ehkä tämä toimiikin tehokeinona ja lukijan uteliaisuus vain kasvaa.

Austerilla ei minusta ole tapana kaunistella mitään. Hän käytti Talvipäiväkirjassakin välillä niin roisia kieltä, että ellei hän olisi juuri hän, kirja ei olisi nyt minulle yksi maailman liikuttavimmista avioliittoromaaneista. Tosin se oli muistelus, mutta Siri, Siri, kaiken aikaa yksi vain, Siri vain. Mielen maisemissa kieli on paljon siivompaa, mutta nyt sukellamme syvälle Austerin pään sisälle, saamme tilaisuuden yrittää ymmärtää, miksi hänestä tuli juuri hän. En ole ikinä jaksanut olla niin kiinnostunut kenenkään lapsuus- ja nuoruusaikamuisteloista kuin olin nyt. Austerilla ei ole kerta kaikkiaan kykyä olla muuta kuin täydellisen kiinnostava. Alussa hän kertoo jo sen tunnetun asian, mitä ei ole ikinä salannut, että

…kun olit tarpeeksi vanha verrataksesi tilannettasi siihen millaista toisilla tuntemillasi lapsilla oli, ymmärsit että perheesi oli rikki, että vanhemmillasi ei ollut aavistustakaan, mitä he tekivät…

Ei myllerryksiä eikä yhteenottoja, ei äänekkäitä riitoja, ei näkyvää vihamielisyyttä – ainoastaan intohimottomuutta puolin ja toisin, kuin kahdella sattuman yhteenheittämällä sellitoverilla, jotka istuvat tuomiotaan synkässä hiljaisuudessa.

Tästä tarjotaan tarkentavia otoksia, joten lukijalle tulee kristallinkirkkaaksi, että Paulin selviäminen oli joko erityisen vahvaa tahtoa tai sattumaa, sillä hänen sisarensa ei toipunut ikinä henkisesti.

Saamme tietää Austerin ensimmäiset kirjalliset vaikutteet, suuren ihailun intiaaneihin ja koemme yhden tuon ajan suurimmista katastrofeista eli polion:

1952, samana vuonna kun täytit viisi ja tapasit kesäleirillä Lennyn ja aloitit koulunkäynnin ja Eisenhower ja Stevenson aloittivat vaalikampanjansa, Amerikassa puhkesi polioepidemia, joka iski 57 626 ihmiseen, enimmäkseen lapsiin, tappoi 3 300 ja teki lukemattomista muista raajarikkoja. Se oli pelkoa. Eivät pommit eikä ydinhyökkäys vaan polio.

Saamme siis lukea aikalaiskertomusta '50 ja '60 -luvuista ja niiden aikojen yksityiskohdista, mutta pommitkin tulevat kuvaan myöhemmin, sillä Amerikka alkoi kirjoittaa myöhemmin uutta, synkkää historian lukuaan eli tapahtui Vietnamin sota. Sitä ennen Paul sai tietää eräiden tapahtumien kautta, että hänessä on jotain erilaista kuin hänen ystävissään, hän oli hämmentynyt:

…juutalaisena oleminen oli sitä, että oli erilainen kuin kaikki muut, että oli sivustakatsoja, että kaikki pitivät ulkopuolisena, ja sinä, joka olit siihen asti pitänyt itseäsi läpeensä amerikkalaisena, yhtä amerikkalaisena kuin kuka tahansa Mayflowerilla saapuneiden sukujen siniverinen, ymmärsit nyt, että oli olemassa ihmisiä joiden mielestä et kuulunut tänne, ja ettet ollut kotonasi edes siinä paikassa jota kodiksesi kutsuit.

Olla osa jotakin eikä sittenkään. Olla useimpien hyväksymä ja silti joidenkin epäilevässä syynissä.

Juutalaisuus on varmaankin iso osa Austerin kirjallisessa ja muussa kehitysprosessissa, mutta ei tietenkään muuta kuin osa. Tapahtuu paljon, joka vaikuttaa kaikkeen. Vaikka päätin, että tätä kirjaa en päästä yhtä iholle kuin Talvipäiväkirja tai Sirin Vapiseva nainen, sillä liian liki polttaa!, niin eikös vain Paulin koulukokemuksiin herra S. tuo samaa kauhua kuin eräs isompi oppilas minulle aikanaan. Opettaja halusi laittaa päälle kilpailun siitä, kuka lukee tietyssä ajassa eniten. Lukijan oli helppo kirjan päiväkirjamaisen tarkan selostuksen vuoksi arvata Paul voittajaksi. Mutta kuinkas sitten kävikään? Herra S. pilkkaa Paulia valehtelijaksi koko luokan edessä järkyttävin sanakääntein. Tapahtuma on lapselle julma ja tuo mieleen vain pari kysymystä: Miksi ihmeessä joillekin on niin vaikeaa tajuta, että toisille kirjat ovat enemmän ja miksi ihmeessä kukaan ei ole kuullut valokuvamuistista?

Kirjan toinen osa Kaksi iskua päähän sisältää niin uskomattomat kahden elokuvan selostukset, että minä mieluummin luen ne Austerin kertomana kuin katson. Paul toi filmeihin käsittämätöntä syvyyttä, josta aistii, miten vahvasti ne ovat häneen vaikuttaneet. Kun Paul on neljäntoista, hän kokee kuten niin monet samanikäiset, että on vielä syntymäolosuhteidensa vanki ja silti valmis jo lähtemään pakoon, jättämään kaiken taakseen. 

Aikakapseli on monella tapaa teoksen kiehtovin osa. Se alkaa siitä kun Paul tajuaa, että niin paljon on kadonnut. Missä ovat kaikki valokuvat, koulukuvat, todistukset, palkinnot, kirjeet…? Auster kuitenkin aloitti tämän kirjan ennen kuin hänen ensimmäinen vaimonsa Lydia Davis otti häneen yhteyttä ja tarjosi mahdollisuutta saada kopiot Paulin hänelle lähettämistä kirjeistä. Ilman niitä tämä muistelmateos olisi ollut paljon vähemmän, sillä rakastuminen Davisiin, heidän pitkä eronsa Lydian ollessa Lontoossa sekä juuri Paulin suuri henkinen murros ikävuosina 19-23 tulevat esiin näissä viesteissä. Paul oli kiihkeän rakastunut ja heidän lähtökohtiensa ero ei häntä häirinnyt. Hän oli tummatukkainen juutalainen newjerseyläispoika, joka oli käynyt tavallista koulua, kun taas Lydia oli parhaiden yksityiskoulujen kasvatti, jonka isä oli college-professori ja arvostettu kriitikko. Voisi ajatella Paulin tehneen yhteiskunnallisen luokkahypyn, mutta Auster oli erimaata: Hän halusi jopa taksinkuljettajaksi vain voidakseen olla tavallinen tai osoittaakseen miten vähän välitti keskiluokkaisesta elämästä.

Mielen maisemissa on vahva omaelämänkerta, koska se maistu, tuoksuu, liikuttaa, tarjoaa välähdyksiä vuosikymmeniin, jolloin tapahtui niin paljon. Sen vahvuus on kuitenkin kirjailija Austerin vahvuutta tarjota meille 1960-luvun ja oman mielensä kuohuvat vuodet. Kertoa meille kuka hän oli, kun kirjoitti sata kirjettään, yhteensä 500 sivuaan Davisille. Ja etenkin kuka hänestä tuli murroksessa ennen todellista aikuisuutta. Hetkissään matkalla ajoittaisesta melankoliasta ja maailmantuskan potijasta toiveikkaaksi, rennoksi jopa hilpeäksi omaksi itsekseen:

Luen nykyään paljon vähemmän kuin ennen. Sen seurauksena olen älykkäämpi ja huumorintajuisempi.

En hermoile kohtaloani.

Kuka tahansa voi laskea yhteen ja vähentää. Ruoho on punaisempaa kuin varjo. En ole yllättynyt.

Ota vastaan tämä lähetetty rakkaus.


*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Sanna

Maaria Päivinen: Sinun osasi eivät liiku

Minun piti ei pitänyt eilen avata lukea Sinun osasi eivät liiku koska tiedän että vaikka en pidäkään en yhtään Hermannista saattoi saattoi hän kerran olla oikessa sanoa yhden saamatta minua haluamaan huuhtoa hänet alas viemäristä mitä se olikaan kun hän sanoi pintanaarmujen kuussa jolloin ponit pudottavat karvansa vai oliko se kuitenkin liljojen kuu en muista jotain myrkystä mutta kun on valvonut koko yön ja juossut oman verensä kentillä miten sitten muistaa että Herman sanoi Minun hänen on myrkkyä. Minun häneni on kallista, juotavaa myrkkyä, joka sulattaa sydämen ja saa näkemään kaiken kahtena

Maaria Päivisen sävähdys potenssiin ziljoona Sinun osasi eivät liiku (ntamo 2014) tuli eilen ja tarkoitus oli jättää kirja avaamatta, sillä en halunnut Maariaa mieleni kentille, kun olen nyt yöt Austerin kanssa. Hieno kansi Teemu Ikoselta ja ihoa alkoi pistellä Adelekin soida. Kurkkasin ihan vähän vain ja

hän on tyhjät tölkit minä sinua (raiskaa minut!)
ja uneton yö, höllästi ripustetut verhot, tanko joka tipahtaa

kuulin muitakin juoruja: hänen kasvonsa vaihdettavissa

hänen kasvonsa; kellertävä pigmentti poskiluulla

ja minä: sinun

           (bitte sei gewaltig wie der Mond!)

Ei tullut Austerista mitään viime yönä. Anteeksi Paul! Ei tullut untakaan. R. lähti pimeään aamuun ja kohta ystävä tulee lounaalle. Päivisellä on minuun sellainen vaikutus. Levottomuutta. Alkuräjähdystä. Kuumaa laavaa. Oi sitä onnetonta kustantajaa, joka ei ymmärrä, että tässä on Pegasos, jolla EI käytetä kuolaimia. Vain päitset ja pohkeet ja sitten antaa mennä. Päivistä ei kahlita. Korkeintaan pohkeet ja taakse istu. Hätätilassa voit yrittää jotain sanoa, mutta kun et muista mitään hillitsevää kuin islanniksi. Paras siis vain antaa mennä ja onhan aina kypärä. Mitään takeita ei ole luista ja niskoista mutta

Missä sinun sormuksesi on? hän kysyy

                    Olen tyhjä.

                    Tämän paperin vankina

                    tyhjä tyhjä tyhjin

                    olen aukko

                    kuin tynnyrien tyhjennys

                    musta hirmuinen aukko. Veri pakkaantuu kohtuuni.
Suljen sääret jotka
                    sinä joka tapauksessa pakotat auki.

Luin Pintanaarmuja ja sanoin Maarialle: Kirjoita runoteos. Sinä olet runoilija. Nyt hän kirjoitti sen ja laittoi minuun levottomuuden, jota en halua en halua, sillä pitää keskittyä. Hän kirjoitti itsensä minuun vaikka meille on samat rokotteet: Plath, Szymborska, Södergran, Duras, Meriluoto. Mutta Ahmatova on minunminunminun. Minä häntä aina vain ja joka päivä. Ja minne Päivinen unohti Baudelairen. Maarian runoissa soi Pahan kukat, mutta hän ei tunnusta Baudelairea. Entäs sitten Erzébet Tóth? 

tällä hetkellä rakastan sinua
            vain joskus

ehkä juuri silloin, kun kierähdät omalle puolellesi sänkyä
tai kolahdat lattiaan herättämättä liikaa melua

laidan yli rakastan sinusta ylemmät osat

                               ja kirveellä irrotan toiset 

Tämä on omalla vastuulla, jos luet Sinun osasi eivät liiku. Minulle tulee lounasvieras, enkä ole nukkunut silmänräpäystä. Päivinen ei ole kodeiinia. Hän on arsenikkia jota otetaan pieninä annoksina ja kaikki lepo on kadonnut vuorten taa. Ota jos uskallat! 

Olen monta kertaa
herännyt yöhön
toivonut; ryskyisi lintulauta rikki

           jyvät putoilisivat kilpaa kaivoon
           jonka maho kansi laskee läpi

           (kuten sinä ja sylissäsi karjuva miekka!)

ja jotta tämä olisi vihdoin takavetoinen yö

ja että tämä olisi vihdoin takavetoinen yö

ja
sinusta lähtisi parku kuten lähtee
kaikista niistä jotka syntyvät takaperin
           uudestaan uudestaan
uudestaan


sinun otoksesi minusta. En tahdo nukahtaa ilman sinua.

Minä ikinä mitään arvostele. Olen tunnetila. Olen runo. Sellainen vain hengittää. Joskus pidättää hengitystä. Silloin kun nauttii vahvaa. Olen noita. Olen ennustaja: Päivinen vie sinut reunalle. Päivisestä kuultiin ja kuullaan. Usko pois! Hän ei ole kolmetoista tusinassa. Hän on yksi. Ainoa! Sie ist die Einzige!

Runot soivat. Ahmatova on klassista rajusti. Päivinen...hän oli eilen Adele, viime yönä Himin When Love and Death Embrace. Kiitos valvotusta yöstä. Maarian runot puristuvat alavatsaan ja saavat...Toisaalta Päivinen on elokuva ja sen nimi on Match Point by Woody Allen. Sen raju maku kurkussa jälkimaun ohi. Enemmän. Kirvelee: Himotusti. Sen tunnari. Se mun musiikki kun...sitten kun. Una Furtiva Lagrima 

hän oli kaksi sivuraidetta, jakautumassa, ja kun hän koristeli
kahvipöytää vihelsi mies kylpyhuoneessa, tuli tunne: murskautua 
                                   aviovuoteeseen

ja se tunne vaivaa vieläkin

es endet nie, es wird nie anders

jotta näkisin toisin päin ja ulkoa

es endet eines Tages
es endet wenn ich


*****

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet lisäkseni ainakin Villasukka kirjahyllyssä ja Katja/Lumiomena

*****

Runokirjat Leena Lumissa

Leena Lumin synttäriarvonta 2014!

Ystävänpäivänä 14.2.2014 tulee viisi vuotta täyteen Leena Lumi -blogia. Annoin pikkusormen ja se vei koko käden...Vuodet ovat menneet kuin eilinen olisi tänään. Matkalla on virrannut kirjoja, haasteita, blogiystäviä ja mikä parasta kiinnostuneita on ollut laidasta laitaan. Monia lukijoistani olen tavannut livesti ja osasta on tullut ikiaikaisia ystäviä. On siis syytä juhlia arvonnan merkeissä ja palkintoina on kaksi elokuvaa ja paljon kirjoja, joista valita. Kirjat ovat pääsääntöisesti kertaalleen luettuja. Ellet itse tarvitse, muista ystäviä, synttäreitä, tuliaisia... ja uusi joulukin tulee taas tänä vuonna. Itse aloitan joululahjakirjojen hankinnat tammikuulla...

Arvonta-aika alkaa tänään ja osallistumisaika on pe 14.2. klo 18 asti. Arvonnan suorittaa Lumimies su 16.2. johonkin aikaan iltapäivästä. Osallistua saavat blogini lukijaksi kirjautuneet tai kirjautuvat. Ellet tiedä, oletko jo lukijani, voit itse katsoa sen kohdasta Lukijat. Siinä on oikealla pienet neliöt, joita klikkaamalla lukijat tulevat näkyviin ja voi tsekata, onko liittynyt lukijakseni vai ei. Liittyminen ei maksa mitään eli se on ilmaista. Luen itse noin 300 blogia...

Palkintoja jaetaan viisi. Ensimmäisen arpalipun saa lukijuudesta eli olemalla kirjautunut lukijani, lisäarvan saa jos linkittää blogiinsa. Muistakaa ilmoittaa, monellako osallistutte! Ensimmäiseksi tullut saa valita palkintonsa ensin, toiseksi tullut tokana etc. Tämä arvonta-aika on tarkkaan ajateltu eli jos tämä olisi avattu vasta ystävänpäivänä, olisi osa lukijoista loppukuusta jo hiihtolomalla. Toivon, että osallistuneet seuraavat su 16.2., ovatko he voittajissa. Odotan ke 19.2. saakka ilmoittautumisia, sitten nostetaan uusi arpa ellei joku onnettaren suosikeista ilmaannu määräaikaan mennessä.

Anonyymina ei voi osallistua. Ellei sinulla ole aktiivista blogia, ole hyvä ja jätä yhteystietosi. Tämän jutun kuvia saa käyttää mahdollisessa linkityksessä. Huomaan, että entinen inhokkivärini on päihittänyt minut eli oranssi rulettaa. Jos haluat muistella vuoden takaisia, mene tänne

Olen nyt erään 1947 syntyneen kirjailijan mielen maisemissa, joten saan tällä arvonnalla itselleni myös keskittymisaikaa herra Kiinnostavalle.

Kiitän teitä kaikki ihanat, ihanat lukijani, joita ilman ei olisi Leena Lumia♥ Suorastaan värisyttävää on, miten moni teistä on ollut mukana jo vuosia. Olen old fashioned girl ja ihailen uskollisuutta, mutta yritän myös roikkua kiinni hektisessä nykyajassa vaikka joskus tunnenkin, että olisin halunnut elää sotien välisenä aikana. Kiintymykseni tuohon aikakauteen näkyy nyt siinä, että ostin ihan tätä arvontaa varten yhden suosikkikirjoistani eli Kate Mortonin Paluu Rivertoniin. Ehdottomasti lukuromaanien aatelia. Ostin muutaman muunkin, joiden arvostelukappaleet haluan pitää itselläni;)

Iloista arvontamieltä ja kiitos teille!

Anna Karenina DVD

Match Point DVD

Kuoleman maku 2 DVD  Perustuu P.D. Jamesin samannimiseen jännitysromaaniin.

Kate Morton: Paluu Rivertoniin  

Lena Muhina: Piirityspäiväkirja

Ferninand von Schirach: Syyllisyys

Elaine N. Aron: Erityisherkkä ihminen  varattu!

Tommy Tønsberg ja Kenneth Ingebretsen: Hehkuvat sipulikukat - 250 kauneinta lajia  varattu!

JP.Koskinen: Ystäväni Rasputin   varattu!

Jørgen Brekke: Uneton

Wilhelmiina Halme: Kaikki kaunis on käsin tehty  

Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset

Ulrika Davidsson: Keittokirja 5:2 - 100 reseptiä 5:2 dieettiin  varattu!

Paul Auster: Mielen maisemissa 

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa

Ilona Pietiläinen: Unelmien piilopaikka - Sisustus- rakennusideoita kesäasumiseen

Lene Kaaberbøl, Agnete Friis: Poika matkalaukussa

Herman Koch: Lääkäri

Maija Muinonen: Mustat paperit  Huippu!

Scott Turow: Identtiset

Ilona Pietiläinen: Koti lehvistön varjossa - Rintamamiestalon uusi elämä

Camilla Läckberg: Enkelintekijä

Ulla Liukkonen, Helena Lylyharju, Kari Martiala: Karjalainen keittiö - Uusia tuulia perinneruokiin

Ian McEwan: Vieraan turva

Else&Vesa Leivo: Tulppaanitarhan lumo

Rauha S.Virtanen: Seljan Tuli ja Lumi

Jørgen Brekke: Armon piiri

Tapani Heinonen: Reunalla  Rohkea!

Anne Holt: Kuollut kulma  Paras Holt ikinä!

Kirsi Tuominen, Olavi Niemi: Maanpeitekasvit - Luo vehreä pihapiiri  Ainoa putarhakirja, joka on yltänyt viiden blogivuoteni kympin kärkeen: Jo 5 074 lukijaa on ollut tästä kiinnostunut!

Lisa Ballantyne: Syyllinen  

Soili Soisalo, Eeva Voutilainen: Mustikka, ruis ja rypsi - Voimaruokaa Suomesta

Anne Holt: Julkkismurhat

Pia Juul: Hallandin murha

Ilona Pietiläinen: Talven taikaa - 100 ideaa valkoisesta rintamamiestalosta

Colm Tóibin: Äitejä ja poikia

Susan Sellers: Vanessa&Virginia

Mia Grönstrand, Katja Juurakko: Puutarhassa kotini - Etelä-Suomen avoimet puutarhat  varattu!

Anilda Ibrahami: Ajan riekaleita

Anneli Kanto: Pala palalta pois - Kertomuksia Alzheimerin taudista

Mauri Korhonen, Tatu Lehtovaara: Sienet ja sieniherkut

Hjorth&Rosenfeldt: Tunturihauta

Philippa Gregory: Punainen kuningatar

Arnaud Delmontel&David Batty: Tumman suklaan herkkuja - 80 vastustamatonta ohjetta

Carolinen Hofberg: Runsaat salaatit

Denise Mina: Yksin yössä

Denise Mina: Ampiaiskesä

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

Kirsti Kuronen: Ammeiden aika

Johan Theorin: Sankta Psykon kasvatit

Tua Harno: Ne jotka jäävät

John Boyne: Kuudes mies

Ferdinand von Schirach: Collinin tapaus

Leena Luoto, Tiina Klemettilä, Heikki Luoto: Puutarhurin syksy ja talvi

Markku Envall: Jäät lähtevät

Fredrik Eriksson: Silliä ja silakkaa

Puutarhamaailma 2013

Kirsti Ellilä: Kaivatut

Colin Duriez: Legenda nimeltä J.R.R. Tolkien

Karin Slaughter: Yli rajan  Paras Slaughter ikinä!

Love
Leena Lumi

Scott Turow: Identtiset

Lidia Gianis kävelee Zeuksen mäkisen nurmen reunoja varoen. Hän ei ole käynyt tällä piknikillä yli kahteenkymmeneenviiteen vuoteen, ei vannottuaan ettei koskaan palaisi. Lidia ei juuri vanno ellei pidä valaansa. Hän uskoo tahtoon – ee thelesee kreikaksi. Henkeen. Tahto ei voi muuttaa lunta vedeksi eikä komentaa meren aaltoja takaisin, mutta se estää ihmistä olemasta pelkkä lastu kohtalon laineilla.

Scott Turowin trilleri Identtiset (Identical, Art House 2014, suomennos Kaisa Ranta) on kuin nykyaikainen, amerikkalainen oikeussalidraama kastettuna syvälle kreikkalaiseen taruun Spartan kuningatar Ledasta, jonka kimppuun Zeus hyökkäsi joutsenen muodossa raiskatakseen tämän. Kirja kulkee kahdessa aikatasossa, joista molemmat ovat tasapainossa toisiinsa, mutta syyskuun viides päivä 1982 piknikkutsuineen on tragedian valtimo. Kaikki muu virtaa siitä: rikos, veri, kosto, epäilyt, suru, menetys, petokset ja ratkaisu. Vain Lidia saapuu paikalle neljännesvuosisadan jälkeen sen tähden, mitä on tapahtunut paljon aikaisemmin:

Sitten eräänä iltana Zeus painoi Lidian käden nivusiinsa. ”Tiedätkö mikä tämä on?” hän kysyi. Hän otti sen esiin housuistaan. Lidia tuijotti yhtä aikaa kauhuissaan ja hurjan kiinnostuneena. ”Kosketa sitä”, Zeus sanoi, ”ole kiltti.” Lidia kosketti, ja Zeus kosketti häntä ja vapautti mielihyvän hyökyaallon joka oli pysäyttää hänen sydämensä. Mutta viimeistä askelta hän ei antanut Zeuksen ottaa. ”Minun täytyisi olla naimisissa”, Lidia sanoi.

Zeus Krononin puolesta on sanottava, että hän pyysi Lidian isältä tämän tyttären kättä, mutta tälle ei tullut kuulonkaan antaa heidän kunniallisen kreikkalaisen perheensä tytärtä Zeukselle, jota hän piti gangsteriperheen poikana. Jostain tosi vanhasta kuin olan yli tiukasti huitaistusta kiellosta alkaa draama vailla vertaa.

On tammikuu vuonna 2008 ja senaattori Paul Gianis käy pormestarin vaaleja samalla kun hänen identtinen kaksoisveljensä Cass vapautuu vankilasta, jossa tämä on viettänyt kaksikymmentäviisi vuotta syytettynä tyttöystävänsä Dita Krononin murhasta. Vapautus herättää henkiin kaikki Ditan veljen Halin kaunat Paulia kohtaan ja hän alkaakin julistaa tätä syylliseksi murhaan. Tutkijaksi hän palkkaa entisen FBI:n agentin Evon Millerin, jonka avuksi tulee murhan aikanaan ratkaissut henkirikosetsivä, 81-vuotias Tim Brodie. Tässä dekkarissa on kreikkalaisen tragedian lisäksi paljon iäkkäitä ihmisiä. Tämä amerikkalainen oikeussalitrilleri ei sorru nuoriin, hoikkiin ja kauniisiin, vaan Timkin voi tuumia paristaan näin:

Evon oli kelpo tyyppi, vääräsäärinen pieni nainen, entinen FBI-agentti, joka oli vuosia sitten käräyttänyt monta osa-valtioiden oikeusistuinten tuomaria. Hän oli osallistunut olympialaisiinkin. Maahockeyssa, jos Tim muisti oikein. Nainen ei salannut homoseksuaalisuuttaan, mikä oli asia, johon Tim oli oppinut suhtautumaan jo nuorena yrittäessään saada elantoaan pasuunan soittajana. Helvettiäkö se hänelle kuului kuka ketäkin pani, jos vain pysyi nuotissa ja tahdissa?

Identtiset kirjan vahvuus on paitsi sen vaikuttavissa henkilöhahmoissa aina alkaen Lidiasta ja päätyen Zeuksen siskoon, Lidian parhaaseen ystävään Teri Krononiin, myös sen tempossa: Missään vaiheessa erittäin uskomaton juoni ei jätä lukijaa epäselvyyteen ’kenestä on kyse? missä mennään?’ mutta sen sijaan, lukija ei tiedä rikoksen lopullista ratkaisua ennen kuin viimeinenkin sivu on luettu. Pidän oikeussalitrillereistä ja minulla Identtiset vertautuu viime vuonna lukemaani brittiromaaniin Syyllinen  Vaikka taivas olisi tippunut alas, en olisi voinut jättää tätä kirjaa kesken ja sehän on parhaiden dekkarien tunniste. Myönnän kuitenkin, että pelkään amerikkalaisten dekkarien kovuutta ja rankkaa menoa, tämä siitäkin huolimatta, että omistan kaikki Patricia Cornwellin jännitysromaanit. Turow on kuitenkin toista maata ja hän kertookin lauantain Helsingin Sanomissa Pertti Arvolan jutussa Mies joka loi maailman, kirjailijatyylistään näin:

”Kun opiskelin Stanfordin yliopistossa, sanoin yhdelle professoreista, että haluan kirjoittaa romaaneja, joita voivat lukea niin äidinkielen professorit kuin bussikuskitkin. En halunnut kuitenkaan kirjoittaa kovaksikeitettyjä rikosromaaneja, vaan sellaisia, joissa olisi enemmän sisältöä.”

Kirjailija Scott Turow on monipuolisesti kiinnostava ja tuottelias kirjailija, jonka Kindle County -sarjassa on ilmestynyt jo yhdeksän trilleriä. Hänellä on myös kahdet kasvot. Hänen kirjansa nousevat säännöllisesti New York Timesin bestseller-listan kärkeen ja 25 kielelle käännettyjä teoksia on myyty jo 30 miljoonaa kappaletta. Tämän lisäksi Turow on menestynyt asianajaja, joka on urallaan muun muassa vapauttanut kuolemantuomiota syyttömänä odottaneen vangin. Hän siis tietää, mistä kirjoittaa!

Tekee niin mieli antaa viimeinen sana teoksen Shakespeare-sitaateille, mutta eikö tämä seuraava ihan vaadi tulla esille vaikka identtisten kaksosten Cassin ja Paulin selviytymisstrategiana:

Monien Hillcrestin vuosien tuloksena he molemmat olivat oppineet, kuinka vaarallista oli tanssia kiusaajien pillin mukaan. Se ei loppunut koskaan. Itseään täytyi puolustaa. Mutta vasikoida ei saanut.

Itseäni kiinnosti kirjassa kuitenkin eniten vahva Lidia ja myös hänen ystävyytensä Zeuksen sisareen, hillitönkieliseen Teri Krononiin, joten näin ystävänpäivän lähestyessä otammekin trendikkään kaksoislopetuksen:

Jotkut ystävyyden jäävät elämään vain siksi, että ne ovat alkaneet tarpeeksi varhain. Jos Lidia valitsisi tänään, hän ei ehkä toivottaisi tervetulleeksi niin outoa ja rienaavaa naista. Mutta Teri on keskeinen osa hänen elämäänsä, kuin vahva puu jonka on nähnyt kasvavan pienestä taimesta, maamerkki ajan salaperäisessä virrassa.

*****

Tästä on lisäkseni kirjoittanut ainakin Kirjasähkökäyrä

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Happy days are here again: Hauska Kirjastohaaste on täällä taas

Kirjainten virran Hanna laittoi liikkeelle klassikkohaasteen, jossa pitää vastata kysymyksiin kirjojen nimillä. Asiassa oli mukana telepatiaa, sillä olin kiinnittänyt tulostimeeni post it-lapun, jossa luki 'muista kirjastohaaste'. Kerrankin minä olisin eka haastaja ikinä;) No en ollut, mutta jatkan Hannalta haasteen poimineena. Tämän haasteen uusintoja puoltaa se, että kirjat muuttuvat. Me itsekin muutumme. Mikään ei seiso paikallaan. Kaikki virtaa.

Ennen kysymyksiä kerron, että pelkään sanojen loppuneen. Olen lukenut todella jännittävän kirjan, enkä vain saa sitä wordille. Minun täytyy saada 'pöytä puhtaaksi' ennen kuin pääsen keskittymään seuraavaan kirjaan. Mitä jos meille onkin annettu vain tietty kiintiö sanoja (huomasin tänään tilastoista, että nyt on tekstejä takana 3 333!) ja sitten kun ne on käytetty, ei ole enää muuta kuin hiljaisuus. Tyhjän valkoisen paperin kauhu on kuin rimakauhua, mutta mitä se on kun katsoo tyhjää ruutua, eikä tajua, mistä aloittaisi...

1)  Oletko mies vai nainen?  Liekkisydän

2) Kuvaile itseäsi? Seljan Tuli ja Lumi

3)  Mitä elämä sinulle merkitsee?  Kaikkiin neljään tuuleen

4)  Kuinka voit? Oivalluksen kynnyksellä

5)  Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.  Veden lumo

6)  Mihin haluaisit matkustaa?  Kesä Baden-Badenissa

7)  Kuvaile parasta ystävääsi.  Oman elämänsä sankari

8)  Mikä on lempivärisi?  Ruohonvihreää

9)  Millainen sää on nyt?  Lumen syli

10) Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?  Yö kuuluu minulle

11) Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi?  Kaikki mitä rakastin

12) Millainen on parisuhteesi? Ikuinen rakkaus

13) Mitä pelkäät?  Reunalla

14) Päivän mietelause. Kadonnut on vain unta

15) Minkä neuvon haluaisit antaa? Rakasta

16) Miten haluaisit kuolla? Ennen sarastusta

Haastan Kaisa Reetan, Opuscolon, Katjan, Irenen, Erjan, Marjatan ja Susan

Mukavaa viikonloppua♥

Love
Leena Lumi

Vastaan Kahville! -kutsuun!

Irene Vironperältä kutsui minut kahville: Kiitos Irene♥ Kahvikutsujen aiheena on vastata muutamiin aika henkilökohtaisiinkin kysymyksiin. Haastetta voi jakaa eteenpäin, mutta koska niin monet tuntuvat tämän jo saaneen, pyydän: Ottakaa tämä haaste te, jotka ette ole tätä vielä tehneet!

Ennen kuin alan vastata, paljastan, että en juo kahvia kuin aamulla, mutta se onkin sitten Robertsin suklaakahvia ja sitä on iso KoKon mukillinen, joka nyt näkyy tuossa suvikuvassa. Joskus Jael lähettää tai tuo minulle taivaallista pähkinäkahvia ja lisään sitä suklaakahviin suhteessa 50/50 ja se on vieläkin parempaa. Jouluna eräs ystäväni yllätti minut kastanjakahvilla ja se oli jo suuriruhtinaallista. Ja nyt vastaamaan:

1) Mikä on sisustustyylisi?

Country&Cosy, lisäksi vaalin tunnelmia ja yksityiskohtia.

Toiminallisuus on kuitenkin kaiken ydin, sillä jos kotona kokataan innokkaasti se vaikuttaa moniin asioihin aina keittiöstä olohuoneen kautta terassille.

Hyvä esimerkki yksityiskohdista on vaikka tämän vuoden joulupöytä, joka jäi ilman perinteistä, upeaa Marimekon liinaansa, koska satuin ostamaan Stockmannilta pellavaiset ruokaservetit väreissä softi lila ja myyrä (eräs kaunis ruskea väri). Klassinen Satulakuosi olisi 'syönyt' hempeän lilan niin kynttilöistä kuin serveteistä.

Siis meillä ruokailu on keittiössä, jossa toistaiseksi suurin ruokapöytä, olohuoneessa tai terassilla. Meillä muuten grillattiin uuden vuoden aikoihin...;)

2) Mihin huoneeseen olet panostanut eniten sisustuksessa? 

Rahallisesti kertaremonttina/rysäyksenä keittiöön, mutta pitkässä juoksussa makuuhuoneeseen, sillä olen vuodevaatefriikki. Meillä on aina tyynyt, patjat, peitot vimpan päälle ja viimeisin hankintani on viileä/lämmin täkki, josta voi siis valita kumpaa puolta haluaa käyttää. Ja se miltä se peitto tuntuu, on unelmaa...Makkaria saa nyt kuvassa edustaa ylin yöpöytähyllyni, sillä ehkä muistatte, että siirsin yöpöytäni vierasmakuuhuoneseen ja Lumimies kiinnitti minulle kolme (sic!) Ikean hyllyä.

Yleisesti arvostan tilaa, ei siis liikaa tavaraa eikä huonekaluja. Suosin vanhoja mööpeleitä, ryijyjä, aitoja materiaaleja, rouheutta, usein maanvärejä, kiveä, ripaus vaaleanpunaista, tiettyä vihreää ja alakerrassa myös turkoosi kuuluu asiaan.

 3) Mihin käyttäisit paljon rahaa ilman huonoa omaatuntoa?

Matkustamiseen! Saatan elää hyvinkin nuukasti (vaikka joku ei uskoisikaan;), kunhan näen edessäni häämättövän viikkojen reissun minulle/meille rakkaille seuduille.

4) Mihin käytät (paljon) rahaa?

Aikaisemmin matkustamiseen ja sitten talomme remontteihin. Nyt taas matkustamiseen ja puutarhailuun Kulutus matkustamiseen on suunnitelmallista intohimon tyydyttämistä, puutarhailu on usein hetken lapsena oloa, sillä sitä ei vain voi vastustaa kokeilla aina jotain uutta ihanuutta.

Sade ja ruusut, sade ja ruusut...kuin hidas valssi, joka jossain soi...

5) Mistä onnesta unelmoit?

Elän unelmaani todeksi.

6) Mikä olisi mielestäsi huono onni?

Että minä en saisi lähteä ensin.

7) Missä asiassa olet tunnollinen?

Liian monessa.

8) Minkä inhimillisen virheen annat helposti anteeksi?

En ole anteeksiantavaa sorttia. Tosin en nosta isoa melua, mutta peräännyn omaan kolooni lahjakkaasti kuin rapu, jos katson virheen johtuvan piittaamattomuudesta/välinpitämättömyydestä/laiskuudesta/ylimielisyydestä etc. Olen siitä ikävä luonne, että odotan aika paljon itseltäni ja sitten tietty myös muilta. Well...en nipota kenenkään kirjoitusvirheistä elleivät ne ole yhdyssanavirheitä;)

9 ja 10) Mikä on naisen paras ominaisuus? Mikä on miehen paras ominaisuus?

Kaikkien aistien juhlien vaaliminen.

Love
Leena Lumi

Englishman In New York

Lena Muhina: Piirityspäiväkirja

23.5.1941

En ole oikein tyytyväinen asioihin. On ontto olo. Haluaisin olla Ljusjan kanssa. Menin hänen luokseen, mutta kaikki ei ollut niin kuin piti. Ei, Ljusja ei tyydytä minua, Mutta minulla ei ole ketään muutakaan. Tunnen sen erityisesti…

Haluan uusia kasvoja, uusia kohtaamisia, jotakin uutta, Mutta mitään uutta ei ole, en kykene tavoittamaan sitä. Haluaisin paeta jonnekin…Ei. Minä kuljen ja kaipaan sydänystävää.

28.5.1941

Emme menekään tänä vuonna mökille. Ei ole rahaa. Ei kyllä tarvitsekaan mennä, näinkin on oikein hyvä. En ole pitkään aikaan viettänyt kesää kaupungissa. Aion ehdottomasti mennä töihin. Ostan itselleni vaatteita. Olenhan sentään jo 16-vuotias, eikä minulla ole mitään kunnollista, muodikasta päälle pantavaa.

30.5.1941

Kaunis ilma. Sydäntä pakottaa. Tänään on äidin syntymäpäivä, mutta meillä ei ole varaa juhlia. Äiti lähti töihin hankkimaan rahaa. Ei meillä sentään nälkä ole, mutta se on laiha lohtu. Elämme jatkuvasti toisten rahoilla. Äiti ottaa lainaa lainan päälle. Hävettää näyttäytyä asunnon käytävillä. Olemme kaikille velkaa. Emme ole vielä koskaan joutuneet elämään tällä tavalla.

Lena Muhinan teos Piirityspäiväkirja (Blokadnyi dnevnik Leny Muhinoi, Bazar 2014, suomennos Pauli Tapio) on harvinainen silminnäkijän, nuoren tytön, Lenan, päiväkirjamerkintöihin perustuva todistusaineisto eräästä toisen maailmansodan ihmisoikeusrikkomuksesta eli Leningradin piirityksestä. Päiväkirjan tehoa nostaa kontrasti, jossa Lena kertoo elämästään aluksi kuin kuka tahansa teini, jolla on rakkaus- ja ystävähuolia, tekee mieli uusia vaatteita mutta ei ole rahaa, vaan onneksi ei olla niin köyhiä, että olisi nälkä.

Piirityspäiväkirjan alussa Lena on huoleton koululainen, jonka suurin hätä voi olla saksan kokeesta selviäminen. Kun Saksa piiritti Leningradia 900 päivää tarkoituksenaan tappaa kaupunkilaiset, ihan tavalliset siviilit, naiset, vauvat, mummot nälkään, kaikki muuttui ja Lenalle nälkä tuli tutummaksi kuin mikään sitä ennen tai sen jälkeen. Leningradissa kuoli nälkään arviolta miljoona siviiliä, mutta Hitlerin aikomus oli edetä itään tappamalla nälkään 30 miljoonaa siviiliä. Hitlerille neuvostoliittolaiset olivat juutalaisia, bolsevikkeja ja rosvojoukkoa eli kaikki ali-ihmisiä.

Piirityspäiväkirja on järisyttävä. Vaikka olen historiaan hurahtanut ja etenkin paljon Venäjään, Romanovit lukenut ja monet, monet vankileirien saaristot kuin myös kaikki Venäjän hallitsijat, niin Leningradin piiritys on minulle ollut vain asia, jonka olen tiennyt. Nyt siitä tuli paitsi iholle ja sieluun tunkeutuvaa kylmää, myös nälkää, joka alkoi tuntua sitä pahemmin, mitä pidemmälle etenin Lenan kanssa:

1.12.1941

Olemme ilman sähköä jo toista päivää, eikä ole tietoa milloin sitä taas tulee. On todella epämukavaa olla ilman sähköä. Eilisyö oli pelottava. Olo on avuton, kun on pilkkopimeää ja lentokoneet jylisevät kauhealla, tunkeilevalla tavalla. Sitten pommit alkavat putoilla yksi toisensa jälkeen…

8.1.1942

Meillä on äidin kanssa todella vaikeaa. Ensimmäisen kymmenpäivän loppuun on jäljellä vielä kaksi päivää, emmekä saa ruokaloista korteillamme enää mitään. Nämä kaksi päivää on elettävä sillä yhdellä keittolautasella, jonka saan koulusta. Saatamme ehkä vielä saada…

Kylmä talvi lisäsi nälän kauheutta. Piti lähteä heikossa kunnossa jonottomaan usein pitkällekin ja seisoa tunteja ulkona jonossa pakkasessa. Joskus ei saanut mitään ja joskus saattoi saada vaikka puristekakkua, jota normaalisti käytettiin karjan rehuna, palan leipää, ehkä kaurakeittoa tai makaronia, hyvin usein sylttyä. Syltty oli puusepän liimaa, joka tehtiin kotieläinten kaviosta ja sarvista. Varmaan juuri tämän liiman ansiosta Lena selvisi niinkin pitkälle. Kirjaa lukiessa alkoi väistämättä miettiä keripukkia, sillä C-vitamiinia ei tuntunut olevan missään, mitä he saivat. No joskus, hyvin harvoin, saattoi saada karpaloita. Tilanne leipäannosten suhteen oli 25.1.1942 korotuksen jälkeen se, että elätit saivat 250 grammaa, virkamiehet 300 grammaa ja työläiset 450 grammaa. Ja samana päivänä:

En ymmärrä, miten voimme elää äidin kanssa. Ulkona on jo toista päivää pilvetön, aurinkoinen pakkassää. Meillä on hyvin vähän polttopuita, ja kulutamme päivässä paljon pilkkeitä pelkästään ruoan lämmittämiseen. Huoneessa on hirveän kylmä, elämme peiton alla.

29.1.1942

Tänään on lämpimämpi, ja sataa lunta. Talossa 17 on juoksevaa vettä. Tänään jonotin siellä ja sain vettä. Viime päivinä on ollut todella kova pakkanen. Vettä on haettu avannosta Fontankalla.

8.1.1942

Äiti kuoli eilen aamulla. Nyt olen yksin.

Nyt nuori Lena on yksin ja hänen äitinsä kannetaan Marat-katu 76:een, kuten tätä ennen samassa asunnossa asunut Aka, Rozalija Karlovna. Lena on sitkeä ja hän jatkaa, vaikka yksinäisyyskin tulee kaiken päälle. Hän on kuitenkin nuori täynnä tulevaisuususkoa ja niinpä hän kirjoittaa Hitlerin piirittäessä ja Stalinin, Isä Aurinkoisen, hallitessa näin:

20.4.1942

Tämä sota on pitkäksi aikaa erottanut meidät kaikesta hauskasta. Mutta jos totta puhutaan niin aivan sotaa edeltävinä aikoina me olimme paljossa alkaneet muistuttaa amerikkalaisia. Hyvin paljossa. Kaikki ulkonainen viehättää kovasti meitä neuvostoihmisiä. Eihän meillä totta puhuen ole mitään neuvostoliittolaista. Olemme lainanneet kaiken ulkomailta. Rakastamme…Ja kadullakin meillä oli kaikki aivan kuin ulkomailla. Oli puhtautta ja…Olen kuitenkin vakuuttunut, että heti kun sota loppuu, asiat palautuvat vähitellen vanhoihin uomiinsa, ja me alamme jälleen toteuttaa elämäämme ulkomaisten, erityisesti amerikkalaisten, tapojen mukaan.

Huomenna tapahtuu jotakin!

Tuo nuori, kiihkeä huudahdus on kuin määräys kohtalolle. Ainakin se tapahtuu, että joskus saa kefiiriä, joskus silliä, olutta ja jopa pullaa tai konvehteja. Tapahtuu myös se, että 30.4.1942 alkaen Lena alkaa kirjoittaa itsestään kolmannessa persoonassa.  Näin hän voi lukea päiväkirjaansa kuin kertomusta, kuin tuo kaikki tapahtuisi jollekin muulle, ei hänelle.

Lena evakuoidaan Leningradista 1942, Anna Ahmatova evakuoitiin syyskuun lopussa 1941…

Piirityspäiväkirjan vaikuttavuutta lisää Aleksanteri-instituutin johtajan Markku Kangaspuron esipuhe Leningradin piiritys, joka on todella tarpeen, sillä olen huomannut, miten huonosti nykyään tunnetaan historiaa: Saan hämmästyä usein! Kangaspuron valaisevan puheenvuoron lisäksi Loppusanoissa päiväkirjaa tutkineet Valentin Kovaltšuk, Aleksandr Rupasov sekä Aleksandr Tšistikov kertovat Lena Muhinan vaiheiden tutkimisesta ja kaiken huipuksi saamme Lenan tekstiä avaavia Kommentteja Lena Muhinan päiväkirjaan.

Piirityspäiväkirjan suurin vahvuus on mielestäni siinä, että Hitler, joka rikkoi kaikkia sodankäynnin lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia, ei kyennyt estämään Lena Muhinaa antamasta ääntä niin niille, jotka kuolivat Leningradin piirityksessä kuin niille, jotka sieltä selvisivät. Yhtä paljon kuin 27.1.2014 on Leningradin piirityksen päättymisen 70-vuotispäivä, päivä on myös Lena Muhinan merkkipäivä.

*****

Historiaan hurahtaneena en voi olla lisäämättä, että missään vaiheessa Mannerheim ei sallinut Saksan maajoukkojen marssia Suomen läpi Leningradiin. Lisäksi hän ei päästänyt suomalaisia sotajoukkoja 20 kilometriä lähemmäs saarrettua kaupunkia. Siellä oli mukana mieheni isä ja hän on kertonut viime mainitun. Suomi ei myöskään osallistunut saarretun kaupungin pommituksiin. Oma isäni oli sillä hetkellä myös rintamalla, mutta Petroskoissa. Samanaikaisesti erään kodin kammarin ikkunasta kannaksella, Valkjärvellä, katseli pimeään yöhön kaksi pientä lasta, joista toinen äitini, miten Pietari loimusi kuin tulessa ja sitten he pyysivät iltarukouksessaan ilta illan jälkeen pelastusta erityisesti Leningradin kärsiville lapsille...

*****

Osallistun tällä kirjalla Suketuksen Ihminen sodassa -haasteeseen

*****

Piirityspäiväkirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Maria/Sinisen linnan kirjasto,  Jonna  ja Aino

Leena Lumin valinnat Blogistanian Finlandia, Globalia ja Tieto 2013

Valintani Blogistanian Finlandia 2013:

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme (Teos 2013) / 3

Maija Muinonen: Mustat paperit (Teos 2013) / 2

Tua Harno: Ne jotka jäävät (Otava 2013) / 1

Valintani Blogistanian Globalia 2013:

Virginia Woolf: Vuodet (The Years, Savukeidas 2013, suomennos Ville-Juhani Sutinen) / 3

Edmund de Waal: Jänis jolla on meripihkanväriset silmät (The Hare with Amber Eyes. A Hidden Inheritance, Shildts&Söderströms 2013, suomennos Virpi Vainikainen) / 2

Herman Koch: Lääkäri (Zomerhuis met zwembad, Siltala 2013, suomennos Sanna von Leeuwen)/1

Valintani Blogistanian Tieto 2013:

Anne Helttunen, Annamari Saure, Jari Suominen: Haltiakuusen alla - Suomalaisia kirjailijakoteja (Avain 2013) / 3

Elaine N. Aron: Erityisherkkä ihminen (The Highly Sensitive Person: How to Thrive the World Overwhelmes You, Nemo 2013, suomennos Sini Linteri) / 2

Sinikka Piippo: Puhdasta ravintoa (Minerva 2013) / 1

Leena Lumi

Pidellään pakkasia, herkutellaan, ollaan vaan...

Tällä lankomieheni, valokuvaaja Pekka Mäkisen, tundraurpiaiskuvalla käymme nyt kohti viikonloppua. Pakkanen on ollut hurjaa. Lunta on liian vähän - vieläkin. Vaikka olen arktinen tyyppi ja pidän lumesta, ei pakkanen yli -5 ole minulle yhtään mieleen. No, ehkä -10, mutta ei sitten enempää, kiitos. Pikkulinnut ovat lujilla. Syöttöpisteet ovat vajaat jo kun herää. Syöksyn suunnilleen suoraan sängystä pakkaseen hakattujen pähkinöiden, talien ja auringonkukan siementen kanssa. Sitten vasta voin hyvällä omalla tunnolla ottaa Robertsin kahvini ja päivän Hesarin.

Suola. Tänään oli lehdessä taas puhetta suolasta. Suomalaiset ovat alkaneet siitä jälleen pitää. Meilläkin on sormisuolapurkki pöydässä, mutta se on kyllä siinä sitä varten, että koska ruokaan ei laiteta suolaa, sitä voi siitä käyttää hän, joka haluaa. Minä haluan suolaa kalaan ja joskus harvoin ripotan johonkin muuhun. Karjalainen, äitini puolen suku, sanoi, että 'ruoka on tuimaa' ellei siinä ollut riittävästi suolaa. Minusta useimmat heistä käyttivät paljonkin suolaa, mutta suku on erittäin pitkäikäistä eli melkein aina on joku 100-vuotias. Varmaan niin, että mikä käy toiselle, ei käy toiselle. Oma elinikäodotteeni on aivan kauhea eli 99,9 vuotta, joten ei niin väliksi vaikka saisin lähteä vähän aikaisemmin;)

Tein tänään elämäni ensimmäisen ajastetun jutun maanantaille. Nyt saa jännittää, miten käy. Olen silloin jo aamusta menossa, joten oi ja voi, jos menee pieleen. Minua etäopetettiin, joten: Kiitos Katja♥

Blogini täyttää 14.2. viisi vuotta ja mietin nyt, milloin laitan partyn 'pystyyn', sillä haluasin arvontaan mukaan myös jo uusia puutarhakirjoja. Lukuun niitä on tulossa paljon. Ja sitten aion lukea myös ns. itsensä kehittämiskirjoja, jotka jakavat lukijoita rajusti. Minä luen niitä kausittain ja nyt on se kausi. Helsingin Sanomissa 21.1. kulttuuritoimituksen esimies Jaakko Lyytinen ruoti aihetta jutussaan Anton Tšehovin kahdeksan käskyä:

"Elämänviisauksia jakavat nykyään filosofien lisäksi niin tv- ja radiojuontajat, eläköityneet ballerinat kuin enkeleitä aistivat näyttelijät. He lupaavat parempaa elämää ja kehon hyvinvointia. Pysähdy. Ole läsnä. Kirjoissa on usein selvitymistarina: Näin nousin burn-outin tuhkasta ja ymmärsin, mistä elämässä on kyse. 

Ilmiölle on helppo tuhahdella kyynisesti. Mutta mistä kasvanut tarve kertoo?

Epävarmuudesta. Työuran aikana on vaihdettava ammattia monta kertaa. Jokaisen on oltava oman elämänsä yrittäjä, hathajoogaava Linkedin-portofolio. Me kiireen kiristämät ihmiset kuvittelemme ratkaisevamme ongelmamme hokemien avulla. Kaikki on mahdollista." (Lyytinen)

No hitsi! Minun pitäisi lukea joka päivä Pysähdy - Olet jo perillä ja hokea mantraa: "Kun perataan kampeloita, perataan kampeloita!"

Olkaamme nyt kuitenkin erittäin läsnä perheellemme ja rakkaillemme tänä viikonloppuna, pysähdytään hetkeksi ja ollaan vaan♥

Love
Leena Lumi

PS. Tässäkin herkussa suola kesyttää joulukalan