tulevaisuudesta muistin,
kaikki toistuu eikä toistu,
minä puhun unohduksen vesistä,
minä annan muistin olla,
ja se on toinen.
Sanon rakastettuni, kaivattu,
ja hän on mennyt. Ja hän on täällä.
- Mirkka Rekola -
Vain unen varjo (Otava 1997)
kuva Tuure
*****
Mirkka Rekola 26.6.1931-5.2.2014
Hieno runo, hieno Mirkka. Vesi näyttää olevan usein Mirkan runoissa.
VastaaPoistaJokke, hän oli, hän, näinhän voimme sanoa, sillä runot elävät. Vesi, tuuli, puut ja yllättävän usein myös lumi.
PoistaKuulosti hyvältä ja rytmi tuntui mukavalta, kun tätä tässä oikein ääneen luin!
VastaaPoistaAjelin eilen töistä kotiin ja kuulin radiosta Rekolan kuolemasta kerrottavan ja hänen tuotannostaan sekä pätkän hänen haasttatelustaan. Heräsi mielenkiinto.
Rita, Rekola on hyvin jännittävä, erottuva runoilija, jolla tosiaankin on oma erityisrytminsä.
PoistaJos vain saat jostain Mirkka Rekola - Runot 1954-1978...esim.
Olen lukenut Rekolan runoja jonkin verran. Tykkään.
VastaaPoistaTämäkin on koskettava, pysähdyttävä, voimaannuttava.
Hanne, Rekola on ihan sinua.
PoistaKaikkea tätä.
Tämä vei ajatukset sinisiin hetkiin ja hyviin unohduksiin.
VastaaPoistaMine, juuri niin. Toisaalta ehkä emme unohda, vain hyvästelemme ja jotenkin runoilijat, rakkaimmat runoilijat, he eivät kuole ikinä.
PoistaKuulin Mirkka Rekolan kuolemasta ja etsin saman tien runokirjahyllystä kaikki hänen kirjansa. Niitä löytyi kolme: Ilo ja epäsymmetria, Valekuun reitti, Taivas päivystää. - Ehdoton helmi runoissa on mielestäni se, jota lainasin miehen kirjeeseen syksyllä-82... "Minä rakastan sinua, minä kerron sen kaikille."
VastaaPoistaOmapäinen arkeilija, arvaa olinko onnellinen, kun sain Mirkka Rekolan Runot 1954-1978 harjukaupunkimme kirjalijalta...Siinä on tuo sinunkin suosikkisi: "Minä rakastan sinua, minä sanon sen kaikille."
PoistaKommentoit juuri niin kuin itsekin ajattelen: toiset jäävät elämään ikuisesti ja runoilijat ehkä helpoiten.
VastaaPoistaBirgitta, näin se menee...
Poista♥
VastaaPoista♥
Poista