Dekkarit Leena Lumissa

 1)    Ruth Rendell: Veden lumo

  2)    Julie Parsons: Tiimalasi  Tälle toivon blogisavuja...

  3)    Åsa Larsson: Kunnes vihasi asettuu

 4)   Karin Fossum: Harriet Krohnin murha

 5)    Anna Jansson: Hylynryöstäjä

 6)    Inger Frimansson: Kissa joka ei kuollut

 7)   Denise Mina: Suden hetki

 8)   Minette Walters: Häpeänaamio

 9)   Max Manner: K18

10)  Åke Edwardson: Winterin viimeinen talvi

 11)   Kjell Ola Dahl: Neljäs tekijä

 12)   Johan Theorin: Yömyrsky

 13)   Johan Theorin: Hämärän hetki

 14)   Leena Lehtolainen: Henkivartija

15)  Reginald Hill: Beulahin kukkulalla

16)  Karin Slaughter: Triptyykki

17)  Kate Mosse: Krypta

18)   Denise Mina: Kammio

19)  Andrea Maria Schenkel: Hiljainen kylä

20)  Andrea Maria Schenkel: Tapaus Kalteis

21)  Inger Frimansson: Parempi elämä

22)  Max Manner: 72h

23)  Denise Mina: Veripelto

24)  Patricia Cornwell: Valokeilassa – Kay Scarpettan tutkimuksia

25)  Daniëlle Hermans: Tulppaanimurhat

26)   Inger Frimansson: Rotanpyytäjä

27)   Karin Fossum: Jonas Eckel

28)  Peter James: Kuolema katsoo kohti   Vuoden 2011 toiseksi paras dekkari!

29)  Anne Holt: Kasvoton tuomio

30)  Karin Salughter: Pelon huone

31)   Karin Fossum: Varoitus

32)   Risto Juhani: Salatuimpaan saakka

33)   P.D.James: Yksityispotilas

34)   Tess Gerritsen: Jääkylmä    Vuoden 2010 paras dekkari!

35)    Leena Lehtolainen: Minne tytöt kadonneet

36)    Denise Mina: Viimeinen hengenveto

37)  Mary Higgins Clark: Murha sydämellä

38)  Julie Parsons: Mielin kielin

39)   Kjell Ola Dahl: Musta enkeli

40)   Hjorth&Rosenfeldt: Mies joka ei ollut murhaaja  Katso tästä tehty filmi!

41)   Liza Marklund: Postikorttimurhat

42)   Peter James: Kuoleman kanssa ei kujeilla

43)   Denise Mina: Yksin yössä

44)   Ann Rosman: Majakkamestarin tytär

45)   Camilla Läckberg: Merenneito    Vuoden 2011 paras dekkari!

46)    Inger Frimanson: Pahaa pelkäämättä

47)   Johan Theorin: Verikallio

48)   Minette Walters: Kuvanveistäjä  Best 4-ever!!!

49)   Max Manner: 13.huone

50)   Andrea Maria Schenkel: Bunkkeri

51)  Mary Higgins Clark: Perinnön varjo

52)  Åke Edwardson: Joudu jo sieluni

53)  Karin Slaughter: Kivun jäljet

54)  Pia Juul: Hallandin murha

55)  Simon Beckett: Multiin kätketyt


56)   Tess Gerritsen: Hiljainen tyttö

57)   Hjorth&Rosenfeldt: Oppipoika  Vuoden 2012 toiseksi paras dekkari!

58)   Peter James: Kuolema ei riitä

59)  Ann Rosman: Noitavasara

60)  Rosamund Lupton: Sisar

61)  Peter James: Kuolema peittää jäljet

62)  Denise Mina: Ampiaiskesä

  63)  Joy Fielding: Henkeäsalpaava

64)  Karin Slaughter: Pettävä hiljaisuus

65)  Åsa Larsson: Uhrilahja   Vuoden 2012 paras dekkari!

66)   Camilla Läckberg: Majakanvartija

67)   Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa

68)  Patricia Cornwell: Punainen usva

69)  Tess Gerritsen: Eloonjäänyt

70)  Peter James: Kuolema ei käy kauppaa

71)  Rosamund Lupton: Mitä Jäljelle jää

72)  Jørgen Brekke: Uneton

73)  Peter James: Kuolema kulkee kannoilla

74)  Olle Lönnaeus: Menneisyyden hinta 

75)  Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa 

76)  Karin Slaughter: Yli rajan 

77)  Camilla Läckberg: Enkelintekijä

78)  Gillian Flynn: Kiltti tyttö

79)  Peter James: Kuoleman koura on kylmä

80)  Johan Theorin: Sankta Psykon kasvatit

81)  Hjorth&Rosenfeldt: Tunturihauta

82)  Anne Holt: Kuollut kulma

83)  Hans-Ludwig Kröber: Murha

84)  Lene Kaaberbøl & Agnete Friis: Poika matkalaukussa

85)  Scott Turow: Identtiset

86)  Ferdinand von Schirach: Syyllisyys

87)  Harlan Coben: Lupaa ja vaikene

88)  Erik Axl Sund: Varistyttö

89)  Peter James: Kuolema kulkee kulisseisssa

90)  Erik Axl Sund: Unissakulkija

91)  Karin Slaughter: Rikollinen 

92)  Gillian Flynn: Paha paikka

93.  Lars Pettersson: Koutokeino, kylmä kosto

94.  Peter James: Kuoleman kello käy

95.  Inger Frimansson: Hyvää yötä, rakkaani

96.  Inger Frimansson: Varjo vedessä

97.  Erik Axl Sund: Varjojen huone

98.  Lene Kaaberbøl&Agnete Friis: Hiljainen, huomaamaton murha

99.  Peter James: Kuolema leikkii tulella

100.  Gillian Flynn: Teräviä esineitä

101. Hjorth&Rosenfeldt: Mykkä tyttö

102. Karin Slaughter: Näkymätön

103.  Lene KaaberbølAgnete Friis: Satakielen kuolema 

104.  Peter James: Kuolema merkitsee omansa 

105.  Antti Tuomainen: Kaivos (Like 2015)  Paras kotimainen dekkari ikinä!

106.  Anna Lihammer: Kun pimeys peittää maan 

107.  Mari Jungstedt: Joka yksin kulkee 

108.  Rosamund Lupton: Hiljaisuuten hävinneet

109.  Peter James: Rikoksen merkit. Roy Gracen ensimmäinen tapaus ja muita tarinoita

110.  Hjorth&Rosenfeldt: Hylätyt (De underkändä, Otava 2016, suomennos Jaana Nikula)

111.  Håkan Nesser: Carmine Streetin sokeat (Maskarna på Carmine Street, Tammi 2016, suomennos Aleksi Milonoff)

112.  Håkan Nesser: Sukujuhlat (Människä utan hund, Tammi 2011, suomennos Saara Villa)

113.  S.K.Tremayne: Jääkaksoset (The Ice Twins, Otava 2016, suomennos Oona Nyström)

114.  Håkan Nesser: Yksinäiset (De Ensamma, Tammi 2014, suomennos Päivi Kivelä)

115.  Stefan Tegenfalk: Pianonvirittäjä (Pianostämmaren, Bazar 2016, suomennos Laura Beck)

116.  Peter James: Kuolemaan asti sinun (Love You Dead, Minerva Crime, suomennos Maikki Soro)

117.  Antti Tuomainen: Mies joka kuoli (Like 2016)

118.  Thomas Rydahl: Erakko (Eremitten, MinervaCrime 2016, suomennos Salla Korpela) jatkuu...

119.  Karin Slaughter: Kahlittu (The Kept Woman, HarperCrime 2016, suomennos Päivi Paju)

120.  Shari Lapena: Hyvä naapuri (The Couple Next Door, Otava 2017, suomennos Oona Nyström)

121.  Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä (I Let You Go, Gummerus 2017, suomennos Päivi Pouttu-Deliére)

122.  Peter James: Kirottu talo (The House on Cold Hill, Minerva 2017, suomennos Sirpa Parviainen)

123.  Harlan Coben: Petät vain kerran (Fool Me Once, Minerva Crime 2017, suomennos Salla-Maria Mölsä)

124.  Håkan Nesser: Taivas Lontoon yllä (Himmel över London, Tammi 2017, suomennos Aleksi Milonoff)

125.  Mattias Edvardsson: Melkein tosi tarina (En nästän sann historia, Like 2017, suomennos Tiina Ohinmaa)

126.  Camilla Grebe: Kun jää pettää alta (Älskaren från huvudkontoret, Gummerus 2017, suomennos, Sari Kumpulainen)

127.  S.K.Tremayne: Tulilapsi (The Fire Child, Otava 2017, suomennos Jaana Iso-Markku)

128.  Pierre Lemaitre: Silmukka (Trois jours et une vie, Minerva Crime 2017, suomennos Susanna Hirvikorpi)  Vuoden 2017 paras dekkari Leena Lumissa!

129.  Peter James: Kuolema ei rakasta ketään (Need You Dead, MinervaCrime 2017, suomennos Maikki Soro)

130.  Jessica Knoll: Onnentyttö (Luckiest Girl Alive. Bazar 2017, suomennos Päivi Pouttu-Delière)

131.  Kristina Ohlsson: Daavidintähdet (Davidstjärnor, WSOY 2013, suomennos Outi Menna)

132.  Fiona Barton: Leski (The Widow, Bazar 2018, suomennos Pirkko Biström)

133.  Elly Griffiths: Risteyskohdat (The Crossing Places, Tammi 2017, suomennos Anna Lönnroth)

134.  Elisabeth Norebäck: Sano että olet minun (Säg att du är min, Like 2018, suomennos Ida Takala ja Sirje Niitepõld)

135.  Elly Griffiths: Januksen kivi (The Janus Stone, Tammi 2017, suomennos Anna Lönnroth)

136.  Lina Bengtsdotter: Annabelle (Annabelle, Otava 2018, suomennos Sirkka-Liisa Sjöblom)

137.  Clare Mackintosh: Minä näen sinut (I See You, Gummerus 2018, suomennos Päivi Pouttu-Deliére)

138.  A.J.Finn: Nainen ikkunassa (The Woman in the Window, Otava 2018, suomennos Jaakko Kankaanpää)

139.  Peter James: Täydellisyyden hinta (Perfect People, Minerva 2018, Suomennos Maikki Soro)

140.  Pierre Lemaitre: Verihäät (Robe de marié, Minerva Crime 2018, Kaila Holma)

141. Håkan Nesser: Elävät ja kuolleet Winsfordissa (Levande och döda i Winsford, Tammi 2018, suomennos Aleksi Milonoff)

142. Anne Holt: Tomussa ja tuhkassa (I støv og aske, Gummerus 2018, suomennos Outi Menna)

143.  Ninni Schulman: Tyttö lumisateessa (Flickan med snö och i håret, Tammi 2017, suomennos Maija Kauhanen)

144.  Camilla Grebe: Lemmikki (Husdjuret, Gummerus 2018, suomennos Sari Kumpulainen)

145.  Ninni Schulman: Poika joka ei itke (Pojken som slutade gråta, Tammi 2018, suomennos Terhi Vartia)

146.  Kristina Ohlsson: Sairaat sielut (Sjuka själar, WSOY 2018, suomennos Outi Menna)

147.  Harlan Coben: Älä päästä irti (Don't Let Go, MinervaCrime 2018, suomennos Saana Rusi)

148.  Peter James: Kuolema sanelee ehdot (Dead if You Don't, MinervaCrime 2018, suomennos Maikki Soro)

149.  Karen Cleveland: Koko totuus (Need to Know, Gummerus 2018, suomennos Maija Kauhanen)

150.  Clarwe Mackintosh: Anna minun olla (Let Me Lie, Gummerus 2018, suomennos Päivi Pouttu-Delière)

151.  Hjorth&Rosenfeldt: Korkeampi oikeus (En högre rättvisa, Otava 2018, suomennos Taina Rönkkö)

152.  Mattias Edvardsson: Aivan tavallinen perhe (En helt vanlig familj, Like 2018, suomennos Taina Rönkkö)  

153.  Anna Ekberg: Uskottu nainen (Kærlighed for voksne, Minerva Crime 2019, suomennos Katarina Luoma)

154.  Håkan Nesser: Café Intrigo (Café Intrigo, Tammi 2019, suomennos Aleksi Milonoff)

155.  Ruth Ware: Rouva Westeway on kuollut (The Death of Mrs Westeway, Otava 2019, suomennos Antti Saarilahti)

156.  Lina Bengtsdotter: Francesca (Francesca, Otava 2019, suomennos Sirkka-Liisa Sjöblom)

157.  Sonia Paloahde: Aavistus (Minerva 2019)

158.  Pierre Lemaitre: Petoksen hinta (Cardes noirs, Minerva Crime 2019, suomennos Kaila Holma)

159.  Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa (Then She Was Gone, WSOY 2019, suomennos Karoliina Timonen)

160.  Jane Harper: Kuiva kausi (The Dry, Tammi 2019, suomennos Mari Hallivuori)

161.  Ninni Schulman: Vastaa jos kuulet (Svara om du hör mig, Tammi 2019, suomennos Maija Kauhanen)

162.  Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä (Still Life, Bazar 2019, suomennos Raimo Salminen)

163.  Anna Jansson: Sokea hetki (Kvinnan på bänken, Gummerus 2019, suomennos Sirkka-Liisa Sjöblom)

164.  Erin Kelly: Älä jää pimeään (He Said / She Said, Gummerus 2019, suomennos Päivi Pouttu-Deliére)

165.  Camilla Grebe: Horros (Dvalan, Gummerus 2019, suomennos Sari Kumpulainen)

166.  Alex Michaelides: Hiljainen potilas (The Silent Patient, Gummerus 2019, suomennos Antti Autio)

167.  Carin Gerhardsen: Musta jää (Det som göms i snö, Minerva Crime, suomennos Maija Ylönen)

168.  Peter James: Kuolema vaanii verkossa (Dead at First Sight, Minerva Crime 2019, suomennos Maikki Soro)

169.  Michelle McNamara: Katoan yön pimeyteen ( I'll be gone in the Dark, Atena 2019, suomennos Aura Nurmi)  True Crime

170.  Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet (The Outcast Dead, Tammi 2019, suomennos Anna Kangasmaa)

171.  Anna Ekberg: Kadotettu nainen (Havets Børn, Minerva 2020, suomennos Katarina Luoma)

172.  Lisa Jewell: Löysin sinut ( I Found You, WSOY 2020, suomennos Karoliina Timonen)

173.  Harriet Tyce: Veriappelsiini (Blood Orange, Otava 2020, suomennos Oona Nyström)

174.  Fiona Barton: Epäilty (The Suspect, Bazar 2020, suomennos Pirkko Biström)

175.  Tim Weaver: Kadonneet jäljet ( The Dead Tracks, MinervaCrime, suomennos Maikki Soro)

176.  Ninni Schulman: Älä kerro kenellekään (Vår egen lilla hemlighet, Tammi 2020, suomennos Eliisa Salminen)

177.  Jane Harper: Luonnonvoimat (Force of Nature, Tammi 2020, suomennos Tuulia Tipa)

178.  Hallie Rubenhold: Viisi Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit (The Five. The Untold Lives of the Women Killed by Jack the Ripper, Atena 2020, suomennos Mari Janatuinen) True Crime

179.  Heine Bakkeid: Paratiisin kutsu (Møt meg i paradis, Into 2020, suomennos Jonna Joskitt-Pöyry)

180.  Camilla Grebe: Varjokuvat (Skuggjägaren, Gummerus 2020, suomennos Sari Kumpulainen)

181.  Heikki Mäkinen: Sarjamurhaajan tunnustus (A+ Kirjat 2020)

182.  Villy Lindfelt: Miltä tuntuu tappaa (Siltala 2020)

183. Lina Bengtsdotter: Beatrice (Beatrice, Otava 2020, suomennos Elina Lustig)

184.  Peter James: Kuolema käy oikeutta (Find them Dead, Minerva 2020, suomennos Maikki Soro)

185.  Carin Gebhardsen: Piparkakkutalo (Pepparkakshuset, Minerva 2020, suomennos Maija Ylönen)

186.  Lisa Jewell: Joka askel jonka otat (Watching You, WSOY 2020, suomennos Karoliina Timonen)

187.  Kristina Ohlsson: Korkein tarjous kuolemasta (Henrys hemlighet, WSOY 2020, Pekka Marjamäki)

188.  Anna Jansson: Katoavat jäljet (Dotter saknar, Gummerus 2020, suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom)

189.  Mattias Edvardsson: Hyvät naapurit (Goda grannar, Like Kustannus 2021, suomennos Outi Menna)

190.  Gustaf Skördeman: Geiger (Geiger, Minerva Crime 2021, suomennos Katarina Luoma)

191. Sofie Sarenbrant: Häpeänurkka (Skamvrån, WSOY 2021, suomennos Helene Bützow)

192.  Aileen Wournos&Christopher Berry-Dee: Monster Amerikansuomalaisen sarjamurhaajan tositarina (Monster: My True Story, Into kustannus. suomennos Heidi Nieminen)

 

193.  Lisa Jewell: Kaikista synkimmät salaisuudet (The Family Upstairs, WSOY 2021, suomennos Karoliina Timonen)

194.  Håkan Nessser: Koston jumalatar (Den sorgsne busschauffören från Alster, Tammi 2020, suomennosAleksi Milonoff)

195.  Carin Gerhardsen: Tuhkimotytöt (Mamma, pappa, barn, Minerva 2021, suomennosMaija Ylönen)

196.  Karin Slaughter: Vaikeneva vaimo (The Silent Wife, Harper Collins 2021, suomennos Päivi Paju)

197.  Camilla Grebe: Veteen piirretty viiva (Alla ljuger, Gummerus 2021, suomennos Sari Puumalainen)

198.  Ninni Schulman: Tervetuloa kotiin (Välkommen hem, Tammi 2021, suoemnnos Jukka-Pekka Pajunen)

199.  Hjorth&Rosenfeldt: Vihan jäljet (Som man sår, Otava 2021, suomennos Elina Lustig)

200.   Max Manner: Aavesärky (Bazar 2021)

201.   Allie Reynolds: Hyytävä ystävyys ( Shiver, MinervaCrime 2021, suomennos Maikki Soro)

202.   Lisa Jewell: Näkymätön tyttö (Invisible Girl, WSOY 2022, suomennos Karoliina Timonen)

203.  Carin Gerhardsen: Unilaulu (Vyssan lull, MinervaCrime 2022, suomennos Maija Ylönen)

204.   Pierre Lemaitre: Kyykäärme (Le serpent majuscule, MinervaCrime 2022, suomennos Kaila Holma)

205.  Ninni Schulman: Kun kellot seisahtuvat ( När alla klockor stannat, Tammi 2021, suomennos Antti Saarilahti)

206.  Mattias Edvardsson: Perhetragedia (En familjetragedi, Like 2022, suomennos Outi Menna)

207. Lisa Ballantyne: Riittävä epäilys (The Innocent One, MinervaCrime 2023, suomennos Päivi Paju)

208.  Peter James: Kuolema kätkeytyy kuvaan (Picture Yoour Dead, MinervaCrime 2023, suomennos Maikki Soro)

209.  Hjorth&Rosenfeldt: Syyllisyyden taakka (Skulden man bär, Otava 2023, suomennos Tuomas Renvall)

210.     Mattias Edvardsson: En sano sanaakaan (Lova mig tystnad, Like 2024, suomennos Hanna Arvonen)
 

trilleriterveisin
Leena Lumi

PS. Vaikka tämä ei nyt ihan tähän dekkarikirjastokohtaan kuulukaan, niin kerron, että elän suurta murrosta jännitysromaanien suhteen. Olen jo hylännyt ainakin viisi dekkaristia, joita olen tähän asti lukenut, sillä he eivät enää erottuneet toisistaan, tai heidän tasonsa ei pitänyt tai kirjoissa oli liikaa höttöä eli henkilöitä, jotka sotkivat keskittymistä. Paljastan myös, että en pidä dekkareista, jotka harrastavat yhteiskunnallista paatosta, en halua lukea huumejuttuja ja mitä vähemmän poliisityöskentelyä, sitä parempi. Psykologiset dekkarit ovat minun juttuni ja niistä maailman paras on Minette Waltersin Kuvanveistäjä.

Mikä vahinko, että en ehdi tuoda kaikkein eniten minuun vaikuttaneita dekkaristeja blogiini. Haluaisin tarjota teille kaikki Ruth Rendellin, Colin Dexterin, Minette Waltersin ja myös Patricia Highsmithin jännitysromaanit. Myös P.D.Jamesin alkupään kirjat ovat dekkaritaivaan huippua. Saatan palata tähän aiheeseen, sillä vellon nyt aiheen keskeneräisyyden ja hyvästijättöjen kaihossa...siis jätän hyvästit P.D.Jamesille, naiselle, jota olen palvonut niin, että olen matkannut täältä harjukaupugin äärimmäiseltä saarelta Helsinkiin Kirjojen yöhön vain saadakseni häneltä signeerauksen kirjaan Totuus ja toiveet (Devices and Desiders, Otava 1990, suomennos Seppo Loponen).

PPS. Suvella 2016 selvisin kasassa vaikean sairauden kohtaamana vain Håkan Nesserin trillerien avulla. Dekkareista siis on jopa sillaksi yli synkän virran.

Ristinummiruusu - erään rankan suveni lumottu lohtu

Tässä puutarhani Vaatimattomuuden Lumo, meidän Villiruusuksi kutsumamme, joka kantaa sisällään monta tarinaa. Aloitetaan alusta. Kun sain kirjoittaa Viherpiha -lehteen sivukaupalla juttua meidän puutarhastamme, sain kuvaajaksi loistavan Arto Rantasen, joka todella tietää kasveista eli palaa puutarhoille ja villikukille. Oli aivan ihanaa tehdä juttua yhdessä hänen kanssaan, sillä saatoin puhelimitse sopia, milloin puutarha on parhaimmillaan ja hän kävi useaan otteeseen kuvaamassa. Olemme tavanneet lehtijutun jälkeenkin ja kerran hän toi minulle pienen ruusupensaan alun, jota ei myydä missään ja joka kulkee kädestä käteen. Vain kerran olen vasta omastani luovuttanut juurakkoa, mutta kohta sen taas teen, sillä nyt on mistä jakaa. Kaikki etäkuvat on otettu auringolla, joten lisään kuvan koko pensaasta tähän juttuuni myöhemmin. Aurinko syö kaikki värit!

Arto kertoi minulle, että kun Ristinummen aseman eteen tai johonkin sinne alettiin vetää asfalttia, ruususeuralaiset hätkähtivät, sillä siellä kasvoi tämä vaatimaton kaunotar. Ruusun pelastajat saapuivat paikalle hieman myöhässä ja juuren paloja taidettiin melkein kiskoa jo vedetyn asfaltin alta...Ketkä saivat tämän ruusun, vaalivat sitä kuin rakkainta aarrettaan, mikä tuotti tulosta ja nyt ruusua voi jo saada vaikka puutarhaa kuvamaan tulleelta ihastuttavalta herralta.

Arton ja minun yhteistyö tuotti hedelmää, sillä lukijat valitsivat juttuni Intohimolla puutarhasta lehden parhaaksi. Puutarhani näköinen tarina ilmestyi siis Viherpihassa 29.4.2003 ja vietin vain muutama päivä sen jälkeen syntymäpäiviä. Ristinummi ei ollut ihan vielä silloin kuvioissa..., mutta hyvin pian sen jälkeen. Istutimme ruusun Green Housen nurkkaan, joka on Merin vanha, kivinen leikkimökki. Siinä sille jäi tilaa kasvaa juuri niin isoksi kuin kaunotar halusi. Ja mikä hänestä tulikaan: Sydänsuven lumoojatar! Kukat ovat yksinkertaiset, miltei tuoksuttomat, mutta niin suuret, että en ole ikinä nähnyt yhtä suurta ruusun kukintoa. Kukinta kestää vain muutaman viikon kuten juhannusruusullakin, mutta ainakin tänä suvena, kun vettä on riittänyt, kukinta oli runsas ja kesti useita viikkoja. Tässä siis reaktio sateeseen on aivan päinvastainen kuin tunnetulla viehätyksellä mustialan ruusulla.

En ole kertaakan tälle ruusulle tehnyt muuta kuin leikannut jonkun kuivan oksan pois. Ja ruusu vain seisoo tukenani myös rankkoina päivinä tai viikkoina. Se oli silloin kun puutarhaamme kuvattiin Ihana piha -ohjelmaan vuonna 2009. Kuvausryhmän kanssa oli sovittu ensimmäinen päivämäärä, jolloin kukkisivat kaikki tuhannet iiriksemme (Iris Sibirica) sekä juhannusruusut kuin myös isot unikot (Papaver Orientale). Sillä viikolla ei kukkinut ehkä kuin voikukka paitsi uskollinen ristinummiruusu. Kaikki muut, sadat kasvimme olivat kuin lakossa ja kuiskivat minulle: ei televisiota, ei televisiota...Kunpa olisin kuunnellut kukkieni viestiä, mutta kun en. Sain siirrettyä kuvausta vielä viikolla, joka sitten olikin jo aika rankka, sillä samalle viikolle osuivat mieheni pyöreät synttärit ja olin päättänyt hoitaa koko casen itse! Puutarhassa mikään ei ollut edistynyt (oli pilvistä ja koleaa) ja jopa keltainen polku kalliollamme (kullerot, päivänliljat ja keltakurjenmiekat) vaikenivat. Kuvausryhmät eivät ole yhtä joustavia kuin yksittäinen lehtikuvaaja, vaan annoin sitten heidän pakon edessä tulla ja ainoa mikä kukki, oli uskollinen ristinummiruusuni, jonka eteen asetuin, kun kamerat alkoivat kuvata. Oli mieletön paahde aivan yhtäkkiä ja mitenkään en näe edes televisionauhoituksessa tämän kaunottaren upeaa väriä...

Elämä on. Joskus miltei ei jaksa kestää, mitä tapahtuu, mutta sitten sitä jatkaa vain...Selvisin hengissä siitäkin viikosta ja seuraavana vuonna nauhoitus tuli ulos. Meillä ei ollut vielä tallenninta, sillä olemme minimaalisia television katsojia, mikä ei tarkoita, ettemmekö katsoisi elokuvia, mutta siis: Jäi erään teekkarihuumorin omaavan vanhan ystäväni asiaksi tallentaa ohjelma minulle muistoksi...Hän saikin sitten idean kerätä blogistani kaikki vanhimmat ja karmeimmat puutarhakuvat (no ok. P., on siellä pari helmeä), lyödä ihanaa musiikkia päälle ja vielä tekstittää hela hoito mystisesti. Kaiken keskelle tuli tv-nauhoitus, jonka hän teki ajastimella, joten koska ohjelma ei ollut aikataulussa, puheeni katkeaa kesken, mikä on vain ihan hyvä juttu. Sain siis syntymäpäivälahjaksi kyseenalaisen hupaisan DVD-levyn puutarhastamme, jonka ihan vain blogini lukijoiden takia vein nettiin, mutta rajoitetulle lukijakunnalle. Homman hoiti vävykokelaani Teemu, joka valmistuu multimedia-alalle ja hän leikkaa mm. syksyllä yhden kuuluisan sarjan, jota en saa paljastaa. Teemu ei ollut kovasti innoissaan, sillä voitte kuvitella, mitä hän ajatteli asiasta;-) Tässä vielä viimeisen kerran Leena Lumi's Garden joka ei todellisuudessa kerro mitään puutarhastamme.

Vain uskollinen ristinummiruusuni kätkee salattua tietoa siitä, että puutarhani on todellakin muuttumassa salaiseksi ja päästän tänne vain alaa tuntevia ja/tai siitä aidosti kiinnostuneita henkilöitä. Olen kuollakseni kyllästynyt puutarhavisiteeraajiin, jotka eivät tunne mitään kasveja, eivätkä edes oikeasti niitä katso, joten heitä voin ihan hyvin tavata kotimme ulkopuolella, en puutarhassamme, josta pidän helposti kahden tunnin kiintoisan esitelmän kiinnostuneille. Kuvien, jotka paratiisistamme lähtevät eteenpäin, pitää olla minun tai R:n hyväksymät. Tänä vuonna tänne pyrki amerikkalaisrymä, jonka edustaja luuli kaikkia keltaisia kukkia voikukiksi ja Luoja, miten olinkaan raatanut voikukkasavotassa! Melkein 30 vuotta puutarhaa on opettanut paljon. Se on opettanut sietämään myös epätäydellisyyttä, sillä kukkien prime timet eivät ole samanaikaiset, mutta se on opettanut myös sen, että jotain, edes jotain voi alkaa pitää vain itsellään ja jakaa heidän kanssaan, jotka jakavat saman hurmion, kokevat saman lumon, vaikka nähdessään ihan yksinkertaisen ruusun nimeltään ristinummiruusu. "Heidän kanssaan samaa unta nään..."

Tämä postaus liittyy nyt juttuuni Leena Lumi's Flower Power ja on tämän suven viimeinen kasvi ko. sarjaan, sillä siirryn tämän jälkeen vahvasti kirjoihin, mutta toki satunnaisia ruskakuvia on luvassa.

Love
Leena Lumi

PS. Kuvasin ristinummiruusua sateessa vuoden 2013 juhannusjuttuuni ja alla muutama kuva

Näin tämä Vaatimattomuuden Valtiatar, löytöruusu, rakas villisuusumme - sateessa, pisaroissa...

Hänessä on jotain lumottua...siinä miten kantaa terälehtiään kuin sydänsuven kuningatar ja pisarat, ne tuskin liikahtavat, vain hellästi myötäilevät mystistä hohdettaan...

Tässä ristinummiruusu juhannusaattona 2014. Ei mitään kuvankäsittelyä, sillä sitä en edes osaa, joten puhdasta taikaa tuo ruusun hohde...

Tässä ainoa ristinummiruusun kuvamme suvelta 2015...Jo kolmatta kertaa jaoin ruusua ystävälle, joten kyllä se nyt on varmaan hyvin pelastettu. Monet jotka tämän näkevät kukassa, kysyvät, että 'voisiko joskus saada pienen juurenpalan?' Kunnon pehkon ovat saaneet, sillä ainakin meillä leviää hyvin ja varasimme jo lähdössä paikan, jossa se saa rauhassa näyttää parhauttaan.

On vuoden 2017 heinäkuu ja on satanut kuin saavista. Ristimummi vain näyttää parastaan.

Seisoo tanakasti pystyssä, on valtavan korkea ja kukat ovat osa kuin kämmenen kokoisia leväällään ollessaan.

Olen jakanut tätä jo joillekin ystävilleni ja sain ilokseni jopa kuulla, että eräs tuttuni oli nähnyt tätä koiralenkillä ollessaan Vuosaaressa. Voitaisiinko nyt ajatella, että ruususeura onnistui säilyttämään meille tämän ihastuttavan kaunottaren!

VÄLÄHDYKSIÄ BLOGIYSTÄVÄN JA...

Välähdyksiä blogiystävän ja allekirjoittaneen tapaamisesta vähin sanoin, enempi kuvin. Eilen Jael ja minä piipahdimme ensin harjukaupungin torilla. Siellä armoitettu hovikuvaajamme taltioi minun ja R:n näin

sekä myös näin:

Suukon jälkeen arvon naiset suuntasivat kulkunsa kohti Sitä Yhtä Paikkaa, jonka edessä tässä Jael:

Ja rouvien antipasto oli kantarellikeitto double;-)

Katsokaa mikä lautanen! Koska Sen Yhden Paikan kanterellikeitto on maankuulua, otimme sen tuplana, jonka tähden jätimme pääruoan väliin ja valitsimme dolcen, joka on iki-ihana jälkiruokaklassikko Romanovin mansikat:

Innokas ruokabloggaaja Appelsiineja ja hunajaa -blogista oli suorastaan mykistynyt upeista lautasista, miljööstä sekä hurmaavista makuelämyksistä:

Illan tullen, päivän mennen rouvat kuitenkin jo kokkasivat innokkaina paratiisisaaren terassilla monenlaista,

kuten grillattua lohta suppismuhennoksella, katkarapusalaattia, tzazikia ja grillattua munakoisoa tahinikastikkeella. Illan dolce olivat tietenkin suomalaiset mansikat, mutta nyt siirrymme sunnuntai-illan aurinkoon terassille nauttimaan

Love
Leena & Jael

PS. Perjantaina tarjosin siis munakoisoa kahdella tavalla , joka löytyy myös nimellä munakoisorullat 

PPS. Jaelin juttu viikonlopusta meillä täällä ja hänen kulinaariset elämyksensä, mm. käyntimme Pöllöwaarissa (minulle Ranskalaiset korot tai Se Yksi Paikka) ja Viherlandiassa täällä

LOMA JATKUU, VIIKONLOPPUA JA KIITOS HANNE!

Jotenkin niin hurmaavaa saada samana päivänä kaunis kortti blogiystävältä: Kiitos Hanne♥, kuin saada toinen blogiystävä vieraaksi. Kortin turkoosi ja pinkki ovat kuin luodut toisilleen ja tämä menee nyt kehystettäväksi. Koska Jael istuu nyt turvallisesti junassa ja minusta hänellä ei ole mitään i- tai muutakaan padia, voin kertoa, että aion yllättää hurmaavan munakoisokursittajamme tänään minun bravuurillani, joka on munakoisoa kahdella tavalla. Valitettavasti arkisemman version nautimme jo eilen;-) Jukra, että oli herkkua...,mutta Jaelille jäi paras ja kyllä meillä on muutakin syömistä eli on antipasto, sitten primo piatto, contorno ja dolce. Huomiseksi on yllätys, josta en uskalla tähän inahtaakaan, jos hän vaikka vilkaisee vielä tänään blogeja. R. aikoo virittää kolmannen tietsikan vierasmakkariimme...

Ellei meistä kuulu, olemme päättäneet viettää täysin privaatin viikonlopun, mutta ehkä jostain kohdasta irtoaa kuva tai kaksi, mutta sen näkee sitten.

Kaikille ihanaa viikonloppua ja lumoavaa loman jatkoa! Minä en vielä isosti näyttäydy etenkään, kun luen nyt rinnatuksin kolmea teosta: tietokirjaa taiteesta, vaativaa runoteosta ja hyvin erikoista latinoa jännityskirjaa. Ja kaiken hyvän päälle. R:llä on vielä lomaa kaksi viikkoa, joten...

Love
Leena Lumi

Feeling Good

Herman Koch: Illallinen

Prologi

Tällaisina iltoina Claire ja minä otamme kaiken irti hetkistä, jotka saamme vielä olla kahden. Silloin tuntuu kuin kaikki olisi avoinna edessäpäin, sovittu ravintolaillallinen voisi olla pelkkä väärinkäsitys, ja me olisimmekin kaupungilla aivan kahdestaan. Jos minun pitäisi määritellä mitä onni on, sanoisin näin: onnelle on tarpeeksi itsessään, se ei kaipaa todistajia. Epäonni etsii aina seuraa. Se ei siedä hiljaisuutta, varsinkaan sitä vaivautunutta hiljaisuutta, joka laskeutuu, kun se jää yksin.

Aloitin edellisyönä Herman Kochin kirjan Illallinen (Het diner, Siltala 2012, suomennos Sanna van Leeuwen) ja jo heti alkulauseista putosin syvään suden kuoppaan, jos muistelin omaa onnen määritelmääni, jossa onnelliset pariskunnat ovat yhdessä, viihtyvät yhdessä, mutta ne onnettomat löytyvät vieraiden lähdettyä unettomina ja yksinäisinä purjeveneen eri päistä tai omakotitalon eri kerroksista. Toisaalta, onko mitään niin puuduttavaa, kuin jättää ihana yhteinen sametti-ilta kaupungilla ja liittyä yltiösosiaaliseen seuraan, jonka pariskunnat leikkivät sosiaalisia leikkejään, mutta kahdenoloa toistensa kanssa he eivät siedä.

Herman Kochin ensiluku vie tunnelmiin, joissa on paljon tunnistettavuutta, samaistumisen mahdollisuutta. Päähenkilö historianopettaja Paul Lohman rakastaa syvästi vaimoaan Clairea sekä heidän teini-ikäistä poikaansa Micheliä. Hän suorastaan rakastaa heidän perheonneaan, josta ei halua pisaraakaan tihkuvan esimerkiksi pääministeriksi tähtäävän veljensä Serge Lohmanin ja tämän vaimon Babetten pöydälle. Väistämätön on kuitenkin edessä, sillä Serge on kutsunut Paulin ja Clairen amsterdamilaiseen ravintolaan keskustelemaan lapsista, serkuksista Michel ja Rick ja jostain, mitä pojat ovat tehneet.

Tunnelmatilanne selviää lukijalle nopeasti, sillä Paul ei jätä haarukallaan sorkkimatta veljeään hovimestarin esitellessä pikkurillillään Sergen alkupalalautasta, jolla on kantarelleja ja jokirapuja, tilatessa chablista ja etenkin yrittäessään vaikuttaa muita kulttuurituntemuksellaan retostellen Woody Allenin filmillä Match Point, mutta pudotessa Scarlett Johnssonin rintojen vakoon. Hetki hetkeltä Paulin ylemmyyden tunne sekä vastenmielisyys kasvavat, mutta vakuutan, että alkupalat on kevyt juttu pääruokaan verrattuna ja jopa digestiivi on kuin veritihkuinen tartarpihvi, sillä Herman Koch todella näyttää, mistä on kiinnostavat kirjailijat tehty!

Nyt on aika tunnustaa, että olen suuri kulinaristi ja varasin juuri pöydän Siihen Yhteen Paikkaan, joka on kuuluisa viineistään ja erinomaisesta keittiöstään. Minun ei tarvinnut sanoa, minkä pöydän haluan, sillä hovimestari tietää sen jo. Minulla on ’oma pöytä’, kuten Sergellä ja jopa sama viini-ja alkupalamaku, sillä varmistin kantarellit ja jokiravut, mutta Match Pointista löydän aivan muita näköaloja kuin Scarlettin rintavaon. Tunnustan myös olevani päivä päivältä vaativampi lukija, sillä liian monet kirjailijat ikävystyttävät minua ja…

En saa ihmisjoukoissa ahdistuskohtauksia enkä ole juhlissa mikään erakko, kummajainen, jonka kanssa kukaan ei halua jutella ja jonka ruumiinkieli kertoo vain sen, että hän toivoo saavansa olla rauhassa. Ei se on jotain aivan muuta. Se liittyy siihen miten väliaikaista kaikki on, kaikki ne ihmiset olohuoneissaan, kodeissaan, kerrostaloissaan, kaavoitetuissa lähiöissään, joissa katu johtaa aina toiselle kadulle ja aukio on katujen kautta yhteydessä toiseen aukioon.

Kochin kirjan ranka on tapahtuma, jossa teini-ikäiset serkukset ovat syyllistyneet todella ikävään tekoon. Eräs on kuvannut rikoksen ja vienyt sen nettiin. Tulossa on rikosoikeudenkäynti, paljon ikävää julkisuutta kummallekin perheelle sekä etenkin nuorille pojille. Kaikki se tapahtuu ellei joku puutu asiaan. Ellei joku, jota vaimo rakastaa puutu asiaan. Elleivät he, jotka näkevät asian oikean laidan, puutu asiaan. He, joilla on oikea rakkaus ja hieman, vain hieman salattuja asioita, sillä mitä se kenellekään kuuluu, miksi Claire oli sairaalassa ja melkein kuoli, mitä se kenellekään kuuluu, että Paulilla on muistikatkoja, temperamenttiongelmia ja hän haluaa manipuloida muut koulujen rehtorit mukaan luettuna toimimaan tavallaan. Mikä helvetin oireyhtymä? Ja saatana: Michelissä ei ole mitään vikaa! Minussa, meissä ei ole mitään vikaa. Me olemme täydellisen onnellinen perhe ja tiedämme, miten kasvattaa lapsemme tajuamaan, miten Hollannissa eletään ja mitä hollantilaisen oikeuksiin kuuluu. Jos menee vaikka nostamaan rahaa pankkiautomaatilta, niin siellä kopissa ei voi maata kukaan, joka luulee voivansa niin tehdä. Ja kaikki Afrikan adoptiot ovat niin syvältä ja niillä haetaan vain median huomiota ja…

Minusta tuntuu, minusta tuntuu nyt hyvin syvästi, että olen lukenut erinomaisen kirjan henkilöistä, jotka ovat mahdollista tapahtua. He tietävät, mitä on oikea onni, mitä on laatukulttuuri, he eivät piereskele, he ovat harmonia ja äly, he ovat niitä, joista voidaan kirjoitta mukaälyllinen lehtijuttu narsistista ja hänen uhristaan, joka ei enää tajua mitä tekee, mutta itse asiassa toimittaja ei tiedä, mitä kirjoittaa. Hänkään ei tiedä mitään, joka uskaltaa ihmetellä: Mitä ihmettä Claire touhuaa digestiviin aikana? Ja mitä ihmettä he ovat tehneet pojalleen Michelille, joka vain kaiken jälkeenkin isikultaisikultaisikultaisikulta...

Sitten Michel otti askeleen eteenpäin, kiersi kädet ympärilleni ja painautui minua vasten.

”Isi kulta”, hän sanoi.

Epilogi

Olisiko onnen tuoksu, jota nyt nuuhkin vaimoni hiuksista, tuoksunut yksinkertaisesti vain onnelta eikä, niin kuin nyt, muistolta kaukaisesta menneisyydestä – joltakin minkä saattaa menettää aivan
yhtäkkiä?

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakiin Minna  Pihi nainen Kirjavalas Jokken kirjanurkka  Annika  Sanna/Luettua  Suketus  Sonja Norkku  Maria  Karoliina  Leena/Donna Mobilen kirjat  Erja  Rachelle Mari A.  Amma, Tuulia/Lukutuulia, Katja/Lumiomena,  ja Susa

CAMILLA LÄCKBERG: MAJAKANVARTIJA

Fjällbacka 1871

Karlin viha häntä kohtaan tuntui lisääntyvän sitä mukaa kuin vatsa kasvoi. Sillä hän ymmärsi nyt, että tunteen täytyi olla vihaa, vaikka ei käsittänytkään, mistä se johtui. Mitä hän oli tehnyt? Kun Karl katsoi häntä, miehen silmät olivat täynnä halveksuntaa. Samaan aikaan hän oli erottavinaan niissä epätoivoa, joka toi mieleen häkkiin suljetun eläimen. Aivan kuin Karl olisi juuttunut kiinni kykenemättä repäisemään itseään irti, aivan kuin mies olisi saaressa vankina kuten hänkin. Mutta jostain syystä Karl käänsi kaiken häntä vastaan ikään kuin hän olisi vanginvartija. Eikä Julian helpottanut tilannetta lainkaan. Julianin synkkyys tuntui tarttuvan Karliin, jonka aiempi välinpitämättömyys, joka aluksi vaikutti petollisesti jonkinlaiselta hajamieliseltä ystävällisyydeltä, oli kaikonnut tyystin. Ja hän oli heidän vihollisensa.

Camilla Läckbergin Majakanvartija (Fyrvaktaren, Gummerus 2012, suomennos Outi Menna) kantaa tarinassaan kahta aikaa, montaa äiti-lapsi –suhdetta, ikiaikaista naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, kuolemaa, syntymää, mutta myös kuolleiden lohtua, surun suolavettä, lokkien huutoja, meren huokailua…Kaiken keskiössä on Fjällbackan kylä, jossa tapaamme tutun kirjailija-poliisipariskunnan Erica Falckin ja Patrik Hederströmin, heidän kolme lastaan sekä Erican siskon Annan keskellä suruista suurinta, lapsen menetystä. Kylän lisäksi katsomme Gråskärän majakkasaaren suuntaan ja muistamme saarta kutsuttavan myös Gastholmeniksi, saareksi, josta vainajat eivät poistu koskaan.

Yllättäen kauan kylästä pois ollut Annie palaa perheensä tyhjillään olleeseen talon Gråskäriin pienen poikansa Samin kanssa. Annie ei ole innokas tapaamaan ketään ja se paha, jonka he olivat jättäneet jälkeensä ei löytäisi ikinä tänne meren suolaisiin tuuliin ja saaren vainajien lohdullisiin kuiskauksiin. Joku oli kuitenkin odottanut häntä, joku joka myös oli yllättäen palannut kotikyläänsä:

Annie oli kotona. Hän oli ajatellut Annieta koko illan sen jälkeen kun oli tullut päivälliseltä vanhempiensa luota. Annien pitkiä vaaleita hiuksia, pisamaista nenää ja pisamaisia käsivarsia. Annieta, joka tuoksui mereltä ja kesältä ja jonka lämmön hän saattoi tuntea sylissään yhä vieläkin näin monen vuoden jälkeen. Sanonta piti paikkansa. Ensirakkaus ei unohtunut koskaan.

Rakkaus, paitsi äidin rakkaus, on kautta kirjan kuin pisara meressä, sillä kirja on täynnä miesten väkivaltaa naisia kohtaan sukupolvesta toiseen ja lapsetkin saavat reippaasti osansa. Henkilöitä on niin paljon, että ellei ole lukenut kuutta aikaisempaa tai vähintään edellistä Fjällbackan kylästä kertovaa kirjaa, on mielestäni vaikea pysyä kartalla laajassa sukulaisuus- ja muissa ihmissuhteissa, jotka nousevat aika ajoin keskiöön kuin vuorovesi ja hukuttavat helposti alleen jäljet rantahiekassa eli sen erityisen, mitä Läckberg on selvästi halunnut tarinallaan kertoa. Merenneidossa Läckberg osoitti huiman taitonsa pitää sisäkkäiskerronta kasassa ja lukijaystävällisenä, nyt olisin toivonut, että muutama tragedia ja saman tien muutamia henkilöitä olisi sinänsä upeasta tarinasta jätetty pois. Tiivistäminen on kenen tahansa kirjailijan vaativin, mutta lopulta myös palkitsevin teko omalle kirjalleen ja lukijakunta kiittää. 1800 –luvulla Gråskärissä eläneen Emelien ja samalla saarella nykyajassa elävän Annien tarinan kutominen yhteen on kuitenkin tehty taiten ja vailla rönsyjä. Myös kontrasti Fjällbackan kylpylän avajaisiin tulevien kunniavieraiden saapumisen sekä Gråskärin saaren samanaikaisten tapahtumien välillä on todellinen Grande Finale, jota lukija osaa arvostaa. Kuolleista, jotka elävät rinnallamme Läckberg kirjoittaa myös hämmästyttävän uskottavasti sortuen sitten erääseen käsittämättömään epäuskottavuuteen Tanumsheden poliisien murhatutkinnassa, mutta minusta jokainen saa huomata tai olla huomaamatta tuon virheen itse. Kaikkea ei pidä uskoa, mitä lukee, mutta on jotenkin lohdullista ajatella, että maailmassa oikeasti voi olla naisten turvakoteja kuten on Fristad Majakanvartijassa, paikkoja, jotka auttavat naisia ja lapsia väkivallalta silloin kun yhteiskunta ja sen lait eivät siihen enää kykene. Ja jos Annie olisi tiennyt, että…

Annie nousi ja kurkisti ikkunasta sisään. Poika nukkui nykyään aamulla pitkään, eikä hänellä ollut syytä repiä tätä ylös sängystä. Ehkä uni ja unissa koetut asiat jouduttaisivat toipumista.

Hän istuutui varovasti, ja aaltojen rytmikäs loiske rantakallioita vasten karkotti vähitellen kehoa piinaavan levottomuuden. He olivat Gråskärissä, eikä kukaan löytäisi heitä täältä. He olivat turvassa.

*****

Olen lukenut monta Läckbergiä, mutta vielä ei ole minulle tullut Camillan Merenneidon ylittänyttä, vaikka Majakanvartijan kanteen onkin painettu Dagens Nyheterin sitaatti: ’Läckbergin paras kirja.’ Makuasioita, makuasioita…, mutta minulle Majakanvartija on Läckbergin toiseksi paras jännitysromaani eli ei ollenkaan huono sijoitus tällaiselta krantulta dekkarien lukijalta. Läckberg ylittää vielä Merenneitonsa, jos malttaa hieman hiljentää julkaisutahtia.

Jenni Noposelle kiitos erittäin kauniista kannesta!

*****

Osallistun tällä merentuoksuisella kirjalla Merten äärillä -haasteeseen.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin  Sara  Anni M  Rachelle Norkku ja Katja/Lumiomena

JOS TÄMÄ KATOAISI?

Jos tämä katoaisi?
Olisitko unta vailla
ellen lehmuksen latvan lailla
enää kuiskuttaisi,
ellen vierellä valvoisi
ja herkimmillä sanoillani
käsivarsiasi, rintojasi
- kaikkea sinussa palvoisi,

ellen ympäröisi sinua
ja kannustaisi kukoistamaan
kuin kesäistä puutarhaa
- tulvillaan tähtianista, melissaa?

- Rainer Maria Rilke -
suomennos Eve Rehn
kuva Iines

Sido vain minut, vaan yhäti kykenen laulamaan.
Karkota minut, jos haluat, vaan yhä kitaraan
totena sävelen soimaan saan.

Lyö vaikka hengiltä, niin yhä taivaaltain
liverrän sinulle ylistys huulillain,
yhäti sinun vain.

Bind Me - I still can sing -
Banish - my mandolin
Strikes true within -

Slay - and my Soul shall rise
Chanting to Paradise -
Still thine.

- Emily Dickinson -
The Complite Poems of Emily Dickinson
Golgatan kuningatar (Tammi 2004, suomennos Merja Virolainen)
kuva Iines

Suonissani virtaa vahvistavaa verta,
ettei rakkautesi poismeno tuottaisi tuskaa
sytytän kynttilän sieluni sopukkaan
etten kärsisi.
Rakennan rintaani kodin
kadonneille suukoillesi
ja solmin kukista seppeleen,
jotta muistaisit minut.

Tengo una curita en las venas
para gue tu amor no me duela
si ha de salir
prendo una velita en la esguina
de mi alma no sufrir
Tengo una casita en el pecho
si acaso se te pierde un beso
mordido de abril
y una coronita de flores
para gue te acuerdes de mi

- Juan Luis Guerra -
kuva Iines

Osallistun näillä runoilla Sinisen linnan Marian Rakkausruno -haasteeseen. Kiitos Maria♥ Koska olen intohimoinen runoharrastaja ja minulla on myös runoblogi Lumikarpalo, valinta oli vaikea. Piti pyyhkäistä pois eräs Leinon erityinen kuin myös Szymborskan unohtumaton. Ensimmäisen runon on minulle suomentanut Eve Rehn ja sitä runoa ei ollut kirjassa Tahto tahtojen, joka on Even kaunis Rilken runojen suomennos, jossa runot sekä saksaksi että suomeksi. Seuraavaan suomennokseen olisi koottu vain rakkausrunoja ja tämä minun suosikkini olisi silloin ollut mukana. Hieman hassua, että minulla ei ole tähän alkuperäistä, saksankielistä runoa, vaikka saksa on kieli, jonka aion vielä palauttaa takaisin sieltä jostain - unohduksesta.

Toinen runo on suuresti ihailemaani Emily Dickinsonia, jolta minulla on ilo omistaa koko hänen tuotantonsa eli 1775 runoa. Emily ei nimennyt, vaan numeroi runonsa. Valitsemani runo on numero 1005. Suomennos on siis Merja Virolaisen ja kirjasta Golgatan kuningatar. Dickinsonissa minua kiehtoo niin moni asia, että sanotuksi en saa.

Kolmannen runon löysin jostain lehdestä. Siinä ei ollut kuin pelkkä runo, ei tekijää, ei suomentajaa. Jaelin avulla sain tietää, että kaunis runo onkin laulu ja sen tekijä on Juan Luis Guerra. Kolmannen runon merkityksen minulle pidän salaisuutena, jonka saatan kertoa - joskus.

Rakkausrunoon haastan edelleen Ankin, Sarin Runotalosta,  Birgitan, Valokin Runokontista, Ketjukolaajan, Ailin ja jokaisen, joka tuntee runon omakseen. Runo on tunnetila. Sen tulkinta on lukijan sisällä. Mitä ikinä runoilija on tarkoittanutkaan, lukija voi kokea toisin. Runo on ääretön eikä tunnusta rajoja. Runo voidaan kirjoittaa hiekkaan: Tulee aalto ja pyyhkii sen pois, mutta runo jää, sillä se on ilma, jota hengitämme.

rakkaudesta runoon
Leena Lumi 

ne me quitte pas

Carol Shields: Ellei

Alicia ei ollut niin onnellinen kuin hän olisi ansainnut.

Haluan aloittaa juuri tällä lauseella kertomuksen Carol Shieldsin kirjasta Ellei (Unless, Otava 2003, suomennos Hanna Tarkka), sillä sen on tarkoitus olla kirjailija Reta Wintersin Timjami itää kirjan jatko-osan aloitus. Olen sekaisin Carolista, sillä lukiessani nyt vuosien jälkeen uudelleen Ellei, tajusin, miksi olen lukenut häntä niin paljon. Sanotaan, jopa suuret kirjailijat ovat sanoneet, että hyväkin kirja unohtuu, kun sen kannet on suljettu, mutta Ellei kirja kantaa itsessään tarinaa, jota olen muistellut kauan muistamatta mistä kirjasta se oli: Nuori tyttö karkaa kotoaan, hän menee johonkin kaupunkiin ja istuu siellä kadunkulmassa kerjäämässä pakkasessa ja sateessa kuukaudesta toiseen kaulassaan lappu, jossa lukee ’hyvyys.’ Nyt tiedän: Hän on Retan tytär Norah…

Ilo sanoa, että Carol Shields kykenee olemaan aina yllättävä, aina erilainen, aina suora ja älykäs, aina pirstaleinen, joskus hämmentävä, mutta nyt meillä on tässä kirja, joka on sekä satuttava että mustalla, terävällä huumorilla taiten varustettu. Viimeisestä vähän tässä:

Toivoisin, että minulle tehtäisiin lobotomia, siisti toimenpide, sahattaisiin vai päälaki pois ja poistettaisiin tarkoin merkitty sisältö. Haluaisin päästä eroon esimerkiksi siitä viime kevään viikosta, jonka aikana…

Työ on arka puheenaihe. Viimeksi kun kysyin yhdeltä naiselta mitä hän ’tekee työkseen’ – joulujuhlissa parisen viikkoa sitten – hän katsoi minua pitkään ja sanoi: ”Minä en tee mitään.” Sitten hän vielä tiukensi tuijotustaan ja ilmoitti: ”Enkä ole millään kurssillakaan.” (Kun minulle tehdään lobotomia, pyydän poistamaan tämänkin keskustelun monien muiden seuraelämässä sattuneiden ohella.)

Tämän lisäksi kirjan päähenkilöllä Retalla on ystävä Gwen, joka on hulluna häntä pettävään mieheen ja kun mies sanoo tämän napaa haisevaksi, Gwen ompeluttaa napansa plastiikkakirurgilla umpeen ja alkaa elää navattomana. Helppo arvata, että juttu ei päättynyt hääkellojen soittoon, vaan Gwenin rajuun kasvuun, joka…

Kirjan kulissit ovat keskiluokkaiset sisältäen perheenisän Tomin, joka on lääkäri, kolme tytärtä, kultainennoutaja Murun sekä kirjailijana ja kääntäjänä toimivan 44-vuotiaan Reta Wintersin. Päivällispöytään ilmestyy joka päivä jälkiruokansa kanssa myös Oprahin ohjelmia rakastava, naapurissa asuva Tomin leskiäiti, Lois. Siis kaikki on harmonista ja Reta tuntee itsensä vahvaksi sekä kodista huolehtivana äitinä ja vaimona kuin esikoiskirjansa julkaisseena naisena, joka kaiken lisäksi kääntää huomattavan kirjailijan, 85–vuotiaan Danielle Westermanin teoksia ranskasta englanniksi sekä saa vielä tapaamisista kirjailijan kanssa paitsi vastavuoroisuutta myös inspiraation viettää perheen kanssa lomia Ranskassa Daniellen vanhoilla kotiseuduilla. Sitten tulee se toukokuun ensimmäinen päivä, Norahin syntymäpäivä, kun tytär katoaa ja Reta joutuu tosissaan vastakkain kaiken sen kanssa, mihin on aina uskonut mukaan luettuna hän itse.

Alkaa syntyä tarina, joka on Carol Shieldsin ehdottomasti älykkäin kertomus. Hän on siinä kaikellaan ja padot murtuvat. Ellei on kirjoitettu, kun Carol oli jo sairastunut rintasyöpään, mutta siitä on kirjassa vain pieni viite Retan raivostuttua erään mieskirjailijan professorityypistä, joka piti loukkaavana ja saastaisena kaupan näyteikkunassa esillä olevia mastektomialiivejä. Eräs Retan raivopäisistä kirjeistä on lähetetty tämän vuoksi Russel Sandorille ja tämä on kirjan kirjeistä ainoa, jonka hän allekirjoittaa omalla nimellään. Ei ja ei. Heikkoudesta ei tässä teoksessa ole merkkiäkään, vaan saamme lukea hyvyydestä ja moraalista, kirjoittamisesta, Norahista, miehistä ja etenkin naisen asemasta tässä miesten maailmassa.

Ellei on sekä älykkäin että feministisin lukemistani Shieldsin kirjoista. Tom ei ole alistava, mutta Reta on jollain tavalla jo aikaa sitten huomannut, että

”Naisia oli helppo loukata; loukata pahasti, ja niin tapahtui, jos uskalsi avata suunsa.”

Tämä lause pitää sisällään kaunaa, jonka näemme purkautuvan kirjan monissa kirjeissä, jotka on osoitettu huomattaville miehille, toimittajille ja kirjailijoille, jotka ovat kaikessa ohittaneet maailman parhaat naiskirjailijat yrittämällä vaieta heidät kuoliaaksi. Kuolleetkin naisen ohittajat Reta Winters, Rouva Raivopää, muistaa, sillä eräs arvostettu, kalliin, yksityisen collagen opettaja, Peter, ”Pete”, Harding saa tuohtuneen kirjeen kuolemansa jälkeen. Muistokirjoituksessa on lueteltu sairaan lohtuna olleet kirjat: Mark Twain, Jack London, Sinclair Lewis, Fitzgerald, Hemingway, Faulkner, Joyce, Beckett, T.S. Eliot…, joiden Harding oli sanonut olleen hänelle ’koko maailma’. Tähän eräällä Rita Hayworthilla Auringonkukkakaupungista on painava sanansa sanottavana.

Avioliitossaan Reta vaikenee siitä mihin uskoo elämässä ja antaa Tomin pitää omat ajatuksensa. Hän ei kerro, että ei usko Tomin maailmaan, vaan siihen toiseuteen, jossa hänen, Norahin, Danielle Westermanin, hänen äitinsä ja kaikkien maailman naisten 
puolenpitämiskyvyn ja määräysvallan omaan elämään syrjäyttää pakko panna ruumiin ovet kiinni ja tukkia suu, olla ei yhtään mitään verrattuna alkuräjähdykseen ja viuhuviin tähtiin.

Ellei on kuitenkin myös kirja, joka pitää sisällään rinnakkaistarinan, jossa Reta kirjoittaa uutta kirjaansa Timjami kukkii. Saamme lukea paljon siitä, miten kirjailija kehittää hahmojaan, antaa näille uskottavat ammatit, suunnittelee, useinko Alicia ja Roman rakastelevat ja pitäisikö loppuun tehdä todellakin vaikuttava yllätys vai ei. Koko kirjan työstäminen saa aivan räjähtävän käänteen, kun vanha, tuttu kustannustoimittaja kuolee ja tilalle tulee innokas Arthur Springer, joka sanoo puuttuvansa edeltäjäänsä enemmän kaikkeen. Ja ihan ensimmäiseksi hän puuttuu siihen asiaan, että Alicia, nainen, on saanut uudessa käsikirjoituksessa suuremman roolin kuin Roman, joka on mies…

Tämän huikean kirjan Carol Shields kirjoitti vuotta ennen kuolemaansa ja nyt saa pitkän loppupuheenvuoron Carolin luomus, kirjailija Reta Winters:

Tiedän, että minäkin liikun sukurutsaisilla alueilla, sillä olenhan naiskirjailija joka kirjoittaa naiskirjailijasta joka kirjoittaa. Tiedän erinomaisen hyvin, että minun pitäisi kirjoittaa hammaslääkäreistä ja bussikuskeista ja manikyristeista ja niistä sellaisista jotka suunnittelevat kahdeksankaistaisten moottoriteiden valumajärjestelmiä. Mutta ei, keskityn mieluummin kirjoittamisen impulssiin ja sen heräämiseen tai sellaisen elämän ”pitkälliseen pienuuteen” Frances Comfordin sanoin, jonka eläjä panee sanoja peräkkäin suurille tyhjille sivuille. Voimme tietenkin olla olevinamme toista mieltä, mutta monelle meistä kirjailijoista se on rikkain maasto mitä pystymme kuvittelemaan. Eräät romaanikirjailijat näkevät niinkin paljon vaivaa, että peittävät sankarinsa väljiin vaatteisiin tekemällä heistä taidemaalareita tai arkkitehtejä, mutta ei kukaan mene halpaan. Tällä on merkitystä, tällä että kestämätön maailma tehdään kynänterällä uudeksi; tällä on niin suuri merkitys, että en voi lakata tekemästä niin.


*****

Carol Shields Leena Lumissa

*****

Tämän kirjan ovat minun lisäkseni lukeneet ainakin  Omppu  Opuscolo  Disa Anni M   Rachelle Kirja vieköön!

*****

Osallistun tällä kirjalla Kirjallisuuden äidit -haasteeseen

JOS OLISIN PALUU, OLISIN...

 Jos olisin paluu
          olisin Paluu Rivertoniin

Jos olisin matka
          olisin Syyspurjehdus

kuva Tuure

Jos olisin viikonpäivä
          olisin Lauantai

Jos olisin toteutunut unelma
          olisin Oma taivas.

Jos olisin tunnetila
          olisin Ikuisen rakkauden kosketuksia.

Jos olisin perhonen
          olisin Bolšoin perhonen.

kuva Hanne

Jos olisin tuoksu
          olisin Ensilumi

kuva Hannu Hautala

Jos olisin elokuva
          olisin Sovitus

Jos olisin lintu
          olisin Lokki Joonatan.

kuva Pekka Mäkinen

Jos olisin hetki
          olisin Ennen sarastusta

kuva Claude Monet

Sain Opuscololta tämän Kesähaasteen: Jos olisin..., johon vastataan kirjan nimillä. Alkulauseet voi poimia tästä tai keksiä omat. Kuvat toivottavia ja sitten vain haastamaan vähintäin kolme muuta. Kiitos Opuscolo!

Haastan edelleen Helmi-Maarian, Katja/Lumiomenan, Rachellen, Paulan ja Marian 

Palataan!

Leena Lumi

SUUKKOJA, TILASTOJA, PUUTARHAA JA ELÄMISEN SIETÄMÄTÖN KEVEYS

Olen nyt ollut poissa viisi päivää ja on aika piipahtaa blogistaniassa, sillä olen mm. saanut kivan haasteen, johon vastaan vielä tänään tai huomenna, olen lukenut yhden kirjan, ollut avoautoajelulla, nukkunut pitkät yöt, kukkunut omalla terassilla, siirtänyt leimukukkia, tilannut valkoista iiristä, Iris Sibiricaa, jotka istutan tänään, ostanut David Nichollsin kirjasta tehdyn elokuvan Sinä päivänä, sillä ko. kirjaan en tässä elämässä ehdi. R. on tehnyt yhdet uudet puutarharaput, laatoittanut etupihaa entisestään ja passannut minua eli grillannut sateessa ja auringossa. Kuvassa minä, hoviväki, anelen suukkoa Suuriruhtinatar Olgalta. Kuva on kaukaa otettu siksi, että näette, miten köynnöshortensia on kasvanut. Tätä nimenomaista, keittiön ikkunan alla olevaa olen kuvannut teille aiemminkin ja nyt kasvi kiertää ko. ikkunaa kauniisti sekä kukkii valkoisin kukin. Toinen vieressä on elävä taulu takkahuoneen yläikkunalle ja kiertää jo ulko-oveamme. Meidän köynnöshortensiamme ovat nopeita yhtä lukuunottamatta, mutta minä tarjoilenkin niille Robertsin suklaakahvin 'böönit' sekä jämäkahvit. Jos joku tietää, että Iris Sibiricaa on myös vaaleanpunaisena, niin täällä yksi, joka on kiinnostunut.

Tyttärelle ja muillekin tiedoksi, että tämän suukon sain ilman, että on koirannamia suussa! Grande Diva alkaa selvästi pehmentyä armollisemmaksi...R. siis täällä passaa kahta naista, jotka tietävät, mitä tahtovat ja myös sen saavat;-)

Pakko antaa hauskaa tilastoa blogini koko ajalta: Loreto-tädin pimppiä on lukenut 2891 kävijää ja sijoitus on 2., Tabermannin Eroottiset runot on innoittanut 2578 henkilöä ja sijoitus on 3., Marilyn Monroen monta elämää on kiinnostanut 1837 lukijaa ja sijoitus on 5., katkarapusalaattiani on tutkinut 1992 ruoasta innostunutta ja sijoitus on 6. ja Maanpeitekasvit - Luo vehreä pihapiiri tekee puutarhakirjojen historiaa, sillä se on tämän kevään kirja ja keikkuu edelleen koko yli kolmevuotisen blogihistoriani kymmenen luetuimman joukossa sijalla 8 ja siitä on ideoita etsinyt 781 puutarhailijaa. Ikävää, että en saa näkyviin vuoden tilastoa, sillä vielä vähän aikaa sitten Katja Ketun Kätilö oli mukana kymmenen kaikkien aikojen luetuimman joukossa ja nyt en saa tietää, missä Katjan kirjan kanssa ollaan menossa.

Tässä äiti ja tytär odottamassa ruokaa paikallisen terassilla, jossa saamme nauttia syömisestä ihan Päijänteessä kiinni. Kuva olisi voitu ottaa järvelle päin, mutta olimme avoauteajelusta niin tohkeissamme, että ei tajuttu. Meri on tumma, kuten olivat isäni ja mummoni Amanda. Myös tyttären isä on tumma, mutta minun harmaanvihreät silmäni ovat molemmilla lapsillani. Huomatkaa, että päärynämekko on nyt ylläni, mihin menenkään. Meri on mun aurinko, kuu ja tähdet!

Palataan kohta...Käyn vain jossain poissa noutamassa niitä iiriksiä sekä myös Kodin Ykkösessä etc.

Love
Leena Lumi

PS. Siis kaksi postausta vielä ja sitten häippäsen taas useammaksi päiväksi. Jael on jo Suomessa ja...

PPS. Lukekaa ihmeessä Hesarista 9.7. Heli Roihan kolumni Kesällä mikään ei riitä!