perjantai 28. joulukuuta 2012

Unelmia

Tiedätkö - hiljaa hiipien
jätän joukon meluisan,
kun yllä tammien
näen kalpeiden tähtien 
kukkivan.

Tiet haluan silottaa,
harvoin kulkee kukaan
iltaniittyä kalpeaa.
Hellin yhtä unelmaa:
Tulet mukaan.

Illalla puutarhan hämyssä
mielimme kaukaisuuksiin.
"Ovat kätesi valkeaa silkkiä..."
Hän hämmästyy:"Sanot sen niin..."

On jokin astunut puutarhaan
veräjän narahtamatta.
Läheisyydessä sen eivät ruusutkaan 
voi olla vapisematta.

- Rainer Maria Rilke -
suomennos Eve Rehn

torstai 27. joulukuuta 2012

Välipäivät jatkavat joulun tunnelmaa...

Osa joulukodin tunnelmaa ovat ystäviltä saapuneet joulukortit. Meillä kortit ovat esillä olohuoneen tuikkuhyllyllä, kuten tässä, keskellään Hannen kaunis enkeli-ikoni
ja kynttilävalaistuna melkein päivät pitkät. Yläkerrassa meillä ei ole takkaa, joten tämä hylly taitaa markkeerata sitten takan reunustaa.
Suurin osa korteista on olohuoneen pienellä sivupöydällä kristalliskoolissa, jossa niitä voi rauhassa lueskella ja osa
keittiön seinällä Sateenkaarentaa -puodista löytämässäni sydäntelineessä.
Ikkunan takana, kahden ikkunan takana;-), on kookoskakku täynnään kuorittuja hasselpähkinöitä, josta käyvät syömässä niin oravat kuin linnutkin. Joskus tupsukorvan suloisuus päihittää kuvan huonon laadun...
Myönnän heti, että ainoa joululaatikko, jota meillä toistaiseksi nykyään tehdään, on imelletty perunalaatikko. Jotenkin hämäläiselle miehelleni tämä on se aaton juttu - vielä. Ohjekin on tulossa ja omani on testitulos kymmen vuoden harjoittelun jälkeen;-) Lanttulaatikko palaa kuvioon edesmenneen anoppini ohjeella, mutta se on sitten seuraavan tai sitä seuraavan joulun ruokajuttu. //Nuoret ovat vielä täällä ilonamme, joten en ole lukenut mitään, vaan olemme nauttineet perhejoulusta. Meri on niin kalahullu eli vanhempiinsa tullut, että tänään nautimme ties monettako päivää graavia merisiikaa ja se onnistuu sillä, että siika tai pari löytyi pakastimessa ja graavattiin eilen. Juustoja on nautittu noin viittätoista eri merkkiä ja niiden kera päärynöitä ja rypäleitä. Ei ole ehditty kuvata, kun on eletty. Vähän harmittaa, kun on ollut siikaan uusi kaunis tarjouluastiakin...By the way: Vävykokelas Teemusta on tullut suuri graavin merisiian ystävä, mistä olemme oikein iloisia: Alkaa kuulostaa perheeltä!
 R. lähti juuri lumitöihin koiruuksien kanssa ja nuoret ovat saunassa, joten sain tämän hetken tervehtiä teitä. Aion jatkaa lomailua edellisen postauksen toivotuksilla, mutta ehkä, ehkä uusin erään runon (,joka koko ajan soi minussa) uuden vuoden aattona. Istun tässä vielä pukeutumattona eli kaikki on kuten joulun välipäivinä kuuluukin eli hidasta. Huomaan, että sininen hämärä alkaa pudota, joten miksi enää pukeutuisin...no ehkä joku liehukevillatakki... Tänään ruokailemme jo keittiössä, mutta sielläkin on paljon kynttilöitä ja tietetenkin jouluruusua...Tähän kohtaan tekee mieli tehdä vaikea kysymys: Mikähän lie seuraava kasvi, jonka esittelen Leena Lumi's Flower Power -sivuillani?
Koska emme viettäneet tätä joulua äidin kanssa, toimitin tutun kukkakauppiaan kautta hänelle suuren jouluruusun. Nyt saamme jännätä, miten loistavana harrastajapuutarhurina tunnettu äitini saa jouluruuusunsa säilytettyä kevääseen voidakseen istuttaa kukan sitten puutarhaansa. Mutta ei hätä: Jouluruusua myydän keväällä puutarhaliikkeissä upeina taimina. Huomatkaa, että basilikani viihtyy täydellisen hyvin keittiökaapin alla olevan tavallisen valon hoidossa. Basilika on ostettu yli kuukausi sitten kaupasta ja siitä on leikattu jo monasti maustetta ruokiin. Siis tänä vuonna meillä oli rosollin sijasta mozzarella-tomaattisalaattia sekä piparjuuri-punajuurisalaattia.

 Yllä olevan kuvan, jossa pöytä on tungettu aivan liian täyteen kaikkea, esittelen vain siksi, että olen luvannut kuvata pöydän, jonka...: löysin neljässä osassa huonossa kunnossa vanhempieni pihaan tuodulta roskalavalta. Äidin terhakka pikkukoiruus oli vähän hoidellut yhtä pöydän kolmesta jalasta, jalat oli irrotettu, väri pöydässä oli koivu etc. Sitten paljon hiomista ja liimaamista ja sen jälkeen tein lakkasuorituksen, josta voi vaikka peilata itseään! En voi olla kertomatta, että tätä pöytää on yritetty jopa ostaa minulta...
Ooooh, pimeä putoaa, lumen valo syttyy. Kokoan itseni, poistun koneelta ja alan liittyä perheeseeni. Dina onkin käynyt tuossa jo komentamassa pienen koiran suurella itsetietoisuudella. Jatketaan hitautta, lunta, unta, herkkuja, perheen läsnäoloa, katsotaan filmejä...Eräs joulutarina on katsottu jo kahdesti tänä jouluna...

Love
Leena Lumi

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Lumenvalkeaa joulua, onnea ja iloa, Uuden Vuoden...

Lumenvalkeaa joulua, onnea ja iloa, Uuden Vuoden taikoja, tarinoiden lumoa...toivotan teille kaikille tällä Pirkko-Liisa Surojeginin lumiherkällä kuvalla♥

Love
Leena Lumi

torstai 20. joulukuuta 2012

Joulukin on unelmaa...

Joulukin on unelmaa, jotain, jolta odotetaan sitä uniikkia hetkeä, jolloin rauha laskeutuu, jolloin kaikki on mennyt hyvin, jolloin kaikki ovat tyytyväisiä, jolloin kukaa ei riitele, jolloin kukaan ei muista aikaa, jolloin saamme käpertyä joulun syliin saamaan lohtua kokonaiseksi seuraavaksi vuodeksi, ajaksi, joka kestää kunnes pääsemme taas joulun lapsuudesta tuttuun syliin. Nyt lähestyy se maaginen hetki, jolloin julistetaan joulurauha ja saamme vain olla. Toisilla se on joulunpyhät, toiset jatkavat joulun taikapäiviä uuteen vuoteen ja jopa loppiaiseen. Minä aion nyt olla kunnolla joulusta nauttimassa ensi vuoteen asti, vaikka kukaan ei sitä uskokaan. Tämä ei ole mikään peli, tämä on minun joulu-unelmani: Pitkitetty joulu ja perhe koolla. Mitään muuta en toivo, en pyydä.
Kaikesta huolimatta postimies on kantanut selkä vääränä minulle ihania yllätyksiä monilta, monilta teiltä. Kiitos kaikille♥ Suloisin ja yllättävin lienee tämä japaninkielinen kirja, jonka tekijät ovat Nora Surojegin ja Pirkko-Liisa Surojegin, siis kirjan Untu ja sydäntalven salaisuus tekijät! Olen myyty! Sain mukana suomenkieliset tekstit ja nyt minulle syntyi unelma saada tämä Pikkupöllö suomeksi kustannettuna. Pirkko-Liisan siveltimessä on taikaa, jollaista en ole vielä ikinä tavannut ja minä sentään olen aina ollut kiinnostunut kuvataiteista....kauniista kuvista, lastenkirjoista, joissa kuvitus vie unelmiin, saa leijumaan. Äiti ja tytär ovat unelmatiimi! Kiitos Pirkko-Liisa ja Nora♥
Kuten tiedätte, me vietämme aaton kolmestaan eli R., Suuriruhtinatar Olga ja minä. Aattona on hääpäivämme ja siltä tiimoilta tapahtui jotain:
 Löysin elämäni ensimmäisen hääblogin ja siinä on kaikki kohdillaan eli on lunta, koiria ja rakkautta  Jouluna vietämme 27. hääpäiväämme. Jos haluatte tietää, millaista se kaikki on, kun liitto on kestänyt kauan, lukekaa vaikka Paul Austerin Talvipäiväkirja...Voin myös paljastaa, että minulla on jokaikinen hääpäivä miehelleni jokin yllätys, joka ei ole paketti. Tänä vuonna se liittyy johonkin, mitä löysin Witikkalasta, jotain ranskalaista, mustaa, pitsiä ja loppu onkin salaisuutta. On oikein kivaa ja sopivaa, että Meri&co saapuvat vasta joulupäivänä, jolloin lahjat odottavat heitä täällä kuusen alla. Silloin on kuin ilokaasu täyttäisi koko talon ja pieni villi villakoira Dina pinkoo kaikkialla. Ettei kukaan vain kuvittelisi, että heilun aaton vain jossain hepenissä, niin paljastan, että vedän jo aattoaamusta essun päälleni ja alan valmistaa illan joulupöytään hämäläiselle miehelleni imellettyä perunalaatikkoa. Rrrrrakastan hetkeä, jolloin Suomen Turku julistaa joulurauhan, silloin kaikki pysähtyy, nautimme lasillisen oikeaa samppanjaa ja toivotamme toisillemme hyvää joulua ja hääpäivää, kuuntelemme kuinka joulu asettuu meihin ja kaikki on täydellisen hyvin. Sitten kuuntelemme kokonaan Johanna Rusasen Joulun valoa, Ave Mariat Caccini ja Lucci, Walking in the air ja minulle rakkaimman, joka on Oi Jouluyö.
 Tänä vuonna toivon Sinulle, joka olet yksinäinen, ystävällistä vierailijaa tai puhelua hyvältä ystävältä, ehkä saat myös pitkän, ystävällisen, oikean Joulukirjeen. Sinulle joka olet uupunut, toivon paljon lepoa. Sinulle, josta tuntuu, että unelmasi ovat pettäneet, toivon aikaa uskoa niiden toteutumiseen. Sinulle joka olet sairas, toivon terveyttä. Sinulle joka olet yksin, mutta omistat lemmikin, toivon kättä, joka muistaa silittää ja rapsuttaa ihmisen parasta ystävää, häntä joka on koko elämänsä vain hyvä. Perheenäidille, josta tuntuu juuri nyt, että kaikki kaatuu päälle ja on vielä kaikki tekemättä, toivon pysähdystä, jossa ehtii kysyä: 'Mitä sitten, jos en teekään tätä kaikkea joka vuosi, mitä tapahtuu?' Ei mitään. Planeetat ovat paikoillaan, tähdet jatkavat tuikkimistaan ja joulu tulee ihan varmasti, vaikka pöydällä ei olisikaan silitettyä perintöliinaa, kalkkuna olisi kuivaa tai uupumus veisi voiton tarjoilun täydellisyydestä. Kaikki on ihan hyvin ja on aika lausua kauniit toivotukset sydämestä:

Toivotan Teille Kaikille Valkoista, Rauhallista, Sydänkaunista Joulua♥ Joulukin on unelmaa, joka muuttuu todeksi, kun täältä puhallan teille Joulun Taikapölyä...näyttää ihan tähdiltä ja puuterilumelta...tuo Joulun Taika.

joulurakkaudella
Leena Lumi

Ginigraavattu siikaherkku


Ihana jouluinen kalaherkku on Koti ja keittiö lehdestä viime vuonna jutusta Valkoisia makuja, löytämäni resepti Ginigraavattu siikaherkku, jonka toteutus on helppo:

noin 500 g siikafileetä nahkoineen
2 rkl merisuolaa
2 tl sokeria
2 tl roseepippuria
2-3 rkl giniä

Mätismetana:

1 rkl valutettua siianmätiä
1 rkl hienonnettua ruohosipulia
1 prk (150 g) smetanaa
ripaus rouhittua mustapippuria

Koristeeksi:

siianmätiä ja hienonnettua ruohosipulia

Poista siikafileestä pystyruodot nyppimällä. Ripottele fileen päälle suola, sokeri ja rouhitut roseepippurit. Valuta gini tasaisesti fileen päälle.

Kääri kala paketiksi voipaperiin ja anna maustua painon alla noin 8 tuntia tai yön yli. Leikkaa kala ohuiksi siivuiksi.

Sekoita valutettu mäti, hienonnettu ruohosipuli, smetana ja ripaus mustapippuria keskenään.

Asettele siikafileesiivuja tarjoiluastioihin tai -vadille ja nosta päälle mätismetanaa. Koristele mädillä ja hienonnetulla ruohosipulilla.

Guten Appetit!

Leena Lumi

*****

Ruokareseptit Leena Lumissa

tiistai 18. joulukuuta 2012

Pinkkiä, kuurankukkia, hulluja haaveita, vähän tulevasta...

Poikani sanoi pienenä usein, että 'minulla on maailman sinisin äiti'. Nyt kun hän vietti luonani muutaman päivän ja näki pinkit kodinkoneeni, kuulin, että 'minulla on maailman vaaleanpunaisin äiti'. Miten tähän on tultu, sillä vaaleanpunainen on entinen inhokkivärini...Oli niin ihanaa aloittaa tällä Marian piparkakkutalolla. Joku voisi nyt luulla, että minä olen alkanut tosissani leipomaan;-) Lumiterveisiä Marialle kauniiseen Baijeriin, jonne toivottavasti R:n kanssa ajelemme ensi keväänä!
Ei, en ole kova leipomaan, mutta senkin edestä laitan ruokaa. Lupaan vihdoinkin koota oikeaan palkkiini tämän kuvan alle kaikki blogini ruokaohjeet eli Ruokareseptit Leena Lumissa. Jos keksin paremman otsikon, nimi vaihtuu. Mukana on sitten sekä ihan omia, että aikojen kuluessa anopilta, mammalta, äidiltä mukaan tarttuneita että lehdistä otettuja kokeiluja. Jos kaikki olisivat omia otsikko olisi Leena Lumin keittiössä, mutta sitä päivää saa vielä odottaa. Tämä kooste tapahtuu sitten joskus ensi vuoden aikana. Pakko ryhtyä toimeen, sillä vaikka luen vuoden aikana yli sata kirjaa ja kirjoitan niistä teille, niin minua on pyydetty erilaisiin ruokablogijuttuihin mukaan...
Koska olen huomenna taas cityssä, mietin nyt, mitä mieleen välähtää ja se on sekalaista. Kuivattelen tässä hiuksiani ja hellalla kiehuu kuningatarsoppa (vadelmia ja mustikoita). Noin tunnin päästä lähden lumitöihin ja pidän samalla Hänen Majesteettiaan ulkona lukemassa villieläinten yöposteja. Iltapäivällä alan jo hauduttaa talvista himoruokaani, joka on riisipuuro. Tässä Sateenkaaren Riikan kaunis kuva pienestä puuroannoksesta, meillä puuro nautitaan syvästä Maisonista:
Olen täynnä hulluja haaveita! Ne eivät suostu jättämään minua...Sarpun kuuraisen kynttiläkuvan alle listaan muutamia:
Kirjoitan keittokirja/puutarhakirja /runokirjan, jossa spaghettikastikkeen suurimmaksi salaisuudeksi paljastuu, että kun spaghettisoossia tehdään, pitää soida Adele ja kesken kastikkeen valmistuksen Rakkaani tulee ja suutelee niskaani, sillä hiukseni on koottu ylös...// Muutaman vuoden tai vain muutaman kuukauden asuisin Englannissa. // Matkustan alpeille aina kuin voin ja siihen liittyy saksan tehokurssi, jolla otan saksantaitoni taas haltuuni.//Näen unta, että osaan kutoa/neuloa villapuseroita, joissa juoksevat ketut ja sudet.// Kuvittelen, että polveni kestäisi latinotanssikurssin.// Olkkarissamme olisi päädyssä maisemaikkuna katosta lattiaan, josta näkisimme oman puutarhamme kaksi tasoa hedelmäpuutarhaan asti sekä vilahduksia Päijänteestä.// Haluan syntyä uudelleen nomadina!// Ehdin seurata kaikkia 300 blogia, joihin olen kirjautunut lukijaksi.// Olen saanut uuden Ystävän, joka on on born to be wild eli olemme kuin Paita & Peppu ja luvanneet yrittää ryhtyä arvokkaiksi vasta kahdeksankymppisinä. Mahtavaa joululomaa Sinulle P. Englantiin!/Toivon, että lauantainen issikkavaelllus lumisessa metsässä nollaa ylikierroksilla käyvän mieleni.// Kunpa en ikinä, ikinä unohtaisi unelmoida, haaveilla, uskoa uniini...
Tämä vuoden 2009 joulukorttimme tuo ainan hymyn huulilleni ja silloin alkaa soida Let It Snow
Tänne lähden nyt, lumiseen puutarhaani, josta sieltäkin löytyy aina ripaus vaaleanpunaista. Tiedän unohtaneeni jotain, mutta en millään muista mikä se asia oli. Kerronpa sitten toisen: Olen yrittämässä jäädä 23.12. lomalle tammikuun 2. päivään asti. Kerroin sen eilen R:lle ja hän sanoi: "Älä vain laita sellaista blogiisi, kaikkihan tietävät, että et voi pysyä poissa koneelta kolmea päviää enempää." Enkö!

Love
Leena Lumi

Ne me quitte pas

PS. Nyt muistin, että piti kirjoittaa jotain joululikööristä, joka tietysti valmistetaan omista marjoista. Tai voihan ne marjat ostaa kaupastakin...miksei. 
Ensimmäistä kertaa unohdin joululiköörin ja nämä kirsikat on laitettu muhimaan vasta marraskuun lopulla. Eilen laitoin vielä yhden satsin ja päätin, että nyt saavat tekeytyä kellarissa ensi suveen, jolloin takuulla löytyy joku syy liköörin maisteluun. Ainakin äiti tulee ja hän osaa tätä kirsikaista makeutta arvostaa. Tosin tänä vuonna vähensin sokerin määrän puoleen, joten saa nähdä, mitä syntyy. Viimeiseen eli eiliseen satsiin laitoin lisäksi mukaan vaniljasokeria.  Löysin kerran Cherin blogista
mustaherukkaliköörin ohjeen. Katsokaa mikä upea, upea väri juomassa on! Jos aihe kiinnostaa, kannatta lukea kirja Terveyssnapsit,-viinit ja  -liköörit

Skål!

maanantai 17. joulukuuta 2012

Silakat - valkosipuliset, yrttiset

Tässä silakkaherkku, joka on joulupöytämme yksi monista kalaherkuista. Tekisi mieli nimittää tätä ruokaa nimellä joulusilakat, mutta kun tämä on herkkua myös uusien perunoiden kanssa...

500 g silakkafileitä

etikkaliemi:

5 dl vettä
1 dl etikkaa
3/4 rkl sokeria
1 rkl suolaa

kastike:

2 prk ranskankermaa, Creme Fraiche á 150 g (jos tuntuu liian runsaalta, älä käytä kaikkea)
1  rkl sokeria
2 tl valkoviinietikkaa
0,5 tl suolaa
5-7 valkosipulinkynttä viipaleina (riippuu kynsien koosta, minä laitoin 7 muhkeaa kynttä viipaleina)
1 dl tuoretta tilliä
0,5 dl tuoretta basilikaa

Sekoita liemen ainekset kattilassa, kiehauta ja anna jäähtyä. Lisää silakat liemeen ja anna marinoitua yön yli jääkaapissa.

Valuta silakat hyvin. Tämä vaihe on tärkeä, sillä jos silakat vetisiä, ei hyvä. Vara ei venettä kaada, joten jos haluat, voit 'töpötellä' kaloja vähän kevyesti talouspaperilla. Leikkaa sitten saksilla haarukkapaloiksi. Sekoita kulhossa mausteet ranskankermaan ja nostele silakkapalat joukkoon.

Siirrä lasipurkkiin, sulje tiiviisti ja anna maustua viileässä seuraavaan päivään asti. Tässäkin voi joustaa eli jos laitat kalat jo aamulla marinadiin, voit asettaa tarjoille jo illalla. Seuraavana päivänä vieläkin herkullisempia. Itse purkitan aattoaamuna.

Jos suolan määrä tuntuu vähäiseltä, suosittelen pöytään tarjolle sormisuolaa, josta kukin voi annostella oman makunsa mukaan.

Guten Appetit!

Leena Lumi

*****

Ruokakirjat Leena Lumissa

Ruokareseptit Leena Lumissa

"Tällaista herkkua on nykyisin enää harvoin tarjolla!"

Valitsin vuoden 2012 parhaaksi lastenkirjaksi Untu ja sydäntalven salaisuus Niinpä oli ilo lukea tänään Helsingin Sanomista Päivi Heikkilä-Halttusen juttu Joulu on valoa pimeän talven keskellä, joka on tämän hurmaavan teoksen ylistys:

"Äidin ja tyttären, Nora ja Pirkko-Liisa Surojeginin, Untu ja sydäntalven salaisuus tekee kunniaa vanhojen joulusatujen perinteelle sekä Pohjolan jylhille, jo uhanalaisille naavametsille."

"Nora Surojeginin kieli on lyyristä ja hitaasti etenevää. Sitä on nautinnollista lukea vaikkapa isovanhemman ja lapsenlapsen tai joulutunnelmaan virittyvien aikuisten yhteisissä lukuhetkissä."

Muistatte ehkä, että kirja katosi ja löysin R:n lukemasta sitä Salaisessa Paikassa...

Päivi jatkaa:

"Pirkko-Liisa Surojeginin vesivärikuvitus on lumoavaa, tarkkaa ja silti utuisen sadunomaista."

"Parhaimmillaan Surojegin on suomalaisen faunan kuvaaajana. Tämän kirjan äärellä on lupa huokailla ja herkistyä. Kokonaistaideteoksen viimeistelee vielä Nora Surojeginin graafinen suunnittelu ja taitto."

Lukekaa koko juttu Helsingin Sanomat tänään s. C2.

Toivon kaikkien saavan tänä jouluna tämän kirjan, jota voi lukea joulu joulun jälkeen ikään, säätyyn ja sukupuoleen katsomatta!

Leena Lumi

Lastenkirjat Leena Lumissa

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Clare Nolan: Sydämellä sisustettu


Tämä ei ole komea selailukirja siitä, kuinka koti saadaan näyttämään ”asianmukaiselta”, eikä tämä opeta seuraamaan tuoreimpia sisustustrendejä. Tämä kirja auttaa sinua luomaan kodistasi parhaan mahdollisen juuri sinulle – kodin joka ei ainoastaan tue perhettä vaan tarjoaa myös hyvinvointia. Käsittelemme pieniä asioita, joilla ei usein tunnu olevan merkitystä, isoja olennaisia kysymyksiä ja niiden lomassa arkisia seikkoja, joilla on usein taipumus unohtua.

Clare Nolanin erilainen sisustuskirja Sydämellä sisustettu (Making a House Your Home, The Essential Guide to Modern Day Homemaking, Tammi 2012, suomennos Helene Bützow) poikkeaa kaikista koskaan lukemistani sisustuskirjoista sillä, että teos auttaa katsomaan omaa kotia uusin silmin ja tekemään siitä unelmien hyvinvointikeitaan ilman vaihtuvia muotitrendejä ja ilman isoa rahallista panostusta. Kaikki voidaan muuttaa niin pienillä avuilla ja ideoilla, että tuntuu aivan uskomattomalta.

Olen nyt lukenut Nolanin kirjaa tietäen hänen olevan alan asiantuntija. Clare on toiminut viisitoista vuotta toimittajana lifestyle-lehdissä, stylistina ja edelleen toimittajana. Hän on tavannut alan inspiroivimmat henkilöt sekä design-ikonit ja siksi olinkin niin positiivisesti otettu, kun kirja auttaa löytämään kaiken pienen ja kauniin. Auttaa katsomaan kotia ’sillä silmällä’ ja huomattava muutos saadaan vaikkapa muuttamalla jonomainen huonekaluasettelu uuteen muotoon, tarttumalla maalisutiin, miettimällä mitä voisi saneerata pois, millä voisi tuoda viehätystä…Mantra on: Kun sisustat, kuuntele sydämesi ääntä ja löydät oman tyylisi!

Kirjassa on kuvia todella paljon, mutta vähintään yhtä paljon on myös tekstiä. Kuvat eivät kuitenkaan ole kuin huonekalumyymälästä, vaan rakkaasta kodista, jossa etenkin kirjoille on annettu upeita tilavaihtoehtoja. Sisustuskuvien lisäksi Clare tarjoaa ammattilaisen ottein tietoiskukuvat, joissa myös pohjaratkaisut sekä niiden selitykset. Myös väreihin on kiinnitetty paljon huomiota. Siitä oivallinen esimerkki on aukeama, jossa samasta huoneesta on kaksikymmentäkaksi kuvaa ja miten värivalinnoilla tilaan saadaan aivan uusia tunnelmia valitsemalla halutut korostukset sen mukaan, mikä itsestä tuntuu parhaalta.

Hyvin kirjan alussa sain heti kovaa koulutusta, sillä aihe on kaaoksen kesytys:

Kaaoksen kesyttäminen loi levollisuutta kotiini ja mieleeni. Siivoamisen ilojen korostaminen ei ole järin muodikasta, mutta kodin järjestyksessä on jotakin arvokasta, tärkeää ja vilpitöntä. Elinympäristön vaaliminen on mielekästä ja kuuluu ihmisen peruspyrkimyksiin.

Ja uskokaa tai älkää, sitten tulee sivukaupalla ihania vinkkejä siivoamiseen ja kaaoksen kesytykseen. Olen itse yrittänyt saneerata jo kauan, sillä en jaksa olla liian tavaran keskellä, nyt sain Clarelta kaipaamaani tukea. Toteutus alkaa jo ensi viikolla, mutta tammikuussa toden teolla. Ihan hirveän paljon pidin luvusta Kirjat osaksi sisustusta sekä Harkitsevaksi kuluttajaksi, joka ei tosiaankaan tarkoita sitä, että kirpputoreilta kannetaan krääsää kotiin vain siksi kun se on edullista. Sieltäkin voi tehdä löytöjä, mutta ensin pitää nukkua yön yli senkin uhalla, että tavara on sitten jo mennyt. Jos harrastat keräilyä, kokoelmankin voi pitää ’hallinnassa’, kuten alla olevassa Alun Callenderin kuvassa:


Erittäin kiintoisa on luku Hankintojen tärkeysjärjestys, jossa Clare toteaa:

On ihmeellistä, mitä kaikkea olemme valmiit sietämään, mistä kaikesta tulee ”normaalia”. Katso kotiasi kuin näkisit sen ensimmäistä kertaa, tunnista ongelmakohdat ja hankkiudu niistä eroon. Oman kokemukseni mukaan rahan sijoittaminen tähän tekee kodista paremman paikan. Et joudu katumaan.

Yllä oleva ei pyyhi pois sitä, että Sydämellä sisustettu ei todellakaan tarjoile rahaa vieviä ratkaisuja, mutta on oma lukunsa, jossa neuvotaan heitä, jotka ovat valmiita sijoituksen tekemiseen. Mutta sijoitusinnokastakin neuvotaan, että ’hankinnan ei tarvitse olla kallis, mutta sen pitäisi olla paras mahdollinen juuri sinulle.’

Jos sinua hymyilyttää ja sydämesi pamppailee, tiedät löytäneesi sen oikean.

Ainoa kohta, jossa Clare yllyttää laittamaan rahaa likoon ja kaiken uusiksi ovat epämieluisat pesutilat. Jos siellä on ’70 luvun vihreää laattaa, epäkäytännölliset suihkut, kova valaistus etc. kaikki vain uusiksi, eikä sitä kadu ikinä! Tässä eräs kiintoisa vaihtoehto Polly Eltesin kuvaamana:


Nolan myös opastaa innokasta sisustajaa kehittymään ostajasta metsästäjä-keräilijäksi, jolloin kodissa näkyvät maltillisesti perheen ulkomaan matkat, joukossa ripaus vanhaa ja paljon tunnelmaa. Tunnelmaluvuissa puhutaan kynttilöistä, kukista, tuoksuista, eri vuodenajoista, asetelmista ja kukkien hyötämisestä. Luonnon huiputtaminen on monelle puutarhurille tuttua kevään omenapuun oksista, mutta nyt löysin kielot aivan uudella tavalla…

Sydämellä sisustetusta voin yleisesti sanoa, että upea kirja sisustushullulle tyttärelle, nuorelle parille häälahjaksi, koska niin paljon vaikkapa liinavaatevinkkejä, astioista, järjestyksestä sekä neuvoja tehdä pienestäkin tilasta suloinen koti. Tämä on kirja juuri minulle, sillä jaan Nolanin aatemaailman vahvasti eli saan henkistä tukea ajatuksilleni verhoista, valosta, väreistä, huoneesta toiseen näkemiselle, vuoteiden laadulle, mutta myös lisäpontta saneeraukselle sekä kaunista aivopesua sille, että siivoamiseen käytetyt tunnit eivät ole elämän hukkaamista. Pidän myös ja juuri siitä, että mukana ovat puutarha, kukat, kirjat, koirat, tunnelma. Kodin pitää olla suoja, lämpö, hiljaisuus ja rauha. Tämä kirja on niitä kaikkia. Ja vielä kaiken päälle erityisesti hortensioita ja ripaus rosaa. Löysin sisustusraamattuni!

Clare Nolanilla on myötäsyntyinen ja vahva tyylitaju – hänen työnsä herättää aina ajatuksia ja vangitsee sen rennon ja huolettoman hengen, joka nykyään ohjaa kodin sisustamista.

Tricia Guild

*****

Sisustuskirjat Leena Lumissa

perjantai 14. joulukuuta 2012

"Vaikka mitä tapahtuisi, on yksi, joka pysyy. Valtakunnat voivat..."

Mieluusti olisin nyt nukkuva karhu, mutta ei ole aikaa, sillä aikaköyhä on aikaköyhä, paitsi jos teen liikkumis- ja seurustelulakon. Kaikista minusta riippumattomista syistä ja usein kiirehdittynä, yritän kuitenkin lukea teille vielä yhden sisustuskirjan. Se on niin erilainen ja niin runsas, että huh-huh, mutta luvassa on jotain uutta.

Oikeastaan minulla ei olisi nyt aikaa kirjoittaa edes lyhyttä postausta, sillä...Anna-lehti no50, kuitenkin laittoi minut liikkeelle: Siinä on ihana juttu Sanoja jouluksi, jossa tuottaja Ulla Janhonen pysäyttää intohimoisen lukijan huokailemaan ihastuksesta sekä Annan toimituksen juttu Pyhinä tartutaan kirjaan, jossa toimitus on kerännyt kaksikymmentä kiehtovinta teosta pukinkonttiin. Luettelo alkaa Alan Hollinghurstilla, jossa Vieraan lapsesta sanotaan näin:

"Aikamatka brittiläisen yläluokan maailmaan hurmaa. Matka alkaa vuodesta 1913 ja päättyy näihin päiviin. Nuorena kuollut runoilija Cecil Valance liittää monet ihmiset ja vuosikymmnet toisiinsa. Maailma muuttuu ja ihmissuhteet murenevat, mutta Cecilin runot säilyvät ja hämmentävät. Kerronta on kuulasta ja tarkkaa."

Sitten seuraa Joyce Carol Oatesin Sisareni, rakkaani ja monta muuta, kunnes yhdentenätoista on Herman Kochin Illallinen Ja siis en usko, että lista on paremmuusjärjestyksessä, mutta silti ilahduin, että Vieraan lapsi oli ensimmäisenä. Illallisesta toimitus kirjoittaa näin:

"Sen piti olla kahden keski-ikäisen sukulaispariskunnan kohtaaminen ravintolassa,  mutta seurustelu muuttuu yhä painostavammaksi sitä mukaa, kun uusia annoksia kannetaan pöytään. Jälkiruokaan mennessä sivistyksen pintakuorrutus on rapissut. Koch avaa tulehtuneen perhetilanteen kirurgin tarkkuudella, tunteilematta. Juuri siksi kirja on raskaasta aiheestaan huolimatta helppolukuinen."

Mukana on myös ruokakirja Muru, josta sanotaan:

"Nykyään nimikkoravintolalla pitää olla myös oma kirja. Taitava kotikokki laittaa herkkuateriat kirjan ohjeilla. Samalla lukija pääsee aistimaan huippuravintolan arkea kirjan sivuilta."


*****

Olen kaksi päivää nyt paljon menossa ja myös ilta-aikaan. Kommentit aukaisen aina kun käväisen kotona. Sisareni miehen, Pekka Mäkisen kuvaamaa karhua käy vähän kateeksi, mutta sille ei voi mitään, että Suomi elää vahvasti suven öittömien öiden aikaan sekä myös lumen valossa, joulun taikapölyssä.. Mukavaa viikonloppua kaikille!  Lopetan Ulla Janhosen sanoihin:

"Vaikka mitä tapahtuisi, on yksi, joka pysyy. Valtakunnat voivat romahtaa, joet voivat muuttaa virtaussuuntaansa, ja miehet voivat jättää, mutta tarinat eivät koskaan kuole. Joulu on tarinoiden aikaa. Onko parempaa lahjaa kuin kirja, joka kertoo joulun tarinan?"

Love
Leena Lumi

tiistai 11. joulukuuta 2012

Hyvästi täydelliset joulut!: Finaali ja kooste


Hei!

Kyläkauppiaan tyttärenä muistan joulusta sen, että oli hirveän kiire ja paljon töitä. Ihan varhaislapsuudesta muistan isän ja äidin olleen aina töissä aattona ja omaa joulua päästiin alkamaan myöhään ja väsyneinä. Vanhempamme kyllä yrittivät kaikkensa, mutta mahdoton on mahdotonta. Vähän isompana muistikuvat tarkentuvat ja niissä minä siivoan koko aaton. Edelleen jouluilta saapuu myöhään ja väsyneenä. Ja sitten tulivat aatot, jolloin olin jo itse kaupan tiskin takana töissä. Minulla ei ollut joulumielestä hajuakaan. Vain asiakkaiden ostokset muistuttivat joulusta. Ehkä sen takia mieleeni ovatkin jääneet niin huumaavina muistoina tallin joulut Sammy -ponin luona.

Päätin, että kun minulla on oma perhe, joulu alkaa heti aattoaamusta eli kuusi tuodaan sisään jo aatonaattona. Tein myös perinteisen joulukaavan, jossa aamulla lapsille Välikaton Feetun paketti odotti kuusen juurella jo aattoaamuna, haudutettu riisipuuro mantelilla klo 11 ja sitten kuunneltiin perinteinen joulurauhan julistus Suomen Turusta. Joululenkki koiruuden kanssa ja sen jälkeen niin huoneet kuin piha täyteen kynttilöitä ja saunaan varhain vanhaan maalaistapaan. Joulupöytään pukeuduimme kuin linnan juhliin ja pöydässä syötiin kauan ja kuusen juurella paketit valmiina. Kun oli aika avata paketit. niitä ei revitty hulluina auki, vaan paketti kerrallaan ja välillä Stille Nacht, Heilige Nacht, Meri säesti pianolla ja kaikki lauloivat niin saksaksi kuin suomeksi. Hidastettu nautinto, paras nautinto! Televisio ja elokuvat eivät kuuluneet aattoomme kuin Lumiukon ja Samu Sirkan joulutervehdyksen verran. Tämä sujui hyvin niin kauan kuin lapset pieniä. Sitten teini-ikäiset alkoivat marista äidin (lue: minun) perinnejouluista ja etenkin joulupöydän perinnelaatikoista: lanttu, porkkana, maksa, imelletty perunalaatikko etc.
 No, vanhakin koira oppii uusia temppuja ja jo muutama vuosi sitten jätimme porkkanalaatikon pois, koska sitä ei syönyt edes koira. Kahdentoista kilon viljasika, jota 15 vuotta valmistettiin joka aaton vastainen yö leivinuunissa vaihtui pieneen kinkkurullaan ja tilalle tulivat saksalaiset maksapateet, kalan mäti, graavi merisiika ja lohi, kalkkuna, vihreä salaatti etc. Vain hämäläinen imelletty perunalaatikko vielä tehdään joka aatto ja perinteinen riisipuuro. Lipeäkalasanaa en voi edes mainita Merin kuullen...

Meillä piti olla kahdenkeskinen ns. villasukkajoulu, mutta Meri tuleekin kotiin ja tuo villin villakoiransa Dinan. Meillä on sitten erittäin nuori koira ja erittäin vanha koira, joilla aivan eri tarpeet. Mutta heille on pakattu molemmille ihan samanlaiset pehmoporot, joita voivat sitten retuuttaa mukanaan...Ja meillä on tietty meidän Meri, jonka takia aion tänä vuonna rikkoa joulukaavamme. Räiskis! Siinä se meni ja joutikin mennä! Ei Meri jaksa olla ja kuunnella meidän kanssa ihanaa Johanna Rusasen Joulun valoa. Me voimme kuunnella sitä vaikka minä muuna jouluna tai vaikka uutena vuotena. Me aiomme viettää filmijoulun. En edellytä enää pöytään iltapukua;-) Ja kun lahjat on avattu kauniisti, voimme aivan hyvin katsoa ystävältäni lahjaksi saamani Holidayn, seuraavana päivänä Atonementin ja Tapaninpäivänä vaikka Lukijan. Aiomme siis rentoutua, tehdä mitä huvittaa ja ihan vain relata. Sounds great to me!

Silti me ehdimme mieheni kanssa istua lemmikinsinisellä sohvalla aattona ja kuunnella Rusasen kaikki Ave Mariat niin Caccini kuin Lucci sekä myös Walking in the air ja lempijoululauluni Oi Jouluyö. Ja siitä tuleekin mieleeni, että joulustani ei puutu muuta kuin keskiyön kävelý Luvian hautausmaalla, joka on meidän perinne silloin kun olemme äitini luona joulun vietossa. Hautuumaan jouluöinen juhlallisuus on vuoden suuri kohokohta ja sitä ei vähennä yhtään se, että samalla voi sytyttää isälle vielä yhden kynttilän lisää, sillä minulla on hirveä ikävä isää - etenkin jouluna.

Yllä olevan kirjoitin noin joulukuussa 2009 ja sen vuoden joulu olikin elämäni unelmaisin. Kaikki oli kuin niin täydellistä, että ei olla voi. Oli paljon puuterilunta, kaksi koiruutta, Meri kotona ja joulukaava rikottu. Silti jouluumme mahtui kaikki oleellinen ja naurua enemmän kuin milloinkaan ennen. Piehtaroin koiruuksien kanssa lumessa ja silloin Lumimies otti myös kuvan, jonka nimi on Täydellinen onni. Se on nyt perheemme kuvaseinällä (vrt.John Irvingin Leski vuoden verran kuvaseinä). Se, miksi tuon tämän nyt esille, on se syy, että osa kansasta on jälleen uupumassa joulun oravanpyörässä. Lehdissä valitetaan, miten joulu vie voimat, rahat, kaiken…Sen ei kuitenkaan tarvitse olla niin, vaan jokainen voi rakentaa ihan omannäköisensä joulun vailla stressiä, hiljaa nauttien ja näin samalla itsekin levittäen ympärilleen joulunrauhaa.

Se kaivattu aito jouluntunnelma ei kaipaa kaavaa, ei lahjaröykkiötä, ei juhlallisuutta. Se kaipaa kynttilöitä, rakkaita ihmisiä, valkoisia amarylliksiä, hyvää ruokaa, joka voi olla ihan mitä tahansa, mistä joulunviettäjät pitävät. Meillä se tulee olemaan tänä vuonna entistäkin kalapainotteisempi, sillä lupasin tapaninpäiväksi Lumimiehelle lipeäkalaa, vaikka tiedän Merin ja Teemun kaikkoavan Uuraisille juuri sillä siunaamalla sekunnilla, kun lipeäkala alkaa valmistua…

Mistä tulee oikea joulu? Välittämisestä, muistoista, tästä hetkestä, joulusaunasta kynttilöiden valossa, siitä, miten sinä katsot minua kuin ensimmäistä kertaa, siitä kun Meri halaa, siitä kun Hänen Majesteettinsa vielä meripihkasilmillään seuraa kulkuani, siitä miten valkea amaryllis kallistaa kaulaansa, siitä miten lumi kuorruttaa puutarhamme, siitä miten hiljaista on, siitä miten pikkulinnut nokkivat kookoskakkuaan, siitä miten sininen hämärä putoo, siitä miten kynttilöiden liekit tanssivat läpi yön ja miten varjot, siitä miten sinä…Oi, Jouluyö!

Tänään A.D. 2012 ryntäilin kaupungilla ja sattuneesta syystä tapahtui kaikkea melkein liikaa. Koska asiaan liittyy se huvittava asia, että tämä oli se noin ainoa kerta vuodessa, jolloin ensin menin kampaajalle ja sitten ostin kantamuksia niin, että en olisi niiden kanssa voinut liikahtaa montaakaan metriä, päätin tulla taksilla kotiin. R. oli tänään hyvin estynyt minun kuskaamisestani. Koko harjukaupungista ei saanut taksia! Vietin lumipyryssä parisen tuntia jona aikana kiukkuni laantui sinne huvituksen puolelle ja aloin nähdä itseni ulkopuolisen silmin. Just sillä hetkellä näin taksin ajavan hitaasti ohitseni. Otin sen ns. lennosta ja helpottuneena asetuin auton lämpöön ja ajattelin todellakin vaieta koko matkan kotiin. Paitsi ilmoitin, että ’Muuratsaloon’. Meni ehkä sekunti tai pari, kun jo puhuimme koirista ja etenkin noutajista. Taksiherra alkoi kertoa, miten he runsas vuosi sitten joutuivat luopumaan yli 15 vuotiaasta noutajastaan…Minä herkistyin kyselemään ja hän kertomaan…Jossain vaiheessa katsoin ikkunasta ulos ja minusta maisema oli jotenkin outo, ei se ainakaan ollut mikään kohta matkalla Muuratsalon saarelle. Kysyin asiasta varovasti ja kävi ilmi, että olimme molempien sydänaiheen äärellä unohtaneet matkan määränpään ja olimme menossa Jämsään! Nauroimme hulluina ja muistin tietysti kertoa S:lle (huomatkaa, että minulla on jo hänen nimensä ja kaikki), että meidän pesuhuoneen remontoija laatoitti vähän pieleen, kun siinä vilkkaasti juttelimme hänen työtä tehdessä. Asia kyllä korjattiin ennen kuin R. saapui tarkastamaan tulosta;-)

Nyt on lahjat sitten laitettu, kortit postitettu, talo niin täynnä kynttilöitä, että voisi polttaa vaikka ensi jouluun yhtä soittoa. Alkaa tuntua omalta. Alkaa pudota se tunnelma, että kohta vain ruokia, tuoksuja, joululiinoja ja mielettömästi aikaa.

Meille on tulossa autuaallinen joulu. Pesiydymme valkoisen kotimme lumipesään tänne Päijänteen saarelle kuin pikkuoravat. Hänen Majesteettinsa suuriruhtinatar Olga on vielä ilonamme, mistä jaksan olla kiitollinen.  Ja mitä tulee täydellisten joulujen hyvästelyyn, se on edennyt  jo niin pitkälle, että R. ja minä emme lahjo toisiamme. Vietämme aattona sekä joulua että hääpäivää. Nuoret saapuvat joulupäivänä ja he löytävät lahjansa kuusen alta ja tietty Dina myös. Asetumme pöytään ja nautimme kalapainotteisesta joulupäivän pöydästä täysillä: On graavia siikaa, lohta graavina ja kylmäsavustettuna, marinoituja silakoita muutamalla sortilla, mätiä, pateita, juustoja, hedelmiä, viiniä, luumukräämiä, kuohukermaa…Pieni musta villakoira Dina ja vähän suurempi punaturkkinen Olga ovat menossa mukana ja välillä käyvät pihalla lumessa peuhaamassa.  Sininen hämärä putoo lumen valoksi pimeässä, villasukkajoulun rentous valtaa mielet, suklaata, elokuva tai kaksi, ei kiire minnekään ja tiedämme, että sama jatkuu joulun jälkeenkin, jolloin tyttärellämme on syntymäpäivä ja meillä hitaat aamut, lempeät siniset hämärät. Meidän perheelle koko joulu on yhtä suurta juhlaa, mutta kevyellä puuterilumella kuorrutettuna, stressi kadotettuna, kaavat leivinuunissa poltettuina, eikä silti mitään puutu.
Vaikka pidin vuosikausia yllä täydellisiä idyllijouluja, olen silti aika-ajoin vastustanut tavarajouluja. itselleni olen jo toivonut vain aikaa, mutta ilahduttava on lahja, josta jo sain vinkin: Bessu lahjoittaa minulle issikkavaelluksen. Ratsastamme lumisen metsän läpi kodalle, jossa nautimme jouluglögit ja joulutortut. Tiedän jo, että takaisin tullessa metsän hiljaisuus, hevosen tuoksu ja lämpö, pudottavat minut rauhaan, jota ei myydä missään kaupassa. Huipentuma on hetki, kun istahdan kaiken jälkeen pilttuun lattialle, Hrönn höristelee huuliaan ja hamuaa takkini taskuja, pyytää vielä ruisleipää, hörhöttää samettihuulillaan käsiäni, pussaan tuota silkkiä ja samettia, hevosen rakasta tuoksua ja kaikki muu unhoittuu: On vain tämä hetki.

lumenkaunista joulun odotusta
Leena Lumi 

Walking In The Air

maanantai 10. joulukuuta 2012

Tapani Heinonen: Reunalla


Jostakin ne raskaat ajatukset taas nousivat, lehahtivat kuin tummat varikset pihapuihin. Mämmin sijaan hän olisi kaivannut levon sinfoniaa, joka pyyhkisi arvet lapsuuden kasvoilta, silittäisi elämän tuulien tuivertamaa tukkaa. Ja antaisi hiljaisen hymyn, jota toiset tuskin kykenisivät näkemään mutta jonka kutituksen hän tunsi sisältä päin, kun yksin sille hulluudelle nauroi. Sille mitä oli ollut, sille mistä äidin ääni muistutti.

Tapani Heinosen teos Reunalla (Minerva 2012) ei ollenkaan kuulunut lukusuunnitelmaani, mutta olen jo tottunut siihen, että kustantajat tuntevat minut paremmin kuin minä itse. Kirjan alku ei vakuuttanut minua, vaikka alun ihan tasokas sitaattikin on sivulta kahdeksan.  Luin muutama kymmenen sivua ja laitoin jo kirjan sivuun, mutta sitten jokin outo aavistus sai minut tarttumaan uudelleen työvoimatoimistossa työskentelevän psykologi Juhani Niemisen elämään. Oli ylitettävä se aita, että taas ollaan siinä Sandemosen Jantessa, pienessä kylässä, jossa perheen sisällä lapsille voidaan tehdä ihan mitä huvittaa. Juhani luuli siltä kaikelta jo pelastuneensa, uskoi juoneensa unohduksen kaivosta, sillä hän ei pitänyt yhteyttä vanhempiinsa ja asui muualla oman rakkaansa kanssa. Janten varjo yltää kuitenkin pidemmälle kuin luullaankaan ja isän kuolema suistaa Juhanin niin muistamaan kuin kohtamaan uudelleen äitinsä, joka salli kaiken tapahtua kuin myös sisarensa, joka katsoi oikeudekseen yrittää ovelasti viedä Juhaninkin perintöosan.

Myönnän heti, että alun lapsuusmuistelot olivat minulle jotenkin tavanomaista, ei mitään uutta maalaispitäjästä, siitä Jantesta, josta olen itsekin kotoisin. Luokallani oli poika, joka olisi voinut olla vaikka Juhani…Kun koko ajan hakataan ja hoetaan, älä luule, että sinä olet jotain, älä luule, että olet yhtä paljon kuin me, älä luule, että olet viisaampi kuin me, älä kuvittele, että kukaan välittää sinusta…Sitä Janten lakia kuin oikein ruoskitaan pieneen poikaan väkevän isän toimesta, voi käydä, että luokkakuvan pienin ja kalpein poika ripustaa itsensä hirteen ennen kuin edes tajuat, mistä Jantesta hän tuli, vai olivatko ne lehmänkytkyet ja kylmä navetta, paikka lapselle, joka lakkasi kasvamasta, jonka silmissä oli vain suurta kysymystä: Miksi?

Juhani ei mene hirteen, mutta hän suree isäänsä, miestä, joka teki hänen lapsuudestaan helvetin. Se on niin raivostuttavaa, että lukijalla on kiinni pitelemistä nautittuaan ensin vahvan annoksen ’isärakkautta’.  Yhtäkkiä kaikki muuttuu, Heinosen ääni alkaa soida, hän löytää valon ja viimeistään helmenkalastajakohtauksessa tiesin jo lukevani kirjan kuin vettä vain ja yhdeltä makuulta. Nyt oltiin uuden ääressä, sillä homoseksuaalisuus maalaiskylässä on ollut aina niin tabu, että sitä ei vain ole ollut vaikka olisikin ollut. Tätä ei ole kirjoitettu ennen!

Juhani seisoo vedessä hajareisin ja Lassen täytyy sukeltaa hänen jalkojensa välistä silmät ummessa niin ettei kosketa ihoa. Lopulta selkä hipaisee haaraväliä, käsi koskettaa nivusia. Sitten vaihdetaan vuoroa. Seuraavaksi täytyy sukeltaa silmät auki, varoa koko ajan, ettei vajoa syvänteeseen. Kun he jatkavat leikkiä riittävän pitkään, helmet veden ja katseen alla alkavat paisua ja kivettyvät. Silloin sitä on pidettävä huulilla. Kumpi pystyy olemaan pidempään veden alla sillä tavalla, on voittaja. Välillä Lasse joutuu ponnahtamaan vedestä ylös ja vetämään henkeä, kunnes sukeltaa uudestaan. He putoavat kiellettyyn syvänteeseen, Juhani sulkee silmänsä ja voihkaisee.

Tapani Heinonen on ehdottomasti väkevän draaman kirjoittaja, tabujen paljastaja, barrikadien komein kundi, born to be wild ja ikuisesti kapinallinen. Siinä Heinonen on vahvimmillaan. Hänen rohkeutensa sai jopa minut, moneen rankkaan tekstiin tottuneen hätkähtämään. Enpä ole ennen ruispeltoihin tätä yhdistänyt, en edes kuvitellut, mitä hän uskaltaa ulos kirjoittaa. Vakuutan, että kannattaa tutustua aivan uuteen ja salattuun maaseutuun, suomalaiseen sieppariin ruispellossa!

Se, missä Heinonen ei ole vahvimmallaan on huumori. Se ei ole mikään yllätys, sillä minua eivät ole ikinä naurattaneet aikuisten miesten vitsiyritelmät. Olen kärsinyt vain myötähäpeästä. Suosittelen Tapanille vahvaa tragediaa, tummia sävyjä, rohkeita vetoja, eikä mitään pikkuhousunsuojia pyörimään ellipsin ympäri. Sen sijaan tämä toimii:

Hän leikki ajatuksella, että päätyisi jonain päivänä lobotomiaan. Näkymättömät langat leikattaisiin kirurgin tarkkuudella poikki. Säikeet, jotka pitivät häntä pellonpientareilla, elokuisilla viljapelloilla, hiekkaisilla kyläteillä, emäntien suonikohjuisilla säärillä, isäntien heinätöissä…

Kaipuun skitsofrenia oli uuvuttavaa.

Reunalla, melkein pimeään putoamassa, kulkee kirjan Juhani ja vihan viimeinen käyttöpäivä ei olekaan isän kuolema, sillä vastassa ovat äiti, joka ei tunne tehneensä mitään väärää ja sisar, joka katsoo voivansa periä senkin, mikä on naulattu kiinni. Kirja, josta monet löytävät tuttuja maaseudun katkeria perimysjuonitteluja, paljon lausumattomia asioita, omahyväistä oikeassa olemisen jääkylmää.

Kun suu todistaa rakkaudesta mutta syli pysyy suljettuna. Kun sanat rapisevat onttoina lattialle kuin saviruukun palaset ja teot puhuvat toista.

Pidän rankoista kirjoista, mutta niiden lopussa pitää heilua edes pienen lyhdyn valo ja sitä tästä vahvasta esikoisromaanista löytyy. Valon nimi on rakkaus.

Silloin hän päätti välttää kaikki itsekkyyden karikot, kaikki vihan suot ja hetteiköt, pitävänsä miestä kuin kukkaa kämmenellä ja kylpevänsä hänen kanssaan elämän iloisissa lähteissä samppanjaa juoden. Heillä olisi kumppanuus, ihmisen iho, joku jonka kanssa halusi elää.


*****

Kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Kirsi Hietanen