Hyvästi täydelliset joulut!: Finaali ja kooste

Hei!

Kyläkauppiaan tyttärenä muistan joulusta sen, että oli hirveän kiire ja paljon töitä. Ihan varhaislapsuudesta muistan isän ja äidin olleen aina töissä aattona ja omaa joulua päästiin alkamaan myöhään ja väsyneinä. Vanhempamme kyllä yrittivät kaikkensa, mutta mahdoton on mahdotonta. Vähän isompana muistikuvat tarkentuvat ja niissä minä siivoan koko aaton. Edelleen jouluilta saapuu myöhään ja väsyneenä. Ja sitten tulivat aatot, jolloin olin jo itse kaupan tiskin takana töissä. Minulla ei ollut joulumielestä hajuakaan. Vain asiakkaiden ostokset muistuttivat joulusta. Ehkä sen takia mieleeni ovatkin jääneet niin huumaavina muistoina tallin joulut Sammy -ponin luona.

Päätin, että kun minulla on oma perhe, joulu alkaa heti aattoaamusta eli kuusi tuodaan sisään jo aatonaattona. Tein myös perinteisen joulukaavan, jossa aamulla lapsille Välikaton Feetun paketti odotti kuusen juurella jo aattoaamuna, haudutettu riisipuuro mantelilla klo 11 ja sitten kuunneltiin perinteinen joulurauhan julistus Suomen Turusta. Joululenkki koiruuden kanssa ja sen jälkeen niin huoneet kuin piha täyteen kynttilöitä ja saunaan varhain vanhaan maalaistapaan. Joulupöytään pukeuduimme kuin linnan juhliin ja pöydässä syötiin kauan ja kuusen juurella paketit valmiina. Kun oli aika avata paketit. niitä ei revitty hulluina auki, vaan paketti kerrallaan ja välillä Stille Nacht, Heilige Nacht, Meri säesti pianolla ja kaikki lauloivat niin saksaksi kuin suomeksi. Hidastettu nautinto, paras nautinto! Televisio ja elokuvat eivät kuuluneet aattoomme kuin Lumiukon ja Samu Sirkan joulutervehdyksen verran. Tämä sujui hyvin niin kauan kuin lapset pieniä. Sitten teini-ikäiset alkoivat marista äidin (lue: minun) perinnejouluista ja etenkin joulupöydän perinnelaatikoista: lanttu, porkkana, maksa, imelletty perunalaatikko etc.

 No, vanhakin koira oppii uusia temppuja ja jo muutama vuosi sitten jätimme porkkanalaatikon pois, koska sitä ei syönyt edes koira. Kahdentoista kilon viljasika, jota 15 vuotta valmistettiin joka aaton vastainen yö leivinuunissa vaihtui pieneen kinkkurullaan ja tilalle tulivat saksalaiset maksapateet, kalan mäti, graavi merisiika ja lohi, kalkkuna, vihreä salaatti etc. Vain hämäläinen imelletty perunalaatikko vielä tehdään joka aatto ja perinteinen riisipuuro. Lipeäkalasanaa en voi edes mainita Merin kuullen...

Meillä piti olla kahdenkeskinen ns. villasukkajoulu, mutta Meri tuleekin kotiin ja tuo villin villakoiransa Dinan. Meillä on sitten erittäin nuori koira ja erittäin vanha koira, joilla aivan eri tarpeet. Mutta heille on pakattu molemmille ihan samanlaiset pehmoporot, joita voivat sitten retuuttaa mukanaan...Ja meillä on tietty meidän Meri, jonka takia aion tänä vuonna rikkoa joulukaavamme. Räiskis! Siinä se meni ja joutikin mennä! Ei Meri jaksa olla ja kuunnella meidän kanssa ihanaa Johanna Rusasen Joulun valoa. Me voimme kuunnella sitä vaikka minä muuna jouluna tai vaikka uutena vuotena. Me aiomme viettää filmijoulun. En edellytä enää pöytään iltapukua;-) Ja kun lahjat on avattu kauniisti, voimme aivan hyvin katsoa ystävältäni lahjaksi saamani Holidayn, seuraavana päivänä Atonementin ja Tapaninpäivänä vaikka Lukijan. Aiomme siis rentoutua, tehdä mitä huvittaa ja ihan vain relata. Sounds great to me!

Silti me ehdimme mieheni kanssa istua lemmikinsinisellä sohvalla aattona ja kuunnella Rusasen kaikki Ave Mariat niin Caccini kuin Lucci sekä myös Walking in the air ja lempijoululauluni Oi Jouluyö. Ja siitä tuleekin mieleeni, että joulustani ei puutu muuta kuin keskiyön kävelý Luvian hautausmaalla, joka on meidän perinne silloin kun olemme äitini luona joulun vietossa. Hautuumaan jouluöinen juhlallisuus on vuoden suuri kohokohta ja sitä ei vähennä yhtään se, että samalla voi sytyttää isälle vielä yhden kynttilän lisää, sillä minulla on hirveä ikävä isää - etenkin jouluna.

Yllä olevan kirjoitin noin joulukuussa 2009 ja sen vuoden joulu olikin elämäni unelmaisin. Kaikki oli kuin niin täydellistä, että ei olla voi. Oli paljon puuterilunta, kaksi koiruutta, Meri kotona ja joulukaava rikottu. Silti jouluumme mahtui kaikki oleellinen ja naurua enemmän kuin milloinkaan ennen. Piehtaroin koiruuksien kanssa lumessa ja silloin Lumimies otti myös kuvan, jonka nimi on Täydellinen onni. Se on nyt perheemme kuvaseinällä (vrt.John Irvingin Leski vuoden verran kuvaseinä). Se, miksi tuon tämän nyt esille, on se syy, että osa kansasta on jälleen uupumassa joulun oravanpyörässä. Lehdissä valitetaan, miten joulu vie voimat, rahat, kaiken…Sen ei kuitenkaan tarvitse olla niin, vaan jokainen voi rakentaa ihan omannäköisensä joulun vailla stressiä, hiljaa nauttien ja näin samalla itsekin levittäen ympärilleen joulunrauhaa.

Se kaivattu aito jouluntunnelma ei kaipaa kaavaa, ei lahjaröykkiötä, ei juhlallisuutta. Se kaipaa kynttilöitä, rakkaita ihmisiä, valkoisia amarylliksiä, hyvää ruokaa, joka voi olla ihan mitä tahansa, mistä joulunviettäjät pitävät. Meillä se tulee olemaan tänä vuonna entistäkin kalapainotteisempi, sillä lupasin tapaninpäiväksi Lumimiehelle lipeäkalaa, vaikka tiedän Merin ja Teemun kaikkoavan Uuraisille juuri sillä siunaamalla sekunnilla, kun lipeäkala alkaa valmistua…

Mistä tulee oikea joulu? Välittämisestä, muistoista, tästä hetkestä, joulusaunasta kynttilöiden valossa, siitä, miten sinä katsot minua kuin ensimmäistä kertaa, siitä kun Meri halaa, siitä kun Hänen Majesteettinsa vielä meripihkasilmillään seuraa kulkuani, siitä miten valkea amaryllis kallistaa kaulaansa, siitä miten lumi kuorruttaa puutarhamme, siitä miten hiljaista on, siitä miten pikkulinnut nokkivat kookoskakkuaan, siitä miten sininen hämärä putoo, siitä miten kynttilöiden liekit tanssivat läpi yön ja miten varjot, siitä miten sinä…Oi, Jouluyö!

Tänään A.D. 2012 ryntäilin kaupungilla ja sattuneesta syystä tapahtui kaikkea melkein liikaa. Koska asiaan liittyy se huvittava asia, että tämä oli se noin ainoa kerta vuodessa, jolloin ensin menin kampaajalle ja sitten ostin kantamuksia niin, että en olisi niiden kanssa voinut liikahtaa montaakaan metriä, päätin tulla taksilla kotiin. R. oli tänään hyvin estynyt minun kuskaamisestani. Koko harjukaupungista ei saanut taksia! Vietin lumipyryssä parisen tuntia jona aikana kiukkuni laantui sinne huvituksen puolelle ja aloin nähdä itseni ulkopuolisen silmin. Just sillä hetkellä näin taksin ajavan hitaasti ohitseni. Otin sen ns. lennosta ja helpottuneena asetuin auton lämpöön ja ajattelin todellakin vaieta koko matkan kotiin. Paitsi ilmoitin, että ’Muuratsaloon’. Meni ehkä sekunti tai pari, kun jo puhuimme koirista ja etenkin noutajista. Taksiherra alkoi kertoa, miten he runsas vuosi sitten joutuivat luopumaan yli 15 vuotiaasta noutajastaan…Minä herkistyin kyselemään ja hän kertomaan…Jossain vaiheessa katsoin ikkunasta ulos ja minusta maisema oli jotenkin outo, ei se ainakaan ollut mikään kohta matkalla Muuratsalon saarelle. Kysyin asiasta varovasti ja kävi ilmi, että olimme molempien sydänaiheen äärellä unohtaneet matkan määränpään ja olimme menossa Jämsään! Nauroimme hulluina ja muistin tietysti kertoa S:lle (huomatkaa, että minulla on jo hänen nimensä ja kaikki), että meidän pesuhuoneen remontoija laatoitti vähän pieleen, kun siinä vilkkaasti juttelimme hänen työtä tehdessä. Asia kyllä korjattiin ennen kuin R. saapui tarkastamaan tulosta;-)

Nyt on lahjat sitten laitettu, kortit postitettu, talo niin täynnä kynttilöitä, että voisi polttaa vaikka ensi jouluun yhtä soittoa. Alkaa tuntua omalta. Alkaa pudota se tunnelma, että kohta vain ruokia, tuoksuja, joululiinoja ja mielettömästi aikaa.

Meille on tulossa autuaallinen joulu. Pesiydymme valkoisen kotimme lumipesään tänne Päijänteen saarelle kuin pikkuoravat. Hänen Majesteettinsa suuriruhtinatar Olga on vielä ilonamme, mistä jaksan olla kiitollinen.  Ja mitä tulee täydellisten joulujen hyvästelyyn, se on edennyt  jo niin pitkälle, että R. ja minä emme lahjo toisiamme. Vietämme aattona sekä joulua että hääpäivää. Nuoret saapuvat joulupäivänä ja he löytävät lahjansa kuusen alta ja tietty Dina myös. Asetumme pöytään ja nautimme kalapainotteisesta joulupäivän pöydästä täysillä: On graavia siikaa, lohta graavina ja kylmäsavustettuna, marinoituja silakoita muutamalla sortilla, mätiä, pateita, juustoja, hedelmiä, viiniä, luumukräämiä, kuohukermaa…Pieni musta villakoira Dina ja vähän suurempi punaturkkinen Olga ovat menossa mukana ja välillä käyvät pihalla lumessa peuhaamassa.  Sininen hämärä putoo lumen valoksi pimeässä, villasukkajoulun rentous valtaa mielet, suklaata, elokuva tai kaksi, ei kiire minnekään ja tiedämme, että sama jatkuu joulun jälkeenkin, jolloin tyttärellämme on syntymäpäivä ja meillä hitaat aamut, lempeät siniset hämärät. Meidän perheelle koko joulu on yhtä suurta juhlaa, mutta kevyellä puuterilumella kuorrutettuna, stressi kadotettuna, kaavat leivinuunissa poltettuina, eikä silti mitään puutu.

Vaikka pidin vuosikausia yllä täydellisiä idyllijouluja, olen silti aika-ajoin vastustanut tavarajouluja. itselleni olen jo toivonut vain aikaa, mutta ilahduttava on lahja, josta jo sain vinkin: Bessu lahjoittaa minulle issikkavaelluksen. Ratsastamme lumisen metsän läpi kodalle, jossa nautimme jouluglögit ja joulutortut. Tiedän jo, että takaisin tullessa metsän hiljaisuus, hevosen tuoksu ja lämpö, pudottavat minut rauhaan, jota ei myydä missään kaupassa. Huipentuma on hetki, kun istahdan kaiken jälkeen pilttuun lattialle, Hrönn höristelee huuliaan ja hamuaa takkini taskuja, pyytää vielä ruisleipää, hörhöttää samettihuulillaan käsiäni, pussaan tuota silkkiä ja samettia, hevosen rakasta tuoksua ja kaikki muu unhoittuu: On vain tämä hetki.

lumenkaunista joulun odotusta

Leena Lumi 

Walking In The Air