”Minä mietin
mitä merkitystä menestyksellä oli, jos saamastani tunnustuksesta huolimatta,
olin tyytymätön? Kuinka hyvä minun piti olla, ettei menestykseni himmenisi
koskaan? Entä kuinka paljon menestystä tarvitsin, jotta olisin kaikkein
menestynein.”
”Olen nähnyt
ympärilläni liian paljon haudattuja unelmia ja uhrautumista, jotta olisin itse
valmis samaan. Toteutumattomat haaveet ovat yleisin katumuksen aihe, joka
pulpahtaa esiin eläkeiässä tai kuolinvuoteella, kun on liian myöhäistä. Miksi
haaveitaan ei toteuttaisi jo nyt?”
Päivi
Kanniston kirja Elämäni Nomadina – Irtolaisia, seikkailijoita ja
elämäntapamatkailijoita (Atena 2012) iski minuun kuin salama nurkan takaa. Luin
kaikessa rauhassa Anna –lehteä no 44 ja etenkin ruokaohjetta Zarzuelasta,
kunnes illalla vihdoin myöhään pääsin Henna Hietamäen juttuun ’Kyllästyin järkeviin
päätöksiin’, jossa yrityskonsultti, filosofian tohtori ja yhteiskuntatieteiden
maisteri Päivi Kannisto kertoo, miten hänen menestynyt elämänsä alkoi tuntua
kaavalta.
Hän ei ole
erityisen onneton. Hän ei kärsi työuupumuksesta eikä ole masentunut. Mutta
kuitenkin hänen sisällään kasvaa tunne kaiken merkityksettömyydestä. Menestys
ei ole tehnyt hänestä onnellista tai valmista Mitä korkeammalle hän nousee,
sitä tyhjemmäksi hän tuntee itsensä.
Luin juttua
kuin kuumeessa, sillä olenhan aina ollut paitsi pesän rakentaja, myös mitä
levottomin tuhkimo, Euroopan kiertolaiseksi syntynyt. Luin Päivin pikarakkaudesta
Santeriin, häistä ja parin lähdöstä maailmalle elämänkiertolaisiksi.
Välittömästi jutun luettuani tilasin Päivin kirjan nomadisuudesta, joka on
elämäntapa kokea maailmaa rinkka selässä, ei brassailua lentää Thaimaaseen
kolmeksi viikoksi, ei pitkä viikonloppu suurkaupungissa, ei aikuisten
elämyspuisto etelässä, jossa kaikki on kaupallistettu ja eksoottisin kokemus
saattaa olla aamupalan juustovalikoiman vaihtuminen tai yön aikana hotellin
piha-altaaseen kuollut kultakala.
”Väkijoukot
tungeksivat sisään nähdessään sisällä olevat väkijoukot.” (Baudrillard)
Yleensähän
ihmiset matkustavat sinne, minne väkijoukot kokoontuvat, pääkaupunkeihin ja
aurinkorannoille, mutta nomadit vaeltavat paikoissa, joita eivät määritä
trendit, aika, massat, verot, asuntolainat, muiden odotukset, turvallisuus…Kanniston
kirja kertoo alussa nomadien historiasta ja kuuluisista nomadeista aina alkaen
Aleksanteri Suuresta kärsivään lordi Byroniin. Saamme lukea monta kiehtovaa
levottoman sielun tarinaa, joista yksikään ei ole samanlainen, mutta nimittäjiä
voivat olla irtolaisuuteen liitetyt termit kuten boheemit, työnvieroksujat,
romantiikan sankarit, pyhiinvaeltajat, levottomat, arvottomat, kadehditut,
juurettomat, villit ja vapaat…
”Munkkien
tavoin olen luopunut monista hyödykkeistä, jotka koin välttämättömiksi
paikallani asuessani. Mihin tarvitsisin autoa, kuivausrumpua, televisiota,
sähkövatkainta, kuntoklubin jäsenyyttä, edustusvaatteita ja astioita?
Ironisinta kertyneessä materiassa oli se, että olin mielestäni minimalisti. En
haalinut itselleni tavaroita, joille ei ollut käyttöä.”
”Olin
kokeillut materiaalisesti vaurasta elämää ja huomannut, että niin helppoa ja
mukavaa kuin se olikin, se ei täyttänyt tyhjiötä elämässäni tai sammuttanut
matkustusviettiäni.”
Kanniston
kirja on antoisan runsas. Irtolaisuutta käsitellään eri muodoissa, eri
aikakausissa ja niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta. Mainitaan myös ne
lukuisat kirjailijat, kuten vaikka Henry David Thoreau, Jack London, Leo
Tolstoi ja Boris Pasternak, jotka ovat innoittaneet nomadeja. Koska Päivi ja
Santeri ovat todella eläneet niin montaa kulttuuria ja maata ympäri maailman,
kaatuvat myös monet stereotypiat kuuluisista matkakohteista aina Kiinasta
Espanjaan. Myös oma rakas lintukotomme Suomi näyttäytyy aivan uudessa valossa
ja monet luulot saavat kyytiä.
Entisestään
kirjan antia laajentavat lukuisat muiden globaalien kulkurien haastattelut ja
osasta saamme myös kuvia. Mitään ei unohdeta ja seksikin saa osansa, sillä
pääosin nomadit ovat yksinmatkaajia:
”Siinä missä
turistille olisi noloa myöntää matkustavansa statuksen takia, olisi nomadille
noloa tunnustaa olevansa puutteessa. Helpompaa on kieltää haluavansa.”
Rahaa
käsitellään suoraan ja etenkin sitä, miten vähällä voi asua pitkiäkin aikoja
eri maissa. Tai asua ja asua, siis viipyä, vaeltaa, elää, kokea. Teoksessa on Päivin ja
Santerin kirjanpitotaulukko 52 kuukaudelta, jonka keskiarvoksi tulee 537 euroa!
Taulukko on maittain alkaen Thaimaasta ja päätyen Malesiaan. Mukana ovat mm.
Vietnam, Mongolia, Ranska, Kenia….Nomadisuudessa raha ei merkitse paljoakaan:
Tahto on
kaiken avain, kun taas raha on tekosyy.
Päivi on
pelottavan vahva ja suora, mutta minua hän ei pelota, sillä olen itse suora
satakuntalainen ja jaan hänen kanssaan monta asiaa, joista olemme samaa mieltä.
Vaikkapa nyt nämä:
”Eläinten
huono kohtelu saa minut kyyneliin. Kun kävelimme Guangzhoun keskustassa
Kiinassa…”
”Kiinalaiset
eivät kunnioita muita elollisia kuin itseään, perhettään ja ystäviään.”
Kuten Päivi,
en usko myöskään rahan autuaaksi tekevään onneen:
”Paljonko
onnellisuuden arvo on rahassa mitattuna? Paljonko fyffeä tarvitaan, jotta voi
tuntea itsensä onnelliseksi? Riittääkö milli vai pitääkö olla kymmenen?”
Lue Elämäni
nomadina, jos uskallat tietää aivan uusia asioita muista kansoista ja meistä
itsestämme, jos sinussa elää levoton kiertäjän veri ja näet unia, joissa
vaellat siellä missä ei kukaan ennen sinua ole vaeltanut. Lue Elämäni nomadina,
jos luulet juuri nyt elämäsi olevan ohi tai että et voisi tehdä kaikkea aivan
toisin. Lähtemisen voi tehdä milloin vain, se ei katso ikää eikä sukupuolta, ei
kukkaroa, eikä aatetta. Lähteminen on villi lintu: Se tekee pesän minne
huvittaa, se jättää pesän, kun sitä vähiten odotat. Lähteminen ei ole paluun
este, vaan uuden mahdollisuus.
”En ole
haudannut onnellisuuttani menneeseen enkä viivästä sitä tulevaisuuteen. Tärkeää
on vain se, mitä on tässä hetkessä. Keskityn jokaiseen päivään ja hetkeen kuin
se olisi viimeinen.”
*****
Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Helmi-Maaria